sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2015

Mita v****a?


Viime kuukausina internetiin on ilmestynyt kohujulkaisu, jonka myös Keskusrikospoliisi tuntee. Tämä julkaisu näyttää ulkoisesti 2000-luvun alun Iltalehden nettisivulta. Sivuston nimi on alatyylinen, kieliasussa on selkeitä puutteita eikä lehti edes ainoan edustajansa mukaan tee varsinaista toimitustyötä vaan poimii jutut eri lähteistä. Hyvästä journalistisesta tavasta on turha puhua tässä yhteydessä. Siitä huolimatta mitavittua.fi -sivustolla on yli 200 000 lukijaa päivässä.

Ovatko ihmiset tyhmiä?

Ihmisten täytyy olla tyhmiä. Näin toteaa Saku Timonen mitavittua.fi -sivuston taustoja luotaavassa kirjoituksessaan, jossa sivustoa pidetään Ilja Janitskinin kyynisenä rahastusoperaationa:

”Näin kyynistä rahastusta näkee harvoin. Sen onnistuminen yli odotusten kertoo selvää kieltään ihmisten typeryydestä, hyväuskoisuudesta ja medialukutaidottomuudesta. Jokainen klikkaus tuottaa Janitskinille mainostuloja rahoittamaan hänen luksuselämäänsä ja saa hänet nauramaan lisää ihmisten hölmöydelle.”

Janitskin siis nauraa matkalla pankkiin, ja tästä syystä sivustoa pitäisi paheksua ja vältellä. Timosen kuvakaappausten perusteella sivuston valtava menestys on yllättänyt tekijänsäkin. Timonen erehtyy kuitenkin pahasti, jos hän kuvittelee sivuston suosion kertovan ihmisten hölmöydestä ja hyväuskoisuudesta. Kyllä se kertoo jostain aivan muusta.

Timonen nimittäin aliarvioi ihmisiä ja pitää heitä tyhminä. Tässä hän edustaa täsmälleen samaa näkemystä kuin keskiverto vastuullinen journalisti, jolle hyvä journalistinen tapa tarkoittaa epämiellyttävien faktojen pimittämistä ja tiettyjen asioiden selittämistä parhain päin. Tyhmä ihminen kun ei pysty käsittelemään totuutta, joten vastuullinen journalisti paketoi asiat tyhmille ihmisille sopivaan muotoon. Tyhmille ihmisille pitää kertoa, että M/S Amorellan raiskaajat olivat ruotsalaisia. Sen sijaan ei saa sanoa, että he olivat somaleja.

Mitavittua.fi -sivuston menestys kertoo enemmän valtamedian surkeudesta kuin mistään muusta. Journalistit ovat omahyväinen keskinäiseen kehumiseen keskittynyt ammattikunta, joka palkitsee keskinkertaisuudesta ja oikean opin noudattamisesta eikä todellisesta journalistisesta työstä. Saska Saarikosken kaltaisen toimittajan valinta vuoden journalistiksi on sama asia, kun uuninpankolla makaava vanha laiska kissa palkittaisiin erityisestä kunnostautumisesta hiirten pyydystämisessä. Kun Tuomas Murajan Faktabaari on ehdolla vuoden journalistiseksi teoksi, nähdään, että tekoon tarvitaan vain kyky ampua alas EU-vastaisia olkiukkoja.

Todellisuudessa mitavittua.fi on jo nyt vuoden journalistinen teko, koska se näyttää, että keisarilla ei ole vaatteita. Se kertoo, että vastuullinen journalismi on oikeasti pahassa alamäessä, jolle ei näy loppua. Ihmiset eivät halua lukea toimittajan poliittisesti oikeaoppista moralisointia. He eivät halua lukea saarnaamista ilmastonmuutoksesta tai juttuja monikulttuurisen yhteiskunnan suunnattomasta autuudesta. Ihmiset haluavat totuuteen pyrkivää journalismia. Valitettavasti joissakin asioissa totuus löytyy internetin viemäreistä Ylilaudalta, Vauva-lehden keskustelupalstalta, murha.info -sivustolta ja nykyisin myös mitavittua.fi -sivustolta.

