tiistaina, elokuuta 27, 2013

Janssonin kiusausta

Bloggaaja ja libertaristi Markus Janssonista tuli viimeisin Mika Illmanin sananvapauden vastaisen ristiretken uhri. Tuntemattomaksi jäänyt henkilö ilmiantoi Janssonin tästä kirjoituksesta. Kyseinen henkilö oli myös kannellut Janssonista tämän työnantajalle ja Valviraan. Kirjoitus on laadittu helmikuussa 2011, joten tekstin sisällön ovat jou useimmat unohtaneet.

Husbybadetin tapahtumat

Itse kirjoitin aikanaan samasta aiheesta otsikolla ”Seikkailukylpylä”. Joukko vastaanottokeskukseen majoittuneita ”yksin saapuneita pakolaislapsia” (ensamkommande flyktinbarn, kuten ruotsalainen byrokraattinen termi kuuluu) oli ahdistellut seksuaalisesti alaikäisiä lapsia Husbybadetin kylpylässä.

Ensimmäiset tiedot tapahtumista kertoivat, että pakolaislapsoset olisivat raiskanneet lapsia. Tämä ehdittiin kuitenkin estää, joten lapsukaisia epäiltiin ainoastaan sukupuolisesta häirinnästä (sexuellt ofredande).

Tapahtuma olisi jäänyt korkeintaan pikku-uutiseksi ruotsalaismediassa, ellei joukko ulkoisesti uusnatseja muistuttavia nuoria miehiä olisi käynyt heittelemässä kananmunia vastaanottokeskuksen ikkunoihin. Tällöin tunnetusti epärehellinen ruotsalaismedia sai tilaisuuden tehdä pakolaislapsista uhreja Husbybadetin tapahtumista huolimatta.

Ilman Illmania nämäkin tapahtumat olisivat vain hämäriä muistoja, mutta kiitos innokkaan apulaisvaltakunnansyyttäjän ne nousevat uudestaan nettijulkisuuteen. Tapahtuu ns. Streisand-efekti, eli sensuuri paradoksaalisesti lisää sen kohteena olevan kirjoituksen näkyvyyttä. Syyttäjä myös vaatii tekstien poistamista ”yleisön saatavilta”. Tämäkään ei onnistu, vaan teksti jää internetiin ikuisiksi ajoiksi.

Janssonin kirjoitus

Itse kirjoitus on selkeästi kirjoitettu kiihtyneessä mielentilassa ja aggressiiviseen sävyyn, mikä ei ole Janssonille mitenkään epätavallista. Kirjoituksesta ei käy helposti ilmi, mikä nimenomainen asia siinä on kiihottamista kansanryhmää vastaan ja kiihotetaanko ylipäänsä kansanryhmää vastaan vai pelkästään niitä lasten seksuaaliseen ahdisteluun syyllistyneitä pakolaislapsia vastaan. Vasta oikeudenkäynnissä selviää, mitkä lauseet irrotetaan taas asiayhteydestä tuomion perusteeksi.

Jansson kirjoittaa, että islam on pedofiiliuskonto. Kun muistelee, että eräs tietty kansanedustaja on saanut vastaavanlaisesta lausumasta tuomion oikeudessa, Janssonin tuomiota voi pitää läpihuutojuttuna. Useimmat tämän blogin lukijat tietävät, että islamin profeetta Muhammad meni naimisiin 6-vuotiaan Aishan kanssa ja avioliitto saavutti täyttymyksensä, kun Aisha oli 9-vuotias. Tämä käy selville islamilaisesta perimätiedosta. Lisäksi sukupuolista kiinnostusta esimurrosikäisiin kuvataan termillä pedofilia.

Lauseen ei kuitenkaan tarvitse olla epätosi ollakseen loukkaava illmanilaisessa mielessä. Islamilaisissa yhteiskunnissa ei suhtauduta yksiselitteisen kielteisesti lapsivaimoihin vielä nykyisinkään. Profeetta Muhammad on muslimien esikuva, ja hänen käytöksensä jäljittely on hyveellistä toimintaa. Suomeen on kuitenkin muodostunut suurelta osin Illmanin ansiosta oikeuskäytäntö, jossa näitä asioita ei saa ääneen lausua, koska muslimit voivat siitä loukkaantua. Jos eivät loukkaannu, joku loukkaantuu heidän puolestaan.

On kuitenkin todettava, että Janssonin närkästys oli oikeutettua. Paperinsa hukanneiden ja alaikäisiksi turvapaikanhakijoiksi ilmoittautuneiden käytös oli törkeää ja barbaarista. Lasten häpeämätön seksuaalinen ahdistelu herättää useimmissa ihmisissä inhoa, ja Jansson ei omassa kirjoituksessaan tätä peitellyt.

