keskiviikkona, toukokuuta 18, 2016

EU ja epäliberaali blokki


Varmasti useimmat, jotka kannattivat vuoden 1995 kansanäänestyksessä Suomen EU-jäsenyyttä, kuvittelivat, että Euroopan Unioni on pelkkä valtioiden yhteisö eikä projekti, jolla tavoitellaan ylikansallista supervaltiota. Itse ainakin kuvittelin niin ja myönnän auliisti, että olin silloin väärässä.


Käteinen kylässä

Vähän aikaa sitten ehkä Suomen kaikkien aikojen huonoin pääministeri, nykyinen EU-komissaari Jyrki Katainen käväisi opastamassa suomalaisia ja esitteli EU-komission suunnitelman jakaa turvapaikanhakijat tasaisesti eri EU-maihin. Jos joku EU-maa joutuu ottamaan vastaan suhteettoman määrän turvapaikanhakijoita, ylijäämä jaettaisiin solidaarisesti muihin EU-maihin näiden koon ja vaurauden perusteella. EU-maa voisi kieltäytyä ottamasta vastaan turvapaikanhakijoita, jos se maksaisi kiintiöstä 250 000 euroa per sellainen hakija, joka kuuluisi kyseiselle maalle taakanjakomekanismin perusteella.

EU:n pyrkimys Dublinin sopimuksen romuttamiseen ja korvaamiseen taakanjaolla on toki ollut tiedossa jo pitkään. Silti tapa, jolla pakollista taakanjakoa kiristysmaksuineen ajetaan läpi on vaikea käsittää. Suomi on EU-maana käytännössä menettänyt itsenäisyytensä ja epädemokraattinen byrokratia haluaa väkipakolla sijoittaa EU-maihin ihmisiä, joita nämä maat tai ainakaan niiden kansalaiset eivät halua.

Valtaosa maahantunkeutujista saapuu ensimmäiseksi Kreikkaan. Jyrki Katainen kysyy:

”Annetaanko yhdestä maasta muodostus suuri pakolaisleiri, vai jaetaanko taakkaa kaikkien kesken?”

Jyrki Katainen ei edusta Suomea vaan EU-komissiota, vaikka hänen aiemmat tekonsa antavat aiheen olettaa, että hän ei koskaan ole piitannut muusta kuin omasta edustaan. Juuri nyt paikka EU-komissiossa on Kataisen edun mukaista eikä se, mitä hän tehtävässään saa aikaiseksi.

Kataisen mukaan politiikassa on oltava valmiita ”äärimmäiseen pragmaattisuuteen”, josta EU:n ja Turkin välinen pakolaissopimus on hyvä esimerkki.

Joku toinen voisi sanoa sopimuksesta, että se edustaa täydellistä antautumista Turkin yhä diktatorisemmaksi käyvän presidentti Recep Tayip Erdoganin kiristyksen edessä. Käytännöllisyys tarkoittaisi myös, että sopimusta noudatettaisiin ja se oikeasti vähentäisi tulijavirtoja. Näinhän ei välttämättä käy vaan jo nyt on viitteitä siitä, että Turkki ei aio noudattaa sopimusta.

Sopimus myös antaa toteutuessaan Turkin kansalaisille vapaan viisumittoman pääsyn EU-alueelle. Katainen ja EU-komissio eivät luonnollisesti piittaa viisumivapauteen sisältyvistä riskeistä ja todennäköisistä haittavaikutuksista.

On myös täysin selvää, että itäisen Euroopan maat kuten Puola, Unkari, Tshekki ja Slovakia eivät tule hyväksymään sopimusta. Unkarissa taakanjaosta järjestetään kansanäänestys. On täysin selvää, että nämä maat eivät vapaaehtoisesti hyväksy taakanjakoa ja siihen liittyvää kiristystä. Jos taakanjakoa yritetään ajaa väkisin läpi, se johtaa EU:n hajoamiseen.

Unkari ja Puola demonisoinnin kohteena

Helsingin Sanomat nimitti viime syyskuussa yhteiskuntatieteiden maisteri Suvi Turtiaisen Budapestin kirjeenvaihtajakseen. Jo haastattelussa Turtiainen osoitti, mistä tuuli puhaltaa: 

”Itäisessä Keski-Euroopassa konkretisoituu koko Eurooppaa ravisteleva arvokriisi. Unkarin huolestuttava demokratiakehitys ja raja-aitojen rakentaminen ovat tästä osoituksina.”

Joku toinen voisi sanoa raja-aitoja käytännölliseksi ratkaisuksi. ”Arvokriisi” taas tarkoittaa, että EU-eliitin vasemmistoliberaalit arvot eivät ole erityisen suosittuja itäisessä Euroopassa. Eivät ole, vaikka Suvi Turtiainen rinnastaisi puolalaisten vasemmistolaisen mielenosoitukset 80-luvun Solidaarisuus-liikkeeseen.

EU-sosialistien demonisoimat Unkarin Viktor Orban ja Puolan Jaroslaw Kaczýnski ovat kuitenkin saaneet mandaattinsa vapaissa vaaleissa. Orban syrjäytti aikanaan Unkarin talouden kuralle saaneen ja kansalaisille valehdelleen vasemmistolaisen Ferenc Gyurcsányn ja on siitä lähtien nauttinut vankkaa kansansuosiota.

