torstaina, lokakuuta 15, 2015

Valtio sodassa omaa kansaansa vastaan


Eduskunta esitti 14.10. arvottoman näytelmän, jossa keskusteltiin rasismista. Ensin monikulttuurimannekiini, SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar piti hyvän ihmisen paatoksellisen puheen, jossa hän kovaan ääneen vastusti rasismia ja vihapuhetta.

Puheen teksti saattaa olla liian hapokasta toistettavaksi, vaikka kyseessä on lähinnä hyvän ihmisen uskontunnustus, jolla hän todistaa omaavansa oikeat mielipiteet. Tosiasioilla ei siinä ole merkitystä. Tekstissä mm. mainitaan ”vihatekona” Torniossa järjestetty laillinen ja rauhanomainen mielenosoitus, jossa Nasiman sanojen mukaan ”suomalaiset tekivät ihmismuurin estääkseen pakolaisten maahantulon”. Todellisuudessa mistään tällaisesta ei ollut kyse, vaan mielenosoittajat vaativat rajatarkastusten palauttamista Ruotsin rajalle. Hyvälle ihmiselle valehtelu on kuitenkin sallittua, jos sen avulla edistetään hyvää asiaa.

Hurskastelu huipentuu puheen loppuvaiheeseen, jossa Nasima vetoaa yhtenäisyyden puolesta:

”Me emme tarvitse Suomessa jakautumista, vaan yhtenäisyyttä. Me emme tarvitse Suomessa vihapuhetta, vaan vuoropuhelua. Emme tarvitse sulkeutuneisuutta ja epäluuloisuutta, vaan avoimuutta ja myötätuntoa. Suomesta ei saa tulla maata, jossa ihminen joutuu pelkäämään olla oma itsensä.”

On vaikea käydä vuoropuhelua sellaisten ihmisten kanssa, jotka korottavat itsensä muiden yläpuolelle ja leimaavat eri mieltä olevat rasisteiksi ja vihapuhujiksi. Nämä itseään suvaitsevaisina pitävät moraaliposeeraajat ovat niitä, jotka jakavat ja hajottavat yhdistämisen asemesta. He kieltäytyvät kuuntelemasta ja yrittävät vaientaa erimieliset antamalla ymmärtää, että nämä ovat moraalisesti vajavaisia olentoja.

On myös anteeksiantamatonta sulkea itsensä oman moraalisen erinomaisuuden sädekehän alle ja kieltäytyä näkemästä ongelmia, joita kymmenien ja jopa satojen tuhansien muslimimiesten maahantulosta varmuudella seuraa.

Kiitos itseään suvaitsevaisina pitävien moraaliposeeraajien monet suomalaiset eivät uskalla avoimesti kertoa omaa mielipidettään, koska he pelkäävät työpaikkansa, perheensä ja henkilökohtaisen turvallisuutensa puolesta. Sen sijaan on helppo vastustaa rasismia etenkin sanoilla. Kaikkein typerimmät ja epärealistisimmat visiot menevät julkisuudessa läpi, jos niiden väitetään edistetävän suvaitsevaisuutta ja monikulttuurista yhteiskuntaa. Maltilliset ja hyvin perustellut mielipiteet, joissa kerrotaan maahantulijoiden aiheuttamista ongelmista ja mahdollisista uhkakuvista, leimataan rasismiksi. Vain kritiikitön kaiken hyväksyminen kelpaa.

Orpo piru

Myös sisäministeri Petteri Orpo intoutui pitämään puheen. Siinä Orpo äityi parhaimpaansa seuraavassa:

”Niitä, jotka tuomitsevat rasismin, syytetään usein sinisilmäisyydestä. Käsittämätöntä puhetta! Rasismin vastustamisessa on kyse ihmisarvon kunnioittamisesta. Ja ihmisarvo kun ei ole mielipidekysymys.”

Asiahan ei ole näin. Rasismin tuomitseminen on uskontunnustus, jolla puhuja osoittaa omaavansa poliittisesti korrektit mielipiteet. Rasismin vastustamisessa on useimmiten kyse hurskastelusta ja omista poikkeavien mielipiteiden mitätöinnistä. Sinisilmäisyys esimerkiksi kymmenien tuhansien maahantunkeutujien motiivien suhteen on pakollista. Orpo on aiemmin sanonut, että maahantulijoiden motiivien arvostelu on rasismia.

