keskiviikkona, marraskuuta 16, 2016

Vihaa vastaan


Peli poikki -mielenosoituksesta käynnistynyt pyhä sota ”vihapuhetta” vastaan on kiihtynyt. Esitutkintoja on käynnistetty ja osassa epäillyistä rikoksista on jo päästy syyteharkintaan. Kesäkuussa apulaisvaltakunnansyyttäjäksi valittu Raija Toiviainen on osoittautunut tuotteliaaksi vihanmetsästäjäksi. Syyte on lätkäisty Teuvo Hakkaraisen lisäksi nyt myös Sebastian Tynkkyselle.

Vihanmetsästyksessä erityistä huomiota on saanut ranskalaisen Michel Paulatin pitämä puhe Itäkeskuksen mielenosoituksessa 5.8.2016. Tilaisuudessa kuvaajana toiminut Pertti Nykänen joutui kuulusteluihin ”osallisuudesta yllytykseen kansanryhmää vastaan”. Junes Lokka puolestaan kutsuttiin kuulusteltavaksi saman tilaisuuden takia, vaikka Lokka ei itse osallistunut tilaisuuteen. Syynä oli luultavasti Paulatin puhe, joka julkaistiin Lokan Youtube-tililtä. Epäselvää on, onko Michel Paulat itse kutsuttu kuulusteltavaksi.

Viranomaisten toiminta on ollut suunniteltua eikä heidän ole tarvinnut edes etsiä syyllisiä, koska he ovat jo tiedossa, kiitos ilmiantamisen helppouden. Nimettömän ilmiannon voi tehdä internetissä eikä ilmiantajan tarvitse edes ottaa minkäänlaista henkilökohtaista riskiä.

Viranomaiset suorastaan rohkaisevat ilmiantojen tekemiseen, koska tavoitteena on kaivaa esiin kaikki mahdolliset viharikokset. Ylen uutisen mukaan:

”Poliisihallitus esittää, että uusi ryhmä tekisi esitutkinnan kaikissa niissä tapauksissa, joissa tehdään rikosilmoitus internetissä tapahtuneesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisesta.”

Uudella ryhmällä tarkoitetaan erityistä verkon vihapuheeseen keskittyvää yksikköä, johon palkataan kymmeniä poliiseja. Tämä tarkoittaa, että poliisikuulusteluihin raahataan jatkossa yhä uusia pahaa aavistamattomia suomalaisia eikä pelkästään tunnettuja maahanmuuttokriitikkoja.

Iskuryhmän perustamisen perusteluna käytettiin Poliisiammattikorkeakoulun tekemää tutkimusta, jonka mukaan ”viharikosten” määrä kasvoi räjähdysmäisesti syksyllä 2015. Ylen toimittaja Eero Mäntymaan mielestä ”rasismi räiskähteli”, vaikka tutkimuksesta on mahdotonta päätellä, ovatko ”viharikokset” oikeasti lisääntyneet vai johtuuko lukumääräinen lisäys ilmoitusherkkyyden kasvusta tai poliisin muuttuneista kirjauskäytännöistä. Poliittiset päättäjät, viranomaiset ja valtamedia tarvitsivat keppihevosen ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus tuli heille kuin tilauksesta.

Todellisilla syillä ei ole merkitystä

Tavallisella kansalaisella oli syytäkin olla vihainen syksyllä 2015. Maan hallitus ja viranomaiset eivät tehneet elettäkään, kun Haaparannasta käveli Tornioon yli 30 000 ei-toivottua maahantulijaa. Nämä tulijat aiheuttivat valtion menoihin miljardin euron suuruisen lisämenon samaan aikaan, kun hallitus maanitteli kansalaisia kilpailukykytalkoisiin.

Hallituksen toimettomuus loukkasi suomalaisia varsinkin, kun tulijavirta oli Ruotsista tietoisesti ohjailtua ja seurausta Ruotsin vastaanottokyvyn romahtamisesta. Vielä enemmän kansalaisia loukkasi se, että maahanmuuttotöppäilyn pääarkkitehti Petteri Orposta leivottiin mediassa ensin suuri sankari ja myöhemmin Kokoomuksen puheenjohtaja.

