torstaina, tammikuuta 29, 2015

Antisemitismi kasvaa Euroopassa


Eilen vietettiin juutalaisten joukkotuhon muistopäivää. 70 vuotta sitten Puna-armeijan joukot vapauttivat Auschwitzin keskitysleirin. Joukkotuho on jättänyt lähtemättömät jäljet eurooppalaiseen ja etenkin saksalaiseen psyykeen.

Antisemitismi Euroopassa

Antisemitismi kuitenkin kukoistaa Euroopassa yhä ja on itse asiassa voimakkaampaa kuin koskaan Auschwitzin vapauttamisen jälkeen. Eurooppalaisella valtamedialla ja poliittisilla johtajilla on suuria vaikeuksia kertoa, mikä on aiheuttanut antisemitismin lisääntymisen.

Suomessa antisemitismi ei kuitenkaan ole äitynyt yhtä pahaksi kuin Ranskassa tai naapurimaassamme Ruotsissa. Malmön kaupungissa juutalainen ei käytännössä voi kulkea kaduilla, jos hänet voi pukeutumisensa perusteella tunnistaa juutalaiseksi.

Äskettäin Ruotsin television toimittaja Petter Ljunggren lähti kävelemään Malmön kaupungin kaduilla kippa-päähineeseen pukeutuneena ja joutui ohikulkijoiden lyöntien ja haukkumisen kohteeksi. Ljunggren lopetti kokeilunsa, kun tilanne kävi hänelle hengenvaaralliseksi.

Ranskasta taas muistamme Pariisin terrori-iskut, joista toinen kohdistui juutalaiseen ruokakauppaan. Ranskassa asuu 580 000 lähinnä Pohjois-Afrikasta muuttanutta juutalaista, joiden määrä tosin vähenee koko ajan. Pois muuttavien määrä on kasvanut viime vuosina juutalaisvastaisuuden kasvun ja juutalaisiin kohdistuneen häirinnän takia. Viime vuonna Ranska oli Israeliin muuttaneiden juutalaisten suurin yksittäinen lähtömaa (n. 7000 henkeä).

Juutalaisvastaisuus Suomessa

Suomessa Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbiini Simon Livson Kaleva-lehden mukaan myös huolissaan juutalaisvastaisuuden kasvusta:

”Äärioikeistoa ja fanaattisuutta on ympäri Eurooppaa: Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Belgiassa. Ei tarvitse mennä kauemmaksi kuin Ruotsiin niin sielläkin on ihmisiä, jotka kieltävät holokaustin olleen tai ainakin sanovat, että sen merkitystä on vahvasti yliammuttu ja siellä menehtyneiden ihmisten määrää yliarvioitu.”

Livsonin mukaan Suomessakaan ei ole vältytty juutalaisvastaisuuden kasvulta:

”Suomessahan se on jo levinnyt. Täällä on Magneettimedia, joka on hyvin antisemiittinen, selkeä kannoissaan ja vähättelee holokaustia. Se on jo täällä.”

Magneettimedia on tavaratalo Kärkkäisen asiakaslehti, jonka päätoimittaja tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kuitenkaan Yhdysvalloista peräisin olevia vanhoja juutalaisvastaisia kirjoituksia kääntänyt Magneettimedia ei vastenmielisyydestään huolimatta edusta samaa antisemitismiä kuin Pariisin terroristit. Ei voida myöskään väittää, että Magneettimedia muodostaisi merkittävän uhan Suomen juutalaisyhteisölle.

Kalevan jutussa ei mitenkään yritetty selittää lukijalle, mistä juutalaisvastaisuuden kasvu johtuu.

Yleisradion sivuilla ”Lähi-itään erikoistunut toimittaja” Hannu Reime kirjoittaa hänkin antisemitismistä. Vasemmistolainen Reime on jo vuosia toimittanut Israel-vastaisia kolumneja radiossa ja Ylen internet-sivuilla.