Orpo myös esittelee sisäministeriön toimenpiteitä ”väkivaltaisen ekstremismin” torjunnassa. Kun ajattelee, että maahan on tämän vuoden aikana tullut viranomaisten siunauksella tai tietämättä ihmisiä, jotka ovat kotimaassaan taistelleet Islamilaisen valtion tai vastapuolen, eli shialaisten puolisotilaallisten joukkojen riveissä, Orpon puheet ”väkivaltaisen ekstremismin” torjunnasta vaikuttavat ontoilta.

Todellisuudessa toimenpiteet on tietysti tähdätty tavallisia suomalaisia vastaan. Jos tavalliset suomalaiset vastustavat maahantunkeutumista, heidät hiljennetään. On uskottava suureen valheeseen ainakin puheissa. Orpo toteaa:

”Jotta Suomi onnistuu maahanmuuttajien kotouttamisessa sekä toisaalta rasismin sekä ääriliikkeiden torjunnassa tarvitsemme kansalaisyhteiskuntaa: järjestöjä, yhteisöjä, yrityksiä sekä aktiivisia suomalaisia. Pelkästään julkinen sektori ei tästä haasteesta selviä.”

Tarvitaan siis lisää aivopesua ja toisinajattelijoiden hiljentämistä. Tähän on valjastettava kaikki mahdolliset tahot.

Viranomaiset käyvät informaatiosotaa

Suomalaisen valtamedian tiedotusmonopoli on mennyttä eikä palaa enää koskaan. Monet eivät enää luota yksipuolisen vihervasemmistolaista maailmankuvaa välittävään valtamediaan vaan hakevat informaatiota muista lähteistä joko ulkomailta tai vaihtoehtomedioista. Viranomaispropagandan äänitorvena toimiva veronmaksajan rahoittama Yle ei enää yksin riitä, vaan viranomaiset tarvitsevat koulutusta ”informaatiosodankäynnistä”.

Valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila kertoi Ylen uutisille, että Suomi aikoo vastata muun muassa Venäjältä peräisin olevaan valheelliseen viestintään kouluttamalla satakunta valtionhallinnon virkamiestä niin sanotun informaatiovaikuttamisen tunnistus- ja torjuntatoimiin. Enää ei siis riitä, että virallista totuutta syötetään kansalle veronmaksajan rahoittaman Ylen kautta.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään myyttisiin mittasuhteisiin kasvaneen Putinin trollitehtaan tuotosten torjunnasta. Mantila kertoo esimerkin ilmiöstä, joihin virkamiehet törmäävät käytännössä:

”Jos vaikka ajattelee tätä aikaa, kun Suomeenkin on tulossa paljon turvapaikanhakijoita – voisin kuvitella esimerkiksi, että houkutus käyttää some-kampanjaa tällaisten väärien tietojen levittämiseen liittyy vaikkapa väitettyihin pahoinpitelyihin tai raiskauksiin tai muihin, joilla saadaan aikaan yleistä epäjärjestystä ja rauhattomuutta.”

Osa sosiaalisessa mediassa esitetyistä raiskaustapauksista saattaa todellakin olla sepitettyjä. Jokainen valistunut internetin käyttäjä tietää tämän. Todellisuudessa ihmiset kuitenkin valtaosin jakavat kokemuksiaan ystävilleen, jotta nämä osaisivat varautua vaaratilanteisiin. Tällainen toiminta on erittäin suotavaa ja kannatettavaa, koska näin yksittäiset ihmiset voivat välttyä joutumasta rikoksen uhriksi. Se on sitä kaikkien muiden paitsi tiedotusmonopolia halajavien viranomaisten mielestä.

