torstaina, tammikuuta 08, 2015

Pilakuvista ja sananvapauden puolustajista

Ylen uutiset haastatteli Ville Rantaa, joka kertoi kokemuksistaan Tanskan Muhammad-pilakuvakriisin aikana. Ranta myönsi aikanaan pelänneensä. Koska Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehdyllä terrori-iskulla on selkeät yhteydet kahdeksan vuoden takaisiin tapahtumiin, keskityn tässä postauksessa itsekin niihin.

Tässä on koosta alkuperäisistä Muhammad-pilakuvista, jotka on nyt vihdoinkin julkaistu myös Yhdysvalloissa valtamedian nettisivuilla.


Suomessa Suomen Sisu -järjestö julkaisi pilakuvat nettisivuillaan. Poliisi käynnisti tapahtuneesta esitutkinnan, joka eteni syyteharkintaan asti. Syyteharkinta päättyi 1.6.2006 syyttämättäjättämispäätökseen.

Suomen ulkoministerinä toimi tuolloin Erkki Tuomioja, joka hoitaa tehtävää myös nykyisessä hallituksessa. Tuomiojan lausunnoista kooste:

2.2.2006
"Nyt ei todellakaan ole aika jolloin kannattaa ehdoin tahdoin kärjistää suurten kulttuurien ja uskontokuntien keskinäisiä epäluuloja tai provosoida hihhuleita, puolin tai toisin. Asia olisi luultavasti poistunut jo päiväjärjestyksestä, jos Tanskassa olisi jo syksyllä sanottu se, minkä nyt ovat tehneet."

8.2.2006
"Mediassa tietynlainen itseymmärrys olisi paikallaan, mutta itsesensuuria en suosittele. Jyllands-Postenin menettely oli typerää"

Lisäksi 7. helmikuuta Tuomioja oli antanut Hufvudstadsbladetille haastattelun, jossa hän tuomitsi J.K. Paasikiven sanoja lainaten Jyllands Postenin toiminnan "ikkunoiden kivittämisenä".

5. joulukuuta 2007 Tuomioja tuli katumapäälle ja hänelle tuli huono omatunto siitä, mitä hän joutui pilakuvakriisin yhteydessä ulkoministerinä tekemään.

Julkisen sanan neuvoston silloinen puheenjohtaja Kalevi Kivistö (SKDL) antoi Suomenmaalle lausunnon, jonka mukaan Helsingin Sanomat rikkoisi journalistin ohjeita, jos se julkaisisi Muhammad-pilakuvat.

Ennen kuin Suomen Sisu julkaisi Muhammad-pilakuvat verkkosivuillaan, Ruotsidemokraatit olivat julkaisseet ne omalla sivustollaan. Sivusto suljettiin ja Suomen Sisun julkaisu oli protesti Ruotsin hallituksen perustuslainvastaista toimintaa kohtaan. Freivalds oli todennut, että oli pelottavaa, miten pieni määrä ruotsalaisia äärimmäisyyshenkilöitä asettaa ruotsalaiset vaaralle alttiiksi. Tuolloin Ruotsidemokraatteja kannatti vain noin pari prosenttia ruotsalaisista äänestäjistä. Freivalds joutui eroamaan tehtävistään tapahtuneen seurauksena.

Suomen pääministerinä vuonna 2006 toimi mies nimeltä Matti Vanhanen. Hän pyysi 14. helmikuuta 2006 anteeksi tapahtunutta itsensä ja Suomen hallituksen puolesta. Kyse oli siis Suomen Sisun julkaisemista Muhammad-pilakuvista. Digitodayn uutisesta on hyvä ottaa esille vielä seuraava poiminta:

"Ulkoministeri Erkki Tuomioja ei kuitenkaan näe mitään väärää anteeksipyynnössä. Hänestä on otettava huomioon vakava nykytilanne, missä ihmisiä kuolee ja taloja poltetaan. Tällaisessa tilanteessa pientenkin ryhmien teot voivat saada uudet mittasuhteet kansainväliseen uutisointiin levitessään."

Päivä Vanhasen anteeksipyynnön jälkeen presidentti Tarja Halonen pahoitteli julkaisemista tavatessaan uskontokuntien johtajia.

