tiistaina, helmikuuta 24, 2015

Kaikkien ihmisryhmien samanarvoisuus


Eilinen kirjoitukseni toi mieleen edesmenneen konservatiivi-intellektuelli Lawrence Austerin. Hänen erikoisalaansa oli moderni liberalismi ja siihen liittyvä pohdiskelu. Kaivoin netistä Austerin ensimmäisen lain, joka koskee enemmistön ja vähemmistön välisiä suhteita liberaalissa yhteiskunnassa.

”Mitä huonommin mikä tahansa vähemmistö- tai muukalaisryhmä käyttäytyy liberaalissa yhteiskunnassa, sitä suurempia ovat poliittisesti korrektit valheet, joilla peitellään tämän ryhmän käytöstä.”

Edellisessä kirjoituksessani kuvattu rauhanketju Oslon pääsynagogan ympärillä oli hyvä esimerkki poliittisesti korrektista huijauksesta, jossa 1300 muslimia muka osallistui tapahtumaan, vaikka paikalle vaivautui vain kahdeksan muslimia.

Kun Englannin Rotherhamissa kävi selville, että pakistanilaistaustaiset taksikuskit käyttivät seksuaalisesti hyväkseen alaikäisiä nuoria tyttöjä, viranomaiset ja johtavat poliitikot eivät vuosikausiin tehneet ongelmalle mitään. Hyväksikäyttö jatkui vuosia sen jälkeen, kun viranomaisille oli jo selvinnyt, että kaupungissa tapahtuu laajamittaista ja organisoitua nuorten tyttöjen hyväksikäyttöä, jota harjoittavat etupäässä ”aasialaiset”. Tällainen peittely on täysin linjassa Austerin ensimmäisen lain kanssa.

Lain luonnollinen seuraus on Austerin mukaan seuraava:

”Mitä törkeämmin mikä tahansa ei-länsimainen tai ei-valkoihoinen ryhmä käyttäytyy, sitä pahantahtoisempina ne kantaväestön edustajat esitetään, jotka kiinnittävät huomiota ryhmän käytökseen ja tekevät siitä rationaaliset johtopäätökset.”

Tämän voi itse kukin todeta keskustelusta, jota käydään jokaisen muslimin tekemän terrori-iskun jälkeen. Ne, joiden mielestä islamilla oli jotakin tekemistä terrori-iskun kanssa, esitetään pahantahtoisina rasisteina ja islamofobeina. Mikä tahansa johtopäätös terrori-iskun syistä, jossa mainitaan sana islam, ”leimaa” muslimeja ryhmänä ja on siksi kielletty.

Modernin liberalismin johtavat periaatteet ovat suvaitsevaisuus ja täydellinen syrjimättömyys. Nämä periaatteet ajavat kaikkien muiden periaatteiden yli. Siksi terrori-iskun yhteydessä liberaali puhuu ”avoimen yhteiskunnan säilyttämisestä” ja tarkoittaa sillä, että suvaitsevaisuuden ja täydellisen syrjimättömyyden periaatetta ei saa hylätä, vaikka tarkoituksena olisi esim. estää tulevat terrori-iskut. Siksi mökin mummo astelee lentokentän turvatarkastuksessa sukkasillaan yhdessä kaikkien muiden kanssa, koska potentiaalisten terroristien profilointi edustaa kiellettyä syrjintää.

Moderni liberaali uskoo tasa-arvoon mutta ensisijaisesti ihmisryhmien väliseen tasa-arvoon. Jos tapahtuneet tosiasiat saavat jonkin vähemmistöryhmän näyttämään huonommalta kuin kantaväestö, tosiasiat joko piilotetaan tai niistä syytetään enemmistöryhmää. Siksi Paavo Arhinmaki käytti omassa terrorismikirjoituksessaan sanaa rasismi kokonaista 15 kertaa, kuten blogikollega Yrjöperskeles on laskenut. Arhinmäki rinnasti rasismin ja terrorismin keskenään ja viestitti näin epäsuorasti, että terrorismi on oikeasti länsimaisen rasistisen kantaväestön syytä.

Ääriesimerkki Ruotsi

Ruotsia voidaan perustellusti pitää vasemmistoliberalismin puhdasoppisimpana harjoittajana. Siellä vasemmistoliberalismin periaatteiden noudattamatta jättämisestä rangaistaan joko suoraan tai epäsuorasti. Ruotsissa ollaan perustamassa uutta poliisiorganisaatiota, jonka tarkoituksena on ”avointa yhteiskuntaa uhkaavien rikosten ehkäisy”.

