maanantaina, marraskuuta 30, 2015

Valheen valta


Valtiovarainministeri Alexander Stubb jäi kiinni valheesta ja joutui myöhemmin häpeillen myöntämään tämän sekä pyytämään anteeksi. Stubb väitti Eduskunnalle, että viranomaisten hallintarekistereitä koskevat lausunnot ovat 90-prosenttisesti myönteisiä.

Valhe itsessään oli pieni, mutta sen teki vakavaksi lausujan asema valtiovarainministerinä ja toisaalta se, että Stubb lasketteli luikuria Eduskunnalle. Pieni valhe kätkee kuitenkin taakseen suuren, eli Suomen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan. Itse asiassa Stubbin ministeritiimin toiminta perustuu täysin valheelle, eli hallituksen ja Stubbin kokoomusministereiden toimista annetaan julkisuuteen katteettoman positiivinen kuva, mikä tietysti on normaalia politiikassa. Saamaton sisäministeri Petteri Orpo esiintyy jämäkästi silloinkin, kun hän lausuu julkisuudessa jotakin selkeästi valheellista. Näin tapahtuu yleensä, kun sisäministeri katsoo asiakseen avata suunsa.

Ei terroristeja eikä rikosriskiä

Kun kirjoitin syyskuun lopussa artikkelin Suuri valhe, kävin läpi koko turvapaikka- ja maahanmuuttoketjun Turkin rannikolta Suomeen ja kotouttamiseen asti. Tulijat eivät ole syyrialaisia eivätkä pakolaisia. Lisäksi suurin osa pakolaisista on nuoria muslimimiehiä, ja mukana on huomattavan vähän naisia ja lapsia.

Valhe kuitenkin saavuttaa valtavat mittasuhteet siinä vaiheessa, kun tulijat saavat turvapaikanhakijan statuksen ja saapuvat vastaanottokeskuksiin. Viranomaiset ja poliitikot ovat koko ns. pakolaiskriisin ajan pyrkineet vähättelemään turvapaikanhakijoiden aiheuttamia turvallisuusriskejä. Ne on myönnetty vasta siinä vaiheessa, kun löysät ovat olleet jo housuissa.

Ensiksi turvapaikanhakijoiden joukossa ei pitänyt olla terroristeja. Internetissä julkaistiin kuitenkin kuvia turvapaikanhakijasta, joka poseerasi yhdessä kuvassa Haaparannassa ja toisessa kuvassa Irakissa kädessään kuolleen ihmisen pää. Nämä kuvat levisivät laajalle erityisesti MV-lehden ansiosta, joka on valtamedian sitä vastaan käymästä kampanjasta huolimatta jatkuvasti kasvattanut suosiotaan.

Viranomaiset myös vähättelivät turvapaikanhakijoiden aiheuttamaa lisätyötä poliisille ja korostivat, kuinka turvapaikanhakijoiden vastaanottoa vastustavat kantasuomalaiset ovat se suurempi turvallisuusriski. Tämä korttitalo romahti, kun turvapaikanhakija raiskasi Kempeleellä 14-vuotiaan tytön. Sen jälkeen viranomaisten oli pakko kertoa, että raiskaustapauksia, joissa epäilty oli turvapaikanhakija, olikin itse asiassa kymmenen. Yhdestoista tuli viime perjantaina, kun turvapaikanhakija raiskasi Helsingin Hesperian puistossa 18-vuotiaan tytön.

Feministien hyökkäys

Luonnollisesti ne, jotka olivat jo vuosikausia puhuneet ja kirjoittaneet Lähi-idästä ja Afrikasta kotoisin olevien maahanmuuttajien kantaväestöä moninkertaisesti suuremmasta raiskausriskistä, eivät ole saaneet tästä kiitosta osakseen.

Vihreässä langassa kirjoittava feministi Annakaisa Suni kirjoitti artikkelissaan ”Mies raiskasi taas” seuraavasti:

”Suomalainen raiskauskulttuuri näytti jälleen rumat kasvonsa, kun 14-vuotias tyttö raiskattiin Kempeleessä.”

Juttu itsessään saattaa monelle olla liian hapokasta luettavaksi. Kuitenkin feministit ovat johdonmukaisesti kieltäytyneet myöntämästä islamilaisen kulttuurin edustajien raiskausherkkyyttä, jonka tilastotkin todistavat. Kirjoitin feminismin ja islamin suhteesta vajaa vuosi sitten. Mikään ei ole tässä suhteessa muuttunut.