Monikulttuuri nimittäin näyttää huonoimmat puolensa niille, jotka eivät pysty puolustautumaan, eli naisille, lapsille ja vanhuksille. Äskettäin Helsingin Uutisissa kerrottiin, kuinka kauppakeskus Jumbossa pyörivät turvapaikanhakijat ahdistelevat keskuksen naispuolisia asiakkaita ja työntekijöitä:

”Jumbossa asiakkaiden perään huudellaan, vihelletään ja kosketellaan. Asukkaiden lisäksi myös poliisin korviin on kantautunut tietoa, että tyttöjä tai naisia olisi lähennelty sopimattomasti.”

Työntekijät eivät lisäksi uskalla lähteä iltavuorosta kotiin, koska kauppakeskuksen ympärillä parveilee turvapaikanhakijoita eli 20 – 35 -vuotiaita muslimimiehiä.

Viranomaiset ovat maahantulon kiihtymisen alkuvaiheista lähtien vähätelleet turvapaikanhakijoiden mahdollisesti aiheuttamia turvallisuusongelmia. Väitteille mahdollisista turvapaikanhakijoiden mukana tulevista ISIS-taistelijoista on lähinnä naureskeltu. Kun viranomaisten ja kallispalkkaisten asiantuntijoiden väitteet eivät pidä yhtä omien kokemusten kanssa, luottamus viranomaisiin ja asiantuntijoihin alkaa horjua ja ihmiset etsivät oikeaa tietoa muista lähteistä.

Nimimerkkikirjoittaminen kiellettävä

Eduskunnassa käydyssä rasisminvastaisessa keskustelussa kävi ilmi myös, että jotkut kansanedustajat ovat valmiita rajoittamaan internetissä käytyä keskustelua mm. kieltämällä nimimerkillä kirjoittamisen. Kristillisdemokraattien Peter Östman kysyi oikeusministeri Jari Lindströmiltä (ps), voidaanko nimimerkin takaa käytävälle rasistiselle keskustelulle pistää stoppi. Lindström vastasi:

"Pitääkö sietää nimetöntä vihapuhetta? Miksi annetaan ihmisille nimimerkin takaa lupa haukkua muita?"

"Se ei kuitenkaan riitä. Otan asian vakavaan pohdintaan, pitäisikö asialle tehdä jotain. Pitää kyllä olla pokkaa sanoa omalla naamallaan, jos on jotain mieltä."

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström on yksi hallituksen ministereistä, joka on joutunut omiin kykyihinsä nähden liian vaativaan tehtävään. Hänen puutteellinen ymmärryksensä sekä internetistä että sananvapaudesta auttaa selittämään hänen lausuntoaan, vaikka ne eivät tee siitä yhtään sen hyväksyttävämpää.

Pakollinen oman nimen käyttö internetissä edellyttää aukotonta tunnistautumista ja sellaista valvontaa, joka soveltuu lähinnä totalitaristisiin valtioihin. Perussuomalaiset ei puolueena ole sitoutunut sananvapauteen vaan vastustaa ”vihapuhetta” muiden valtapuoluiden tavoin. Puolueen puheejohtajakin on pilkallisesti puhunut kottaraisenpönttöön tuijottelijoista.

Puheillaan ja teoillaan Suomen viranomaiset ja poliittinen eliitti ovat osoittaneet käyvänsä sotaa omaa kansaansa vastaan, ei kuitenkaan koko kansaa vaan niitä, jotka ovat syntyneet täällä eivätkä hyväksy mahdollisesti satoihin tuhansiin kasvavan muslimipopulaation maahantuontia.

Nämä ihmiset eivät usko viralliseen valheeseen, jossa maahantunkeutujista saadaan pontevalla kotouttamisella yhteiskuntaa hyödyttäviä kansalaisia. He pelkäävät aiheellisesti, että maahantulijat työllistyvät huonosti ja muodostavat julkiselle sektorille ylitsepääsemättömän taloudellisen taakan.

He pelkäävät tulevaisuudessa yhä turvattomammaksi käyvää yhteiskuntaa, jossa elämistä leimaa jatkuva huoli läheisten turvallisuudesta. Vanha impivaaralainen Suomi, jossa ihmiset luottivat toisiinsa, on maahantunkeutujien invaasion ja sitä seuraavan perheiden yhdistämisten jälkeen pelkkä kaukainen muisto. Pahimmillaan invaasio uhkaa suomalaisten olemassaoloa kansakuntana.