Ihmisiltä ei myöskään kysytty, haluavatko he ei-toivottuja tulokkaita omaan elinympäristöönsä. Heidät vain tuotiin sinne ja majoitettiin läheiseen vastaanottokeskukseen. Myöhemmin lisäksi paljastui, että Maahanmuuttovirasto antoi vastaanottokeskuksia ylläpitäneille yrityksille ja järjestöille käytännössä avoimen shekin laskuttaa valtiota. Kun tähän lisätään maahantulijoiden huomattavan suuri taipumus seksuaalirikoksiin, ihmisten vihaisuuden voi ymmärtää.

Viha purkautuu aina jollakin tavalla. Se purkautuu poliittisten päättäjien voimakassanaisena arvosteluna. Kukaan ei voi kieltää, etteivätkö nämä olisi toiminnastaan ja toimimattomuudestaan ansainneet arvostelua. Mielenosoitukset ovat hyväksytty tapa kertoa päättäjille tyytymättömyydestä. Päättäjien saamaa kritiikkiä lisää myös heidän jatkuvasti osoittamansa ylimielisyys niitä kohtaan, jotka joutuvat kohtaamaan tulokkaiden kulttuuripiirteet omassa arkielämässään. Päättäjillä ei ole tarjota vastaukseksi muuta kuin lässytystä suvaitsevaisuudesta ja rasistikortin heiluttelua. Ei kannata ihmetellä, jos ihmiset ovat vihaisia.

Mielenosoitukset eivät kuitenkaan ole päättyneet, vaikka tulijavirta on suurimmaksi osaksi tyrehtynyt vaan jatkuvat edelleen. Erityisesti Suomi ensin -liike on osoittautunut sitkeäksi ja kohdentanut mielenosoituksensa paikkakunnille, jossa turvapaikanhakijat ovat aiheuttaneet ongelmia. Ehkä siksi viranomaiset ovat kohdistaneet tukahduttamistoimensa kyseisen liikkeen aktiiveihin.

Valhetta puolustetaan

Jokaiselle ajattelukykyiselle on selvää, että suurin osa maahan jääneistä turvapaikanhakijoista kuormittaa järjestelmää vielä pitkään hyväksytyn turvapaikkapäätöksen jälkeen. Suuri osa jää pysyvästi veronmaksajan elätiksi eikä tulijoista kokonaisuutena ole kuin haittaa valtiontaloudelle. Syksyllä nähdyn kaltaista maahanmuuttoa ei voi perustella järkisyillä. Ennen syksyn 2015 tulijavyöryä maahanmuuttoa perusteltiin yleisesti sen tuomalla talouskasvulla. Tätä valhetta toistavat nykyisin vain tyhmät ja syyntakeettomat.

Kun suuri valhe maahanmuuton siunauksellisuudesta uhkaa kaatua ja valheen puolustukseksi ei enää löydy lisää valheita, tarvitaan tukahduttamistoimia. Tosin nekin täytyy perustella ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus oli yksi perusteluun käytetty työkalu. Valheen perusfilosofia täytyy kuitenkin ensin ymmärtää. Sellaisen voi lukea Sisäministeriön sivuilta. Siellä Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoo turvallisuuden olevan myös tunneasia:

Turvallisuuden tunteeseen vaikuttavat erilaisten arvioiden mukaan jopa enemmän mielikuvat turvallisuusuhkista kuin todelliset turvallisuusuhat. Sen vuoksi pelkästään viranomaisten toimilla turvallisuuden tunne ei parane, vaan tarvitaan ennakkoluulotonta ja laajaa yhteistyötä viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen kesken.”

Kun seurasi, millaista porukkaa Suomeen tuli syksyn 2015 aikana, kävi selväksi, että viranomaisilla ei ollut mitään käsitystä tulijoista. Sosiaalisen median kautta kansalaisille välittyi Facebookista napattuja kuvia, joissa turvapaikanhakija esiintyy kotimaassaan ase kourassa ja sen jälkeen suomalaisessa kaupungissa.

Alusta lähtien poliitikkojen ja viranomaisten puheista sai käsityksen, että tulijoiden mahdollinen tausta ei ole se varsinainen ongelma vaan suomalaisten suhtautuminen heihin. Samalla tavalla Nergin puheessa maahanmuuton tuoma todellinen turvallisuusuhka liittyy ”turvallisuuden tunteeseen” eli mielikuviin eikä joidenkin maahanmuuttajien konkreettiseen uhkaan tavallisia suomalaisia kohtaan.