Unkarissa on kuitenkin jotakin mätää, ainakin suomalaisen valtamedian lukijoille yritetään näin kertoa. Suvi Turtiainen jatkaa ”Itäisen Keski-Euroopan arvokriisistä” 10.5. julkaistussa kirjoituksessaan: 

”Pelkona on niin kutsutun illiberaalin tai epäliberaalin leirin syntyminen Euroopan unioniin ja entistä pahemman arvokriisin puhkeaminen. Tiivistäen ”epäliberaali demokratia” viittaa kehitykseen, jossa läntinen demokratia haastetaan ja tilalle yritetään istuttaa niin kutsuttua itäistä käsitystä hallintomuodosta. Esikuvia itäiseen malliin ovat Turkki ja Venäjä.”

Todellisuudessa Turtiainen käyttää sanaa epäliberaali puhtaasti propagandistisessa tarkoituksessa. Todellisuudessa EU pakottamisineen edustaa epädemokratiaa, koska sen demokraattinen mahdaatti on paljon heikompi kuin kansallisvaltion. Tilanne, jossa ylikansallinen hallinto pakottaa kansallisvaltion ottamaan vastaan ei-toivottuja turvapaikanhakijoita, edustaa sitä kansandemokratiaa, josta Puola ja Unkari saivat nauttia aikana, jolloin ne olivat Neuvostoliiton vasalleja.

Myös rinnastus Turkkiin ja Venäjään on puhdasta loanheittoa näiden maiden hallitusten päälle. Moinen menee läpi, koska useimmilla HS:n lukijoilla ei ole riittävästi tietoa, jotta he voisivat itsenäisesti muodostaa käsityksen näiden maiden todellisuudesta. Siksi Turtiaisen kaltaiset vasemmistolaiset kiihkoilijat voivat vapaasti syöttää omia ja paikallisten vasemmistolaisten syöttämiä mielipiteitä lukijoille totuutena.

Valtamedian propagandaan kuuluu myös kylmän sodan aikaisen rautaesiripun rinnastaminen maahantunkeutujien pysäyttämiseksi rakennettuihin aitoihin. Näin teki Mtv3, kun se kuvasi Bulgarian Turkin vastaiselle rajalleen rakentamaa aitaa.

Tämäkin perustuu joko tahalliseen tai tahattomaan väärinymmärrykseen. On olemassa kahdenlaisia muureja eli niitä, jotka pitävät barbaarit ulkopuolella, ja niitä, jotka pitävät vangit vankilan sisällä. Balkanille rakennetut aidat pyrkivät pitämään ei-toivotut maahantulijat rajojen ulkopuolella. Berliinin muurin ja kylmän sodan aikaisten raja-aitojen tarkoituksena oli pitää kansalaiset vankeina sosialistisessa paratiisissa. 

EU:n epäonnistuminen

Itäisen Keski-Euroopan ajautuminen eri teille Länsi-Euroopan sosialistisen valtavirran kanssa on toki totta. Eihän EU-eliitti ja sosialistinen valtavirta sitä muuten vastustaisikaan. Itäisessä Euroopassa elettiin reaalisosialismissa eikä siellä vasemmistolaisuus muuntautunut postmoderniksi suvaitsevaisuudeksi ja poliittiseksi korrektiudeksi kuten lännessä.

EU on läntisen Euroopan sosialistien ja suurten korporaatioiden yhteinen hanke, johon sisältyvät suuret unelmat ovat yksi toisensa jälkeen ajaneet karille. Yhteisvaluutta euro on tuhonnut reuna-alueiden talouden ja ”vapaa liikkuvuus” osoittautui pelkäksi päiväuneksi siinä vaiheessa, kun miljoonat muslimimiehet kävelivät rajojen yli ja ilmoittautuivat turvapaikanhakijoiksi valitsemaansa maahan. Pariisin ja Brysselin terrori-iskut myös osoittivat, miten hyvät edellytykset rajaton Eurooppa tarjoaa terroristien toiminnalle. Jopa HS:n käyttämä asiantuntija tunnustaa, että Putin ei ole aiheuttanut ”epäliberaalien” voimien esiinmarssia. Wienin humanistisen instituutin vieraileva tukija Anton Ŝevhostsov tunnustaa tämän:

”Ei Venäjä auta heitä suoraan. Venäjä ei ole ongelmien alkulähde. Eurooppa on itse luonut ongelmansa. Venäjä on se, joka hieroo suolaa olemassa oleviin haavoihin. Ainoa tapa vähentää Venäjän vaikutusta on hoitaa haavat kuntoon.”

Itäisen Euroopan maat raja-aitoineen yrittävät hoitaa haavoja kuntoon ja onnistuvatkin siinä, mistä tulijavirtojen tyrehtyminen kertoo. EU-komissio taas yrittää parantaa haavoja käärmeöljyllä, joka ei paranna ja on myös potilaalle haitallista.

Lisäys: Viimeksi tänään EU osoitti taas, kuinka demokratiaa ohjataan. Ylen mukaan:

" EU:n komissio on varoittanut ryhtyvänsä kovistelemaan Puolaa jo ensi viikolla, ellei hallitus ala korjata viime kuukausina syntynyttä demokratiavajetta. Puolalla on maanantaihin saakka aikaa vastata komission vaatimukseen."