Reime aloittaa kuvailemalla sitä, kun hän vuosikymmeniä sitten osti antikvariaatista Siionin viisaiden pöytäkirjojen suomenkielisen painoksen. Siitä hän lähtee rakentamaan kuvaa kristillistä Eurooppaa vuosikymmenet vaivanneesta antisemitismistä. Kuva on suurelta osin oikea mutta siinä mielessä valheellinen, että islamilaisen maailman historiallinen antisemitismi jää kokonaan käsittelemättä ja kuitataan seuraavalla lauseella:

”Islamilaisessa Espanjassa Al-Andalusissa juutalainen kulttuuri oli saanut kukoistaa islamilaisen rinnalla.”

Islamilaisessa maailmassa juutalaiset elivät toisen luokan kansalaisina kristittyjen tavoin, eli oikeampi tapa olisi ollut sanoa, että juutalaiset saivat elää islamin vallan alaisuudessa. Klisheemäinen kuva maurien Espanjasta ja sen uskomattomasta suvaitsevaisuudesta sai kuitenkin kelvata paremman puutteessa. Juutalaisten kohtelusta arabimaissa voi käydä lukemassa täällä.

1900-luvun alussa Mosulin konsulina toiminut englantilainen H.E.W. Young kirjoitti vuonna 1909:

”Muslimit suhtautuvat kristittyihin samalla tavalla kuin isäntä orjiinsa, joita hän ylimysmäisesti suvaitsee niin kauan, kun nämä tietävät paikkansa. Kaikki yritykset esiintyä tasavertaisina tukahdutetaan välittömästi.”

Kristityt ja juutalaiset saattoivat islamilaisessa maailmassa nousta korkeisiinkin asemiin. Toisaalta pienikin todellinen tai kuviteltu loukkaus muslimeita kohtaan saattoi johtaa pogromeihin, mielivaltaisiin omaisuuden takavarikointeihin ja pakkokäännytyksiin.

Reimeen tarkoituksena on selkeästi korostaa eurooppalaista antisemitismiä ja sen syviä historiallisia juuria ja selittää nykyajan muslimien antisemitismin pelkästään Israelin ja palestiinalaisten konfliktin kautta:

”Nykymaailmassa esiintyvä juutalaisvastaisuus näyttää liittyvän ennen kaikkea Israelin ja palestiinalaisten väliseen selkkaukseen Lähi-idässä. Juutalaisyhteisöt ja synagogat saavat uhkauksia aina, kun konflikti nousee ykkösuutiseksi.”

”Ei ehkä ole ihme, että joissakin miehityksen ja palestiinalaisten sorron katkeroittamissa mielissä herää nurinkurinen ajatus syyttää juutalaisia siitä, mitä Israel tekee.”

Vaikka Reime mainitsee juutalaisia Euroopassa syytetyn ”Kristuksen tappajiksi”, hän ei mainitse Koraanin ja Hadithien tavasta käsitellä juutalaisia sanallakaan. Islamin juutalaisvastaisuus nimittäin voidaan jäljittää uskonnon perustajaan Muhammadiin.

Vasemmistolaisena Reime luonnollisesti ylistää vasemmistoa juutalaisten suvaitsijana Ranskan vallankumouksen jälkeen:

”Vasemmisto, liberaalit, demokraatit ja sosialistit kannattivat juutalaisten tasa-arvoa, kun taas oikeisto ja yksinvaltiuden puolustajat vastustivat sitä.”

Koska Reime itse suhtautuu Israelin olemassaolon oikeutukseen epäilevästi, hän ei myöskään mainitse nykypäivän vasemmiston juutalaisvastaisuutta, jolla pyritään asettamaan Israelin valtiollinen legitimiteetti kyseenalaiseksi. Kiihkeimmät vasemmistolaiset heittäytyvät murhanhimoisten terroristien kumppaneiksi, koska nämä ovat uhreja ja heidän vihansa on ”ymmärrettävää”. Eräs tällainen henkilö on norjalainen lääkäri Mads Gilbert, jonka Verdens Gang -iltapäivälehti valitsi ”vuoden nimeksi”.

Gilbert on valjastanut lääkärin ammattinsa vasemmistolaisen poliittisen aktivismin käsikassaraksi. Viimeisimmän Gazan sodan aikana Gilbert työskenteli al Shifan sairaalassa, jossa myös Hamasin johto piti majaansa. Hamas lähetti sairaalan lähistöltä useita raketteja Israeliin. Gilbertin toimien kyseenalaisuudesta voi lukea täältä.