Nergin kaltaiset ihmiset eivät usko totuuteen vaan narratiiveihin ja mielikuviin. Totuutta ei voi valehtelemalla muuttaa mutta mielikuvia voi ja niitä taas muutetaan estämällä väärien mielipiteiden ilmaisu.

Myös poliisiviranomaisen on pystyttävä perustelemaan itselleen tavallisiin kansalaisiin kohdistettu mielipidevaino. Siitä taas antaa näytteen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen, joka hänkin puhuu mielikuvatasolla:

”Vihapuheella ja viharikoksilla on yhteys muun muassa väkivaltaiseen radikalisoitumiseen ja ekstremismiin sekä turvallisuuden tunteeseen. Vihapuhe voi kannustaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöitä liittymään väkivaltaiseen toimintaan. Myös vihapuheen kohteena olevien riski radikalisoitua lisääntyy erityisesti silloin, kun he kokevat, että yhteiskunta ja viranomaiset eivät puutu riittävällä tavalla asiaan. Viharikoksella on aina uhria laajempi vaikutuspiiri ja rikos nähdään uhkauksena uhrin edustamaa tai oletettua ryhmää kohtaan.”

Kilpeläisen kaltaiset itseään suvaitsevaisina ja avarakatseisina pitävät sananvapauden tukahduttajat eivät koskaan tunnusta mielipidevainoa vaan kääntävät asiat päälaelleen. Nimenomaan he puolustavat sananvapautta. Poliisitarkasta Måns Enqvist poliisihallituksesta sanoo:

”Ennalta estävällä poliisitoiminnalla internetissä ei ole tarkoitus rajoittaa kansalaisten sananvapautta vaan poliisi pyrkii turvaamaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden myös sosiaalisessa mediassa.”

Vihapuhe rajoittaa kuulemma sananvapautta, joka kuuluu erityisesti poliittisille päättäjille, virkamiehille, tutkijoille ja toimittajille mutta ei tavallisille kansalaisille. Poliisihallituksen tiedotteessa todetaan:

”Rangaistavan vihapuheen esittäjien yhtenä tarkoituksena on kaventaa muiden sananvapautta. Tämä on johtanut osittain siihen, että esimerkiksi päättäjät, virkamiehet, tutkijat ja toimittajat ovat joutuneet järjestelmällisten vihakampanjoiden kohteiksi pyrkimyksenä rajoittaa asioiden julkista käsittelyä ja keskustelua.”

Tähän voi todeta, että itkemällä vihapuheesta valtamedian julkisuudessa, saa varmuudella myötätuntoa, jos sattuu olemaan poliitikko, virkamies, tutkija tai toimittaja. Ajatuspoliisin uhrille sellaista ei suoda eikä Perussuomalaisten kansanedustajille.

Suomesta puuttuu ymmärrys kansalaisvapauksista ja niiden merkityksestä. Näiden tilalle tarjotaan kontrollia ja lisää virkamiehiä tekemään työtä, josta ei ole muuta kuin haittaa. Pohjimmiltaan kyse on myös kyvyttömyydestä ymmärtää, miten internet on jo muuttanut ja muuttaa jatkossakin julkista keskustelua. Suomalaisten poliitikkojen ratkaisu internet-ongelmaan on lisätä valvontaa ja tukahduttaa vääriä mielipiteitä. Tämä ei tule toimimaan, mikäli ei olla valmiita käyttämään todella kovia keinoja suiden tukkimiseen. Kun katsoo poliitikkojen ja viranomaistein viimeaikaisia lausuntoja, kovia otteita ei välttämättä tarvitse odottaa kovin pitkään.

22 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllähän valtiovaltamme teki eleen maahantulvinnan edessä: komensi suomalaiset sotilaat kantamaan maahantunkeutujien kapsäkkejä, antaen näin vahvan ja välittömän viestin siitä, että Suomen valtio ja sen edustajat ovat heidän palvelijoitaan.

Nerg puolestaan ehti helmikuussa puhua ehkä hieman ohi suunsa kertoessaan Helsingin Totuuden haastattelussa haluavansa elää monikulttuurisessa Suomessa, vaikka tietääkin ettei sellaista voi mahtikäskyillä rakentaa.

Minusta näyttää, että juuri viimemainittua Nerg ja toverinsa poliittisessa ja virkaeliitissä ovat parhaillaan tekemässä, ja hyvin näyttää etenevän, kenenkään estämättä.

