keskiviikkona, lokakuuta 29, 2014

Kulttuurimarxismista


Kun Timo Soini kirjoitti plokissaan otsikolla ”Kulttuurimarxistit elävät ja voivat liian hyvin”, arvelin, että joku tarttuisi Soinin käyttämään termiin kulttuurimarxismi. Minun ei tarvinnut pettyä, sillä Suomen johtava vastajihadismin asiantuntija, historiantutkija Jussi Jalonen tarttui täkyyn.

Jalonen vetää reilusti mutkia suoriksi ja redusoi kulttuurimarxismi-käsitteen pelkäksi äärioikeiston salaliittoteoriaksi. Tuttuun tapaansa Jalonen heiluttaa Breivik-korttia melko huolettomasti. Argumentaatiotyyli ei myöskään ole muuttunut. Soinista tehdään äärioikeistolainen guilt by association -tekniikalla. Äärioikeistolaiset ovat käyttäneet kulttuurimarxismi-termiä → kulttuurimarxismi on äärioikeistolainen salaliittoteoria → Soini on äärioikeistolainen. Näin mutkat suoristetaan satakuntalaisittain.

Kommenttiosastossa Jalonen selventää poliittista ajatteluaan:

”...oikeiston aatemaailma pohjaa kansalliseen identiteettiin, ja vasemmiston aatemaailma luokkatietoisuuteen. Äärioikeisto ja äärivasemmisto vievät nämä aatemaailmat, no, äärimmilleen. Äärivasemmisto pyrkii avoimeen luokkasotaan ja yksityisomistuksen tuhoamiseen; äärioikeisto puolestaan pyrkii varjelemaan ehdotonta kansallista puhtautta sulkemalla ei-toivottavat ainekset, kuten toisrotuiset tai seksuaalisesti poikkeavat, kansakunnan ulkopuolelle.”

Jalonen ei edes yritä ymmärtää, millaista ajattelua termillä kulttuurimarxismi yritetään kuvata ja mitkä ovat tämän ajattelutavan aatehistorialliset juuret. Omasta mielestään hänen ei ilmeisesti tarvitsekaan kiinnittää huomiota moisiin pikkuseikkoihin, koska kulttuurimarxismi on äärioikeiston salaliittoteoria.

Lisäksi hän esittää melko yksioikoisen poliittisen dikotomian kuvaamaan oikeiston ja vasemmiston eroa. Esimerkiksi talouspoliittisesti Timo Soini ei edusta oikeistoa vaan enemmänkin keskustavasemmistoa. Arvoiltaan hän taas on konservatiivi vastakohtana arvoliberaalille. Poliittisia aate-eroja voi myös tarkastella autoritaarisuuden ja libertaarisuuden kannalta. Siinä Soini edustaa oman näkemykseni mukaan keskitietä.

Kulttuurimarxismi on kuitenkin vain termi, jolla kuvataan tietynlaista filosofista suuntausta ja sen piirteitä. Marxismi tulee siitä, että kyseisen aatesuuntauksen edustajat ovat poliittisesti vasemmalla ja usein ihan äärilaidalla. Sana kulttuuri taas erottaa sen perinteisestä taloudellisesta marxilaisuudesta, joka keskittyy luokkaristiriitoihin ja tuotantovälineiden omistussuhteisiin.

Salaliittoteoria kulttuurimarxilaisuudesta tulee siinä vaiheessa, kun se katsotaan juutalaisten juoneksi. Frankfurtin koulukunnan edustajat olivat lähes kaikki juutalaisia ja tämä tosiasia on ruokkinut juutalaisvastaisia salaliittoteorioita. Terminä kulttuurimarxismi voi olla hyvä tai huono kuvaamaan niitä aatevirtauksia, jotka nousivat länsimaiseen valtavirtaan 60-luvun puolivälistä alkaen.

