torstaina, heinäkuuta 02, 2015

Kesätoimittaja vastajihadistien kimpussa


Kesällä toimittajilla on usein pulaa jutuista. Siksi jopa Suomen kuvalehti julkaisi väsähtäneen jutun ”vastajihadistien aatteesta”. Luonnollisesti juttua varten oli haastateltu Suomen johtavaa vastajihadismin asiantuntijaa, joka tuttuun tapaansa yhdisteli perussuomalaisten poliitikkoihin kohdistuvaa nälvimistä löysiin heittoihin ja leimakirveen heilutteluun. Itse otsikon aiheesta eli vastajihadismin aatteesta jutussa ei oikeastaan kerrottu.

Asiantuntijana toiminut Jussi Jalonen ja tiedostava toimittaja Päivi Lakka käyttävät tarkoituksellisesti leimaavia sanoja kuten ”muslimiviha” ja ”muukalaisvastaisuus”. Jalonen myös vilauttelee natsikorttia kuvatessaan Slovakiassa järjestettyä EU:n siirtolaisten taakanjakoa vastustavaa mielenosoitusta.

Valtavirran käsitys islamilaisesta terrorismista

Jalosella on myös ollut tapana nähdä vastajihadismi lähinnä myyttisen äärioikeiston tapana pestä natsileima itsestään ja saada uusia kannattajia. Hän ei tietääkseni koskaan ole edes yrittänyt nähdä ilmiön takana mitään todellista tai analysoida ”aatetta” toisin kuin norjalaisen Anders Breivikin terroritekojen yhteydessä. Ennemminkin hän keksii asioita sitä mukaa, kun mieleen juolahtaa. Esimerkiksi ruotsidemokraattien kansaedustaja Kent Ekeroth saa Jaloselta kunniamaininnan ”tunnustuksellisena vastajihadistina”, mitä tämä sitten tarkoittaakin.

On myös kyseenalaista käsitellä vastajihadismia aatteena. Pohjimmiltaan kyse on siitä, nähdäänkö uhkana pelkästään islamilainen terrorismi vai terrorismin taustalla vaikuttava ideologia. Tässä yhteydessä on hyvä ensin käsitellä valtavirran käsitystä islamilaisesta terrorismista. Valtavirralla tässä tarkoitan ensisijaisesti länsimaisten valtiojohtajien julkisiin esiintymisiin perustuvaa käsitystä.

Vastajihadismin käsittely on parasta aloittaa syyskuun 11. päivän terrori-iskuista, joiden jälkeen Yhdysvallat aloitti presidentti George W. Bushin johdolla sodan terrorismia vastaan. Tämä sodanjulistus oli sikäli kummallinen, että siinä vastustettavana asiana ei ole valtio tai ideologia vaan asymmetrisen sodankäynnin taktiikka.

Bush ja muut lännen johtajat ovat julkisissa esiintymisissään korostaneet, että terroristit eivät edusta islamia vaan jotakin sen vääristeltyä versiota, eli terroristien toiminnalle ei löydy tukea varsinaisesta islamista. Lisäksi muistetaan mainita, että terroristit edustavat muslimeista vain pientä vähemmistöä ja valtaenemmistö muslimeista on rauhanomaisia ja pohjimmiltaan samanlaisia kuin me länsimaalaiset.

Bushin seuraaja Barack Obama on mennyt vielä pitemmälle yrittäessään pestä pois islamin terrorismista. Obama järjesti melko pian Pariisin terrori-iskujen jälkeen konferenssin, jossa vastustettiin ”väkivaltaista ekstremismiä”. Mukaan oli kutsuttu edustajia amerikkalaisista muslimijärjestöistä, joista suuri osa on Muslimiveljeskunnan peitejärjestöjä.

Vastajihadistinen näkemys

Valtavirran lähestymistavassa keskitytään terrorismiin ja sivuutetaan täysin terrorismin taustaideologia, joka perustuu islamin pyhiin kirjoituksiin. Tämä taas johtaa virheellisiin poliittisiin päätöksiin, joiden seurauksena tuhansia ihmishenkiä menetetään ja valtiot ajautuvat sisällissotaan ja kaaokseen. Näin on käynyt Irakissa ja Afganistanissa, jonne Yhdysvaltojen terrorisminvastaisen sodan varsinaiset sotatoimet kohdistuivat.


