lauantaina, syyskuuta 20, 2014

Väkivaltavasemmisto ja sympatiseeraajat


Naapurimaassa Ruotsissa maahanmuuttokriittisen Ruotsidemokraattien johtohenkilöt joutuvat elämään jatkuvassa poliisivartioinnissa. Lisäksi puolue ei voi julkistaa toimitilojensa osoitetta hyökkäysten takia. Vastuussa puolueeseen kohdistuvista hyökkäyksistä itseään antifasisteiksi kutsuva roskajoukko, joka toimii valtiovallan hiljaisella hyväksynnällä.

Sama ilmiö on nyt rantautumassa Suomeen. Perussuomalaisten puoluetoimistoon tehtiin hyökkäys, jossa toimiston ikkunat kivitettiin säpäleiksi. Takku.net -sivustolla julkaistun tiedotteen mukaan:

”Teollamme haluamme vaikeuttaa perussuomalaisten toimintaa konkreettisesti. Fasismin torjumiseen vaaditaan toimintaa kaikilla tasoilla. Aiomme vastaisuudessakin toimia myös suoran toiminnan keinoin perussuomalaisia ja muita fasisteja vastaan.”

Osalla äärivasemmistolaisten ”aktivistien” toimijoilla on läheiset kytkökset Vasemmistoliittoon ja erityisesti tiettyihin vasemmistoliittolaisiin poliitikoihin. Näkyvin tällainen poliitikko on Dan Koivulaakso, joka on pitänyt yhteyttä ruotsalaisiin aateveljiinsä mm. kutsumalla entisen AFA-johtomiehen Matthias Wågin Suomeen. Wåg toimii nykyisin ”journalistina” äärivasemmistolaisessa tutkimuskeskus Researchgruppenissa, joka on viime aikoina kunnostautunut hakkeroinnissa.

Koivulaakso oli mukana kirjoittamassa kirjaa ”Äärioikeisto Suomessa”, jossa hän maalaili kauhukuvia suomalaisesta äärioikeistosta omasta äärivasemmistolaisesta näkökulmastaan. Valtamedian julkisuudessa Koivulaakson ja kumppaneiden tekele sai osakseen kehuja ja hymistelyä. Kirjan tekijöistä puolestaan kirjoitetaan hymisteleviä artikkeleita lehtiin ja heitä kutsutaan vieraiksi veronmaksajan rahoittaman Yleisradion keskusteluohjelmiin.

Kun Vasemmistoliitto Suomessa menettää yhä enemmän kannatusta työväestön keskuudessa ja vanhat kommunistit siirtyvät eläkkeelle, tilalle tulee Koivulaakson tapaisia aktivisteja, joiden poliittiset meriitit on hankittu katumellakoinnissa. Näille ihmisille ei ole mikään ongelma hyväksyä poliittisiin vastustajiin kohdistuvaa järjestelmällistä väkivaltaa, jota Perussuomalaisten Vallilassa sijaitseviin tiloihin tehty hyökkäys edustaa.

Sympatiseeraausta

Siinä missä Koivulaakson, Li Anderssonin ja Mikael Brunilan kirja edustaa demonisointia, jolla luodaan uhkakuvia, tämä kirjoitus puolestaan kertoo sympatioista ja moraalisesta tuesta Perussuomalaisten tiloihin tehdylle iskulle.

Tuki iskulle käy ilmi jo otsikosta, jossa sanotaan, että ”Persut saavat mitä ovat tilanneet”. Moraalisessa sokeudessaan Ripatti syyttää iskusta kokonaan sen kohdetta:

”Persut saavat mitä ovat tilanneet, vaikka rikollista toimintaa ei voi hyväksyä. Puolue on johdonmukaisen aktiivisesti ollut rakentamassa vastakkainasettelun ilmapiiriä, joka on syntynyt ihmisyyden näkökulmasta kyseenalaisin sanakääntein.”

