maanantaina, helmikuuta 16, 2015

Nuori arabitaustainen taparikollinen


Otsikossa mainituilla sanoilla Ylen aamu-tv luonnehti Kööpenhaminassa äskettäin terrori-iskun toteuttanutta nuorta muslimimiestä. Joillekin tämä suhteellisen neutraali luonnehdintakin on liikaa. Surkuhupaisaa Migrant Tales -blogia pitävä Enrique Tessieri siteeraa tanskalaista muslimiystäväänsä:

”Kansallisella TV2-kanavalla asemiestä kuvattiin alusta alkaen arabin näköiseksi ja vaaleaihoiseksi. Jonkun pitäisi kysellä näiltä TV2:n islamofobeilta, miltä arabin näköinen henkilö näyttää ja mistä he tiesivät, että hän on arabi.”

Tessierin muslimiystävä Bashy Quraishy tuntui olevan erityisen pahoillaan siitä, että islam otettiin käsittelyyn jo ennen, kuin tekijän henkilöllisyys oli selvillä. Tekijäksi paljastui myöhemmin 22-vuotias palestiinalaistaustainen Omar Abdel Hamid El-Hussein. Hän oli päässyt kaksi viikkoa aiemmin vankilasta ja halusi lehtitietojen mukaan päästä Islamilaisen valtion riveihin taistelemaan.

Kööpenhaminan uhrit olisivat todennäköisesti hengissä, jos tanskalaiset olisivat päästäneet nuoren muslimimiehen toteuttamaan kutsumustaan Syyriassa.

Terrori-iskun motiivina oli selkeästi iskeä ruotsalaista taitelijaa Lars Vilksiä vastaan ja toisaalta iskeä juutalaiseen synagogaan ja tappaa juutalaisia siksi, että he ovat juutalaisia. Vilks oli yhdessä Ranskan suurlähettilään kanssa tilaisuudessa, jonka aiheena olivat taide, jumalanpilkka ja ilmaisuvapaus. Terroristi onnistui tuossa tilaisuudessa surmaamaan elokuvaohjaaja Finn Nørgaardin.

Synagogalla, jossa pidettiin nuoren tytön Bat Mitzvah -juhlaa, tappaja onnistui vielä surmaamaan tilaisuuden turvallisuudesta vastanneen 37-vuotiaan Dan Urzanin. Myöhemmin tappaja menehtyi poliisin luoteihin. Molemmissa tilaisuuksissa kuolonuhrien määrä olisi voinut olla paljon suurempi ilman poliisivartiointia.
Kenen vastuu?

Kokonaisuudessaan tanskalaiset poliisit hoitivat tilanteen kohtuullisen hyvin. Heitä ei voi syyttää tapahtuneesta. Islamilaisesta terrorismista on kuitenkin tullut tavanomainen osa eurooppalaisten kaupunkien arkipäivää. Miksi näin on käynyt? Miksi pienessä kahvilassa järjestettyyn keskustelutilaisuuteen tarvitaan poliisivartiointi? Miksi nuoren tytön Bat Mitzvah -juhlaan tarvitaan turvallisuusjärjestelyt varmistamaan, että tilaisuus sujuu ilman häiriöitä? Tämä kaikki tapahtuu 2010-luvun eurooppalaisessa suurkaupungissa. Miksi eurooppalaiset johtajat eivät tee mitään ongelman syille vaan välttelevät niiden käsittelyä puheissaan?

Tanskan pääministeri Helle Thorning-Schmidt puhui silmin nähden järkyttyneenä ja lausui:

Kyse ei ole lännen ja islamin välisestä taistelusta eikä myöskään muslimien ja ei-muslimien välisestä kamppailusta. Kyse on taistelusta yksilönvapauden varaan rakennettujen arvojen ja pimeän ideologian välisestä taistelusta.”

