maanantaina, syyskuuta 01, 2014

Dan Park ja taiteen vapaus Ruotsissa


21. elokuuta 46-vuotias ruotsalainen katutaiteilija Dan Park tuomitttiin Malmön käräjäoikeudessa kuuden kuukauden ehdottomaan vankeustuomioon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan (hets mot folkgrupp). Park tuomittiin myös maksamaan korvauksia hänen tauluissaan loukatuille ihmisille. Mm. Ruotsin romaniyhdistyksen Erland Kaldaras ja hänen äitinsä Miranda Kaldaras saivat kumpikin 10 000 kruunun korvaukset ”henkisistä kärsimyksistä”.

Tätä ennen Parkin tauluja oli pidetty esillä yksityisessä Rönnquistin taidegalleriassa. Näyttelyä varjosti äärivasemmistolaisten järjestämä mielenosoitus. Poliisi ei kuitenkaan pidättänyt mielenosoittajia vaan Dan Parkin. Taidenäyttelyn järjestäjä ja gallerian omistaja Henrik Rönnquist tuomittin myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 22 500 kruunun sakkoihin. Lisäksi käräjäoikeus määräsi yhdeksän Dan Parkin taulua hävitettäväksi.

Parkin kova tuomio voidaan ainakin osin selittää sillä, että hänellä on aiempia tuomioita vastaavista rikoksista (kunnianloukkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan).

Taiteen vapaus uhattunako?

Parkin taulujen taiteellisista ansioista voi olla montaa mieltä. Useimmat eivät pidä miestä erityisen lahjakkaana piirtäjänä. Itse kukin voi muodostaa mielipiteensä niistä katsomalla tauluja täältä. Piirustukset vaikuttavat ”underground”-tyylisiltä ja ovat selkeästi provosoivia. Ruotsalaiselle establishmentille ne ovat kuitenkin liikaa. Aftonbladetin Martin Aagårdin mielestä Dan Parkin tuomiolla ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa:

”Viime vuosina käsite ilmaisuvapaus on kaapattu. Siinä on kunnostautunut lähinnä muslimeja vihaava Sananvapausyhdistys (Tryckfrihetssällskapet), jonka mielestä Parkin tuomiot rajoittavat taiteellista vapautta Ruotsissa.”

”Mutta sananvapaus ei koskaan ole ollut rajoittamatonta. Sitä ympäröivät monet lait, joita useimmat meistä pitävät legitiimeinä. Lait herjauksesta ja kunnianloukkauksesta tarkoittavat, että kansaaihmisistä ei voi sanoa mitä tahansa ilman rangaistusta.”

”...Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan estää sanomasta mielettömiä asioita ihmisistä vain heidän taustansa takia.”

Åagardin mielestä Park edustaa alakulttuuria, jonka ei kuulu päästä valtajulkisuuteen. Parkin taide kuuluu vain ihmisille, jotka jakavat Parkin edustaman ”ihmisvihan”:

”Mutta kun Dan Parkin maine kasvaa, hänen taiteestaan tulee mediamagneetti ja sitä näytetään suuremmille yleisöille, oikeusjärjestelmän on reagoitava suojellakseen taiteen viattomia uhreja.”

Eli järjestelmän on suojeltava viattomia uhreja kuten Ruotsin romaninuorten yhdistyksen puheenjohtaja Erland Kaldarasia, joka on julkisuuden henkilö. Parkin piirros, jossa Kaldaras äitinsä kanssa kantaa kylttiä, jossa lukee ”Zigenarbrott är något gott”, on Kaldarasille 10 000 kruunun arvoinen.

Zigenarbrott är något gott

Kaldarasin Parkin pilakuvassa kantamalla taululla on taustansa. Ruotsissa nousi melko suuri kohu, kun Skånen poliisin väitettiin pitävän yllä ns. ”mustalaisrekisteriä”, johon väitettiin kirjatun rikoksiin syyllistyneitä romanitaustaisia henkilöitä.

Kun tieto mustalaisrekisteristä tuli julki, Erland Kaldaras Ruotsin romaninuorten yhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa vaati 250 000 kruunun korvausta jokaiselle rekisterissä olleelle henkilölle.

Ruotsalainen äärivasemmisto järjesti Malmössa mielenosoituksen romanien rekisteröintiä vastaan. Tähän mielenosoitukseen otti osaa myös taitelija Dan Park kantamalla kylttiä, jossa luki: ”Zigenarbrott är något gott” (Mustalaisten rikoksissa on jotain hyvää).

Väkivaltainen äärivasemmisto ei pitänyt Parkin kyltistä vaan pahoinpiteli tämän. Myöhemmin Parkin kyltti poiki syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Mitä tulee itse mustalaisrekisteriin, Dagens Nyheter -sanomalehden siitä nostama kohu osoittautui ylimitoitetuksi. Tiedossa ei ole, että rekisteristä olisi tullut mitään oikeudellisia seuraamuksia kenellekään.

