perjantaina, toukokuuta 19, 2017

Hyvien ihmisten sensuuria


Vasemmistoliberaalin valtavirran ulkopuolelle joutunut politiikan seuraaja huomaa varsin nopeasti, että paras argumentti ei poliitttisessa pelissä välttämättä voita. Politiikka ei ole mikään ajatusten markkinapaikka, jossa kansalaiset saavat vapaasti valita erilaisten ajatusten väliltä.

Vasemmistolainen politiikka ja sitä tukeva valtamedia ovat kaventaneet kansalaisten valinnanmahdollisuuksia. Tämä tapahtuu käytännössä sulkemalla tietyt ajatukset kokonaan julkisen keskustelun ulkopuolelle ja demonisoimalla ne ihmiset, joiden käsitys asioista poikkeaa vasemmistoliberaalista valtavirrasta. Käyn tässä läpi yhden esimerkin.

@Sweden

Ruotsalainen instituutti (Svenska Institutet) on Ruotsin ulkoministeriön alainen viranomainen, jonka tehtävänä on edistää Ruotsi-kuvaa maailmalla. Twitterissä kyseinen instituutti omistaa @Sweden -tunnuksen.

Svenska Institutet päätti jokin aika sitten, että @Sweden -tunnus annetaan viikoksi käyttöön yksittäiselle ruotsalaiselle, joka täten edustaa Ruotsia Twitterissä. Tunnuksen haltijoita kutsutaan ”Ruotsin kuraattoreiksi” (Curators of Sweden) ja heidän tehtävänään on edustaa Ruotsia viikon ajan. Kyseessä on siis sosiaalisen median kampanja, jolla pyritään edistämään Ruotsi-kuvaa.

Luonnollisesti kuraattorilla on myös oikeus estää toisia käyttäjätilejä näkemästä @Sweden-tilin twiittejä. Yleensä estämistoimintoa käytetään häiriköivien tilien kohdalla, mutta sen avulla voi myös eristäytyä omaan kuplaansa, jolloin vastakkaiset mielipiteet eivät pääse turhaan häiritsemään.

Verkkovihan torjuntaa

Jossain vaiheessa Ruotsalainen instituutti päätti ryhtyä verkkovihan torjuntaan. Se ilmoitti ryhtyvänsä ”voimatoimiin @Sweden tilin sananvapauden puolustamiseksi”. Se ilmoitti taistelevansa kasvavaa ”verkkovihaa” vastaan. Instituutti pestasi Vian Tahir -nimisen verkkoturvallisuuden asiantuntijan, joka omassa työssään auttaa muita suojautumaan trolleilta ja verkkovihalta.

Vian Tahir toimi kuraattorina 8-14.5. ja hänen kaudellaan blokattiin noin 12 000 ruotsalaista ja muunmaalaista tiliä, joiden katsottiin uhkailevan ja edistävän vihaa maahanmuuttajia, naisia, HBTQ-ihmisiä ja ihmisoikeuksiin sitoutuneita järjestöjä kohtaan. Lisäksi blokattiin 2000 tiliä, jotka levittävät pornoa, spämmiä tai viruksia.

Melko pian tämän jälkeen Emanuel Karlsten -niminen bloggaaja sai selville, mistä blokkilistalle päätyneet tilit olivat peräisin. 7200 blokatuista tileistä oli peräisin Blocktogether-sivustolta, joka pitää yllä luetteloa ”vihatileistä”. Karlstenin mukaan @Sweden-tilin blokkilista ei ollut Ruotsalaisen instituutin tekemä vaan Vian Tahirin oma blokkilista, joka on Nyheter i Dag -sivuston mukaan 97,74 -prosenttisesti sama kuin @Sweden-tilille luotu lista.