Joidenkin maahantulijoiden öykkärimäinen ja vaativa käytös loukkaa kansalaisen oikeustajua. Miksi tulijoille ei kelpaa sama ruoka, jota syötetään varusmiehille, koululaisille ja laitoksissa asuville vanhuksille? Mitä syytä meidän on elättää kiittämättömiä muslimeja tilanteessa, jossa julkinen sektori joutuu leikkaamaan kaikista toiminnoistaan?

Informaatiosodassa maahanmuuttoteollinen kompleksi valjasti turvapaikanhakijat ”kiittämään” suomalaisia ylöspidosta ja jakelemaan kukkia ohikulkijoille. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut eikä neuvostotyylinen propaganda mene enää läpi.

Koska valtio toistuvasti loukkaa kansan oikeustajua, hyökkää tavallisten kansalaisten mielipiteitä vastaan ja vääristelee tietoa, kansalaisella ei ole mitään syytä tuntea uskollisuutta tällaista valtiota kohtaan. Tällainen valtio ei ole demokratia vaan tyrannia, jota johdetaan lisäksi muualta kuin Suomen eduskunnasta eli Euroopan Unionista käsin. Sen sijaan, että ihmiset uskoisivat valtioon, heidän kannattaa mieluummin luottaa toinen toisiinsa ja pyrkiä muodostamaan verkostoja, joiden avulla he pystyvät toimimaan siellä, missä viranomaiset eivät toimi.

Lopuksi annan vielä linkin viranomaisten informaatiosodankäynnin päämaaliin eli MV-lehteen, jolla on oma näkemyksensä asiasta.

17 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Eipä tässä muuta johtopäätöstä voi tehdä, kuin minkä sinä jo teit. Jos jotain positiivista yrittää hakea, niin se on siinä, että tilanne räiskähti päin turpaa niin nopeasti. Ihmiset eivät ehtineet pikkuhiljaa turtua ja alistua niin kuin Ruotsin puolella. Suomi ei ainakaan kiehu niin kuin se sammakko pikkuhiljaa kuumenevassa vedessä.

Poliittinen eliittimme on näköjään valinnut tiensä ja se tie on utopian ylläpitämistä loppuun saakka ja kritiikin vaientamista. Sitä vaan mietin, että kuinkahan rankkoja keinoja poliittinen eliitti on valmis käyttämään, että saa turvat tukituksi. Mitäs Vasara itse tuumit?

Jaska Brown kirjoitti...

Kirjoitus vastaa erittäin hyvin kysymykseen "Mitä tapahtuu?". Mutta onko kenelläkään mitään jollain lailla uskottavaa selitystä siihen, MIKSI?

Professori kirjoitti...

Tuolle miksi-kysymykselle minäkin kaipaisin uskottavaa vastausta. Mihinkään salaliittoihin en usko, mutta ei kai kyse nyt voi olla pelkästä tyhmyydestäkään?

Vasarahammer kirjoitti...

Ykä, Jaska,Professori: Olen itsekin yrittänyt pohtia asiaa. Mitään tyhjentävää vastausta en ole keksinyt.

Tuossa kirjoituksessa puhun uskontunnustuksesta. Yksi vastausvaihtoehto on se, että tämä on niiden uskonto tai ainakin lähin uskonnon vastine nykymaailmassa ihmisillä, jotka eivät usko kristinuskon Jumalaan siten, kuin kirkot ovat perinteisesti opettaneet.

Näitä asioita opetetaan koulussa ja samanlaisen maailmankuvan omaksuu myös massaviihteestä sekä niihin rinnastettavista dokumenttiohjelmista.

Poliittisen ja virkamieseliitin jäsenet sisäistävät kuvan globalistisesta tulevaisuudesta ja monikulttuurista viimeistään ammatissaan, jossa ryhmän paine pakottaa ainakin ulkoisesti tottelemaan. On tosiuskovaisia ja on leipäpappeja.