Koska Ruotsi on liberaali yhteiskunta, käsite avoin yhteiskunta tarkoittaa liberalismin pyhiä periaatteita, jotka mainitsin aiemmin. Rikosten ehkäisy taas tarkoittaa, että poliisi tarkkailee internetissä käytävää keskustelua ja puuttuu siihen tarvittaessa. Tämä käy selville Ruotsin poliisiylijohtaja Jan Eliassonin kirjoituksesta.

”Uhkaukset ja hyökkäykset uskonnollisia ja etnisiä vähemmistöjä vastaan ovat vakava ongelma. Myös poliitikot, journalistit ja taitelijat joutuvat niiden kohteeksi mielipiteidensä takia. Maaperä näkemyksille löytyy internetin suomailta. Siellä viljellään ilkeää puhetta niitä kohtaan, jotka puolustavat kaikkien ihmisten samanarvoisuutta (alla människors lika värde).”

Tyhmempi saattaisi tuosta päätellä, että poliisi pyrkii suojelemaan myös Ruotsidemokraatteja, jotka Ruotsissa joutuvat usein mielipidevainon ja suoranaisen väkivallan kohteeksi. Eliassonin sitaatin kolme viimeistä sanaa kuitenkin kertovat, että heitä ei ole tarkoitus suojella, koska ruotsalaisessa poliittisessa retoriikassa Ruotsidemokraattien ei katsota puolustavan kaikkien ihmisten samanarvoisuutta. Heihin kohdistettu vihapuhe on hyväksyttävää ja suorastaan suositeltavaa.

Poliisi on esitutkintaviranomainen, mutta sillä on myös poliittinen tehtävä puolustaa edistyksellisiä, vasemmistoliberaaleja arvoja:

”Keskellä tätä kaikkea emme saa unohtaa, että Ruotsi on yksi maailman suvaitsevaisimmista ja avoimimmista yhteiskunnista. Väestön valtaosan keskuudessa käsitykset maahanmuutosta, monikulttuurista, sukupuolisesta suuntautumisesta ja uskonnonvapaudesta ovat kehittyneet yhä suvaitsevampaan suuntaan. Tätä suvaitsevaisuutta on kuitenkin puolustettava jatkuvasti. Poliisilla on organisaationa erityisen suuri velvollisuus omaksua nämä arvot.”

Kirjoituksessa niin monta kertaa avoimen yhteiskunnan perustana olevat arvot, että kenellekään tuskin jää epäilyksiä poliisin sitoutumisesta vasemmistoliberalismiin.

Nettirasistit esiin

Tämän blogin lukijat muistavat varmaan iltapäivälehti Expressenin tapauksen, jossa lehti julkaisi tietomurron avulla hankittuja henkilötietoja anonyymeista nettikirjoittajista, julkaisi heidän nimensä ja teki vierailija kirjoittajien koteihin. Tästä tapauksesta tehtiin lukuisia ilmoituksia Ruotsin julkisen sanan neuvostolle. Samoihin aikoihin, kun Jan Eliassonin kirjoitus julkaistiin, Ruotsin lakimiesliiton pääsihteeri Anne Ramberg julkaisi oman kirjoituksensa. Siinä Ramberg selvin sanoin kertoi, että sananvapaus ei koske anonyymeja nettivihaajia:

”Oikeus anonymiteettiin tarkoittaa, että artikkelin kirjoittaja voi julkaista sen kertomatta nimeään […] Kiistanalaisia, rasistisia ja loukkaavia lausuntoja ei saa kätkeä anonymiteetin sumuun. Ne eivät nauti ilmaisuvapauden suojaa.”

Ramberg on aiemminkin arvostellut Ruotsidemokraatteja sanomalla, että hänestä puolueelta puuttuu kunnioitus niitä humanistisia arvoja kohtaan, joiden pohjalle kansainväliset sopimukset ja Ruotsin perustuslaki on rakennettu.

Rambergin mukaan vasemmistoliberaalista poikkeavien mielipiteiden salliminen oikeuslaitoksissa johtaa ”maailmansotaan”, ”saksalaisiin rotulakeihin”, ”terrorisminvastaiseen sotaan” ja ”Israelin muuriin Palestiinaa vastaan”, jotka kaikki ovat Rambergin mielestä YK:n ihmisoikeussopimuksen vastaisia.

