tiistaina, helmikuuta 05, 2019

Hyväksikäyttöä vai ei - kannattaako kysyä?


Helsingin Totuuden heikkotasoinen Njet-liite julkaisi jutun Oulussa tapahtuneista seksuaalirikoksista ja siitä, kuinka näitä rikoksia kutsutaan ”groomingiksi” ja verrataan Rotherhamin tapahtumiin. Totuus yrittää jutussa viedä keskustelun semantiikkaan eli siihen, voiko Oulun tapahtumia kutsua groomingiksi. Jutussa myös annetaan ymmärtää, että grooming-termin käytössä on enimmäkseen kyse tapahtumien poliittisesta hyväksikäytöstä.

Toki on selvää, että ilmiönä kyse on samasta asiasta. Joukko enimmäkseen muslimitaustaisia miehiä saalistaa alaikäisiä tyttöjä ja on heidän kanssaan sukupuoliyhteydessä. Houkuttimena toimii usein alkoholi ja huumeet. Britanniassa ilmiötä kutsutaan virallisesti ”lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi” erotukseksi lapsiprostituutiosta, johon liittyy ainakin tietynasteinen suostumus. Merkittävänä tekijänä tapahtuneessa oli myös se, että uhrit edustivat enimmäkseen valkoihoista brittiläistä kantaväestöä ja tekijät puolestaan olivat enimmäkseen pakistanilaistaustaisia muslimeja. Uhrit siis edustavat eri etnistä ryhmää kuin tekijät.

On myös viitteitä, että ensimmäisiä hyväksikäytön uhreja olisivat olleet nuoret sikhivähemmistöön kuuluvat tytöt. Sihkien hyväntekeväisyysjärjestön mukaan järjestelmällistä sikhi-tyttöjen hyväksikäyttöä olisi tapahtunut 1960-luvulta alkaen, eli ilmiö olisi jatkunut ainakin 50 vuoden ajan. 1980-luvulla oli raportteja, joissa sikhit valittivat muslimien ahdistelevan heidän tyttöjään ja väittivät, että tyttöjä pidetään seksiorjina. Vuonna 1989 sikhit perustivat järjestön nimeltä Shere Punjab taistelemaan sikhityttöihin muslimien taholta kohdistuneita hyökkäyksiä vastaan.

Njet-liitteen jutussa oltiin myös närkästyneitä siitä, että Katie Hopkins Suomen vierailullaan viittasi Rotherhamin grooming-skandaalin yhteydessä täysin todenmukaisesti ”pakistanilaisperäisiin muslimimiehiin”.  Njet-liitteessä puhuttiin Rotherhamista ikään kuin kyseinen kaupunki olisi itsessään jonkinlainen fetissi eikä vain se ensimmäinen tapaus, jonka ansiosta viranomaiset alkoivat ottaa ilmiön tosissaan. Myöhemmin vastaavia tapauksia on ilmennyt useissa muissa Britannian kaupungeissa.

Totuuden liite mainitsee Oulun ja Rotherhamin tapausten välisenä erona sen, että Rotherhamin tekijät olivat koko ikänsä Britanniassa asuneita, kun taas Oulun tapauksessa he olivat muutama vuosi aiemmin Suomeen saapuneita miehiä. Tässäkin kyse on lähinnä ilmiön kestosta. On luultavaa, että Oulussa ilmiö ei vielä ehtinyt kehittyä niin ammattimaiseksi groomingin ja parituksen yhdistelmäksi kuin Britannian kaupungeissa. Toisaalta on todennäköistä, että ilmiö alkoi Britanniassa jokseenkin samalla tavalla monta vuosikymmentä aiemmin, jolloin nykyaikaista sosiaalista mediaa ei ollut vielä olemassa.

Oulusta myös puuttuu vielä toistaiseksi samanlainen muslimien rinnakkaisyhteiskunta, jonka kaltainen Britanniassa on ollut olemassa jo pitkään. Tämä tarkoitti, että aikainen kiinnijääminen oli todennäköisempää kuin ilmiön kehittyminen.

Totuus korostaa Suomen ja Britannian yhteiskuntien eroja mutta ei täsmennä, minkälaisista eroista on kyse. Britanniassa saalistuksen kohteeksi joutuneet lapset edustivat työväenluokkaa, jolloin ongelmilta oli helppo sulkea silmät. Myös politiikalla ja poliittisella korrektiudella oli oma roolinsa, mutta niistä Totuuden jutussa kerrotaan ihan kohtuullisesti. Suomessakin Taposen ja Huhtelan kaltaiset poliittisesti korrektit poliisit eivät vielä ole onnistuneet täysin pilaamaan poliisien ammattietiikkaa.

