keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2016

Terrorismipuhetta mediassa


Vain päivä ehti kulua Brysselin terroriteoista ja valtamedia täyttyi tyhjästä asiantuntijapuheesta, jota ilman yleisö olisi varmasti tullut toimeen. Helsingin yliopiston terrorismintutkija Leena Malkki vähättelee terrorismia veronmaksajan rahoittaman Ylen nettisivuilla.

Meidän on totuttava terrorismiin

Malkin mukaan terrorismia voi yrittää hallita, mutta sitä ei voida kokonaan estää. Eli Malkki yrittää totutella kansalaisia terrorismiin uutena normaalitilana. Ei kannata satsata liikaa terrorismintutkintaan, koska terrorismia on kuitenkin.

Poimin Ylen uutisesta kaksi lausetta:

”Hän huomauttaa, että Suomessa kuolee vuosittain henkirikoksiin keskimäärin enemmän ihmisiä, kuin Euroopassa on kuollut terrori-iskuissa vuonna 2005 Lontoossa tehtyjen iskujen jälkeen.”

Malkki väitti alun perin virheellisesti, että Suomessa kuolee vuosittain tuhat ihmistä henkirikoksen uhrina ja vertasi terrori-iskuissa kuolleiden määrää tähän fiktiiviseen lukuun. Todellisuudessa henkirikoksiin kuolee Suomessa keskimäärin alle sata ihmistä.

Malkin puheissa kuitenkin hiertää eniten se, että hän näkee terrori-iskut liikennekuolemien kaltaisina satunnaisina onnettomuuksina, johon täytyy vain tottua. Seuraava lause vahvistaa tämän:

”Malkin mielestä eurooppalaisten olisi syytä hyväksyä se, että iskuja saattaa tapahtua.”

Tässä vaiheessa olisi hyvä kertoa yleisölle, mikä on hyväksyttävä kuolonuhrien määrä. Ruotsissa liikennekuolemat pyritään pudottamaan nollaan, mutta Suomessa pyritään 100 kuolemaan vuodessa vuoteen 2025 mennessä.

Tosin terrorismintutkijan kannattaisi muistaa, että terrorismi on asymmetrisessa sodankäynnissä käytetty taktiikka, jolla pyritään vihollisen taistelutahdon murtamiseen tai kauhun herättämiseen siviiliväestön keskuudessa. Terrorismilla on aktiivinen tekijä tai joukko tekijöitä, jotka pyrkivät poliittiseen tavoitteeseen. Islamilaisella jihad-terrorilla on pitkän tähtäimen tavoitteena luoda globaali kalifaatti, jossa vallitsee sharia-laki.

Islamilainen terrorismi poikkeaa myös menneiden vuosikymmenten vasemmistolaisesta tai separatistisesta terrorismista siinä, että iskut kohdistuvat siviiliväestöön ja kuolonuhrien määrä pyritään maksimoimaan. Jos islamilaiset terroristit olisivat teknisesti taitavampia, kuolonuhreja olisi todennäköisesti Brysselissäkin ollut enemmän kuin 34.

Malkin puhe on vastenmielistä ja tympeää eli sellaista, joka ei kerro mitään hyvää hänestä itsestään eikä Helsingin yliopistosta. Malkki tuntuu olevan huolissaan lakien kiristämisestä ja mahdollisista ylilyönneistä. Nyt Euroopassa ollaan kuitenkin niin heikolla tasolla, että kuka tahansa pystyy matkustelemaan Syyriaan ja takaisin ilman, että se aiheuttaa minkäänlaisia viranomaistoimia, jos terroristeille tarjottavaa terapiaa ei sellaiseksi lasketa.

Jos terrorismin torjuntaan halutaan lisää resursseja, sitä voidaan ottaa esimerkiksi vihapuheen torjuntaan tarkoitetuista rahoista. Eiväthän ne tietysti riitä, mutta rahat olisivat ainakin paremmassa käytössä.