Reime näkee todellisuudesta vain sen osan, joka sopii hänen ideologiaansa. Siksi hän ennustaa seuraavaa:

”Jos palestiinalaisalueiden miehitys ja asuttaminen joskus päättyvät ja Israelin juutalaisten ja Palestiinan arabien välille syntyy oikeudenmukainen rauha ja siihen perustuva todellinen sovinto, antisemitismi saattaa hyvinkin kuolla.”

Juutalaisilla on oma osansa islamilaisessa eskatologiassa, mikä on mainittu myös Hamasin peruskirjassa. Siksi sana ”oikeudenmukainen rauha” tarkoittaa Hamasin mielestä Israelin valtion hävittämistä ja juutalaisten tuhoamista. En usko, että edes Reime haluaa sellaista rauhaa.

Miksi sitten ei voida myöntää, että lisääntynyt antisemitismi johtuu lähes yksinomaan muslimien määrän kasvusta Euroopassa? Jos tämä myönnetäänkin pitkin hampain, miksi se pitää selittää johtuvaksi Israelista eikä muslimien omista arvoista ja asenteista?

Ehkä historiasta on opittu vääriä asioita. Auschwitzin tapahtumilla on opetettu eurooppalaisia halveksimaan omaa kansallista identiteettiään ja näin hyväksymään muslimien laajamittainen maahanmuutto tai ainakin tekemään sen vastustaminen mahdottomaksi. Jotkut vasemmistolaiset jopa väittävät, että muslimit ovat nykyajan juutalaisia eli samanlaisen vainon kohteena kuin 1930-luvun Saksassa.

Ehkä toisaalta on ymmärretty, että laajamittainen muslimien maahanmuutto on pitkällä tähtäimellä tuhoisaa. Siksi valehtelua pitää kiihdyttää, jotta kansalaisten vastustus saadaan tukahdutettua ja totuuden ääni hiljennettyä. Jos tämäkään ei riitä, myös kovemmat keinot ovat mahdollisia. Tavallinen ihminen on helposti peloteltavissa hiljaiseksi. Äskettäin norjalaisen Pegida-osaston johtomies menetti työpaikkansa. Tanskan Kööpenhaminassa puolestaan paikallisen Pegida-marssin järjestäjä Nicolai Sennelsiä uhataan työpaikan menetyksellä

Asiat ovat menossa huonoon suuntaan. Lisääntyvä antisemitismi ja sitä seuraava juutalaisten poismuutto kertovat tästä. Mitään toimenpiteitä negatiivisen kehityksen pysäyttämiseksi ei ole nähtävissä, jos sellaisiksi ei lasketa propagandaa ja epämiellyttävien mielipiteiden tukahduttamista.

17 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Jos toimittaja ottaa aikansa kristillisen kirjallisuuden kuvauksia juutalaisuudesta todisteeksi eurooppalaisesta ja kristillisestä antisemitismistä, niin kannattaisi katsoa miten aikansa juutalainen kirjallisuus kuvaa kristinuskoa. Herjaamisessa vähintään tasavahvoja.

Islam on näistä ainoa, joka selkeästi asettaa muut alempaan asemaan myös yhteiskunnallisesti.

Vasarahammer kirjoitti...

" niin kannattaisi katsoa miten aikansa juutalainen kirjallisuus kuvaa kristinuskoa. Herjaamisessa vähintään tasavahvoja."

Ajan henki on moralisoida menneisyyttä nykypäivän liberalismin mittatikulla.

Vähemmistö saa haukkua enemmistöä, joka taas ei saa haukkua vähemmistöjä, koska muuten polttouunit.

Kari kirjoitti...

Antisemitismi tuli juuri arabien ja pohjoisafrikkalaisten islamin mukana Espanjan kautta Eurooppaan. Sieltä kristitytkin ne sitten oppivat.

Yhteiskunnallisen antisemitismin ja vasemmistolaisen ideologian juuret ovat Valistuksessa ja Ranskan tasavaltalaisessa vallankumouksessa, mistä Reimekin sairaat fantasiansa ammentaa.