Laatujournalismia

Hyvänä esimerkin mitavittua.fi -sivuston journalismista tarjoaa tämä artikkeli. Otsikossa sanotaan, että Suomessa ollaa todellakin siirtymässä täyssensuurin aikakaudelle eli suurin piirtein mikä tahansa voidaan määrittää vihapuheeksi. Siinä onkin jutun ainoa toimituksellinen anti. Loppu koostuu Oikeusministeriön sivuilta kopioidusta tarjouspyynnöstä.

Tarjouspyyntö itsessään herättää lukuisia kysymyksiä. Tarjouspyynnön on tehnyt Oikeusministeriön Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö. Joku saattaa muistaa, että entinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää nimitettiin Tuija Braxin toimiessa oikeusministerinä orwellilaiselta kalskahtavaan ”demokratiajohtajan” virkaan. Johanna Suurpää myös tunnetaan naisena, joka oli 90-luvun alussa mukana tuomassa ensimmäisiä somaleja Suomeen. Hänen yksi kuolemattomista lausahduksistaan kuuluu seuraavasti:

”Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.”

Mitä sitten on ”demokratiajohtaminen”? Tyhmempi saattaisi luulla, että demokratiassa on yksi johtaja ja se on Suomen kansa. Mihin tarvitaan ”demokratiajohtajaa”? Putinilaiseen ”ohjattuun demokratiaanko”?

Tarjouspyynnössä haetaan tekijää vihapuheeseen liittyvään tutkimukseen. Tarkoituksena on selvittää, miten vihapuhe ja häirintä vaikuttavat eri vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden turvallisuuden tunteeseen.

Vihapuhe on myös määritelty tarjouspyynnössä:

”Vihapuheella tarkoitetaan tässä tarjouspyynnössä julkisuudessa (tiedotusvälineissä, verkossa, julkisissa tiloissa ja julkisissa tapahtumissa) esitettyä ilmaisua tai puhetta, jolla levitetään, yllytetään, ylläpidetään tai oikeutetaan vihaa ja jonka em. vähemmistöryhmiin kuuluvat kokevat sen uhkaavana ja loukkaavana. Häirintä taas on yhdenvertaisuuslain mukaisesti yksi syrjinnän muoto, ja sillä tarkoitetaan ihmisarvoa loukkaavaa käytöstä. Häirintä pitää käsitteenä sisällään loukkaavat puheet, mutta niiden lisäksi myös esimerkiksi loukkaavat sähköpostiviestit ja eleet.”

Eli mitavittua.fi -sivuston toteamus, että mikä tahansa voidaan tarvittaessa määrittää vihapuheeksi, pitää paikkansa. Tutkimuksessa halutaan selvittää uhristatuksen omaavien vähemmistöryhmien subjektiivisia tuntemuksia. Tarjouspyyntö myös kertoo, miksi näin tehdään:

”Selvityksen tavoitteena on kattavaa tietoa kokoamalla a) tehdä näkyväksi vihapuheen ja häirinnän ilmenemistä yhteiskunnassa ja b) analysoida vihapuheen ja häirinnän vaikutuksia vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden turvallisuuden tunteeseen sekä c) antaa suosituksia vihapuheeseen ja häirintään puuttumiseksi ja niiden ennaltaehkäisemiseksi.”

Subjektiivisten kokemusten ja tuntemusten kartoitusta siis käytetään hyväksi ”vihapuhetta” koskevan lainsäädännön kiristämiseksi. Tutkimuksen lopputulos on ennalta arvattavissa. Vihapuhe sattuu ja sitä pitää vähentää. Keinona todennäköisesti esitetään kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan lain kiristämistä. Kenellekään vähemmistön edustajalle ei saa tulla henkinen pipi. Tarvitaan nollatoleranssia vihapuheelle.