Vastakkainasettelun ilmapiiriä lietsotaan pelkästään olemalla eri mieltä valtavirran vihervasemmistolaisten opinkappaleiden kanssa. Siihen ei tarvita yhtään enempää. Politiikkaan myös kuuluu tietty vastakkainasettelu. Liberaalissa demokratiassa on luonnollista, että kaikki eivät ole samaa mieltä asioista. Siihen kuuluu myös oletus, että erimielisyydet ratkotaan äänestyskopeissa ja sen jälkeen neuvottelemalla eikä käyttämällä väkivaltaa poliittisia vastustajia kohtaan.

Joistakin Ripatin kommenteista paistaa sellainen ylimielisyys ja vahingonilo, että on vaikea uskoa hänen edustavan kristillisiä arvoja mottonaan ”Huominen on uusi mahdollisuus”. Ripatti ei pidä siitä, että Perussuomalaiset arvostelivat poliisin toimintaa asiassa:

”Voi hellan lettas sentään tätä mielensä pahoittajien ja valittajien vaikerrusta. Ryhmä ei ota vastuuta omista möläytyksistään, mutta pahoittaa mielensä heti, kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan, kun heille kerrotaan tosiasioista. Mutta kun populistien puoluetoimistoon kohdistuu väkivaltaa, pitäisi poliisilta saada heti erikoiskohtelua.”

Ensinnäkin kyse on väkivallasta eikä mistään mielensä pahoittamisesta. Vertaa asian saamaa julkisuutta siihen, kun Äärioikeisto Suomessa -kirjan tilaisuuteen tehtiin väitetty hyökkäys. Silloin lehdet kirkuivat, että Väkivallalle pitää saada tuomio. Se, että tilaisuuden järjestäjien hankkimat epäviralliset turvamiehet olivat itse aseistautuneita, jäi vaille huomiota.

Ripatti ”ymmärtää” takku.net -sivustolla tiedotteen julkaissutta tahoa:

”Mielestäni protestiryhmän viesti on osa sitä sanomaa, jota perussuomalaisille yritetään kertoa.”

On aivan hyväksyttävää kertoa mielipiteensä Perussuomalaisten toiminnasta. Sen sijaan mielipiteen tukemista puolueen tiloihin heitetyillä kivenmurikoilla ei pidä hyväksyä. Ripatti jatkaa vielä esittämällä toiveen, miten Perussuomalaisia tulisi kohdella:

”Ihmisyyden vastaiseen politiikkaan tulee suhtautua jyrkän kielteisesti. Rasismia, syrjintää ja vihapuhetta ylläpitävät on jätettävä Ruotsin mallin mukaisesti "eteisen puolelle".”

Jos ns. vihapuhetta ryhdytään suitsimaan tiukoilla toimilla, tällöin saattaa käydä kuten Ruotsissa, jossa eräästä keskeisestä yhteiskunnallisesta ongelmasta ei voi keskustella joutumatta vihamielisen hurskastelijoiden kuoron lynkkaamaksi. Laaja sananvapaus on parempi vaihtoehto kuin sensuuri, vaikka sen seurauksena julkisuudessa esitettäisiinkin jonkun mielestä epämiellyttävältä kuulostavia mielipiteitä.

Ripatin käsitys tulee tuosta viimeisestä kommentista selväksi. Hän kannattaa hurskastelua ja tekopyhyyttä ja vastustaa avoimuutta. Hän haluaa ruotsalaisen poliittisen kulttuurin Suomeen ja sen mukana poliittisen väkivallan ja yhden puolueen järjestelmällisen demonisoinnin.

Äärivasemmistolainen väkivalta kerää valtajulkisuudessa ymmärrystä. Puhutaan, että se on merkki ”syrjäytymisestä” ja yhteiskunnan ”eriarvoistumisesta”. Jos hulinointia ymmärretään ja hulinoitsijoita paijataan päähän, seurauksena on lisää hulinointia. Vasemmistoanarkistit etsivät oikeutusta toimilleen ja saavat sitä Alpi Ripatin kaltaisilta. Ripatti lisäksi menee kuvottavassa kirjoituksessaan erittäin pitkälle ”ymmärtämisessään”.

