keskiviikkona, marraskuuta 04, 2015

Ashura-marssista vielä


Uusi Suomi -verkkolehden päätoimittaja Markku Huusko selitteli syitä, miksi valtamedia ei kirjoittanut sanaakaan Helsingissä 25.10.2015 järjestetystä Ashura-marssista. Huuskon selitykset eivät vakuuta ketään ja tarkoituksena oli ilmeisesti lähinnä hyökätä valtamedian demoneja eli vaihtoehtomediaa vastaan:

”...vaikka tämänkaltainen ilmiö ei tarjoaisikaan suurta lööpitettävää, pitäisikö niin sanotun valtamedian eli ammatillisesti pätevien suomalaisten toimitusten tehdä näistä ilmiöistä useammin juttuja? Vaikka puhtaasti sivistäminen mielessään?”

”Ilman muuta, jos vain resursseja on. Varsinkin nyt, kun humpuukisivustot levittelevät propagandistisia kauhukuvia, ja ihmiset niitä aiempaa hanakammin panevat jakoon. Salaliitoille on valitettavasti kysyntää.”

”Tieto toisista kulttuureista vähentää epäluuloja ja pelkoja sekä antaa suojaa disinformaation levittäjien iskuja vastaan.”

Huuskon tähtäimessä oli tietysti MV-lehti, joka raportoi marssista toisin kuin valtamedia. Mitään oleellista uutta tai merkittävää Huuskon kirjoitus ei sisältänyt, mikä ei yllätä ketään.

Huuskon lippaat loppuvat

Iranilaissyntyinen Farzad Moghaddam Pour kirjoittaa Huuskon toimittaman verkkolehden blogipalvelussa. Olen lukenut hänen kirjoituksiaan aiemminkin, mutta niistä on usein vaikea löytää ns. punaista lankaa. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan ole, vaan Farzad sanoo asian suoraan:

”...itse olen paennut yhteiskunnasta, jossa juuri nämä hullut ja väkivaltaiset seremoniat kuuluvat arkielämään ja nyt tosiaankin minua pelottaa, että jonain päivänä tästäkin maasta meidän pitää taas lähteä johonkin muualle.”

”Länsimaiden ja varsinkin Suomen kaltaisten maiden heiveröisten kulttuurien laskumatka alkaa ihan varmasti, jos koko ajan mainitut taikauskoiset ja järjettömät asiat sananvapauden taikka uskontovapauden nimessä valloittavat yleiskulttuuria.”

Farzad on tässä hieman harhateillä. Kyseessä ei ole uskonnon- tai sananvapaus vaan monikulttuuri-ideologia, jonka mukaan kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä ja vain länsimainen kulttuuri on muita huonompi. Kukaan toimittaja ei mielellään kirjoita Ashura-marssin kaltaisista tapahtumista mitään, koska kirjoittaminen saattaisi lisätä muukalaisvastaisuutta ja islamofobiaa.

Monikulttuurinen yhteiskunta suvaitsee täysillä islamia ja sen eri variaatioita. Se kuitenkin unohtaa täysin Farzadin kaltaiset, jotka ovat täällä asuessaan tosissaan yrittäneet sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. He pakenevat juuri sitä kulttuuria mitä Ashura-marssi edustaa eli islamilaista teokratiaa ja uskonnollista fanatismia eli juuri sitä, mitä valkoisen länsimaalaisen pitää tosissaan suvaita ja kehua, kuinka se rikastaa suomalaista kulttuuria.

Farzad myös ihmettelee suomalaisten käyttäytymistä:

”Tässä välillä ihmettelen, miksi jotkut suomalaiset yrittävät keinolla millä tahansa antaa pehmoisen kuvan itsestään ja maastaan hemmottelemalla mm. maahanmuuttajia, vaikka monet maahanmuuttajat eivät sitä kaipaa, vaan haluavat nimenomaan mahdollisimman pian sulautua tähän maahan ja sen kansaan ja olla osa heitä.”

Farzad itse luultavasti kuuluu siihen osaan maahanmuuttajista, joka haluaa sulautua suomalaisiin. Hän on kuitenkin vallitsevan järjestelmän kannalta vääränlainen maahanmuuttaja, eli hänen suvaitsemisestaan ei saa pisteitä eikä hän luultavasti tarvitse juurikaan järjestelmän tarjoamaa kotouttamista. Jos Farzad esiintyisi näkyvästi muslimina sekä valittaisi rasismista ja islamofobiasta, häntä kuunneltaisiin ja hän pääsisi esiintymään televisioon.

