tiistaina, maaliskuuta 18, 2014

Suomettuminen ei koskaan päättynyt - osa 2


Kirjoitin itse vuonna 2008, kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan, että suomettuminen ei koskaan päättynyt. Suomen ulkopolitiikassa ei koskaan varsinaisesti tehty irtiottoa länteen vaan kylmän sodan aikaiset kahleet pidättelivät 1990-luvun alussa suomettumisen aikana kasvanutta Suomen poliittista johtoa.

Suomi ei 90-luvun alussa Venäjän heikkouden hetkellä uskaltanut liittyä läntiseen puolustusliitto NATO:on. Sen sijaan Suomi liittyi Euroopan Unioniin, koska länteen teki mieli, mutta uskallus ei riittänyt kokonaan sitoutua läntiseen turvallisuusyhteistyöhön. Suomettumisen kahle roikkui yhä jalassa.

Tosiasioiden tunnustaminen

J.K. Paasikiven suusta on ilmeisesti lähtöisin sanonta: ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.” Tämä lause on unohtunut Suomen poliittiselta johdolta, jos nykyiset johtajat sitä koskaan ovat edes osanneet.

Suomen ulkopolitiikka Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ajoi karille vuonna 2008, kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan. Kun Venäjä anasti Krimin niemimaan Ukrainalta näyttävällä mutta läpinäkyvän valheellisella kansanäänestyksellä, tämä tosiasia valkeni myös kaikkein kovakorvaisimmille.

Suomettumisen aikana suomalaiset pettivät itseään ja luulivat, että pelkkä taitava ulkopolitiikka säästi Suomen sovjetisoinnilta. Ei ärsytetty Neuvostoliittoa vaan pyrittiin pitämään ystävälliset välit suureen naapurimaahan. Suomettumisen aikana unohdettiin, että Neuvostoliitolla oli kylmässä sodassa vastapuoli eli Yhdysvaltojen johtama läntinen liittouma. Jos Neuvostoliitto olisi sovjetisoinut Suomen, Ruotsi olisi luultavasti siltä istumalta liittynyt NATO:n jäseneksi.

Jäsenyys Euroopan Unionissa ja yhteisvaluutta eurossa perusteltiin aikanaan suurelta osin turvallisuuspoliittisilla argumenteilla. Näitä samoja argumentteja käytettiin myös eurokriisin aikana, jolloin Suomen valtio tuki Kreikkaa ja muita taloutensa huonoon kuntoon saattaneita euromaita.

Krimin tapahtumat ovat paljastaneet kansalaisille sen, että EU on pelkkä paperitiikeri silloin, kun vastapuoli on riittävän häikäilemätön eikä epäröi turvautua sotilaalliseen voimaan. EU tekee päätöksiä verkkaisesti. Kun päätöksiä tulee, ne ovat usein Suomen kannalta huonoja ja Suomen vaikutusmahdollisuudet niiden sisältöön ovat rajalliset. EU ei tuo turvaa mutta pakottaa sitoutumaan yhteisen ulkopolitiikan nimissä tehtyihin päätöksiin. Suomella ei enää ole itsenäistä Venäjän politiikkaa, vaan EU sanelee sen reunaehdot.

Sitten on se kansainvälinen oikeus, johon monet pienet maat pyrkivät panemaan toivonsa. Todellisuudessa mitään kansainvälistä oikeutta ei ole olemassakaan, jos sen takana ei ole riittävästi sotilaallista ja taloudellista voimaa. Osa maista sopeutuu mielellään kansainväliseen oikeuteen ja sen sääntöihin, osa taas on mukana vain, jos se toimii heidän etujensa mukaan, ja on valmis rikkomaan sääntöjä, jos siitä saatavat hyödyt ylittävät haitat. Venäjä on tällainen maa.

Suomen poliittinen johto on luottanut liikaa talouteen ja keskinäiseen taloudelliseen riippuvuuteen. On uskottu, että kaikki maat ymmärtävät taloudellisten siteiden merkityksen eivätkä siksi pyri häiriköimään ja keikuttamaan venettä. Ei ole haluttu uskoa, että jotkut maat ajattelevat geopoliittisten intressiensä ja oman arvovaltansa olevan tärkeämpiä kuin taloussuhteet. Tähän kohtaan sopii hyvin sitaatti Paasikiven kirjeestä ministeri Steinhardtille:

”Arvovalta merkitsee heille enemmän kuin mikään muu.”

Venäjä on otettu mukaan ”kansainväliseen yhteisöön” ja uskottu, että näin siitä tulee vastuullinen kansainvälisen yhteisön jäsen. Näin ei ole tapahtunut, koska Venäjän luonnetta imperiumina ei ole haluttu ymmärtää. Venäjää ei ole kuunneltu silloin, kun se on huolissaan NATO:n laajenemisesta sen lähialueille. Venäjän toimissa sen ”lähiulkomaissa” on haluttu nähdä vain Putinin hallinnon pyrkimyksiä kerätä sisäpoliittisia pisteitä eikä tavoitetta kasvattaa omaa arvovaltaa ja luoda lännestä riippumaton maailmanpoliittinen voimatekijä.

NATO-optio

Mutta onhan Suomella ollut käytössään NATO-optio, eli Suomi voi milloin tahansa halutessaan liittyä puolustusliiton jäseneksi. Ässä on pidetty hihassa ja kuviteltu, että kortin arvo pysyy ajan myötä samana. Todellisuudessa olisi pitänyt puhua ”NATO-ikkunasta” eli ajanjaksosta, jolloin NATO:n ovet ovat auki. Ikkuna kuvaa myös aikaa, jolloin Venäjä on riittävän heikko, jotta se pystyisi vastustamaan Suomen jäsenyyttä.

