perjantaina, kesäkuuta 24, 2016

Mitä Brexit merkitsee?


Tätä kirjoitettaessa näyttää siltä, että Britannian kansalaiset ovat äänestäneet Euroopan Unionista eroamisen puolesta. Vaikka oma käsitykseni Unionista on yksiselitteisen kielteinen, en kirjoittanut Brexitistä, koska en uskonut siihen.

Luulin, että EU-jäsenyyden kannattajat onnistuisivat manipuloimaan britit jäsenyyden kannalle. Status quo on äänestäjälle usein helpompi vaihtoehto kuin hyppy tuntemattomaan. Lisäksi Työväenpuolueen kansanedustaja Jo Coxin murha vain muutama päivä ennen äänestystä antoi potkua EU:n kannattajille. Olen tyytyväinen, että potku ei riittänyt voittoon asti.

Unionin perusluonne

Euroopan Unioni on perusluonteeltaan hitaasti etenevä projekti kohti yhtenäistä Euroopan liittovaltiota. Hitaus on valittu tarkoituksellisesti, koska EU-maiden kansalaiset eivät suostuisi liittovaltioon, jos heidät pakotettaisiin valitsemaan sen ja kansallisvaltion välillä. Jokainen uusi EU-sopimus lisää keskushallinnon valtaa ja vähentää kansallisten parlamenttien lainsäädäntövaltaa.

Euroopan Unionia voi luonnehtia hitaasti eteneväksi vallankaappaukseksi, jossa poliittinen eliitti yhdessä teknokraattien kanssa eristää yhä suuremman osan päätöksenteosta demokraattiselta kontrollilta. Ei ole olemassa mitään EU-kabaalia, joka salassa kaappaisi vallan ymmärtämättömiltä poliitikoilta, vaan meidän omat vaaleilla valitsemamme poliitikot ovat täysillä mukana projektissa. Jopa aiemmin EU-kriittiset Perussuomalaiset ovat sitoutuneet Euroopan Unionin menemällä mukaan Juha Sipilän johtamaan hallitukseen.

Itse asiassa EU:n komissio ei koostu maanosamme pätevimmistä ja osaavimmista poliitikoista vaan niistä, jotka eivät enää pärjäisi kotimaansa politiikassa. Kansalliset poliittiset johtajat eivät halua komissioon henkilöitä, jotka omalla karismallaan jättäisivät kansallisvaltioiden johtajat varjoonsa.
Sinne valitaan mieluummin Jean-Claude Junckerin kaltaisia karkeasti käyttäytyviä rapajuoppoja tai Jyrki Kataisen kaltaisia epäonnistuneita poliitikkoja kuin oikeasti kyvykkäitä johtajia.

EU on epäonnistunut pahiten keskeisissä tavoitteissaan eli talous- ja rahaliitossa sekä vapaassa liikkuvuudessa eli Schengenin sopimuksessa, joka heitettiin roskakoriin viime kesän Balkanin halkijuoksun jälkeen. Ihmiset sietävät epädemokraattista ja teknokraattista hallintoa, jos asiat menevät hyvin. Kun talous taantuu ja maanosaan virtaa miljoonittain ei-toivottuja maahanmuuttajia, mielipiteet muuttuvat nopeasti.

Euroopan Unioni on sen kansalaisille täysin tarpeeton rakennelma. Eniten siitä hyötyvät suuret kansainväliset pankit ja monikansalliset suuryritykset, jotka pyrkivät lisäämään sääntelyä ja tätä kautta rakentamaan alalle pääsyn esteitä. Suuryritysten lisäksi Euroopan Unioni tarjoaa uramahdollisuuksia jatkuvasti kasvavalle poliitikko- ja virkamiesluokalle. He pääsevät leikkimään isommalla hiekkalaatikolla ja sääntelemään kokonaisen maanosan kansalaisten elämää.

Kansanäänestyksen vaikutukset

Britannian kansalaiset ovat äänestäneet EU-eron puolesta, mutta se ei tarkoita, että Britannia välttämättä eroaisi unionista. Kansanäänestys on neuvoa antava ja valta asiassa on parlamentilla. Siellä jäsenyyden kannattajilla on selkeä enemmistö ja ainoastaan konservatiivipuolue on selkeästi jakautunut jäsenyyden suhteen. Pääministeri David Cameron kampanjoi näkyvästi jäsenyyden puolesta.