Ruotsalainen instituutti oli palkannut verkkoturvallisuusekspertin tekemään ammattimaisesti toimitetun blokkilistan. Maltillisen Kokoomuksen kansanedustaja Hanif Bali totesi listasta seuraavaa:

”Tämä tarkoittaa, että he valehtelevat, kun he sanovat, että lista on ammattimaisesti toimitettu. Sen sijaan näyttää, että kyseessä on tämän lumihiutaleen (Tahir) luoma subjektiivinen lista.”

Lumihiutaleella tarkoitetaan tässä yhteydessä vasemmistolaista, jonka toleranssi omista poikkeavia mielipiteitä kohtaan on erityisen alhainen.

Listalle joutui myös tunnettuja henkilöitä ja myös niitä, jotka eivät olleet Ruotsin kansalaisia. Jopa ruotsalainen valtamedia julkaisi tiedon siitä, että Israelin Ruotsin suurlähettiläs Isaac Bachman oli joutunut Ruotsalaisen instituutin blokkilistalle. Listalle oli päässyt myös suomalaisia Twitter-käyttäjiä. Lisäksi listalla oli tilejä, joilla ei koskaan ole ollut mitään kosketusta @Sweden-tiliin.

Virallinen Ruotsi on tunnustanut Palestiinan valtion ja suhtautuu muutenkin epäluuloisesti Israelin valtioon. Suurlähettiläs Bachman totesi:

”Vaikka Ruotsi sanoo edistävänsä sananvapautta ja monimuotoisuutta, on selvää, että Ruotsi edelleen kohdistaa juutalaisvaltio Israeliin negatiivista erityiskohtelua.”

Lainopillisia ongelmia

Ruotsalainen instituutti on viranomainen. Ruotsin hallitusmuodon mukaan ketään Ruotsin kansalaista ei saa ilman tämän suostumusta kirjata yleiseen rekisteriin poliittisen mielipiteen perusteella. Vian Tahirin luoma blokkilista on mielipiderekisteri eli sellaisenaan Ruotsin lain vastainen. Tästä syystä Ruotsalainen instituutti perääntyi ja poisti kaikki blokit @Sweden -tililtä.
Internetissä mikään ei kuitenkaan häviä. Nyheter i dag -sivustolla jokainen voi käydä tarkistamassa, löytyykö tietty Twitter-tili @Sweden-tilin tai Vian Tahirin blokkilistalta.

Ruotsalainen Morpheus-blogi on listannut muitakin blokkilistaan sisältyviä lainopillisia ongelmia. Näistä yksi on kunnianloukkaus. Jokainen blokkilistan tili, jonka takaa löytyy tunnistettava Ruotsin kansalainen, on tullut julkisesti herjatuksi. Hän on henkilö, joka vihaa maahanmuuttajia, HBTQ-ihmisiä ja ihmisoikeuksiin sitoutuneita järjestöjä.

Toki yksittäinen Twitter-käyttäjä voi anoa poistamista blokkilistalta. Tässä tapauksessa Ruotsalainen instituutti kuitenkin utelee tilin käyttäjän oikeaa nimeä. Ruotsin sananvapauslainsäädäntö kuitenkin turvaa anonymiteetin eikä millään viranomaisella ole laillista oikeutta tiedustella anonyymin käyttäjään todellista identiteettiä. Ruotsalaisen instituutin anomuslomakkeella kuitenkin kysytään käyttäjän oikeaa nimeä. Sitä ei ole pakko antaa, mutta sen kysyminen itsessään on mahdollisesti lainvastaista.

Eikä siinä vielä kaikki

Joitakin voi toki yllättää, että verkkoturvallisuusekspertti osoittautuu vasemmistolaiseksi lumihiutaleeksi ja hänen ammattimaisesti toimitettu blokkilistansa subjektiiviseksi mielipiteeksi. Minua se ei yllätä.

