maanantaina, huhtikuuta 03, 2017

Lontoo ja Pietari


On erittäin vaikea kirjoittaa reaktioista islamistisiin terrori-iskuihin, koska olen kirjoittanut niistä usein eikä mikään oleellinen ole vuosien varrella muuttunut. Vallitseva linja on edelleen terrorismin taustaideologian hämärtäminen ja pyrkimys kieltää teon yhteydet islamiin.

Onneksi on kuitenkin ylikomisario Jussi Huhtelan Twitter-tili, joka tällä kertaa tarjoaa sopivan aasinsillan. Twiitissään Huhtela linkittää islam-apologisti Mehdi Hasanin kirjoitukseen, jossa päivitellään sitä, kuinka Lontoon terrori-isku liitetään islamiin, vaikka se ei häneen mukaansa ole tärkeä taustatekijä Lontoon terrori-iskussa.

Brittiläinen terroristi

Huhtela itse riemuitsi vähän iskujen jälkeen, kun paljastui, että iskun tekijä Khalid Masood oli ”brittiläinen”. Toki hän oli syntynyt Dartfordissa Kentin maakunnassa ja kasvoi nimellä Adrian Russell Ajao. Hänen teollaan tosin ei ollut tekemistä brittiläisyyden kanssa.

Annetaan Mehdi Hasanin kertoa:

”Lontoon iskun 52-vuotias tekijä Khalid Masood syntyi ja kasvoi Britanniassa eikä minkäänlainen muslimien matkustuskielto Lähi-idästä olisi vaikuttanut häneen. Hän ei ollut pakolainen eikä siirtolainen. Hän ei myöskään ollut kotoisin Lähi-idästä eikä hän edes ollut muslimi suurimman osan elämästään. Hän syntyi valkoisen äidin ja mustan isän lapsena nimellä Adrian Elms ja kasvatettiin Adrian Ajaoksi. Hänen uskotaan kääntyneen islamiin vuonna 2003 ja hänen rikoshistoriansa oli hyvin dokumentoitu, ennen kuin hän ajoi syyttömien jalankulkijoiden päälle Westminsterin sillalla ja puukotti poliisin kuoliaaksi Parlamenttitalon edustalla.”

Mehdi Hasan yrittää luonnollisesti selittää pois islamilaisen ideologian taustamotiivina:

”Islam ei tehnyt hänestä paskiaista vaan hän oli ennestään ilkeä tapaus.”

Mehdi Hasan jättää kuitenkin käsittelemättä useita oleellisia kysymyksiä. Miksi islamiin vankilassa kääntyneestä tulee terroristi eikä rauhaa saarnaava ja omia tekojaan katuva uskovainen? Voiko olla niin, että islam tarjoaa ennestään väkivaltaiselle ihmiselle mahdollisuuden toteuttaa taipumustaan itseään suuremman asian eli Allahin puolesta? Voiko olla niin, että islamilaiset terrorijärjestöt nimenomaan etsivät Adrian Ajaon alias Khalid Masoodin kaltaisia ihmisiä?

Entä miksi Euroopassa on lyhyen ajan sisällä tapahtunut muitakin terrori-iskuja, joissa tekijä on ajanut autolla väkijoukkoon? Tekijät ovat olleet muslimeja Khalid Masoodin tavoin niin Nizzassa kuin Berliinissäkin. Sekä Nizzan että Berliinin terroristeilla oli taustalla rikollinen menneisyys, mutta vasta tutustuminen islamin oppeihin teki heistä joukkomurhaajia.

Mehdi Hasan puhuu Khalid Masoodista brittiläisenä. Olisiko hänestä tullut islamilainen terroristi, mikäli Britanniaan ei olisi vuosikymmenten aikana syntynyt monimiljoonaista muslimivähemmistöä ja mikäli brittiviranomaiset eivät olisi sallineet islamilaisen radikalismin rehottaa 1990-luvun ”Londonistanissa”?

Londonistan-termin synnyttivät ranskalaiset viranomaiset, kun nämä löysivät yhteyden Britannian ja Ranskassa terrorismista epäiltyjen välillä. Jotkut ranskalaiset viranomaiset olivat sitä mieltä, että vuoden 1995 metropommitukset olisi estetty, jos brittiviranomaiset olisivat tehneet työtään eivätkä vain katsoneet vierestä.

Mehdi Hasanin kaltaiset voisi ottaa vakavammin, jos he myöntäisivät suoraan, että islamin oppiin kuuluu väkivallan käyttö ainoan oikean uskon levittämiseksi. Islam ei mahdu länsimaiseen uskonnon käsitteeseen vaan siinä on mukana myös oppi yhteiskunnan järjestämisestä Allahilta peräisin olevan sharia-lain alaisuuteen. Pyrkimällä häivyttämään islamin ja Khalid Masoodin teon välisen yhteyden Mehdi Hasan osoittaa olevansa samalla puolella kuin mies, joka ajoi nelivetoisen katumaasturin Westminsterin sillalla kävelevien jalankulkoiden päälle. Itse asiassa Mehdi Hasan on monella tapaa vaarallisempi tapaus, koska hän liikkuu sujuvasti Britannian journalistipiireissä ja saa esiintyä asiantuntijana eri medioissa. Mehdi Hasan on maltillinen muslimi, joka luvan kanssa saa rusikoida niitä, jotka arvostelevat islamilaista ylivaltaideologiaa.

