torstaina, joulukuuta 01, 2016

Islam ja nykyaika


Muutama päivä sitten luin Gates of Vienna -sivustolta saksalaisen Anabel Schunken kirjoittaman artikkelin ”Modernisaation häviäjiäkö? Kyse on islamista, hölmö”. Artikkeli on alun perin julkaistu saksankielisellä Tichys Einblick -sivustolla.

Artikkeli puhutteli eritysesti siksi, että kirjoittaja on turhautunut paljolti samoihin asioihin kuin itsekin eli poliittisten päättäjien osaamattomuuteen ja kyvyttömyyteen nähdä todellisia ongelmia lillukanvarsien takaa.

Meitä voiman pimeän puolen kulkijoita nimitellään usein häviäjiksi, vihaajiksi tai pelon ohjaamiksi. Anabel Schunke oli kiinnittänyt huomiota poliitikkojen tapaan kutsua mahdollisia äänestäjiään ”modernisaation häviäjiksi” eli sellaisiksi, joita poliitikkojen täytyy auttaa tulemaan mukaan osaksi kehitystä.

Schunke ei näe itseään sellaisena:

”En ole modernisaation häviäjä. En ole taloudellisesti riippuvainen enkä hämmentynyt digitalisaatiosta tai vain raivoissani laajakaistayhteyden puutteesta. En arvostele islamia ja hallituksen turvapaikkapolitiikkaa, koska olen typerä tai en ole koskaan tavannut vieraasta kulttuurista tulevaa ihmistä. Itse asiassa olen nuori, digitaalisesti kykenevä ja minulla on maahanmuuttajataustaisia ystäviä. Olen kaikkea sitä, joka hallituksen mukaan on islam-kritiikkiä vastaan ja suosii vasemmistolaisuutta ja monikulttuuria. Olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan omassa kuplassaan eläviä ihmisiä, jotka kertovat, että asia ei ole näin. Ihmiset, jotka ylimielisyyttään tai vielä enemmän ymmärtämättömyyttään ovat kyvyttömiä vuosienkin jälkeen näkemään, mikä ihmisiä oikeasti huolestuttaa eikä huolella ole mitään tekemistä sen kanssa, että joku pelkäisi jonkun lukutaidottoman afgaanin vievän hänen työnsä.”

Schunken mukaan islam-kriitikkojen kuvailu modernisaation häviäjiksi on groteskia ja valistuksen ihanteiden pettämistä, koska tällöin keskiaikainen uskonto ja kulttuuri kuvataan nykyaikaiseksi. Vastaavaa ei hänen mukaansa olisi voinut kuvitella muutama vuosikymmen takaperin. Islamista Schunke ei pidä, koska se on hänen mielestään typerää eikä islamissa ole mitään positiivista omaan hänen omaan kulttuuriinsa verrattuna. Hänen mukaansa muslimien hallitsematon maahantulo ei ole moderniuden merkki. Sitä taas olisi se, jos saksalaisilla olisi rohkeutta seurata järkeään ja hylätä tällainen askel kohti takapajuisuutta.

Väkivaltaisen radikalisaation vastainen työ laajenee

Kuplassa eletään Suomessakin. Sain vähän aika sitten linkin Radio Dei -kanavalla esitettyyn radio-ohjelmaan nimeltä ”Rauhanrakentajat”. Juontaja Anssi Almgrenin vieraana oli Kirkon Ulkomaanavun Shoulder to Shoulder -hankkeen vetäjä Stiven Naatus ja saman järjestön Reach out -hankkeen projektikoordinaattori Habiba Ali.

Järjestönä Kirkon Ulkomaanapu on tyypillinen ei-valtiollinen toimija (NGO), joka kuitenkin saa ylivoimaisen valtaosan rahoituksestaan julkisista varoista joko suomalaiselta veronmaksajalta valtion tai seurakuntien kautta tai kansainvälisistä lähteistä eli käytännössä Euroopan Unionilta. Järjestö kuuluu ns. kolmanteen sektoriin eli ”kerjäämisen ammattilaisiin”, kuten Matti Viren kirjoituksessaan kutsui julkisen sektorin aluskasvillisuutta, joka työllistää verorahoilla Naatuksen ja Habiba Alin kaltaisia.