Poliitikkojen vakiintunut tapa on jättää islam mainitsematta terrori-iskujen yhteydessä. ”Pimeän ideologian” tarkempaa sisältöä ei kerrota eikä ole tarkoituskaan. Näin toimitaan, vaikka iskun tekijät olisivat sanoneet puolustavansa islamin profeetta Muhammadia ja Allahia. Taisteluhuuto Allahu Akbar tarkoittaa vain, että asialla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Se, että muslimit häpäisevät Ranskassa satoja juutalaisia hautoja, ylittää uutiskynnyksen vain satunnaisesti. Äskettäin Ranskan itäosassa sijaitsevassa pienessä kylässä häpäistiin satoja hautoja. Tällaista tapahtuu jatkuvasti nykypäivän Euroopassa. Siitä on tullut normaalia. Tämä hinta kuitenkin halutaan maksaa, jos vapaasti tulkitsee Britannian pääministeri David Cameronin sanoja:

Tanska ja Britannia ovat molemmat menestyneitä monietnisiä ja -uskontoisia demokratioita emmekä voi sallia noiden arvojen vahingoittuvan tällaisen väkivallan takia.”

Muutama terrori-iskun uhri silloin tällöin on käypä hinta ”monietnisestä ja -uskontoisesta” yhteiskunnasta ainakin poliittisen eliitin mielestä. Vielä 1980-luvun lopulla Tanska oli uskonnollisesti varsin homogeeninen. Ihmisistä 90 prosenttia kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Mikäli tarkastelee historiaa pitemmälle, Tanska ja Britannia ovat olleet etnisesti ja uskonnollisesti varsin yhtenäisiä melkein koko historiansa ajan.

Valtava muutos on tapahtunut muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana. Väestöllliselle muutokselle ei löydy vertailukohtaa historiasta, mikäli valloituksia ei oteta lukuun. Kaikki on tapahtunut rauhanomaisesti ilman sotia.

Poliitikot eivät kuitenkaan voi sanoa, että terrori-iskujen yleistyminen on tämän muutoksen seuraus, koska tällöin heidän ennestäänkin vähäinen uskottavuutensa olisi mennyttä. Cameron ja Thorning-Schmidt ovat tehneet valintansa, vaikka he saattavat ehkä sisällään ajatella, että tämä muutos johtaa yhteiskuntien todennäköiseen tuhoon.

Mitä enemmän islam saa jalansijaa yhteiskunnassa, sitä heikompi on sananvapauden tila. Islam on tullut Eurooppaan monikulttuurisuuden sateenvarjon alla eräänlaisena Troijan puuhevosena. Eurooppalaiset muslimijohtajat saattavat puheissaan puolustaa sananvapautta, mutta jo seuraavassa lauseessa he sanovat, että sananvapaus ei koske heidän uskontonsa tai pyhien arvojensa loukkaamista. Huolestuttavan monet eurooppalaiset poliitikot ovat tästä asiasta samaa mieltä.

Edit: korjattu bat mitzvah

15 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Ovat menettäneet vähäisenkin järkensä nuo päättäjät, ei tämmöiseen voi olla muuta selitystä.

Ibn Matti kirjoitti...

Tiedotusvälineet ovat kahden tulen välissä: muslimit valittavat että islam esitetään huonossa valossa ja islamofobit valittavat ettei islamia mainita riittävästi...

bar mitsva = 13 vuotiaan pojan juhla
bat mitsva = 12 vuotiaan tytön juhla

Oinomaos kirjoitti...

Erittäin hyvä kirjoitus Vasaralta, kiitos.

Sananvapaus ei ole näiden omarien tai muiden islamistiterroristien ensisijainen kohde, juutalaiset ovat. Jos siinä sivussa onnistuu nirhaamaan hengiltä jonkun "islamin vihollisen", josta on mahdollisesti luvattu tapporahaa, se vain lisää allahuakbaria kuollessaan karjuvan islamistin glooriaa.

Montako jihadistia oli niiden Välimereltä Italiaan laivatun noin kahden tuhannen "siirtolaisen" seassa? Yksikin on liikaa, sen tietävät italialaisetkin viranomaiset, mutta ihmissalakuljettajien tuottoisan liiketoiminnan tukeminen vain jatkuu.

Tämä hullutus ei voi enää jatkua, rajat on ylitetty ajat sitten.

Kari kirjoitti...

Lännessä kansa on valinnut johtajikseen ihmisiä, jotka kertovat heille ihania valheita. Valheita joita he haluavatkin kuulla. Samoja valheita he ostavat myös medialtaan. Vaikkapa perussuomalais-lehdeltä.