Rasisti taas on näille ihmisille kerettiläinen tai ehkä ennemminkin pakana, joka uskoo vielä vanhoihin metsäjumaliin. Kerettiläisten ja pakanoiden kohtalolle historiasta löytyy esimerkkejä niin uskonnoista kuin utopistisista uskonnonkaltaisista poliittisista järjestelmistä.

Uskonto on pääosin kehittynyt toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Siihen on vaikuttanut 1900-luvun sodat, kristinuskon eroosio, lisääntynyt hyvinvointi ja sen tuoma eristäytyminen maailman raadollisuudeesta, kommunismin romahdus ja 60-luvun sukupolvikapina ideologioineen.

Uskontovertaus on hyvä myös siksi, että oikea ideologia on immuuni tosiasioille.







Tvalve kirjoitti...

Ainoa selitys "miksi" kysymykseen on se, että puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä. Ja että kaikilla on silti yhtäläinen äänioikeus.

Vasarahammer kirjoitti...

Lisäys edelliseen ja itse kirjoitukseen...

Minun piti myös kirjoittaa tähän osuus, jossa kuvaisin tavallisen veronmaksajan kohtaloa uudessa uljaassa maailmassa.

Tavallinen veronmaksaja yrittää selviytyä, mutta se on vaikeaa valtiossa, jossa valtiokoneisto kohtelee sinua lypsylehmänä. Verojen jälkeen pitää vielä osata väistellä lisäveroja. Kehä I:n varrelle asennetaan 26 kameratolppaa, joiden tarkoituksena on kerätä lisäveroja niiltä, joilla vielä on irtonaista rahaa (ks. Tikkablog).

Myös kansalaisten viinatuliaisten kyttäily on osa tätä eli pakotetaan ostamaan verotuksella ylihinnoiteltua alkoholia valtion liikkeistä. Kaakkois-Suomessa tupakan maahantuontia Venäjältä yritetään rajoittaa, koska siellä tupakka-askeissa on erittäin usein kyrilliset kirjaimet. Nuuskan tuontia Ruotsista halutaan myös rajoittaa.

Toimettomien, veronmaksajan rahaa tarvitsevien matujen määrä kasvaa samaa tahtia maahanmuuttoklusterin työntekijöiden kanssa. Tämän pyörittämiseen tarvitaan rahaa ja sitä saadaan jatkuvasti hupenevalta keskiluokalta.

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä, Ruotsissahan annettiin Michael Hessille viime vuonna tuomio kiihotuksesta kansanryhmää vastaan hänen selittäessään Ruotsin korkeita raiskauksia MENA-maiden (Midlle-East&North Africa) miespuolisella maahanmuutolla. Lisäksi Ruotsi on LOPETTANUT tutkimasta etnisyyden vaikutusta rikollisuuteen. Eli vastaus kysymykseesi - luovutaan vaikka tieteenteosta jotta saadaan suut tukittua.

Jaska ja Proffa - kyse on uskonnosta kuten Vasara jo vastasikin. Twitterissä oli linkki tähän Asian Newsin kirjoitukseen, jossa poikkeuksellisen hyvin osataan kuvailla ilmiön taustoja ja seurauksia.

Niille jotka eivät ehdi tai viitsi lukea, voin lyhyesti kertoa että Ruotsin feministien tai Saksan Merkelin näennäisesti täysin järjettömän toiminnan taustalla on pelko, joka on suurempi kuin raiskatuksi tuleminen. Tuo pelko on yksinjäämisen pelko. Kristitty ihminen sietää ajatuksen helvettiin joutumisesta (raiskaus) mutta ei sitä, että on lajinsa viimeinen (joukkotuho). Nyt länsimaiset ihmiset näkevät miten muslimit tuhoavat toisiaan, kun taas juutalaisille joukkotuhonta on tuttua kautta historian.

Muslimit ovat ensimmäinen ryhmä, joka tapattaa omia nuoriaan tappaessaan siviileitä. Japanilaiset tappoivat 20 miljoonaa kiinalaista mutta kamikazet lensivät päin sotilaslaivoja eikä kiinalaisia. Natseille ei olisi tullut mieleenkään palkita SS-upseerin perhettä kiitokseksi tämnän itsemurhaiskusta Varsovan ghetossa. Palestiinalaiset tavalliset perheelliset miehet hakkaavat kirveellä rabbin pään irti bussipysäkillä.

