perjantaina, elokuuta 10, 2012

Vastajihadista taas

Ajankohtainen Kakkonen esitti viime tiistaina raportin vastajihadisteista (esitysaikaa jäljellä 28 pv), jotka olivat kokoontuneet Tukholmaan mielenosoitukseen. Raportissa esiintyi asiantuntijoina mm. Dan Koivulaakso ja ruotsalaisia vasemmistoaktivisteja, eli sisältö edusti tyypillistä julkisen palvelun tyyliä latautuneine termeineen (esim. ”muslimivastainen” ja ”äärioikeisto”). Positiivisin puoli raportissa oli se, että Anders Behring Breivikin nimeä ei mainittu.

Lomani aikana vietettiin myös Breivikin terroriteon vuosipäivää, joka tarjosi suomalaiselle valtamedialle mahdollisuuden demonisoida Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-ahoa. Verkkolehti Uusi Suomi otsikoi raflaavasti ”Tutkija sitoo taas Jussi Halla-ahon Anders Breivikiin”. Uusi Suomi puolestaan siteerasi Kalevi Sorsa -säätiön sivuilla julkaistua tutkija Toby Archerin haastattelua, jossa Archer kuvasi Halla-ahon kirjoituksia ”tyylipuhtaaksi vastajihadismiksi”.

Tällaisen uutisoinnin tarkoituksena on yhdistää joukkomurhaaja Breivik Halla-ahoon ja vastajihadismiin sekä vihjailla, että Halla-aho on moraalisesti vastuussa Breivikin teosta. Alkutekijöissään olevalta Finnish Defence League -järjestöltä puolestaan tivataan, voiko heidän toimintansa innostaa esimerkiksi Breivikin terrori-iskujen kaltaisiin tekoihin. Näin pyritään vierittämään moraalista vastuuta mahdollisista Breivikin kaltaisista terroriteoista tahoille, jotka eivät sellaisia tue, hyväksy tai pysty ennakolta estämään.

Vihjailulla yritetään vaikuttaa mielikuvien tasolla, jotta kansanedustaja Halla-ahosta välittyisi mahdollisimman negatiivinen kuva suurelle yleisölle. Kyse on siis puhtaasta propagandasta, jonka levittämiseen tutkija Archer lainaa oman asiantuntijan arvovaltansa, jos joku vaikka uskoisi hänellä sellaista olevan.

Halla-aho ja vastajihad

Jussi Halla-ahon suhde ”vastajihadiin” alkoi vuonna 2006 Tanskan pilakuvakriisin yhteydessä. Halla-aho arvosteli kirjoituksissaan Suomen valtion vähäistä sananvapauden kunnioitusta ja Ruotsin sosiaalidemokraattisen hallituksen toimintaa, kun se sulki pilakuvat julkaisseen Ruotsidemokraattien äänenkannattaja SD-Kurirenin nettisivut.

Puhtaalla mututuntumalla väitän, että Halla-ahon kirjoitukset (esim. tämä) nostivat merkittävästi hänen asemaansa mielipidevaikuttajana. Väitän myös, että hänen kirjoituksensa tuona aikana tekivät hänestä vakavasti otettavan poliitikon, jota ns. suvaitsevaisto pyrkii parhaansa mukaan demonisoimaan.

Halla-aho on myös pettänyt viiteryhmänsä eli akateemiset humanistit ilmaisemalla poliittisesti epäkorrekteja ajatuksia älykkäästi ja hauskasti. Tämä tekee suvaitsevaiston vihasta kahta katkerampaa.

Olen myös itse osittain vastuussa Halla-ahon vastajihadismi-yhteyksistä, koska käänsin ensimmäisen Halla-ahon kirjoittaman artikkelin oma-aloitteisesti englanniksi ”pahamaineiselle” Gates of Vienna -sivustolle. Tuohon aikaan internetissä niitti mainetta norjalainen nimimerkki Fjordman, ja minusta Halla-ahon kirjoitukset olivat vähintään yhtä hyviä kuin hänen tekstinsä. Tästä syystä alkujaan ryhdyin käännöstyöhön. Valitettavasti kääntäminen osoittautui työlääksi ja aikaa vieväksi ja ensimmäinen käännös jäi ainoaksi.