Vastajihadistisen näkemyksen mukaan terroristit eivät vääristele islamia, kun perustelevat toimintaansa. Päinvastoin he seuraavat islamin profeetan esimerkkiä uskollisesti. On ehkä väärin kutsua heitä ääri-islamisteiksi tai radikaaleiksi islamisteiksi. Oikeampi termi olisi fundamentalisti eli sellainen, joka ottaa islamin opetukset kirjaimellisesti tosissaan.

Jihadismin viimeisintä johtotähteä Islamilaista valtiota ei sitäkään ole kaikesta raakalaismaisuudestaan huolimatta julistettu kerettiläiseksi. Ainakaan Egyptissä sijaitsevan Al Azharin yliopiston oppineet eivät näe Islamilaisen valtion toimintaa epäislamilaiseksi. Miten he voisivatkaan, koska Islamilainen valtio noudattaa islamia tunnollisesti? Ainoastaan länsimaiset poliittiset johtajat ovat riittävän hölmöjä väittämään shariaa islamin vastaiseksi tai Islamilaista valtiota epäislamilaiseksi.

Terroristien pitkän tähtäimen tavoite on islamisoida koko maailma eli tuhota muut uskonnot ja saattaa voimaan islamilainen sharia-laki. Muutkin kuin väkivaltaiset terroristit kannattavat shariaa ja haluavat islamisoida koko maailman. Terroristien aate on osa islamin ydintä ja kaikki islamin koulukunnat ovat yksimielisiä tästä tavoitteesta.

Koska lännessä keskitytään terrorismiin, terroristien kanssa samaa tavoitetta eli sharia-lakia ajavat muslimijärjestöt nähdään ”maltillisina” ja mahdollisina yhteistyökumppaneina. Viimeksi EU:n ulko- ja turvallisuusasioiden korkea edustaja Federica Mogherini totesi seuraavaa:

”Da'esh [Islamilainen valtio] on islamin pahin vihollinen tämän päivän maailmassa. Sen uhrit ovat ensisijaisesti muslimeja. Islam on itsekin uhri.”

”En pelkää sanoa, että poliittisen islamin tulisi olla mukana kuvassa. Uskonnolla on roolinsa politiikassa – ei aina hyvä eikä aina huono. Uskonto voi olla osa prosessia. Kyse on vain siitä, onko prosessi demokraattinen vai ei.”

Mogherini on tyypillisen EU-virkamiehen tapaan sosialisti ja liittyi vuonna 1988 Italian kommunistien nuorisojärjestöön. Sosialisteille yhteistyö sharia-lakia kannattavien islamistien kanssa ei näytä tuottavan minkäänlaisia ongelmia.

Vastajihadistisen näkemyksen mukaan sharia-laki ei ole sovitettavissa yhteen länsimaisen oikeuskäsityksen kanssa. Itse asiassa sharia edustaa länsimaisten perusarvojen antiteesiä. Jos lännessä annetaan periksi islamilaisen sharian vaatimuksille, luovutaan samalla länsimaisista perusarvoista, joita useimmat pitävät tärkeinä ja/tai itsestään selvinä. Esimerkiksi yhdenvertaisuus lain edessä, sananvapaus ja sukupuolten välinen tasa-arvo kärsivät, jos sharia-lain vaatijoille annetaan periksi.

Islamilaisten maiden yhteistyöjärjestö OIC on jo vuosia ajanut islamin arvostelun kieltämistä kansainvälisillä foorumeilla. Monet länsimaat ovat kriminalisoineet islamin pilkan. Suomessakin tietääkseni kaikki viime vuosien tuomiot uskonrauhan rikkomisesta on annettu islamin pyhien asioiden pilkkaamisesta.

Palataan vielä lopuksi terrorismiin. Sen takaa löytyy yleensä poliittinen tavoite. Islamilaisen terrorismin tavoitteena on heikentää vihollisen taistelutahtoa ja saada heidät alistumaan. Terrorismi myös toimii, mistä osoittaa länsimaiden tiedotusvälineiden toiminta Charlie Hebdo -terrori-iskujen jälkeen. Harva valtamedian instanssi julkaisi Charlie Hebdon piirroksia tai kansikuvia. Monet näyttivät kansikuvan uutiskuvissaan tunnistamattomaksi pikselöitynä. Charlie Hebdon terroristit myös noudattivat islamin profeetan esimerkkiä. Medinassa Asma bint Marwan -niminen nainen rohkeni arvostella Muhammadin toimintaa. Tämän seurauksena Muhammad tapatti hänet.

