tiistaina, syyskuuta 06, 2016

Säännelty sananvapaus


Suomessa sananvapautta ei ole koskaan arvostettu yksilön perusoikeutena. Suomettumisen kaudella neuvostovastaisuus pyrittiin kriminalisoimaan, mutta kommunistit epäonnistuivat tässä hankkeessa. Nykyisin kommunistien perilliset ovat jo voittaneet, koska erilainen sananvapauden virallinen ja epävirallinen sääntely on yleistynyt sekä valtamediassa että sosiaalisessa mediassa. Maahanmuuttajan tai turvapaikanhakijan tekemän törkeä rikoksen yhteydessä poliisi muistuttaa aina vihapuheesta ja siitä, kuinka turhan kiihkeä kommentti voi johtaa rikostuomioon.

Äskettäin silmiini osui Mtv3-sivuston artikkeli elokuun alkupuolelta. Siinä rikosoikeuden professori ja oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Kimmo Nuotio totesi, että sananvapaus ei ole peruste rasismille:

”Pitäisi lopettaa sellainen ajattelu, että sananvapaudella puolustellaan rasistista tai vihapuhetta, tai yhdistymisvapaudella puolustellaan rasistisia tai fasistisia järjestöjä.”

Olen aina suhtautunut epäilevästi lakimiehiin. He tietävät, mikä on laki, mutta eivät ymmärrä oikeudesta mitään. Kimmo Nuotio ei ainakaan ymmärrä, mikä on sananvapauden merkitys vapaalle yhteiskunnalle ja mielipiteenmuodostukselle. Ehkä juuri tästä syystä Nuotio on nykyisin suosittu lausuntoautomaatti valtamediassa.

Ensin pitäisi määritellä, mitä on kielletty rasismi. Nykyisin rasismia käytetään yleisnimityksenä kaikenlaiselle pahalle, jota oikeamielinen suvaitsevainen ei hyväksy. Valta rasismin määrittelystä on annettu niille, joilla on suurin väkivaltapotentiaali ja niille jotka ovat herkimpiä loukkaantumaan. Siksi en itse koskaan tuomitse rasismia, koska käsite on mitätöitynyt sitä mukaa, kun sitä käytetään leimakirveenä niitä vastaan, jotka uskaltavat vastustaa Suomelle haitallista maahanmuuttoa ja harjoitettua monikulttuuripolitiikkaa.

Nuotion purkauksessa asiat on lisäksi käännetty päälaelleen. Todellisuudessa sananvapaus ei ole peruste yhtään millekään. Sananvapautta joko on tai ei ole. Sananvapaudesta maksettava hinta on se, että myös epämiellyttävät ja vastenmieliset mielipiteet voi ilmaista ilman pelkoa rangaistuksesta. Jos kiellämme tällaisten mielipiteiden ilmaisun, sananvapautta ei enää ole olemassa perusoikeutena vaan se on valtion myöntämä etuoikeus niille, joiden mielipiteet ovat virallisen ideologian mukaisia.

Sananvapaus vain kuulostaa liian hyvältä, jolloin myös kaikkein innokkaimmat mielipiteiden sensuroijat kannattavat ainakin puheissaan sananvapautta. Suvaitsevainen kannattaa hyviä asioita ja toistaiseksi sananvapaus on hyvä asia ainakin teoriassa.

Nuotio ja uskonrauha

Googletin lausuntoautomaatti Nuotion mediaesiintymisiä ja esiin putkahti tämä artikkeli. Nuotio on ilmeisesti ateisti ja pitää pykälää uskonrauhan rikkomisesta vanhentuneena:

”...itse kyllä kuulun heihin, jotka näkevät nykymaailmassa aika vähän sijaa säännökselle uskonrauhan rikkomisesta.”

Nuotio on tässäkin väärässä. Todellisuudessa pykälä uskonrauhan rikkomisesta on tarpeellisempi kuin koskaan. Syynä tähän eivät suinkaan ole kristittyjen loukatut uskonnolliset tunteet vaan islamin nimissä harjoitettu väkivalta. Näyttöjä tästä ei tarvitse etsiä kauempaa kuin Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehdystä terrori-iskusta, joka oli jo tapahtunut siinä vaiheessa, kun Nuotion lausunto julkaistiin veronmaksajan rahoittaman Ylen sivuilla.

Nuotio ei ilmiselvästi ymmärrä sitä, että pykälällä uskonrauhan rikkomisesta suojellaan ennalta ehkäisevästi ihmisiä islamilaiselta väkivallalta. Kyseessä on puhdas antautuminen islamilaisen väkivallan uhan edessä. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske jäi äskettäin eläkkeelle. Hänellä on oma käsityksensä pykälän merkityksestä:

”Siinä ei ole kyse mistään jumalanpilkkapykälästä, jolla Hannu Salama aikanaan tuomittiin. Pykälällä on kriminalisoitu sellaiset rikokset, jotka voivat aiheuttaa vastareaktioita ja väkivallantekoja. Silloin pilkataan joidenkin pyhinä pitämiä arvoja.”

Kristittyjen pyhinä pitämiä arvoja saa pilkata. Tästä syystä Veriryhmä-niminen ryhmittymä ei saanut syytettä uskonrauhan rikkomisesta silloin, kun se pilkkasi erittäin törkeällä tavalla kristinuskoa ja lappajärveläisen Sana ja ylistys -seurakunnan saarnaajia.