Samalla Hasanin kaltaiset tarjoavat nektaria tämän maailman jussihuhteloille ja jopa Britannian pääministeri Theresa Maylle, joka parlamentissa kielsi Lontoon terrori-iskun yhteyden islamiin ja kutsui sitä ”islamistiseksi”. Hän myös kutsui islamia ”suureksi uskonnoksi”. Tässä May astui edeltäjänsä David Cameronin saappaisiin ja ryhtyi islamilaisen teologian asiantuntijaksi:

”Jos he olisivat uskovaisia, he eivät tekisi tällaisia tekoja.”

Islam ei olekaan pelkästään uskonto. Sillä, mitä Mayn kaltaiset kutsuvat ”islamismiksi”, on juuret islamin teologiassa eikä kyseessä ole pelkkä kuollut kirjain vaan se on monille muslimeille elävää todellisuutta, jonka lopullinen tavoite on islamin hallitsema maailma.

Pietari ja Venäjä

Maanantaina 3.4. Pietarissa räjähti pommi metrovaunussa Sennaja Ploshtsadin ja Tehnologitsheski Institutin metroasemien välillä. Kymmenen ihmistä kuoli ja noin 20 loukkaantui. Venäjällä on vuosien varrella tapahtunut useita julkisiin liikennevälineisiin tehtyjä terrori-iskuja, joista merkittävimmät on listattu täällä.

Joissakin terrori-iskua koskevissa kommenteissa epäiltiin, että Venäjän hallinto olisi järjestänyt iskun, eli kyseessä olisi ns. false flag -operaatio. Toisaalta viikko sitten järjestetyt korruptionvastaiset mielenosoitukset eri puolilla Venäjää ovat heikentäneet hallinnon asemaa. Terrori-isku presidentin kotikaupunkiin tuskin on tällaisessa tilanteessa hallinnolle eduksi. False flag -väitteet kertovat lähinnä niiden kirjoittajista ja heidän asenteistaan.

Kun venäläiset valitsivat Putinin presidentiksi, he vaihtoivat demokratian turvallisuuteen ja vaurastumiseen sallien samalla presidentin ja hänen lähipiirinsä rikastumisen. Nyt kun Venäjän talous on öljyn hinnan laskun ja pakotteiden takia heikko, Putinin ja hänen hallintonsa korskeaa elämistä ei enää katsota yhtä hyvällä.

Palaan taas Jussi Huhtelan Twitter-tiliin. Sieltä löytyi toinen Huhtelan linkittämä artikkeli PsyOppia Suomessa. Kirjoittaja selittää informaatiovaikuttamisen teoreettisen puolen erittäin hyvin. Verkossa ja muuallakin ihmiset joutuvat vaikuttamisyritysten kohteeksi ja heitä pyritään provosoimaan laumakäyttäytymiseen.

Kirjoituksessa häiritsee kuitenkin yksi asia. Siinä puolustetaan selkeästi mutta nimeä mainitsematta Ylen toimittaja Jessikka Aroa, joka on joutunut Venäjä-mielisten kiusaamisen kohteeksi kirjoitettuaan Venäjä-trolleista artikkelin Ylen sivuille. En lähde tässä tuota artikkelia ruotimaan, mutta totean, että Jessikka Aro on ollut Eduskunnan kuultavana hybridi- ja informaatiovaikuttamiseen liittyvissä asioissa. PsyOp-artikkelin sisällössä on runsaasti samoja elementtejä kuin Aron kirjoituksessa.

Aron henkilökohtaiset kokemukset paistavat läpi tekstistä ja hän esittää melko voimakkaita vaatimuksia, joilla suitsittaisiin verkossa käytävää keskustelua. Valitettavasti Aro on tässä väärällä asialla ja tavoittelee mahdottomia. Verkossa käytävää keskustelua ei voi hallita muutoin kuin turvautumalla äärimmäisiin toimiin eli verkkovalvontaan ja sivustojen blokkaamiseen samalla tavalla, kuin esimerkiksi Kiinassa tehdään.

Aro toteaa:

”Tällä hetkellä vain suomalaisille tarjotut verkkofoorumit tarjoavat alustan valheellisten ja laittomien tekstien levittämiselle. Näitä ovat esimerkiksi Ylilauta, Hommafoorumi ja Suomi24.fi. Näistä Ylilauta ja Suomi24.fi tuottavat omistajilleen voittoa. Näitä alustoja käytetään hyväksi valemedioissa julkaistun lokatiedon laajemmalle linkitykselle ja levitykselle.”