Länsimaita vastaan käydään sotaa, mutta useimmat länsimaalaiset eivät itse ymmärrä tätä kuten eivät myöskään islamilaisen sodankäynnin eri menetelmiä. Se ”maltillinen” ja ”rauhanomainen” tapa on monesti tehokkaampi, koska suorassa sotilaallisessa yhteenotossa islam jäisi luultavasti kakkoseksi.

Lause islamista ”rauhan uskontona” on jo ajat sitten muuttunut huonoksi vitsiksi. Myös länsimaisten johtajien vakuuttelut, että tälläkään kerrallakaan terroriteolla ei ollut mitään tekemistä islamin kanssa, alkavat kuulostaa koomisilta, vaikka tarkoituksena on todennäköisesti rauhoitella ihmisiä ja estää kiukun purkautuminen syyttömiin muslimeihin.

Jussi Jalonen ja Päivi Lakka ovat Suomen kuvalehden kirjoituksessaan islamin asialla, kun he mustamaalaavat, pilkkaavat ja demonisoivat ihmisiä, jotka toimivat islamin vaikutusvallan vähentämiseksi länsimaissa.

17 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Suomen Kuvalehden maksumuuri, perkele.

Kumitonttu kirjoitti...

Minusta tuo on hyvä oivallus, että antijihadismi ei ole ideologia. Se selittää, miksi Jalonen ei onnistu maalaamaan mitään loogista kuvaa antijihadismista, vaan Jalosen kuva on riitaisa ja sekava kuin rikkinäinen radio.

Kumitonttu kirjoitti...

Tässä tämä artikkeli kokonaisuudessaan (osa 1/2). Vasara voi poistaa niin halutessaan:

Terrori-iskut lietsovat muslimivihaa – tällainen on vastajihadistien aate
Suomessa järjestäytynyt islamin vastainen liikehdintä on vielä vähäistä, sanoo tutkija.

”Vastajihadismi eli islaminvastaisuus oli jo hieman poistumassa muodista”, sanoo Tampereen yliopiston oikeistoradikalismia tutkinut historiantutkija Jussi Jalonen.

Kun Pariisissa iskettiin tammikuussa satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen, Jalonen aavisteli siitä lähtölaukausta islamin vastaisen liikehdinnän uudelle aallolle. Ranskassa olikin havaittavissa piikki muun muassa moskeijoiden vandalisoinnissa ja viharikosten määrässä.

”Muslimiviha nousee ja laskee usein rytmittäin.”

Ääri-islamistien lisääntyneet terrori-iskut Euroopassa ja arabimaissa nostattavat Jalosen mukaan islaminvastaisuutta entisestään.

”Uusien liikkeiden aktivoitumista ympäri Eurooppaa ei kuitenkaan ole nyt tapahtunut.”

Terroristit saattavat Jalosen mielestä toivoa iskujen kärjistävän etnisten ryhmien ja uskontokuntien välisiä suhteita entisestään.

”Muslimivastaisia ajatuksia ruokkivat selvimmin juuri tämänkaltaiset ääri-islamistiset terroriteot.”



Perjantaina 26. kesäkuuta maailmaa ravisutti kolmen lähes samanaikaisen terrori-iskun aalto.

Puoli vuotta Charlie Hebdon iskun jälkeen pienessä Saint-Quentin-Fallavierin kaupungissa Lyonin kaakkoispuolella sijaitsevan Air Productsin tehtaalla räjähti.

Kahden miehen kerrottiin tunkeutuneen kaasutehtaan alueelle ja räjäyttäneen useita tehtaan pihalla sijainneita kaasupulloja. Iskussa kuoli yksi ja haavoittui kaksi henkilöä. Epäilty 35-vuotias mies on tunnustanut tekonsa. Teon tarkka motiivi on yhä arvoitus.