Syrjintälaissa määritellään käänteinen todistustaakka syrjivälle osapuolelle. Ehkä vastaavaa tarvitaan myös vihapuheen suitsimiseen. Demokratiajohtaminen tarkoittaa siis käytännössä ihmisten ilmaisuvapauden rajoittamista. Perusteena käytetään vähemmistön edustajien subjektiivisia kokemuksia.

Mitavittua.fi -sivusto siis kiinnittää huomiota yhteiskunnallisesti merkittävään asiaan. Tässä vaiheessa on syytä kysyä, onko valtamedian ns. vastuullinen journalismi koskaan kiinnittänyt huomiota ”vihapuheen” suitsimiseen ja syrjinnän hillitsemiseen tarkoitetun lainsäädännön ongelmiin. Tähän voi vastata, että ei ole enkä pidättele hengitystäni sitä odotellessa.

14 kommenttia:

Oinomaos kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, kaikki olennaiset asiat selkeästi esitettynä. MV-lehti on nyt samassa tilanteessa kuin Jussi Halla-aho kymmenisen vuotta sitten, katsotaan mitä sille tapahtuu.

Jos kiinnostaa pieni historiakertaus tuosta "Jossun" uudesta suojatyöpaikasta, käykää lukaisemassa tämä sepustukseni.

thule kirjoitti...

Demokratian ja demokratiajohtajan suhde on samankaltainen kuin kukkapenkin ja ruohonleikkurin. Virka on suunnilleen yhtä tarpeellinen kuin laskuvarjo veneessä.

Kumitonttu kirjoitti...

En tiedä kuka on Saku Timonen, mutta hänen kirjoituksensa oli sekava. Jos joku haluaa perustaa nettisivun omalla rahallaan ja ajallaan, niin ei kai se ole sakutimosilta pois?

Sakutimoset ajattelevat, että ihmisiä pitää suojella heiltä itseltään ja vain hänen kaltaisensa eliitti osaa lukea ja tulkita uutisia oikein. Muille tieto pitää jakaa oikein annosteltuna ja paloiteltuna.

Kun vasemmisto jo avoimesti tunnustaa että politiikan tekeminen ei tarkoita kansan edun ajamista vaan kansan mielipiteen muokkaamista, on Saku Timosen paniikki ymmärrettävissä. Ihmiset eivät halua maksaa propagandasta, joten maksuton Mitävittua-lehti luonnollisesti ohittaa kilpailijansa. Maksavia lukijoita voi saada vain kirjoittamalla siitä, mitä lukijat haluavat kuulla.

Käytännön tasolla Mitävittua-lehti saa puolestani kirjoitella mitä haluaa, onhan meillä julkisin varoin tuotettuja propagandalehtisiä, joiden tekstit ovat yksipuolisuudessaan vielä hirveämpiä, mutta kukaan ei vaadi niitä suljettavaksi. Itse asiassa, MV-lehti on vähitellen syntynyt vastavoima julkiselle propagandalle, joten syyttäkööt sakutimoset itseään.

Oinomaos kirjoitti...

Tiedoksi veli Kumitontulle ja muille ihmettelijöille: S.Timosen löytää sivustolta, jonka nimeä en tänne viitsi kirjoittaa. Samalla sivustolla vaikuttavat myös mm. eräs iirin kielen asiantuntija ja tietty herrasväki Härkönen. Riittänee?

Euvostotaivas kirjoitti...

Suomalainen "journalismi" on nykyään varsinainen lehtimiestyön irvikuva. Keskittyvä omistus suitsii noiden itseään toimittajina pitävien raapustelijoiden itseilmaisua entisestään. Senpä vuoksi blogissa viitatun Timosen toteamus:"Amatöörit kirjoittavat ilmaiseksi riemuissaan siitä, että saavat kuvitella olevansa toimittajia." naurattaa, paskattaa ja itkettää yhtä aikaa. No, eipä ainakaan syytetä minkään trollitehtaan palkolliseksi!