Tuossa kirjoituksessa muistutetaan että Merkel oli pastorin ja toisinajattelijan tytär. Merkel ei kestä katsoa, kun islamilainen kulttuuri kävelee kohti omaa tuhoaan vaan päättää pelastaa sen. Toiminnassa ei tietenkään ole mitään järkeä, mutta kukapa väittää uskontojen toimivan rationaalisesti. Uskontoon kuuluu aina uhrauksen elementti, jolla osoitetaan, että olemme oikeasti uskovaisia. Se voi olla kallisarvoisen ruoan uhraamista, esikoispojan uhraamista tai - kuten Ruotsissa - tuhansien neitsyeiden uhraamista.

Kari kirjoitti...

No Raamatussahan tuo on tarkkaan selitetty; että miksi?

Muslimeilla on erittäin tärkeä rooli lopunajan eskatologiassa. Erityisesti Iranilla ja finaalissa Turkilla(Goog ja Maagog/ Gogin hallitsija). Raamatun lukuisten profetioiden mukaan Jumala lupaa valheella vetää "lukuisat/kaikki kansat" Googin johdolla sotaan Jerusalemia vastaan.

Olen seurannut tilannetta jo 40-vuotta ja aina vaan ilmeisemmäksi käy finaalin lopulliset vastustajat.

Valistuksen ideologiasta/uskomusjärjestelmästä osalliset harvoin kykenevät hahmottamaan täysimääräisesti ympärillään vyöryviä tapahtumia, sillä uskomusjärjestelmään sisäänleivotut valheet tekevät heistä "sokeita", josta eduskunnan keskustelu on vain yhden maan/kansan
kollektiivisen valheenuskomisen ilmentymä, josta Raamattu toteaa seuraavasti:

"2 Tess.2:8. 9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja ... Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen"

Paavali puhuu kohdassa päivien lopulla, Aasia Minorin/Turkin alueelta nousevasta hallitsijasta, antikristulksesta/ valheenprinssistä. Ennustuksen tarjottu valhepaketti on islam/Valistus-sosialismi/liberalismi/humanismi.


Minua tietysti voidaan syyttää uskonvaraisuudesta, mutta kukaan ei voi kieltää, ettenkö olisi ollut ajan hermolla näissä asioissa ja tosiasiassa jo kauan ennen internettiä tai kun Suomessa vielä tiedettiin islamista mitään.

Pahempaa uskonvaraisuutta minusta osoittaa vaikkapa se, että joku panee näinä aikoina toivonsa johonkin nykypuolueeseen, joilla kaikilla on kuitenkin oma sosialidemokraattinen lehmänsä ojassa.

En usko myöskään 308:n kehityskulkua pysäyttävään voimaan, sen enempää kuin 338 LM:kaan.


Itsellä on ollut jopa aiheeseenkin liittyvä(tosin tällä hetkellä anemiasta kärsivä) muutaman ihmisen keskustelufoorumi; Faithforum.fi.




Unknown kirjoitti...

Mielestäni kyseessä voi olla sekin, että ollaan tavallaan joukkopsykoosissa ja teeskennellään ryhmän mukana kun kaikki muutkin niin tekevät. Eräänlainen pahantekijän paradoksi. Kun tietää tulleensa valituksi tehtäväänsä kusettamalla, väärentämällä, lahjomalla jne, käsittää, että tehtävässä tulee myös toimia samoin periaattein.

Ja se, joka kyseenalaistaa asia, heitetään armotta susille ja parjataan alimpaan helvettiin. Joillekin on tullut eläkkeelle jäätyään omantunnontuskia tms, ja ovat tunnustaneet jälkikäteen, miten homma toimii.

Tätä tapahtuu myös siksi, että hallitus/eduskunta/virkamiehet ovat ottaneet itselleen käytännössä rajattoman vallan enemmistön diktatuurin nimellä varustettuna.