Otan vielä yhden esimerkin ns. vulgaarisuvaitsevaisen kirjoituksesta. Nämä ovat niitä, jotka haukkuvat maahanmuuttokriitikoita rasisteiksi aina, kun julkaisevat blogikirjoituksen. Kirjoittaja siteeraa vasemmistolaisen Riikka Yrttiahon lapsellista vuodatusta:

Naisena tätä koko maahanmuuttajat raiskaa -keskustelua on ihan vitun absurdia seurata. Oon aika monta kertaa elämässäni kokenut seksuaalista ahdistelua (ja väitän/tiedän että niin on moni ellei suurin osa mun oman ikäisistä naispuolisista kavereistanikin) ja NYT kun turvapaikanhakijoita tulee enemmän, naisten oikeudet yhtäkkiä kiinnostaakin.”

Raiskausten lisääntyminen kuuluu humanitaarisen maahanmuuton varjopuoliin, ja siksi siitä puhutaan varsinkin, kun toteutuneet tapahtumat vastaavat ennakko-odotuksia. Raiskausepidemiassa ei ole mitään yllättävää niille, jotka ovat seuranneet maahanmuuttokriittistä keskustelua. Se, että vastustaa raiskauksia, ei tarkoita feministisen agendan nielemistä koukkuineen päivineen.

Seuraavassa vaiheessa yritetään vähätellä islamilaisen kulttuurin osuutta raiskausten yleisyyteen. Raiskaukset ovat kuulemma tuomittavia kaikissa yhteiskunnissa. Niin ovatkin, mutta kyse onkin siitä, ketä raiskauksesta syytetään. Savon Sanomat julkaisi arabikulttuurin asiantuntijaksi tituleeratun Päivi Käri-Zeinin kirjoituksen, jossa todetaan:

”Lähi-idässä raiskaus on aina naisen syy. Sikäläisen tulkinnan mukaan nainen on pukeutumisellaan tai käyttäytymisellään tällöin vietellyt miehen.”

”Lähi-idästä tulevat nuoret miehet ovat tottuneet, että jos nainen pukeutuu tietyllä tavalla, hän lähettää selvän viestin.”

Lisäksi monessa maassa naiset eivät välttämättä liiku julkisilla paikoilla ilman miespuolista saattajaa. Muistan myös tapauksen niiltä ajoilta, kun itse vasta aloittelin tätä blogia. Australiassa paikallinen muslimijohtaja, sheikki Taj Aldin al-Hilali vertasi vähäpukeisia naisia lihapalaan:

”Jos jätät lihapalan peittämättä ja viet sen ulos ilman kantta, kissat tulevat ja syövät sen. Onko se kissan syy vai peittämättömän lihapalan? Ongelma on peittämätön lihapala. Jos nainen olisi ollut kotonaan, omassa huoneessaan ja huivi päässä, mitään ongelmia ei olisi ollut.”

Sheikki joutui myöhemmin selittelemään, että hän ei hyväksy raiskauksia. Toisaalta hän antoi melko negatiivisen kuvan islamin suhtautumisesta miehen seksuaalisuuteen. Sheikin mielestä miehet ovat himojensa vietävissä eikä heiltä voi odottaa muunlaista käytöstä.

Tätien lässytystä

Jopa realistisesti Lähi-idän seksuaalikäsityksiin suhtautunut Käri-Zein uskoi, että koulutuksen avulla voidaan vähentää raiskauksia. Väestöliitto julkaisi videon, jolla valistetaan turvapaikanhakijoita suomalaisesta tasa-arvokäsityksestä. Videolla asia selvitetään englannin lisäksi selkosuomen, kurdisoranin, farsin, arabian ja murrearabian kielellä.

Viranomaiset ovat luottavaisia valistuksen voimaan. Itse pidän haihatteluna sitä, että tulijoiden kotimaan tavat, arvot ja asenteet muuttuisivat jonkun tasa-arvokurssin avulla. Vastaanottokeskuksissa annettava opetus ei kaikilta osin ole korkeatasoista vaan sen katsominen aiheuttaa ulkopuolisessa myötähäpeää. Oheisella videolla vastaanottokeskuksen täti opettaa tulijoille suomen kieltä lastenyhtye Fröbelin palikoiden tunnetuksi tekemän jumppalaulun avulla. Valitettavasti Youtube on sensuroinut Junes Lokan videon, jossa täti-ihminen laulatti aikuisilla muslimimiehillä päiväkoti-ikäisille lapsille tarkoitettua laulua. Alkuperäinen jumppalaulu löytyy täältä.