Vasemmistoliberaali esittää mielellään julkisuudessa suvaitsevaista ja ”avointa” ihmistä. Todellisuudessa näin ei yleensä ole, vaan vasemmistoliberaali suvaitsee valikoivasti ja poliittisesti eri mieltä olevat eivät saa nauttia suvaitsevaisuudesta tai avoimuudesta. Sen sijaan he ovat demonisoinnin kohteita ja heidän mielipiteensä suljetaan hyväksyttävän keskustelun ulkopuolelle.

Äskettäin Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkessonin kotiin hyökättiin. Åkesson itse tai hänen avopuolisonsa eivät kuitenkaan olleet paikalla. Viime tiistaina kaupallisen TV4-kanavan urheilutoimittaja Christoffer Eriksson twiittasi:

”Talk shit, get shot”

Eli puhu paskaa ja tule ammutuksi. Hän jatkoi sanomalla, että Jimmie on natsi. Hän, Kent, Linus, Andreas ja muut ovat natseja. Natseilla ei Erikssonin mukaan ole oikeutta olla samoissa ”möbleeratuissa huoneissa” kuin Erikssonin kaltaisilla.

Erikssonin lausahdus kertoo, että vasemmistoliberaalin valtavirran ulkopuolella olevat saavat, mitä tilaavat. Heillä ei ole oikeutta valittaa, jos he joutuvat poliittisesti motivoidun väkivallan kohteeksi. Sen sijaan vasemmistolainen lumihiutale voi loukkaantua pelkästään eriävästä mielipiteestä. Tätä Eriksson ei toki sano, mutta käytännössä asia on näin.

Kuitenkin on selvää, että Erikssonin twiittauksen voi tulkita avoimeksi kehotukseksi väkivaltaan Jimmie Åkessonia kohtaan.

Tapahtuman seurauksena Ruotsidemokraattien puheenjohtaja ei jatkossa enää suostu olemaan tekemisissä TV4-kanavan journalistien kanssa. Näin on siitä huolimatta, että kanavan johto on ottanut etäisyyttä urheilutoimittajansa lausuntoihin.

Eli siksi on mahdonta suhtautua vakavasti vasemmistolaiseen retoriikkaan, jossa ”äärioikeisto” ja heidän retoriikkansa nähdään erityisenä uhkana ”arjen turvallisuudelle”. Todellisuudessa vasemmistolaisen arvot ja asenteet ovat avoimen vihamielisiä toisinajattelijoita kohtaan. He toivovat, että toisinajattelijat kuolevat pois. ”Se parempi väkivalta” on todellisuutta ja se toinen puoli on useimmiten valtamedian vasemmistotoimittajien luomaa hypetystä.

keskiviikkona, toukokuuta 10, 2017

Ylikansallinen edistyksellisyys


Maailmanpolitiikkaa seuraaville länsimaiden merkittävin poliittinen jakolinja on luultavasti käynyt selväksi. Se ei ole enää sosialistien ja ei-sosialistien välinen vaan kansallisen suvereniteetin puolustajien ja ylikansallisten edistyksellisten välillä. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan ylikansallista edistyksellisyyttä ja mitä se pitää sisällään.

Kun Neuvostoliitto hajosi, amerikkalainen filosofi Francis Fukuyama julisti historian loppua ja liberaalin demokratian lopullista voittoa. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan nyt noin 26 vuotta myöhemmin voi todeta, että olemme siirtyneet ennemminkin kohti demokratian jälkeistä aikaa.

Amerikkalainen Hudson-instituutin tutkija John Fonte kirjoitti vuonna 2002 artikkelin, jossa hän analysoi liberaalin demokratia ja ylikansallisen edistyksellisyyden välistä kamppailua.

Mitä on ylikansallinen edistyksellisyys?

Fonten näkökulma on amerikkalainen ja tällöin keskeisessä roolissa on Yhdysvaltojen perustuslaki, joka edelleen ylittää amerikkalaisessa oikeudenkäytössä ylikansallisen lain. Mikään Yhdysvaltojen ratifioima kansainvälinen sopimus ei saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Tästä syystä esimerkiksi kansainväliseen rasisminvastaiseen sopimukseen sisältyvillä sananvapauden rajoituksilla ei Yhdysvalloissa ole lain voimaa.