19. helmikuuta 2006 oululainen kulttuurilehti Kaltio julkaisi verkkosivuillaan Ville Rannan piirtämän sarjakuvan, jossa profeetta Muhammad esiintyi naamioituneena. Sampo ja Tapiola ilmoittivat lopettavansa ilmoittelun lehdessä. Vähän tämän jälkeen päätoimittaja Jussi Vilkuna sai potkut kieltäydyttyään poistamasta sarjakuvaa verkkosivuiltaan (oli Suomessa tuolloin ryhdikkäitäkin ihmisiä). Frankfurter Allgemeine Zeitungin toimittaja kutsui 2.3.2006 Suomea maaksi, jossa on "...pelkurimaisuuden ja itsesensuurin perinne".

Eilen televisiossa esiintynyt Jaakko Hämeen-Anttila antoi lausunnon, jota KRP käytti Suomen Sisua koskevassa esitutkinnassa:

"Olennaista on se yhteys, jossa profeetta Muhammad esitetään. Islamilaisessa kuvituksessa hänet esitetään aina kunnioittavassa sävyssä. En pitäisi profeetta Muhammedin kasvokuvaa muslimeita yleisesti loukkaavana, mikäli kuva julkaistaisiin kunnioittavassa tai edes asiallisessa yhteydessä. Profeetan kuvallinen esittäminen ja hänen kasvojensa kuvaaminen sinänsä harmittomassakin pilapiirroksessa on kuitenkin jo erittäin lähellä muslimien pyhäksi kokeman ilmiön loukkaamista. Näkemistäni kahdestatoista kuvasta osa on lisäksi avoimen loukkaavia. Kyse ei niissä ole yksinomaan harmittomasta pilasta vaan profeetta Muhammedin yhdistämisestä väkivaltaan, terrorismiin ja naisen alistamiseen. Tällainen kuvallisen esittämisen ja loukkaavan sisällön yhdistäminen on islamin uskonnon kannalta erittäin loukkaavaa. Muslimien pyhiksi kokemista, loukkaamattomista asioista Koraani ja profeetta Muhammad ovat varmasti keskeisimmät. Näin ollen kuvien levittämisellä minun tulkintani mukaan loukataan yhtä islamin uskonnon vahvimmin pyhäksi kokemaa ilmiötä, profeetta Muhammedin loukkaamattomuutta."

Jos kuulette lähipäivinä paatoksellista puhetta sananvapauden tärkeydestä, kannattaa muistaa, miten Suomen poliittinen eliitti ja valtamedia käyttäytyi vuonna 2006. Jos valtamedian edustaja tai vuonna 2006 mukana ollut poliitikko nyt hurskaasti puolustaa sananvapautta, voit kuulla tyhjien tynnyreiden onton kuminan.

Pilakuvakriisin jälkeen Suomessa on annettu tuomioita profeetta Muhammadin kunnian loukkaamisesta ainakin Seppo Lehdolle ja Jussi Halla-aholle.

Halla-aho muistelee Breivik-kohua ja vertaa poliitikkojen ja median käyttäytymistä eilisen terrori-iskun yhteydessä käytyyn keskusteluun täällä.

Loppuun vielä Charlie Hebdo -kuva:


Ville Rannan sarjakuva huipentuu kohtaukseen, jossa Vanhanen, Halonen ja Tuomioja ovat menossa polttamaan Tanskan lippua.


Tähän lopuksi vielä linkki Milko Aikion ajankohtaiseen kirjoitukseen. Ainakaan toistaiseksi ei sananvapauden aisankannattaja Markku Huuskon harvesteri ole siihen iskenyt.






 

9 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Jos tämä asia (lue: islamisaatio) ei olisi niin vakava seurauksiltaan ja niin todennäköinen, tässä voisi nauresekella poliitikkojen kuten Tuomiojan päättömille ja epäjohdonmukaisille selityksille. Nyt lähinnä hirvittää.

Vanhanen on muuten ollut hiljaa eikä pyydellyt anteeksi - onkohan hän lomalla?

Anonyymi kirjoitti...

Vanhanen hykertelee tyytyväisenä ja kerää vaaliaseita ennen valokeilaan astumista. Vielä ei tarvitse sanoa mitään - myöhemmin voi olla tarvittaessa kaikkea mieltä, sopivassa suhteessa, tarpeen vaatiessa. Todennäköisesti charliet on kyllä jo unohdettu, kun meidän vaalikisa alkaa.