Jos joku kuvitteli, että Charlie Hebdon tiloihin tehty terrori-isku ja sitä seurannut #Jesuischarlie -kampanja lisäisivät sananvapautta ja sen arvostusta lännessä, hän erehtyi. On todennäköisempää, että sananvapauden suitsia vedetään entistä tiukemmalle.

23 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

"Rambergin mukaan vasemmistoliberaalista poikkeavien mielipiteiden salliminen oikeuslaitoksissa johtaa ”maailmansotaan”, ”saksalaisiin rotulakeihin”, ”terrorisminvastaiseen sotaan” ja ”Israelin muuriin Palestiinaa vastaan”, ..."

- Ja kuvitellun maailmansodan estämiseksi tietenkin mikä tahansa totalitaristinen toimenpide on suotavaa. Kaupan päälle tulee vielä ruotsalaisille liberaaleille tyypillinen anti-juutalaisuus. Ruotsalaisilla on varmasti ahdistavaa elää omassa maassaan.

Oinomaos kirjoitti...

Tätäkö se "austerity" tarkoittaakin, luulin aivan muuta.

Oinomaos kirjoitti...

Kiitokset Vasaralle hyvästä kirjoituksesta.

Härskisti kopioin Auster-lainauksesi omaan ihmissalakuljetusta ja sen seurauksia käsittelevään sepustukseeni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Piti lukea juttu pariinkin kertaan ja sitten vielä hitaalla ruotsillani nuo linkit, mutta tottahan tuo näyttää olevan. Ruotsi on perustamassa ihka oikeaa poliittista poliisia ja on siitä vielä ylpeä. Ruotsalaisuuden hulluuden käyrä vain jyrkkenee ja vauhti kiihtyy. Mitä seuraavaksi?

Vasarahammer kirjoitti...

"Ruotsi on perustamassa ihka oikeaa poliittista poliisia ja on siitä vielä ylpeä. "

Ja puolustaa sen avulla kaikkia hyviä asioita tai ainakin liberaalien hyvinä pitämiä abstrakteja periaatteita. Yksittäisistä ihmisistä viis.

"Ja kuvitellun maailmansodan estämiseksi tietenkin mikä tahansa totalitaristinen toimenpide on suotavaa."

Mikä tahansa suvaitsevaisuuden puolustus päätyy viime kädessä Hitler-korttiin.

Liberaali suvaitsevainen on hyvä taistelemaan 70 vuotta sitten kadonneita vihollisia vastaan mutta täysin kyvytön edes huomaamaan nykypäivän uhkia.

Jos ovat oikeat natsit vähissä, siirretään maalitolppia, niin niitä löytyy enemmän.

Oinomaos kirjoitti...

"Mitään sosialistista järjestelmää ei voi luoda ilman poliittista poliisia."

- Sir Winston Churchill

Kari kirjoitti...

Niin, kumpaa rajaa pitäisi enemmän vahvistaa, itä- vai länsirajaa?
Nimitytäin yhä useammin kuuluu, että III-maailmansota on jo alkanut. Mm Paavi oli äskettäin sitä mieltä. Italiassa seurataankin asiaa aitiopaikalta. Täällä Pohjolassa näytelmää ei nähdä kunnolla takarivistä tai pihalta.

Lännessä vasta tavoitellaan Valistuksen äpärälapsen, pahatapaisen vasemmistolaisuuden saturaatiopistettä.

Idässä(ehkä?) opittiin kantapään kautta, että typeryydelläkin on rajansa, ja otettiin askel taaksepäin.

Ibn Matti kirjoitti...

Oula Lintula toteaa blogissaan, että myös Pohjois-Koreassa on lakiin kirjattu ilmaisunvapaus.

"Tässä esimerkkinä Korean demokraattisen kansantasavallan perustuslain 67. artikla: "Citizens are guaranteed freedom of speech, of the press, of assembly, demonstration and association. The State shall guarantee conditions for the free activity of democratic political parties and social organizations." (Englanninkielinen käännös valtiolta itseltään.)"

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/mit-on-vastuullinen-sananvapaus

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä hyvä esimerkki loukkaantumiskulttuurista, reaktiosta ja sitä seuraavasta uhriutumisesta:

http://www.bbc.com/news/blogs-trending-31607165

Tunne on tärkein, ei se, onko hommassa mitään järkeä.

