maanantaina, syyskuuta 07, 2015

Viekö Saksa muun Euroopan mukanaan?


Eurooppaan saapuneet turvapaikanhakijat vaikuttivat päämäärätietoisilta. Unkari ei kelvannut, kuten ei myöskään Itävalta. Kaikki halusivat Saksaan, koska maan liittokansleri oli luvannut kaikille syyrialaispakolaisille turvapaikan.

Saksaan on jo saapunut 100 000 turvapaikanhakijaa ja vuoden loppuun mennessä määrän odotetaan nousevan 800 000 siirtolaiseen. Saksa on antelias tulijoille mutta vaatii sitä myös muilta. Liittokansleri Merkel painosti muita EU-maita ja vaati niitä kantamaan osan vastuusta. Ei ollut oikein, että jotkut maat kieltäytyvät ottamasta vastaan tulijoita.

Viikko sitten Merkel vaati jo pakolaisten kiintiöintiä. Siinä turvapaikanhakijat jaettaisiin kaikkien 28 jäsen maan kesken. Itävallan sisäministeri Johanna Mikl-Leitner jopa uhkasi leikata niskoittelevien jäsenmaiden EU-tukia. Merkel maalaili uhkakuvia:

”Jos Eurooppa epäonnistuu pakolaiskysymyksessä, sen tuhoaa kytköksensä universaaleihin kansalaisoikeuksiin.”

Unkari taas on joutunut sekä turvapaikanhakijoiden läpikulkumaaksi että läntisten EU-maiden sylkykupiksi. Ranskan pääministeri Valls arvosteli Unkaria tämän Serbian rajalle rakentaman raja-aidan takia. Vallsin mukaan piikkilanka ei ratkaise ongelmia.

Unkarin pääministeri Viktor Orban on puolestaan kieltäytynyt keskustelemasta taakanjaosta niin kauan, kun Schengen-alueen rajat vuotavat. Lehdistötilaisuudessa hän totesi Euroopan olevan suuressa vaarassa ja vaati Schengen-alueen ulkorajoille tiukkaa valvontaa. Orbanin mukaan pakolaisvirrat uhkaavat kristittyä Eurooppaa. Vastoin suomalaismedian välittämää kuvaa, suurin osa turvapaikanhakijoista on 20 – 35 -vuotiaita muslimimiehiä, jotka eivät ole turvan vaan elintason perässä.

Lienee turha sanoa, että EU:n toimet ovat riittämättömiä ja jopa haitallisia. Kun luodaan taakanjakomekanismeja, niistä tulee itsessään vetovoimatekijä, joka houkuttelee yhä uusia yrittäjiä Välimeren ylitykseen. Jossain vaiheessa EU-johtajienkin on pakko ymmärtää, että ilman kunnollista rajavalvontaa taakkaa riittää jaettavaksi loputtomiin ja Välimerelle menehtyy enemmän ihmisiä, kuin tilanteessa, jossa rajavalvonta oikeasti toimii.

Lisäksi mikään taakanjako ei voi oikeasti toimia silloin, kun tulijoille maksetaan eri maissa erisuuruista sosiaaliturvaa. Suurin imu kohdistuu anteliaan sosiaaliturvan maihin, kuten Saksaan ja Ruotsiin. Itäisen Euroopan entiset kommunistimaat eivät houkuttele, koska siellä tulijoille maksetaan vähemmän ja heidän turvapaikkahakemuksensa hylätään suuremmalla todennäköisyydellä. Suomi pärjää tässä kilpailussa sekä sosiaaliturvan että helpon oleskeluluvan saannin ansiosta.

Suomi Saksan peesissä

Suomi kuuluu surkuhupaisan pääministerinsä johdolla Euroopan naiiviin ja itsetuhoiseen länsiosaan. Sipilän lupaus majoittaa Kempeleen kotiinsa turvapaikanhakijoita oli näppärä julkisuustemppu, jolla hän sai ainakin suomalaismedian sympatiat osakseen. Uutinen kiersi maailman ja nyt kaikki potentiaaliset lähtijät Lähi-idässä tietävät, että Suomessa ollaan anteliaita.

Sipilä myös käväisi oululaisessa vastaanottokeskuksessa. Siellä hän tapasi itsensä 17-vuotiaana esitelleen Fahad Firasin, josta on tämä Mtv3-kanavalla esitetty uutisklippi. Koska Firas osoittautui oikeasti liki kaksikymppiseksi ja kaikkea muuta kuin mallikelpoiseksi turvapaikanhakijaksi, Mtv3 poisti kyseisen klipin nopeasti sivustoltaan.