Totuus on kuitenkin, että ongelmien takana ei ole "ääri-islam", vaan tavallinen islam, ja joka voidaan voittaa vain kielloilla ja niitä tukevalla voimalla.

Poliitikoilla tai turvallisuusviranomaisilla, jotka eivät tiedä tai eivät voi sanoa, mikä meitä vastassa on, ei ole mitään mahdollisuutta turvata yhteiskuntaa. Toisaalta heitä ei ole sitä varten valittukaan, vaan kertomaan ihania valheita ja saamaan siitä hyvää palkkaa.

Egyptin presidentti al-Sisi on ainoa valtion päämies, Netanyahun lisäksi, joka on tehnyt jotakin konkreettista kristittyjen hyväksi.

Lähi-Itä onkin paikka, jossa islamiin suhtaudutaan realistisesti, joko puolesta tai vastaan. Lännestä ei löydy aiheen tiimoilta juurikaan muita kuin maksettuja satuseppoja, kuten Eduskunta, Tuomioja, Paatero tai YLEn uutistoimitus.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuo Cameronin sanoma jotenkin tiivistää nykypäivän. Tanska ja Britannia eivät todellakaan ole menestyneet monietnisyytensä ja –uskontoisuutensa takia, mutta on olemassa joku keinotekoisesti ylläpidetty arvo siitä, että tämä monietnisyys ja –uskontoisuus itsessään on tärkeää. Siispä ruumiit haudataan ja jatketaan valheeseen pohjautuvan menestyksen epistolan saarnaamista. Kuinkahan paljon ruumiita täytyy tulla, ennen kuin totuuden tunnustamisen pakko ylittää kasvojen menettämisen pelon?

Vasarahammer kirjoitti...

Lars Vilks on sanonut, että terroristilla oli tehokkaammat aseet kuin poliiseilla, joilla oli käytössään vain pistoolit.

Yhdysvaltain Tanskan suurlähettiläs taas kuvasi terroristia sanalla "perustanskalainen".

Ykä:"Kuinkahan paljon ruumiita täytyy tulla, ennen kuin totuuden tunnustamisen pakko ylittää kasvojen menettämisen pelon?"

Valehtelu vain kiihtyy, mitä enemmän ruumiita tulee. Se jatkuu niin kauan, kun valheet menevät läpi valtaenemmistölle.

Repressiiviset toimenpiteet tulevat vasta, kun liian suuri osa ihmisistä lakkaa uskomasta satuihin.

Castor kirjoitti...

Eihän moniuskontoisuus ole ongelma, ongelma on miten nuo yhden uskonnon ihmiset suhtautuvat "moniuskontoisuuteen". Onneksi ikää on lähemmäs 60 eikä kauaa (?) tarvitse katsella tuota totaalista rappiota, jota nuo kaikki "poliitikot" ja "lehdistö" edustavat. Kaikki muslimien teot ovat aina yksittäistapauksia, millään ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, eikä kukaan muu ole vastuussa näitten idioottien teoista kuin se onneton kantaväestö, joka elättää nämä onnettomat uhreiksi osoittautuneet kusipäät.

Palaan Suomeen (Eurooppaan) ainoastaan uurnassa sukuhautaan, jossa on vapaussoturi isoisäni, 3 sodan käynyt isäni ja lottana toiminut äitini. Muuten haluan asua loppuelämäni maassa, jossa musulmaaneille annetaan riittävästi karttua, eli Kiinassa. Ja antaa olla sen demokratian kanssa, en minä halua äänestää Kiinan vaaleissa, edes siinä vaiheessa, jos niitä pidettäisiin. Haluton olen äänestämään Suomenkaan vaaleissa, sekin on rotusortoa: miten voin äänestää vaaleissa, kun en voi äänestää tummissa?

Bogreol kirjoitti...