Aino kestävä ratkaisu vajakkien ja hullujen pysäyttämiseksi on vahvalla perustuslailla tarkasti rajoittaa vallankäyttäjien oikeudet minimiin.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Pörri, olen aivan samaa mieltä. Ongelma on tietenkin siinä, miten saadaan läpikorruptoitunut (vallan huumasta korruptoitunut, jos haluatte) eduskuntamme rajoittamaan omia oikeuksiaan ja etuoikeuksiaan. Minä en osaa keksiä muuta mahdollisuutta kuin räjäyttää Arkadianmäen ällöttävä betonibunkkeri taivaan tuuliin sinä ainoana päivänä vaalikaudessa jolloin kaikki 200 rikollista ovat kokoontuneet sinne yhdellä kertaa. Tämän jälkeen pitäisi löytyä Puolustusvoimista ja siviileistä löytää riittävästi oikeamielisiä muodostamaan kiireesti uusi eduskunta ja lyömään lukkoon uusi, parempi perustuslaki joka keskittyisi kieltoihin rajoittaa kansalaisten oikeuksia.

Joo, kyllä siitä voisi tulla ihan ok fantasiaelokuva, jos saadaan suostuteltua joku todella hyvä käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijäkaarti asialle. Mutta että näin tapahtuisi oikeassa elämässä? Hohhoijaa.

Vasarahammer kirjoitti...

Pörri ja Turkulainen: Järjestelmä, jota julkiseksi sektoriksi kutsutaan, on Suomessa niin suuri ja monisäikeinen viritelmä, että sen uudistaminen on mahdotonta. Parempi olisi rakentaa kokonaan uusi puhtaalta pöydältä, mutta se ei käytännössä ole mahdollista.

Järjestelmä voi uudistua vain romahduksen kautta, kun rahat oikeasti loppuvat. Silloin jälki on todella rumaa, kuten Kreikassa on nähty.

Nyt julkinen sektori käy selviytymistaistelua ja yrittää saada kaikki mahdolliset rahat nyhdettyä mitä vain nyhdettävissä on. On solidaarisuusverot ja kaikki. Ongelmana näissä on tietysti se, että ne aiheuttavat paljon tuhoa mutta vain viivyttävät vääjäämätöntä.

Suomessa ei koskaan ole osattu karsia turhia toimintoja julkiselta sektorilta. En tiedä, onko tätä osattu oikein missään muuallakaan. Hyvinvointivaltio tekee myös kansalaisista addikteja, jotka eivät osaa elää ilman järjestelmää.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Varusmiehen päiväraha 2015

165 vrk = 5,10 euroa => 153 E/kk
165–255 vrk 8,50 euroa => 255 E/kk
yli 255 vrk 11,90 euroa => 375 E/kk

Vrt. multikullin vastaanottoraha 316 E/kk

- Ensimmäisen 6 kk aikana varusmiehelle maksetaan puolet vähemmän.
- Seuraavan 3 kk aikana varusmiehelle maksetaan 61 ekua vähemmän.
- Seuraavan 3 kk aikana varusmiehelle maksetaan 69 ekua enemmän.

Miksi varusmiehelle maksetaan vähemmän kuin multikullille? Varusmies joutuu sentään tekemään ja hoitamaan velvollisuutensa - samaan aikaan kun multikulleja palvellaan.

Miksi multikullimuhamet on suomalaisille tärkeämpi kuin varusmies?! - Multikullien saapumiseräkin on nyt suurempi (5. tammikuuta asepalveluksen aloittaa noin 12 500 uutta alokasta/2015).

///////

Jos olisin nyt nuori - kutsuntaiässä - kieltäytyisin kaikesta palveluksesta. Olisin totaalikieltäytyjä. Vastustaisin nykyistä hallitusta ja valtaapitäviä valehtelijakusettajia henkeen ja vereen.

Suomalaista veronmaksajaa kusetetaan nyt raskaimman päälle. Suomalaisten suuri enemmistö vastustaa menoa, mutta ovat lauhkeita, koska korvaukset vielä tipahtaa tilille joka kuukausi. Mutta kun valdelta loppuu rahat, niin eiköhän kapina sitten ala ja navetan taakse.

Unknown kirjoitti...