Helsingin Sanomien moraaliposeeraus

Sattumalta samoihin aikoihin Janssonin syytteen kanssa julkistettiin avoin kirje Britannian pääministeri David Cameronille. Siinä Helsingin Sanomat, Dagens Nyheter, norjalainen Aftenposten ja tanskalainen Politiken ilmaisevat huolensa Guardian-sanomalehden toimittajien kohtelusta. Kirjeessä sanotaan:

”Vapaa media on avoimen keskustelun kannalta elintärkeä. Keskusteluun kuuluu, että media voi paljastaa tietoja, jotka saattavat olla hallitusten tai tiedustelutoiminnan näkökulmasta epämieluisia.”

Kirje laadittiin sen jälkeen, kun Guardianin toimittaja Glenn Greenwaldin kumppania David Mirandaa kuulusteltiin useita tunteja Heathrow'n lentokentällä. Lisäksi brittiviranomaiset kävivät Guardianin toimituksessa valvomassa, että Edward Snowdenin vuotamia tietoja sisältävät kovalevyt tuhottiin. Toimenpide tehtiin terrorisminvastaisen lainsäädännön perusteella.

Suhtautuminen tietovuotaja Edward Snowdeniin on kaksijakoista. Monet vasemmistolaiset pitävät häntä sankarina, kun hän paljastaa Yhdysvaltojen sähköisen tiedustelun yksityiskohtia julkisuuteen. Yhdysvalloissa häntä taas pidetään etenkin konservatiivien keskuudessa maanpetturina, jonka ansiosta Yhdysvaltojen viholliset pystyvät jatkossa helpommin suojautumaan valvonnalta. Lisäksi Snowdenille turvaa antaneet Kiina ja Venäjä eivät ole tunnettuja avoimuudestaan ja lehdistönvapaudestaan. Snowdenin tiedot auttavat näitä maita suojautumaan Yhdysvaltojen tiedustelulta, ja vahingoittavat näin Yhdysvaltojen kansallista etua.

Snowdenin paljastuksissa ei siis ole kyse yksinomaan hyväntahtoisesta vuotamisesta, vaan tietojen joutuminen vääriin käsiin voi aiheuttaa merkittävää vahinkoa Yhdysvalloille ja sen liittolaisille. Sitä paitsi kaikki tiesivät jo ennalta, että turvallisuusvirasto NSA kuuntelee Yhdysvaltojen rajojen yli kulkevaa tietoliikennettä. Tämä ei ole mikään uutinen eivätkä yksityiskohdat vakoilun teknisestä toteutuksesta tuo itse asiaan mitään oleellista uutta.

Hesarin ja muiden vasemmistolehtien vetoomus Guardianin puolesta osoittaa myös tekopyhyyttä. Missä oli Hesari silloin, kun Jyllands Posten julkaisu Muhammad-pilakuvansa? Hesari kieltäytyi julkaisemasta kuvia eikä ole myöhemminkään niitä julkaissut. Moraalista tukea Jyllands Postenille on jaettu niukasti, ja ennemminkin on puhuttu ”vastuullisesta sananvapaudesta”. Tämä ei jostain syystä päde Snowdenin paljastusten kohdalla, jossa puheelle vastuullisuudesta olisi enemmän perustetta.

Hesari ja sananvapaus

Hesaria ei todellisuudessa kiinnosta sananvapaus lainkaan, vaan se haluaa esiintyä moraalisesti erinomaisena toimijana ja poseerata kansainväliselle yleisölle. Mika Illmanin toiminnasta HS:n sivuilla ei ole sanottu yhtään kriittistä sanaa. Tavallisten ihmisten sananvapaus on Hesarille yhdentekevää tai jopa vastustamisen arvoista, koska tavallisten ihmisten nettikirjoitukset eivät ole ”vastuullista journalismia” kuten journalismin periaatteiden mukaan toimitetut julkaisut.

Lopuksi on hyvä pohtia, miten illmanismilla oikeasti hillitään netissä raivoavaa vihaa, jota valtamedia mielellään paisuttelee. Epäilen, että illmanismi on tässä asiassa tehoton työkalu. Illman itse on pelkkä suvaitsevaiston likaisen työn tekijä, jonka syytteillä saadaan toisaalta osoitettua nettirasismin olemassaolo ja toisaalta tarjottua tilaa valtamedian ja itseään suvaitsevaisina pitävien moraaliposeeraukselle. Janssonin tapauksessa syyte tuli yli kaksi vuotta kirjoituksen jälkeen, ja syytetahti vaikuttaa ylipäänsä melko harvalta, kun ajattelee edistyksellisten hehkuttamaa nettivihan suurta määrää. Todellisuudessa tarkoituksena lienee vain tylyttää ja kiusata ihmisiä ja näyttää, kenellä tässä maassa on valta. Markus Janssonkin oli jo käytännössä lopettanut bloggaamisen, kun tieto syytteestä tuli, eli hänen kannaltaan kyse on pelkästä kiusanteosta.