Jalonen sen sijaan näkee nämä trendit pelkästään seurauksena siitä, että ”kansanvaltainen markkinatalousyhteiskunta” ja vapaamielinen oikeisto hyväksyivät ”liberaalit arvot”. Jalonen ei edes yritä kysyä, millaisen kehityksen seurausta nämä ”liberaalit arvot” ovat ja miksi ne eivät itse asiassa ole erityisen liberaaleja vaan repressiivisiä niitä kohtaan, jotka eivät hyväksy ”liberaalien arvojen” pakottamista.

Jalonen ei kysy, miksi liberaalit kuten Tommy Lindgren haluavat niin kuumeisesti ”tasa-arvoista avioliittolakia”. Miksi hänelle ei riitä se, että kukaan ei estä homoseksuaaleja elämästä, kuten he itse haluavat? Miksi pitää kajota perinteiseen avioliittoinstituutioon ja määritellä se uudelleen?

Kulttuurimarxismi on huono termi sen takia, että se viittaa pelkästään vasemmistoon. Todellisuudessa vanhat konservatiivipuolueet ovat etenkin Euroopassa hyväksyneet ”liberaalit arvot” tai ainakin olennaisen osan niistä eli vasemmistolaisen identiteettipolitiikan, joka perustuu rotuun, luokkaan ja sukupuoleen. Identiteettipolitiikan mukana tulee ajatus siitä, että ihmisen asema yhteiskunnassa määräytyy ensisijaisesti hänen viiteryhmänsä perusteella. Ryhmien välillä ensisijaisia ovat niiden väliset valtasuhteet, joissa ylimpänä ovat valkoihoiset heteromiehet. Näiden alapuolella ovat naiset, sukupuolivähemmistöt ja etniset vähemmistöt. Kieli heijastelee valtasuhteita ja on sellaisenaan vallankäytön väline. Kulttuurimarxismia parempi termi olisi mielestäni moderni liberalismi.

Kun yhteiskuntaa muutetaan paremmaksi, vähemmistöjen ja heikommassa asemassa olevien ryhmien asemaa kohotetaan hegemonisen ryhmän asemaa heikentämällä (positiivinen syrjintä) ja puuttumalla kielenkäyttöön (poliittinen korrektius, vihapuhe). Valtakulttuuri perustuu hegemonisen ryhmän valta-asemaan, jota pyritään heikentämään edistämällä vähemmistöjen kulttuuria ja tekemällä niistä tasavertaisia valtakulttuurin kanssa. Todelliseen tasa-arvoon pyrkimiseen liittyy myös valtakulttuurin instituutioiden (esim. avioliitto) muuttaminen syrjimättömiksi (tasa-arvoinen avioliittolaki).

Kyseessä ei ole siis mikään salaliitto vaan valtaideologia, joka on luonteeltaan totalitaristinen. Se ei kuitenkaan ole repressiivisyydessään yhtä väkivaltainen kuin kommunismi mutta sen on kotoisin samasta lähteestä. Timo Soini ei siis ole väärillä jäljillä puhuessaan kulttuurimarxismista. Termi vain on kompromettoitunut, mitä Jalonen käyttää kirjoituksessaan häpeämättä hyväksi ja antaa epäsuorasti ymmärtää Soinin olevan Breivikin aatetoveri. Tämä lienee ollut tarkoituskin.

19 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Paras termi lienee "relativismin tyrannia"

http://www.catholiceducation.org/en/culture/catholic-contributions/dictatorship-of-relativism.html

L.K. Nelson kirjoitti...

"Kun yhteiskuntaa muutetaan paremmaksi, vähemmistöjen ja heikommassa asemassa olevien ryhmien asemaa kohotetaan hegemonisen ryhmän asemaa heikentämällä (positiivinen syrjintä) ja puuttumalla kielenkäyttöön (poliittinen korrektius, vihapuhe). Valtakulttuuri perustuu hegemonisen ryhmän valta-asemaan, jota pyritään heikentämään edistämällä vähemmistöjen kulttuuria ja tekemällä niistä tasavertaisia valtakulttuurin kanssa. Todelliseen tasa-arvoon pyrkimiseen liittyy myös valtakulttuurin instituutioiden (esim. avioliitto) muuttaminen syrjimättömiksi (tasa-arvoinen avioliittolaki)."