Jonkin verran ihmettelen, miksi Farzad suhtautuu niin kielteisesti siihen, että Huusko kirjoittaa asiasta. Huusko kirjoittaa asiasta siksi, että pääsisi hutkimaan vaihtoehtomediaa ja erilaisia muita mörköjä. Huuskon kirjoitukset ovat muutenkin jossain säälittävän ja yhdentekevän roskan välimaastossa eikä niiden sisältö oikeasti kiinnosta ketään.

Muslimien vaatimuksia kannattaa jarruttaa

Iltalehden blogissaan Alan Salehzadeh -niminen entinen maanpuolustuskorkeakoulun tutkija kehottaa jarruttamaan islaminuskoisten liiallisia vaatimuksia. Salehzadeh on nimensä perusteella todennäköisesti kurdi ja kotoisin joko Iranista tai Turkin kurdialueilta.

Salehzadehin kirjoituksessa en pidä siitä, että hän rinnastaa kristityt julistajat ja islamilaisen Ashura-marssin keskenään. Luultavasti Salehzadeh on maallistunut muslimi ja omaksunut lännessä ateistisen sekularismin, jonka kautta hän analysoi Ashura-kulkuetta.

Toisin kuin Farzad Salehzadeh on sitä mieltä, että kulkueesta pitää kirjoittaa. Hän ihmettelee aluksi, miksi islaminuskoiset haluavat saada kulkueella paljon näkyvyyttä itselleen. Vastaavan tilaisuuden olisi voinut järjestää jossain muualla kuin Helsingin keskustassa. Hän toteaa:

”Uskon, että tällaisiin marsseihin osallistuvat henkilöt haluavat aiheuttaa tietynlaista levottomuutta: me olemme täällä, ottakaa meidät huomioon, meillä on voimaa ja meitä on paljon.”

Tästä olen itse täysin samaa mieltä. Ashura-marssi Helsingin keskustassa on ensisijaisesti shia-muslimien voimannäyte. Salehzadehin mielestä uskonnolliset kulkueet voitaisiin aivan hyvin kieltää:

”Maassa jossa on uskonnonvapaus, jokainen voi harjoittaa parhaaksi katsomiaan hengellisiä oppeja yksityisesti. Julkinen tila sen sijaan on kaikille yhteinen. Ranskassa ja monissa muissa maissa uskonnolliset kulkueet, puheet ja marssit ovat julkisilta paikoilta kielletty. Minusta se on hyvä, ja sitä voitaisiin soveltaa Suomessakin. Tällöin sekä islamilaiset että kristityt sananlevittäjät häviäisivät katukuvasta, ja se tekisi keskustasta viihtyisämmän.”

Salehzadehin näkemys uskonnosta on tyypillinen ateisteille, jotka näkevät uskonnon mielellään yksityisasiana ja haluaisivat hävittää uskonnon merkit julkisesta tilasta. Todellisuudessa uskonto on ilmiönä yhteisöllinen eikä yksityinen, vaikka kenellä tahansa on vapaus olla kuulumatta uskonnolliseen yhteisöön.

Suomi on myös perustaltaan kristillinen maa. Vain pari vuosikymmentä sitten yli 90 prosenttia ihmisistä kuului evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tämä ei tarkoita, että kaikki kirkon jäsenet olisivat olleet erityisen uskonnollisia. Kirkkoon kuitenkin kuuluttiin ja kuulutaan edelleen, koska niin on tapana.

Kirkon asema kuitenkin horjuu Suomessa. Toisaalta kirkon verotuloja kärkkyvät muutkin. Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami ja Suomen islamilaisen neuvoston SINE:n puheenjohtaja Anas Hajjar haluaisi muslimeille verotusoikeuden:

”Minusta verotus vaatisi jonkin keskeisen tahon, johon nämä varat tulisivat ja se taho jakaisi niitä moskeijoille. Verotus ratkaisisi monta ongelmaa rahan osalta. Ihmiset unohtavat maksaa jäsenmaksuja, mutta silti he odottavat palvelua.”

Vaatimus on röyhkeä ja iskee kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Verotusoikeus takaisi islamilaisille yhdyskunnille vakaat tulot ja toisaalta vaatimus heikentää luterilaisen kirkon verotusoikeuden legitimiteettiä.

Hajjar on myös vaatinut Helsingin seudulle viittä uutta moskeijaa. Sen lisäksi, että niillä helpotettaisiin nykyisten moskeijoiden tilanpuutetta, ne ehkäisisivät radikalismia.

Alan Salehzadeh ei suhtaudu Hajjarin vaatimuksiin erityisen innostuneesti:

”Olen imaamin kanssa eri mieltä siitä, että moskeijoita rakentamalla voidaan vähentää radikalisoitumista. Opetettaisiinko niissä muka fysiikkaa tai ihmisoikeuksia? Tuskin, vaan niissä saarnattaisiin islamin oppeja. Koraania tulkittaessa mm. tasa-arvokysymykset, valtion rooli ja perintökysymykset ovat selkeästi eri lailla kuin suomalaisessa kulttuurissa. Valtaosa imaameista rakastaa omaa uskontoaan ja saarnaa sen 100 prosenttisen noudattamisen puolesta. Tämä on omiaan syventämään kuilua valtaväestön ja islaminuskoisten välillä.”