Retoriikkaa suitsittava

Veronmaksajan rahoittaman Ylen sivut ovat ehtymätön terrorismipuheen lähde. Toinen Helsingin yliopiston tutkija Karin Creutz varoittaa vastuuttomasta poliittisesta puheesta. Tällä hän ei tietysti tarkoita islamilaisten vihasaarnaajien kiihotusta vaan kantasuomalaisten kommentteja islamilaisesta terrorismista. Luonnollisesti tätä varten muslimit on ensin uhriutettava:

”Esimerkiksi Ranskassa ja Britanniassa moni nuori kokee ulkopuolisuutta ja turhautuminen on vahvaa, Suomessa ei vielä, sanoo tutkija.”

Vastuutonta retoriikkaa viljevät erityisesti vastuuttomat poliitikot ja media:

”Vastuuttomat poliitikot ja vastuuton, klikkauksia metsästävä media lietsovat yhteiskunnan kahtiajakoa, ja kun vihapuhe kohdistuu maahanmuuttajiin tai muslimeihin, yhteiskunta voi alkaa näyttäytyä nuorelle vihamielisenä.”

Jonkun toisen mielestä tosiasiat ovat tosiasioita eikä niitä tarvitse jättää sanomatta sen takia, että joku kuviteltu musliminuori saattaisi pahastua. Artikkelissa ei kerrota, mitä musliminuoren mielen pahoittamisesta voi seurata pahan mielen lisäksi. Suvaitsevaisen logiikan mukaan nuori itse ei tällöin ole vastuussa teoistaan vaan on kantaväestön rasismin ja suvaitsemattomuuden uhri etenkin, jos paha mieli johtaa radikalisoitumiseen.

Luonnollisesti ei saa sanoa, että islamilla olisi jotain tekemistä terrorismin kanssa. Ei saa, vaikka terrorismi huutaisi ennen pommin laukaisemista ”Allahu akbar. Ei saa, vaikka tekijät itse kertoisivat kuolevansa taistelussa ainoan oikean uskonnon puolesta.

”Creutz tietää, että Suomessa on musliminaisia, jotka pelkäävät liikkua hunnutettuina kantasuomalaisten aggressiivisuuden takia. Väkivallan uhka on läsnä myös polttopulloiskujen takia.”

Brysselissä kuoli 34 ja loukkaantui yli sata ihmistä. Polttopulloiskut ovat yksittäisten, yleensä humalassa olevien ihmisten tekemiä eivätkä ole johtaneet ihmishenkien menetykseen, loukaantumisiin tai edes merkittäviin aineellisiin vahinkoihin. Kantasuomalaisten aggressiivisuudesta hunnutettuja naisia kohtaan ei ole huhupuheiden lisäksi juurikaan todellista näyttöä. Suvaitsevaisten toimittajien ja tutkijoiden kuulopuheisiin perustuva älämölö lehdistössä ei kelpaa todisteeksi.

Toisin kuin Creutz luulee, terrorismi ei suinkaan synny suomalaisten tympeästä suhtautumisesta muslimimaahanmuuttajia kohtaan. Sen sijaan muslimin omassa yhteisössä harjoitettu kiihotus näyttelee merkittävintä roolia.

Israelissa terrorismin uhka on valitettavasti osa jokapäiväistä elämää. Israelin armeija IDF on kuvannut, miten ihmisestä tulee terroristi. Lapsena hänet kasvatetaan vihaamaan juutalaisia koulussa ja tv-ohjelmissa. Lapselle opetetaan, että juutalaisia tappaneet terroristit ovat marttyyreja eli suuria sankareita, joiden kunniaksi on nimetty teitä ja aukioita. Marttyyreista tulee roolimalleja mutta kaikkein suurin roolimalli on tietysti profeetta Muhammad.