Toki yllä mainitut sivustot voidaan viranomaistoimin lakkauttaa. Toisaalta tämä ei muuta yhtään mitään. Se bisnes, jota suomalaiset palveluntarjoajat nyt tekevät, siirtyisi kiellon myötä ulkomaille eli amerikkalaisille palvelimille, joille suomalaisen viranomaisen sensuurikäskyt eivät yllä. Ruotsin yksi suosituimmista keskustelufoorumeista eli Flashback toimii amerikkalaisella palvelimella.

Aron lakiasiantuntijana toimii juristi ja uuninpankkopoika Sakari Timonen. Tämä ei lisää Aron uskottavuutta eikä häntä kohtaan mahdollisesti tunnettua sympatiaa.

Arolla on kuitenkin tukenaan omat kollegansa Yleisradiossa sekä Yleisradion Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen. Hän saa julkisuudessa runsaasti ymmärrystä ja hänen teesinsä Venäjä-trolleista saavat yleistä hyväksyntää. Lokakampanjat eivät ole hiljentäneet Jessikka Aroa vaan häntä kuunnellaan jopa Eduskunnassa.

Itse olen valmis väittämään, että puheilla Venäjän hybridivaikuttamisesta ja Venäjä-trolleista ei pyritä totuuteen vaan vaientamaan keskustelu esimerkiksi Euroopan Unionin ongelmista ja laajamittaisen muslimien maahanmuuton vastustamisesta.

En tiedä, onko Suomi Ensin -liike varmuudella Venäjän operaatio. Kieltämättä Marco de Witin vierailu Janus Putkosen vieraana ”Donetskin kansantasavallassa” on äärimmäisen huonoa mainosta liikkeelle mutta ei sellaisenaan mikään pitävä todiste yhtään mistään. Toisaalta liike on jatkoa syksyn 2015 siirtolaisvyöryn herättämälle vastustukselle. Tuolloin Suomeen tuli Ruotsin kautta ja Ruotsin valtion myötävaikutuksella yli 30 000 maahantulijaa, jotka järkyttivät yhteiskuntarauhaa monella tavoin.

Suomi ensin -liikkeen strategia on järjestää mielenosoituksia paikoissa, joissa turvapaikanhakijoiden tulo on aiheuttanut levottomuuksia. Tässä liike on onnistunut vaihtelevalla menestyksellä.

Puheet hybridisodasta ja informaatiovaikuttamisesta eivät vaikuta Suomi Ensin -liikkeeseen tai Venäjän toimintaan millään tavalla. Sen sijaan ne tekevät maahanmuuton ja Euroopan Unionin arvostelusta epäilyttävää. Olen taipuvainen uskomaan, että tähän nimenomaan pyritään ja Venäjän todelliset ja kuvitellut toimet ovat keppihevosen roolissa.

23 kommenttia:

Jaska Brown kirjoitti...

Lontoon tapauksessa islamin vaikutuksen voi tiivistää lyhyesti:
On olemassa pikkurikollinen. Hän kääntyy islamiin. Hänestä tulee suurrikollinen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

”Islam ei tehnyt hänestä paskiaista vaan hän oli ennestään ilkeä tapaus.”

Totta joo. Mikähän siinä on kun ihmisiä tulee siihen ristiä tunnustavaan uskoon, niin perseilyn määrä vähenee olennaisesti. Islamin kohdalla se taas nousee toiseen potenssiin.

Onkohan muuten siellä eduskunnassa mahdettu hoksata, että sitä käytetään yhden toimittajan henkilökohtaisen kostomission välikappaleena? Tietysti tosin tuo Aron tavoite noitten mainittujen sivustojen sulkemisesta sopii tietysti suurimmalle osalle eduskuntaa muutenkin.

IDA kirjoitti...

"Itse olen valmis väittämään, että puheilla Venäjän hybridivaikuttamisesta ja Venäjä-trolleista ei pyritä totuuteen vaan vaientamaan keskustelu esimerkiksi Euroopan Unionin ongelmista ja laajamittaisen muslimien maahanmuuton vastustamisesta."

Olen valmis väittämään samaa. Mikä ei tietenkään sulje pois sitä tosiasiaa, että Venäjä, Kiina, USA, EU ja muutkin harrastavat hybridivaikuttamista ja niiden edut ( tai ainakin oletetut poliittiset edut ) ovat ristiriidassa keskenään.

Bogreol kirjoitti...

Katsoin netistä Lontoon iskun jälkeisen toimittaja Katie Hopkinsin haastattelun, missä hän totesi, että liberaalit englantilaiset ovat uurastaneet muiden kulttuurien hyväksymiseksi ja integraation eteen. Nyt kansa on jakaantunut, ja kansakunta on lähes menetetty. Lontoolaiset eivät voi olla rehellisiä näistä iskuista, koska se osoittaisi, että kaikki, mihin he ovat uskoneet, olisi valetta. Hän toivoi, että muutos tapahtuisi, ja joku nousisi isänmaan sillalle, ja tekisi maasta jälleen sen, mistä voisi olla ylpeä.