26 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

En tosiaan olisi 80-luvulla uskonut, että vapaa maailma vapaaehtoisesti eli demokraattisesti muuttuu sosialistiseksi ja sosialistinen maailma joutuu läntisen demokratian himmeästi hohtavaksi muistomerkiksi. Kaikkein kummallisinta tässä on huomata, miten uuskieli valtaa alaa. Kun toimittajat eivät erota eri muurien tarkoituksia tai vertaa Unkarin hallitusta Moskovaan tai Puolaan, ei sanat riitä järkytykseltä kuvaamaan omia tuntojani.

Toisinaan ajattelen että jostain joku mediatalon johtaja tai viimeistään omistaja nousee vastustamaan toimituksellisen ulosteen tuottamista, mutta ilmeisesti toive on täysin perusteeton. Kuten sanoit, sosialistit ja korporaatiot lyövät kättä päälle luodessaan nykyistä EU:ta. Tässä epäpyhässä liitossa on Mussolinin luoman fascismin kova ydin, mutta siitä huolimatta media nimeää omat arvostelijansa fasisteiksi. Suoritus on niin kova, että hattua tässä on pakko nostaa. Moinen älyllinen kuperkeikka muistuttaa alkoholisoituneen ihmisen epätoivoisia perusteluja taas uuden pullon avaamiseksi.

Vasemmistolainen poliittinen ideologia gaia-jumalineen ja rannalle hukkuneine punapaitaisine jeesus-vauvoineen sisältää uskonnollisen käännytystyön, jota kutsutaan "kotouttamiseksi". Jesuiittojen tavoin liberaalit fascistit käännyttävät mustia pakanoita panteistiseen asketismiin, jonka symbolina huojuvat taloudellisia uhrauksia vaativat tuulimyllyt kuin intiaanien toteemit konsanaan. Hulluimpana kaikesta, he kiistävät oman ideologiansa uskonnolliset luonteenpiirteet ja väittävät nojaavansa järkeen ja tieteeseen.

Maahanmuuttokriittinen kansanliike, MaKriKaLi kirjoitti...

Maahanmuuttokriittinen kansanliike, MaKriKaLi näkee Geneven sopimuksen maahanmuuttokriisin merkittävimmäksi mahdollistajaksi. Sen varassa pyörivät salakuljettajien ja maahanmuutosta hyödyn saavien miljardibisnekset. Lisäksi se toimii liberaalin vasemmiston juridisena peruspilarina epäviisaan maahanmuuttopolitikan harjoittamisen osalta.

Geneven sopimusta muuttamalla Eurooppaan haluavien määrä tuskin vähenisi, mutta se mahdollistaisi viranomaisille käyttää tehokkaita keinoja rajaturvallisuuden ja yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi. Näihin kuuluu esimerkiksi ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoja maahan pyrkivien käännyttäminen.

Aidosti hädänalaisia tulee aina auttaa mahdollisuuksien mukaan. Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluva turvapaikanhakuoikeus on mahdollista muuttaa niin, että hakemuksia voi tehdä vain YK:n pakolaisleireiltä. Valtioille tulee olla mahdollista itse päättää, ottavatko ne pakolaisia, ketä ja minkä verran vai auttavatko he rahoittamalla mainittuja pakolaisleirejä. YK tulee velvoittaa huolehtimaan leirien olosuhteista ja turvallisuudesta ja pakolaisten perustarpeiden kohtuullisesta tyydyttämisestä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Jos Vasaran kirjoitus oltaisiin näytetty aikakoneella vuoden 1994 suomalaisille olisi EU:n kannattajien määrä kyllä romahtanut. Harva tällaista halusi. Ja Kumiksen muistutus 1980-luvulta sattuu yhtä lailla kohdalleen. Jos silloin oltaisiin sanottu, että Eurooppa jakautuu tulevaisuudessa totalitaariseen länteen ja demokraattiseen itään, oltaisin sanojan mielenterveyttä epäilty.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Vasara, tein itsekin saman virhepäätelmän silloin -90 luvun alussa ja menin prkl äänestämään väärin. Arvaa tympäseekö ?!

Vasarahammer kirjoitti...

KT: "Hulluimpana kaikesta, he kiistävät oman ideologiansa uskonnolliset luonteenpiirteet ja väittävät nojaavansa järkeen ja tieteeseen."

Liberaalifascisteilla on myös omat rituaalipuhtauteen liittyvät sääntönsä, jotka muistuttavat shia-muslimien vastaavia.

Vihreä Hirttolanka: Ei hissiin rasistin kanssa

MaKriKali: "Geneven sopimusta muuttamalla Eurooppaan haluavien määrä tuskin vähenisi, mutta se mahdollistaisi viranomaisille käyttää tehokkaita keinoja rajaturvallisuuden ja yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi."

Aivan varmasti, mutta onko ko sopimuksen muuttaminen realistista vallitsevassa poliittisessa todellisuudessa? Asiat muuttuvat hitaasti.

Ykä: "Jos silloin oltaisiin sanottu, että Eurooppa jakautuu tulevaisuudessa totalitaariseen länteen ja demokraattiseen itään, oltaisin sanojan mielenterveyttä epäilty."