Tämä ei itse asiassa pidä paikkaansa. Tämä ajatus perustuu siihen "kulttuurimarxistiseen" ajatukseen, että "valkoisella heteromiehellä" olisi hegemoninen asema yhteiskunnassa. Näinhän ei missään tapauksessa ole. Hegemoninen asema yhteiskunnassa on "kulttuurimarxisteilla", mutta "valkoiset heteromiehet" muodostavat heidän hegemonialleen uhkan. Siksi "kulttuurimarxistit" käyttävät homoja, maahanmuuttajia, naisia ja ties mitä uhreiksi julistamiaan ryhmiään proxeina kamppaillessaan uhkaksi kokemiaan "valkoisia heteromiehiä" vastaan.

L.K. Nelson kirjoitti...

Näinollen ns. positiivinen syrjintä ei ole positiivista syrjintää vaan yksinkertaisesti pelkkää syrjintää.

Tom Kärnä kirjoitti...

Liberalismi-nimityksen käyttäminen tässä yhteydessä ei välttämättä ole kovin hienoa, sillä liberalismin luulisi olevan vapautta ajava ideologia. Pidän tuosta IDA:n termistä "relativismin tyrannia".

Tiedemies kirjoitti...

Kulttuurimarxismi-termin heikkous on sen nimessä, ei niinkään siinä etteikö ilmiötä jota Soini kuvaa olisi olemassa.

Väite valkoisen heteromiehen alisteisesta asemasta ei ole täysin tuulesta temmattu, mutta se on yksipuolinen. Kulttuurimarxismin sijaan olisi paljon mielekkäämpää erotella ne asiat ja ilmiöt joista ns valkoisen miehen "vastustajat" puhuvat. Ne ovat useimmiten keskenään ristiriitaisiakin. Käsitys "kulttuurimarxisteista" yhtenäisenä hegemoniana on yhtä virheellinen kuin käsitys "valkoisista heteromiehistä" jonkinlaisena patriarkaalista hyvävelijärjestöä rakentavana salaliittona.

Todellisuus on sillä lailla kummallinen, että ei ole olemassa oikeastaan mitään hegemoniaa. On kyllä olemassa isohkokin joukko erilaisia tahoja jotka tällaiseen hegemoniaan pyrkivät, kukin omalla keinollaan. Nythän tämä konservatiivisuuteen nojaava blokki on ottanut itselleen uhrin viitan, koska yleisesti yhteiskunnassa on totuttu viime aikoina siihen että esittämällä uhria saa pisteitä. Eli itketään että yhyy, meidän heteronormatiivinen maailmankuvamme on syrjitty tms.

Ei sillä, kuten sanoin, on siinä perääkin. Ns. perinteisempiä instituutioita ja rooleja vaalivien mielipiteitä pidetään aika avoimesti pilkkana julkisessa keskustelussa. Mutta jos pintaa nyt pikkuisen raottaa, niin katsokaa kuinka innokaasti liberaalit oikeistolaiset ja vasemmistolaiset yrittävät tehdä toisensa vuorotellen naurunalaisiksi ja itsestään uhrin.

Erona Drama-queen Soiniin ja konservatiiviblokkiin on, että nämä tyypit eivät ota siitä itseensä. Persublokki onkin kunnostautunut nimenomaan siinä, että se esittää loukkaantunutta siinä missä muut antavat asioiden mennä menojaan.

Toki, on olemassa yksi taho, jota laki ja oikeus todella suojelevat enemmän kuin ketään muita. En mainitse sitä nimeltä, koska se olisi suvaitsematonta.

IDA kirjoitti...