Fonte listaa joukon ylikansallisen edistyksellisyyden pääperiaatteita:

1. Viiteryhmä on tärkeämpi kuin yksittäinen kansalainen.
2. Kansanryhmät jaetaan sortajiin ja uhreihin. Maahanmuuttajat edustavat uhriryhmiä.
3. ”Oikeudenmukaisuus” toteutuu ryhmien välisellä suhteellisuudella.
4. Vallitsevien instituutioiden arvojen tulee muuttua siten, että ne heijastavat uhriryhmien näkökulmia.
5. Demografinen imperatiivi. Väestöryhmien suhteet muuttuvat, mikä tekee kansallisesta suvereniteetista merkityksettömän.
6. Demokratian uudelleenmäärittely ja ”demokraattiset ihanteet”.
7. Kansallisten kertomusten ja symbolien dekonstruktio.
8. Jälkikansallisen kansalaisuuden käsitteen edistäminen.
9. Ylikansallisuus (transnationalismi) käsitteellisenä työkaluna. Jos kannatat transnationalismia, olet edistyksellinen ajattelija ja globalisaation ytimessä. Muutoin olet takapajuinen antiglobalisti.

Tässä vaiheessa lienee selvää, että ylikansallisuudessa edistyksellisyydessä on kyse samasta asiasta kuin ns. ”kulttuurimarxismissa” eli länsimaisen marxilaisuuden siirtymisestä pois perinteisestä taloudellisesta marxilaisuudesta kohti ryhmäidentiteettiin perustuvaa yhdenvertaisuuden tavoitetta. Perinteistä marxilaisuuta muistuttaa toisaalta tapa, jolla kaikki kehitys esitetään vääjäämättömänä samalla tavalla, kuin siirtyminen sosialistiseen yhteiskuntaan kuvattiin aikanaan.

Todellisuudessa kyse on poliittisesta filosofiasta, jota edistetään poliittisin keinoin. Se menestyy, jos sitä edistävät tahot ovat tarpeeksi vahvoja ajamaan asiaansa eikä minkään ennalta määrätyn historiallisen kehityskulun ansiosta.

Viime viikkojen uutisoinnista ei ole vaikea löytää edistyksellisiä mielipiteitä. Tyypillisiä ylikansallisen edistyksellisyyden edustajia ovat ihmisoikeusprofessorit. Sanomalehti Kalevassa valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ihmetteli, kuinka Suomen presidentin pitää tullakseen valituksi olla syntyperäinen Suomen kansalainen. Ihmettely on ihan linjassa Fonten listan 8. kohdan kanssa eli kansalaisuus käsitteenä pitää määrittää uudelleen. Vuonna 2011 Ojanen vaati positiivista erityiskohtelua Fonten listan 3. kohdan mukaisesti, jotta ”tosiasiallinen yhdenvertaisuus” toteutuisi.

Esimerkkinä 7. kohdasta voi mainita tämän Helsingin Sanomien artikkelin, jossa Vuoden tiedekynä -palkinnolla palkittu Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen tutkija Miika Tervonen kertoo edistyksellisiä käsityksiään suomalaisuuden todellisesta luonteesta.

Tervonen toteaa pontevasti, että ”yhtenäisen suomalaisuuden myytti” vaikuttaa myös politiikkaan:

”Myytti yksikulttuurisesta Suomesta ruokkii rasismia Suomessa. Siihen vetoamalla suomalaisuutta rakennetaan tavalla, joka sulkee ulos täällä sukupolvia, vuosisatoja tai jopa vuosituhansia asuneita ihmisiä, kuten vaikkapa saamelaisia.”