”Saint-Quentin-Fallavierin iskun jälkeen on odotettavissa piikki Ranskan islaminvastaisissa moskeijahyökkäyksissä”, Jalonen arvioi. ”Myös Ranskan Kansallisen rintaman europarlamentaarikko Marine Le Peniltä voidaan odottaa jyrkkiä kommentteja.”

Jalonen ihmettelee kuitenkin, miksi perjantaisen iskun kohteeksi valikoitui taas Ranska.

”Toki Ranskassa on laaja muslimiväestö, jonka rekrytointiin ääri-islamistit varmasti tahdotaan panostaa.”

”Ensimmäinen reaktioni oli, että tekijä on jollakin tavalla mukana Ranskan värväystoiminnassa.”

Iskun tekijäksi tunnustautunut mies on ollut Ranskan viranomaisten seurannassa vuosina 2006–2008. Juuri uusien taistelijoiden värväys alkaa nyt Jalosen mukaan tuottaa laajemmin vastaavia terrori-iskuja myös Euroopassa.

Samana perjantaina mies surmasi rynnäkkökiväärillä 38 ja haavoitti yli 40 ihmistä Tunisian Soussen turistien suosiman luksushotellin rannalla ja uima-altaalla.

Kuwaitissa šiialaiseen moskeijaan kohdistuneessa itsemurhapommituksessa kuoli 27 ja haavoittui 200 ihmistä.

Terroristijärjestö Isis on sanonut olevansa Tunisian ja Kuwaitin iskujen takana. Teot osoittavat selkeästi terrorismin uhkan kasvusta.



”Vastajihadistien” eli islamia vastustavien keskeinen aate liittyy muslimien väestöräjähdykseen.

Aatteen juuret ovat sirpaleiset ja liikkeessä on ollut vuosien kuluessa mukana monta eri järjestöä. Vuonna 2011 vastajihadisteista puhuttiin nettikirjoittajien verkostona, joka ei ole varsinainen järjestäytynyt liike. Mutta myös tämän verkoston ulkopuolella järjestettiin kokoontumisia.

Alun perin islaminvastainen aate lähti liikkeelle Stop the islamization of Europen (SIOE) sekä Stop the islamization of American (SIOA) avittamana. Ryhmät pyrkivät nimensä mukaisesti estämään islamin vaikutusvallan leviämisen Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Theo van Goghin murha vuonna 2004 toimi Jalosen mukaan lähtölaukauksina ensimmäiselle islaminvastaiselle liikkeelle. Jyllands-Postenin Muhammadin pilapiirroksista vuosien 2005 ja 2006 vaihteessa noussut kohu vauhditti aatteen kannatusta entisestään.

Näiden tapausten väliin sijoittuivat vielä Ranskan lähiömellakat syksyllä 2005.

”Tunnettu yhdysvaltalainen Lähi-idän tutkija Daniel Pipes nimesi mellakat välittömästi muslimimellakoiksi. Hän käytti niitä esimerkkinä siitä, miten jihadia ja intifadaa käydään nyt Euroopan sydämessä.”

Kumitonttu kirjoitti...

Osa 2/2

Aatteen kannattajat saivat laajemminkin huomiota kansainvälisiä islaminvastaisilla konferensseillaan.

Yksi huomattavin liikkeessä toiminut poliittinen vaikuttaja oli Hollannin Vapauspuolueen johtaja Geert Wilders. Toinen poliittisesti vahva tekijä ovat ruotsidemokraatit, Sverigedemokraterna (SD). Puolueen kansanedustaja Kent Ekerothia voidaan Jalosen mielestä pitää varsin tunnustuksellisena vastajihadistina.

Ekeroth esiintyi myös perussuomalaisten vaalitilaisuudessa juuri ennen tämän vuoden eduskuntavaaleja.

Islaminvastaisen liikkeen kannattajat ovat Jalosen mukaan yhä aktiivisia, vaikka viimeinenCounterjihad-konferenssi järjestettiin Tukholmassa vuonna 2012. Kokoukset ja yhteinen suunnittelu lienee nyt jäänyt hänen mukaansa taka-alalle. Osittain ehkä senkin vuoksi, että niille ei enää ole yhtä suurta tarvetta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Juttuhan on tyypillistä väsynyttä läppää, joka pohjautuu siihen, että oikean islamin määrittelevät länsimaiset asiantuntijat eivätkä islamilaiset itse. Mutta se minua mietityttää (en varmaan aikanaan seurannut asioita tarpeeksi tarkasti), että mistä tuo Jussi Jalonen oikein ilmestyi jonkunlaiseksi valtakunnan yleisasiantuntijaksi? Oliko hänellä jotain huomattavaa, muista poikkeavaa opillista näyttöä, vai perustuuko hänen menestyksensä siihen, että hän puhuu juuri sen, mitä kuuntelija haluaa kuulla?