Suomalaisen valtamedian käyttämät asiantuntijat kuten Risto E.J. Penttilä eivät uskoneet brittien EU-eroon. He vain valittelivat, kuinka Brexit vaikeuttaa EU:n ”uudistamista”, mitä se sitten tarkoittaakaan. Todellisuudessa EU ei kykene uudistumaan, koska se on perusluonteeltaan ”jatkuvasti tiivistyvä unioni” eli hitaasti etenevä vallansiirto kansallisvaltioilta keskushallinnolle. EU ei ole koskaan historiansa aikana palauttanut valtaa takaisin kansallisvaltioille, joten uudistukset luultavasti tarkoittavat Penttilän tapauksessa vallansiirron jatkumista entisellään.

Vaikka Britannia pysyisi unionissa, EU ei ole entisellään kansanäänestyksen jälkeen. Se todisti, että EU on kansalaisten keskuudessa erittäin epäsuosittu ja olemassaolollaan jakaa kansakuntia. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että kansanäänestyksiä järjestetään muuallakin EU-alueella, jopa EU:n ydinalueilla Ranskassa ja Hollannissa. Britannia on jättäytynyt pois osasta EU-sopimuksia kuten Schengenistä, joten EU:n kaikki negatiiviset vaikutukset eivät edes yllä sinne toisin kuin manner-Eurooppaan.

Äänestyksen taloudelliset vaikutukset näyttävät ainakin lyhyellä tähtäimellä negatiivisilta. Punnan kurssi dollariin nähden on pudonnut alhaisimmalle tasolleen sitten vuoden 1985. Äänestys siis lisää epävarmuutta markkinoilla mutta mahdollisen eron taloudellisista vaikutuksista on vaikea sanoa yhtään mitään, koska toteutuessaan eroprosessi kestää pitkään ja on epäselvää, miten EU:n ja Britannian kauppasuhteet järjestetään eron jälkeen. Siirtyminen ETA-sopimukseen tarjoaisi pehmeimmän laskun mutta pitkällä tähtäimellä Britannia tuskin tyytyy siihen.

Mitä tahansa Britanniassa tapahtuukin, äänestys oli kauan odotettu ja tervetullut potku ylimieliseksi ja omahyväiseksi käyneen poliittisen aatelin persuksiin. Siksi lausun lopuksi vilpittömät kiitokset EU-eron puolesta äänestäneille Britannian kansalaisille. Thank you!

13 kommenttia:

Uncle le Club kirjoitti...

Euvostotovereilla on edessään järkyttävä dilemma:

Pitäisi rangaista taloudellisesti brittejä, jotteivat muut maat saa päähänsä samanlaisia epäorttodoksillisia ajatuksia. Toisaalta jos rankaiset ja ajatat euroopan vielä pahempaan lamaan, tulet osoittaneeksi, että vain liittovaltiolla on merkitystä - itse kansaisista ei ole niin suurta väliä.

Niin tai näin, korkkaampa sinisen kuoharin ja lauleskelen rule britanniaa.

Brittien tie olkoon meidänkin tiemme !

Jaska Brown kirjoitti...

Hemmetin hyvä kirjoitus.

Britannia valitsi viisaasti. Toivottavasti Suomi ja muut seuraavat perässä. Sinänsä olen vakaasti eurooppalainen ja kannatan periaatteessa Euroopan Unionia. En kuitenkaan tuossa liittovaltiomuodossa, mihin ollaan menossa, vaan kansallisvaltioiden yhtenäisenä nyrkkinä, jossa sormet ovat erillään hansikkaassa eikä yhdessä lapasessa.
Euroopan Unionin virkamiehistö ja poliitikot koostuvat näistä liittovaltion ajajista ja verovarasyöpäläisistä. Siksi sen uudistaminen sisältäpäin on lähes mahdotonta. Britannian ratkaisu oli oikea, toivottavasti EU hajoaa mahdollisimman pian, jolloin tilalle voidaan rakentaa yhtenäinen kansallisvaltioiden Eurooppa. Joka myös puolustaa länsimaista sivistystä eikä yritä tuhota sitä, kuten nykyunioni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitos hyvästä analyysistä. Mielessäni pyörii se, mitä mediamme kertoo, eli maaseutu ja vanhat äänestivät Brexitin puolesta ja puolestaan nuoret ja kaupunkilaiset vastaan. Olis varsin mielenkiintoista tietää, kuinka suuri osa "remain"-äänistä tuli etnisesti ei-englantilaisilta. Heillehän on niitä kansalaisuuksia myönnetty varsin viljalti.

