lauantaina, tammikuuta 23, 2016

Kasvot valheen takana


Maahanmuutto ja turvapaikan haku ovat ilmiöinä niin voimakkaasti virallisen valheen marinoimia, että totuuden näkeminen saattaa hämmentää. Yleensä totuus paljastuu vahingossa ja ikään kuin lipsahtaa näkyville.

Näin kävi, kun pääministeri Juha Sipilä vieraili syyskuussa vastaanottokeskuksessa. Hänen seurakseen lyöttäytyi nuori mies, joka kertoi kärsimästään vainosta ja väitti olevansa 17-vuotias ja pystyvänsä todistamaan tämän. Sen jälkeen sosiaaliseen mediaan leivisi tietoja ja valokuvia miehen edesottamuksista. Ne voi käydä lyhyesti lukemassa Vilhelm Junnilan blogipostauksesta viime syyskuulta.

Nuori mies on nimeltään Fahad Firas ja hän on oikeasti syntynyt vuonna 1995 eli hän on 20-vuotias. Matkansa aikana hän on käynyt läpi lukuisia turvallisia maita, ennen kuin hän päätyi oululaiseen vastaanottokeskukseen tapaamaan Suomen pääministeriä, josta Firas tuntui pitävän:

”Hän sanoi monta kertaa, että ”kyllä, me autamme”. Taidan rakastaa häntä, hän oli hyvin vaatimattoman oloinen mies – hyvä mies.”

Fahadia itseään ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua vaatimattomaksi mieheksi. Kyseessä on tyylipuhdas onnenonkija, huijari ja pummi, jonka röyhkeydessä on kuitenkin jotakin rakastettavaa. Firas on tyypillinen maahantunkeutuja eli hän ei ole pakolainen, syyrialainen eikä lapsi vaan nuori mies, joka on ilmeisesti kotoisin Irakista. Junnilan artikkelissa kerrotaan myös, että Firas on istunut pahoinpitelystä vankilassa viisi kuukautta, eli hän ei ole ainoastaan huijari ja pummi vaan myös pikkurikollinen.

On helppo nauraa Fahad Firasin kaltaisille, mutta nauru ei jatku pitkään, jos ymmärtää, että meidän järjestelmämme on kuin tehty Fahad Firasin kaltaisille tarinankertojille. Pelkästään se, että tämä ilmiselvä huijari ja pummi edelleen viettää aikaansa Suomessa, kertoo järjestelmästämme kaiken. Suomalaisen veronmaksajan tehtävänä on katsoa vierestä ja kustantaa lysti. Tosin kustannusten maksamiseen tarvitaan vielä syntymättömiäkin sukupolvia.

Firasin kaltaisen valehtelevat ikänsä, koska uskovat näin saavansa helpommin turvapaikan. Järjestelmä ei mitenkään rankaise valehtelusta vaan palkitsee siitä, jos valhe menee läpi. Kurpitsavaunutarinoita kannattaa siis kertoa.

Ruotsissa järjestelmä on niin valheen ja tekopyhyyden läpitunkema, että valhetta ei tunnusteta, vaikka se olisi kuinka ilmiselvä. Ruotsissa kuka tahansa alle 40-vuotias turvapaikanhakija, joka ilmoittaa olevansa alaikäinen, pääsee alaikäisille tarkoitettuun vastaanottokeskukseen. Tästä on syntynyt käsite ”partalapsi” (skäggbarn) kuvaamaan aikuisia miehiä, jotka esiintyvät alaikäisinä.

Jos alaikäinen turvapaikanhakija haluaa esimerkiksi pelata koripalloa, hänet viedään paikallisen seuran harjoituksiin ja hänestä tehdään positiivinen juttu. Kukaan ei uskalla epäillä parrakkaan lapsukaisen ikää, vaikka monella mieleen saattaa hiipiä poliittisesti epäkorrekteja ajatuksia. Teeskentely on pakollista, jos haluaa välttää leimautumisen rasistiksi. Totesihan sisäministeri Orpokin maahantulijakriisin alussa, että pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.