Katie Hopkinsin mukaan Suomi syrjäinen maa ja maassa olonsa aikana hän jonkin verran ihmetteli, miten täällä voi olla samoja ilmiöitä kuin Britannian kaupungeissa. Syrjäinen sijainti ja kokemattomuus monikulttuurista tarkoittavat, että suomalaiset poliitikot ja viranomaiset eivät täysin ymmärrä, millaisia ilmiöitä laajamittaisen haittamaahanmuuton mukana tänne rantautuu. Poliitikkojen naiiviudesta hinnan maksavat ensimmäisenä yhteiskunnan heikoimmat.

8 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Työni puolesta voin sanoa että tällaisia ilmiöitä oli Suomessakin jo 1990-luvulla. Ei samassa mittakaavassa kuin nyt mutta ihan yhtä törkeänä. Ja silloinkin ne vaiettiin kun ei ollut kansalaisaktivisteja kuten vaikkapa Junes Lokkaa kaivamassa tapauksia ilmi. Jaa miksi minä olin asioista hiljaa? No, ihmisen pääelinkeino on syöminen. Eikä silloin ollut vielä mitään sosiaalista mediaa jossa asian olisi voinut tuoda esille vaikkapa anonyyminä.

Strix Senex kirjoitti...

Näkyy toistuvan jokseenkin tuttu kuvio. Kun tapaus on kyllin räikeä, kuten Oulussa, ja kun se tulvehtii yleiseen tietoisuuteen kaikkia mahdollisia kanavia pitkin, myös valtalehdistäö myötää. Hetken aikaa. Ettei sen salaamispolitiikka pistäisi liian räikeästi silmään. Että se voisi väittää "uutisoivansa rehellisesti ja avoimesti". Uutisointi kuitenkin vaimennetaan niin nopeasti kuin suinkin mahdollista, vaikkapa muita kauhistelunaiheita keksimällä. Kun hetken aikaa on ollut hiljaista, aloitetaan vastaisku ja siihen on monia keinoja. Tapahtumia poisselitetään (ei se ollut groomingia, ei se ollut etnistä, ei se ...), etsitään muita syyllisiä (kyllä ne suo,malaisetkin ...), kumotaan olkiukkoja (eivät kaikki ... raiskaa -tosin ei sitä kukaan ole väittänytkään), ryhdytään etsimään viestin tuojia ammuttavaksi (vihapuhetta ...).

Ilmeisen vaikea Hesarillekin on ymmärtää, että kun samaa vilppiä toistaa kyllin usein, aviisi kirjautuu lukijan rekisterissä epäluotettavien lähteiden joukkoon ja lukijasta tulee entinen tilaaja. (Ei välttämättä entinen lukija sillä tulee sitä välillä vilkuiltua Tiedonantajaakin joka, yllätys yllätys, tuntuu vielä kitkuttelevan joten kuten hengissä)

Kumitonttu kirjoitti...

Selailin Ylen ja Pravdan sivuja ja molemmissa oli suuri määrä, ehkä puolet, otsikoita joita ei viitsinyt edes alkaa lukemaan. Median kyvyttömyys ilmenee hienosti tässä Ylen uutisessa:

"KIMMOKKEENA Auschwitzin tatuoijan kirjoittamiselle on toiminut myös nationalismin, ääri­oikeiston, antisemitismin ja muukalaisvihan nousu kaikkialla maailmassa. Kirja muistuttaa niistä historian pimeistä hetkistä, joiden ei toivoisi missään nimessä toistuvan."

Nationalismi, äärioikeisto, antisemitismi... Jep jep. Mutta ei islam.

Vasarahammer kirjoitti...

Yrjö: "tällaisia ilmiöitä oli Suomessakin jo 1990-luvulla."

Tekosyitä viranomaisten vaikenemiselle löytyy aina. Eihän poliisikaan saa kertoa epäillyn turvapaikanhakijataustasta. Moni muistaa varmasti Turun terrori-iskun ja seuranneen lehdistötilaisuuden, jossa poliisi kieläytyi myöntämästä epäillyn .taustaa tp-hakijana.

Kun kerran annetaan vaikenemismääräys, sitä ei hevillä kumota.