"Väite valkoisen heteromiehen alisteisesta asemasta ei ole täysin tuulesta temmattu"

Minusta kulttuurimarxismilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä valkoisen heteromiehen aseman kanssa. Ei valkoinen heteromies ole se, joka tulee kärsimään yhteiskunnan rapautumisesta, jos ei nyt sotaa tule.

IDA kirjoitti...

Eikä minusta on mitään drama queen esiintymistä tuossa, jos Soini vastaa ohimennen aivan poskettomaan lehtijuttuun, jossa SDP:n edustaja kertoo millainen hän on. Soini kai lukee enemmän Iltalehtiä, kuin nettiä, mikä tietysti on selkeä virhe, mutta ymmärrettävää.

Vasarahammer kirjoitti...

"Väite valkoisen heteromiehen alisteisesta asemasta ei ole täysin tuulesta temmattu, mutta se on yksipuolinen."

Ei valkoinen heteromies välttämättä mikään alistettu ole. Sen sijaan uhripositio on valkoiselta heteromieheltä kielletty.

"Todellisuus on sillä lailla kummallinen, että ei ole olemassa oikeastaan mitään hegemoniaa."

Kun ajattelet käsitettä liberaalit arvot tai "arvopohja", ymmärrät, että ne edustavat hegemoniaa. Niitä ei voi julkisesti asettaa kyseenalaiseksi ilman leimautumista taantumukselliseksi, rasistiksi tai fasistiksi. Suomessa ne on kirjattu jopa lakiin.

Myös itseään liberaalina pitävän voi olla vaikea poiketa liberaalista oikeaoppisuudesta, kuten Bill Maherin ja Sam Harrisin tapauksesta voi havaita. Nämä kaksi erehtyivät arvostelemaan islamia ja saavat vertaisyhteisöltään rangaistuksen.

"Nythän tämä konservatiivisuuteen nojaava blokki on ottanut itselleen uhrin viitan, koska yleisesti yhteiskunnassa on totuttu viime aikoina siihen että esittämällä uhria saa pisteitä."

Konservatiiviyhteisö ei ole ottanut mitään uhrin viittaa vaan on hävinnyt pelin jo kauan sitten liberaalille hegemonialle.

Tavoitteena on enemmänkin vähentää liberalismin tuhoisuutta edes jossain määrin.

"Eli itketään että yhyy, meidän heteronormatiivinen maailmankuvamme on syrjitty tms."

Syrjintä käsitteenä kuuluu liberalismiin ja on tämän oppirakennelman pahin synti.

IDA kirjoitti...

Siinä mielessä kulttuurimarxismi on huono termi, että sitä ei enää ole sellaisena yhtenäisenä liikkeenä, jollaisena se aikaisemmin oli. Siis ei massaliikkeenä, vaan, akateemisena opillisena suuntauksena.

Kuulin kerran vastaavan vastauksen, kun kysyttiin miksi katolisen kirkon pappisvihkimyksessä ei enää vaadita modernismin tuomitsemista. Ei kannata vaatia, koska modernismia sellaisena mitä se oli ei enää ole tunnistettavissa. Modernismi siis oli ihan samalla tavoin tunnistettava ja nimetty oppi, kuten kulttuurimarxismikin oli. Kuitenkin, koska se oli jo hajonnut liikkeenä ja oppina, sen vastustaminen oli turhaa.

Se, että nuo ovat hajaantuneet ja menettäneet ytimensä ei kuitenkaan merkitse sitä, että niillä ei olisi ollut edelleen eläviä vaikutuksia. Niiden analysoinnissa siltä pohjalta ovatko ne kulttuurimarxismin seurausta, vai eivät, ei ole mitään typerää, eikä mitään salaliittoteorioiden omaista.

Sinivihreä kirjoitti...

Kulttuurimarxismista puhuttaessa minua aina ihmetyttää tämä:

Miksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistäminen koetaan kulttuurimarxismiksi, siis joksikin joka tuhoaisi ydinperheen, porvarillisen yhteiskunnan perusinstituution?