Jimmy Carterin hallinnon turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski ehdotti Ukrainalle ”Suomi-optiota” eli Suomea roolimalliksi Ukrainalle. Samanlaisen ajatuksen esitti myös toinen kylmän sodan ulkopolitiikan veteraani Henry Kissinger.

Nämä lausunnot eivät suoraan koske Suomea, mutta rivien välistä voi lukea, että Suomi ei välttämättä ole enää niin tervetullut liittouman jäseneksi kuin joskus aiemmin. On myös mahdollista ja jopa todennäköistä, että Suomen NATO-jäsenyys johtaisi vastatoimiin Venäjän taholta. Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarov kävi pari vuotta sitten varoittamassa Suomea ”liiasta veljeilystä NATO:n kanssa”. Vaikka Suomi hyväksyttäisiinkin jäseneksi, jäsenyyden hinta voi muodostua Suomelle kalliiksi.

Ulkopoliittisen toimintaympäristön muutokset ovat nostaneet esille myös perinteisiä suomettumisen ajan ääniä. Entinen ulkoministeri, presidenttiehdokas ja Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen vaati blogissaan Suomelle omaa ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Miehen menneisyyden perusteella tiedetään, että tämä linja muistuttaisi kovasti suomettumisen ajan ulkopoliittista linjaa.

Johtopäätös

Suomen ulkopoliittinen linja sosialidemokraatteja edustavien presidenttien aikana on johtanut Suomen nykyiseen tilanteeseen, jossa Suomen ulkopoliittiset vaihtoehdot ovat vähentyneet verrattuna 1990-luvun alun tilanteeseen. Presidenttejä ja pitkäaikaista ulkoministeriä Erkki Tuomiojaa ei voi toki yksin syyttää tapahtuneesta. Ainoa selkeästi NATO-myönteinen puolue Kokoomus on yksin ollut liian heikko ajamaan jäsenyyttä samalla, kun SDP on edistänyt monenkeskistä internationalismia ja Keskusta on elänyt menneisyydessä.

Siksi Suomi on nyt ajautumassa samaan asemaan, joka sillä oli kylmän sodan aikana. Venäjän kanssa täytyy olla koko ajan varpaillaan, jotta mitättömästä kiistasta ei tulisi maiden välistä kriisiä. Näitä kriisejä lietsoo Venäjän mediassa kotimainen dosentti B., jonka räikeän propagandistiset kuvaukset Suomen todellisuudesta leviävät Venäjän mediassa nopeammin ja tehokkaammin kuin virallisen Suomen yritykset kertoa asioiden todellinen laita.

Jos Suomi ajautuu Venäjän syliin, näitä kiistoja tulee lisää ja ne muuttuvat vakavammiksi. Ne johtavat siihen, että naapurin vaikutus Suomen sisäpolitiikassa kasvaa, vaikka varsinaiseen kotiryssäjärjestelmään ei heti mentäisikään. Kysymys onkin, kummasta on Suomelle vähemmän haittaa: NATO-jäsenyydestä vai ajautumisesta Venäjän syliin. Jos ei tehdä mitään, jälkimmäinen vaihtoehto toteutuu.

36 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Kovin on pessimistinen ja aneeminen loppuasetelma vaihtoehtoineen: joko Nato tai ajautuminen Venäjän syliin. Mutta näinhän me on jo Suomessa totuttu yhden totuuden kaavaan. Noiden vaihtoehtojen ulkopuolella ei olisi elämää. Miksi ei muuten olisi? Söisikö Putin meidät välipalana?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Suomalaisethan ymmärtääkseni äänestivät silloin aikanaan Suomen Euroopan Unioni jäseneksi lähinnä kahdesta syystä:

1. Saadaan jonkunlaista turvaa itää vastaan.

2. Saadaan halpaa ruokaa ja halpaa viinaa.

No, kumpikaan ei toteutunut. Tuon Nato-asian kanssa olen edelleenkin ottiatuota-osastossa. Mikäli Natolla olisi samanlainen syömähammas kuin vuonna 1989, niin tuumisin että ei kun Natoon vaan. Nyt taas Naton eurooppalainen siipi on vähentänyt syömähammastaan oikein urakalla enkä ole enää niin varma, että viitsiikö Yhdysvallat (mikä on se Naton todellinen voima ollut aina) enää lähteä kolmatta kertaa Eurooppaan urakoimaan, mikäli pilliin vihelletään.

Jotenkin epätoivoiselta tää tuntuu. Ainoa, mistä olen varma on se, että Suomen omasta puolustuksesta ei tule tinkiä, ja määrärahoja tulisi lisätä.

Vasarahammer kirjoitti...

" Noiden vaihtoehtojen ulkopuolella ei olisi elämää. Miksi ei muuten olisi?"

Nuo ovat ne perusvaihtoehdot eli liittoutuminen tai myöntyväisyys. Harmaan sävyjä toki on etenkin siinä vaihtoehdossa, että päätetään olla liittymättä Natoon. Tämä taas riippuu Suomen puolustuskyvystä ja -halusta.

Jätin lisäksi kirjoituksesta pois tuon Ykän mainitseman asian eli läntisen puolen kehityksen. Suomettuminen ei välttämättä enää ole suomalaisten yksinoikeus.

En itse ole hurmahenkinen Naton kannattaja, vaan epäröin samalla tavalla kuin Ykä tuossa edellä.

Joka tapauksessa Suomen ulkopoliittinen linja vuoden 1991 jälkeen on johtanut Suomen huonompaan tilanteeseen, jossa meillä on vähemmän liikkumavaraa ja jossa olemme alttiimpia Venäjän painostukselle.

"Söisikö Putin meidät välipalana?""

Venäjän käytöstä eivät rajoita normaalit sopivaisuuden rajat vaan se on valmis mihin tahansa omien etujensa puolustamiseksi. Se on valmis rikkomaan sopimuksia, jos se katsoo siitä hyötyvänsä.