Itäinen marksilaisuus tuhoutui Neuvostoliiton mukana, mutta länsimainen versio mutatoitui itsetuhoiseksi humanismiksi ja suvaitsevaisuudeksi. Lännessä marksilaisuutta ei koskaan mitätöity eikä kukaan ko. ideologian kannattaja joutunut vastuuseen. Nyt Yhdysvalloissa sosialismi voi paremmin kuin koskaan 2. maailmansodan jälkeen ja on saanut tietämättömistä yliopisto-opiskelijoista paljon uusia kannattajia, mistä kertoo Bernie Sandersin hyvä menestys demokraattien esivaalissa.

Buuri: "Arvaa tympäseekö ?!"

Lisäksi Unioniin liityttiin vääristä syistä eli turvallisuuspolitiikan takia. Ei menty Natoon vaan kuviteltiin EU:n tarjoavan suojaa Venäjää vastaan. Tämä käsitys elää edelleen, kuten valtamedian ryssälläpelottelujutuista voi lukea.

ETA-sopimus olisi jo taannut pääsyn sisämarkkinoille eikä jäsenyyttä yhteisvaluutassa olisi koskaan nähty.

Kumitonttu kirjoitti...

Mä en enää muista miksi äänestin EU-jäsenyyden puolesta. Osin siinä painoi MTK:n haluttomuus luopua maataloustuista, osin Suomen Pankin kykenemättömyys hoitaa rahapolitiikkaa, osin imagotekijät ja tietenkin vähäisempi sääntely. Venäjä ei muistikuvieni mukaan vaikuttanut omaan päätökseeni millään tavalla. En pitänyt EU:ta uskottavana puolustuksen turvana Venäjää vastaan silloinkaan.

Vasarahammer kirjoitti...

KT: " Osin siinä painoi MTK:n haluttomuus luopua maataloustuista, osin Suomen Pankin kykenemättömyys hoitaa rahapolitiikkaa, osin imagotekijät ja tietenkin vähäisempi sääntely."

Jättimäiset maataloustuet olivat jäänne Kekkosen ajalta. Kekkonen osti niiden avulla itselleen kannatusta.

Turvallisuuspoliittiset tekijät olivat olennainen tekijä, joka tulee yhä näkyviin julkisessa keskustelussa, kun EU näyttäytyy huonossa valossa.

Tärkeintä oli kuitenkin se, että ihmiset eivät ymmärtäneet EU-projektin todellista luonnetta. Kyseessä on liittovaltioprojekti, jossa pienin askelin siirretään valtaa kansallisvaltioilta keskukselle. Tätä sitten selitetään parhain päin erilaisilla orwellilaisilla uudissanoilla kuten "jaettu suvereniteetti".

Anonyymi kirjoitti...

”Annetaanko yhdestä maasta muodostus suuri pakolaisleiri, vai jaetaanko taakkaa kaikkien kesken?”
Tämä on vähän samanlainen, kuin jos lääkäri kysyisi potilaalta: "Leikataanko syöpäpesäke pois, vai annetaanko levitä koko kehoon?"

Anonyymi kirjoitti...

Upea kirjoitus. Kumitonttu toi ekassa kommentissa esille kaiken olennaisen. Hyvää jatkoa! Tätä blogia on aina ilo lukea!

Becker kirjoitti...

Olemme kaikesta päätellen seuraamassa länsimaisen kulttuurin hidasta tuhoutumista, samanlaista tuhoutumista kuin kulttuurit ennen meitä. Kulttuurimarksisimin ja islamilaisuuden ristisiitoksesta tulee veristä seurattavaa.
Mielenkiintoista tässä on se, että ensimmäistä kertaa historiassa ihmisillä on välineet jolla hankkia sitä oikeaa tietoa, mutta ilmeisesti evöluution on vielä jatkuttava muutama tuhat vuotta ennekuin järki alkaa pakottamaan päätä.

Minäkin taisin äänestää EU:n puoleta, mutta meitähän kusetettiin. Ei tästä mielipuolien epädemokraattisesta byrokratiasta kukaan maininnut mitään.

Sinivihreä kirjoitti...

"Olemme kaikesta päätellen seuraamassa länsimaisen kulttuurin hidasta tuhoutumista"

Kertoisitko, Becker (tai joku muu), mitä tarkoitat "länsimaisella kulttuurilla"?

Minulle se ainakin tarkoittaa nykyisin altruistista asennetta egoismin sijaan. Otetaan muidenkin intressit huomioon eikä ainoastaan omat, oli ryhmä "omat" ja "muut" keitä tahansa. Missään muualla maailmassa tässä ei onnistuta niin hyvin kuin Euroopassa. Verratkaa vaikkapa Venäjään: siellä on yksi valtaideologia, joka korostaa "yhtenäistä Venäjää" ja sallii erilaisten mielipiteiden sortamisen, joka usein tarkoittaa väkivaltaisuutta. Jos korostat vaikkapa pienen suomalais-ugrilaisen kansanryhmäsi oikeuksia, luonnonsuojelua tai seksuaalivähemmistöjen tasavertaista kohtelua, olet paha ulkomainen agentti joka täytyy vaientaa pieksemällä ja vankilaan heittämällä. Vähemmistöt ylipäänsä tuntevat olonsa turvattomiksi. Tätäkö haluatte Eurooppaan?

Jos tämä ei ole tarkoittamaasi "länsimaista kulttuuria", niin mikä sitten on? Mikä on sitten se, jota pitäisi puolustaa?