Pitäisikö homoseksuaaleja siis väkisin työntää/”rohkaista” heteroavioliittoihin, joissa he eivät olisi onnellisia? Kuinka kuvitellaan, että tällainen parantaisi yhteiskuntaa?

Biseksuaalit ehkä voisivat jotenkin pärjätä, mutta mikä oikeus on heitäkään määräillä siinä, ketä henkilöä heidän pitäisi rakastaa eniten? (Eikö ole tarkoitus, että naimisiin mennään sen henkilön kanssa, jota rakastetaan eniten ja vastavuoroisesti?) Eikö biseksuaalikaan saisi vapaasti valita kumppaniaan? Olisiko hänen valittava liitto vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa mutta kuitenkin sisimmässään rakastaa enemmän jotakin oman sukupuolen ihmistä, kun ei tämän kanssa saa liittoa solmia?

Nyt joku sanoo, että eihän yhdessä elämistä kukaan kiellä, mutta avioliitto samaa sukupuolta olevan kanssa ei vaan ole sopivaa. Mutta eikö juuri tällainen kommentti heikennä avioliiton asemaa, kun sitä kerta ei sallittaisi kaikille haluaville? Seksuaaliset vähemmistöt haluavat avioliittomahdollisuuden. Eikö se osoita, että instituutio on enemmän arvostettu kuin koskaan?

Eikö juuri tämän takia kannattaisi hyväksyä sukupuolineutraali avioliitto, joka laajentaessaan itsensä myös homopareihin voisi vakiintuneine elämäntyyleineen, adoptiomahdollisuuksineen kaikkineen tuoda yhä enemmän vakautta yhteiskuntaan ja onnellista elämää yhä useammalle? Onnellisuudestahan avioliitossa pitäisi olla kysymys.

Avioliittoa ei ole käsittääkseni perustettu lasten hankkimista varten, vaan ajatus menee niin päin, että lasten, jos heitä syntyy, on parempi syntyä (tai tulla adoptoiduksi) avioliiton sisäpuolella. (Nykyään toki myös vakiintunut avoliitto on ihan yhtä hyväksytty.) Mutta ei niin päin, että avioliiton solmiminen jotenkin velvoittaisi pareja hankkimaan lapsia, ja että siksi pari olisi avioliittoon alun perin pitänyt työntääkin, tai että ei kannattaisi solmia avioliitto sellaisen kanssa, jonka kanssa ei voi hankkia lapsia. Lapsia toki toivovat monet, mutta niitä ei kenenkään tulisi myöskään velvoittaa hankkimaan. Se on parin oma päätös, ei yhteisön.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Ne mitä tietyt kulttuurimarxismiin liitetyt merkkihenkilöt olivat sanoneet, se on ollut alusta asti julkisessa tiedossa ja kuka tahansa on voinut lukea vapaasti niitä. Siksi puheet salaliitosta tai salaliittoteorioista ovat pelkkää suunpieksäntää.

Periaatteessa parempi nimitys olisi kulttuurikommunismi tai akateeminen kommunismi. Erotuksena talouskommunismista ja hallintokommunismista joita alkuperäinen marxilaisuus edusti. Sekään ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvin kuvaileva koska tuo on läpäissyt koko puoluekentän vasemmalta oikealle. Poislukien tuota vastustavat protestipuolueet. Jokin täsmällisempi ja kuvaavampi nimitys pitäisi löytää.

Tuohon kuuluu konstruktivismi, relativismi ja nihilismi. Se pyrkii käyttämään hankkimaan määrittelyvallan ja käyttämään sitä. Siinä halutaan monopoli päättää mitä mikäkin sana tarkoittaa. Sanojen, termien, käsitteiden, niiden merkitysten ja sisältöjen määrittely siten että voi sitä kautta ajaa omaa agendaa. Mikä tahansa tarkoittaa mitä tahansa sinä kulloinkin haluat. Jos mieli muuttuu niin uutta määrittelyä kehiin. Poimi sana, määrittele sen merkitys ja sisältö jolloin voit hallita toisia psykologisesti ja manipuloida heitä. Huijaa heidät käyttämään niitä merkityksiä jotka olet lanseerannut jollekin sanalle, mutta he luulevat edelleen käyttävänsä jotain aiempaa. Näin he käyvät keskustelua sinun ehdoillasi, vaikkeivät sitä tajua.