Vasarahammer kirjoitti...

Jaska: "On olemassa pikkurikollinen. Hän kääntyy islamiin. Hänestä tulee suurrikollinen."

Islamissa on paikka väkivallalle ja islamilla on käyttöä väkivaltaisille miehille.

Ykä: Tuossa lausunnossa ei ole ajateltu asioita muutoin kuin henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Lisäksi se vaikuttaa tilaustyöltä eli tosiaankin Eduskunnassa suurin osa edustajista haluaa samaa kuin Aro.

IDA: "Mikä ei tietenkään sulje pois sitä tosiasiaa, että Venäjä, Kiina, USA, EU ja muutkin harrastavat hybridivaikuttamista ja niiden edut ( tai ainakin oletetut poliittiset edut ) ovat ristiriidassa keskenään."

Bogreol: "Hän toivoi, että muutos tapahtuisi, ja joku nousisi isänmaan sillalle, ja tekisi maasta jälleen sen, mistä voisi olla ylpeä."

Tässä vaiheessa lienee jo selvää, että Hopkinsin toiveet eivät toteutuneet. Seuraavan Britanniassa tapahtuvan terrori-iskun jälkeen nähdään taas sama näytelmä.

Mehdi Hasanin kanssa samaa virttä veisasi myös ylähuoneen pääri, paronitar Sayeeda Warsi.

http://www.examiner.co.uk/news/west-yorkshire-news/dewsbury-politician-says-westminster-attacker-12799325

Hän sanoi, että Westminsterin iskun tekijä oli väkivaltainen kristitty, ennen kuin hänestä tuli väkivaltainen muslimi. Eli teolla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Eikä se sulje sitäkään pois, että jatkuva puhe informaatiovaikuttamisesta ja hybridiuhista on omaan väestöön kohdistuvaa informaatiovaikuttamista. Koska näin on, vaikuttamisen tarkoitusperien pitää vähintäänkin kestää päivänvaloa, mistä en ole lainkaan vakuuttunut.



Qroquius Kad kirjoitti...

Sanon suoraan etten pidä Marco de Witistä enkä hänen Suomi ensin -toiminnastaan. Siinä on enemmän kansallismielistä kenttää vahingoittavia kuin hyödyttäviä elementtejä, joita ikävästi pilkahtelee MV-lehdenkin toiminnassa.

Minun on silti helppo uskoa, että kaikki mainitut kokevat olevansa sataprosenttisesti Suomen kansan ja valtakunnan puolella (tosi Juha Molarista en ole varma), he tekevät sen vain väärin. Kun de Wit kävi Itä-Ukrainassa, hän lienee ajatellut viholliseni vihollisen olevan ystäväni: Venäjä mellastaa Itä-Ukrainassa, OK, mutta muslimit eivät mellasta Venäjällä ainakaan samalla tavalla kuin Suomessa. Niinpä Venäjän asia on Suomenkin asia. Sinänsä loogista, mutta ei loppuun asti pohdittua ajattelua: venäläisen kansallismielisen tavoitteet kun ovat rankassa risitriidassa suomalaisen kansallismielisen tavoitteiden kanssa.

Internetin blokkaaminen kiinalaiseen tapaan herättää pelottavan ajatuksen: Suomen Internetissä kulkeva datavirta liikkuu Equinix-yhtiön datakeskusten välittämänä. Tämä yhtiö saattaisi hyvinkin kyetä pimentämään vaikkapa Hommaforumin, jos eduskunta niin päättäisi.

Mitä jos se päättäisi? Mikä olisi suomalaisten reaktio: nousu vastustamaan diktatuureille ominaista sensuuria vai asian hiljainen hyväksyminen, varsinkin valtamedian selittäessä päivästä toiseen yhä uudestaan, miten oli välttämätöntä sulkea nuo hirvitykset, joissa oli kaikkea mahdollista Suomea vahingoittavaa vailla mitään positiivista?

Pelkäänpä pahoin, että ainakin nykytilanteessa jälkimmäinen skenaario saattaisi olla realistisempi.

IDA kirjoitti...

"Eikä se sulje sitäkään pois, että jatkuva puhe informaatiovaikuttamisesta ja hybridiuhista on omaan väestöön kohdistuvaa informaatiovaikuttamista. Koska näin on, vaikuttamisen tarkoitusperien pitää vähintäänkin kestää päivänvaloa, mistä en ole lainkaan vakuuttunut."

Juurikin näin. Nykyisin puhe informaatiovaikuttamisesta on hysteeristä ja ylipolitisoitunutta. Ja kaikkein vähiten informaatiovaikuttamista pitäisi käyttää omaa väestöä kohtaan. Selkeästi määritelty sensuurikin on parempaa.

Strix Senex kirjoitti...

