torstaina, lokakuuta 18, 2012

Ruotsin valtamedia kertoo ja jättää kertomatta

Keski-Ruotsin Arbogassa sijaitsevaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen hyökättiin 16.10. Kolme naamioitua henkilöä rikkoi vastaanottokeskuksen ikkunoita ja pakotti henkilökunnan etsiytymään suojaan. Näin kertoo ruotsalainen Aftonbladet ja näin taas suomalainen Rähmispossu. Hyökkääjät myös pahoinpitelivät yhtä asukasta paikalla olleen Ali-nimisen miehen mukaan.

Henkilökunta pelkää

Jutussa mainitaan, kuinka henkilökunta ei uskalla paljastaa henkilöllisyyttään asioidessaan vastaanottokeskuksen ulkopuolella. Haastateltu henkilökunnan edustaja kuitenkin arvelee, että kyse on kostosta, joka taas johtuu viime aikoina Arbogassa tapahtuneista ryöstöistä. Näistä syytetään vastaanottokeskuksen asukkeja, vaikka he ovat henkilökunnan mukaan syyttömiä tapahtumiin.

Arbogan vastaanottokeskuksessa on myös aiemmin tapahtunut vastaavaa. Viime helmikuussa keskus sytytettiin tuleen ja asukkaat jouduttiin evakuoimaan.

Expressenin vastaavassa jutussa kerrotaan myös, kuinka vastaanottokeskuksen asukkaat tuntevat olonsa turvattomiksi. Roozbeh Moradimotlagh kertoo:

”Emme tule oloamme turvalliseksi. Täällä on naisia, lapsia ja miehiä ja kaikki ovat peloissaan.”

Tässä vaiheessa lukijalle on tullut selväksi, että kyse on kostosta, eli todennäköisesti joukko arbogalaisia nuoria miehiä on käyttänyt oman käden oikeutta. Jutuissa kuitenkin viitataan hyökkäystä edeltäneisiin tapahtumiin varsin epämääräisesti.

Aiemmat tapahtumat

Avpixlat-sivusto kertoo, että noin 10 000 asukkaan Arbogassa on viime aikoina tapahtunut viisi ryöstöä tai ryöstön yritystä. Bergmanin puistossa kaksi nuorukaista pahoinpiteli 15-vuotiaan pojan ja vei tältä puhelimen. Uhria potkittiin mahaan ja päähän.

Nuori nainen ryöstettiin 15.9. tämän ollessa kävelyllä. 20 – 30 -vuotias tummaihoinen mies löi naista, joka tuupertui maahan. Kun nainen heräsi, hänen rahansa oli viety.

Lokakuun alussa puolestaan koiraa ulkoiluttanut nuori nainen joutui miesjoukon pahoinpitelemäksi. Nainen kuitenkin onnistui pakenemaan hyökkääjiä.

Vain muutama päivä edellisestä kolme tuntematonta miestä hyökkäsi naisen kimppuun Arbogan Pyhän Nikolauksen kirkon lähettyvillä. Nainen kuitenkin onnistui pakenemaan paikalta.

Viimeisimpien tietojen mukaan hyökkäys vastaanottokeskukseen on kosto viidennestä tapauksesta, jossa murtaen ruotsia puhuva tummaihoinen mies yritti ryöstää 24-vuotiaalta naiselta käsilaukun. Nainen teki vastarintaa, jolloin ryöstäjä pakeni paikalta ilman käsilaukkua.

24-vuotias nainen sattui olemaan sukua eräälle paikallisen moottoripyöräjengin jäsenelle. MC-jengiläiset hyökkäsivät vastaanottokeskukseen ja pahoinpitelivät ryöstöyrityksestä epäilemänsä somalimiehen.

Vastaanottokeskukseen hyökkäyksestä epäillyt miehet on nyt pidätetty, mutta poliisi ei ole onnistunut selvittämään viittä yllä mainittua ryöstöä tai ryöstön yritystä, jotka ovat kaikki tapahtuneet viimeisen kuukauden aikana.