Näinhän asia tietysti on. Kuitenkin valtion harjoittama monikulttuuripolitiikka tekee Anas Hajjarin kaltaisista hahmoista koko muslimiyhteisön edustajia. Hajjar siis edustaa viranomaisten silmissä myös Farzadin ja Salehzadehin kaltaisia ihmisiä, vaikka nämä eivät ole antaneet hänelle siihen mitään mandaattia.

Suomen Islamilainen Neuvosto itsessään on viranomaisten tekele, jonka tarkoituksena oli tarjota valtiolle keskustelukumppani muslimiväestön asioiden hoitamista varten. Näiden järjestöjen johtajat kannattavat usein sharia-lakia, ja monissa länsimaissa vastaavat järjestöt ovat käytännössä Muslimiveljeskunnan peitejärjestöjä.

Salehzadeh itse edustaa ilmeisesti ”liberaalimuslimeja” eli niitä, jotka eivät noudata islamin uskonnolisia oppeja mutta ovat kuitenkin taustaltaan muslimeja. Salehzadeh kirjoittaa:

”Heidän mukaan pitäisi tiukemmin valvoa, mitä esimerkiksi kouluissa opetettava islaminuskonto pitää sisällään, ja myös saarnat moskeijoissa olisi hyvä kierrättää viranomaisilla. Liberaalimuslimit Suomessa ja kansainvälisesti ovatkin korostaneet, kuinka sananvapaus ei tarkoita sitä että antaa tilaa kaikille epätasa-arvoisille ideologioille, vaan yhteiskuntamme rakenteiden tulisi tukea kohti liberaalia ja tasa-arvoista maailmankuvaa.”

Jos kuka tahansa valkoinen länsimaalainen sanoisi vastaavaa, häntä syytettäisiin rasismista ja islamofobiasta. Koska Salehzadeh on taustaltaan muslimi mutta ”vääränlainen”, hänen näkemyksensä jätetään kokonaan vaille huomiota. Valtio kuuntelee mieluummin Hajjaria ja edistää näin puhdasoppisen islamin vahvistumista Suomessa.

25 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

No miksi poistit kommenttini? Se ei käsittääkseni rikkonut mitään ohjeitasi. Näyttää siltä, että täällä kristinuskon kritisointi ei ole sallittua.

Vasarahammer kirjoitti...

Tomi: Sinua ei ole pitkään aikaan näkynyt ja toivoin, että olisit jo keksinyt itsellesi muuta ajankulua.

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, todella. Tähän asiaan kommentoin:

mainitut taikauskoiset ja järjettömät asiat sananvapauden taikka uskontovapauden nimessä valloittavat yleiskulttuuria.

Uskonnonvapaus on sitä, että omaa uskontoaan saa harjoittaa, ja sen harjoittaminen on ehkä tärkein yksilönvapaus. Kun valtio kieltää tai häpäisee toisinajattelijoita ja heidän arvomaailmansa, se ei ole puolustamisen arvoinen. Jos omaa uskontoaan ei saa harjoittaa julkisesti johtuen siitä pelosta, että se mahdollisesti provosoi muita ihmisiä, niin valtio on tuhon tiellä.

Sekulaarin liberalismin julkisen tilan uskonnonharjoituksia ovat erilaiset amnestyn ja wwf:n katukeräilijät, jotka ainakin minua vituttavat ja häiritsevät. Mutta, harva näkee heidän edustavan mitään uskonnollista agendaa, koska ainoa uskonto on sekulaarille sosialistille kristinuskonto. Tässä hyvä twiitti, jossa todetaan että Ruotsissa ei enää järjestetä hautajaisia vaan vainaat laitetaan suoraan krematorioon ilman siunaustilaisuuksia.

Tarvinneeko kertoa, missä valtakunnassa yhteiskunnan loiset hävitettiin samalla tavalla?

Kumitonttu kirjoitti...

Ja sama ruotsinkielellä: Allt fler stockholmare begravs utan ceremoni

Vasarahammer kirjoitti...

Siteeraamistani kirjoittajista (Farzad ja Salehzadeh) kumpikaan ei ole ns. monikulttuurimannekiini eli lähtenyt omalla persoonallaan promoamaan monikulttuurista yhteiskuntaa ja vastustamaan rasismia. He ovat pysyneet rehellisinä, mistä heitä on syytä kunnioittaa.