Uncle le Club kirjoitti...

Tuollan Ykän blogissa joku anonyymi ehdotteli uuden yksikön nimeksi Poliittista Poliisitoimistoa eli Pol Pot: a.

Kun nyt kuuntelee näitä Poliisihallituksen kulttuurimarxilaisille aateille opettettuja punamiliisejä, voisimme aivan perustellusti laajentaa tuon toimiston käsitteen koskemaan Poliisihallitusta.

Siis Uraa ! POL POT ja sen ikuisesti arvostettu miliisiylijohtaja Kolehmainen !

Vasarahammer kirjoitti...

Oroquis Kad: "...Suomen valtio ja sen edustajat ovat heidän palvelijoitaan."

Toinen viesti oli se, että tavallinen suomalainen ja hänen huolensa ei merkitse mitään. Valtio ei ole olemassa heitä varten. Matuvyöryn aikana Suomen valtio näytti vieraan vallan miehityshallinnolta ja sitähän se osittain onkin, koska niin monet asiat päätetään ylikansallisella tasolla ilman tilivelvollisuutta äänestäjille.

Uncle le Club: "Tuollan Ykän blogissa joku anonyymi ehdotteli uuden yksikön nimeksi Poliittista Poliisitoimistoa eli Pol Pot"

Aiemmin olen kuullut lyhenteestä Polpo eli Poliittinen poliisi. Polpo tuo mieleen punaisen Valpon ja Pol Pot taas kuoleman kentät. Jälkimmäinen ei ole vielä todellisuutta täällä mutta edellinen on. Huomaat tämän, kun seuraat joidenkin poliisien Twitter-tilejä kuten Jussi Huhtelan ja Timo Kilpeläisen.

Kumitonttu kirjoitti...

Tuo oli erityisen hieno kohta, että "wihapuhe" rajoittaa poliitikkojen ja muiden tylsimysten oikeutta puhua paskaa, koska he loukkaantuvat ja pahoittavat mielensä kun kansa vaatii perusteita ja lyttää lässyttäjät.

Ihmettelen miten Michel Paulat ei ole päässyt poliisin hellään rutistukseen, jos Junes ja Nykänen ovat.

Kuten itsekin toteat, kiun järkisyillä ei voi toimintaa perustella, vedotaan tunteisiin.

Vasarahammer kirjoitti...

KT: "Ihmettelen miten Michel Paulat ei ole päässyt poliisin hellään rutistukseen, jos Junes ja Nykänen ovat."

Luultavasti syynä on se, että Paulat piti puheensa englanniksi. Puhe muuttui wihaksi vasta, kun se kuvattiin, julkaistiin ja tekstitettiin.

Anonyymi kirjoitti...

Puheet on sitten puhuttu - sopiihan se.Henkilökohtaisesti siirryn ainakin sitten vähän toisenlaisiin vaikuttamistapoihin jatkossa koska en tule stalinistisen paskastanin rakentamiseen alistumaan suosiolla.Suomenkin NKVD voi toki tätä viestiä lukiessaan olla ihan rauhassa ja keskittyä siihen ydinosaamiseensa eli vihollistaistelijoiden ja niiden stalinistien peräaukon nuolemiseen sillä jatkossa ei vihapuhetta todellakaan enää tule.Ai ne toisenlaiset vaikuttamistavat??No nehän ovat sellaisia ihanan maltillisia,valtavaa rikkautta tuovia,kiihoittavasti värähteleviä,jännittäviä,voimauttavia yms. parempien ja rikkaampien kulttuurien rauhanomaisia rauhantapoja rauhanvaikuttaa asioihin kun heidän esim. tuikitärkeitä ja herkkiä tunteitaan on loukattu.Allahu akbar vaan sillä islam on rauhan uskonto...Eikös niin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Eräs anonyymi heitti vastaavasta asiasta blogissani kommentin joka oikeastaan summasi asian:

” Rälssi tarvitsee Ohranan suojelemaan vallitsevaa olotilaa ajatuksilta, tiedoilta, kokemusten kertomiselta...”

Ja tästähän on kysymys. Vähemmistöjä tässä suojellaan ohimennen siinä sivussa mutta tärkein suojelukohde on rälssi itsessään. Sitä suojellaan arvostelulta ja siltä kauhealta vaihtoehdolta että se saattaisi joskus joutua vastuuseen tekemisistään.