”Joissakin terrori-iskua koskevissa kommenteissa epäiltiin, että Venäjän hallinto olisi järjestänyt iskun, eli kyseessä olisi ns. false flag –operaatio”.

Itse asiassa näitä spekulaatioita oli runsaasti ja niitä viljelivät niin toimittajat kuin uutisten kommentoijatkin. Kun terroristin islamistisuus sitten selvisi, niin tekijää kuin tapaustakin koskeva uutisointi ajettiin alas nopeassa tahdissa. Tässä tulee näkyviin median toimintatavan muuttuminen, eikä suinkaan parempaan suuntaan.

Charlie Hebdo –tapaus oli kauan aikaa suuri uutinen. Median linjana oli lähinnä taivastelu ja selittely. ”Ei saa antaa pelolle valtaa”. ”Tämä ei ole oikeaa islamia”. Ja muut samankaltaista tarinaa, tietysti höystettynä syvällä huolestumisella siitä, että moiset tapaukset saattavat aiheuttaa kielteistä suhtautumista islamisteihin.

Nykyisin linjana on se, että islamistien suorittamat terroriteot ovat suhteellisen pieniä uutisia ja poistuvat palstoilta nopeasti. Suuria uutisia ovat vain sellaiset terroriteot jotka eivät ole islamistien tekemiä. Ja sitten käy kuten tässä Pietarin tapauksessa. Kun kytkentää islamiin ei vielä ollut näkyvissä, liikkeelle lähdettiin laajalti ja vauhdikkaasti erilaisia Putin –spekulaatioita maalaillen. Kun islamistinen kytkentä sitten selvisi, härkäsestä tuli hetkessä kärpänen.

Mutta ei hätää. Kyllä toimittaja saa palstantäytteensä sentattua ja löytää jostakin kärpäsen, joka voidaan paisuttaa härkäseksi. Vaikkapa maassa laittomasti oleskelevien turvapaikanhakijoiden palautuksesta, kun he eivät itse suostu lähtemään edes kaikkien oikeusasteiden antaman kielteisen päätöksen jälkeenkään.

Hukka kirjoitti...

Venäjä on kummallinen mörkö. Toisaalta Venäjä ei osaa mitään, kaikki on vähän sinnepäin, talous harmaata, eliitti varastaa kaiken ja tiet huonoja. Sitten on toinen Venäjä, joka valitsi Yhdysvaltain presidentin, aiheutti Brexitin ja valmistelee sotaa kaikkia vastaan. Mihin tässä pitäisi uskoa.

Anonyymi kirjoitti...

Pari päivää sitten, kun klikkasin MV-lehden sivuille, ruudun yläaitaan ilmestyi pieni laatikko, jossa oli venäjänkielistä tekstiä. Säikähdin ja pakenin.

Vasarahammer kirjoitti...

QRoquius Kad: Voit olla ihan rauhassa mitä mieltä tahansa Suomi Ensin -liikkeestä. Itse en olisi siitä huolissani. Niin kauan kuin muistan, on aina ollut niitä, jotka ovat huolissaan kansallismielisten ja maahanmuuttokriittisten julkisuuskuvasta. Yleensä he ovat niitä, jotka eivät itse tee asian hyväksi henkilökohtaisesti mitään.

Kannattaa myös kysyä, ketä ns. "salonkikelpoisuudella" pyritään miellyttämään. Nyt eletään sellaista maailmanaikaa, että valtamedian tai vastapuolen miellyttämisellä ei voita mitään jos sillä on koskaan voittanutkaan. Pelaamalla poliittisen korrektiuden säännöillä antaa valttikortit suosiolla vastustajalle.

Kansallismielisellä puolella ne omalla nimellä ja naamalla tekijät tuppaavat olemaan joko eksentrisiä tai sellaisia, joilla ei ole henkilökohtaisesti mitään hävittävää. Muiden kohdalla työpaikan ja maineen menettämisen pelko pitää hiljaisena. Poliittisesti vain vihervasemmistolaiset voivat julkisen sektorin työpaikoilla näyttää poliittisen värinsä avoimesti. Muiden on tyydyttävä olemaan hiljaa.

Vasemmistolainen pitää omiensa puolta, kun taas toisella puolle on taipumusta heittää mokailleet yksilöt bussin alle "salonkikelpoisuuden" menettämisen pelossa. Persut tekivät omilleen näin ja tekevät edelleen.

Mitä tulee Venäjän vaikutukseen, suurin osa suomalaisista on vanhan kokemuksen perusteella epäluuloinen Venäjän pyrkimyksiä kohtaan. Venäjän hyväntahtoisuuteen tuskin kukaan luottaa, ellei selusta ole varmistettu. Joiltakin sivustoilta tunnistaa mahorkan hajun, mutta sille tai millekään Venäjän informaatiovaikuttamiselle ei jäisi tilaa, jos Suomessa olisi aidosti moniarvoinen media, mutta kun ei ole.