Mikael Jalving sanoi blogissaan, että relativismissamme emme näe enää vihollisia, vaan kaikki ovat ystäviä. Eurooppalainen kursailemattomuus, kulttuuriliberalismi, materialismi ja rappio ovat hyviä kohteita jihadismille. Selvbetjeningsterror (itsepalveluterrorismi). Itse aiheutettua kuten Tanskassa moni on mieltä. Blogin kommentteja: Helle sanoo, että meidän tulee pysyä yhdessä ja seisoa terroria vastaan. Tarkoitti varmaan, että meidän tulee seisoa yhdessä poliitikkojen kanssa ja tukea sitä politiikkaa, mitä he ovat harjoittaneet, eikä ajatella, miksi olemme joutuneet tähän tilanteeseen, eikä sitä, että se on poliitikkojen syy. Onko kansalta koskaan kysytty, haluammeko me nämä ihmiset tänne.

thule kirjoitti...

"Tanskan pääministeri Helle Thorning-Schmidt:
”Kyse ei ole lännen ja islamin välisestä taistelusta eikä myöskään muslimien ja ei-muslimien välisestä kamppailusta."


Paitsi että nimenomaan juuri siitä on kyse. Maton alle lakaisun jatkaminen vain paisuttaa ongelmaa ja rohkaisee uusiin tekoihin.

Tätähän ei voi saada loppumaan ennen kuin islamin ideologia on täysin juurittu länsimaista. Miten se sitten olisi enää mahdollista onkin sitten ihan toinen kysymys...

Kari kirjoitti...

Kyllähän kansalta on kysytty. Jokaisessa vaalissa, jossa nykyisiä puolueita on valittu, on samalla annettu äänet monikulttuurin ja islamisaation puolesta.

Suomessa ei ole yhtään puoluetta, joka kannattaisi todellista muutosta nykymenoon.

Oinomaos kirjoitti...

Mirrorissa on hyvä artikkeli aiheeseen liittyen.

Ironmistress kirjoitti...

Nipotinipoti: kun kyse on tytöstä, niin se on bat mitzva ;-)

bar = [jonkun] poika
bat = [jonkun] tytär

bat/bar mitzva = "lain tytär/poika"

Suomen kielessä on myös tapana jättää sananloppuinen h (he) kirjoittamatta, sillä se ei äänny - se on mater lectionis, joka osoittaa, että sana loppuu vokaaliin. Siis mitzva, ei mitzvah.

arska kirjoitti...

"”Pimeän ideologian” tarkempaa sisältöä ei kerrota eikä ole tarkoituskaan. Näin toimitaan, vaikka iskun tekijät olisivat sanoneet puolustavansa islamin profeetta Muhammadia ja Allahia. Taisteluhuuto Allahu Akbar tarkoittaa vain, että asialla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa."

Pimeä ideologia, yhteiskunnan eriarvoistavat ja rasistiset rakenteet, syrjäytyminen ja radikalisoituminen vankilassa etc etc. Selitysten määrä monikulttuuriseen auvoon uskovilla toimittajillamme on suuri ellei jopa pohjaton.

Tämän päivän Pravdassa toimittaja Tuohinen latelee samoja syitä sinisin silmin ja sitten muistuttaa, että kyllähän mnuo kouluampujatkin ovat niitä kotitekoisia terrosristi. Ynnä se Breivik.

Tuohinen voisi tietenkin pohtia, kuinka monta kannattajaa/saman ideologian jakajaa on allahu akhbaria huutavalla terroristilla tai sitten kouluampujilla. Tietenkin tämä on liikaa vaadittu Pravdan toimittajalta. JOten olkiukko on valmis -mielenvikaisia ovat molemmat...

Anonyymi kirjoitti...

Poliitikoilla on kusi sukassa, eivätkä uskalla tuomita islamia ja juuri siihen nämä "terroristit" ovat pyrkineetkin. Tosiasiahan on että kun joku imaami antaa tappokäskyn jostakin ihmisestä potentiaalisia tappajia löytyy euroopastakin satoja tuhansia...

Jaassu kirjoitti...

Tuosta Tanskan tapauksesta oli juttua lehdissä ja mainittiin että murhaaja oli vankilassa ollessaan ollut aktiivisesti yhteydessä vankilan imaamiin ja muuttunut käyttäytymiseltään huomattavasti.

Kumman vähän on kyseenalaistettu sitä että miksi islamia opetetaan vankiloissa. Imaamien vaikutus näyttäisi olevan se että ihmisistä tulee tappajia.