Krimin valtauksessa Venäjä selkeästi rikkoi Budapestin julistusta vastaan. Siinä Venäjä sitoutui yhdessä Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa takaamaan Ukrainan rajat. Vastineeksi Ukraina luopui ydinaseistaan.

Krimin ilveily myös kertoi jotakin Venäjän nykyhallinnosta. Neuvostoliiton toimintatavat ovat tehneet näyttävän paluun.

Ajatus, että Suomi kuuluu luontevasti Venäjään, ei ole Venäjällä mitenkään epätavanomainen.

Hakki kirjoitti...

Nato-ikkuna sulkeutui jo yli kymmenen vuotta sitten. Että sitä ei Suomessa noteerattu on silkkaa itsemme pettämistä.

Paasikiven lausahduksen lisäksi on syytä palauttaa mieleen myös taulu Kuninkaanportin muurissa, siitä riippumatta mitä varten se paikalleen pantiin. Sen viesti on tärkeä.

"Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun." EU - jäsenyytemme ei tuota viisautta muuta, ellemme sitä itse halua. Tähän mennessä emme ole halunneet. Siinäkin on puolensa.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2012/11/hesaria-natottaa.html

Igor kirjoitti...

Minun vaihtoehtoini kuuluisi Sveitsin, Ruotsin ja Itävallan tyylinen puolueettomuus vai riippumattomuudeksiko sitä pitäisi sanoa. Vai vain sotilalliseksi liittoutumattomuudeksi? Eli jotain muuta kuin pelkät äärivaihtoehdot Nato tai myöntyväisyys. En sanoisi noita maita miksikään myöntyväisyysmaiksi. Suomessa tuntuu kokonaan puuttuvan ymmärrys, että Nato on Venäjälle peikko. Eli ihan kuin Venäjä oli USAlle pahan valtakunta niin Venäjälle se tuntuu olevan vuorostaan Nato. Kaikenlaiset kumppanuudet pahan kanssa ovat vain taktisia sivukiemuroita ihan puolin ja toisin. Eikä Sveitsistä, Ruotsista tai Itävallasta erottava pitkä rajanaapuruuskaan Venäjän kanssa pitäisi tarkoittaa, että meidän pitäisi olla noista muista poiketen myöntyväisiä. Minusta Hakki on ihan oikeassa, että Nato ikkuna olisi voinut olla hetken aikaa mutta nyt se on sulkeutunut vaikka kuinka leikimme "avoimilla optioilla". Melkein voisi sanoa kuin uhittelevat pikkulapset. 3318 8684243

Vasarahammer kirjoitti...

"Minun vaihtoehtoini kuuluisi Sveitsin, Ruotsin ja Itävallan tyylinen puolueettomuus vai riippumattomuudeksiko sitä pitäisi sanoa."

Nämä vaihtoehdot ovat Suomen historian ja maantieteellisen sijainnin takia epärealistisia.

Suomi yritti koko kylmän sodan ajan päästä Ruotsin kaltaiseksi puolueettomaksi maaksi kuitenkaan onnistumatta.

Vasarahammer kirjoitti...

Granpa Igorille vielä:

Ne harmaan sävyt liittyvät suomettumisen asteeseen. Suomettuminen voi olla jopa kannattava valinta, jos siihen liittyy selkeitä taloudellisia etuja ja Venäjän vaikutusyritykset pystytään helposti torjumaan.

Igor kirjoitti...

No nythän me olemme päässeet käsittääkseni aika onnistuneesti siten puoluettomiksi ettei meillä ole riesanamme Pariisin rauhansopimusta (Koiviston ajan tulkinta) eikä YYA sopimusta sotilallisine artikloineen. Miksi olisi silloin epärealistista pysyä saavutetussa puolueettomuudessa? Miksi meidän noiden em sopimusten puuttuessa pitäisi nyt sitoa itsemme vastakkaiseen Nato silmukkaan jota rajanaapurimme kammoaa (eri asia onko perusteltua vai ei!)? Sehän on ihan höyrypäistä ja siinähän juuri jätettäisiin ottamatta huomioon historia ja maantieteellinen sijainti. Minusta puolueettomuus ei saa olla mikään taloudellisista eduista tai naapurin "kusetusmahdollisuuksista" riippuvainen juttu. Miksi se naapuri kovasti meihin yrittäisi vaikuttaa jos olemme ystävällismielisiä, rauhantahtoisia ja puolueettomia. Mutta kunnolla varustautuneita oman maan puolustamiseen. Kyllä se lisää uskottavuutta (jos sitä olisi oikeasti!).

Vasarahammer kirjoitti...

"Sehän on ihan höyrypäistä ja siinähän juuri jätettäisiin ottamatta huomioon historia ja maantieteellinen sijainti. Minusta puolueettomuus ei saa olla mikään taloudellisista eduista tai naapurin "kusetusmahdollisuuksista" riippuvainen juttu. Miksi se naapuri kovasti meihin yrittäisi vaikuttaa jos olemme ystävällismielisiä, rauhantahtoisia ja puolueettomia. Mutta kunnolla varustautuneita oman maan puolustamiseen. Kyllä se lisää uskottavuutta (jos sitä olisi oikeasti!)."

Granpa tässä todistaa, miksi Suomi ei voi olla puolueeton samalla tavalla kuin Itävalta, Ruotsi tai Sveitsi.

Suomen puolueettomuus on aina riippuvainen Venäjän hyvästä tahdosta.

Tällä en yritä perustella NATO-jäsenyyttä vaan niitä turvallisuuspoliittisia vaihtoehtoja, jotka kirjoituksessani esitin.

Vasarahammer kirjoitti...

Viimeinen kutsu:

Amerikkalaistuktija: Suomelle aika liittyä Natoon

Igor kirjoitti...