Jumppalaulu kieltenopetuksessa kertoo tietysti käytännön ongelmista. Turvapaikanhakijoiden joukosta löytyy useita eri kieliä puhuvia. Vain harva osaa englantia edes auttavasti. Silloin on pakko käyttää luovia keinoja kieltenopetuksessa.

Toisaalta se myös kertoo siitä, että maahanmuuttokoneisto pitää tulijoita lapsina. Samalla tavalla kuin lapsista tehdään kunnon kansalaisia, myös aikuisista muslimimiehistä tehdään kelvollisia suomalaisia. Tätä kutsutaan kotouttamiseksi ja viranomaiset laskevat sen varaan paljon.

Tavalliset kansalaiset eivät kaikki luota viranomaisten vakuutteluun. Miksi pitäisikään luottaa, kun poliitikot ja viranomaiset valehtelevat niin paljon ja puhuvat totta vasta, kun valehteluun ei enää ole mahdollisuutta.

Tätien lässytykseksi lasken myös naapuruussovittelija Miriam Attiasin toiminnan, josta HS kirjoittaa verkkosivullaan. Attiasin mukaan ”ihmisen pelko pitää sallia”. Naapurisovittelija on yksi niistä ammattinimikkeistä, joita ei olisi olemassakaan ilman laajamittaista humanitaarista maahanmuuttoa:

”Attias sovittelee ihmisten välisiä ristiriitoja työkseen. Juuri nyt tämä työ on vastaanottokeskusten ja paikallisten asukkaiden riitojen ratkaiseminen ja ennaltaehkäisy.”

Attias oli jutun aikana käymässä Vihdin Hopeaniemen vastaanottokeskuksessa:

”Vihdin Hopeaniemen vastaanottokeskuksessa täyttyy keskustelijoista. Paikalla on kolme vastaanottokeskuksen asukkaiden edustajaa, tulkki sekä kourallinen huolestuneita vihtiläisiä. Attias haluaa saada irakilaisen psykologin ja hieman juovuksissa olevan suomalaispatriootin välille keskusteluyhteyden.”

Veikkaisin työtä varsin haastavaksi. Lässytyksen puolelle mennään seuraavassa:

”Jos asukkaiden kriittiset näkemykset vain tyrmätään ja ihminen leimataan, on todennäköistä, että hän radikalisoituu. Myös heitä, jotka kyseenalaistavat, pitäisi kuulla. Ihmisen pelko pitää sallia.”

Jutun lopussa vielä todetaan:

”Joskus se kuitenkin huojentaa mieltä, että on saanut puhua omasta pelostaan.”

Suomen viranomaiset ratkaisevat vastaanottokeskuksen aiheuttamia ongelmia terapian avulla. Hoitoa annetaan niin turvapaikanhakijoille kuin näiden toimintaan kyllästyneille paikallisille asukkaille. Suomen valtio kohtelee elinympäristönsä huonontumisesta huolestuneita ihmisiä kuin päiväkotilapsia, eli turvapaikanhakijat eivät ole ainoita, joiden henkistä kapasiteettia aliarvioidaan.

Tapa, jolla valtio suhtautuu kansalaisten huoleen, on samanaikaisesti surkuhupaisaa, pelottavaa ja äärimmäisen loukkaavaa. Ensin valtio sallii kontrolloimattoman nuorten muslimimiesten maahantulon, vähättelee riskejä, valehtelee ongelmista ja lopuksi vielä tarjoaa terapiaa sen jälkeen, kun turvapaikanhakijat ovat ahdistelleet paikallisia tyttöjä.

Järjestelmä, joka on rakennettu valheiden ja niiden paikkaamiseksi keksittyjen uusien valheiden varaan, ei voi tuottaa hyvää lopputulosta. Jos poliitikot ja viranomaiset jatkavat tällä tyylillä, seuraukset voivat olla arvaamattomat.

13 kommenttia:

Becker kirjoitti...