Valtamediasta vain Turun sanomat on edes jollain tavalla kommentoinut nettikäyttäjien löytämää Fahad Firasin Facebook-profiilia. Tosin lehti epäili aluksi, että Facebook-sivu kuului Firasin kaimalle. Koko revisiohistoria löytyy täältä. Tietoa Fahad Firasin retkistä Bulgariassa, Saksassa ja Sveitsissä on revitelty ympäri nettiä. Valtamediaa se ei kuitenkaan ole kiinnostanut lainkaan.

Suomessa onkin repeytymässä suuri kuilu kansan eri osien välille. Toisella puolella on vasemmisto, valtaeliitti ja lumetodellisuutta ylläpitävä valtamedia. Toisella puolella taas ovat ”rasistit” eli sekalainen joukko kansalaisia, jotka eivät suostu ostamaan eliitin tyrkyttämää tunteisiin pohjautuvaa kuvaa pakolaisista ja siitä, mitä Suomen pitäisi tässä tilanteessa tehdä.

Tätä kuilua syventävät tämän kaltaiset uutiset. Siinä entinen Kokoomuksen naispoliitikko ja nykyinen Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Minna Karhunen kertoi alueellisen maanpuolustuskurssin avauksessa, mikä turvapaikanhakijoiden vyöryssä on se todellinen turvallisuusuhka:

”Jos valmiussuunnitelmat eivät ole ajan tasalla, on nyt korkea aika päivittää ne. Suurinta riskiä eivät kuitenkaan muodosta maahanmuuttajat, vaan meidän suomalaisten kyky mukautua uuteen tilaisuuteen.”

”Heikko taloustilanne ja korkea työttömyys lisäävät ihmisten ahdistusta, joka saattaa purkautua monenlaisina ääri-ilmiöinä. Rasismi ja väkivaltaisuus pitää tuomita heti alkuunsa.”

Uutisen yhteydessä oli kysely, johon vastanneista 92 prosenttia piti Avin analyysia tilanteesta vääränä.

Luonnollisesti Karhunen ei maininnut sitä, että tulijoiden joukossa on todennäköisesti Islamilaisen valtion riveissä taistelleita, jotka eivät ole tulleet tänne hyvät mielessä. Islamilainen valtio itse ilmoittaa, että se on salakuljettanut Eurooppaan tuhansia jäseniään turvapaikanhakijoiden joukossa.
Toisaalta suomalainen ”asiantuntija” kertoo, että Suomessa ei tarvitse pelätä Isisin soluttautujia. Uskoo ken tahtoo.

Kun taakanjaosta päätetään, olisi parempi, jos Suomen hallitus nielisi typerän ylpeytensä ja liittoutuisi mieluummin EU:n itäisen osan maiden kanssa kuin Saksan, joka taas kerran on viemässä Eurooppaa kuilun partaalle. Tällä kertaa tuhon arkkitehtinä ei ole itävaltalainen korpraali vaan entisen DDR:n kasvatti Angela ”Mutti” Merkel.

9 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Saksa on taas kerran taluttamassa Eurooppaa kohti sotaa. Taluttaminen alkoi Balkanilla ja jatkui rauhanprojekti EU:lla, jos edellisiä isompia rähinöitä ei lasketa.

Jopa pinttyneenä kauppamiehenä tunnettu, alle kolmensadan asukkaan Karigasniemen kyläkauppias on intoutunut Merkelin puheista ja Sipilän esimerkistä lupautuessaan auttamaan hädänalaisia ja majoittamaan 30 "syyrialaista".

Itse epäilen, että auttamishalun taustalla saattaa kuitenkin olla myös ilman SPR:n vetoapua mahdollisesti huonosti menestyvä eräkievari majoitustiloineen sekä heikentynyt Norjan kruunu ja sen seurauksena naapurimaan muslimipakolaisille vähentynyt Halal-lihan myynti.



Yrjöperskeles kirjoitti...

Eikös se ole se sama Merkel, joka totesi muutama vuosi sitten, että monikulttuurisuus on totaalisen epäonnistunut kaikkialla?

Ja sitten minua huvittaisi kovasti tietää se, että mitä ovat nämä ”universaalit kansalaisoikeudet”? Tarkoittavatko ne sitä, että esim. Suomen kansalaisoikeudet koskevat ketä tahansa sanotaan nyt vaikka gambialaista jätkää, jos hän vaan niitä älyää vaatia? Vai onko tässä jossain vaiheessa lanseerattu se maailmanhallitus?

Tuo Minna Karhusen lausunto on oikeastaan se päivän hälyttävin. En minä voi tulkita tuota muulla tavalla kuin sillä, että virkamieskoneisto varautuu toimimaan suomalaisia vastaan suojellakseen haittamaahanmuuttoa ja varmistaakseen sen jatkumisen.

