torstaina, elokuuta 08, 2013

Islamin nimissä vaan ei sittenkään


Kun islamilainen terrori-isku tapahtuu, valtamedia ja itseään suvaitsevaisina ja/tai avarakatseisina pitävät ihmiset kieltäytyvät näkemästä iskun motiivia ja pyrkivät etsimään sille vaihtoehtoisia selityksiä. Minulle ei ole vielä selvinnyt, onko ihmetys aitoa vai poliittisen korrektiuden mukaista käytöstä.

Nidal Hasan

Vuonna 2009 Nidal Hasan -niminen sotilaspsykiatri surmasi 13 ihmistä ja haavoitti 23:a. Hän avasi tulen täydessä odotushuoneessa ja huusi muslimien taisteluhuudon: ”Allahu akbar”. Tästä huolimatta hänen tekoaan ei koskaan luokiteltu terrorismiksi eikä häntä myöskään syytetty terrorismista sotilastuomioistuimessa vaan 13 murhasta 23 murhayrityksestä.

Kirjoitin Hasanista vajaa neljä vuotta sitten blogikirjoituksen, jossa kävin läpi hänen Powerpoint-esitystä vuodelta 2007. Käsittelin myös artikkelia, jossa käännynnäismuslimi väitti Nidal Hasanin vääristelleen islamia.

Vaikka Nidal Hasanin teko vaikuttaa jokaisen järkevän ihmisen mielestä terrorismilta, presidentti Barack Obaman hallinto on eri mieltä. Yhdysvaltain puolustusministeriö kutsuu tekoja ”työpaikkaväkivallaksi”. Iskusta selvinneiden kannalta asialla on merkitystä. Jos kyseessä olisi terroriteko, iskussa loukkaantuneet sotilaat saisivat samanlaista korvausta kuin sotatilanteessa haavoittuneet. Todettakoon, että Nidal Hasan itse on nauttinut täyttä palkkaa odottaessaan oikeudenkäyntiä.

Pelkät taloudelliset näkökohdat eivät kuitenkaan selitä ”työpaikkaväkivalta” -luokituksen käyttöä. Nidal Hasan on muslimi ja palveli Yhdysvaltojen asevoimissa. On poliittisesti tärkeää näyttää, että asevoimat on ”monimuotoinen” organisaatio. Tätä kuvaa ei työpaikkaväkivalta saa himmentää.

Jo vuonna 2009 esitettiin kysymyksiä siitä, miksi Nidal Hasanin toimiin ei puututtu aikaisemmin. Liittovaltion poliisi FBI tiesi Hasanin yhteydenpidosta tunnetun terroristi Anwar al-Awlakin kanssa. Hasanin kollegat Fort Hoodissa panivat myös merkille miehen oudon käytöksen. Hasan pyrki käännyttämään kollegoitaan ja potilaitaan islamiin, ja pelkästään miehen Powerpoint-esityksen olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan.

Mitään ei kuitenkaan tehty syistä, joita voimme vain arvailla. Mark Steyn päätyi MacLeans-viikkolehden artikkelissaan johtopäätökseen, jonka mukaan poliittinen korrektius johti Fort Hoodin joukkomurhaan. Sen sijaan, että Hasan olisi siirretty sivuun tehtävistään, hänet ylennettiin majuriksi ja siirrettiin Fort Hoodin tukikohtaan.

Nidal Hasanin oikeudenkäynti alkoi 6. elokuuta. Samalla Fort Hoodin uhrit nostivat kanteen liittovaltiota vastaan. Kanteessa he väittävät, että ”jihadistisotilaan” annettiin nousta urallaan ilman kontrollia poliittisen korrektiuden takia. Uhrit vaativat liittovaltiolta yhteensä 750 miljoonan dollarin korvauksia joukkomurhaan johtaneista laiminlyönneistä.