IDA kirjoitti...

"Miksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistäminen koetaan kulttuurimarxismiksi, siis joksikin joka tuhoaisi ydinperheen, porvarillisen yhteiskunnan perusinstituution?

Pitäisikö homoseksuaaleja siis väkisin työntää/”rohkaista” heteroavioliittoihin, joissa he eivät olisi onnellisia? Kuinka kuvitellaan, että tällainen parantaisi yhteiskuntaa?"

Ei varsinaisesti minkään ihmisryhmän oikeuksien ajamista pidetä kulttuurimarxismina, vaan kyse on siitä miten tuo ajaminen suhtautuu perinteisiin instituutioihin.

Ei homojen oikeuksien ajaminen oikeasti edellytä mitään homoavioliittoa. Monille onkin paljon tärkeämpää muuttaa ja romuttaa avioliittoa instituutiona, kuin homojen pääsy avioliittoon. Ja tuo valtiosta ja kollektivismista riippumattoman "porvarillisen" insitituution tuhoaminen on kulttuurimarxistinen tavoite.

Sinivihreä kirjoitti...

Monille onkin paljon tärkeämpää muuttaa ja romuttaa avioliittoa instituutiona, kuin homojen pääsy avioliittoon.

IDA, nimeä kuka noin ajattelisi? Itse olen varma siitä, että ne jotka ajavat homoavioliittoa, tekevät sitä ihan sen vuoksi että heidän mielestään olisi oikein, että homotkin saisivat oikeuden avioliittoon rakastamansa täysi-ikäisen ihmisen kanssa. Ilman mitään muuta taka-ajatusta. Kyse on silkasta oikeudenmukaisuudesta, riippumatta siitä kuinka usea homo on avioliitosta kiinnostunut. Ja koska asian ajaminen ei ole helppoakaan, se että sitä ajetaan osoittaa kuinka paljon avioliittoa arvostetaan, sen sijaan että sanottaisiin vain ”antaa olla, ei jaksa, olkoot homot ilman avioliittoa”.

Jos joku haluaisi romuttaa avioliittoa instituutiona, se käyttäisi aivan muita keinoja. Alkajaisiksi ehkä veisi uskonnollisilta yhteisöiltä vihkimisoikeuden, ja sitten romuttaisi kaikki avioliiton lainsäädännölliset edut. Ehkä vihkimisestä määrättäisiin jokin kallis maksu, mikä vähentäisi avioliittojen määrää merkittävästi. Jotain tämän suuntaisia toimenpiteitä.

Avioliiton ”kilpailija” ei ole homoavioliitto eikä tasavertainen avioliitto (tässä parempi sana mielestäni kuin ”tasa-arvoinen”), eikä välttämättä edes avoliitto (koska onhan sekin vakiintunut liitto, ja olivathan Joosef ja Maria juuri sellaisessa, vai eivätkö?), vaan promiskuiteetti, irtosuhde-elämä ja sitoutumattomuus mihinkään liittoon.

IDA kirjoitti...

"Jos joku haluaisi romuttaa avioliittoa instituutiona, se käyttäisi aivan muita keinoja. Alkajaisiksi ehkä veisi uskonnollisilta yhteisöiltä vihkimisoikeuden, ja sitten romuttaisi kaikki avioliiton lainsäädännölliset edut."