Itse Rauhanrakentajat -ohjelmassa päiviteltiin vihapuhetta, polarisaatiota ja kuplissa elämistä. Lääkkeeksi ehdotettiin keskustelua ja ihmisten saattamista yhteen perinteiseen kumbaya-tyyliin. Muutkin ohjelmassa kuullut termit edustavat poliittisesti korrektia keskustelua kuten ”radikalisoituminen”, ”ekstremismi” ja ”väkivaltainen ekstremismi”, jossa matkustetaan konfliktialueille.

Keskustelijoiden mielestä ”ilmapiiri on kiristynyt” ja ”polarisaatiota” on tapahtunut. Mitään järkevää analyysiä kiristymisen syistä ei esitetty. Myös paljon kuluneita monikulttuurisia klisheitä toisteltiin. Jo Volgan mutkasta tänne on tullut ihmisiä, kun täällä oli ennestään saamelaisia. Puhuttiin karjalaisista ja rinnastettiin heidät viime vuosina tänne muuttaneisiin islaminuskoisiin maahanmuuttajiin. Kaikkiaan tavara oli melko paksua ja itselleni puuduttavaa kuunneltavaa. Vastaavaa tulee nykyisin kaikista valtamedian tuuteista, mikä turhauttaa ja ärsyttää.

Lopulta päästiin radikalisoitumiseen ja kyseltiin, mikä on uskonnon rooli ääriliikkeiden toiminnassa. Tähän Habiba Ali ei oikeastaan osannut sanoa muuta, kuin että uskonto on ymmärretty väärin. Samalla kuuntelijoille ei kerrottu, millä tavalla uskonto on ymmärretty väärin ja mistä tämä väärinymmärrys johtuu. Mainittiin jihadismi, mutta se kuvattiin vain ”kamppailuksi”. Kun aamulla on vaikea mennä töihin, kyse on kamppailusta eli jihadista.

Tällainen lässytys voi jonkun mielestä olla hauskaakin, mutta todellisuudessa se trivialisoi todellisen ongelman eli islamin sisällä vaikuttavan voimakkaan suuntauksen, joka pyrkii levittämään islamin valtaa koko maailmaan. Tämä pyrkimys perustuu islamin keskeisiin opinkappaleisiin ja on sellaisenaan uskonnon ytimessä. Se ns. ”radikalisoituminen” johtuu tämän ideologian vetovoimasta eikä siitä, että vierastaistelijoiksi lähtevät olisivat erityisen syrjäytyneitä. Lässyttäminen ja kevyt vitsailu asian ympärillä eivät lisää tietoa eivätkä ymmärrystä vaan pelkästään edistävät tietämättömyyttä ja todellisuuden kieltämistä.

Radio Dei on leimallisesti kristillinen kanava ja ohjelman juontaja Anssi Almgren toimii Espoon hiippakunnassa kansainvälisen työn asiantuntijana. Almgrenin esiintyminen ja olemus kuvaavat hyvin nykyistä luterilaista valtavirran kristillisyyttä, joka on lähinnä sekoitus vihervasemmistolaista ideologiaa ja postmodernia identiteettipolitiikkaa. Perinteisen kristinuskon kanssa sillä on vain vähän tekemistä. Jeesusta ei ohjelmassa taidettu mainita kertaakaan, vaan siinä uskonnollisuus oli kumbaya-henkistä yhteiseloa ilman ristiriitojen ja erimielisyyden häivää.

Jos ohjelman tekijät oikeasti haluaisivat lisätä kuuntelijoiden ymmärrystä, he eivät olisi nielleet Habiba Alin vitsailua jihadista vaan kysyneet asiasta lisää. Voi olla, että tämä somalinainen ei itse tiedä, että jihadistien ideologia perustuu islamin pyhiin kirjoituksiin ja islamin profeetan antamaan esimerkkiin eikä heidän voi katsoa tulkitsevan niitä väärin vaan perinteisellä ja fundamentalistisella tavalla. Ehkä Habiba Ali tietää asian mutta valehtelee tietoisesti. Kumpi tahansa vaihtoehto on vääräuskoisen kuuntelijan kannalta yhtä huono ja kumpi tahansa vaihtoehto palvelee niitä, jotka ajavat islamin valtaa koko maailmaan.

Samalla tavalla ohjelman juontaja Almgren saattoi olla tietämätön islamista ylivaltaideologiana. Todenäköisempää on kuitenkin se, että hän jollakin tasolla tämän tietää mutta ei kykene myöntämään asiaa itselleen. Voi myös olla, että hän pelkää mainita asiaa, koska mainitsemalla hän leimautuisi rasistiksi, suvaitsemattomaksi ja islamofobiksi.