Vasarahammer kirjoitti...

Anonyymi: Suomessa vapaa yhteiskunta ei ole oikein toiminut, mutta nyt nähty vaino kohdistuu tavallisiin kansalaisiin eikä se ole samanlaista ulossulkemista kuin YYA-aikana.

Vaino tulee epäonnistumaan, mikäli järjestelmä ei ole valmis käyttämään oikeasti kovia keinoja tyyliin kommunistiset valtiot. Tässä tshekkiläisen Lubos Motlin kirjoitus siitä, miksi totalitarismi ei toimi ilman riittävän kovia keinoja:

Totalitarianism is only resilient if it is total

Yrjö: "Sitä suojellaan arvostelulta ja siltä kauhealta vaihtoehdolta että se saattaisi joskus joutua vastuuseen tekemisistään."

Rälssi luulee, että se pystyy pakottamaan ihmiset hyväksymään laajamittaisen maahanmuuton Lähi-idästä ja Afrikasta ja että pakottamisen jälkeen yhteiskuntakokeilu onnistuu. Valitettavasti rälssi on tässä väärässä eikä pysty pelastamaan virkapaikkojaan, koska kehitysmaamaahanmuutto on veronmaksajalle erittäin kallista.

Anonyymi kirjoitti...

" Vaino tulee epäonnistumaan, mikäli järjestelmä ei ole valmis käyttämään oikeasti kovia keinoja tyyliin kommunistiset valtiot. "

Se tulee epäonnistumaan Suomessa siinäkin tapauksessa.Näin pienellä valtiolla ryssän naapurissa ei yksinkertaisesti olisi ollut varaa tehdä omasta kansasta vihollista...

Anonyymi kirjoitti...

Varkauksia, ryöstöjä ja pahoinpitelyitä jää jatkuvasti tutkimatta ja selvittämättä Poliisin kroonisen resurssipulan vuoksi. Kansalaisten turvallisuuden tunne on ollut koko ajan laskussa. Ja tässä on valtiovallan vastaus. 50 nettimiliisiä valvomaan kansalaisten nettikirjoittelua. Kyllä sanattomaksi vetää. Uskon, että tavallisia kenttätyötä tekeviä poliiseja sylettää tämä meno. Tiedän, että kenttäpoliiseista valtaosa osa on järki-ihmisiä ja näkevät yleensä ensimmäisinä maahanmuuton "rikastuttavat" vaikutukset. Se antaa tiettyä perspektiiviä asioihin.

Vähän aikaa sitten oli tutkimus kenttäpoliisien poliittisesta suuntautumisesta: eniten oli kannatusta persuilla, vihreitä ei kannattanut yksikään. Huvittavaa verrata sitä toimittajien poliittiseen suhtautumiseen. Toimittajista valtaosa on vihreitä tai vasemmistoliittoa, persuja ei yksikään.

Kyllä kauhistuttaa tämä meno. Päättäjien ja valtamedian mukaan suurin uhka tässä maassa ovat nettiin kirjoittelevat ihmiset. Viharikos-käsitettä ei ole lakiin kirjattu, missään ei ole sen merkitystä määritelty tai rajattu. Ja oikeusministerinä on Persu. Voi jumalauta. Äänestä tässä sitten seuraavissa vaaleissa.

Anonyymi kirjoitti...

Poliittisen poliisin lyhenne voisi olla POLPO. Perustelen lyhennettä SUOPO-lyhenteellä. Lisätalousarvioesityksessä 18.11.2016 esiintyy myös käsite "nettipoliisi". Se voisi olla NEPO. Poliittista poliisia ei esiinny VM:n teksteissä.

Nettipoliisi on vielä perustamattoman "Poliittisen poliisin" nettiosasto. Aika ei ole vielä kypsä nimelle "Poliittinen poliisi". Ehkä viranomaiset keksivät jonkun muun nimen. Sammakkoa pitää keittää varovaisesti.