Muut maailmankolkat ottakoot länsimaisista arvoista oppia - ja paikalliset toisinajattelijat sen usein tekevätkin. Ei mennä samaan egoismiin kuin muu maailma, vaan levitetään altruismin sanomaa niille, jotka tänne tulevat. Parhaiten altruismi leviää ystävällisellä asenteella, esim. maahanmuuttajia kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Becker,

Älykkyys on pitkälti edistynyt sadunkerrontasysteemi, joten sen lisääntyminen voisi vain pahentaa tilannetta. Sitäpaitsi älykkyys on laskussa, eikä sekään tuo helpotusta. Ainoastaan oikeanlaiset vaistot ja taipumukset yhdistettynä oikeaan tietoon tuo tilanteeseen parannuksen.

IDA kirjoitti...

Siis totuushan on se, että EU:lla ei ole yhtään mitään arvoja. Tai ehkä poppornon levittämisen rahasta voi laskea sellaiseksi. Onkin jokseenkin noloa, että HS laskee tuollaisen opetetun tytön puhumaan arvokriisistä niiden kohdalla, joilla oikeasti vielä on jotain arvoja.

IDA kirjoitti...

"Kertoisitko, Becker (tai joku muu), mitä tarkoitat "länsimaisella kulttuurilla"?"

Luulen, että ihmiset eivät oikeasti tunne muita kulttuureja, vaan ovat kohdanneet ne vain jossain ilmastoidussa painajaisessa, joka on suunniteltu turistien palvelemiseen tai sitten ihan vain median kautta.

Jo kaksi viikkoa Kiinassa tai Afrikassa omillaan riittää hyvin kertomaan mitä tarkoitetaan länsimaisella kulttuurilla ihan ilman lainausmerkkejä.

Toisaalta se, että länsimaiset, koulutetut ihmiset tällaisia kyselevät osoittaa kuinka hiipumassa se kulttuuri on.

Anonyymi kirjoitti...

Sinivihrea,

jos maailma on materialistinen ja pohjimmiltaan eloton ja tarkoitukseton systeemi, on taysin yhdentekevaa onko ihminen itsekas vai altruistinen. Niihin liittyvat mielipiteet ovat pelkkia subjektiivisia ja satunnaisten hiukkaskokoelmien muodostamia mielipiteita. Sitapaitsi et sina itsesi kustannuksella altruistinen ole: kustannukset lankeavat eniten maahamuuttajaslummien asukkaiden maksettaviksi, ei liljanvalkeilla asuinalueilla tai valikoitujen ja vahaisten maahanmuuttajien alueilla asuvien liberaalien maksettaviksi. Jos jokin itsekkyyden laji antaa jollekin henkilolle enemman etuja kuin altruismi, sinulla ei ole muuta kuin henkilokohtainen tai yhta arvoton liberaali sosiaalinen mielipide sen vastapainoksi. Politiikka on huijaamisen ja valehtelun ryydittamaa taistelua vallasta, ja psykopaatit ovat aina sellaisessa vahvoilla. Siksipa tallaisessa tilanteessa sinunkin sanoihisi on syyta suhtautua lahtokohtaisesti torjuvasti ja negatiivisesti.

Vasarahammer kirjoitti...

Sinivihreä: "Minulle se ainakin tarkoittaa nykyisin altruistista asennetta egoismin sijaan. Otetaan muidenkin intressit huomioon eikä ainoastaan omat, oli ryhmä "omat" ja "muut" keitä tahansa. Missään muualla maailmassa tässä ei onnistuta niin hyvin kuin Euroopassa."

Valitettavasti todellisessa maailmassa tuollainen asenne houkuttelee hyväksikäyttöön. Vastauksena altruismiin ei välttämättä saa osakseen kiitollisuutta vaan halveksuntaa ja lisää vaatimuksia. Se, mitä ansaitsematta saa, muuttuu oikeudeksi.

Muistelkaa vain televisiossa esiintynyttä "puuromiestä" ja sitä, joka sanoi: "We just want our money."

Kuten Mikael Virtanen tuossa jo sanoi, altruismin kustannukset tulevat myös niiden maksettaviksi, jotka eivät pääse osallisiksi näyttävästä hyveellisyyden signaloinnista. Nämä altruistit myös unohtavat oman hyveellisyytensä negatiiviset seuraukset ja pyrkivät mitätöimään niistä muistuttavat esimerkiksi rasistikortilla ja nimittelemällä heitä tunnekylmiksi, suvaitsemattomiksi, rasisteiksi, fasisteiksi ja ties miksi.

IDA: "Onkin jokseenkin noloa, että HS laskee tuollaisen opetetun tytön puhumaan arvokriisistä niiden kohdalla, joilla oikeasti vielä on jotain arvoja."

Hyvin on tyttö opetettu. Toisaalta nykyliberaalien sanankäyttöä pitää osata tulkita. Arvokriisi tarkoittaa, että joku noudatta joitakin muita kuin kirjoittajan itsensä hyväksymiä arvoja.

Sinivihreä kirjoitti...

Arvostaisitte itsekin altruismia, jos kuuluisitte johonkin vähemmistöön. Ja kellä tahansa (myös lähiöiden köyhillä kantasuomalaisilla) voi olla ystäviä jostakin vähemmistöstä, jota ilman länsimaista altruismia enemmistön diktatuuri sortaisi. Kieli-, uskonto-, seksuaalivähemmistö...