Samaan aikaan Tanskassa

Tanskassa Ruotsin oikeuslaitoksen Dan Park -jahti herättää epäilyjä taiteellisen vapauden tilasta Ruotsissa. Sananavapausyhdistyksen puheenjohtaja Katrine Winkel Holm kirjoittaa Berlingske Tidende -lehdessä otsikolla ”Hyvästit taiteen vapaudelle Ruotsissa”:

”Olemme jo tottuneita absurdeihin uutisiin Ruotsista, mutta uutinen Dan Parkin tuomiosta veljesmaassamme ylittää jo tietyn rajan. Nyt ei ole enää kyseessä länsimaa, joka on edennyt muita pitemmälle monikulttuurisessa amok-juoksussaan. Ruotsi alkaa näyttää todelliselta epävapaalta maalta. Kuten provosoivasta taiteestaan tunnettu Uwe Max Jensen on todennut, Ruotsin valtio kopioi lähes yksi yhteen Saksan tavan kohdella rappiotaiteilijoita 1930-luvulla. Taiteellisesti Dan Parkia ei voi verrata Emil Noldeen, Paul Kleehen tai muihin saksalaisiin mestareihin, mutta se ei asiallisesti muuta mitään tässä vertailussa.”

Parkin piirroksista käy toki ilmi, että miehellä on sairas huumorintaju. Ruotsalainen valtaeliitti on luokitellut Dan Parkin natsiksi, jonka teot ja puheet pitää tästä syystä sulkea normaalin yhteiskunnan ulkopuolelle. Jostain syystä Parkin taide provosoi valtaeliitin täysin ylimitoitettuun vastareaktioon. Ehkä suvaitsevaisuus on niin vakava asia, että sitä ei saa pilkata.

Luonnollisesti ihmisoikeusjärjestöt, kuten Amnesty International, eivät uhraa ajatustakaan Dan Parkin kaltaiselle. Sen sijaan vastaavalla tavalla provosoiva venäläinen Pussy Riot saa osakseen runsaasti sympatiaa.

Suomalaiselle, illmanismiin tottuneelle Parkin tuomiossa ei ole mitään ihmeellistä. Tuomio ei edes tunnu erityisen pitkältä, jos sitä vertaa kansantaiteilija Seppo Lehdon saamaan kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeustuomioon.

Ruotsin viranomaisten tapa reagoida Parkin taiteeseen antaa myös aiheen olettaa, että illmanismi on itse asiassa tuontitavaraa Ruotsista. Monia muitakin asioita on kopioitu sieltä, joten miksei tätäkin. Ruotsalaisesta versiosta suomalainen illmanismi poikkeaa vain siinä, että täällä ei ehkä niin paljon hehkuteta sananvapausrikosten uhrien henkisiä kärsimyksiä kuin lahden takana.

Tanskalaiset eivät kuitenkaan jätä asiaa tähän. Kapteeni Gert Wiikin ja performanssitaitelija Uwe Max Jensenin johtama ”vapauslaivue” aikoo seilata Ruotsiin oluen, vapauden ja rappiotaiteen voimalla.

4 kommenttia:

Tvalve kirjoitti...

2010-luvun länsimaisessa yhteiskunnassa hovinarreiltakin on viety sananvapaus. Keskiajallakin tajuttiin, että yhteisössä jollain pitää olla "turvatakuut" kyseenalaistaa touhut, ennenkuin mopo karkaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Lisäksi käräjäoikeus määräsi yhdeksän Dan Parkin taulua hävitettäväksi.

Ai jumalauta. Tää se jaksaa aina naurattaa. Lait on säädetty ennen digiaikaa, ja ne pöllöt tuomitsee aivan pokerinaamalla tauluja "tuhottavaksi".

Vasarahammer kirjoitti...

" Lait on säädetty ennen digiaikaa, ja ne pöllöt tuomitsee aivan pokerinaamalla tauluja "tuhottavaksi"."

Ikään kuin käräjäoikeuden mahtikäskyllä sisältöä voisi noin vain poistaa internetistä.

Paras tapa varmistaa, että aineisto ei koskaan häviä, on määrätä aineisto hävitettäväksi. Kukaan ei ilmeisesti ole siellä kuullut Streisand-efektistä.

" Keskiajallakin tajuttiin, että yhteisössä jollain pitää olla "turvatakuut" kyseenalaistaa touhut, ennenkuin mopo karkaa."

Ruotsissa mopo on jo karannut käsistä.

68-sukupolvi pilkkasi aikanaan Jumalaa ja rikkoi tabuja. Sama sukupolvi on nyt vallassa ollessaan vielä suvaitsemattomampi omien pyhien arvojensa pilkkaamista kohtaan kuin heidän vanhempansa.

Ruotsissakin nostettiin kohua, kun Kiina pidätti taiteilija Ai Weiwein ja vangitsi tämän kolmeksi kuukaudeksi.

Dan Park sai kuusi kuukautta ehdotonta eikä kukaan valtaeliitin edustaja ole puolustanut miestä. Ihmisoikeusjärjestöt ovat hiljaa.

jlokka kirjoitti...

Tässä videossa analysoimme Parkin tauluja: https://www.youtube.com/watch?v=op-1Llx4Q44

Tänne olen koonnut tuhottavat taulut ja tuomion pdf:nä: http://jlokka.blogspot.fi/2014/08/yhdeksan-taulua-kuusi-kuukautta.html