Myöhemmin mukaan tulee sosiaalinen media, jossa voi katsella marttyyrien suorituksia videolta. Lisäksi videoiden avulla voi opetella juutalaisienpuukottamista. Lopputuloksena tästä on terroristi, joka tappaa tai ainakin yrittää tappaa juutalaisen.

Palestiinalaisten vihakasvatus on tietysti vastenmielistä mutta vielä vastenmielisempää on se, että eurooppalaisten valtioiden veronmaksajat tukevat tällaista toimintaa. IDF:n sivuilla kuvatusta retoriikasta Karin Creutz ei ole lainkaan huolissaan vaan pelkästään valkoihoisten eurooppalaisten ”vihapuheesta”. Suomalainen tv-katsoja tai radion kuuntelija ei kuitenkaan tarvitse Malkin ja Creutzin asiantuntijapuhetta terrorismin syiden ymmärtämiseen. Se vain johtaa harhaan.

9 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Valtaosa blogisi lukojoista kuuluu ikäluokkaan, joka eli Neuvostoliiton aikaan. Jos tuolloin olisi ehdotettu, että otetaan Suomeen kehitysmaiden terroristeja, olisi ehdotusta pidetty pähkähulluna. Nyt vastaava ehdotus edustaa suurinta mahdollista inhimillistä hyvettä.

Linkittämäsi IDF:n kirjoituksen mukaan terrorismi tarvitsee tuekseen valtiolliset instituutiot, eli yhteisen ideologian, johtajan ja tiedotusvälineet. Kaikki tunnistavat nämä esimerkiksi Iranissa tai Pohjois-Koreassa. Harva sen sijaan tunnistaa, että Suomessa vastaava kehityskulku on jo hyvin pitkällä.

Meillä on sosialistinen ideologia, joka ammentaa voimansa internationalistisesta sosialismista, meillä on poliittinen eliitti, joka ajaa omaa eikä kansansa etua EU:n nimissä ja meillä on valtavirtamedia, joka keskittää voimavaransa "rasismin vastaiseen taisteluun". Suomessa saa mielipidekäytävän sisällä arvostella sosiaaliturvaa, huonoa rakentamista ja tietenkin taloudellista epätasa-arvoa. Kaikki sosialistisen valtion ongelmia, joita mikromanageroinnilla ja "osaoptimoinnilla" Soininvaaran tapaan koitetaan ratkoa.

Ongelma ytimeen, eli sosialistisen ideologian perusarvoihin, ei puututa kuin rajallisesti. On hyväksyttävää puhua rasismista, joka kohdistuu mustaan väestönosaan, mutta ei ole hyväksyttävää myöntää, että mustissakin on yksilöitä, jotka eivät tarvitse yhteiskunnallista apua. Sosialismi sallii väkivallan käytön, kunhan se kohdistuu poliittista ideologiaa vastustaviin yksilöihin. Se on kuitenkin rasismia tällaisenaan, kun se kohdistuu etniseen ns. positiiviseen syrjintään. Eli musta mies tarvitsee apua, koska ei menesty ilman yhteiskunnan tukea esim. työpaikan saamisessa. Sitä varten luodaan järjestelmä, joka sallii "positiivisen diskriminaation", joka on luonteeltaan - kuitenkin - avoimen rasistinen.