En todellakaan sano, että muut kulttuurit olisivat "parempia", päinvastoin, mutta Euroopan voima ja hyvyys on juuri altruismissa, siksi Eurooppa on mukava paikka elää. Ei se järjestelmällisyys, johon IDA viittaa, ole Euroopan koko hyvyys. Diktatuuritkin osaavat olla järjestelmällisiä.

Altruismin leviäminen kannattaa, ja sen hinta on se että joskus pääsee läpi joitakin hyväksikäyttäjiäkin. Se on silti pienempi paha kuin että hyväksyttävää olisi vain "yksi elämäntapa" ja enemmistö ei yrittäisikään ymmärtää vähemmistöjä. Sehän se fasismia olisi.

Vasarahammer kirjoitti...

Sinivihreä: "Arvostaisitte itsekin altruismia, jos kuuluisitte johonkin vähemmistöön."

Altruismi altistaa hyväksikäytölle. Lisäksi vastikkeeton tuki muuttuu helposti saajan silmissä itsestään selväksi oikeudeksi. Sitä tarkoitin viittauksella puurosta valittaneeseen maahantunkeutujaan tai toiseen kaveriin, joka sanoi: "We just want our money."

Liberaali valtaideologia arvottaa ihmisryhmiä näiden oletetun uhristatuksen perusteella. Sen mukaan valtasuhteita tulee muuttaa suosimalla korkean uhristatuksen vähemmistöjä. Tällainen kollektivistinen ja epätasa-arvoinen suhtautuminen on jo johtanut vähemmistöjen tyranniaan.

Ihmisten perusoikeudet, kuten sananvapaus, ovat riippuvaisia siitä, miten korkea on puhujan edustaman ryhmän uhristatus. Ihminen, joka ei kuulu mihinkään uhriryhmään, ei voi sanoa mitään negatiivista uhriryhmästä tai sen edustajista ilman, että sanoja altistuu syytöksille kyseisen ihmisryhmän syrjinnästä. Sanomiset voivat jopa johtaa syytteeseen ja oikeudessa annettuun tuomioon.

Lisäksi uusia uhristatuksesta nauttivia vähemmistöjä keksitään koko ajan lisää, kuten "fluidin" sukupuoli-identiteetin muka omaavat ihmiset, jotka vaativat sukupuolineutraaleja vessoja tai oikeutta käyttää joko miesten tai naisten vessaa sen perusteella, miltä heistä kulloinkin tuntuu. Ihmisen biologista sukupuolta ei tunnusteta vaan väitetään, että jokainen voi vapaasti valita sukupuolensa.

Koko homman pointti tuntuu olevan kaikkien perinteisten normien tuhoaminen riippumatta siitä, mitä niiden tilalle tulee tai miten hyvin normit palvelevat yhteiskuntaa. Homma on tässä suhteessa saavuttanut itsetuhoiset mittasuhteet.

"Euroopan voima ja hyvyys on juuri altruismissa, siksi Eurooppa on mukava paikka elää."

Eurooppa voi olla vielä mukava paikka elää, mutta lisääntyvän kaaoksen merkit ovat jo nähtävissä. Liberaali politiikka lisää kaaosta ajamalla ihmisryhmät toisiaan vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sinivihrea,

kuulun pariin vahemmistoon, mutta en tosin liberaalien kategorioiden mukaan muodikkaisiin ja poliittisesti etuoikeutettuihin seksuaalisiin tai etnisiin vahemmistoihin. Toisaalta kuulun myos suomalaisiin, joka on maailmanlaajuisesti pienen pieni ja pidemmalla tahtaimella olemassaololtaan uhattu etninen vahemisto. En halua universaalia ja valikoimatonta "altruismia" liberaaleilta tai keneltakaan muulta, ja pidan sellaista huonona asiana. Historiallisesti kaikille kansoille suurimpia uhkia ovat olleet pienet eliittivahemmistot, jotka ovat hyvaksikayttaneet, massamurhanneet, alistaneet, tyrannisoineet, riistaneet ja sortaneet seka enemmistoja, etta vahemmistoja. Liberaali eliitti sopii tahan kuvioon: talla hetkella sortamisen ja hyvaksikayton kohteena vain sattuu olemaan suomalainen "enemmisto", koska se on lyhytnakoisten rahaan ja valtaan liittyvien tavoitteiden takia edullista.

Sinivihreä kirjoitti...

Altruismi altistaa hyväksikäytölle. Lisäksi vastikkeeton tuki muuttuu helposti saajan silmissä itsestään selväksi oikeudeksi. Sitä tarkoitin viittauksella puurosta valittaneeseen maahantunkeutujaan tai toiseen kaveriin, joka sanoi: "We just want our money."

Joo, oli nämä puurosta valittajat, kyllä. Mutta heitä oli vain muutamia. Etkö muista, että suurin osa turvaaikanhakijoista järjesti vähän myöhemmin toisensuuntaisen mielenilmaisun, jossa sanoma oli selkeästi ”Kiitos Suomi!”, vastapainoksi kiittämättömille puurosta valituksille. Jäikö tämä VH sinulta huomioimatta?