En ymmärrä, miten todistin, ettei Suomi voisi olla samalla tavoin puolueeton kuin Itävalta, Ruotsi ja Sveitsi. Sitäkään en ymmärrä miksi Suomen puolueettomuus olisi kiinni Venäjän hyvästä tahdosta. Yhtä hyvin se silloin varmaan on kiinni vaikkapa Yhdysvaltain hyvästä tahdosta. Amerikkalaistutkija näkee Krimin miehityksen 1:1 samanlaisena kuin jonkun Baltian maan tai Suomen miehityksen. Unohtaa kuitenkin, että Krimin tapauksessa miehittäjät olivat samaa kansaa miehitetyn asujaimiston kanssa. Ja Venäjän sotavoimat olivat jo Krimillä valmiiksi vuokraamissaan tukikohdissa. Lisäksi Ukrainassa on ollut niin sekavat olot, että venäläisväestö näki liittymisen Venäjän vakauttavan oloja. Jos Venäjä yrittäiksi miehittää Suomea tai Baltian maita niin vastassa olisi kasnallismieöinen ja puolustustahtoinen kokonaan vieras kansa (No ehkä Narvan venäläisvähemmistöä lukuunottamatta). Mutta on nämä sellaisia näkemyskysymyksiä että niistä aivan perustellusti voi olla eri mieltä. Putinin härskiydestä ei voi silti olla eri mieltä. Mutta ei tästä kannata jaaritella juupas eipäs linjoilla. Itse en osaa nähdä toimintavaihtoehtoja niin rajallisi♠na kuin Vasara esitti.

Vasarahammer kirjoitti...

Toistan vielä, että Suomi ei voi olla puolueeton. Tämä johtuu siitä, että Suomella on rajanaapurina todistettavasti laajentumishaluinen imperiumi. Tällaisessa tilanteessa puolueettomuus muuttuu helposti naapurin lepyttelyksi. Tämä on yleisemminkin myöntyväisyyspolitiikan ongelma.

Amerikkalaistutkija ajattelee askeleen, pari eteenpäin ja päättelee, että Krimin niemimaasta ei tullut maha täyteen. Vaaravyöhykkeessä ovat kaikki Venäjän rajanaapurit. Venäjällä on ääniä, joiden mukaan Suomen luonteva paikka on Venäjän yhteydessä.

Tapa, jolla Krimin niemimaa liitettiin Venäjään, ei sekään kerro hyvää Venäjästä. Siitä tulee väkisinkin mieleen Baltian maiden "vapaaehtoinen" liittyminen Neuvostoliittoon, joka tapahtui pyssy ohimolla.

On täysin mahdollista, että Krimin asukkaat olisivat vapaissa vaaleissakin halunneet liittyä Venäjään. Tätä emme kuitenkaan tiedä, koska Venäjä järjesti vaali-ilveilynsä ja äänestytti liki 100 prosentin tuen toimilleen.

Kumitonttu kirjoitti...

Samalla tavalla kuin Palestiina eli Länsiranta eli Juudea ja Samaria ovat "disputed area", suomalaisen vasemmiston pitäisi nyt reagoida voimakkaasti Krimiin julistaen tämän miehitetyksi alueeksi ja julistaa venäläiset tuotteet boikottiin ja ties mitä.

Kari kirjoitti...

Pyllistääkö Itään, vaiko Länteen? Suomettuuko Venäjään, vaiko NATOON?
Siinäpä Suomineidon ongelma.

Itä on Putinin johdolla voimistuva mailmanvalta, Länsi Obaman johdolla heikkenevä. Imperiumit ovat aina yläpuolella lain. NATO viime vuosikymmeninä vielä pahemmin kuin Venäjä,jos mahdollista. Myös Zbigniew Brzezinski ja Henry Kissinger kuuluisivat lähinnä Haagiin syytettyjen penkille, jos kv-laki olisi kaikille sama.

Ideologisesti ennen Itä edusti sosialismia, Länsi liberalismia. Nykyään Itä edustaa jonkinlaista konservatismia, kun taas Länsi ja NATO dekadenssia vasemmistolaisuutta.

NATO on viimeiset parikymmentä vuotta taistellut lähinnä islamin puolesta viherpuna johdolla. Venäjä sitä vastaan. Seuraaksi johtajakseen NATO todennäköisesti valitsee Stoltenbergin, joka kannattaa taaskin kaikkea sitä sosialidemokraattista multikultia, poliittista korrektiutta ja islamisaatiota, mitä vastaan Vasarahammerkin on viime vuodet kirjoittanut.

Ulkopolitiikassa kuten ihmissuhteissakin ainoastaan ystävällisyys joka suuntaan kantaa rauhaa.

Puolustuksessa taas itsenäinen "stand Your ground" asenne ja valmius tappaa sen puolesta on ainoa mikä lasketaan. Ei sen nykyistä puutetta korvaa NATOkaan, joka kärsii samoista ideologisista vatsavaivoista kuin Suomikin.

Nyky asenteilla NATO olisi vain samanlainen höttöinen rahanreikä kuin EU:kin vailla konkreettista hyötyä.
Miten varat ja asenne riittäisivät siihen integroitumiseen, kun ne eivät riitä edes alkeelliseen itsenäiseen puolustukseen?

Suomen puolustuksellista asenneongelmaa ei korjaa NATO:kaan. Antaisi vain valheellista turvallisuuden tunnetta sekä lisää poliittista ja ideologista sokeutta ja vähemmän itsenäisyyttä.








Vasarahammer kirjoitti...

"Ideologisesti ennen Itä edusti sosialismia, Länsi liberalismia. Nykyään Itä edustaa jonkinlaista konservatismia, kun taas Länsi ja NATO dekadenssia vasemmistolaisuutta."