Lähi-Idän ongelmat eivät johdu siitä, että juutalaiset olisivat toimineet väärin, vaan arabien katkeruudesta, että entiset orjat lopettivat heidän"
vääryytensä Israel nimisessä "liberiassa".

Reime ja YLE jatkavat jihadin ja sosialismin, juutalaisten ja suomalaisten vastaista sotaansa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitos kirjoituksestasi. Sain siitä inspiraatiota omaanikin. Luulen, että tuosta antisemitismistä tulee mediassa sellainen määrittelemätön musta pilvi, niin kuin oli vihapuhekin vielä hetki sitten. Kumpaakin kauhistellaan ja päivitellään, mutta ei varsinaisesti sanota, mistä sen löytää. Vihapuheen kohdalla tietysti siksi, että se olisi löytäjälle paljastunut asialliseksi kritiikiksi ja antisemitismin kohdalla siksi, että tekijät ovat tiedostavasta näkökulmasta katsoen vääriä.

Bogreol kirjoitti...

Ikävää, että ihmiset, jotka aloittivat Pegida-liikkeen joutuvat maksamaan rohkeudestaan asettuessaan islamisaatiota vastaan. Norjalaisessa Aftenpostenissa oli tutkija Henrik Sysen kirjoitus nyrjähtäneestä sananvapaudestamme, missä hän valitteli, että poliittista konsensusta haastavat vain toisinajattelijat, blogit ja nettikeskustelu. Ihmisiä, jotka arvostelevat turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä ja laajaa muslimien maahanmuuttoa, pidetään rasisteina ja islamofoobikkoina sekä moraalisesti arveluttavina. Merkelinkin puheista Pegidaa vastaan on kuultavissa, että Pegida on populismia, mikä perustuu sellaisille tunteille kuin viha ja pelko, eikä kriittisyys täten perustu järkeen.

Toisin sanoen Euroopan poliittinen eliitti vie pohjan pois sananvapaudelta eliminoimalla kritiikin poliittista valtaa vastaan. Julkisissa puheissa sananvapautta ylistetään Charlie Hebdon tapauksen jälkeen, mutta vapaan sanan suurin uhka on kuitenkin poliittisesti korrekti eliitti lännessä, ei islam. Eliitti edustaa turmeltunutta sananvapauden tapaa, sellaista jota käytettiin entisessä Neuvostoliitossa.

Pegida-mielenosoitukset kohdistuvat poliittista ja median eliittiä vastaan, joiden tulisi tietää, että täytyy olla oikeus kritisoida dogmaattista poliittista järjestelmää kuten islamia.

Kari kirjoitti...

Reimen voi olla vaikea kirjoittaa kunnon analyysiä antisemitismistä, kun on ikänsä sitä saarnannut, ja Israelin vastaisia vihapuheita pitänyt.

Mikä näitä vasureita saa jihadia ja juutalaisvihaa tukemaan, pahuus, vaiko yksinkertaisuus ja tietämättömyys?

Itse olen päätynyt siihen, että nämä kaikki, yhdistettynä sokeaan ideologiseen idealismiin.

Kumitonttu kirjoitti...

Kautta-aikain on tunnettu poliittinen viisaus, että sisäpolitiittisista ongelmista selviää helpoiten luomalla ulkopoliittisia ongelmia. En voi välttyä siltä ajatukselta, kun saa todistaa EU:n toimintaa Venäjän kanssa.

Venäjästä on muodostunut EU:lle kiusallinen naapuri, kun se ei suostu nielemään liberaalin fascismin oppeja. Sen sijaan että ne opit kyseenalaistettaisiin EU:ssa, luodaan jännitettä Venäjän kanssa.

Vasarahammer kirjoitti...

"Toisin sanoen Euroopan poliittinen eliitti vie pohjan pois sananvapaudelta eliminoimalla kritiikin poliittista valtaa vastaan. Julkisissa puheissa sananvapautta ylistetään Charlie Hebdon tapauksen jälkeen, mutta vapaan sanan suurin uhka on kuitenkin poliittisesti korrekti eliitti lännessä, ei islam."