Kun sitten aikanaan ihmiset on peloteltu hiljaiseksi netissä, tulee tarve laajentaa kansalaisten valvontaa muille aloille. Ehkä tulee siviilivaatteissa liikkuva poliisiosasto, joka kuuntelee keskusteluja julkisissa tiloissa. Poliittisen poliisin tehtäviin kuuluu myös peitetoiminta, jossa poliisi "ystävystyy" seurattavan kanssa. Osallistuu ristiäisiin ja perhejuhliin. Monen vuoden tuttavuuden ja ystävyyden jälkeen tarkkailtava voi syyllistyä vaikkapa saunassa väärän ajatuksen lausumiseen, josta tietysti seuraa tuomio ja tarkkailusta tehdään julkinen varoittava esimerkki.

Tarve valvoa kansalaisia ei poistu, vaikka ihmiset muuttuisivat hyvin varovaisiksi. Valtio Expossa 2016 keväällä kerrotiin virkamiehille, että puuttumiskynnystä vihapuheeseen alennetaan.

Sitä alennettanee jatkossa joka vuosi hieman, kunnes ollaan niin alhaalla, että ihmisen unissapuhumistakin harkitaan tarkkailun piiriin otettavaksi.

acc

Anonyymi kirjoitti...

Geroge Orwellin 1984 kuvaa hyvin nykypäivää. Valitettavasti. Isoveli valvoo ja sitä vahvistetaan Polpolla meillä ja vastaavilla porukoilla muualla. Trumpista on saatu moderni Emmanuel Goldstein, jota vastaan media ja kansanjoukot raivoavat kahden minuutin vihaansa. Surullisinta on, että emme varmaan tule näkemään kehityksen pohjamutia vielä moneen vuoteen.

Lapsuuden kesät taitaa jäädä onnellisemmiksi kuin mikään tuleva kesä.

Bogreol kirjoitti...

Judith Bergman (Gatestone institute 17.11.) kysyy onko Euroopan maista tullut poliisivaltioita, ja antaa esimerkkejä Euroopassa tapahtuneista ihmisten saamista tuomioista ja poliisin suorittamista puhutteluista, mikäli on esittänyt hallituksen siirtolaispolitiikan vastaisia mielipiteitä. Poliisi vieraili hollantilaisen twiittaajan toimistossa huomauttamassa, että hänen twiittejään voidaan pitää kapinahenkisinä. Hän oli kirjoittanut pitävänsä huonona ideana paikkakunnalle suunniteltujen pakolaisten tuloa. Saksassa Die Welt-lehti kirjoitti, että viranomaiset voivat estää sinua tapaamasta lapsiasi, mikäli esität muukalaisvihamielisiä mielipiteitä sosiaalisessa mediassa, mielipiteiden ei tarvitse olla lain vastaisia, vaan vääriä. Skotlannissa yksi ihminen pidätettiin vihjailevasta kirjoituksesta, että syyrialaiset pakolaiset voivat nähdä huonomman puolen skoteista, mikäli Kölnin uudenvuoden yön tapahtumat toistuvat. Guardian-lehti kirjoitti 'Toivottavasti tämä pidätys antaa selvän viestin, ettei Skotlannin poliisi siedä vihaan kiihottamista ja provosoivia kommentteja sosiaalisessa mediassa'. Saksassa pariskunta sai tuomion ja sakot perustettuaan facebookiin ryhmän, missä he halusivat avoimesti keskustella maahanmuutto-ongelmasta. Mies sanoi halunneensa keskustella asiasta, mistä ei saa sanoa mitään kriittistä tulematta syytetyksi natsiksi.

Onko Euroopan vihollinen nyt sen hallitukset? Alkaa olla todisteita siitä, että mielipiteet, jotka vain lievästi ovat vastaan hallitusten harjoittamaa siirtolaispolitiikkaa, voivat viedä sinut vankilaan tai ainakin vierailulle paikalliseen polisilaitokseen. Näyttää siltä, että olemme muuttumassa poliisivaltioiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ongelma on tunnistettu, mutta mitä tälle kehitykselle voi tehdä?

Vasarahammer kirjoitti...

Ano: "Poliittisen poliisin lyhenne voisi olla POLPO. "

Polpo on minustakin hyvä termi. Toisinajattelijoiden vaino tuo myös esille poliisiviranomaisen ikävimmät piirteet. Jos epäilty erehtyy uhmaamaan poliiseja (kuten Markus Jansson), hänet murskataan ja tarvittaessa lavastetaan rikolliseksi. Prosessi kestää ja on itsessään siihen joutuneelle rangaistus.