IDA: "Nykyisin puhe informaatiovaikuttamisesta on hysteeristä ja ylipolitisoitunutta."

Nimenomaan näin.



Vasarahammer kirjoitti...

Strix Senex: " Suuria uutisia ovat vain sellaiset terroriteot jotka eivät ole islamistien tekemiä."

Niin ja vainot ovat vainoja ja kansanmurhat kansanmurhia vain, jos uhrit ovat muslimeja. Jos uhrit ovat kristittyjä, silloin puhutaan "levottomuuksista" tai "kansanryhmien välisistä kiistoista". Uutisissa ei selitetä tapahtumien taustoja. Esimerkiksi Burman tai nykyisin Myanmarin tilanteen taustoja ei ymmärretä. Valtamedia taas syyttää maan hallitusta syyttömien muslimien vainosta. Tässä on yksi yritys selittää taustoja burmalaisten kannalta. Burmalaiset ovat buddhalaisia, joten he tietävät, mitä tapahtui Intian niemimaan buddhalaisille ja heille on merkitystä sillä, että Taliban tuhosi Bamiyanin Buddha-patsaat.

https://www.jihadwatch.org/2017/03/hugh-fitzgerald-the-rohingyas-aung-san-suu-kyi-and-the-maligning-of-myanmar

Hukka: Venäjä oli jo Neuvostoliiton aikana taitava hankkimaan lännestä asioita, joita se tarvitsi varustautumiseen. Koska Venäjää johtaa entinen KGB-mies, en usko, että nämä taidot ovat hävinneet mihinkään.

Toisaalta KGB:n pääasiallinen toiminta-ala lännessä eli ns. "aktiivitoimet" olivat yleensä vaikutuksiltaan rajallisia. KGB:n agentit myös liioittelivat esimiehilleen aktiivitoimien tehoa. KGB:n todellinen menestys tuli teknologian vakoilusta, jonka hedelmät tosin menivät kaikki sotateollisuudelle.

Venäjä voi toki tukea kansallismielisiä voimia ja voi olla, että kansallismielisten joukossa on niitä, jotka pitävät tarkoituksella hyviä välejä Venäjään. Toisaalta paljastuminen Venäjän asiamieheksi on niin vahva poltinmerkki, että siellä toisella puolella pyritään tahraamaan kansallismielisiä toimijoita Venäjän asiamiehiksi tai "resonaattoreiksi".

Anonyymi kirjoitti...


Myöhässä on Jessika Aro on jo siirretty ulkomaille.
Miten suljet, synkkä tulevaisuuden näkymä jos netti
sivuja aletaan Kiinan tapaan estää.

Taidan hankkia VPN niin voi lukea. Kiinassakin
VPN käyttäjiä.

Firefoxiin saa selaimen lisäosan flagfox.
suomi24 irlannissa.

hommaforum ja MV, ylilauta yhdysvalloissa.

AaJii kirjoitti...

Jos Suomi Ensin on Venäjän operaatio, niin eipä sitten tarvitse kovin huolissaan Venäjästä olla jos eivät parempaan pysty. Ellei sitten kyseessä ole joku erittäin ovela peliliike jonka tavoitteena on tuhota maahanmuuttokriittisten uskottavuus, mutta mikä voisi olla Venäjän motivaatio siihen?

Hukka kirjoitti...

En yhtään epäile, etteikö Venäjä vehkeilisi kaikenlaista. Toisaalta Venäjä ei ole Neuvostoliitto, eikä sillä ole yhtä suuria voimavaroja. Aikoinaan lännessä oli paljon Neuvostoliiton kannattajia ja ymmärtäjiä, mutta Venäjällä ei juuri ole kannattajia, ainakaan yhtä merkittäviä.

Ajattelin lähinnä sitä, että Venäjää käytetään myös syntipukkina oman tunaroinnin peittelyssä. Esimerkiksi Demokraattisen puolueen Podestan sähköposteja ei ilmeisesti erityisemmin tarvinnut varastaa, niin surkea tietoturva niillä oli.

Vasarahammer kirjoitti...

Anonyymi: "Miten suljet, synkkä tulevaisuuden näkymä jos netti
sivuja aletaan Kiinan tapaan estää."

En sanonut, että tämä on todennäköistä. Se vain on ainoa tapa hoitaa sensuuri kunnolla. EU:ssa tosin yritetään pakottaa sosiaalisen median jätit kuuliaisiksi:

https://www.gatestoneinstitute.org/10123/europe-censorship

Valeuutiset ja vihaviestit vaaditaan poistamaan 24 tunnin kuluessa. Luonnollisesti yhtiöt eivät aio palkata ketään tutkimaan viestejä vaan poistavat niitä pelkästään valitusten määrän perusteella. Facebook toimii jo nykyisin näin. Tietokoneohjelma jakelee määräaikaisia bännejä vihervasemmistolaisten valitusten perusteella.

Kirjoituksen lopusta:

"Who would have thought that more than a quarter of a century after the fall of the Berlin Wall (1989), Western Europe would be reinventing itself in the image of the Soviet Union?"