Islam ei muutu kiltiksi ja harmittomaksi uskontojenvälisellä dialogilla tai teennäisellä kumbaya-lässytyksellä. Jos islam ei joudu koskaan kohtaamaan vastustusta tai arvostelua, sillä ei ole mitään painetta muuttua nykyistä parempaan suuntaan. Sen sijaan hyväntahtoisuuden osoitukset tulkitaan heikkouden merkiksi, mikä taas lisää ei-muslimien puolella painetta sopeutua islamin ikäviinkin piirteisiin. Pitkällä tähtäimellä tämä on tuhoisaa sekä kristinuskolle että länsimaiselle kulttuurille ylipäänsä.

9 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Mä olen aika varma, että nämä islamin "oikeintulkitsijat" tietävät islamin ja erityisesti jihadin todellisen merkityksen ja päämäärän. Kuulin jokin aika sitten, että esimerkiksi julkisuudessa hyvinkin suvaitsevaisena pidetty Ruben Stiller on kahden kesken todellisesti melkoinen anti-islamisti. Mutta kun Yle maksaa leivän perheeseen, on vain inhimillistä leipäpappina määkiä lauman mukana taqiyyaa.

Islam saa tai on jo saanut tukevan jalansijan Euroopassa. Panteistiset Virheät luultavasti tyhmyyttään (lue: ideologista sokeuttaan) eivät varmaan oikeasti ymmärrä islamin ideologiaa ja keskeisiä käsitteitä kuten juuri tuo taqiyya. Laura Saarikoski kirjoitti juuri Pravdassa, että hän ei kadehdi washingtonilaisia ystäviään, koska Washingtonissa naisten ja lasten ei ole turvallista kulkea pimeässä missään ja päiväsaikaankin vain tietyillä (lue: ei bigger-ghetoissa) alueilla.

Kun islam toden teolla alkaa puskea läpi kuten Etelä- ja Keski-Euroopassa on jo käynyt, sama naisten ja lasten aseman heikentyminen muuttuu todelliseksi myös meillä. Suomea tosin suojaa kylmän ilmaston lisäksi perinteinen käsitys naisten (suhteellisesta) tasa-arvosta. Kun härmäntytöt oivaltavat, että islam ei olekaan rauhanuskonto, he ovat pahasti myöhässä. Kiitos natsi-Saksan, täältä ei kuitenkaan lähdetä palauttamaan muslimeita tai siirtämään heitä gulageille.

Islamin läpimurtoon en enää usko samalla tavalla kuin joitain vuosia sitten. Toki se saa monet hullaantumaan väkivaltaan oikeuttavasta ideologiastaan, mutta uskonnoksi siitä ei ole. Uskonnolla on kuitenkin aina pelastussanoma, ja islamilta se puuttuu naisten osalta. Niin hullua kuin se onkin, niin länsimaiset naiset eivät alistu sankoin joukoin kouluttamattomien, primitiivireaktioitaan peittelemään kykenemättömien imaamien valtaan. Alemman Tason Miehille (ATM) - erityisesti vasemmistolaisille väkivaltaan ihastuneille dankoivulaaksoille - islam tarjoaa valtavan mahdollisuuden toteuttaa omia perversioitaan.

Lopuksi; islam on Euroopassa ja tekee tuhoaan samalla vimmalla kuin kaikkialla muuallakin. Julkisen Sanan Neuvost(liit)on puheenjohtaja Elina Grundströmhän totesi, että islam on hieno uskonto Indonesiassa muistuttaen pohjoismaista sosiaalidemokratiaa ja vihreyttä. Siinä on kaikki, mihin suomalainen, korkeasti koulutettu omaa etuaan omassa kuplassaan elävä suomalainen nainen tiivistää oman tyhmyytensä.

TapsaK kirjoitti...

Kun olen itse seurannut Kirkon Ulkomaanavun uutisointia ja tiedottamista, huomasin että Israelista sillä ei ole koskaan ollut mitään hyvää sanottavaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Näitä nykyisiä suomalaisia islamin puhtaaksipuhujia voi verrata yksi yhteen entisiin taistolaisiin. Kumpikin porukka pyrki puhua mälkyttämällä valkopesemään puhtaaksi verisen ja laajentumishaluisen ideologian. Ja kummallakin toiminnan päämoottorina oli (on) oma kyltymättömän nälkäinen tiedostavan ihmisen ego.