Tässä suomalaisuutta lähestytään ensisijaisesti vähemmistöjen kokemusten kautta. Kyseessä on melko tavanomainen suomalaisuuden epädramatisointi, jonka kaltaisia julkisuuteen nostetut tutkijat esittävät. Seuraava lause kertoo enemmän Tervosen omasta ajatusmaailmasta kuin mistään muusta:

”Yhden kulttuurin suomalaisuus on ajatusleikki, johon meillä on tämän päivän globalisoituvassa Suomessa yhä vähemmän varaa.”

Ylikansallisen edistyksellisen tunnistaa helposti tavasta mitätöidä kansallisia symboleja tai asettaa itse kansakunnan olemassaolo kyseenalaiseksi. Meitä monikulttuurisemmissa maissa vastaava kehitys on jatkunut jo pitempään. Britanniassa hallituksen sponsoroiman ”Monietnisen Britannian tulevaisuuskomission” jäsen selitti, että ”Britannian” ja ”kansakunnan” käsitteet koettiin ongelmallisiksi. Komission raportissa todettiin, että Britannia tulisi muodollisesti tunnustaa monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi, jonka historia tulee tarkistaa, arvioida uudelleen tai hylätä kokonaan. Tämä tapahtui vuonna 2000.

Euroopan Unioni edistyksellisyyden linnakkeena

Fonten kirjoituksessa EU esitetään yhtenä esimerkkinä ylikansallista edistyksellisyyttä edustavasta organisaatiosta. Edistyksellisyys näkyy sekä hallinnollisessa muodossa että käytännön politiikassa. EU on suuri organisaatio, jonka valtarakenne on ”jälkidemokraattinen”. Organisaation tärkein toimielin eli Euroopan komissio ei ole varsinaisesti tilivelvollinen kenellekään. EU:n toimielimistä vain komissio voi esittää lainsäädäntöaloitteita.

Komissio on siis täysin riippumaton kansallisvaltioista ja sen aloitteesta syntyvä lainsäädäntö ylittää kansalliset lait. Käytännön politiikassa EU edistää uhristatuksesta nauttivien ryhmien oikeuksia eikä käsittele kansalaisia tasa-arvoisesti yksilöinä. EU:sta ovat myös lähtöisin erilaiset ”viharikoksiin” ja ”vihapuheeseen” liittyvät lait sekä naisten palkkatasa-arvoa edistävät hankkeet. Tässä suhteessa EU edustaa Yhdysvaltoihin verrattuna ”edistyksellisyyttä”. Fonte myös näkee selkeän eron angloamerikkalaisen yksilöä korostavan linjan ja mannereurooppalaisen kollektivismin välillä. Kyse on hänen mukaansa länsimaista sivilisaatiota määrittävästä jakolinjasta.

Poliittinen jakolinja

Viime aikojen poliittiset tapahtumat Brexitistä Ranskan vaaleihin on helppo nähdä kamppailuna ylikansallisen edistyksellisyyden ja kansallista suvereniteettia korostavan linjan välillä. Yhdysvaltojen edellinen presidentti Barack Obama edusti progressivismia puhtaimmillaan. Käytännön toimissaan hän myös pyrki sivuuttamaan Yhdysvaltojen kansallisen lainsäädännön. Esimerkkinä tästä Fonte mainitsee ydinkoekieltoa koskevan sopimuksen.

Mikä tahansa kansainvälinen sopimus tarvitsee Yhdysvaltojen senaatissa 2/3 enemmistön. Obama yritti kiertää sopimusta YK:n turvallisuusneuvoston kautta esittämällä päätöslauselmaa, jonka mukaan mikä tahansa sopimuksen tavoitetta ja tarkoitusta vastaan oleva testi kiellettäisiin. Päätöslauselma olisi koskenut myös Yhdysvaltoja, joka on allekirjoittanut sopimuksen mutta ei ratifioinut sitä.

