maanantaina, heinäkuuta 27, 2015

Slunga-Poutsalo näyttää mallia


Kun lukee lehtien kolumnisteja ja nimettömien pääkirjoittajien älyvapaita sepustuksia, on virkistävää törmätä aikuiseen näkemykseen Olli Immosen kirjoituksen aiheuttamasta kohusta. Sellainen tulee Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalolta.

Puoluesihteeri ei ota kantaa itse kirjoituksen sisältöön ja toteaa, että kansanedustajien kannanottojen kommentointi kuuluu eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terholle. Ensiksi Slunga-Poutsalo kommentoi kirjoituksesta julkisuudessa esitettyä mielikuvaa:

”En hyväksy mielikuvaa, mikä Immosen kirjoituksesta on syntynyt. Toivoisinkin Ollin ottavan itse vähän selventävän kannan siihen, mitä hän on tällä kirjoittelullaan tarkoittanut.”

Immonen on jo kommentoinut kirjoitustaan julkisuudessa. Mielikuvat ovat jo ajat sitten irtautuneet itse kirjoituksesta ja alkaneet elää omaa elämäänsä.

Hän toteaa, että perussuomalaiset voivat ehkä ymmärtää termin monikulttuurisuus eri tavalla kuin monet muut. Tämä on varmasti totta ainakin vihervasemmiston reaktioiden perusteella. Heidän olkiukkoargumentoinnissaan monikulttuuri-ideologian vastustaminen tarkoittaa rodullisesti puhtaan yksikulttuurisen impivaaran luomista.

Puoluesihteeri kommentoi puoluejohdon roolia:

”Slunga-Poutsalon mukaan Immosella ei ollut puoluejohdon hiljaista hyväksyntää kirjoitukselleen. Hänen mukaansa puoluejohto ei irtisanoudu Immosen puheista, vaan korostaa sitä, että jokainen kansanedustaja ja valtuutettu tarkkaan harkitsisi sanamuotoja, joilla tuo mielipiteitään julkisuuteen.”

Slunga-Poutsalo kertoo taistelu-sanan väärinymmärtämistä:

”Sen sijaan Immosen käyttämän taistelu-sanan väärinymmärtäminen on puoluesihteerin mielestä "vähän kornia". Myös muut puolueet, ja koko yhteiskunta, taistelevat koko ajan monenlaisia asioita vastaan, hän sanoo.”

Myös puoluesihteeri näkee kirjoituksen aiheuttaneen ongelmia:

”Näyttää siltä, että perussuomalaisista uskotaan mitä tahansa.”

”Ihmiset varmaan kuvittelevat, että meillä on joku salainen joukko-osasto jossain. Tämä on ihan absurdi tilanne”

Slunga-Poutsalo ei syytä ketään vaan kertoo asiat selkeästi. Samalla hän antaa puoluetovereilleen mallia, miten julkisuudessa esiinnytään. Puoluesihteeri ei lähtenyt ruotimaan itse kirjoitusta tai kertomaan mielipidettään siitä. Hän vain kehotti kansanedustaja Olli Immosta selventämään kirjoituksensa viestiä. Ennen kaikkea hän ei esiintymisellään antanut lisää ammuksia valtamedialle eikä poliittisille vastustajille. Vielä kun Perussuomalaiset osaisivat kääntää puolustuksen hyökkäykseksi.

Ensimmäisenä tähtäimeen kannattaa ottaa helppoja poliittisia irtopisteitä kalastelevat opportunistit, joista tässä otan esimerkkinä hallituspuolue Kokoomuksen europarlamentaarikko Henna Virkkusen. Hänen mielestään Kokoomuksen tulisi pohtia hallitusyhteistyön jatkamista rasistisen ja jopa fasistisen puolueen kanssa. Tällaiset kannanotot heikentävät hallituksen ilmapiiriä paljon enemmän kuin Immosen yölliset kynäilyt Facebookissa.

Tässä vaiheessa tilanne näyttää Perussuomalaisten kannalta paremmalta kuin vielä eilen. Vain puheenjohtaja Timo Soini voi vielä pilata kaiken. Tästä on jo saatu esimakua valtamediassa:

”Ryhmä päättää siitä sitten. Sitä varten meillä on [eduskunta]ryhmä, jota johdetaan Sampo Terhon toimesta.”

”Kyllä minä luulen, että se Immonen harjataan siellä ihan huolella.”
Nähtäväksi jää, mitä nämä harjaamistoimet lopulta ovat. Ex-kansanedustaja James Hirvisaari luultavasti tietää paremmin, koska hänellä on kokemusta Soinin ”harjakaisista”.

4 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Ihan asiallinen kommentti ja jopa tuo "taistelu" termin ymmärtäminen oikein on hyvä. Vähitellen alkaa levitä tietoisuuteen islamin luonne.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Naurettavintahan tässä on se, että Keskusrikospoliisi ihan oikeasti tutkii Immosen kirjoitusta:

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/immonen-en-nae-kirjoituksessani-edelleenkaan-mitaan-vaaraa-krp-selvittaa/703129/

Itse näen, että Soini menee tässä eduskuntaryhmänsä taakse piiloon, vaikka olisi ihan hyvin voinut todeta, että retoriset kysymykset käsitellään filosofian laitoksella eikä eduskuntaryhmässä.

IDA kirjoitti...

Naapurin Penan kanssa ollaan harkittu, että ei ainoastaan äänestetä Riikkaa, vaan käydään puhumassa hänen puolestaan. Hieno ihminen.

Tänään siis suorastaan otti päähän katsoa A-studiota. Riikka oli ainoa, joka sai puhtaat paperit. Simoniin petyin täysin, Saarakkala oli ok, mutta ei hänkään osannut ottaa esille, että Ollin kirjoituksessa ei ollut mitään väärää. Sebastian Tynkkynen osasi sen sanoa, mutta meni liian taiteelliselle puolelle. Kavereilla olisi ollut tilaisuus repiä koko median kampanja kasaan. Riikka hoiti tonttinsa hyvin, mutta toimittaja keskeytteli liikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Puoluesihteerin pitäisi osallistua eduskuntayhmän kokoukseen ja kertoa oma arvionsa ja ehdotuksensa. Kai Soini kuuntelee puoluesihteeriä tosissaan?