Sen sijaan esim. Nasima Razmyar on toiminut täysin päinvastoin ja saa julkista suitsutusta mielin määrin.

Kumitonttu kirjoitti...

Ovat he siinä mielessä monikulttuurimannekiineja, että heidän oma maailmankatsomuksensa edustaa muka-kansainvälistä, urbaania, sekulaaria liberalismia. He vain sanovat ääneen sen, mitä tuon liikkeen ideologia oikeasti edustaa: uskonvapauden rajoittamista julkisissa tiloissa. Kotimaiset liberaalit fascistit ovat sen sijaan mutkalla kuin omega-kirjain, koska he KUVITTELEVAT oman ideologiansa olevan läpeensä hyvä ja kun sen loogisuudesta paljastuu elefantin kokoisia aukkoja, he vaikenevat tai kääntävät asennsa (sic) kriitikoita kohtaan.

Farzad ja Salhzadeh sanovat ääneen, että toimiakseen monikulttuurisen yhteiskunnan tulisi kieltää arvostelu ("rasismi" kotimaisten monikulttuurikkojen sanankäytössä) ja uskonnollinen elämöinti. Kotimaisille sosialisteille uskonnolla elämöinti on ongelma, jos se edustaa valtaväestöä ja kulttuurillista perintöämme. Viittasin tähän omassa bloggauksessani tänään.

Tomi kirjoitti...

Minusta uskonnonvapaus ei ole kaikista arvokkain vapaus. Sitä voidaan rajoittaa tietyissä tilanteissa. Esim. yksilön koskemattomuus on uskonnonvapautta tärkeämpi arvo, siksi alaikäisten ympärileikkaukset ja muu uskonnollinen väkivalta tulisi olla kiellettyä. Samoin lasten vaarallinen aivopesu, jota harjotetaan niin koraani- kuin pyhäkouluissakin olisi kiellettävä. Samoin burkan käyttö olisi voitava kieltää tietyissä tilanteissa tai tiloissa. Kadulla burkan käyttö tulisi sallia. Lapsikaste on siinä siinä pitäisikö se sallia, siinä lapsen puolesta päätetään uskonnosta ilman, että hän voi vaikuttaa siihen.

Sananvapaus on minusta uskonnonvapautta tärkeämpi vapaus. Sitä voidaan rajoittaa ainostaan selvissä kiihottamisissa kansanryhmää vastaan. Uskonnollisten tunteiden loukkaus ei voi olla peruste sananvapauden rajoittamiselle, eikä myöskään isänmaallisten tunteiden loukkaus.

Vasarahammer kirjoitti...

KT: "Ovat he siinä mielessä monikulttuurimannekiineja, että heidän oma maailmankatsomuksensa edustaa muka-kansainvälistä, urbaania, sekulaaria liberalismia."

Kyllä homma lähtee täydellisen syrjimättömyyden periaatteesta, joka on modernille liberalismille keskeinen periaate. Kun halutaan rajoittaa aggressiivista islamia, pitää tasapuolisuuden nimissä rajoittaa myös muiden uskontojen liikkumatilaa.

Islamille ei kuitenkaan uskalleta tehdä mitään, mutta kristittyjä ei kukaan pelkää, joten käytännössä rajoitetaan vain kristittyjen toimintavapauksia.

Kristittyjen kaduilla tapahtuva evankelioimistyö voi jonkun mielestä olla epämiellyttävää. Minusta taas Amnestyn ja Greenpeacen evankeliointi on epämiellyttävää. Mikä on sallittua ja mikä kiellettyä tuputusta? Kuka päättää?

Kumitonttu kirjoitti...

Vasara, sama asia toisin sanoin. Nämä tuontityypit sanovat ruman sanan niin kuin se sanotaan. Meidän omista liberaaleista fascisteista ei siihen vaan ole.

Slarba kirjoitti...

USKONNONVAPAUS ON TÄYSIN PERSIISTÄ!Mitäs jos perustan uskonnon jonka sääntöihin kuuluu rukoileminen alasti kadulla masturboiden, ja vielä kännissä tai huumeessa. Tai vaikka eläimeen sekaantuminen auringonpaisteessa klo 12.00. Sitten hakkaan hanskaan Mannerheimintiellä tai nussin koiranpentua ja joku tulee valittamaan. Hän saa syytteen uskonrauhan rikkomisesta!

arska kirjoitti...

Mielenkiintoista. Tomi ei ollutkaan kuollut, vaan tiedot hänen pois menostaan olivat ennen aikaisia ja suuresti liioiteltuja. Tomi on kaveri, joka ei ole kenenkään puolella, vaan yksityisesti ja erityisesti kaikkia vastaan.