Strix Senex: "Uutisointi kuitenkin vaimennetaan niin nopeasti kuin suinkin mahdollista, vaikkapa muita kauhistelunaiheita keksimällä."

Oulun tapaus vaiennettiin vain pari päivää tapahtuneen jälkeen. Keinoja on useita. Yksi on kiistää tekojen yhteys tekijöiden kulttuuritaustaan ja tehdä grooming-ilmiöstä vain "tavanomaista" raiskaamista. Nyt-liitteen jutussa yritetään leimata rasisteiksi ja äärioikeistolaisiksi ne, jotka kutsuvat tapahtunutta groomingiksi.

KT: "Nationalismi, äärioikeisto, antisemitismi... Jep jep. Mutta ei islam."

Väestön kontrollointi, rodunjalostus ja laajamittainen ihmisten tappaminen eivät olleet mikään natsien yksinoikeus. Eikä ole erityisen todennäköistä, että natsismi koskaan todella nousisi kuolleista. Siksi jatkuva natsittelu tai natsismilla varoittelu kääntyvät lopulta itseään vastaan.

Islamin totalitaristinen ja fasistinen luonne pyritään kiistämään. Sen lisäksi siitä muistuttavat leimataan islamofobeiksi ja saatetaan leivättömän pöydän äärelle. Muslimimaiden ja islamististen järjestöjen jatkuva painostus saa länsimaiden viranomaiset antamaan periksi yhä uudelleen ja uudelleen

Tässä jutussa on kerrottu esimerkkejä kielletystä islamofobiasta.

https://www.oxfordmail.co.uk/news/17392310.oxford-city-council-adopts-appg-definition-of-islamophobia/

Esim. seuraavat asiat ovat jatkossa kiellettyjä:

"Making mendacious, dehumanizing, demonizing, or stereotypical allegations about Muslims as such, or of Muslims as a collective group, such as, especially but not exclusively, conspiracies about Muslim entryism in politics, government or other societal institutions; the myth of Muslim identity having a unique propensity for terrorism and claims of a demographic ‘threat’ posed by Muslims or of a ‘Muslim takeover’."

Reijo Koiras kirjoitti...

Näin Oulun seudulla asuvana voin todeta, että ns. perusvirtasten keskuudessa on tapahtunut melkoista nuiviintumista viime aikoina. Kuulen keskusteluja kaupan jonossa, kaduilla, terveyskeskuksen odotustilassa yms, ja asiasta tuntuu olevan melkoinen yksimielisyys. Varsinkin Orpo ja Sipilä ovat saaneet kuulla kunniansa lukuisia kertoja. Saa nähdä kuinka vaaleissa käy. Pahoin pelkään, että suuri osa porukasta syyttää tilanteesta nimenomaa nykyistä hallitusta, kuvitellen että esimerkiksi demareita äänestämällä siihen saataisiin muutos.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Muistelen joskus jostain lukeneeni, että Oxfordissa(kin) oli oma grooming-rinkinsä tai useampi.
Ei ollut ehkä niin laaja ja pitkäaikainen kuin Rotherhamissa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

No sattumuksia on ollut ennenkin. Naapurin veitikkamainen Joe-setä kepposteli projekteineen saaden aikaan collateral damageja muutaman miljoonan edestä. Suomessa vielä 70-luvulla itäistä järjestelmää ihannoitiin, vaikka tiedettiin. Sen aikakauden liandersonit eivät voineet käsittää sitä, että Suomessa voi olla niin valveutumattomia typeryksiä, että eivät ymmärrä NL:n suuruutta ja neroutta, vaikka kyseessä oli maailmanlaajuinen rauhanaate ja -järjestelmä.

Nyt puhutaan brittien groomingeista. Poliisit ja sos- ynnä muut viranomaiset eivät muka tienneet asiasta tai eivät uskaltaneet siihen puuttua. Suomessa nyt pikkuisen gruumailtu, mutta syynä sejase. Väitän, että britit/skotit ja suomen viranomaiset ovat perillä asioista aivan yhtä hyvin kuin Suomen kommarit olivat tietoisia NL:n tapahtumista. Nytkin on kyseessä erään rauhanliikkeen levitys, ja uskovaisia löytyy jopa paavin pallien alta.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Oliko Sipilä tyhmä vai toteuttiko hän määräyksiä?

Kyllä, molemmat vaihtoehdot oikeita. Jälkimmäisellä neuvonantajat opastivat hänen pystyvän pitämään ensimmäisen piilossa.