Anonyymi kirjoitti...

Verkko-osoitteesta http://www.helsinginmuslimit.fi/images/stories/pdf/hijrah.pdf saatavassa asiakirjassa todetaan muun muassa että,

” Epäuskon asuinsija on mikä tahansa maa, joka on epäuskovaisten hallitsema, jossa epäuskovaisten lait ovat vallitsevia, ja jossa poliittinen valta on heidän käsissään. Nämä maat voivat olla kahta eri tyyppiä. Yksi on sellainen, joka on sodassa muslimien kanssa, ja toinen on sellainen, jolla on aselepo heidän kanssaan. Ratkaiseva tekijä on se, että sitä hallitaan epäuskovaisten lakien mukaan; sillä se on ”Epäuskon asuinsija” tai ”Daar Al-Kufr” siitä huolimatta, vaikka siellä asuisi suuri muslimienemmistö”

” Koska islaam on kunnian ja arvovallan uskonto, on mahdotonta ajatella, että kukaan muslimi alistuisi epäuskovaisille; totisesti muslimin on kiellettyä asua heidän keskuudessaan ja tunnustaa heidän valtansa hänen ylitseen, sillä hänen läsnäolonsa heidän keskuudessaan saisi hänet tuntemaan itsensä heikoksi ja eristyneeksi, ja sitten hänestä tulisi taipuisa ja anteeksipyyteleväinen heidän edessään. Ensin häntä kutsuttaisiin hyväksymään heidät, ja sitten seuraamaan heitä. Mutta muslimien tulee olla täynnä moraalia ja itsevarmuutta; heidän tulee olla johtajia, ei seuraajia. Heidän tulee pidellä vallan ohjaksia; minkään vallan ei tule olla heidän yläpuolellaan, paitsi Allahin vallan.”

” Uskontonsa julistaminen ei tarkoita sitä, että yksinkertaisesti jättää ihmiset palvomaan sitä mitä he haluavat, kommentoimatta mitään, kuten kristityt ja juutalaiset tekevät. Se tarkoittaa sitä, että on selkeästi ja suoraan tuomittava se, mitä he palvovat, sekä osoitettava vihollisuutta epäuskovaisia kohtaan – mikäli tässä epäonnistuu, niin se ei ole islamin julistamista.”

” Ystävyyden muodostamisesta niiden kanssa, jotka ovat oikeutetusti meidän vihollisiamme, sekä yhteisöjen perustamisesta heidän maihinsa on tullut pikkujuttu. Jotkut muslimit jopa lähettävät lapsensa länteen opiskelemaan islamilaista lakia ja arabiaa eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa yliopistoissa! Tämä tulee olemaan absurdina muistomerkkinä niiden 1900-luvun muslimien typeryydelle, jotka lähettivät lapsensa epäuskovaisten luokse opiskelemaan islamilaista lakia ja arabiaa! Meidän oppineemme ovat varoittaneet meitä riittävästi niistä vaaroista, joita nämä kysymykset nostattavat, ja he ovat selittäneet juurta jaksaen sellaisten oppilasvaihtojen riskit, sekä epäuskovaisten halun turmella nuorisomme mielet ja kääntää heidät pois islamista, joten meidän tulisi ottaa aikaa miettiä sitä, mitä olemme tekemässä.”

” … niitä, joiden uskonto on islaam – joka perustuu kaiken palvonnan ohjaamiseen Allahille ja epäjumalanpalvonnan ja epäuskovaisten torjumiseen sekä vihan osoittamiseen heitä kohtaan – kuten Allaah on sanonut:”

”… . On pakollista jättää sellainen paikka, jossa kielletyt käytännöt ovat laajalle levinneitä, sillä muslimien on pakollista vaatia Lain (ts. Sharii‟an) seuraamista.”

Vasarahammer kirjoitti...

KT: "nämä islamin "oikeintulkitsijat" tietävät islamin ja erityisesti jihadin todellisen merkityksen ja päämäärän"

Totta kai esim. Stiller tietää kuten huhujen mukaan myös Totuuden Saska Saarikoski. Molemmat ovat vanhemmiten alkaneet kuulostaa leipäpapeilta, missä ei sinänsä ole mitään pahaa. Joskus kuitenkin kaipaisi ripauksen totuutta heidänkin juttuihinsa eikä pelkästään sitä, mitä päätoimittaja haluaa.