Oikeudenkäynnin avauspuheenvuorossaan Hasan totesi:

”Me mujahedinit olemme epätäydellisiä muslimeja, jotka yrittävät perustaa täydellisen uskonnon korkeimman Jumalan maahan.”


”Me epätäydelliset muslimit yritämme perustaa täydellisen uskonnon.”

Tsarnajevin veljekset

Kun Tamerlan ja Dzokhar Tsarnajev räjäyttivät pomminsa Bostonin maratonilla, valtamedia toivoi, että tekijät olisivat äärioikeistolaisia. Siksi spekuloinneissa viitattiin Timothy McVeighiin ja iskun ajankohdan symboliseen merkitykseen amerikkalaisille.

Tekijöiden paljastuttua alkoi spekulointi iskun motiiveista. Oikeaan ideologiaan vihkiytymättömälle isku vaikutti selkeästi islamilaiselta jihadismilta. Tamerlan Tsarnajev sopeutui huonosti Yhdysvaltoihin, kiinnostui islamista ja omaksui radikaaleja näkemyksiä. Terroristina hän on tyyppiesimerkki lännessä radikalisoituneesta muslimista.

Tänä päivänävaihtoehtoisia selityksiä ei enää etsitä, ja valtamediakaan ei enää suuremmin ihmettele, kuinka suloinen poika räjäytti pommin.

Brittiläinen BBC löysi kuitenkin lisämotiiveja teolle. Uutisen mukaan Tamerlan Tsarnajevilla oli ”äärioikeistolaista kirjallisuutta”. BBC:n mukaan:

”Tähän asti Tsarnajevin veljeksiä on pidetty pelkkinä radikaaleina jihadisteina.”


Lisäksi BBC epäili Tsarnajevien uskon aitoutta. Veljesten Cambridgessa sijaitsevan kotimoskeijan puhemies Nicola Mossalemin mukaan Tamerlan rukoili moskeijassa vain satunnaisesti. Mossalem kuvasi häntä ”vihaiseksi nuoreksi mieheksi, joka tarttui islamiin”.

Artikkelillaan BBC pyrki herättämään mielenkiintoa Bostonin terrori-iskua käsittelevää Panorama-dokumenttia kohtaan. Siinä veljesten ”äärioikeistolainen kirjallisuus” sai kokonaista 20 sekuntia ohjelma-aikaa.

Millaista kirjallisuutta veljeksillä sitten oli hallussaan? Biased BBC -blogi on selvittänyt Panorama-dokumentissa esitettyjen artikkeleiden alkuperän. Ne ovat peräisin American Free Press -nimiseltä sivustolta, joka on selkeästi antisemitistinen ja keskittyy artikkeleissaan syyttämään juutalaisia melkein kaikesta pahasta maailmassa.

Vaikka American Free Press on antisemitistinen, se suhtautuu muslimien huoliin ymmärtäväisesti. Eräässä artikkelissa lehti syyttää Israelille myönteistä propagandaa Anders Breivikin murhatöistä. Artikkelin mukaan eurooppalaisten pitäisi pelätä juutalaisia, ei muslimeja. AFP:n edustajia on myös esiintynyt Iranin valtion propagandakanava Press TV:n lähetyksissä.

Sen, että jihadistilla on hallussan juutalaisten salaliittoteorioita esittelevää aineistoa, ei pitäisi yllättää ketään. Juutalaisiin kohdistuvat salaliittoteoriat ovat Lähi-idässä ja laajemmin muslimien keskuudessa tavanomaisia ja tukevat islamin omiin kirjoituksiin sisältyvää juutalaisvastaista perinnettä.

BBC ei kuitenkaan halua antaa tällaista kuvaa vaan pyrkii vierittämään syyllisyyttä Tsarnajevin veljesten teosta Yhdysvaltojen ”äärioikeistolle” ja vähättelemään jihadistista motiivia. Näin siitä huolimatta, että Tamerlan Tsarnajev halusi omistaa elämänsä jihadille (И жизнь свою джихаду посвяти), kuten eräässä hänen kuuntelemassaan laulussa sanottiin.