Palataan takaisin alkuperäiseen sankariin. Fahad Firas pääsi kertomaan tarinoitaan myös Iltasanomille, joka teki hänestä sympaattisen henkilökuvan. On tosin vaikea käsittää, miksi Firasin valehtelu on edelleen lööpin arvoinen uutinen useita kuukausia tapahtuneen jälkeen. Kaikki ainakin voiman pimeällä puolella tiesivät Firasin valehtelevan. Sillä, että hän nyt muka katuvaisena tunnustaa Iltasanomien toimittajalle, ei ole mitään merkitystä.
Iltasanomat onnistuu tekemään Firasista ihmissalakuljettajien uhrin:

”Valehtelin siksi, että salakuljettaja käski minun valehdella.”

Näinhän ei tietysti ole. Fahad Firas valehteli, koska läpimennyt valhe tuo varmemmin pysyvän oleskeluluvan. Salakuljettaja ei käskenyt vaan neuvoi.

Mikä sitten on Fahad Firasin tulevaisuus? Vaikka hän on valehtelija, pummi ja pikkurikollinen, hän voi hyvinkin saada oleskeluluvan. Iltasanomien haastattelun lopussa Firas kuvailee naisilta saatuja viestejä, joiden lähettäjät haluaisivat tutustua mieheen paremmin. Fahad Firas harrastaa bodausta ja hänellä on hyvin kehittyneet ylävartalon lihakset. Ehkä naisten avulla muodostuu side Suomeen, minkä jälkeen häntä ei voida enää karkottaa. Syyskuun lopulla oli jo viritys meneillään, mutta sen kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa.

Meillä on siis järjestelmä, joka elättää ilmiselvää elintasopakolaista vastaanottokeskuksessa kuukausia ja joka ei luultavasti onnistu hankkiutumaan huijarista edes eroon. Järjestelmä kuitenkin toimii, koska tarinat tutkitaan ja niiden perusteella tehdään päätös. Jos byrokratia toimii, lopputuloksella ei kai ole niin väliä.

14 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Muistaakseni Firad itse matkustelu läpi Euroopan ottaen Facebookiin valokuvia matkansa varrelta. Eli en oikein tiedä missä vaiheessa hän olisi voinut törmätä salakuljettajaan, jonka neuvosta sitten valehteli ikänsä. Hän valehteli siis valehtelunsa motiivinkin.

Vasarahammer kirjoitti...

"Hän valehteli siis valehtelunsa motiivinkin."

Tämä tuskin yllättää ketään, jos on totta.

Euvostotaivas kirjoitti...

Yököttävä tapaus. Matujen ollessa kyseessä valehtelu ja petoskin kaunistellaan sulosanomaksi. Sipilän sortuminen tuon jekuttamisen edessä kertoo paljon tiedustelun leväperäisyydestä tai silkasta välinpitämättömyydestä. Sipilä itse leimaantui tuon tapaamisen ja Kempeleen asutustoimintansa vuoksi lopullisesti täysin johdateltavaksi ja epäpäteväksi valtiomiehen pyrkyriksi.

Noilla eväillä Suomi nousuun?

Anonyymi kirjoitti...

Minä pidän törkeänä tekona, että maahantunkeutuja valehteli Suomen pääministerille.

Pikkupoika kirjoitti...

Laitetaan jälkipolville ihmeteltäväksi vielä pari pikkudetaljia, joita ei ole hirveästi edes nyt huomioitu.

Eli Fahadilla on kaksi VK-profiilia, joista selviää muutama mielenkiintoinen fakta hänen taustastaan. Ensimmäinen profiili,
https://vk.com/id186031204
jota lienee viimeksi päivitetty loppuvuonna 2012 kertoo opiskelupaikaksi "Baghdad Collagen". Vuodet (2006-2012) täsmäävät ikään. BC on siis Baghdadissa toimiva "eliittilukio", jonka käymisestä antaa viitteitä sekin, että Fahad osaa englantia. Toisaalta se kielii ylemmästä keskiluokasta, joka ei ole vainoa nähnytkään.

Toinen VK-profiili
http://vk.com/id229555246
sijoittuu ajallisesti marraskuulle 2013. Siinä Fahad on merkinnyt asuinpaikakseen Bulgarian Sofian ja kouluksi on merkitty 3 СОУ „Марин Дринов“ (sofialainen lukio) vuosiluokka (20)11. Tämän profiilin kuvat näyttäisivät taustaltaan olevan otettu todellakin Sofiassa pikemmin kuin Baghdadissa. Kun Fahad toisaalla (YouTuben kommenteissa) bulgarialaisia haukkuessaan sanoi asuneensa Bulgariassa, näyttää todellakin siltä että Fahad vähintään vieraili muutaman viikon Sofiassa. Ts. Fahadilla oli mahdollisuus ja varaa ainakin vierailla ilmeisen laillisesti EU-alueella jo ainakin pari vuotta ennen uutta laitonta maahantunkeutumista.