Tuosta suomalaisten maahanmuuttajia kohtaan tuntemasta pelosta jaksetaan sitten lässyttää alvariinsa. Mistä helvetistä nämä suvakit ovat sen keksineet. Suomalaisen naisen kyllä kannattaa näitä raaiskaavia parasiitteja pelätä, mutta en usko suomalaisen miehen näitä muslimeja pelkäävän pätkääkään. Vielä sekin päivä nähdään kuka pelkää ja mitä. Ainoa mitä pelkään ovat nämä suvakit ja poliitikot. Ne kerkeevät saada pirusti tuhoa aikaiseksi, ennekuin päästään taas palaamaan normaaliin päiväjärjestykseen.

Jaassu kirjoitti...


Juneksen YouTubesta sensuroitu video jossa muslimitaustaisia turvapaikanhakijoita koulutetaan/laulatetaan löytyy tästä:
http://mvlehti.net/2015/11/23/video-nain-jihadistia-noyryytetaan-saarijarvella/

Vasarahammer kirjoitti...

Becker: Kyllä suomalaisen miehenkin on syytä olla varovainen, jos puuttuu matujen toimintaan. Äskettäin junassa suomalainen keski-ikäinen mies pahoinpideltiin, kun hän puuttui matujen ahdisteluun.

Lähi-idästä ja Afrikasta tulleiden kynnys käyttää väkivaltaa on länsimaalaista pienempi erityisesti silloin, jos heidän kunniaansa loukataan.

Jaassu: Video paljastaa järkyttävällä tavalla sen, kuinka maahanmuuttoteollisuus kohtelee aikuisia maahanmuuttajamiehiä kuin lapsia tai vähämielisiä. Toisaalta se opettaja ei tässä ole se suuri roisto, vaan ne löytyvät ministeriöiden, virastojen ja Punaisen Ristin tapaisten järjestöjen johdosta.

Hallitus ja viranomaiset ovat koko ns. pakolaiskriisin jälkeen pyrkineet aktiivisesti manipuloimaan julkisuutta ja epäonnistuneet siinä surkeasti. Hallitukselle on ollut tärkeämpää se, miltä asiat näyttävät, kuin se, miten ne oikeasti ovat.

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä vielä Ibn Matti kirjoittaa, mitä rauhan uskonto opettaa raiskauksesta:

http://ibnmatti.blogspot.fi/2015/11/mita-rauhan-uskonto-opettaa.html

IDA kirjoitti...

"Tapa, jolla valtio suhtautuu kansalaisten huoleen, on samanaikaisesti surkuhupaisaa, pelottavaa ja äärimmäisen loukkaavaa."

Juurikin näin. Valtion suhtautumista voi puolustella ainoastaan tasa-arvolla. Sehän kohtelee myös maahantulijoita samoin.

Vasarahammer kirjoitti...

IDA: "Valtion suhtautumista voi puolustella ainoastaan tasa-arvolla. Sehän kohtelee myös maahantulijoita samoin."

Niin, ja päiväkotilapsia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuon Annakaisa Sunin kirjoitus oli oikeastaan jo taiteellinen. Nainenhan, ainakin hienosti kiertäen kyllä tunnusti, että raiskaajia ovat elintasopakolaiset, mutta silti vieritti vastuun kaikille suomalaisille miehille. Minkähänlainen mörkö se suomalainen mies kyseiselle naiselle on? Ja kuinka paljon hän on ollut sen kanssa varsinaisesti tekemisissä?

Vasarahammer kirjoitti...

Yrjöperskeles: "Minkähänlainen mörkö se suomalainen mies kyseiselle naiselle on? Ja kuinka paljon hän on ollut sen kanssa varsinaisesti tekemisissä?"

Suni on ilmoittaa Twitter-profiilissaan olevansa politiikan toimittaja ja feministi. En tiedä, voiko tästä päätellä mitään, mutta luulisin ideologian pitkälti määräävän mielipiteet.

Feministille se suomalainen mies edustaa patriarkaattia, jonka takia maahanmuuttajamieskin raiskaa. Ei oo järkee mutta aate sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Stubbihan on Billderbergin eliitin aivopesemä federalisti joka ajaa pienen eliitin asiaa. Hallituksemme on aikamoisia velliperseitä, mitä lie tapahtunut Soinille, ei ole kuulunut "missä ei siellä ongelma" hokemaa aikoihin. Perussuomalainen puolue kutistuu marginaaliin. Päättäjien toiminta ei kerro älykkyydestä, vaan usein omahyväisyydestä , kansan halveksinisesta ja suoranaisesta kusipäisyydestä. Pakolaisten ja etenkin muslimien aiheuttamat ongelmat on kerrottu jo vuosia sitten, edelleen nämä kertovat leimataan rasisteiksi ja ummistetaan silmät tositapahtumien edessä.