Suurin osa turvapaikanhakijoista on varmasti kunnon ihmisiä. Eivät kaikki, mutta eiväthän kaikki muistakaan ryhmistä ole.

Ihminen, joka ei kuulu mihinkään uhriryhmään, ei voi sanoa mitään negatiivista uhriryhmästä tai sen edustajista ilman, että sanoja altistuu syytöksille kyseisen ihmisryhmän syrjinnästä. Sanomiset voivat jopa johtaa syytteeseen ja oikeudessa annettuun tuomioon.

Syytteet ja tuomiot ovat käsittääkseni aiheutuneet niistä tapauksista, joissa ko. ”sanoja” on yleistänyt tietyt huonot ominaisuudet koko ryhmää koskeviksi. Väitteestä ”turvapaikanhakijoiden joukossa on luultavasti muutama ISIS-terroristi” tuskin saa syytettä. Mutta väitteestä ”kaikki turvapaikanhakijat ovat potentiaalisia terroristeja” kenties voi saada.

Koko homman pointti tuntuu olevan kaikkien perinteisten normien tuhoaminen riippumatta siitä, mitä niiden tilalle tulee tai miten hyvin normit palvelevat yhteiskuntaa. Homma on tässä suhteessa saavuttanut itsetuhoiset mittasuhteet.

Ei todellakaan. Ei kukaan halua tuhota mitään, vaikka haluaisikin kyseenalaistaa. Itse sanoisin näin:

Koko homman pointti on taata normaali ihmisarvoinen kohtelu myös niille, joiden elämäntapa ei ole ”normaali” tietyn maa-alueen tai väestön perinteisten normien mukaan. Jokaisella yksilöllä on parempi olla, jos häntä ei automaattisesti lokeroida joko ”normaalien ja oletusarvoisten” tai ”epänormaalien ja poikkeustapausten” joukkoon.

Se, että myös ”epänormaaleina” pidetyt saavat lisää oikeuksia, ei ota oikeuksia pois ”normaaleina” pidetyiltä muuta kuin siinä, että sanalliseen alistamiseen (”minä olen normaali ja sinä et”) ei ole enää samalla tavalla oikeutta kuin aikaisemmin. Mutta sanallinen alistaminen tuskin on perusihmisoikeus.

Sinivihreä kirjoitti...

Mikael Virtanen kirjoitti:

Historiallisesti kaikille kansoille suurimpia uhkia ovat olleet pienet eliittivahemmistot, jotka ovat hyvaksikayttaneet, massamurhanneet, alistaneet, tyrannisoineet, riistaneet ja sortaneet seka enemmistoja, etta vahemmistoja. Liberaali eliitti sopii tahan kuvioon: talla hetkella sortamisen ja hyvaksikayton kohteena vain sattuu olemaan suomalainen "enemmisto", koska se on lyhytnakoisten rahaan ja valtaan liittyvien tavoitteiden takia edullista.

Tuosta saa sen kuvan, että ”liberaali eliitti” kohta massamurhaa, alistaa, tyrannisoi, riistää tai sortaa... ?! Kun päinvastoinhan on niin, että juuri Euroopassa, juuri niissä maissa joissa altruismia sovelletaan, paljolti ”liberaalin eliitin” ansiosta, on kaikista pienin riski kenenkään joutua kokemaan massamurhia, alistamisia jne. ainakaan valtion taholta. Sitä kutsutaan myös sivistykseksi, olemme siis sivistysvaltioita. Yksittäisiä hulluja tai terroristeja voi olla missä vaan, mutta institutionalisoituun sortoon on erittäin pieni riski täällä. Verratkaa vaikkapa Venäjään, taaskin... Jos Puola ja Unkari aivan väkisin haluavat kehittyä Venäjän suuntaan, niin olen erittäin surullinen.

Vasarahammer kirjoitti...

Sinivihreä: "Tuosta saa sen kuvan, että ”liberaali eliitti” kohta massamurhaa, alistaa, tyrannisoi, riistää tai sortaa... ?!"

Poliittisesti korrekti liberaali eliitti ei ole perustanut gulagia, mutta selkeät merkit repressiosta ovat näkyvillä. Hollannissa poliisi tekee kotikäynnin Facebook-postauksen takia. Suomessa viranomaiset ahdistelevat Markus Janssonia. Väkivaltaiset äärivasemmistolaiset häiritsevät mielenosoituksia kaikkialla Euroopassa. Itävallassa vaalitulokseen liittyy epäselvyyksiä.

Äskettäin sananvapausrikollisten jahtaamisessa kunnostautunut prokuraattori jäi eläkkeelle ja hänen elämäntyötään esiteltiin valtamediassa, tosin valikoiden.

"Sinivihreä:" Kun päinvastoinhan on niin, että juuri Euroopassa, juuri niissä maissa joissa altruismia sovelletaan, paljolti ”liberaalin eliitin” ansiosta, on kaikista pienin riski kenenkään joutua kokemaan massamurhia, alistamisia jne. ainakaan valtion taholta."

Liberaalin eliitin harjoittama politiikka lisää kaaosta ja jännitteitä ihmisryhmien välillä sekä vähentää ihmisten keskinäistä luottamusta, kun maahan tuodaan paljon ihmisiä vieraista kulttuureista. Tämän altruismin lopullisia kustannuksia ei tiedä kukaan, mutta sen verran tiedetään, että niitä ei ole vielä maksettu.