Kiivaimmat rasismin vastustajat aiheuttavat omalla käytöksellään vastenmielisyyttä itseään kohtaan ja uhriutuvat, kun ihmiset eivät pidä pikkumaisesta sensuroinnista.

Gruvmor - Maria Olsdotter kirjoitti...

Lisäksi poliisit koulutetaan jatkossa marxilaisuudestaan tunnetussa koulussa:
"Från och med vårterminen 2015 kommer Södertörns högskola utbilda poliser."
Sinne on mm palkattu surkeasti ansioitunut lumehistorioitsija Arnstad, joka näkee fasisteja jokaisen nurkan takana.
http://www.sh.se/p3/ext/content.nsf/aget?openagent&key=sh_personal_profil_sv_181863

Vasarahammer kirjoitti...

Yle: Muslimien tuntema epäoikeudenmukaisuus altistaa radikalisoitumiselle

Hohhoijaa...

Kari kirjoitti...

Sinänsä Ylen uutinen on aivan totta.
Islamissa ja arabialaisessa kulttuurissa tunteilla on hyvin suuri merkitys.

Vaikka alentavaa signaalia ei tulisikaan ulkopuolelta, niin he tuntevat, että heitä pidetään, tai ovat rupusakkia, ja siihen tietysti on hyvät syynsä. Ei tarvitse kuin katsoa kuvaa islamilaisesta mielenosoituksesta, ja heti huomaa, että tunteet on tosi pinnassa.

Radikalisoituminen on juuri noiden tunteiden seurausta. Yle tosin yrittää otsikollaan valehdella, että muslimit olisivat myös kokeneet oikeasti epäoikeudenmukaisuutta.
Heidän vastoinkäymisensä johtuu juuri tunteisiin perustuvasta ideologiasta.

Mitä enemmän media valehtelee, niin sen rumempaa tulee jatko olemaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Myös vasemmistoliberalismissa tunteilla on merkitystä. Kirjoitus voi loukata ihmisryhmän tunteita. Tällaiset kirjoitukset pitää kieltää.

Sillä on merkitystä, mikä ihmisryhmä oletetusti loukkaantuu. Enemmistön arvoja saa loukata vapaasti.

Becker kirjoitti...

Ruotsissa asuminen se vaan muuttuu mielenkiintoisemmksi.

Jo entuudestaan huonot arvosanat saanut Svenne-poliisi tulee siis jatkossa saamaan koulutusta Ruotsin huonoimmassa korkeakoulussa.
Opetuksessa tullaan kiinnittämään erityisesti huomiota HBTQ-arvoihin.

On siellä kuulema mahdollisuus myös harjoitella rikollisten kiinniottoa, jos se nyt sattumalta jotakin kiinnostaa.

Kari kirjoitti...

Becker: "(poliisien)Opetuksessa tullaan kiinnittämään erityisesti huomiota HBTQ-arvoihin"

Silmäilin äsken Vihreässä Langassa Jani Toivolan Vaalienalus hengennostatus kirjoitusta. Sen mukaan Vihreiden keskeisiä teemoja tulee olla moniasvoisuus.

Moniarvoisuus tarkoittaa sitä, ettei ole mitään arvoja. Se yhdessä kulttuurirelativismin kanssa tekee läntisen valistuksen perinnön niin rumaksi ja heikoksi. Ei tarvitse katsoa kuin politiikkaa, musiikkia tai taidetta, niin sonta lentää.

Juuri tuo arvojen täydellinen puuttuminen, eli moniarvoisuus, saa toisen- ja viimeistään kolmannen polven muslimimaahanmuuttajan valitsemaan Jihadin. Eivät he ole syrjäytyneitä, niinkuin usein kuvitellaan. He etsivät jotain aidompaan kuin mitä Janilla & Co on tarjota.

Tässä hyvä kirjoitus, missä osaltaan kerrotaan Ranskan vallankumouksen/tasavallan perillisten aina sorsineen omaa luontaista uskontoaan kristillisyyttä, mutta 50-luvulta lähtien ja erityisesti Sarcosyn aikana ja jälkeen onkin yllättäen(Cult of Reasonin) jälkeen valinnut pääuskonnokseen islamin.

http://galliawatch.blogspot.com/2015/02/french-create-new-dialogue-with-islam.html

Kari kirjoitti...