Kari kirjoitti...

Jihad on islamin pyhä sota ja muslimien verinen velvollisuus käydä sotaa uskottomia vastaan, sekä tappaa myös niitä, jotka ovat jihadissaan velttoja.

CounterJihad(vastaJihad) on islamin laittoman hyökkäyssodan uhrien yritys puolustautua väkivallattomasti ja rauhanomaisesti levittämällä tietoa ihmiskuntaa kohdanneesta, sen suurimmasta ideologisesta onnettomuudesta.

Jalonen ja Suomen Kuvalehti ovat islamisteja ja counter-counter jihadisteja tuomitessaan uhrien rauhanomaiset yritykset puolustautua, niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin.

No pahuus ja tyhmyys ovat saavuttaneet ennenkin suurimmat voittokulkunsa yhdistyneinä.

Bogreol kirjoitti...

Kukaan ei olisi uskonut kymmenen vuotta sitten, että Pia Kjærsgaard olisi jonain päivänä kuningattaresta seuraava Tanskassa. Nyt hän on Kansankäräjien puheenjohtaja. Kansan enemmistön tahto maaanmuuttopolitiikassa alkaa toteutua, tämä on suuri vihan aihe kulttuurieliitille. Henrik Day Poulsen kirjoitti Berlingske Tidenissä, että Kjærsgaard jää Tanskan historiaan sen merkityksellisimpinä poliitikkona, hän oli ensimmäinen, joka problematisoi muslimien maahanmuuton. Tänään hän on jatkuvan poliisisuojelun tarpeessa. Sekin jo osoittaa islamin vaarallisuuden. Day Poulsen kirjoitti, että ilman Pia Kjærsgaardia Tanska olisi nyt kuin Ruotsi, epäonninen maa. Sosiaalidemokraattien Poul Nyrup sanoi kymmenen vuotta sitten, ettei Tanskan kansanpuolueesta tule "sisäsiistejä", nyt suurin osa kansasta tukee heidän maahanmuuttoplitiikkaansa.
Islaminvastainen liike voi hyvin, ja islamin kannattajat käyttäytyvät ikäänkuin muu yhteiskunta olisi pettänyt heidät, turvautuvat leimaamiseen ja raivoamiseen.

Kari kirjoitti...

Tarkkaan ottaen vastajihadismi ei ole islamin vastaisuutta, vaaan islamin pyhän sodan vastaisuutta, sillä esitelläänhän meille mielellään jihadia ja sen terrorismia vastaan mieltään osoittavia muslimeja. Islamin ulkopuolinen jihadin/pyhän sodan vastustaja useimmiten kuitenkin ymmärtää, että ongelma ei ole itse sota, vaan siihen johtava ja ihmisten mieliä saastuttava ideologia.



Yrjö:". Mutta se minua mietityttää (en varmaan aikanaan seurannut asioita tarpeeksi tarkasti), että mistä tuo Jussi Jalonen oikein ilmestyi jonkunlaiseksi valtakunnan yleisasiantuntijaksi?"

Eikös tämäkin ole niitä Uuden Suomen Puheenvuorosta mailmanmaineeseen nousseita runsaslukuisia turhanpuhujia ja eksyttäjiä?

Vasarahammer kirjoitti...

Lukekaa tekstissä linkitetty EU:n ulko- ja turvallisuusasioiden edustaja Federica Mogherinin lausunto. Sen perusteella EU:n päättävissä elimissä poliittinen islam eli se osa islamia, joka ajaa sharia-lakia koko maailmaan ja koko maailman islamisoimista, toivotetaan tervetulleeksi Euroopaan.

Tässä Ezra Levantin videojuttu asiasta:

http://www.therebel.media/you_won_t_believe_what

Vasarahammer kirjoitti...