Vasarahammer kirjoitti...

Uncle le club: "Pitäisi rangaista taloudellisesti brittejä, jotteivat muut maat saa päähänsä samanlaisia epäorttodoksillisia ajatuksia."

Osa eurokraateista varmasti yrittää tätä. Seuraavassa on vähän esimakua:

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/britit-uitetaan-kunnolla/FMEJdEPt

Järkevä toimintatapa olisi järjestää suhteet niin, että mitään suurta turbulenssia ei synny. Kirjoituksessani vihjasin ETA-sopimukseen. Se olisi hyvä ensimmäinen askel. Toisaalta esim. Sveitsi on neuvotellut paljon ETA-sopimusta paremmat ehdot. ETA-sopimus pitää sisällään vapaan liikkuvuuden, joka oli yksi pääsyistä Leave-puolen voittoon.

Brexit oli EU:lle niin suuri arvovaltatappio, että kiukuttelulta ja änkyröinniltä tuskin vältytään.

Jaska: "Euroopan Unionin virkamiehistö ja poliitikot koostuvat näistä liittovaltion ajajista ja verovarasyöpäläisistä. Siksi sen uudistaminen sisältäpäin on lähes mahdotonta. Britannian ratkaisu oli oikea, toivottavasti EU hajoaa mahdollisimman pian, jolloin tilalle voidaan rakentaa yhtenäinen kansallisvaltioiden Eurooppa."

EU on rakennettu valheelle eli väitteelle, jonka mukaan EU estää sodat Euroopassa. Todellisuudessa Britannia ei EU:n ulkopuolella ole yhtään vähemmän eurooppalainen kuin muutkaan eikä yhtään huonommissa väleissä naapureidensa kanssa kuin ennenkään.

Viime syksyn matukriisi osoitti, että EU-maat ovat unionissa heikompia kuin erillään itsenäisinä valtioina. EU:lle ei ole tarvetta, koska sen keskeiset hankket (euro ja Schengen) ovat osoittautuneet epäonnistuneiksi kriisitilanteessa. EU on hyvän päivän unioni, jota siedetään, kun talous kasvaa ja homma toimii muutenkin. Se ei pärjää silloin, kun asiat menevät huonosti.

Vasarahammer kirjoitti...

Ykä:
Lontoossa asuu nykyisin enemmän ei-englantilaisia, joten sen äänestysprosentit kertovat jotakin. Tuossa on kartta:

http://www.bbc.com/news/uk-politics-36616028

Skotlannilla ja Pohjois-Irlannilla on omat syynsä äänestää EU:n puolesta. Skotlanti on sekä EU-tuissa että Britannian sisäisissä tulonsiirroissa saamapuolella ja lisäksi paikallinen nationalistipuolue SNP on melko vasemmistolainen. Vanha vihamielisyys englantilaisia kohtaan elää maassa edelleen.

Pohjois-Irlannissa taas pelätään rajan muodostumista Irlannin kanssa. Lisäksi katolinen puoli yrittää käyttää EU-eroa hyväkseen ja irrottaa Pohjois-Irlannin Yhdistyneestä Kuningaskunnasta.

Englanti ja Wales ratkaisivat Leave-puolen voiton.Englannin alueista erityisesti maakuntien pienet ja keskisuuret kaupungit äänestivät eron puolesta. Merkittävää oli myös Pohjois-Englannin vanhojen teollisuuskaupunkien tuki erolle. Näiden alueiden asukkaat ovat aiemmin äänestäneet enimmäkseen Labouria.

Vasarahammer kirjoitti...