Aajii: "Jos Suomi Ensin on Venäjän operaatio, niin eipä sitten tarvitse kovin huolissaan Venäjästä olla jos eivät parempaan pysty."

Ei amatöörivoimin pysty parempaan. Toisaalta huomiota kyseinen liike on ainakin kerännyt ja ilmeisesti sekin on liikaa.

Hukka: "En yhtään epäile, etteikö Venäjä vehkeilisi kaikenlaista. Toisaalta Venäjä ei ole Neuvostoliitto, eikä sillä ole yhtä suuria voimavaroja. Aikoinaan lännessä oli paljon Neuvostoliiton kannattajia ja ymmärtäjiä, mutta Venäjällä ei juuri ole kannattajia, ainakaan yhtä merkittäviä."

Venäjällä ei ole samanlaista ideologista missiota kuin Neuvostoliitolla, joka oli "tieteellisen sosialismin" lipunkantaja koko maailmassa ja pyrki aktiivisesti levittämään omaa yhteiskuntajärjestelmäänsä koko maailmaan.

Tähän verrattuna Putinin koplan kunnianhimon aste on ainakin toistaiseksi paljon matalammalla tasolla. Lähinnä se pyrkii estämään "huonojen esimerkkien" syntymisen Venäjän lähialueille esim. Ukrainaan, jonka se näkee mieluiten Venäjää köyhempänä pikkuserkkuna.

Tämä ei silti tarkoita, etteikö Putin käyttäisi opportunistisesti tilaisuutta hyväkseen, jos sellainen avautuu.

Lisäksi Putinin hallinnolla on täysi työ pitää kiinni omasta vallastaan. Valtava ylireagointi Navalnyn korruptionvastaisiin mielenosoituksiin kertoo tästä.

Putinin hallinnon repressiiviset toimet eivät tosin ole läheskään samalla tasolla kuin Brezhnevin Neuvostoliitossa. Kiristämisen varaa siis on.

T. Rölli Puutinen kirjoitti...

"KGB:n todellinen menestys tuli teknologian vakoilusta, jonka hedelmät tosin menivät kaikki sotateollisuudelle."

Itse asiassa GRU oli Neuvostoliiton ja on Venäjän pääasiallinen ulkomaantiedustelun harjoittaja.

https://en.wikipedia.org/wiki/Main_Intelligence_Directorate (GRU)

https://en.wikipedia.org/wiki/Foreign_Intelligence_Service_(Russia) (KGB/SVR)
"..It works in cooperation with the Russian Main Intelligence Agency...(GRU), which reportedly deployed six times as many spies in foreign countries as the SVR in 1997."

Becker kirjoitti...

Olen samaa mieltä Vasarahammerin kanssa tuosta Marco de Witista ja Suomi Ensin liikkeestä. On hyvä että joku edes uskaltaa itsepäisesti tuoda maahanmuuttoa vastustavaa agendaa esille. Sitäpaitsi tuo liike on saanut paljon hyväksyntää kansan keskuudessa sekä mielenkiintoa ulkolaisissa medioissa. Totta, porukasta varmaan osa saattaa olla työttömiä tai sellaisia joilla ei ole mitään menetettävää, mutta rohkeita ovat.
Nykyisen kulttuurimarksistisen huuhaan ollessa muotia on monen aika vaikea lähteä sinne teltalle seisomaan. Itse kyllä menisin, mutta kun asun vähän kauempana, on se hankalaa. Ei siellä seiso perheellinen työssäkäyvä kesämökin omistaja joka reissaa kerran vuodessa Thaimaahan lomille. Tai jolla on luvallisia ampuma-aseita. Hallinto kyllä keksii keinot pistää isänmaalliset kuriin.
Siinä vaiheessa kun keskiluokka alkaa kurjistumaan, niin voidaan odottaa että suomalainen tsuhna alkaa herätä horroksestaan.

Hukka kirjoitti...

Churchill kirjoitti aikoinaan Venäjästä, että se on hämärään verhottu arvoitus tai jotain sinnepäin. Se Venäjä oli Stalinin Neuvostoliitto.

Venäjä on suurvalta, joka totta kai yrittää ajaa etuaan. Putin on onnistunut pysymään vallassa parikymmentä vuotta, selvästikin hän osaa hallitsemisen. Myös Kiina on suurvalta, joka ajaa etujaan mm. rakentamalla tukikohtia Etelä-Kiinan merelle ja tukemalla Pohjois-Koreaa.

Putinia voi pitää diktaattorina, mutta onko Suomi sen demokraattisempi. Täällä hallinta perustuu mediaan, olet tainnut kirjoitella mielipidekäytävästä tai Overtonin ikkunasta. Media pystyy kiihottamaan tuhansia toreille.