Jos oikeasti haluaa vastustaa multikullihallintoa, kannattaa kyllä ottaa vastaan kaikki se asekoulutus, mikä on saatavissa.

mongolikonsuli kirjoitti...

Hammer, kiitos loistavasta kirjoituksesta. Olisi oikein hyvä kun saataisiin määriteltyä tämä uusi uskonlahko täsmällisesti, jotta osaamme parhaiten käännyttää uskovaiset järkiinsä. Nuivistuminen on samanlainen prosessi kuin ateistiksi tulo tässä uususkonnossa.

Julkisen sektorin voi aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta se vaatii asialle vihkiytyneitä kansalaisia ja resursseja ;)

Vasarahammer kirjoitti...

Buuri: Jos ei varusmiesten ruoka kelpaa, luuletko, että varusmiesten päiväraha näille riittäisi?

Mongolikonsuli: "Julkisen sektorin voi aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta se vaatii asialle vihkiytyneitä kansalaisia ja resursseja ;)"

Jos nykyinen virkakoneisto on niitä asialle vihkiytyneitä, mitään uudistuksia ei luonnollisesti tehdä. Julkinen sektori ei kykene uudistumaan omatoimisesti, koska mikä tahansa virasto keksii itselleen rajattomasti uusia tehtäviä, jos vain budjettirahaa riittää.

mongolikonsuli kirjoitti...

Hammer: Uskon vahvasti, että jos Suomen kansalaisuus olisi osake sen jäsenelle, niin tuo osake tulee rommaamaan vääjäämättä, kunhan konkurssiprosessi valtiollamme edistyy kypsyyspisteeseen. Olet oikeassa, julkinen sektori, sellaisena kuin se nyt ymmärretään, ajaa metsään byrokraattien nukkuessa valtion ratissa. Mutta tämä voidaan kääntää voitoksi mainitsemieni vihkiytyneiden toimesta strategisilla valinnoilla.

En sano, että hyvinvointivaltion perilliseksi pitäisi muuttaa hitaalla, byrokraattisella keinolla nykyinen julkinen sektori... itseasiassa korvaava ratkaisu voisi löytyä yksityiseltä, talouden realiteetit ymmärtävältä puolelta tai kolmannelta sektorilta, joka on dynaamisempi. Nämä alueet voisivat periaatteessa ottaa kopin valtiosta, joka ei enää kykene pitämään huolta kansansa edusta. Ainakin ne painostaisivat rattiin nukahtaneet heräämään ruususen unesta.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Suurin osa valtion virkamiehistä on ruskeaan pukuun keltaiseen paitaan pukeutuneita pikkuhiirulaisia. Oma kokemukset ovat tietenkin yli 20 vuoden takaa, mutta missään en ole tavannut niin vittumaisia ihmisiä kuin valtion virkamiehet, pikkuhitlereitä.

Nyt kun alkaa muisteleen, niin alkaa viduttaan. - Sen aikainen firma, me tehtiin töitä valtionhallinnon parille 'Pasilan haaralle'.

Yksikin kerta, kun oltiin reissussa Ruotsissa ja tuotiin viinaa lasti (mua ei asia koskettanut, koska siihen aikaan olin raitis), niin yhdellä jätkällä oli pari pulloa yli rajan. - Niin tämän työkaveri, kommunistihiirulainen pikkunatsi, meni ja kertoi tullimiehille. Narautti keskellä päivää ja nauroi pilkkaavat naurut päälle. Itse paskiainen oli juopotellut koko matkan nurkassa.

Toinen idiootti, Rosendahlissa Lipiäisen kurssilla jouduin parityöskentelyyn valtion virkamiehen kanssa. Siitä ei ollut mihinkään, se ei osannut tehdä minkäänlaista yhteis-/ryhmätyötä, tays paska oli, kuvittel varmaan olevansa iso herra.

No, tuossa pari malliesimerkkiä, ne kaikki oli melkein samanlaisia.

Oli joukossa muutama normaalikin, niitä löytyi varsinkin puolustushallinnon ja merihallituksen puolelta. Mutta muut ministeriöt oli 'miehitetty' paskiaisilla.