Ykä: Tuolta löytyy Lontoon tulokset äänestysalueittain. Maahanmuuttajataustaisten äänestyskäyttäytymistä voi tarkastella esim. muslimivaltaisen Tower Hamletsin äänestystulosta:

Remain: 73,011
Leave: 36,224

Äänestysprosentti: 64,51

Tower Hamletsiin liittyy myös seuraava noin vuoden vanha uutinen:

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3341679/Former-mayor-High-Court-battle-500-000-legal-costs-declaring-bankrupt.html

Tower Hamletsin entinen pormestari Lutfur Rahman tuomittiin oikeudessa vaalipetoksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Arvoisa blogisti, en mitenkään halua pilata voittajien suurta iloa, mutta todellisuudessa suuri osa sekä puolesta että vastaan äänestäjistä ei oikeastaan tiennyt mitä äänestivät. Mentiin siis mutu-periaatteella.

Ehkä UK:lle luonnollisin malli olisi ns. Norjan malli.
Norjan malli se olisi taloudellisesti helpoin tie, joka muuttaa nykytilannetta vain vähän. Juuri siksi se voi kuitenkin olla poliittisesti vaikeaa perustella.

Norjalla on ETA-maana vapaa pääsy yhteismarkkinoille, mitä Britannia tarvitsee. Se kuitenkin soveltaa myös suurinta osaa EU-lainsäädännöstä. Yksi näistä on ihmisten vapaa liikkuvuus, mikä on Brexit-väelle ongelma.

Norjan reitti antaa sille jonkin verran vapauksia lainsäädännössä, mutta se joutuu osallistumaan EU:n rahoittamiseen ilman vaikutusvaltaa sen lakien säätämiseen. Tämä olisi joka tapauksessa pienimmän muutoksen tie. Ja osallistuminen rahoitukseen tarkoittaa melko massiivisia siirtola EU:lle.

Mutta on tietenkin muitakin mahdollisuuksia, tai sitten ei!

OL

Anonyymi kirjoitti...

Jätän tämän kommentin tähän, hieman asiaan kuulumattomanakin, sillä teistä jotakin saattaa tällainen kehitys kiinnostaa tietää. Jos blogisti katsoo viestin sopimattomaksi, voi hän se jättää julkaisematta.

Länsi-savo nimisessä aviisissa lehtorina työskentelevä hörhö kommentoi näin, kunnes lehden väki sen poisti:

"Lähettänyt 28. kesäkuu 2016 - 10:58 käyttäjä Anssi Mikkola
Arvoisa nimimerkki "humppa", astuit juuri trollin ansaan. Nimimerkki "niin" on puhdas ja tyypillinen trolli. Jatkossa tuollaiset kommentit kannattaa jättää huomiotta. Negatiivisesta huomiosta trolli saa jopa enemmän virtaa kuin positiivisesta. Suomalainen trollien profilointitutkimus, johon minäkin alkuvuonna osallistuin, on vielä datan analysointivaiheessa. Kiitän kaikkia trolleja materiaalin luovuttamisesta. Edeltävä kansainvälinen vuoden kestänyt tutkimus on jo raportointivaiheessa. Tutkimuksella pyritään kehittämään automaattisia trollien tunnistustyökaluja, joilla trollit voidaan blokata pois keskusteluista heti alussa. Tuosta kv. tutkimuksesta löytyy tietoa Aalto-yliopiston sivuilta tai suoraan haulla "Jure Leskovec troll".

Jo on kavereilla suunnitelmat. Estää ennakolta ilmaisua. Joku viisaampi voisi tätä käsitellä halutessaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Anonyymi OL: Norjan tie olisi toki helpoin, mutta en usko sen riittävän. Vapaa liikkuvuus oli kuitenkin olennainen motiivi äänestää Brexitin puolesta.

Muitakin vaihtoehtoja Britannialla on eli ns. Sveitsin malli, joka kuitenkin pitää sisällään vapaan liikkuvuuden. Sitten on vielä Liechtensteinin malli, johon vapaa liikkuvuus ei sisälly.

Sitten on vielä niitä, joille Norjan malli olisi välivaihe ennen lopullista irtautumista.

Kun EU:n todellinen luonne supervaltioprojektina selviää, sitä ei voi kannattaa kukaan sellainen, joka arvostaa vapautta, itsenäisyyttä ja demokratiaa.