Turhaan varmaan jauhan tätä sadatta kertaa, koska blogiasi lukevat jo tämän tietävät. Ne jotka eivät tiedä, tuskin täällä vierailevat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Hyvä postaus kaikin puolin. Tuohon "Creutz tietää, että Suomessa on musliminaisia, jotka pelkäävät liikkua hunnutettuina kantasuomalaisten aggressiivisuuden takia" voisin todeta, että ehdinpä pitkän ajan itsekin asua Helsingissä ja jo hyvin pitkän ajan sitäkin aikaa kun nämä kävelevät Säkkivälineen mainokset olivat asustaneet Helsingissä. Kenenkään en koskaan nähnyt häiritsevän näitä säkkiin verhottuja solidaarisuuspokaaleja. Ennemminkin ihmiset katselivat muualle ja tuumivat, että jospa saisi itse olla rauhassa näiltä kovaäänisiltä porukoilta. Kyseinen Creutz voisi laittaa faktoja peliin, mutta perustuiko hänen tutkimuksensa siihen, että kysyin somaleilta ja kirjasi vastaukset ylös sen pahemmin tarkastamatta. Eikös tässä Creutzin tutkimuksessa mainittu myös sylkeminen, jota sinänsä pidetään suomalaisten keskuudessa äärimmäisen moukkamaisena. Mutta jos kohderyhmältä kysytään, että onko teitä sorrettu, niin en voi välttyä ajatukselta, että he kysyjää miellyttäväkseen keksivät jotain juuri sellaista, joka heidän kulttuurissaan on yleisempää.

Vasarahammer kirjoitti...

KT: ". Jos tuolloin olisi ehdotettu, että otetaan Suomeen kehitysmaiden terroristeja, olisi ehdotusta pidetty pähkähulluna. Nyt vastaava ehdotus edustaa suurinta mahdollista inhimillistä hyvettä."

Puhumattakaan siitä, että terroristeille tarjotaan terapiaa. Moni asia, joka oli vielä 20 vuotta sitten Pahkasiassa, on nykyisin täyttä todellisuutta.

Muistaakseni sanoit Twitterissä jotaki siihen tyyliin, että ollakseen suvaitsevainen täytyy vähintäänkin teeskennellä idioottia.

Ykä: " jos kohderyhmältä kysytään, että onko teitä sorrettu, niin en voi välttyä ajatukselta, että he kysyjää miellyttäväkseen keksivät jotain juuri sellaista, joka heidän kulttuurissaan on yleisempää."

Kuka tahansa maahanmuuttaja tai muuten vain suojavärityksestä nauttiva pääsee valtamediaan valittamaan suomalaisten rasismista, jos vain haluaa. Tarinoilla ei tarvitse olla mitään todellisuuspohjaa, koska kukaan ei niitä aseta kyseenalaiseksi, koska pelkkä kyseenalaistaminen on rasismmia.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Suomen poliitikot, virkaeliitti, media ja valtaapitävät eivät keskustele/kommunikoi suomalaisille kuin aikuinen aikuiselle - vaan kuin vanhempi lapselle.

Suomalaiset ovat heille kuin lapset joita heidän "vanhempina" (ja "viisaampina') pitää valvoa ja ohjata.

Suomalaiset ovat heille vain hallintoalamaisia ja rahan lähde joiden avulla he voivat toteuttaa omia mielihalujaan.

Ja sama pätee suurimpaan osaan nykyisistä (länsi-)euroopan (EU) johtajista. He myös olivat vasemmistolaisia, maolaisia jne. nuoruudessaan -60 ja -70 luvulla.

By: Gunnar Heinsohn
Interview: A Continent of Losers
http://www.trykkefrihed.dk/interview-a-continent-of-losers.htm

Valkea kirjoitti...

Riippumatta siitä kuinka paljon terroristit murhaavat ihmisiä, aina löytyy joku vertauskohta, jonka mukaan terroristit murhaavat vähän ihmisiä. Sydän- ja verisuonisairauksien ja syöpien kuolleisuuteen on vielä matkaa, joten Eurooppa suistuu jouhevasti jatkuvaan sotatilaan, josta ei liberaalien mukaan tarvitse välittää, tai, jos ollaan tarkkoja, ei saa välittää, sillä rasismi. Jos eurooppalaiset kohdistavat joskus harvoin väkivaltaa muslimeihin, silloin liberaaleilla on nollatoleranssi, ja he vääntävät itkuisia ja pahoinvoivia human interest -tarinoita eurooppalaisten loputtomasta pahuudesta ja ihanien muslimien kärsimyksistä. Jos ja kun käytetään kääntäen liberaalien omaa moraalia, silloin laitetaan nollatoleranssi terroristien väkivallalle, ja annetaan avoin piikki eurooppalaisten muslimeihin kohdistamalle väkivallalle. Ja moraalihan perustuu suurelta osin vastavuoroisuudelle ...