7 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Hesarin toiminta Snowdenin ja Jyllands Postenin tapauksissa alleviivaa lehden kyvyttömyyttä nähdä esim Lähi-idässä muita syyllisiä kuin Yhdysvallat ja Israel. Samoin Arhinmäen sateenkaarilipun heiluttelu Moskovassa kuvaa, että yksiltä vaaditaan enemmän kuin toisilta, jos sr varmistaa vallassa pysymisen.

Myös länsimaissa verotus noudattaa samaa tekopyhää kaavaa. Asiansa laiminlyövää ei saa moittia, koska heitä on enemmistö. Näin ei aina ole ollut ja Nalle Wahlroosin sanoin "sosiaalidemokratialla ei ole mitään annettavaa vapaiden pääomamarkkinoiden aikakaudella".

Jaassu kirjoitti...

Tulee väkisinkin mieleeni entinen neuvostoliitto ja sen alusmaat.
Ilmiantajiksi sopivia näyttää suomessa olevan edelleen olevan. Palvelevat vain uutta herraa ja ideologiaa.

Ibn Matti kirjoitti...

Tuo pilakuvajupakka on muuten saanut mielenkiintoisen käänteen, kun Tanskalainen imaami Ahmad Akkari, joka kävi esittelemässä kuvia Lähi-idässä ja aiheutti mellakoita ja boikottoje, on tullut järkiinsä: http://www.d-intl.com/2013/08/23/the-imam-who-defected-extremists-run-all-danish-mosques-2/?lang=en

"The only losers are the members of the Danish cultural elite who stood on his side but are now standing with their pants down."

Bogreol kirjoitti...

"Viharikos on kaikenlainen asettuminen sekulaaria tai islamilaista ´vapautta´vastaan. Totuuden kertominen islamista on rikos. Vihaan kiihottamista on jos sanoo negatiivista islamista. Kanadasta, Ruotsista, Tanskasta, Itävallasta ja Hollannista on itse asiassa tullut kristinuskon vastaisia maita. Jos joudut riitaan kristillisen kirkon kanssa, sinun ei käy kuinkaan, mutta jos joudut riitaan valtion kanssa arvostellessasi islamia, joudut rangaistavaksi. Viiden prosentin muslimiväestö on oikeuslaitoksen avulla hiljentänyt koko Euroopan. Yliopistot ovat kehittäneet puhekoodin, mikä estää vihapuheen. Yliopistoista on tullut vähiten vapaa instituutio yhteiskunnassa. Niistä on tullut ideologisia ja länsimaisen sivilisaation vastaisia." (Kilpatrick, William, Christianity, islam and atheisim. S. 62-65).

Anonyymi kirjoitti...

"...koko Euroopan."

Olen aiemmin maininnut eri paikoissa että käsitykseni mukaan entisissä neuvostotasavalloissa ja entisissä Varsovan liiton jäsenmaissa ei ole sosiaalimamuja ja niihin pyrkii hyvin vähän pakolaisia, turvapaikanhakijoita, tai niitä jotka väittävät olevansa sellaisia. Vaikka monet näistä ovatkin EU:n jäseniä ja ovat allekirjoittaneet samat "kansainväliset sopimukset" kuin Ruotsikin.

Kommunistiajan jälkeen nuo maat eivät ole olleet mitään pohjoismaalais-sosiaalidemokraattisia hyvinvointivaltioita. Kommunistiajan kokemukset ovat sen verran hyvin tiedossa että luulen ettei niissä ole illmanistisia lakeja. Pikemminkin ne ovat talous-ja hallintomalleiltaan porvarillis-kansallismielisiä. Verot ovat kevyet eikä yhteiskunta maksa kovin kummoisia rahatukia.

Mainittua Ruotsin tapausta ei todennäköisesti olisi tapahtunut esim. Virossa, Liettuassa, Tsekissä tai Romaniassa. Niissä maissa onnistutaan karkottamaan ulkomaalainen ripeästi.

Bulgariassa on islaminuskoisia, mutta ne ovat turkkilaisia jotka ovat peräisin turkkilaisvallan ajalta.

Jos Vasara, Roope tai joku muu tietää enemmän niin saa tarkentaa.

Jukka Aakula kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Kiitos

Kari kirjoitti...

Käytännössä lehdistövapaus ja yksilön sananvapaus ovat osoittautuneet toistensa vihollisiksi, sillä mainstream medioilla on aina joku poliittinen utopia ajettavanaan.

Poliittisilla utopisteilla taas ei ole tapana kysellä yksilöiltä, mitä heidän vapauteensa kuuluu, vaan heille kerrotaan se.