Median toiminta

Ruotsalaisen valtamedian (Aftonbladet, Expressen, Sydsvenskan) uutisraportoinnissa ei kiinnitetty juuri lainkaan huomiota aiempiin tapahtumiin vaan niihin viitattiin epämääräisesti. Samalla pyrittiin pönkittämään sekä henkilökunnan että asukkaiden uhristatusta. Aiempi tulipalo muistettiin mainita, mutta vastaanottokeskuksessa tapahtuneeseen asukkaiden kannalta kielteiseen tapahtumaan ei viitattu lainkaan. Syksyllä 2011 joukko keskuksen asukkaita protestoi tarjotun ruuan laatua vastaan ja sulki sisäänkäynnin ruokalaan.

Valtamedia myös antaa ymmärtää, että vastaanottokeskuksen asukkaat ovat syyttömiä Arbogassa tapahtuneisiin ryöstöihin, ja esittää tästä todisteena henkilökunnan lausuntoja.

Valtamedia on sulkenut uutistensa kommentoinnin, joten lukijat eivät voi täydentää tai korjata jutuissa esitettyjä väitteitä. Näin satunnainen lukija on pelkästään toimittajien ammattitaidon ja asenteiden varassa. Koska toimittajat pyrkivät poliittisen korrektiuden pelisääntöjen mukaan esittämään maahanmuuttajat viattomina uhreina ja pimittämään maahanmuuttajaväestön rikollisuutta, Arbogassa tapahtuneista ryöstöistä vaietaan tai niihin viitataan epämääräisesti. Samalla vastaanottokeskuksen asukkaiden uhriutta korostetaan siteeraamalla heidän pelokkaita lausuntojaan. Näin lukijalle tulee vaikutelma, että ilkeät ruotsalaiset maaseuturasistit olivat asialla.

Tapahtumista voi myös päätellä, että viranomaisten kyvyttömyys selvittää kaupungilla tapahtuneita ryöstöjä johtaa oman käden oikeuteen, jossa väkivaltaisimmat ja röyhkeimmät kantaväestön edustajat käyvät kostamassa tapahtuneen pahoinpitelemällä mahdollisesti syyttömän miehen. Moottoripyöräjengiläiset saavat ansaitsemansa tuomion, mutta kadulla kävelijöitä ahdistelevia ryöstäjiä tuskin saadaan koskaan kiinni.

3 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Pinnan alla kiehuu, enemmän ja enemmän. Kun viranomaiset eivät saa aikaiseksi, nuoret miehet toimittavat oikeutta omien arveluidensa mukaan. Saattavat joskus osua oikeaankin tyyppiin, jos on tuuria.

Vasarahammer kirjoitti...

Arbogan tapausta voi verrata taannoin Forserumissa Jönköpingin lähellä sattuneeseen somalien rasismikokemukseen.

Somalit nostettiin tapetille koko Ruotsin valtamediassa osoituksena paikallisten asukkaiden valtavasta rasismista. Somalit olivat tehneet kaikkiaan kolme ilmoitusta poliisille. Tapauksia kommentoitiin jopa ministeritasolla.

Arbogassa ryöstöt olivat muutaman rivin pikku-uutisia paikallislehdissä eivätkä herättäneet juuri mitään huomiota valtamediassa. Ne ovat monikulttuurisessa Ruotsissa niin tavanomaisia, että niistä ei kannata paljon uutisoida.

Uutiskynnys ylittyy, kun vastaanottokeskukseen hyökätään. Sitten valtamedian korppikotkat ovat paikalla päivittelemässä, moralisoimassa ja esittämässä hyvää ihmistä.


Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Olen pitkään tuntenut huonoa omaatuntoa siitä että olen ollut huono kasvattaja ja isä. En ole ymmärtänyt ajoissa ohjata tyttäriäni järkevien harrastusten pariin.

Nimittäin jonkin itsepuolustuslajin harrastajaksi. Uudessa Uljaassa Monikulttuurisessa Suomessa, jota nyt kovassa kiimassa rakennetaan, sopiva nuorten, vaaleatukkaisten ja sinisilmäisten neitojen laji voisi olla vaikkapa Krav Maga. Sen hallitsemalla pärjäisi tulevassa arjessa huomattavasti paremmin.

No, tämän uutisen luettuani tajuan että löytyy toinenkin vaihtoehto. Voin kannustaa tyttäriäni hankkimaan puolisokseen tai edes kaverikseen moottoripyöräjengiläisen. Löytyisi heillekkin tulevaisuudessajoku arjen tuki ja turva, kun virallinen yhteiskunta katsoo nolona muualle ja pesee kätensä...