Monet sanovat, että nyky-Venäjällä ei ole samanlaista ideologista missiota kuin Neuvostoliitolla. Kommunismi viehätti monia lännessä, kun taas nyky-Venäjän ideologialla on kannatusta lähinnä venäläisten keskuudessa.

Tämä ei ole koko totuus. Venäjän uusi Rasputin eli Alexander Dugin on luonut jonkinlaisen ideologisen oppirakennelman Venäjän tueksi. Tämä ideologia voi viehättää joitakin länsimaisia traditionalisteja, jotka eivät pidä "dekadentista vasemmistolaisuudesta" ja postmodernismista.

Kuitenkaan Venäjällä ei ole tarjota lännelle oikein mitään innostavaa. Korruptio, vahvat johtajat ja oikeusvaltion puute vaivaavat Venäjää. Ne myös estävät sen taloudellisen nousun raaka-aineiden tuottajasta moderniksi teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi.

Venäjä on myös kautta historian yrittänyt luoda "henkisempää" vaihtoehtoa lännen pinnallisuudelle siinä kuitenkaan onnistumatta.

Duginin euraasialaisuudesta onkin tullut vain viikunanlehti, jolla perustellaan perinteinen isovenäläinen imperialismi.

Hakki kirjoitti...

Kun asiasta omalla blogilla kommentoivalle jo kirjoitin voinee copy/paste olla tässä oiva ratkaisu.

ALKAA- "Kun on lähdettävä siitä, ettei paskana olevaa taloutta korjata ainakaan juppien ja broilerien kikkailuilla herää kyllä vaikea valinta; pannakko vähäiset pelimerkkinsä yltiönationalismille vai "pankkiireille, keinottelijoille ja maailmanhalaajille". Tosin, miten maailmanhalaajat - jotka näistä ryhmistä varmaan ovat itseäni lähinnä - kuuluvat samaan porukkaan pankkiirien ja keinottelijoiden kanssa on minulle kyllä vähän epäselvää? Eivätköhän jälkimmäiset löydä paikkansa hyvin nopeasti nationalisteista, kuten aina ennenkin? Venäjällähän näin on jo aikaa sitten tapahtunut.

Käsitykseni mukaan panet liian suuren painon Putlerin, siis tämänhetkisen Venäjän Suomea kohtaan tuntemalle huomiolle. En usko meidän olevan millään tavalla "etulinjassa", koska olemme jo koko sodan jälkeisellä politiikalla (ja itse asiassa pitkälti myös sotia edeltävällä) osoittaneet olevamme kaikin puolin luotettava, vaaraton ja sopuisa yhteistyökumppani.

Olisiko niin, että perinteinen voimakas turvattomuuden tunteemme ja sitä seuraava joidenkin poliitikkojen NATO - kiima johtaa ajattelemaan koko NATO-pohdetta väärästä kulmasta? Ei kai meidän ensisijainen pohteemme ole, mitä Venäjä jäsenyydestämme ajattelee, vaan mitä lisähyötyä meille NATO-jäsenyydestämme olisi? Kun taattuja hyviä vaihtoehtoja ei ole tyydyttäisikö jälleen vähiten huonoon?

Mielestäni vähiten huono meille on nykyisen turvallisuuspolitiikkamme jatkaminen kuitenkin siten, että panostamme puolustukseemme sillä tasolla, että olemme itse vakuuttuneita puolustuksemme uskottavuudesta. (Ei edes se NATOn joka tapauksessa "edellyttämä" puolustuksen 2% osuus budjetista ole meille ylivoimainen ja tasona aivan riittävä.)

Koska emme missään olosuhteissa voi resurssoida puolustustamme siten, että voimme kaikissa olosuhteissa voittaa aluettamme vastaan hyökkävän suurvalta-tai liittolaisarmeijan, meidän on tyydyttävä "pelamaan aikaa". Itsellemme. Kuten aina aiemminkin. Hyväksyä se ja ymmärtää valinnan seuraukset.

Olennaisinta on säilyttää päätösvalta itsellämme niin pitkään kuin mahdollista. Ennen "totuuden hetkeä", jollaisen itsenäisyytemme aikana olemme kolmesti konkreettisena kokeneet maailma, sen uhat ja avaamat mahdollisuudet ehtivät heittää häränpyllyä vielä monta kertaa. Miksi ihmeessä sitoa kätensä välttämätöntä enempää ennen kuin on pakko?

Tehdään hyvää ja syvää ja syvenevää yhteistyötä sekä itään että länteen vastakin, valmistaudutaan puolustamaan kansalaisia ja aluettamme tapahtuupa hyökkäys miltä ilmansuunnalta tahansa ja pidetään huolta puolustamisen aineellisesta ja henkisestä pohjasta sitä ennen.


PS.

Joko ne Hornetit ovat palanneet Islannista?" - PÄÄTTYY


Yllämainitulla politiikalla on ainakin kolmasti vältetty koko maamme joutumasta vieraiden sotavoimien ylitse kulkemaksi, mikä lienee nykyisenkin puolustuspolitiikkamme ajatus? Ei ole mitään syytä, miksei se toimisi yhtä hyvin vastakin.

Kari kirjoitti...

Toisaalla isovenäläinen imperialismi.
Toisaalla islamilainen imperialismi länsimaisen sosialismin ja NATO:n avustuksella. Siinä sitä valittavaa riittää. :(

Itse valitsen mieluiten vapaan, yksityisen markkinatalouden, minimi valtion joka tuottaa turvaa "stand your ground" periaatteella ja "valistuksesta" vapaan konservatiivisen arvomaailman.
Mikään imperiumi, tai blokki, ei edes halua tälläisiä asioita tukea, saati sitten turvata.

Idän pistesaalis on kuitenkin ollut viime vusikymmeninä jossain määrin nouseva, ja käytös ainakin ennustettavissa.
Lännen "valkoisesta syyllisyydestä" johtuen ja heidän omasta halustaan selvästi laskeva, ja suunta heille itselleenkin täysin hämärän peitossa.