Matti Vanhanenhan tokaisi tunnetusti, ettei kansalle saa antaa sitä harhauttaa, että äänestämällä voi vaikuttaa. Olen seurannut Halla-ahoa ja kumppaneita vuosikymmenen, edelleen sama meno jatkuu, viimeisimpiä olivat nämä aavikon prinssit. Taitaa olla niin, että tilanne muuttuu vasta, kun rahat oikeasti loppuvat.

Vasarahammer kirjoitti...

Rölli Puutinen: Kiitokset korjauksesta! Lähinnä pyrin sanomaan, että kylmän sodan aikana Neuvostoliiton suurimmat vakoilumenestykset liittyivät teknologian hankintaan. Atomipommi oli tietysti kirkkain helmi. Länsimaiset yritykset tekivät myös yhteistyötä, jota Neuvostoliitto käytti sotilasteknologian hankintaan ja oman sotilaallisen tuotantokapasiteetin kasvattamiseen.

Becker: Nyrkkiä puristetaan taskussa monessakin paikassa, mutta kynnys lähteä itse mukaan on erittäin korkea.

Hukka: Putinin hallinto on autoritaarinen ja sellainen ei luovu vallasta vapaaehtoisesti vaalien kautta. Autoritaarisella on hallinnolla on myös enemmän keinoja tukahduttaa oppositio kuin demokratiassa.

Toki demokratiassa on "sallittujen mielipiteiden käytävät" ja se on Suomessa ja monissa muissa maissa kaventunut todella paljon. EU-koneisto toimii EU-maissa demokratian yläpuolella ja on luonteeltaan teknokraattinen ja toimii uusfunktionaalisella periaatteella (= kasvattaa asteittain omaa valtaansa). EU-maissa kyky vaikuttaa demokraattisen päätöksenteon kautta on vähentynyt tasaisesti, kun valtaa on siirtynyt ylikansallisille, demokraattisen päätöksenteon ulottumattomissa oleville elimille.

Viimeksi matukriisissä EU otti siirtolaisten pakkokiintiöt käyttöön ja käytännössä lakkautti jäsenmaiden oman maahanmuuttopolitiikan. Tällainen on erittäin riskialtista ja saattaa johtaa EU:n hajoamiseen.

Slarba kirjoitti...

On sitten kyseessä Venäjä tai USA, hallitseva eliitti on iät ajat ollut samanlaista vainoharhaista ja suuruudenhullua jengiä jolle mikään ei riitä.
Järjetön sotavarustelu on jatkunut vuosikymmeniä. Suurvallat ovat sekaantuneet kaikkialla maailmassa paikallisiin konflikteihin viemällä aseita jollekin osapuolelle.
Jos näille sotaisille kehitysmaalaisille ei olisi ikinä viety aseita he taistelisivat edelleen ritsoilla ja nuijilla.
Ihmiskunta on täynnä kusipäisiä hallitsijoita, on sitten demokratiaa tai ei.
EU:n kansalaisistakin suurin osa kuvittelee elävänsä demokratiassa vaikka oikeasti olemme Bilderbergiläisen eliitin pelinappuloita pelissä jossa rahalla on valta. Massiivinen propaganda jyllää. Venäjällä oligarkit, Kiinassa oma kopla johdossa jne. samaa paskaa kaikki.

Vasarahammer kirjoitti...

Slarba: "n sitten kyseessä Venäjä tai USA, hallitseva eliitti on iät ajat ollut samanlaista vainoharhaista ja suuruudenhullua jengiä jolle mikään ei riitä.
Järjetön sotavarustelu on jatkunut vuosikymmeniä. Suurvallat ovat sekaantuneet kaikkialla maailmassa paikallisiin konflikteihin viemällä aseita jollekin osapuolelle."

Tämä yllä mainittu on totta. Syyriassa Yhdysvallat toimitti aseita "Vapaan Syyrian armeijalle". Aseet päätyivät lopulta Al-Qaedan edustaja Al-Nusralle. Syyriassa Yhdysvallat on ollut samalla puolella Al-Qaedan kanssa.

Myös itse Syyrian sota sai alkunsa Yhdysvaltojen ja lännen erheellisestä tuesta ns. arabikeväälle, joka johti Muslimiveljeskunnan valtaannousuun Egyptissä ja Syyrian sodan alkamiseen. Arabikevään takia Venäjä on saanut taas jalansijaa Lähi-idässä. Syyrian hallinto on Venäjän tukema. Venäläisiä erikoisjoukkoja on myös Egyptissä ja Libyassa Venäjä tavoittelee itselleen ystävällismielistä hallintoa.

Yhdysvaltojen ja lännen interventiot Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa ovat menneet päin helvettiä ja lopputulos on kaikilla mittareilla katastrofi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa tuli pieni virhe, ettei ollut kirjoituksen tarkoitus.
Monet haluaisivat loppuvan. Hanna Huumonen
sanoi 2016 MV loppuu jouluun 2016 mennessä.

Ei loppunut.

Britanniaan liittyen karseata luettavaa.

http://beta.oikeamedia.com/o1-10982