Anonyymi kirjoitti...

Unkarissa ja muissa entisissä itäblokin maissa on älykkäämmät poliitikot kuin täällä. Tai ainakin ne yrittävät ajaa maidensa ja kansojensa etuja.

Unkari ja Bulgaria harkitsevat aidan ostamista Israelista. Mallina on se aita mikä on Israelin ja Egyptin rajalla. Aita on viisi-kuusi metriä korkea, sen päällä piikilanka-aita, ja siellä on kamerat, tutkat ja liiketunnistimet.

Vaikuttaa siltä ettei Saksa oikeasti halua siirtolaisvirtaa, tai siis ei halua enää. Se kuitenkin haluaa siirtää Saksaan pyrkivät ja siellä jo olevat muiden riesaksi vaikka uhkailulla ja pakkotoimilla. Saksalla ei ole poliittista tahtoa palauttaa maahantulijat takaisin lähtömaihin ja niiden lähialueille. Poliittinen ylpeys ja arvovalta estää sen. Se pystyisi niin tekemään jos haluaisi.

Meinaako Saksan yritykset että siirtolaistulvasta saisi halpatyövoimaa? Jos heille maksetaan sosiaalitukia saa niin ei kai heitä kiinnosta alihintainen työ. Tai sitten halpatöitä tehdään samaan aikaan kuin nostetaan tukia.

Lauri Stark kirjoitti...

Universaalit kansalaisoikeudet.

Jumalauta...mitkä?

Vasarahammer kirjoitti...

Ykä: Alkuperäisessä artikkelissa luki "universal civil rights". Luulen, että Merkelin olisi pitänyt puhua ihmisoikeuksista. Joku venäläinen sanoi jossain, että EU on ideologinen projekti. Niinhän se on, eli eurooppalainen ei tarkoita samaa kuin EU, jonka kannattaminen edellyttää ideologista sitoutumista EU:n arvoihin. Niistä taas puhutaan usein (esim. Stubbin suulla) yhteisinä eurooppalaisina arvoina. Todellisuudessa ne ovat eliitin arvoja samalla tavalla kuin kommunismi oli aikanaan kommunistimaissa.

vieras: Itä-Euroopan ongelmana on köyhyys verrattuna länteen. Kommunismin aiheuttamaa elintasoeroa ei vielä ole saatu kurottua umpeen. Niitä on helppo lahjoa ja kiristää tukien menetyksillä.

Aita Israelista on hyvä ajatus. Israelkin rakentaa aitaa Jordanian rajalle. Israelin vasemmisto halusi sekin Syyrian pakolaisia, mutta Netanyahun hallitus ei oikein lämmennyt ajatukselle.

Ykälle vielä Karhusesta... Kyseessä on virastoturhake eli poliittiseen suojatyöpaikkaan päässyt entinen Kokoomuksen broileri ja nykyinen karriääribyrokraatti.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Minna_Karhunen

Becker kirjoitti...

Ei Suomessa viisastuta. Meidän poliitikoissa on liikaa Merkelin hännystelijöitä.
Stubb pitää matalaa profiilia, mutta hääräilee todennäköisesti jotain kansalaisten selän takana.

kunziitti kirjoitti...

Karhunen sanoi äänen sen minkä kaikki jo tietävät.

Diktatuurissa kansalaiset pakotetaan joustamaan valtion edun vuoksi. Demokratiassa valtio joustaa kansalaisten edun vuoksi.

Vasarahammer kirjoitti...

Lycan Thrope: "Diktatuurissa kansalaiset pakotetaan joustamaan valtion edun vuoksi. Demokratiassa valtio joustaa kansalaisten edun vuoksi."

En ole koskaan äänestänyt Angela Merkeliä päättämään Suomen asioista. Suomi on nyt tyrannia, jossa kansalaismielipiteellä ei ole merkitystä.

Becker: "Stubb pitää matalaa profiilia, mutta hääräilee todennäköisesti jotain kansalaisten selän takana."

Kokoomuksen ministeriryhmästä ainakin kaksi on suuren johtajan suojatteja.

Vasarahammer kirjoitti...

Virastoturhake avautuu. On ilmeisesti saanut lausunnostaan epämiellyttävää palautetta.

Edelleenkin kuulemma pelkää vastaannottokeskuksiin polttopulloja heitteleviä suomalaisia, jotka siis ovat satuolentoja, koska heitä ei toistaiseksi ole näkynyt.

http://avijohtaja.blogspot.fi/2015/09/ristiriitaisissa-tunnelmissa.html