Seppo Lehto sen sijaan sai kahden ja puolen vuoden ehdottoman vankeustuomion, kun hän julkaisi internetistä löytyneen pilakuvan islamin profeetasta. Jussi Halla-aho puolestaan tuomittiin samasta rikoksesta, kun hän teki omat johtopäätöksensä islamin profeetan ja hänen esipuberteetti-ikäisen vaimonsa välisestä suhteesta. Halla-aho kirjoitti tekstinsä sen takia, että hän koki Seppo Lehdon vankilatuomion kohtuuttomana ja epäoikeudenmukaisena. Seppo Lehto soitti suutaan internetissä. Tiettävästi hän ei syyllistynyt mihinkään konkreettiseen väkivallantekoon.

Pykälä uskonrauhan rikkomisesta on siis tarkoitettu ennalta ehkäisemään muslimien väkivaltaisia terrori-iskuja rankaisemalla niitä, jotka kertovat islamista epämiellyttäviä mutta totuudenmukaisia asioita. Muslimien väkivaltapotentiaali siis määrittää rikoksen vakavuuden.

Professori Kimmo Nuotio ei ymmärrä oman alansa oikeudenkäytön perusteita vaan kommentoi pykälää uskonrauhan rikkomisesta fiilispohjalta.

Nuotio ja Über

Über-taksipalvelu on yksi internetin jakamistalouden mahdollistamista liiketoimintamalleista. Lakimiehenä Kimmo Nuotio ajattelee asioita ainoastaan pykälien kannalta. Iltalehti kirjoittaa:

”Nuotio sanoo, että tuomiot tarkoittavat yksiselitteisesti sitä, että nykylainsäädännön mukaan Uber-kuljettajana toimiminen on lainvastaista.”

Niinhän se on. Suomessa taksialaa sääntelee lupakäytäntö. Kuka tahansa ei voi perustaa taksifirmaa ja lähteä kilpailemaan alalla jo toimivien yrittäjien kanssa. Pykälänikkari Nuotio kertoo Iltalehden lukijoille, että Über on laiton mutta ei kerro, että jakamistalouden avulla kuluttaja voi säästää merkittäviä summia kilpailun lisääntymisen myötä. Sama jakamistalous lisää tavallisen ihmisen vaihtoehtoja hotellimajoituksen osalta, mutta jostain syystä Suomessa kilpailu on sallittu joillakin toimialoilla ja kielletty toisilla.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on auttaa ymmärtämään, että oikeustieteen asiantuntija pystyy kertomaan, miksi jokin asia on laitonta ja näyttämään sitä tukevan lakipykälän. Oikeustieteen asiantuntijalla ei kuitenkaan ole pykälien ulkopuolella mitään sellaista asiantuntemusta, josta kenenkään kannattaisi ottaa oppia. Nuotio ei ymmärrä sananvapautta vapaata yhteiskuntaa ylläpitävänä perusoikeutena eikä pykälää uskonrauhan rikkomisesta valtion tarpeena antautua islamilaisen terrorin edessä. Hän ei myöskään ymmärrä jakamistaloutta uutena toimintatapana, joka hyödyttää kuluttajaa. Nuotio ymmärtää vain pykälät.

2 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Kannattaa myös muistaa, että meillä on niin paljon määräyksiä, että kuka tahansa voi valita itselleen mieluisat säädökset kuin ruotsinlaivan buffetista parhaat alkupalat. Kun puhutaan "ihmisoikeuksista", rajoitukset ovat absurdilla tavalla keskenään ristiriitaisia. Helsinkiläisen internationalistin näkemys ihmisoikeuksista ei vastaa sinikauluksisen tohmajärveläisen näkemystä.

Demokratia on mahdollista vain niissä olosuhteissa, joissa äänestämisen lisäksi kansanvaltaa tukee muitakin instituutioita kuten uskonnonvapaus, sananvapaus ja elinkeinovapaus. Kun suomalaisessa yhteiskunnassa kaikki em. vapaudet puuttuvat, vaaleista on muodostunut samanlainen kansanvallan irvikuva, minkä muistamme Neuvostoliitosta. Vaalit olivat ja menivät, mutta mitään todellista kansanvaltaa ei ollut olemassa.

Ongelmahan ei sinänsä ole demokratia, jota en itsekään enää kannata. Kannatan perustuslaillista tasavaltaa erotuksena siis edustuksellisesta demokratiasta (ja perustuslaillisesta monarkiasta), koska

Luottamus demokratiaan on yhtä pelottavaa kuin luottamus yksinvaltiuteen. Ainoa taho, joka voi viedä kansalaisten vapauden on heidän oma hallituksensa. Joko olemalla liian heikko puolustaakseen kansalaisiaan ulkoiselta uhalta tai liian voimakas valvoakseen kaikkia heidän tekemisiään.

Nämä nuotiot ja muut edistyksellisinä itseään pitävät saarajuntuset ja muut hyödylliset idiootit eivät ymmärrä, mitä vapaus on, koska he eivät sitä itse halua. On helpompaa pysyä ikuisena holhottina kuin ottaa vastuu elämästään ja tekemisistään. Ne, jotka ottavat, saavat heidän jumalallisen tuomion niskaansa. Alan yhä paremmin ymmärtää roomalaisia, jotka pelkäsivät taivaan putoavan niskaansa. Asterixin taikajuoma oli vapaan ihmisen, vapaiden gallialaisten ihmelääke roomalaista internationalismia vastaan. Mikä on meidän eliksiirimme?

Tom Kärnä kirjoitti...

Asterixissa gallialaiset olivat niitä, jotka pelkäsivät taivaan putoavan niskaansa.