Äärivasemmiston ymmärtäminen on lopetettava ja nähtävä heidät sellaisina, kuin he ovat. He eivät ole mitään vapaustaistelijoita vaan toimettomia ihmisiä, jotka pitävät väkivallasta. He muistuttavat enemmän Kellopeli appelsiini -elokuvan päähenkilö Alexia, jolle väkivalta itsessään tuotti nautintoa, kuin minkään tärkeän yhteiskunnallisen asian puolesta toimivia aktivisteja. Itseään ”antifasisteiksi” kutsuvat tahot eivät välttämättä ole sellaisia eivätkä myöskään epäröi käyttää fasisteille ominaisia keinoja. Tämän voi nähdä viime torstain iskusta.

10 kommenttia:

Poliittisesti epäkorrekti kirjoitti...

En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi antifa nimellisesti vastustaa fasismia. Porukka, joka väkivalloin yrittää tukahduttaa toisten poliittiset mielipiteet on itse niin fasistinen kuin olla ja voi.

Kun länsinaapurissa ruotsindemokraattien johtaja oli puhumassa mölyapinat olivat heiluttelemassa keskisormea ja poliiseja tarvittiin paikalle turvaamaan politiikon henkeä ja terveyttä. Tämä on mielestäni mitä idioottimaisin tapa olla eri mieltä jonkun kanssa. Otetaanpa esimerkiksi kreationistit. On parempi antaa heidän puhua ja nolata itsensä kuin ruveta polttamaan kirkkoja. Sen verta mielipuolista tekstiä tulee ulos, ettei paljoa tartte perään kommentoida, kun tyhmempikin tajuaa, ettei hommassa ole järkeä. Samaa kannattaisi soveltaa rasismin ehkäisyyn.

Sen sijaan, että pidettäisiin älämölöä ja heiluteltaisiin hitlerkorttia, niin voitaisiin antaa rasistien itse tehdä itsestään naurunalaisia. Jos rasisti sanoo, että mamut tekevät paljon rikoksia, niin sitten vain iskee perään tilaston, joka osoittaa toisin. Persujen kannatusta laskevat enemmän Hakkaraisen toilailut kuin antifan kivet.

Mielenkiinnolla odotan kuinka moni taho toteaa, että tarkoitus pyhittää keinot. Paitsi tietenkin silloin, kun tarkoitus ei vastaa omia toiveita.

Ironmistress kirjoitti...

Antifasismi ei ole mitään muuta kuin miinusmerkkistä fasismia.

Kumitonttu kirjoitti...

tilalle tulee Koivulaakson tapaisia aktivisteja, joiden poliittiset meriitit on hankittu katumellakoinnissa

Paavo Arhinmäki, puheenjohtaja oli aikoinaan rettelöintien organisoija, jonka kiinnijääminen oli todella lähellä. Paavo on sen verran fiksu että osasi peittää jälkensä ettei joutunut leivättömän pöydän ääreen toisin kuin eräät käskyläisensä.

Arhinmäkihän oli Esko-Juhani Tennilän eduskunta-avustaja ja Tennilähän oli vuonna 1987 taistolaisten perustaman Demokraattisen Vaihtoehdon kansanedustajana. Kun puolueen korkein johto on tosiasiallisesti roistoja, mitä voi odottaa lakeijoilta?

On todella huolestuttavaa, että ruotsalainen poliittinen väkivalta on rantautunut Suomeen. Ei tarvitse olla kaksinen ennustaja jos väittää, että tilanne tulee huononemaan vielä pitkään. Kansalaiset joutuvat varustamaan omaisuutensa kameravalvonnalla ja itse paljastamaan syylliset. Senkin jälkeen oikeuslaitos luultavasti lyö sakkoja tai vapauttaa.