Obaman seuraaja Donald Trump puolestaan korosti kampanjassaan Yhdysvaltojen kansallista etua. Tässä hän asettui kansallisen suvereniteetin puolelle ylikansallista edistyksellisyyttä vastaan. Presidentti Trumpin kohtelu mediassa kertoo, että edistykselliset eivät pitäneet tästä kuten eivät myöskään Hillary Clintonin tappiosta presidentinvaalissa.

Äskettäisissä Ranskan presidentinvaaleissa tuntemattomuudesta noussut Emmanuel Macron valittiin presidentiksi. Suomalainen valtamedia kehui Macronia ennen vaaleja ja ilmaisi tyytyväisyytensä hänen valinnan jälkeen. Macronin valinta oli voitto ylikansalliselle edistyksellisyydelle ja sitä edustavalle Euroopan Unionille.

Suomessa kansallista suvereniteettia edustaa Eduskunnassa yksi puolue eli Perussuomalaiset. Puolue on vaihtamassa puheenjohtajaa kesäkuussa ja valtamedia haluaa puheenjohtajaksi ylikansallisten edistyksellisten kannalta ”yhteistyökykyisemmän” Sampo Terhon. Kannattaa seurata, miten eri ehdokkaita kohdellaan mediassa. Puolueen väistyvä puheenjohtaja Timo Soini myi periaatteensa ulkoministerin salkusta, mikä on romahduttanut puolueen kannatuksen.

Ylikansallinen edistyksellisyys on Euroopassa kriisissä. EU:n epäonnistumiset sekä yhteisvaluutan että siirtolaiskriisin hoitamisessa ovat luoneet tilanteen, jossa jokainen valtiollinen vaali on käytännössä kansanäänestys ylikansallisen edistyksellisyyden ja suvereniteettia kannattavien välillä. Lopullista taistelua ei ole ratkaistu. Edistyksellisillä on etulyöntiasema, koska heidän takanaan on lähes koko poliittinen eliitti, valtamedia, ei-valtiolliset organisaatiot ja suuret korporaatiot.

Myös akateemisten korkeakoulutettujen työmarkkinajärjestö Akava on huolissaan EU:n suosion hiipumisesta:

”Akava on huolestunut siitä, että Euroopan unionin kiistämättömät saavutukset ovat jäämässä ulkoisten ja sisäisten paineiden sekä populistisen aallon varjoon. Unioni on onnistunut rauhankoneena erinomaisesti. Kansalaisille on avautunut mahdollisuus liikkua ja hakea töitä muissa unionin jäsenmaissa. Tutkimus- ja opiskelijavaihto-ohjelmiin osallistuu vuosittain tuhansia suomalaisiakin.”

EU-myönteisessä propagandassa käsite ”rauhanprojekti” toistuu ilmiselvästä valheellisuudestaan huolimatta usein. Siinä annetaan myös yleensä aina ymmärtää, että kaikenlainen kansainvälinen yhteistyö olisi EU:n ansiota eikä onnistuisi ilman sitä. EU ei sitä paitsi edusta kansainvälistä yhteistyötä vaan ylikansallista pakkovaltaa.

Kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Penttinen puolestaan toteaa:

”EU:n hajoaminen tarkoittaisi Suomen ajautumista harmaalle alueelle ja leikkauksia hyvinvointiyhteiskuntaan, kun elintärkeitä vientimahdollisuuksia poistuisi. Sortuva EU tarkoittaisi Suomelle vain näennäisitsenäisyyttä. Mitä vahvempi EU on, sitä itsenäisempi on Suomi.”

Jos EU tulliliittona lakkaisi olemasta, sen tilalle syntyisi jonkinlainen vapaakauppasopimus tai useita sopimuksia. Penttisen itsenäisyyslausunto on naurettava, koska EU on merkittävin Suomen kansallista suvereniteettia rajoittava instanssi ja ollut sitä Suomen jäsenyyden alusta lähtien.

Mitä hetteisemmällä pohjalla supervaltioprojekti seisoo, sitä äänekkäämmäksi käy sen puolesta esitettävä propaganda.