Vasarahammer kirjoitti...

Buuri: "Suomen poliitikot, virkaeliitti, media ja valtaapitävät eivät keskustele/kommunikoi suomalaisille kuin aikuinen aikuiselle - vaan kuin vanhempi lapselle."

Tämä on kyllä tullut erityisen selväksi Brysselin jälkimainingeissa. Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmmista on tullut jonkinlaista kollektiivista terapiaa kansalaisille, joiden kuvitellaan olevan kyvyttömiä hallitsemaan pelkonsa ja jotka pelon vallassa voivat tehdä ihan mitä tahansa. Päiväkodin tädit kertovat tarhan lapsille, että on ihan ok pelätä mutta pelolle ei saa antaa valtaa.

Samaan aikaan paheksutaan porukalla Jussi Halla-ahon facebook-postausta ja James Hirvisaaren twiittiä. Itse asia jää taka-alalle ja se lienee tarkoituskin. Liberaali haluaa ensisijaisesti kontrolloida narratiivia eikä ole kiinnostunut totuudesta, koska sitä ei hänen mielestään ole.

Valkea: "he vääntävät itkuisia ja pahoinvoivia human interest -tarinoita eurooppalaisten loputtomasta pahuudesta ja ihanien muslimien kärsimyksistä."

Esimerkki itkuisesta tarinasta löytyy eilisestä Ylen Ykkösaamusta, jossa Aleksi Salusjärvi valittelee ihmisyyden kaventumista.

Ykkösaamu: Pelolle ei saa antaa sijaa

Ohjelmassa myös keskustellaan Buurin kuvaamalla tavalla pelosta. Kolumni on ihan lopussa, jos koko ohjelman kuuntelu on liian piinallista, mitä se melko varmasti on.

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä vielä pari esimerkkiä tyypillisestä liberaalimedian uutisoinnista terrori-iskujen jälkeen:

Belgian muslims fear anti-islam backlash in wake of terror attacks

Muslims fear backlash after Brussels attack: Far right anti-immigrant sentiment often follows violence

Vaikka mitään näyttöä eurooppalaisten muslimeihin kohdistamasta väkivallasta ei ole, pelätään vastareaktiota ja ollaan huolissaan "maahanmuuttajavastaisista tunteista".

Vasarahammer kirjoitti...

Valkea: "Riippumatta siitä kuinka paljon terroristit murhaavat ihmisiä, aina löytyy joku vertauskohta, jonka mukaan terroristit murhaavat vähän ihmisiä."

Lääketiedevertauksista tuli mieleen...

Syöpä ei ole vaarallinen tauti, jos se havaitaan ajoissa ja kasvain poistetaan. Jos taas sen annetaan kehittyä pahanlaatuiseksi, ihminen kuolee.

Sama pätee terrorismiin.

Strix Senex kirjoitti...

Tuon Malkin titteliksi on laitettu terrorismintutkija. Siinä lienee kirjoitusvirhe. Pitäisi kai olla terrorismintukija. Muutenkin näillä "tutkijoilla" (lainausmerkit aiheelliset) on harvinaien kyky nähdä hyttynen, mutta olla näkemättä norsua. Mieleen tulevat lähinnä Hitlerin valtakauden alkuaikojen appeasement -poliitikot, jotka halusivat ymmärtää Hitleriä ja hoitaa hänen synnyttämäänsä uhkaa myönnytyksiä tekemällä. Niinpä Chamberlainkin selitti vielä joskus Münchenin aikoihin, että Hitlerin karkealta kuulostavista puheista ei pidä huolestua, sillä pohjimmiltaan hän on järkevä kaveri jonka sanaan voi luottaa.