Ashura-marssi ja viiden (!) moskeijan suunnittelu pääkaupunkiseudulle kertoo karua kieltään siitä, mihin maamme on menossa. Kirjoituksia uppoavasta lännestä. Jotkut osaavat pelkistää olennaisen kolmeen sanaan osuen oikeaan. Ja siksi heitä tai oikeastaan häntä - jonka nimeä ei saa mainita poliittisesti korrektissa mediassa - pitää pelätä.

Nasima Razmyar on nostettu mediassa eräänlaiseksi monikulttuurisuuden pylväspyhimykseksi. Eduskuntakeskustelu rasismista, ja etenkin Nasiman osuus siitä, oli matkalippu 1930-luvun Saksaan ja hieno esimerkki, miten mokupropagandaa toteutetaan veronmaksajien rahoilla.

Suvaitsevaisuus-, tasa-arvo-, inhimillisyys-, ihmisoikeus-, lähimmäisenrakkaus- ynnä velvollisuusauttaa-JARGONIA täynnä oleva höttö upposi kuin kuuma veitsi voihin eduskuntaan, joka nauttii täysin poliittisesti korrektin median luottamusta. Snif! Heinäluomakin itki.

Mutta Vasara-hyvä! Ei hätää! Sillä Matti Putkonen tulee ja pelastaa! "Tosiasia on, että Suomen maahanmuutto EU-politiikassa on tehty täyskäännös. Todelliset tulokset paljastuvat kansalaisille vielä tämän vuoden aikana."

Katselkaamme siis itään. Siellä nousee kohta aivan ilmeisesti tähti - Betlehemin tähti.....

Vasarahammer kirjoitti...

Slarba: Silloin uskontosi on hyvien tapojen vastainen ja vaarantaa yleisen järjestyksen. Tanskan laissa on tällainen pykälä, eli teoriassa islam on Tanskan lain vastainen:

https://twitter.com/NicolaiSennels/status/662394122108583937

arska: "Tosiasia on, että Suomen maahanmuutto EU-politiikassa on tehty täyskäännös. Todelliset tulokset paljastuvat kansalaisille vielä tämän vuoden aikana."

Markkinamiesten puheita, jonka takaa ei ainakaan vielä löydy todellisia näyttöjä. Ongelma näissä persujen saavutuksissa on se, että ne tulevat liian myöhään ja vaikuttavat (jos vaikuttavat) vasta pitkällä tähtäimellä.

Kertoo persujen muuttumisesta vanhaksi puolueeksi, kun puolueen kannattajille kerrotaan optimistisia satuja. Ruotsin raja on muuten edelleen auki ja sieltä tuli äskettäin yli 300 matua.

Kumitonttu kirjoitti...

Slarba rakentaa olkiukon ja sitten onnistuu kaatamaan sen. Hieno suoritus.

Se että Slarba kutsuu uskonnoksi jotain ei vielä tee siitä uskontoa. Ilkka Pyysiäinen määrittelee uskonnon siten, että sillä on neljä ulottuvuutta:
- sitä käytetään elämänhallinnan välineenä
- se otetaan vakavasti
- sen jakaa joku tietty ihmisryhmä
- se on tunnepitoista

Uskonnolle ei siis voi luoda sääntöjä tuosta vain, niin kuin itsekin kirjoitit vaan silloin puhutaan kultista. Kultissa on tiettyjä yhtymäkohtia uskontoon (kuten islam), mutta kultti ei itsessään vielä ole uskonto koska siitä puuttuu tuo elämänhallinta (eli käsitys elämän synnystä ja kuoleman merkityksestä yksilölle).

Vasarahammer kirjoitti...

Kannattaa muuten lukea Farzadin usariblogista kommenttiosasto, jossa Farzad keskustelee muutaman suvakin kanssa Ashurasta.

http://farzad.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205848-kun-markku-huuskon-lippaat-loppuvat#comment-3144881

"Kuka tässä tekee väärin? Et yhtään ymmärrä, mitä sun uskontovapaudelle tapahtuu, jos Ashralaiset olisivat enemmistösä."

Sitaatin kirjoitusvirheet ovat alkuperäiseltä kirjoittajalta.

Tomi kirjoitti...

OT: Vasarahan on laittanut jo läjäpäin rahaa nenäpäiväkeräykseen? Sillä rahalla mamut kenties pysyvät kotimaassaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Mikä saa Tomin kuvittelemaan, että nenäpäiväkeräyksellä ylipäänsä olisi jotakin vähentävää vaikutusta siirtolaisvirtaan?

arska kirjoitti...


Nenäpäivän pelleporukka voi pitää punaisia pelleneniään päässänsä läpi vuoden. Naiivit ja yltiöidealistiset pellet pitävät globaaleja ongelmia suureksi osaksi ilkeän valkoisen miehen syynä. Taustalla voi kuulla Juicen "Maksamme velkaa"-renkutuksen, joka pyhitti seremonialliset auttamisrituaalit ja teki niihin osallistuvista solisteista ja artisteista melkeinpä pyhimyksiä.