"Tarkkaan ottaen vastajihadismi ei ole islamin vastaisuutta, vaaan islamin pyhän sodan vastaisuutta, sillä esitelläänhän meille mielellään jihadia ja sen terrorismia vastaan mieltään osoittavia muslimeja."

Jos vastustat jihadia, vastustat islamia. Näin on, koska jihad on olennainen osa islamia ja ehkä sen tärkein menestystekijä vuosisatojen ajan.

Voidaan teeskennellä, että jihad ja sen väkivaltainen osa eli terrorismi eivät ole oikeaa islamia. Todellisuudessa jihadia ja sen väkivaltaista osaa ei voi poistaa islamista ilman, että koko islamin perusta tuhoutuu. Tai ehkä voi mutta muutos kestää sukupolvien ajan, jos muutosta ylipäänsä tapahtuu.

Federica Mogherini ja hänen kaltaisensa sosialistit ovat seinähulluja, jos luulevat, että ylikansallinen EU pystyy syleilemällä kesyttämään poliittisen islamin.

Pahinta on se, että syleilemällä poliittista islamia, länsimaiden poliittinen eliitti pettää islamin uhrit eli ne muslimit, jotka vastustavat poliittista islamia, ja ne, jotka haluaisivat vaihtaa islamin johonkin muuhun. Islamilaisissa maissa elävät kristityt on jo petetty, joten heillä ei ole suurta väliä kuten ei myöskään islamilaisten maiden juutalaisilla, joista suurin osa on pelastettu Israeliin tai muualle länteen. Tosin Euroopasta juutalaiset joutuvat lähtemään, jos nykyinen politiikka jatkuu.

Anonyymi kirjoitti...

Poliitikot haluavat saada muslimien äänet vaaleissa. He haluavat turvata öljyn saannin arabimaista ja Iranista. Siksi islamista puhutaan myönteiseen sävyyn ja yritetään kiistää kielteisten piirteiden kuuluvan islamiin. Siinä mennään pitkälle kaikenlaisten kuperkeikkojen kanssa ja yritetään ympyrän neliöintiä. Se on motiivi ainakin sille miksi Israelia vastustetaan poliittisesti eri tavoin.

Kari kirjoitti...

Vasara: "Voidaan teeskennellä, että jihad ja sen väkivaltainen osa eli terrorismi eivät ole oikeaa islamia. Todellisuudessa jihadia ja sen väkivaltaista osaa ei voi poistaa islamista ilman, että koko islamin perusta tuhoutuu. Tai ehkä voi mutta muutos kestää sukupolvien ajan, jos muutosta ylipäänsä tapahtuu."

Periaatteessa näin, mutta käytännössä maailman suurimman Counter/anti-jihadistisen liikkeen muodostavat muslimit. Maailmanlaajuisesti heitä on kymmenistä satoihin miljooniin. Länsimaiset sekulaarit aktivistit Fjordman, Atlas Shrugs & Co on vain kourallinen ihmisiä.
Pääosan Lännen antijihadisteista ovat pääasiassa muodostaneet uskonnolliset ja konservatiivit kristityt ja juutalaiset tiedostamatta itsekään kuuluvansa ryhmään.

Lähes 40-vuotta asiaa seurattuani Suomen aktiivit Counterjihadistit on perinteiseti voitu laskea yhden käden sormilla ja vasta viime vuosina. Itse tutustuin varsinaisesti poliittiseen antijihadismiin 80-90-lukujen vaihteessa biblebeltiläisen Libscomb-yliopiston historian professori ystäväni kautta.

P.S. Jihad ja terrorismikaan ei ole sama asia. Edellinen on maailmanlaajuinen sota, jälkimmäinen yksi sen käyntitavoista, tai keinoista.

Vasarahammer kirjoitti...

Kari:
"Periaatteessa näin, mutta käytännössä maailman suurimman Counter/anti-jihadistisen liikkeen muodostavat muslimit. Maailmanlaajuisesti heitä on kymmenistä satoihin miljooniin. Länsimaiset sekulaarit aktivistit Fjordman, Atlas Shrugs & Co on vain kourallinen ihmisiä."

EDL, Pegida ja muut vastaavat viritelmät ovat yritys laajentaa porukkaa. Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska vallanpitäjät ovat osoittaneet yhdessä käsikassaroidensa eli vasemmistolaisten antifasistien kanssa, että aktivismista joutuu maksamaan kovan hinnan.