Sinivihreä: "Sitä kutsutaan myös sivistykseksi, olemme siis sivistysvaltioita."

Olen tullut allergiseksi sanalle "sivistysvaltio", koska sitä käytetään niin läpinäkyvän tarkoitushakuisesti. Olen myös luultavasti eri mieltä Sinivihreän kanssa siitä, mikäa edustaa sivistystä. Joka tapauksessa liberaalien sivistys on ohutta ja pinnallista. Liberaali edistyksellisyys ei tuota sivistystä vaan tuhoaa sitä.

Sinivihreä: "Yksittäisiä hulluja tai terroristeja voi olla missä vaan, mutta institutionalisoituun sortoon on erittäin pieni riski täällä. Verratkaa vaikkapa Venäjään, taaskin... Jos Puola ja Unkari aivan väkisin haluavat kehittyä Venäjän suuntaan, niin olen erittäin surullinen."

Putler-kortin heiluttelusta ei pisteitä paljon heru. On olemassa omat syynsä, miksi Venäjä ja muut entisen Neuvostoliiton maat ovat kehittyneet kleptokraattisiksi mafiavaltioiksi. Ne syyt eivät kuitenkaan kuulu tähän keskusteluun.

Kuten sanoin, entisissä sosialistimaissa ei koskaan omaksuttu 60-lukulaisia arvoja syvällisesti kuten läntisessä Euroopassa. Näiden maiden ihmiset tietävät, mitä on elää ulkopuolisen komennossa. Siksi he myös helposti tunnistavat totalitaristiset ja pakkovaltaan pyrkivät elementit.

EU:n turvapaikanhakijoiden taakanjako edustaa tällaista pakkovaltaa.

IDA kirjoitti...

"Ei se järjestelmällisyys, johon IDA viittaa, ole Euroopan koko hyvyys. Diktatuuritkin osaavat olla järjestelmällisiä."

En viitannut järjestelmällisyyteen. Eurooppalainen kulttuuri on ollut enemmän luovaa ja kuin järjestelmällistä.

Sinivihreä kirjoitti...

Liberaali edistyksellisyys ei tuota sivistystä vaan tuhoaa sitä.

Vai niin. Mikä sitten tuottaa sivistystä? Konservatiivinen taantumusko?

Putler-kortin heiluttelusta ei pisteitä paljon heru. On olemassa omat syynsä, miksi Venäjä ja muut entisen Neuvostoliiton maat ovat kehittyneet kleptokraattisiksi mafiavaltioiksi. Ne syyt eivät kuitenkaan kuulu tähän keskusteluun.

”Kehittymisellä Venäjän suuntaan” en tarkoittanut näitä taloudellisia mafiavaltiopiirteitä, vaan nationalistis-konservatiivista väkivallan ihannointia. Seksuaalivähemmistöt ja poliittiset toisinajattelijat ovat miltei lainsuojattomia, sen perusteella mitä eräitä väkivaltajuttuja on lukenut. Poliisi kääntää selkänsä tai liittyy vainoojiin.

Kuten sanoin, entisissä sosialistimaissa ei koskaan omaksuttu 60-lukulaisia arvoja syvällisesti kuten läntisessä Euroopassa. Näiden maiden ihmiset tietävät, mitä on elää ulkopuolisen komennossa.

60-lukulaiset arvothan tähtäsivät nimenomaan siihen, että kenenkään ei tarvitsisi elää ”ulkopuolisen komennossa”! Ei vanhempien, suvun, pomojen, valtionkaan. Vaan sai itse päättää omasta elämästään.

IDA kirjoitti aikaisemmin:

Luulen, että ihmiset eivät oikeasti tunne muita kulttuureja, vaan ovat kohdanneet ne vain jossain ilmastoidussa painajaisessa, joka on suunniteltu turistien palvelemiseen tai sitten ihan vain median kautta. Jo kaksi viikkoa Kiinassa tai Afrikassa omillaan riittää hyvin kertomaan mitä tarkoitetaan länsimaisella kulttuurilla ihan ilman lainausmerkkejä.

… ja nyt:

En viitannut järjestelmällisyyteen. Eurooppalainen kulttuuri on ollut enemmän luovaa ja kuin järjestelmällistä.

Mihin eurooppalaiseen ominaisuuteen sitten viittasit? Mikä on se piirre, joka sen erottaa muista kulttuureista? Joka tekee Euroopasta paremman paikan kuin Kiina ja Afrikka?

Omasta mielestäni se, että se on humaania juuri suvaitsevaisuuden ja altruismin takia. Näiden ansiosta luodaan se turvallisuus.

Vai tarkoitatko päinvastoin, että eurooppalaisilla on vain tehokkaammat poliisivoimat ja aseet kuin kiinalaisilla, ja siksi vallitsee turvallisuus? Humaanisuudella ei mitään merkitystä?

Pitäkäämme eurooppalaiset arvot (suvaitsevaisuus, humaanisuus, altruismi) loppuun asti, jos kerta halutaan osoittaa, kuinka hyviä olemme muihin kulttuureihin verrattuna!

Sinivihreä kirjoitti...

Kysyisin muilta keskustelijoilta:

Mitkä ovat ne eurooppalaiset arvot, joita haluatte puolustaa? Omani lukee yllä olevassa viestissä.