Becker kirjoitti...

Sitä mä en oikein tajua, että persujen menetetyt äänet valuisivat demareitten laariin. Voiko se pitää paikkansa? Jos mä nyt sitten en äänestäisi persuja, niin en kyllä missään tapauksessa menisi demareita suosimaan, sillä siellähän niitä kaheleita kyllä riittää.

Vasarahammer kirjoitti...

Becker: "Sitä mä en oikein tajua, että persujen menetetyt äänet valuisivat demareitten laariin. Voiko se pitää paikkansa?"

Kyllä ne voivat valua. Persujen äänestäjissä on paljon duunarimiehiä, jotka hyväksyisivät leikkaukset ilman massamaahanmuuttoa.

Kun persut pettivät, he valitsevat omasta näkökulmastaan vähiten huonon vaihtoehdon, joka ainakin torpedoi leikkaukset. Stubbin Kokoomusta heidän on mahdoton äänestää, kuten myös valtion rahat syrjäseuduille imuroivaa Kepua.

Ihmisillä on ristiriitaisia toiveita politiikan suhteen ja vain harva on ideologisesti johdonmukainen.

Kumitonttu kirjoitti...

Kyllä ne voivat valua. Persujen äänestäjissä on paljon duunarimiehiä, jotka hyväksyisivät leikkaukset ilman massamaahanmuuttoa.

Parissa viime vaaleissa laskeskelin näitä äänestäjien määrien muutoksia blogissani ja tulin siihen lopputulokseen että suurin siirtymä Persuihin tuli Kepusta. Mielenkiintoisempi oli kuitenkin havaintoni, että nukkuvissa on suunnilleen samassa suhteessa äänestäjiä kuin äänestäneissäkin. Tulin siihen johtopäätökseen, että puolueiden voitot vaaleissa perustuvat pitkälti siihen, kuinka hyvin ne saavat nukkuvia äänestämään.

Persujen tapauksessa siis nukkuvista iso osa siirtyi Persujen taakse, kun taas Kepun ja SDP:n äänestäjiä meni nukkumaan parissa viime vaalissa. Nyt se sama nukkuvien porukka on mennyt takaisin nukkumaan ja Kepun ja Demarien nukkuvat ovat palanneet. Toisin sanoen, Persujen kannatus ei periaatteessa ole laskenut vaan viime vaaleissa heitä äänestäneet ovat kaikonneet nukkuviksi. Eli käytännössä nukkuvissa on ehkä joku 20-40% Persujen äänestäjiä.

Todennäköisesti Persut eivät saa näitä anää millään ilveella aktivoitumaan, vaan tarvitaan joku uusi puolue (Muutos?), joka saisi tämän ääniosuuden itselleen jollain tavalla. Pettymys demokratiaan on siinä porukassa (johon lasken myös itseni) sen verran suuri, että todellisuudessa tuo "uusi puolue" saattaisi ehkä saada äänikynnnyksen ylittävän osuuden ilman näkyvää, tunnettua nokkamiestä, mutta vasta sitä seuraavissa vaaleissa voisi tulla Jytky kakkonen.

Tilanne voi toki muuttua nopeastikin, jos maahanmuuttoi jatkuu yhtä holtittomana tai kansantalouden tila heikkenee edelleen (kuten se tekeekin). Myös se, että saadaan esimerkkiä Puolasta, Ranskasta, Saksasta, Tsekistä ja miksei Ruotsistakin, voi nopeasti muuttaa nukkuvien mielipidettä äänestämisen järkevyydestä. Tällä hetkellä tuota järkeä ei ole, koska jokainen puolue muuttuu Puolueen apuriksi.

Vaikka Soini Iltalehdelle totesikin että kannatuksen lasku johtuu pääasiassa ns. nuivien pettymyksestä, ei Persut enää saa nuivien kannatusta takaisin, vaikka aikaa onkin Soinin mukaan "kolme ja puoli vuotta".

arska kirjoitti...

Persut ovat olleet niin munattomia hallituksessa, että henkilökohtaisesti en enää pysty vetämään punaista viivaa heille. Ja Soinin pako ulkoministeriöön kruunaa periaatteiden myynnin ja petturuudentotaalisesti.

Suomen demokraatit pystyyn ja mahdollisimman nopeasti. Mitä pikimmin sen parempi.