Niille muslimeille, jotka pelkäävät kuollakseen islamistien valtaannousua, länsimaiden johtajien löysät "ei mitään tekemistä islamin kanssa" -puheet kertovat järkyttävästä ymmärtämättömyydestä ja typeryydestä.

Islamistit hallitsevat lähes kaikkia lännessä toimivia muslimijärjestöjä. Valitettavasti lännen johtajat kuuntelevat yhä enenevässä määrin heitä, kun mietitään vastatoimia "väkivaltaiselle ekstremismille". Kun asiantuntijatieto "ekstremismistä" tulee islamisteilta ja petrodollarin korruptoimilta islamin tutkijoilta, lopputulos on kaikkien nähtävissä.

Lännessä mietitään kovasti, miten "radikalisoituminen" tapahtuu. Todellisuudessa radikalisoituminen on suunniteltua toimintaa ja Muslimiveljeskunta peitejärjestöineen näyttelee siinä merkittävää roolia. Veljeskunnan toiminta perustuu Qutbin Milestones-kirjaan, joka taas ottaa mallia islamin syntyajoilta vaiheittaisista ilmestyksistä (Koraanin ilmestykset kattavat 23 vuoden ajan).

Sen sijaan, että perehdyttäisiin "ekstremistien" ideologiseen perustaan, tyydytään puolivillaisiin yhteiskunnallisiin teorioihin, joiden selitysvoima ei perustu todelliseen näyttöön.

Lauri Stark kirjoitti...

”Da'esh [Islamilainen valtio] on islamin pahin vihollinen tämän päivän maailmassa. Sen uhrit ovat ensisijaisesti muslimeja. Islam on itsekin uhri.”

Vaikka tämä onkin totta, mikä ihmeen argumentti se olisi? Neuvostoliitto oli kaikkein pahin omille kansalaisilleen, mutta maa oli silti Suomen ja länsivaltojen vihollinen. Miksei sellaista saisi kutsua omalla nimellään nyt?

Vasarahammer kirjoitti...

"Vaikka tämä onkin totta, mikä ihmeen argumentti se olisi? Neuvostoliitto oli kaikkein pahin omille kansalaisilleen, mutta maa oli silti Suomen ja länsivaltojen vihollinen. Miksei sellaista saisi kutsua omalla nimellään nyt?"

Kyllä venäläiset olivat kommunismin uhreja mutta kommunismi ei ollut Neuvostoliiton uhri. Neuvostoliitto oli vallankumouksellisen kommunismin sovellutus käytäntöön.

Samalla tavalla Islamilainen valtio eli poliittisesti korrektisti Da'esh on islamilaisen sharian käytännön sovellutus. Muslimit, jotka eivät sopeudu tiukan sharia-lain vaatimuksiin, ovat islamin uhreja.

Suvaitsevaisessa logiikassa kaikki on käännetty päälaelleen kuten Mogherinin lausunnossa.

Vasarahammer kirjoitti...

Jatkoa edelliseen...

Mogherini on taustaltaan eurokommunisti eli hän ajattelee, että jos päiden katkominen ja homojen heittely katolta saatetaan voimaan demokraattisen prosessin kautta, se on ok, kun taas väkivaltaisen vallankaappauksen kautta perustettu sharia-valtio ei ole.

Kari kirjoitti...

Vasara:"Mogherini on taustaltaan eurokommunisti eli hän ajattelee, että jos päiden katkominen ja homojen heittely katolta saatetaan voimaan demokraattisen prosessin kautta, se on ok".

Sama ongelma koskee muitakin Lännen liberaaleja ja libertaareja.


Ei ole olemassa muuten kuin väkivaltaisen vallankaappauksen kautta syntyneitä sharia-valtioita Arabit olivat ensimmäinen uhri. Sama koskee kommunistisia valtioita. Venäläiset ensimmäinen uhri.

Uhrit muuttuvat kuitenkin rikollisiksi sillä hetkellä, kun he itsekin osallistuvat ideologian väkivaltaan, tai pelkästään hyväksyvät rikollisen ideologian vaikka demokratian keinoin. Mogherini on itse tälläinen moraaliton taparikollinen, samoin kuin Lännen johtajat yleensäkin.