Kari kirjoitti...

Kumitonttu: "Samalla tavalla kuin Palestiina eli Länsiranta eli Juudea ja Samaria ovat "disputed area", suomalaisen vasemmiston pitäisi nyt reagoida voimakkaasti Krimiin julistaen tämän miehitetyksi alueeksi ja julistaa venäläiset tuotteet boikottiin ja ties mitä."

Kari: Juudea/Samaria on kv-lain mukaan osa Israelia, samoin kuin Krimi osa Ukrainaa. Juudea/Samariaa vyöryttää islamilaisen imperiumin Jihad ja Krimiä vastaavasti Venäjän imperiumin sotakoneisto.

Itsekin on(hieman huvittuneena) seurannut vihervasemmiston hapuilua Krimin ja Kyproksen suhteen.
Saa nähdä, mikä on heidän lopputulemansa, kun Turkin hallitseva islamilainen veljeskunta vielä innostuu nostamaan Krimin tataarien ja turkin kielen aseman pöydälle saadakseen huomion pois kotimaan ongelmista?

Anonyymi kirjoitti...

NATO ei ota sellaista jäsentä joka ei laita tarpeeksi varoja puolustusbudjettiin. Nato-juna taisi mennä jo ajat sitten. Paras hetki liittyä siihen oli justiin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1992-1993.

Vasarahammer: voisi kai Suomi olla sotilaallisesti ja henkisesti puolueeton jos sillä olisi tarpeeksi vahvat puolustusvoimat? Sillä tavalla kuin Israel on sotilaallisesti puolueeton. Tällöin puolustusbudjetti olisi henkeä kohti samaa tasoa kuin Israelilla, eli jotain 2,5- tai 3-kertainen siihen nähden mitä se on yleensä ollut. Sitten tuohon päälle vielä ydinase.

Israel on saanut USA:lta aseita sopuhintaan tai ilmaiseksi, selvää rahaa ja tiedustelutietoja, mutta se sotii itse sotansa, siis ihan ite. Israelilla on jokerikorttina vielä ydinase, jotain 100-400 ydinkärkeä.

Suomen tyyppisellä pienvaltiolla, joka sijaitsee hankalassa paikassa, ulkopolitiikan ja sitä pyörittävän diplomatian taas tulisi olla reaalipolitiikkaa mutta ovelaa. Sellaista joka kuitenkin turvaa kansalliset edut ja kaupallliset edut.

Pienvaltiolla, joka sijaitsee huonossa paikassa, täytyy pelata korttinsa oikein. Takkirautaa lainatakseni, tuollaisen pienvaltion pitää tarvittaessa olla valmis huoraamaan. Kuitenkin huoraaminen tulee tehdä taitavasti ja sen tulee koskea vain ruumista, ei aivoja eikä sielua.

Jos mennään menneisyyteen, niin miten autonmian ajan 1809-1917 Suomen suuriruhtinaskunnan suhdetta Venäjän keisarikuntaan voisi tulkita? Löytyykö siitä analogiaa YYA-aikaan tai nykyaikaan? Oliko se verrattavissa kahden valtion suhteeseen, vasallin ja isännän suhteeseen, vai pelkästään jonkin alueen suhde siihen maahan johon se on liitetty?

Sitäkin olen kummastellut että jos Venäjän ja sen edeltäjien, Novgorodin ja Moskovan kanssa on ollut 1000-1100-luvuilta alkaen vuoroin rähinää, ja vuoroin rauhan jaksoja, niin eikö tuon pitäisi kerryttää kokemusta korkojen kera, mikä sitten näkyisi taidossa hoitaa idänsuhteita eri olosuhteissa?

Tiedemies kirjoitti...

Halpa ruoka ja viina toteutuivat molemmat. Pullo Koskenkorvaa ei maksa vieläkään nimellisesti yhtä paljon kuin ennen jäsenyyttä. Eikä maksa moni ruokakaan.

Kari kirjoitti...

Liittymällä NATO:on parannetaan huomattavasti islamin mahdollisuuksia käydä sotaa suomalaisia vastaan, samalla ehkä hankaloitetaan hieman Venäjän vastaavia taipumuksia.

Lännelle islam ja ennenkaikkea se itse on suurempi uhka kuin Venäjä konsanaan.

Vasarahammer kirjoitti...

"Lännelle islam ja ennenkaikkea se itse on suurempi uhka kuin Venäjä konsanaan."

Minusta näin ei voi sanoa. Molemmat kertovat jostakin eli heikkoudesta.

Samuel Huntington kertoi jo 90-luvulla, että lännen tulisi lopettaa omien arvojensa universalisointi (demokratia ja ihmisoikeudet) ja keskittyä itse selviytymään muuttuvassa maailmassa.

Lännen poliittinen, taloudellinen ja jopa sotilaallinen painoarv pienenee koko ajan. Lisäksi länsi tuntuu keskittyvän oman selviytymisensä kannalta toisarvoisiin asioihin kuten Ugandan homoihin (ks. linkki)

Tiedemies kirjoitti...

Länsi on sitä mitä sen arvot ovat. Jos arvoista tingitään niin "länttä" ei ole enää olemassa. Jos ugandan homojen oikeuksiin ei kiinnitetä huomiota, peli on jo menetetty.

Valkoisen miehen taakka on osa länsimaisia arvoja. Hyvässä tai pahassa, siihen en ota kantaa, mutta moni ajattelee että suurin uhka sisältäpäin ovat nimenomaan konservatiivit. Ugandat ja vastaavat osoittavat että ne eivät ole voittaneet, vaan länsi on vielä olemassa. Ilman universalismia lännen arvot eivät ole mitään.