Tämähän nyt juuri oli sitä mitä toteutunut marxismi teki. Nämä uudemmat marxilaiset sitten huomasivat, että ihmisten "porvarillinen" tietoisuus oli liian vahva este. He kehittivät sitten juuri tätä kulttuurimarxismia, jonka tarkoitus oli ottaa hallintaan ja muuttaa "porvarilliset" instituutiot, jotka heidän mielestään tuota väärää tietoisuutta ylläpitivät.

Tottakai ylivoimaisesti suurin osa homoavioliiton kannattajista kannattaa sitä hyvää hyvyyttään. Samoin vastustajista vastustaa sitä ihan hyvää hyvyyttään. Enemmistöillä ei ole mitään ideologisia taka-ajatuksia asiassa. Tämä ajatus homoavioliitosta on kuitenkin tullut jostakin ja tälle tasolle pääsemiseksi on täytynyt tehdä ainakin jonkin verran määrätietoista, ideologista työtä, ennen kuin ajatus on iskenyt itsensä niin läpi, että se elää itsellään.

Koko ajatushan nimittäin on täysin älytön.

IDA kirjoitti...

Niin. Ja Maria ja Josef olivat siis kihlattuja mennen sitten avioon.

Totta tietenkin tuo, että yleistynyt holtiton elämäntapa, avioerot, viitsimättömyys edes yrittää, suorastaan pornografisoitunut yleinen eetos jne... eivät anna heteroille mitään oikeuksia moralisoida homoseksuaalista elämäntapaa. Itse kuitenkin näen tämän kysymyksen nimenomaan kysymyksenä avioliitosta, en ollenkaan kysymyksenä ihmisoikeuksista.

Sinivihreä kirjoitti...

Tämä ajatus homoavioliitosta on kuitenkin tullut jostakin ja tälle tasolle pääsemiseksi on täytynyt tehdä ainakin jonkin verran määrätietoista, ideologista työtä, ennen kuin ajatus on iskenyt itsensä niin läpi, että se elää itsellään.

No eikös tämä ideologia voi olla ihan vain tasa-arvon ideologia? Eli siitä lähtien kun homous ei ollut enää useimmissa "läntisissä" eli vauraissa maissa rikos, on herätty miettimään, voisiko homoilla olla muitakin oikeuksia kuin pysyä vapaina? Eli esimerkiksi jotain liittojen tyyppistä? Siitähän se tietysti lähti. Ilman ajatustakaan minkään muiden ihmisten olosuhteiden tuhoamisesta!

IDA kirjoitti...

Ei kulttuurimarxistien tarkoitus ollut muiden ihmisten elinolojen tuhoaminen. Ihan vilpittömästi he uskoivat,että marxilainen järjestelmä olisi ihmiselle parempi. Yleensäkin on äärimmäisen harvinaista, että kukaan pyrkisi suoranaisesti tuhoamaan ihmisten elinoloja. Niin vain usein käy.

Yliopistot ovat ehkä paras esimerkki instituutiosta, jonka läpi kulttuurimarxismi on kulkenut. Tietysti makuasia pitääkö niiden kehitystä hyvänä, mutta väittäisin, että siellä on nykyään professoreja, joilla olisi vaikeuksia tenttiä Kansakoulun luonnontietoa vuodelta 1928. :)

Media, jos sitä nyt voi pitää instituutiona, on toinen. Lukemalla rinnakkain jotain suosituinta aikakauslehteä vuodelta 1950 ja Seiskaa saa hyvän kuvan siitä kuin kulttuurin valtavirta on köyhtynyt ja tyhmistynyt suuresti.

Sinivihreä kirjoitti...

IDA, okei, mutta et vastannut siihen, miksi homoliitot "keksinyt" aate ei voisi muka olla ihan vaan pelkkä tasa-arvon aate kuten edellä ehdotin? Miksi sen pitäisi olla jokin kulttuurimarxismi tai muu?

Eihän esim. kommunismilla eikä kapitalismillakaan eikä markkinataloudellakaan ole mitään tekemistä sillä, ketkä kaksi ihmistä saa muodostaa virallistetun liiton keskenään!