Oikeata yhteiskuntakritiikkiä on valtamediasta turha hakea. Kaikkein pahin laitos on YLE. Sitkeästi rummutetaan nytkin vanhojen politiikan korttien kuten kepuleiden puolesta. Sellaiset Bobrikovit niin kuin Olli Rehn saavat yhä palstatilaa näiltä uskollisilta puudeleilta.

Väistämättä kritiikki kuitenkin etsii tiensä purkautua. Eniten olisin huolissani ellei tuota purkautumistietä löytyisi. Siitä pitäisi timosten kaltaisten euvostokansalaistenkin olla huolissaan.

Pantalone kirjoitti...

S.Timonen unohti mainita mitä pahaa siinä sitten on, jos Mv-aviisin puuhamiehet myös tienaavat sillä? Kyllä minusta työmies palkkansa ansaitsee. Sama tietysti pätee myös teihin pitkän linjan bloggareihin.

Kari kirjoitti...

On jotenkin karmeaa huomata, että MV-lehti alatyylistään, surkeasta ulkoasustaan sekä kyseenalaisesta sisällöstään huolimatta on ensimmäinen lehti Suomessa, Huom! viiteenkymmeneen vuoteen, jota kannattaa käydä lukaisemassa, jos haluaa saada taustatietoa päivän uutisista.

Lisäksi lehti on aivan erityisen tervetullut maahanmuuttajille, sillä se kertoo totuuden silloinkin kun törttöilijä ei ole Mamu, joten kaikki ei mene heidän piikkiinsä toisin kuin pikselimedian "uutisten" sisällön arvailijoilla.
Ilmiön lievittämiseksi viranomaiset ovatkin alkaneet vuotamaan valkonaama-rikollisten henkilöllisyyksiä.


Valtamedian pimityksellään ja valehtelullaan luo vain maahanmuuttajien vastaista lynkkausmielialaa ryssävihan lisäksi.

Becker kirjoitti...

Mv-aviisin päivittäinen klikkaaminen tuntuu suorastaan maanisen hyvältä kun tiedän että joku "journalisti" repii hanurinsa sen johdosta.

Jaska Brown kirjoitti...

En ole erityisemmin sivustoon tutustunut, mutta kyllä se asiasisällöltään valtamedian voittaa. Ihmettelen kyllä, miksi piti valita noin alatyylinen nimi. Pitäisi vaihtaa, se komprementtoi sivuston uskottavuuden välittömästi ainakin "salonkikelpoisessa" mediassa.

Vasarahammer kirjoitti...

"miksi piti valita noin alatyylinen nimi"

Luulen, että aluksi hommaa tehtiin kieli poskella ja vasemmalla kädellä. Ei odotettu, että sivusto herättää niin paljon huomiota.

Tällä hetkellä nimi on "MV-lehti" ja nettiosoitekin ohjautuu mvlehti.net -osoitteeseen.

MJulkaisut kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus. Saman tasoista tekstiävaan tulemaan jatkossakin niin ainakin minun tukeni on tattua kyseiselli kirjoittajalle "Vasarahammer".

Älähän unohda käydä myös www.miesasia.fi sivustolla ;)

Connubium Iam Asev kirjoitti...

Valtamedia, joka tuottaa vitusti massia mollaa vapaasti toimivaa nettiuutissivustoa, joka tuottaa semisti massia. :D

Tätä rahaan liittyvää mollaustaktiikkaa alistuvat ainoastaan rahan-ahneet mediat joiden jalkoja sivusto tallaa, taitaa jalat tutista. :D

IDA kirjoitti...

Oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö pyytää tarjousta..

Nyt ainoa mitä tulee mieleen on "ei jumalauta", mutta jätän sen sanomatta koska kieltäydyn kiroilemasta.

Oinomaos kirjoitti...

Käykääs lukemassa aiheeseen liittyvä EU direktiivi 2000/43/EY.

Erityisesti kannattaa kiinnittää huomio sen 13. artiklaan.