Kepun tällä hetkellä kansalle tarjoamalle "selkärangalle" voisi kyllä kasvaa pari nikamaa lisää, jos herra Vanhanen hiukan ottaisi taannoisia sanojaan takaisin. Kyllähän nyt "maahanmuutosta täytyy voida keskustella vuoden 2015 Suomessa" myös Kepun mielestä. Ja vaaliuurnat kiittää.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhanen kehtaa vieläpä asettua ehdolle vaaleissa. Tästä syystä Vanhasta pitäisi kovistella noista aiemmista sanomisista ja näyttää hänelle mitä niistä seurasi ja mitä myöhemmin tapahtui. Kun tässä on vaalit tulossa niin juuri nyt pitäisi laittaa Vanhanen tilille noista.

Professori kirjoitti...

Hyvä kooste. Kiitos.

Marko Grönroos kirjoitti...

Kirjoituksessa oli monia hyviä pointteja, joita en itse tullut huomanneeksi eilisessä puheenvuorossani.

Tuomiojan rooli sananvapauden osalla on ollut vähän monimutkainen – pilakuvien tapauksessa hän lähti sitä muiden tapaan rajoittamaan diplomaattisuuden nimessä, mutta oli Halla-Ahon tapauksessa ehkä ainoa merkittävä poliitikko, joka kritisoi Halla-Ahon saamaa tuomiota ja ehdotti jumalanpilkan poistamista laista.

IDA kirjoitti...

Suomessa noita Charlie Hebdon piirtäjiä ja julkaisijoita ei olisi kohdeltu minkään tason intellektuelleina, vaan heitä olisi kohdeltu samoin kuin Seppo Lehtoa. Ja vapaa-ajatteleva suvaitsevaistomme olisi paheksunut heitä joka käänteessä pyytäen oikeuslaitosta puuttumaan peliin lehden ilmestymisen lopettamiseksi.

Vasarahammer kirjoitti...

Tuomiojan monimutkainen rooli käy ilmi tästäkin tekstistä. Hän katui vuotta myöhemmin sitä, mitä joutui ulkoministerinä tekemään.

Tuomiojan näkökulma lähtee kuitenkin ateismista, ei siitä, että sananvapautta tulee puolustaa nimenomaan silloin, kun se on uhattuna. Tuomioja ei tehnyt näin ulkoministerinä.

Jumalanpilkkapykälän poistaminen on merkityksetön teko. Pelko on paljon tehokkaampi sensuurikeino, mistä valtamedia on antanut useita näyttöjä viime päivien aikana.

Jukka Huuskon tämänpäiväinen kolumni Hesarissa ampuu ohi samalla tavalla. Huusko ajattelee ateistisesta uskonnonvastaisesta näkökulmasta eikä ymmärrä, mitä on pelissä. Hänen työnantajansa on myös osa ongelmaa, ei sen ratkaisu.

IDA:lle sanon, että Charlie Hebdon piirtäjät olisi tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Heille olisi täällä annettu yhtä pitkä vankeustuomio kuin Seppo Lehdolle. Sama pätee Ruotsiin.

Kari kirjoitti...

Vasarahammer:"Halla-aho muistelee Breivik-kohua ja vertaa poliitikkojen ja median käyttäytymistä eilisen terrori-iskun yhteydessä käytyyn keskusteluun täällä."

Halla-ahon ja Perussuomalaisten ei kannattaisi kovinkaan paljon muistella Breivik-kohua. Siinä oltiin yhtenä laumana kaikkien muiden kanssa sanoutumassa irti islamofobiasta.

Eräässäkin haastattelussa Jussi nimenomaan kielsi islamin vastustamisen( mahdollisesti aseellistakin vastustamista?), sillä siten "avataan helvetin Portit".

IDA kirjoitti...

"IDA:lle sanon, että Charlie Hebdon piirtäjät olisi tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Heille olisi täällä annettu yhtä pitkä vankeustuomio kuin Seppo Lehdolle. Sama pätee Ruotsiin."

Mitä noita Charlie Hebdon piirustuksia nyt on nähnyt, niin ne ovat ainoastaan teknisesti taitavampia kuin Sepin vastaavat, mutta muuten samanlaisia. Erittäin lyhyen ranskan ja googlekääntäjän perusteella Seppo taas on vastaavasti parempi kirjoittaja.

Joten vastoin puhuvien päiden analyyseja voi sanoa, että Charlie Hebdo olisi mahdollinen Suomessakin. Laki vain ei salli sitä.