Bogreol: "Onko Euroopan vihollinen nyt sen hallitukset? Alkaa olla todisteita siitä, että mielipiteet, jotka vain lievästi ovat vastaan hallitusten harjoittamaa siirtolaispolitiikkaa, voivat viedä sinut vankilaan tai ainakin vierailulle paikalliseen polisilaitokseen."

Hallitukset ovat osa Euroopan Unioni -nimistä järjestelmää ja noudattavat järjestelmän päätöksiä. Ensimmäinen asia, joka EU:sta tulee ymmärtää on se, että valtapuolueiden poliitikot ovat täysillä mukana järjestelmässä. He ovat osa sitä ja tekevät koko unionia koskevia päätöksiä yhdessä muiden maiden valtapuolueiden poliitikkojen kanssa.

Anonyymi: "Ongelma on tunnistettu, mutta mitä tälle kehitykselle voi tehdä?"

Ei kai muuta ohjetta voi antaa kuin järjestäydy, verkostoidu ja pyri vaikuttamaan omalta osaltasi internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Erityisesti jälkimmäinen toimii yllättävän tehokkaasti. Sosiaalinen media on erittäin tehokas. Juuri siksi sitä yritetään tukahduttaa ja pakottaa ihmiset näkemään vain valtion hyväksymiä "oikeita uutisia".

Äänestämällä nykyisiä eduskuntapuolueita et voi vaikuttaa, koska persut menivät johtajansa perässä hillotolpalle ja ovat osa sitä koneistoa, joka pitää yllä mielipidevainoa. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet taas ovat kirjoittamaton kortti ja tuskin tuovat muutosta, koska oikeasti uskottavaa puoluetta ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Onko parlamentaarisen vaikuttamisen keinot nyt käytetty? Heräsin vuonna 2007 ja äänestin Halla-ahoa joka vaaleissa. V***t paksukaisesta. Äänestin muutosta. S****na miten sylettää. Mitä enää tehdä? Jenkeissä ja Euroopassa puhaltavat muutosten tuulet. Täällä se ei enää näy. Kun puhuri käy yli ja maailman politiikka muuttuu yhdessä yössä on Suomi enää ainoana kumartamassa EU:hun päin. Eikä silloin ole enää mitään mihin kumartaa. Eilen vittuiltiin Putinille, tänään Trumpille. Sillat on nyt poltettu molempiin maailman suurvaltoihin. Nyt Suomi on sitten aidosti puolueeton maa.

Seuraavissa vaaleissa rastina on todellinen sumbitch. Ei sillä väliä pääseekö läpi.

Seuraavan 10-20 vuoden sisällä Euroopassa käydään sisällissotia. Ei niin, että toivoisin, mutta se tulee olemaan väistämätöntä.

Anonyymi kirjoitti...

Tarjolla olisi uutta jytkyä jos vain puolue olisi olemassa. Järkevämmän maahanmuuttopolitiikan pienpuolueita löytyy useita, mutta eivät tule montaa edustajaa läpi saamaan eli tulos on yhtä tyhjän kanssa! Suomi on kusessa niin kauan kuin pääpuolueet ovat EU:n perseennuolijoita.

Anonyymi kirjoitti...

Pojanpoikani oli armeijassa viime syksynä ja vapaaehtoisena Torniossa vastaanottamassa turvapaikanhakijoita. Hän kertoi, että useilla tulijoilla oli sotilastausta ja paljon rahaa, mutta tokihan Nerg tietää kaikkien taustat ja mihin joka iikka on sittemmin sijoittunut, luvan kanssa tai ilman...

Vasarahammer kirjoitti...

Anonyymi 1: "Onko parlamentaarisen vaikuttamisen keinot nyt käytetty?"

Joidenkin mielestä on ja joidenkin mielestä ei. Jos Soini jatkaa, persujen vaalitappio lienee selvä. Uuden puheenjohtajan johdolla tulos voi olla parempi.

Persuissa on kaikki SMP:n huonot puolet eli autoritaarinen johtaminen, periaatteettomuus ja opportunismi. Puolue mainostaa pieniä parannuksia suurina aikaansaannoksinaan ja näin puolustelee istumistaan hallituksessa. Toisaalta persuissa on paljon ihmisiä, jotka oikeasti haluavat muuttaa asioita. Valitettavasti puheenjohtajan mielenliikkeet ohjaavat puoluetta liikaa.