Kun EU lopulta muuttuu supervaltioksi, Suomella on vähemmän vaikutusvaltaa omiin asioihinsa kuin Suomen suuriruhtinaskunnalla Venäjän imperiumissa.

Kari kirjoitti...

Norjan malli on huono Norjalle. Hyvä EU:lle.
Maa maksaa asukasta kohden EU:lle enemmän kuin Ranska tai Italia ja saa EU:n haittavaikutukset saamatta kuitenkaan liittymisen tuomia etuja.

Fixit myös Norjalle.

Sinivihreä kirjoitti...

Tässä näkökohtia:

http://m.taloussanomat.fi/kolumnit/2016/07/01/britannia-repii-itsensa-kappaleiksi/20167014/145

”Englanti ampui talousmoottoriinsa reiän ja varmuudeksi katkaisi vielä starttimoottoriinkin menevät piuhat. Lontoo ja sen läntisten moottoriteiden varsilla olevat piilaaksokunnat sekä Oxford, Cambridge, Manchester, Liverpool, York, Bath, Bristol, Warwick, Exeter ja Newcastle ovat joko Britannian talouden vetureita tai merkittäviä yliopistokaupunkeja, monet niistä molempia.
Ne äänestivät EU:n puolesta. Niiden joukossa ovat lähes kaikki Englannin alueet, jotka ovat Britannian budjetin nettomaksajia. Ne ovat Britannian innovatiivisimpia alueita, joilla on kaikkein korkeimmin koulutettua työvoimaa.

Maaseudun, eläkeläisten suosimien pikkukaupunkien ja taantuvien teollisuuspaikkakuntien väki äänesti nyt voimansa tunnossa elättäjänsä ulos EU:sta. Ikäihmiset äänestivät nuoret ikäluokat – tulevat elättäjänsä – ulos. He äänestivät myös auttajansa ulos: Britannian vanhainkotien työvoimasta suuri osa on itäeurooppalaisia.

Jos Britannia eronsa toteuttaa ja jos sen seurauksena talous alkaa yskiä, EU:n puolesta äänestäneiden maksajien elintaso laskee. Heidän halunsa jatkaa muiden elättämistä joutuu koetukselle. Englanti on hyvin eriarvoinen maa, mutta ei työssäkäyvän keskiluokan köyhdyttäminen kenenkään hyvinvointia lisää.

Surkuhupaisinta on, että ne alueet, jotka saavat eniten EU-tukirahoja, äänestivät kaikkein innokkaimmin ulos. Kohta ne testaavat, millä innolla Lontoo, Oxford ja Cambridge ryhtyvät niiden budjetteja paikkaamaan.

(…)

Brexit ikäänkuin laillisti maahanmuuttajavihan ja antoi roskaväelle luvan huutaa kenelle tahansa vieraalla aksentilla puhuvalle. Olen asunut täällä 20 vuotta enkä ole koskaan kuullut yhdenkään tuttuni joutuneen vihaisen huutelun kohteeksi, mutta nyt tapauksia on jo kaksi.”

Slarba kirjoitti...

Brexit on vain hyvä asia. Tosin markkinat eivät siitä pidä, eikä eliitti ja keinottelijat joille mikään ei riitä. EU on kaukana demokratiasta, komissio on diktatuuri, poliitikoista on suuri osa eliitin ja lobbareiden voitelemia, kansan tahto ja etu ei toteudu. Maailma muuttuu vain sekopäisemmäksi. Rahan valta on syöpä.

Vasarahammer kirjoitti...

Sinivihreä: Siteeraamassasi artikkelissa annetaan ymmärtää, että EU-tuet ovat ikään kuin taivaasta satavaa mannaa. Todellisuudessa Brittiläisten veronmaksajien rahat vain kierrätetään Brysselin kautta.

Artikkeli myös kertoo närkästyksestä, jonka Brexit-äänestys aiheutti EU-myönteisessä toimittajakunnassa.

Britannia on riittävän suuri maa eroamaan EU:sta, jos se niin haluaa. Britit näkevät selkeästi, että EU tarkoittaa konkreettisesti vallansiirtoa ylikansalliselle elimelle, joka ei ole vastuussa tekemisistään äänestäjille.