Tietenkin Tomi vain tapojensa mukaan ärsyttää, mutta jos kuitenkin jatkan.

Jos kaikki nenäkoohaus-rahat menisivät ehkäisyvälineisiin, arabielvisten ja ennen kaikkea Afrikan miesten (kahden lapsen jälkeen!) vasektomiaan tai ehäisyvalistukseen kehitysmaiden naisille, laittaisin keräykseen HETI 100 eikun 150 euroa.

Tomikin tietää, mikä oli Arafatin biologinen ase? Ja sen tuloksista saamme nauttia nytkin täällä lähellä Pohjoisnapaa, kun Ruotsi avasi sydämensä ja persupoikien johdolla Suomi lompakkonsa.

Kumitonttu kirjoitti...

Farzadin kommenttiosiossa käytiin mielenkiintoista keskustelua. Suurin puute liittyi siihen, että suvakit vaativat rajoja auki samalla kun vastustavat islamilaista väkivaltaa, jota he eivät kylläkään edes yrittäneet nähdä al-Ashurassa.

Jos rajat avataan, meitä odottaa Israelin tie. Muslimit ajavat päin ihmisiä, puukottavat ja terrorisoivat. Jos rajoja ei avata ja muslimien määrä saadaan pidettyä alle parin prosentin, uskonnonvapaus voidaan säilyttää. Maahanmuuttoa halajavat sosialistit eivät koskaan ole kannattaneet laajoja yksilönvapauksia. Neukkulassa ja Irakissa sosialistipuolueet rajoittivat uskonnon harjoittamista julkisesti ja jopa yksityisesti pahimmillaan.

Sosialisteja ei haittaa, että uskonnonvapautta rajoitetaan, koska se on vain yksi osa heidän agendallaan. Myöskään muslimien harjoittama väkivalta toisinajattelijoita kohtaan ei heitä huoleta, koska he itsekin käyttävät väkivaltaa toisinajattelijoita kohtaan.

Muhamettilaisen invaasion vastustajat sen sijaan näkevät jotain, mitä eurososialistit eivät: kun muslimit ovat ensin tuhonneet kristinuskon, sitten länsimaiset vapaudet, he lopuksi tuhoavat nykyisen sosialistisen kumppaninsa. On kuin katselisi vieraana häitä, jossa susi taluttaa lampaan alttarille.

IDA kirjoitti...

"Markkinamiesten puheita, jonka takaa ei ainakaan vielä löydy todellisia näyttöjä. Ongelma näissä persujen saavutuksissa on se, että ne tulevat liian myöhään ja vaikuttavat (jos vaikuttavat) vasta pitkällä tähtäimellä."

Pitäisi nähdä nykyinen hallitus kokonaisuutensa. Toistamisen uhallakin on toitotettava sitä, että ilman Persuja hallitus olisi jo säätänyt lain ilmaisesta terveydenhuollosta laittomasti maassa oleskeleville ja paikkaisi nyt demareiden ( ja ehkä vihreiden ) kanssa onnesta hehkuen aina tuloillaan olevaa, tulevaa työvoimapulaa. Kokoomuksesta kuuluisi soraääniä paikallistasolla, mutta hallitukseen ne tuskin vaikuttaisivat.

Itse en väitä, että PS olisi onnistunut hyvin, mutta sentään yrittää. Tässä nykyisessä protestissa, joka kohdistuu lähinnä vain PS:ään on se ongelma, että niiden puolueiden, jotka eivät edes yritä, vaan suosisivat vapaampaa maahanmuuttoa, suhteellinen kannatus nousee koko ajan. Ja erittäin todennäköistä on, että mitään vaalit voittavaa uutta puoluetta ei saada kasatuksi tarpeeksi nopeasti.

PS:n kannatuksen laskulla on tietysti muitakin syitä kyllä. Olemme sisäisesti töppäilleet kuin tollot.

Tässä on kuitenkin vähän samaa kuin unkarilaiset nyt kääntäisivät kelkkansa ja ryhtyisivät äänestämään sosialisteja ja sosiaaliliberaaleja, kun maahan tulvii maahantulijoita vaikka Fidesz on vallassa. Totta kyllä, että Suomen olisi helpompi estää maahantulo kuin Unkarin ja Suomen olisi myös syytä ottaa Unkarin ja muiden rinnalla tiukempi, laillisuutta vaativa linja EU:ssa.

Kumitonttu kirjoitti...