En ota kantaa siihen onko tämä mielekäs näkökulma. Mutta moni uskoo näin.

Kari kirjoitti...

Ihmisoikeudet ja valkoisen miehen syyllisyys ovat osa samaa keksittyä poliittista utopiaa kuin esim ilmaston lämpeneminen.
Valkoisella miehellä ei ole mitään taakkaa, mutta valistuksesta lähteneillä ideologioilla on hyvinkin suuri. Itseasiassa universaalissa pahuudessa lähes alittaen islamin pohjanoteerauksen.

Kumitonttu kirjoitti...

Tidari on ihan tyylipuhdas neocon. Sosialismiin pettynyt länsimaisten arvojen myyntitykki. Nyt vielä Nato-innostus on iskenyt herraan.

Tänään Porvoon piispa toteaa että kirkolla ei kuulu olla vihkioikeutta, jos homoliitot hyväksytään. Samalla vasurit selittävät, ettei kukaan koskaan missään ole vaatinut kirkkoa vihkimään homoja. Sitä ei sentään ole kukaan sanonut, että muslimeilta otettaisiin vihkioikeus pois. Mutta Ugandan homot ovat kaiken polttopisteessä.

Tiedemies kirjoitti...

Kumis, höpönkukkua.

Länsi on sitä, mitä kulttuuri ja ihmiset lännessä ovat. Suomi ja monet itäisen Euroopan maat ovat maantieteellisesti siinä välissä ja niiden sisällä ihmiset kokevat eri määrin kuuluvansa länteen tai sitten eivät. Länsimaiden arvot ovat vaihdelleet, mutta niihin on kuulunut tietty universalismi koko historian ajan, kristillisen perinteen ja sitä edeltäneen roomalais-helleenisen kulttuurin ajoista saakka. Ajatus "barbaareista" on hyvin vanha; toki suhtautuminen barbaareihin on vaihdellut suuresti.

Neokonna-ideologia syntyi 1960- ja 70-luvulla, kun perinteisemmän vasemmiston kannattajia siirtyi konservatiivien leiriin, ja se liittyy osin siihen miten USA:n Etelä vaihtoi Demokraattien äänestämisestä Republikaanien äänestämiseen. Se voidaan jäljittää FDR:n big government ja aktiivisen kv-poliittisen roolin peräänkuuluttamiseen. Vielä kauemmas historiassa voidaan mennä 1800-luvun klassisen liberalismin kaudelle, jolloin erityisesti brittiläinen imperialismi nähtiin nimenomaan kristillisen eurooppalaisen kulttuurin edistämiseen pyrkivänä maailmanparannuksena. Valkoisen miehen taakka viittaa siis kyseiseen aikakauteen, ja sen lanseerasi Rudyard Kipling satiirisessa runossaan; se viittaa lähinnä imperialismin kustannuksiin, kun valloitettujen maiden asioista pitää myös huolehtia oikeasti eikä vain retorisesti.

Sittemmin länsi on luopunut isosta osasta siirtomaitaan. Osa ihmisistä kokee - oikein tai väärin, siihen en ottanut kantaa vaikka Kumis näin väittää - että lännellä on vastuu siitä, mitä entisissä siirtomaissa tapahtuu. Suomella sellaista vastuuta nyt ei ainakaan ole. Venäjä taas tuskin piittaa tuon taivaallista, koska sen imperialismi ei ole koskaan ollutkaan samalla lailla liberaalia kuin brittien vastaava.

Yksi syy miksi Natoa nykyisin vihataan "oikeiston" parissa on juuri tämä. Liberaalin imperialismin perinne velvoittaa, kun taas venäläinen imperialismi on täysin brutaalia.

En kuitenkaan näe että Suomen kannalta Nato-jäsenyys olisi osallistumista liberaalin imperialismin projektiin, ja lisäksi jättäytyminen ulkopuolelle vain lisää todennäköisyyttä joutua venäläisen imperialismin pelinappulaksi.

Osalle persuja se toki sopii, koska esimerkiksi EU-viha on joillakin niin suurta, että he näkisivät mieluummin Moskovan kuin Brysselin määräilevän Suomen hallitusta. Omasta näkökulmastani Brysselillä on omat ikävät heikkoutensa, mutta jos valita täytyy, niin mieluummin se kuin Moskova.

Kari kirjoitti...

Itse näen Venäjän brutaalissakin islamin- ja Jihadinvastaisuudessa omat pointtinsa.
Enemmän kuin NATO:n pro-Jihadissa...

Viimeiset 20-30 vuotta NATO on sotinut käytännössä vain islamin puolesta.

Jos liberalismi on sitä, niin ei kiitos.

Tiedemies kirjoitti...

Nato on sotinut vain Afganistanissa ja Jugoslaviassa. Bosniassa ja Kosovossa Nato soti Serbejä vastaan, lähinnä näyttääkseen venäläisille. Kosovon ja Bosnian muslimit tietysti saivat tästä jonkin verran suojelua. Libyassa taas vedottiin jo 70-luvulta peräisin olevaan klausuuliin. Adenin lahdella ja punaisella merellä Nato on lähinnä taistellut merirosvoja vastaan. Afganistanissa kaikki (muut) osapuolet ovat muslimeja, joten minun on vähän vaikea nähdä miten tämä on pro-jihad.

Turkki ja Albania ovat ainoita Nato-maita joissa on muslimienemmistö.

Tulkinta on siis äärimmäisen kummallinen.

Venäjän jihadin vastaisuuskin on vähän kummallinen tulkinta. Tsetseenien kohdalla toki sitä käytettiin propaganda-aseena ja "terrorismin vastustamisesta" tuli 9/11:n jälkeen hetkeksi Venäjälle keino perustella vähän kaikenlaisia juttuja.

Kari kirjoitti...