Tässä vaiheessa näyttää, että Pegidan amatöörit ovat saaneet tuta, miten poliittinen eliitti murskaa vastustajansa.

Maailman johtajien esiintyminen rinta rinnan Pariisissa oli yksi sisällöllisesti kaikkein tyhjimmistä poseerauksista sananvapauden puolesta, joita itse olen nähnyt. Kyse oli pelkästä esiintymisestä ilman konkreettisia toimia uhan torjumiseksi.

Modernissa liberalismissa johtajat ovat kovasti hyvän asian puolesta mutta toiminta rajoittuu monesti Twitter-hashtagin tasolle.

Kari kirjoitti...

Kyllä. Kun tietää, että samat johtajat tukevat samaan aikaan islamilaista terroria rahallisesti ja ideologisesit.

Vasarahammer kirjoitti...

" samat johtajat tukevat samaan aikaan islamilaista terroria rahallisesti ja ideologisesit."

Myös sotilaallisesti, kuten Libyassa tapahtui.

Igor kirjoitti...

Ruotsissa valtio hyväksyy antisemitismin. Ruotsissa oikeuskansleri on hyväksynyt, että moskeijoissa myydään vihakasettia, jossa sanotaan, että kaikki juutalaiset on taopettava. Se on kuulemma vain lähi-idän retoriikkaa.

Kari kirjoitti...

Eikä pelkästään Libyassa. USA:n, Euroopan ja NATO:n islamin sotilaallinen tukeminen alkoi heti kylmänsodan jälkeen Balkanilla ja on siitä lähtien tauotta jatkunut.

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä vielä brittiläisen valtamedian artikkeli antisemitismistä.

http://www.itv.com/news/2015-01-28/new-threat-of-antisemitism-70-years-after-auschwitz/

Syytä ei siinäkään uskallettu sanoa.

"islamin sotilaallinen tukeminen alkoi heti kylmänsodan jälkeen Balkanilla ja on siitä lähtien tauotta jatkunut"

Humanitaarisen intervention nimellä taidettiin silloin toimia. Kieltämättä serbien toimet olivat brutaaleja mutta lopputuloksena tuli islamilainen Bosnia ja Kosovo.

Kari kirjoitti...

Kolonialisminkin, sekä islamilaisen, että länsimaisen, pontimena on aina ollut humanistinen interventio.

Länsimainen media unohti kertoa Kosovon ja Bosnian jihadistien ja vierastaistelijoiden hirmuteoista, joihin Serbit vastasivat pitkälti sotilaallisesti. Median ja Euroopan eliitin mukaan kyseessä oli sotarikos, kuten aina muslimiveljeskuntaa vastaan taistellessa(vrt Israel),johon piti vastata 37000 pommituslennolla, pääasiassa serbien siviilikohteisiin. Se taas muslimien ja vasemmiston mukaan ei ollut NATON pro-islam sotarikos.
Samaa käsittelyä Israelille, sen islamin vastaisesta itsepuolustuksesta, suosittelee Turkki,Tuomioja ja Soininvaara.

Oinomaos kirjoitti...

Kiitos hyvästä kirjoituksesta, antoi taas paljon ajattelemisen aihetta.

Jukka Aakula kirjoitti...

Kiitos. Asiaa - olen samaa mieltä.

mensagensnanett kirjoitti...


THREE IMPORTANT RIGHTS


Three Rights which, in my opinion, should be preserved:
.
1 - The right to Mono-parenthood in Traditionally Monogamous Societies: see the blog "The Origin Of Sex-Taboo". [in English]
.
2 - The right to veto who pays (the taxpayer) - Semi-Direct Democracy: see the blog "Fim-da-Cidadania-Infantil". [in Portuguese]
.
3 - The right to survival of indigenous identities: see the blog "50-SEPARATISM-50." [in English]
.
.
.
P.S.
The separatists-50-50 doesn't seek pretexts to deny the Right to survival of others one... the separatists-50-50 only claim the Right to survival of Indigenous Identities (read: the 'globalization-lovers' must respect the rights of others one... and vice versa!)



F.R.A.R.