Sitä on saatu mitä on tilattu. 50 vuotta soasialismia alkaa paljastaa tuloksiaan. Valtio konkurssissa, rajat on auki, poliisi hukkuu hommiin, armeija korisee henkitoreissaan ja neljäsosa väestöstä käy yliopistoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuo vertaus Kellopeli appelsiinin Alexiin oli osuva. Tosin hänen suomalaisella vastineellaan tilanne on vielä paljon helpompi, sillä toisin kuin Alexilla, tällä leikkipartisaanilla ei ole vastassaan toisia jengejä joilta voi saada turpaansa. Eikä myöskään brutaalisti toimivaa valtiota, vaan lähinnä koneisto, joka yrittää löytää hänen toiminnastaan jonkunlaista oikeaa yhteiskunnallista sisältöä.

Valkea kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Valkea kirjoitti...

Alpi Ripatti on melko tavallinen vihaa tihkuva liberaalikristitty, ts. apostaattikristitty. Ihmiset pitävät moraalista päässään tavallaan kuin tilikirjaa. Jos ihminen tekee tai kokee tekevänsä hyvää, hän tekee sen jälkeen tutkimusten mukaan todennäköisemmin jotain pahaa tai väärin. Hyvän tekeminen tai koettu hyvän tekeminen tavallaan oikeuttaa tekemään pahaa. Hyvä ja paha tasapainottavat toisensa mielen tilikirjan debit ja kredit puolilla. Pahan tekeminen neutralisoituu henkilön mielessä, eikä tunnu pahan tekemiseltä, tai tuntuu hyvän tekemiseltä erityisesti silloin, jos sillä koetaan puolustettavan koettua hyvää. Alpi Ripatti suorastaan pursuaa koettua hyvän tekemistä profiilissaan:

"Olen perheenisä Vantaalta ja työskentelen mielenterveys - ja päihdeasiakkaiden kanssa avohoidossa. Työssäni ihmisten kuuntelijana ja vierellä kulkijana olen erityisesti oppinut arvostamaan välittämistä ja huolenpitoa lähimmäisestä. Pohjustan elämäni kristillisille arvoille, jotka ovat auttaneet purjehtimaan monen karikon yli. Mottoni on ”huominen on uusi mahdollisuus”. ... Rakkaus on se lähde, josta pulppuaa voimani arjessa jaksamiselle. ... Yhteiskunnallinen toimintani ja ajatteluni pohjautuvat ihmisyyden ja sen kehitystarpeen kunnioitukselle, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja heikomman puolustamiselle sekä yhteisvastuulle kohtuullisuus huomioiden. Ihmisyydellä tarkoitan vastuuta lähimmäisestä, ihmisten keskinäistä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, toisten tapojen, arvojen ja hengellisen vakaumuksen kunnioittamista ja suvaitsemista sekä vaatimusta yhteiskunnan ehdottomasta oikeudenmukaisuudesta. Haluan korostaa jokaisen ihmisarvon tunnustavaa, ihmisten erilaisuuden hyväksyvää ja ihmisten yhteistyötä vaalivaa moniarvoisuutta ja suvaitsevaisuutta. Minua kiehtoo myös hajautettu yhteiskunta ja elämän yksinkertaisuus ilman suuruuden ihannointia, joka huomioi kestävän luontosuhteen. Se, että ihmisen lähiympäristö voisi luoda edellytykset yksilön hyvinvoinnille ilman jatkuvaa tuottavuuden kasvua ja tehostamista. ... Ihmisyyden ytimeen kuuluu kyky tehdä eettisesti harkittuja valintoja ... Suomessa puhutaan mahdollisuuksien tasa-arvosta – yhteiskunnan sivistyksen tasoa mitataan sillä, kuinka se huolehtii vähäosaisista. Julkisen vallan pitää tukea heikompia ja taata kansalaisten oikeuksien toteutuminen."

Alpi Ripatti kokee siten olevansa enemmän kuin oikeutettu vihaan ja pahan tekemiseen Perussuomalaisia kohtaan, "hyvän" asian puolesta tietysti; hänen artikkelinsa on näiden ilmentymä.

Jos Ruotsin kaltaiset iskut yleistyvät Suomessa, on syytä kääri hihat ja aloittaa yhteinen puolustautuminen. Suomalaiset kykenevät puolustamaan itseään.