IDA, tein silloin 2011 vaalien jälkeen blogissani jonkin verran pohdintaa tuosta PS:n kannatuksesta. Huomasin, että puolueiden kannatukset eivät tavallisesti siirry puolueista toisiin vaan puolueista nukkuviin. Poikkeuksen teki PS, jonka kannatus muodostui pääosin Kepusta ja jonkun verran demareista ja sekoomuksesta. Muistaakseni 500.000 äänestäjän potista noin 300.000 oli kepulaisia, reilut 100.000 demareista ja vajaat 100.000 sekoomuksesta.

Nyt tilanne on muuttunut. PS on vakiinnuttanut asemansa yhtenä suurista. Kaikilla on suunnilleen se noin 20%:n kannattajakuntansa. PS:n sulaminen ei johdu siitä, että PS:n kannattajat olisivat palanneet vanhoihin puolueisiin. Perustelen sitä sillä, että AINOA PS:n kannatuksen kasvun selittänyt tekijä oli kyllästyminen poliittisen eliitin (maahanmuutto)pelleilyyn. Ihan sama ilmiö on näkyvillä kaikkialla Euroopassa ja jopa Yhdysvalloissa (Trump).

Nukkkuvissa on suunnilleen saman samassa suhteessa puolueiden kannattajia kuin äänestävissäkin. Muutokset vaaleissa tapahtuvat siis nukkuvien aktivoitumisena/passivoitumisena. Tarkoittaa, että PS:n notkahdus on seurausta siitä, että kevään 2015 PS:n äänestäjistä puolet on mennyt vilttiketjuun ja puolet (kuten sinä) uskovat johonkin muutokseen puolueen toiminnassa.

Väitteesi siitä, että jos PS ei olisi nnyt hallituksessa niin Virheät ja SDP olisivat tehneet sitä sun tätä ovat mielestäni perusteettomia. Ei ole mitään syytä uskoa, että tilanne olisi miltään osin OLENNAISESTI erilainen kuin nyt. Ilmoittihan Soini, että puolueen linja hallitsemattomaan maahanmuuttoon on "korkeintaan kriittinen". Korkeintaan ei riitä sille porukalle, jota sinäkin ainakin aiemmin edustit. Ymmärrän toki valintasi, vaikka väitänkin, että puolet äänestäjistä teki toisenlaisen ratkaisun ja juuri se näkyy nyt kannatuksessa.

arska kirjoitti...

IDA: "Itse en väitä, että PS olisi onnistunut hyvin, mutta sentään yrittää."

Mitenkäs tämä ns. "yritys" on näkynyt reaalimaailmassa ja Suomen maahanmuuttopolitiikassa? Ainakaan itse en ole nähnyt mitään kritiikkiä Persujen taholta Suomen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan, en minkäänlaisia konkreettisia toimia tai ehdotuksia siitä, miten nuorten muslimiäijien tulva tänne lähelle Pohjoisnapaa pysäytettäisiin. Mr Soini meni ministeriauton takapenkille ja aloitti oman "Ainolan hiljaisuutensa" ja tanssii täysin muiden puolueiden kanssa poliittisesti korrektia jenkkaan.

Toistan itseäni ja sanon, että näyttää olevan ihan sama, onko hallituksessa vihreät vaiko Perussuomalaiset. Perheiden yhdistämisasiassa voivat persut vinkua jonkin verran ja muka osoittaa jotakin vastinetta vaalilupauksilleen. Mutta on liian myöhäistä vinkua kun löysät ovat jo housuissa. Maahan on päästetty n. 30 000 muslimitaustaista maahanmuuttajaa ja kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen valitetaan eka oikeusasteeseen ja sitten korkeampaan ja oikeuskulutkin menevät veronmaksajien piikkiin - eli näin ollen erittäin harva lähtee takaisin Välimeren lämpöön.

Persujen ainoa suoraselkäinen keino olisi ollut vaatia hallituksessa länsirajaa kiinni. Tilanteessa - jossa Dublin-sopimus astuu voimaan silloin (!!!) kun "pakolainen" on vaeltanut Kravun kääntöpiirin lämmöstä läpi seitsemän turvallisen EU-maan tänne lähelle Pohjoisnapaa- tällainen vaatimus olisi ollut moraalisesti ja laillisesti täysin järkevä.

Näin ei tehty, vaan Persut ovat tyytyneet täysin moku-ideologian mukaiseen maahanmuuttopolitiikkaan.

Kumitontun analyysi lienee täysin oikea. Odotan seuraavaksi Suomen demokraatit-puolueen syntymistä, jotta jaksan lähteä äänestämään.

IDA kirjoitti...

"Väitteesi siitä, että jos PS ei olisi nnyt hallituksessa niin Virheät ja SDP olisivat tehneet sitä sun tätä ovat mielestäni perusteettomia. Ei ole mitään syytä uskoa, että tilanne olisi miltään osin OLENNAISESTI erilainen kuin nyt."