Vasarahammer kirjoitti...

Pikkupoika: " Fahadilla oli mahdollisuus ja varaa ainakin vierailla ilmeisen laillisesti EU-alueella jo ainakin pari vuotta ennen uutta laitonta maahantunkeutumista."

Joo, ei tuota kannata kertoa valtamedian dzhurnalisteille, koska se ei kiinnosta.

Nyt tieto ainakin säilyy jälkipolville niin kauan, kun internet on pystyssä.

TapsaK kirjoitti...

Tämän valehtelun ei pitäisi olla enää kenellekään yllätys. Fahad on mitä todennäköisemmin muslimi joka siis oikeuttaa valehtelun vääräuskoisille.

Vasarahammer kirjoitti...

TapsaK: Mitä tahansa Fahad Firas valehtelee, suomalaiset poliitikot ja viranomaiset valehtelevat enemmän ja härskimmin.

Maahanmuutto, monikulttuuri, kotouttaminen jne. ovat niin suuria valheita, että Fahad Firas ei niihin pysty.

Becker kirjoitti...

Ei nämä valehtelevat muslimit ole se meidän suurin ongelmamme. Meidän suurin ongelmamme ovat meidän omat poliitikkomme ja virkamiehemme. Jos ei sieltä ala muutos tapahtua tavalla tai toisella eivät muutu meidän ongelmammekaan.


Mitä tähän Firakseen tulee, niin kyllä vesseli löytää itselleen helposti jonkun SPR:n puutetta potevan suvakin muijakseen.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Anonyymi: Vielä paljon pahempaa on se, että pääministeri nieli nuo valheet täytenä totena. Tällaiset idiootit sitten johtavat maatamme?

Snowcamo kirjoitti...

"Salakuljettaja ei käskenyt vaan neuvoi."

Noh, noh, pakolaisten valehtelun motiivien epäily on rasismia.

Eine OTR kirjoitti...

Koko pakolaisrumbaa organisoi ei-eurooppalainen taho. Se on tarkoitushakuista EU:n talouden heikentämistä ja Euron arvon kuihduttamista. Meille valehdellaan tosi korkealta tasolta.

Unknown kirjoitti...

Kyllähän tämä nykymeno ottaa kaaliin tällaista tavallista rehellisyyteen kasvatettua suomalaista keski-ikäistä miestä! Olen Ruotsin tilannetta seurannut vuosikymmeniä ja käyn siellä sukuloimassa monta kertaa vuodessa. Nyt sama m_naton meininki on tullut myös Suomeen! Valheesta palkitaan ja vääryyden tekijät ovat voittajia! Poliitikot ovat sitoneet kätensä Eu:n pyhiin kirjoituksiin ja noudattavat niitä fariseusten tavalla, jokaista pilkkua noudattaen ja syvään kumartaen EU:n suuntaan ja omaa kansaansa ruoskien!

Nyt myös Itä-Ystävä lähettää meille hölmölään väkeä ja kaikki otetaan vastaan! On siellä melko vaarallisia sotaa käyviä maita kuten Nepal ja Intia, joista tullaan läpi puolen maailman ja ainakin suuren ja mahtavat Ryssänmaan läpi. Vaarallisinta on se, että osa tosiaankin saa turvapaikan Suomesta! Miten järjestelmä perustelee sen, että toiset suunnilleen samanlaisista oloista tulleet eivät sitä sitten saa?

Toivon vain, että nämä tulijat perseilesivät oikein kunnolla, että niille saataisiin joku kuri. Samaten toivon, että hallitus ja koko Suomen sisäpolitiikka saisi kunnon iskun ja se muutettaisiin yhdessä yössä ja järjelliset ja terveet voimat saisivat vallan!

Tilanne on kafkamainen! Hullut pitävät valtaa ja ajattelevia ja järkeviä ihmisiä vainotaan ja leimataan rasisteiksi!

Finis Finlandiae?

Tupla-J kirjoitti...

Fahad skippaa jalkapäivän.