Kari kirjoitti...

Punapaidat, ruskeapaidat ja mustapaidat edustavat kaikki väkivaltaista äärivasemmistoa.

Suurimpia erottavia tekijöitä henkilökysymysten lisäksi on ollut se, pitääkö vallankumouksen lähteä kansainväliseltä,vaiko kansalliselta pohjalta, ja pitääkö väkivallan lisäksi käyttää myös demokraattisia keinoja. Suomessa vaikkapa sosialidemokraatit ovat sujuvasti käyttäneet kumpiakin.
Punapaitaiset antifasistit sensijaan rakentavat toimintansa vain väkivallan ja propagandan varaan.

Ripatin kaltaiset fariseukset auttoivat minua aikanaan jättämään muotokristillisyyden.

Becker kirjoitti...

Tällaiset Alpo Ripatin tyyppiset ihmiset ovat huomattavsti vaarallisempia kuin tuo suoraan toimintaan tottunut Dan Koivulaakso.

Kun lukee Ripatin profiilia ja sitä kaksinaismoralistista imelää sontaa, johon sekoittuvat uskonto ja rakkaus ilman minkäänlaista itsekontrollia, niin sietäisi miettiä kuka sitä mielisairaanhotoa tässä todellakin tarvitsee.

Tällaiset kosteasilmäiset hyvyyden apsotolit saavat usein paljon tuhoa aikaan ennekuin ne saadaan eliminoitua.

arska kirjoitti...

Näinhän tämä on nähtävä. Parempi otsikko Vasaran kirjoitukseen olisi ollut - Fasisteja. Ketkä?

Kenties.

Keskiluokkaista veronmaksajaa harmittaa kovasti myös se mediamme harjoittama punavihreä hysteria, jolla pelotellaan jokaista mediaa seuraavaa suomalaista.

Suomen Kuvalehti julkaisi keväällä kamalan artikkelin siitä, miten "Äärioikeiston käärme" luikertelee meille suomikotiimme. Tämä otsikko oli TIETENKIN lehden kannessa eli kyse oli luultavasti 1930-luvun saksalaisen menon rantautumisesta tänne pohjolaan. Näin siis lehden kannen perusteella.

Kun aloin sitten SK-lehteä tavaamaan, kävi ilmi, että visiot kristalliyöstä Helsingissa olivat kovasti liioiteltuja.

Suomalainen "äärioikeistolainen liikehdintä" kutistui lehden artikkelissa Suomen Kansalliseen Rintamaan (?), jossa jäseniä taisia olla n. 50.

Toinen HIRVEÄ äärioikeistolainen liike oli sitten ihan järjestäytymätön porukka, jolla sattui olemaan facebook-sivu. Tälle sivulle oli ilmaantunut 2 tai 3 tuhatta tykkääjää.

Ja tässä siis oli tämä kamala suomalainen "ääriokeisto"!!

En tiedä. Suoraan sanoen harmitti vee-kirjaimella kun luin ko. artikkelia. Lisäksi on todettava, että ainut väkivallan uhka, joka uhkaa demokratiaa tulee vasemmalta. Lätkämaila-apinat, Maailman Pankki-mielenosoitukset ja Smash Asem ja MOT.

Eli ainakaan kovin tasapuolista ei tämä suomalaisen median uutisointi ole.

IDA kirjoitti...

"Persut saavat mitä ovat tilanneet, vaikka rikollista toimintaa ei voi hyväksyä. Puolue on johdonmukaisen aktiivisesti ollut rakentamassa vastakkainasettelun ilmapiiriä, joka on syntynyt ihmisyyden näkökulmasta kyseenalaisin sanakääntein."

Toisaalta on tavallaan hyvä, että nykyvasemmisto on tällaisia poroporvarillisia lässyttäjiä verrattuna siihen työväenliikkeeseen, joka ei kaihtanut kovia sanoa ja joka sai jotain aikaankin.

Vasemmisto on näiden mukana pienentynyt ja menettänyt merkityksensä aika täysin, mikä on siis hyvä asia.