Jos tuntisit vähän paremmin Balkanin sotaa, etkä pelkästään liberaalin main stream median tarjoamaa tarinaa, niin et pitäisi väitteitäni kummallisina.

Lisäksi unohdit listaltasi Irakin ja Libyan, sekä tuen mm Turkin, Afrikan Sarven, Arabian niemimaan ja Persian lahden islamilaisille liikkeille.
Käytännössä lista NATON islam-tuesta kattaa koko sen viimeisen 30 vuoden toiminnan.


Tiedemies kirjoitti...

Tän teidän kerhon säännöt on välillä vähän epäselvät. Tarvitseeko siihen osallistuakseen olla diagnoosi F22 vai peräti F20.0, vai riittääkö F23?

Koetin kovasti taitella dollarin seteliä ja vuorata piponi foliolla, mutten löytänyt merkkejä NWOsta. Chemtraileja taitaa näkyä, ainakin yksi matkustajakone taisi tuolla lentää.

Kari kirjoitti...

Reaalimaailma voi olla joillekin tosiaan vähän ihmeellinen.

Minulla on kaksi(toinen skotti ja toinen suomalainen) tuttua, jotka taistelivat muslimien puolesta balkanilla. Toinen muslimien palkkasotilaana Bosniassa, toinen muslimien puolella Ranskan lipun alla muukalaislegioonassa. Sai serbiluodin rintaansa Sarajevossa.
Minulle ei ole epäselvää, kenen puolesta NATO teki 37000 pommituslentoa. Etupäässä kristittyjen siviilikohteisiin.

Tiedemies kirjoitti...

Tietty jos maailman näkee ensisijassa kristittyjen ja muslimien sotana, niin minkä sille voi. Serbia ja Jugoslavia olivat Natolle kuitenkin etupäässä nimenomaan Venäjää ja sen liittolaisia Serbejä vastaan suunnattu operaatio, jolla haluttiin näyttää että Nato on vahva. Humanitäärinen motiivi oli mielestäni sivuseikka, jolla saatiin idealistit mukaan. Ja Albania saatiin Naton jäseneksi, mikä takasi sen että Balkanille ei tule Venäjän etupiiriin yhtään maata.

Täytyy aika lailla olla sekapäinen mieli jos kuvittelee että Natolla olisi joku pro-jihad agenda. Sen jäsenmaista ainoastaan Turkilla voisi ajatella olevan jotain tällaisia päämääriä, ja sielläkin tilanne on kehittynyt siihen suuntaan vasta Ergöganin kaudella, sitä ennen armeija nimenomaan piti huolen ettei Islam pääse vaikuttamaan politiikkaan.

Miten selität jonkun Afganistanin operaation? Entä Irakin? Vaikka Irak ei ollut Naton operaatio, siinä oli aika monta Nato-maata mukana. Vai ajatteletko että nekin oikeastaan olivat jotain jihadin puolesta käytyjä taisteluja?

Nato on ollut alunperin, ja todennäköisesti tulee jatkossa olemaan vielä selkeämmin, nimenomaan Venäjän vastainen koalitio. Välissä oli toki vuosia jolloin sen rooli oli epäselvä kun Venäjästä ei näyttänyt olevan uhkaa. Nyt taas on.

Mutta jos uskomus on, että USA, Britit, Ranska, Saksa, Italia ja Kanada (suurimmat Naton rahoittajat) ovat ajamassa yhtä aikaa homopropagandaa ja Jihadia, niin minusta realiteetit eivät ole oikein kohdallaan. Ei tässä ole kyse homoista tai rättipäistä, vaan Venäjästä.

Kari kirjoitti...

Ei kannata vetää hatusta oletusta, että joku näkee "maailman ensisijassa kristittyjen ja muslimien sotana", eikä edes foliohatusta kuvitelmaa, etteikö islamistisilla ja pro islamimilaisilla hallituksilla olisi NATO:nkaan kautta ollut pro islamilaista agendaa.

Kaikki johtavat NATO maat ovat käytännössä olleet vihervasemmiston tai islamistien hallitsemia kylmän sodan jälkeen. Mistä lähtien islamistien, sosialistien ja vihreitten agendaan on kuulunut islam-vastaisuus? Ja jos onkin, niin ei se ainakaan NATO:N toiminnassa ole näkynyt, päinvastoin.
Mainittakoon, että kristillisyyden vastaisuus on kuulunut länsimaiden ja Valistususkonnon agendaan jo 1700-luvulta lähtien.

Itselleni NATO-maan asukkaana tämä kaikki on "kotimaan" uutisia. Ei mitään "sekapäisen mielen kuvitelmia" NATO:sta kuten helposti sellaisella, joka vain kuvitelmissaan ja haaveissaan on sen kanssa tekemisissä.

BTW. Seuraava NATO:n pääsihteeri tullee meiltäpäin. Hänkin kivikova islamin ja multikultin puolestapuhuja.






Anonyymi kirjoitti...

Islam itse jakaa maailman "rauhan taloon" ja "sodan taloon". "Rauhan talo" käsittää islaminuskoisten hallitsemat maat ja alueet. "Sodan talo" käsittää ne maat ja alueet jotka eivät ole islaminuskoisten hallinnassa. Rauha vallitsee vain "rauhan talossa". Islam katsoo käyvänsä sotaa "sodan taloa" vastaan ja pyrkii kaikin tavoin tekemään siitä "rauhan talon".

Kari kirjoitti...

Fjordman eilisissä Frontpage Magissa ja Takyan Seiyo Gates of Viennassa näkyvät kirjoittavan samoista vasemmistolaisiin NATO:on ja Stoltenbergiin liittyvistä ongelmista, joita minäkin olen täällä pitänyt esillä.

Suosittelen Tiedemiehelle oikein ajatuksella luettavaksi. Ja muillekin kertaukseksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Vasara: @