Hbl, Malmö ja juutalaiset

Hufvudstadsbladet puuttui pääkirjoitussivuillaan Ruotsin Malmössa esiintyvään antisemitismiin otsikolla ”Meidän on opittava historiasta”. Artikkelissa toimittaja Jens Berg näyttää, että kyllä Suomessakin osataan, varsinkin Ankkalammikossa.

Useimmat tämän blogin lukijat tietävät, että juutalaisiin kohdistuvista viharikoksista vastaavat enimmäkseen Malmön muslimimaahanmuuttajat. Tämä asia ei helposti käy ilmi Jens Bergin kirjoituksesta. Sen sijaan hän keskittyy eurooppalaiseen antisemitismiin ja antaa epäsuorasti ymmärtää, että rasismilla ja äärioikeiston nousulla olisi jotakin tekemistä viharikosten kanssa.

Jens Berg kirjoittaa:

”Juutalaisvihalla on pitkä, yleensä uskonnollissävyinen historia, mutta niin sanottu moderni antisemitismi, joka ilmaantui 1800-luvulla, pohjautui käsitykseen, että juutalaiset kahmivat itselleen suhteettoman paljon poliittista ja taloudellista valtaa. Tämä on edelleen toistuva myytti nykypäivän valkoisen vallan liikkeissä.”


”Ei ole mitenkään yllättävää, että juuri Malmöstä on tullut rasismin pahamaineinen keskus. Maahanmuutto on suurta, työttömyys kasvaa ja sosiaalinen eriarvoisuus kasvaa. Ruotsidemokraateilla on jo vahva jalansija Skoonessa ja mielipidemittaukset ennustavat esiinmarssin jatkuvan.”


Ainoastaan yhdestä lauseesta voi päätellä, että muutkin kuin äärioikeistolaiset rasistit ehkä mahdollisesti saattavat olla syyllisiä:

”Myös Lähi-idän pitkällinen konflikti ruokkii jatkuvasti vanhoja ennakkoluuloja.”

Tässäkin ruokitaan Bergin mielestä vanhoja ennakkoluuloja, ei siis niitä, joita muslimimaahanmuuttajat tuovat vanhasta kotimaastaan.

Suvaitsevaisena ja avarakatseisena ihmisenä Berg joko valehtelee tietoisesti, yrittää harhauttaa lukijaa tai toimii vain poliittisesti korrektin vakaumuksensa mukaisesti. Lukijalle hänen kirjoituksensa ei kuitenkaan tarjoa mitään osviittaa siitä, mistä Malmön antisemitismi voisi johtua.

Berg ei myöskään mainitse kertaakaan sanoja muslimi tai islam. Niin ei vain saa tehdä, jos haluaa säilyttää kuvan itsestään suvaitsevaisena ja avarakatseisena ihmisenä.

7 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Oman näkemykseni mukaan tämän tyyppiset epistolan julistajat eivät varsinaisesti edes symppaa islamia, vaan siitä omissa päissään kehittelemää aivan ikiomaa kuvaa.

Toi höblän juttu sinänsä saavutti eräänlaiset pohjat. Vaan kyllähän joku siitäkin alemmas pääsee.

Kumitonttu kirjoitti...

Mä luulin että kuvassa oli rakas ystäväni Dan Koivulaakso.

Vasarahammer kirjoitti...

"Toi höblän juttu sinänsä saavutti eräänlaiset pohjat."

Kyllä minulle tuli juttua lukiessa tunne, että Jens Berg tietää aivan hyvin, ketkä vastaavat lisääntyneistä juutalaisiin kohdistuneista viharikoksista.

Hän vaan ei sano, koska ei halua a) leimautua rasistiksi b) antaa ammuksia rasisteille c) Canada.

Roope kirjoitti...