TapsaK: "Israelista sillä ei ole koskaan ollut mitään hyvää sanottavaa."

Ei tietenkään. Se, kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. KA ei saisi rahoitusta veronmaksajalta tai EU:lta, mikäli se ei omaksuisi virallista ideologiaa. KA ei olisi mitään ilman veronmaksajan ja EU:n rahoitusta.

"...valkopesemään puhtaaksi verisen ja laajentumishaluisen ideologian. Ja kummallakin toiminnan päämoottorina oli (on) oma kyltymättömän nälkäinen tiedostavan ihmisen ego."

Ihminen on myös mestari valehtelemaan itselleen. Tiedostamisen voi perustella "vastakkainasettelun" välttämisellä ja "siltojen rakentamisella", vaikka vastakkainasettelu ei ole heistä itsestään riippuvainen eikä islamiin voi rakentaa siltoja, koska islam on lähtökohtaisesti vihamielinen suvaitsevaisten omaa ideologiaa kohtaan. Se vain hyötyy suvaitsevaisuudesta tällä hetkellä.

Anonyymi: "Verkko-osoitteesta http://www.helsinginmuslimit.fi/images/stories/pdf/hijrah.pdf saatavassa asiakirjassa todetaan muun muassa että,"

Totuuden kuulee suoraan hevosen suusta. Ongelmana ei ole se, että totuus ei olisi saatavilla. Kyllä se on, mutta niin moni haluaa sulkea silmansä ja korvansa siltä. Syitä tähän on monia.


Bogreol kirjoitti...

Charlie Hebdon entinen toimittaja Zineb el Rhazoui esittää islamin fasismia käsittelevässä kirjassaan islamin modernisaation mahdottomuuden. Islamin kirjallinen kokonaisuus on niin täynnä tuomittavaa sisältöä, ettei sitä voi puhdistaa muuttamatta opin perusteita. Islamiin kuulu henkilöpalvonta, tietty vaatetuksen kautta erottautuminen, seksismi, naisten ja homoseksuaalien halveksunta, lippusymboleja, rasismia (musliminainen ei voi mennä naimisiin kuin muslimin kanssa).

El Rhazoui kritisoi tekopyhää puoli-intellektuellien ja lähinnä vasemmistolaista (silti läpi poliittisen puoluekentän ulottuvaa) kollaboraattorien teeskentelevää joukkoa kutsuen heitä salaislamisteiksi ja antirasismin väärinkäyttäjiksi, jotka muka taistelevat fasismia vastaan ja samalla antavat ansaitsemattoman oikeuden ideologialle, joka näyttäytyy äärimmillään ISISin kaltaisissa väkivaltajoukoissa.

Länsimaiden media on ollut puolustamassa islamin suvaitsemattomuutta, naisten burkhia, niqabeja, huiveja. Huivi ei ole mitään muuta kuin haaremin muurien ulottuminen sen ulkopuolelle. El Rhazoui on sitä mieltä, että historia tulee tuomitsemaan nämä akateemiset, feministiset ja politiikan islamin sympatisoijat. Ottaessaan yhteiskunnallisessa keskustelussa määräysvallan he ovat tulleet antaneeksi alustan islamilaiselle fundamentalismille ja taanneet sen hyväksyttävyyden. Sitä voi kutsua petokseksi ja yhteistoiminnaksi aikamme pahimman fasismin kanssa. (Women in the world 18.10.16).

Kari kirjoitti...

Danielin mukaan lopunaikoina ymmärrys lisääntyy...
Onko siitä kahta vuottakaan, kun hyvä ystävämme Kumitonttu kysyi, että onko islam todellinen ongelmamme?

Kumitonttu kirjoitti...

"Danielin mukaan lopunaikoina ymmärrys lisääntyy...
Onko siitä kahta vuottakaan, kun hyvä ystävämme Kumitonttu kysyi, että onko islam todellinen ongelmamme?"

Onko näin?

Kari kirjoitti...

Näin se jossakin blogisi ketjussa meni. Ennen invaasiota Suomessa asia ei ollut niin selvästi nähtävissä kuin nyt.
Itseäni auttaa se, että yritän "luntata" Raamatun profetioista tulevaisuuteen.