" To be a citizen of the world, for Christians, was a promise of communion, the Pentecost of Salvation. But for the revolutionaries of the Enlightenment, of whom our rulers are the sons, to be a citizen of the world meant at once to start ridiculing the terrestrial homeland and its particular connections - family, neighborhood, etc…

In What Is to Be Done? Lenin described well how the transition works. He wants to do what is good for the people, but he perceives that the people are trade-unionist, desiring simply to live better within their group affiliations, whereas he, Lenin, wants a revolution to change the world and enter into the universal: he therefore opposes the people, for their own good, he says. This is true of our European elites who constantly oppose the people for their own good (so-called)."

In order to understand the extent to which roots are hated and the universal lauded, you have only to look at the hatred that accompanies Hume's remark that was quoted by Le Pen: "I prefer my cousin to my neighbor, my sister to my cousin, etc…", while the famous quote from Montesquieu is lauded to the heavens: "If I knew something useful to my family but not useful to my country, I would try to forget it. If I knew something useful to my country, but harmful to Europe, or useful to Europe and harmful to the human race, I would consider it as a crime."

http://galliawatch.blogspot.com/2015/02/populism-and-emancipation.html

Anonyymi kirjoitti...

Muslimien tuntema oikeamielisyyden säteily myöskin altistaa radikalisoitumiselle. Muslimit siinä, että osa heistä innostuu tekemään juuri niinkuin Moskeijassa Imaami opetti arvottomia kohtelemaan, koska pikku väkivaltaisuuksista rangaistaan vain niitä kritisoivia tahoja, ja me pottunokat siinä, että ottaa päähän tarpeettoman paljon, koska jotenkin vain tuntuu, että kärsimme vääryyttä vain pienen todellisuutta ikävästi heijastavan faktan ilmoille heittämällä verbaalisesti; ei hutkaisemalla pesäpallomailla tai kirveellä kenenkään päähän.

Tikkablog kirjoitti...

Ei jumankekka tota Ylen uutista... teki muhamettilainen mitä tahansa, on hän aina uhri. Ihannetilanne, kertakaikkiaan. Ei voi kuin voittaa. Melkein kuin saisi viran jostain tulevaisuudentutkimusvirastosta ja pääsisi kertaheitolla suurkyöstiksi.

Pikkupoika kirjoitti...

Tuo muslimien uhriutuminen on täysin rajaton ominaisuus. Jopa "Jihadi John" on vain uhri ja hänen tekonsa länsimaiden toiminnan (tarkemmin tässä tapauksessa Brittien tiedustelupalvelun "ahdistelun") syytä:
Jihadi John: 'Radicalised' by Britain

IDA kirjoitti...

Pohjoismaissa taidetaan jo elää idiokratiassa. En enää usko, että nuo mediaihmiset, tutkijat ja "älymystö" edes valehtisivat poliittisista syistä. He vain yksinkertaisesti ovat juuri niin tyhmiä kuin heidän juttunsakin.

Tsekin Klaus, Unkarin Orban, Viron Ives ja ehkä Puolan, Latvian ja Liettuan polittikot voisivat vääntää vielä EU:ta johonkin järkevään suuntaan. Tai ehkä se on jo mahdotonta, joten odotellaan rauhassa romahdusta.

Kari kirjoitti...

IDA: " En enää usko, että nuo mediaihmiset, tutkijat ja "älymystö" edes valehtisivat poliittisista syistä"

He elävät valheessa ja siitä ammentavat "totuutensa" ja poliittiset utopiansa.


Silmiinpistävää, että järkevimmät politiikot löytyvät entisistä Itä-Euroopan kommunistisista maista. Lännessä sitä herkkua ei vielä näköjään olla saatu tarpeeksi.

IDA kirjoitti...

"Silmiinpistävää, että järkevimmät politiikot löytyvät entisistä Itä-Euroopan kommunistisista maista. Lännessä sitä herkkua ei vielä näköjään olla saatu tarpeeksi."

Vaclav Klaus totesi jossain haastattelussa, että heille on ehkä aikanaan kehittynyt herkistynyt kyky tulkita valtion ( ja liittovaltion ) toimia.

Kumitonttu kirjoitti...

Tom Packalen ihan järkevästi kyseenalaisti jonkun kansainvälisen vammaissopimuksen ratifioinnin ja media tietenkin heti pöyristyi.