Uusista puolueista joku voi onnistua, mutta todennäköisemmin yksikään ei onnistu. Järjestelmä on Suomessa rakennettu siten, että valtapuolueet on institutionalisoitu osaksi koneistoa puoluetuen kautta.

Slarba: "Suomi on kusessa niin kauan kuin pääpuolueet ovat EU:n perseennuolijoita."

Pahinta on se, että minkäänlaista itsenäistä linjaa ei uskalleta vetää. Saksaa peesataan hamaan loppuun asti.

Anonyymi 2: "Pojanpoikani oli armeijassa viime syksynä ja vapaaehtoisena Torniossa vastaanottamassa turvapaikanhakijoita."

Uteliaisuuttani kysyn, joutuiko pojanpoikasi kantamaan tulijoiden matkatavaroita. Mielestäni moinen on varusmiesten nöyryyttämistä. Ei varusmies ole mikään hotellin portieeri.

IDA kirjoitti...

"Ehkä siksi viranomaiset ovat kohdistaneet tukahduttamistoimensa kyseisen liikkeen aktiiveihin."

Kiemunki, Tynkkynen, Hakkarainen ja Lokka nyt eivät ole varsinaisesti Suomi ensin - liikkeen aktiiveja.

Hallitus menetti viime vuoden sekoilussa moraalisen oikeutuksensa tehdä kansalaisiin kohdistettuja leikkauksia. Viimeinen niitti oli tämä, että siirtolaisten sosiaaliturvan alentaminen todettiin perustuslain vastaiseksi. Käytännössä hallitus ottaa maahan siirtolaisia elämään sosiaaliturvalla samaan aikaan, kun he hakee mahdollisuuksia leikata kansalaisten sosiaaliturvasta. On hämmentävää, että Kokoomus ja Keskusta voivat tehdä tämän kannatustaan menettämättä. PS, joka sentään yritti leikata siirtolaisten sosiaaliturvaa taas menettää kannatustaan mikä merkitsee suhteelista nousua demareille.

Seuraavissa vaaleissa PS:n tiukimmat kriitikot tulevatkin todennäköisesti saamaan eduskunnan, jossa istuu viisi rääväsuista maahanmuuttokriitikko hallituksen ollessa kepudemarikokoomus :D Sillä sitten odottamaan Ranskan vallankumousta ja pelastusta.

Vasarahammer kirjoitti...

IDA: "PS, joka sentään yritti leikata siirtolaisten sosiaaliturvaa taas menettää kannatustaan mikä merkitsee suhteelista nousua demareille."

Persujen kannattajat jäävät kotiin. Niinhän se kannatus menee.

"Seuraavissa vaaleissa PS:n tiukimmat kriitikot tulevatkin todennäköisesti saamaan eduskunnan, jossa istuu viisi rääväsuista maahanmuuttokriitikko hallituksen ollessa kepudemarikokoomus :D Sillä sitten odottamaan Ranskan vallankumousta ja pelastusta."

Persut ovat itse ansainneet kannatuksen laskun olemalla hallituksessa samalla, kun maahan tulee kaikkien aikojen ennätysmäärä ei-toivottuja tulijoita. Tämän virran pysäyttämiseksi persut eivät tehneet mitään.

Puolue voisi vähintäänkin vaihtaa johtajaa, mikä kannatuksen puolittuessa olisi vähintäänkin perusteltua. Jos Persut lähtee vaaleihin Timben johdolla, vaalitappio on varma.

IDA kirjoitti...

Itse asiassa tilanne oli tuolloin se, että hallitukseen olisi ilomielin tulleet demarit ja vihreät, eikä kepulla ja kokoomuksella olisi suuremmin ollut sitä vastaan. Uusiin vaaleihin ei olisi menty. Mikäli se olisi ollut mahdollista, niin asiat ehkä olisivatkin menneet toisella tavalla.

Kannatus ei sinänsä kiinnosta minua. Minua kiinnostavat mahdollisuudet järkeistää maahanmuuttopolitiikkaa. Viivytystaistelukin on ok. koska erittäin pitkälle maan kohtalo on kiinni niistä muutoksista joita Euroopassa tapahtuu.

Tilannehan tuolloin oli se, että ne ihmiset olivat menossa Ruotsiin hakemaan turvapaikkaa, mutta Ruotsi kylmän rauhallisesti ohjasi heidät Suomeen. Se, että rajaa ei laitettu kiinni oli selkeä virhe.