Päätoimittaja Jens Berg teki hyvin huolellista työtä välttäessään sanomasta mitään raskauttavaa mutta ohjatessaan samalla tietämättömämmät lukijansa luulemaan Malmön antisemitististä väkivaltaa äärioikeiston aikaansaannokseksi ja varoittaessaan Suomea samanlaisesta väkivallan aallosta. Ei tämä ollut lapsus tai sattumaa. Berg hyödynsi kirjoituksessaan juuri sellaisia propagandatekniikoita, joiden käytössä ruotsalainen "äärioikeistoa tutkiva" EXPO-järjestö on mestari. Jens Berg oli yksi niistä neljästä henkilöstä (lisäksi Johanna Korhonen, Alex Kouros ja Kimmo Sasi), jotka ilmoittivat pari vuotta sitten perustavansa Suomeen oman EXPO-lehden. Ehkä tämä pääkirjoitus oli kisällinnäyte Ruotsiin päin, joka potkaisee hankkeeseen taas vauhtia.

Sinivihreä kirjoitti...

Minulle tuli mieleen toinen ilmaisu toisesta asiasta, mutta artikkelin otsikkoa mukaillen:

”Islamia vastaan vaan ei sittenkään?”

Tällä tarkoitan suomalaisten ”konservatiivien” asennetta esim. homojen oikeuksiin tai naisten asemaan. Lukekaa kommenttini VH:n aikaisempaan tekstiin ”Lomahuomioita”. Eli, konservatiivit sanovat olevansa islamia vastaan mutta sitten heillä onkin lähes yhtä tiukat arvot yllä olevien kysymysten kohdalla, tai ei ainakaan toisensuuntaiset?

Tästä jatkettakoon keskustelua mieluummin ”Lomahuomioita”-tekstin kommenteissa, sillä tähän kirjoitukseen se on off-topic. Kunhan nyt mainostin…

Toinen off-topic eli toive uudesta kirjoituksesta. Olen lähes koko kesän odottanut, että Israelin-asiantuntija Vasarahammer kirjoittaisi jossain vaiheessa näkemyksensä ajankohtaisesta aiheesta, eli naapurimaan Egyptin tilanteesta Mursin syrjäyttämisen jälkeen. Oliko hyvä vai huono juttu, mitä seurauksia povaat asialle…?

Mutta itse tämän tekstin aiheesta: minäkin olen kanssanne samaa mieltä, että on aika törkeää vierittää jonkin epäkohdan syy aivan väärien tahojen niskaan, kuten Malmön antisemitismiasiassa on tehty.

Jaassu kirjoitti...

Näin myös itse taannoin tuon BBC:n uutisen jossa mainittiin tuosta äärioikeistolaisesta kirjallisuudesta, ja tuumailin että on se kumma että selkeästi islamisesta jihadistista yritetään vääntää äärioikeistolaista ja halusin tuolloin tietää mistä kirjallisuudesta on kyse.

No selväähän se on että islamistit lukevat juutalaisvastaisia kirjoituksia ja tekevät itse niitä.

Mutta se uutisessa vihjataan äärioikeistolaisuuteen kun kyseessä on islamisti on tarkoituksellista tosiasioiden vääristelyä kun tiedetään todellinen asiayhteys.

On kammottavaa nähdä miten euroopan maiden media ja toimittajat vääristelevät todellisuutta aivan liian usein.

Sinivihreä kirjoitti...

Jaassu: vai onkohan median logiikka se, että islamismi on eräänlaista äärioikeistolaisuutta? Pyrkimys fasistiseen teokratiaan, jos olisi kysymys kristinuskosta, miellettäisiin melko varmasti äärioikeistolaiseksi. Miksei islaminkin olleessa kyseessä? Tällöin voidaan islamistit ja äärikansallismieliset niputtaa kätevästi samaan "ääriliike"-nippuun, jota kunnon kansalaisen tulee vastustaa.

Mutta on totta, että tämä nykyisessä kontekstissa on lukijoiden harhauttamista, vaikka yllä olevalle logiikalle olisikin oikeutus.