Tietenkään se ei olisi oleellisesti erilainen kuin juuri nyt millään mahdollisella hallitukskokoonpanolla. Kuitenkaan valmisteilla ei olisi näitä lakeja mitä nyt on ja joilla toteutuessaan olisi pitkäaikainen vaikutus. Ja tuskin olisi tehty tarkastuksia turvallisuustilanteisiin, joka takaa sen, että kielteisiä turvapaikkapäätöksiä asiallisesti tulee nyt. Itse en näe PS:n syynä sitä, että Suomessa lainvalmistelu kestää aikansa ja, että kielteisten päätösten toteuttaminen ei onnistu. Nämä ovat Suomen pitkäaikaisen politiikan vaikutuksia.

Puoluejohdon patsastelu jollain tulijoiden lajittelukeskuksella on tietenkin typerää, koska sieltä kaikki sijoitetaan ikään kuin koko keskusta ei edes olisi. Samoin nykyisen työttömyyden aikana on älytöntä luoda ulkomaalaisia varten halpatyömarkkinoita Suomeen, koska sen toteutuminen johtaisi vain siihen, että maahanmuuton voisi antaa jatkua tällaisena valtion näennäisten kustannusten jäädessä joiksikin vuosiksi pienemmiksi kuin mitä todelliset kustannukset ovat.

Itsehän olen aina ajanut tiukempaa linjaa niin netissä, toreilla kuin puolueessakin. Aika syvästi olen tietoinen siitä, että mitään vallankumousta meistä kenestäkään ei ole tekemään, joten en sellaista ajakaan. Loppujen lopuksi Suomen kohtalon ratkaisee se mitä Euroopassa tapahtuu ja täällä tapahtuu täsmälleen sama mikä siellä ellei edes joku puolue ole pistämässä vastaan ja pyrkimässä minimoimaan vahinkoja. Tilanne, jossa nykyiset kannatusprosentit realisoituisivat vaaleissa olisi niin karmea, että en viitsi ryhtyä omalta osaltani alentamaan ainoan vastaanpanevan puolueen kannatusta. Se, että puolue kyllä viime aikoina on tehnyt sitä täysillä itse on valitettavaa.

Slarba kirjoitti...

Lukekaapa määritelmä järjestäytyneestä rikollisryhmästä ja verratkaa islamin oppeja siihen. Mihin tulokseen päädytte?

Slarba kirjoitti...

Vahvasti uskovainen ihminen, oli uskonto mikä tahansa, on ulkona reaalimaailmasta eikä käytä omaa alyään ajatteluun. Miettikääpä Timo Soinin kantaa aborttiin. Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni sanoo Soini. Vaan eipä ole, sehän on katolisen kirkon kanta. Mitä jos paavi määrää että abortti onkin hyväksyttävää, mitä tekee Soini? Muuttuuko kanta? Kristinuskon hyvä puoli on kultaiset kymmenen käskyä jotka ovat ihan hyvä perusta elämälle muiden ihmisten kanssa. Tällaiset puuttuvat esim islamin uskosta. Yleensäkin uskonnoissa on täysin pellejä sääntöjä jotka eivät perustu muuhun kuin ihmisten oman älyn puutteeseen. Ja tämä ihmiskunta pitää itseään älyllisenä sivilisaationa, suoraansanoen hävettää kuulua tähän lajiin. Ennemmin tai myöhemmin palloomme osuu jättimäinen asteroidi ja meistä kuolee 90%, saisi osua äkkiä!

Vasarahammer kirjoitti...

Tämä kirjoitus ei nyt varsinaisesti käsittele PS:n aikaansaannoksia hallituksessa. Itse olen sitä mieltä, että virhe tehtiin jo ennen vaaleja. Soini hinkui hallitukseen ja pääsi sinne. Hallitusohjelma ei ollut onnistunut, ministeripaikkojen valinta epäonnistui ja hallitusohjelmaa ei ole noudatettu.

Slarba: Uskonto voidaan tuhota mutta uskontoa et saa ihmisestä pois. Myös väite, että uskonto on kaiken järjettömyyden alku ja juuri on väärä. Perinteinen uskonto korvautuu ihmisillä helposti toisenlaisilla uskomuksilla kuten vihreällä ideologialla, ilmastoalarmismilla, uskolla tarot-kortteihin jne. Perinteinen kristinusko suojelee ihmistä tällaiselta taikauskolta.

Timo Soinin aborttikanta liittyy elämän pyhyyteen, joka on keskeinen osa kristinuskoa. Katolinen kirkko puolustaa johdonmukaisesti elämän pyhyyttä ja sitä kautta syntymättömän lapsen oikeutta elämään. Tässä ei ole sinänsä mitään järjetöntä.