Jälkikäteen voi väittää, että mistään vastajihadismista tuskin puhuttaisiin Suomessa, jos Matti Vanhasen hallituksen toiminta pilakuvakriisissä anteeksipyyntöineen ei olisi ollut niin selkärangatonta, kuin se oli. Vanhasen hallitus ja suomalainen valtamedia tarjosivat vapaaehtoisesti Halla-aholle uskottavuutta tekopyhyydellään ja matelullaan maailman muslimien edessä. Vanhanen teki sen typeryyttään, kun taas suomalainen valtamedia nakersi uskottavuuttaan uskomalla liikaa omaan erinomaisuuteensa.

EDL ja FDL

Kun Archer puhuu English DefenceLeaguesta, hän ei kaikilta osin ole väärässä. EDL sai alkunsa Lutonin kaupungissa, kun islamistit häiriköivät Afganistanissa kuolleiden brittisotilaiden kunniaksi järjestetyn paraatin yhteydessä.

EDL olisi jäänyt syntymättä, jos Britannian valtio ja paikallinen kulttuurieliitti olisi suhtautunut asianmukaisella tavalla eli jyrkän paheksuvasti häiriköiviin islamisteihin ja heidän motiiveihinsa. Britanniassa valtaeliitti on jo parin vuosikymmenen ajan katsonut sormien läpi islamistien toimintaa ja reagoinut vasta, kun julkisuuden paine on kasvanut liian suureksi.

Maan ihmisoikeuslainsäädäntö on toistuvasti estänyt vihaa tursuavia saarnoja suoltavien radikaalien islamistien karkotukset kotimaihinsa, ja lisäksi valtio on tukenut näiden siviilielämää avokätisillä sosiaalituilla. Toisaalta islamiin kriittisesti suhtautuvien ulkomaalaisten kuten hollantilaispoliitikko Geert Wildersin maahantulo on estetty ”yhteisöjen välisen koheesion” nimissä.

EDL on perustaltaan työväenluokkainen, mikä näkyy ja kuuluu liikkeen johtohahmojen puheissa ja teoissa. Se myös pyrkii perinteisen vasemmiston reviirille eli katuvaikuttamiseen. Tämä ei automaattisesti tarkoita, että liike edustaisi ”äärioikeistoa” muualla kuin DDR-viritteisten julkisen palvelun tv-yhtiöiden ajankohtaisohjelmissa, joissa säännönmukaisesti vaietaan siitä, että EDL-mielenosoituksissa esiintyneet häiriköinnit ja väkivallanteot ovat vastamielenosoittajien eli itseään antirasisteiksi nimittävien Dan Koivulaakson hengenheimolaisten aiheuttamia.

Suomen Defence League -järjestöön ei luultavasti kuulu puheenjohtaja Mimosa Dedannanin lisäksi kovin montaa muuta henkilöä. Ajankohtaisen Kakkosen haastattelujen perusteella Dedannan vaikuttaa huomattavasti vähemmän vaaralliselta kuin asiantuntijana esiintynyt Dan Koivulaakso.

10 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

EDL on perustaltaan työväenluokkainen, mikä näkyy ja kuuluu liikkeen johtohahmojen puheissa ja teoissa.

Englantilainen potkupalloilija John Terryä on syytetty "rasistiksi" hänen tölväistyään jotain vastustajaa neekeriksi. Englannissa jalkapallo on perinteisesti alaluokan peli, ja alaluokalla on kovin luokkatietoisessa Englannissa aivan eri kielensä. Jos Terry toimii monikulttuurisessa joukkueessa kapteenina, niin ei hän varmaankaan ole rasisti sen enempää kuin joku muukaan, joka arvioi ihmisiä tekojen eikä ihonvärin mukaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervetuloa Vasarahammerille lomilta blogisorvin ääreen ja kiitos hyvästä kirjoituksesta. Tuosta Koivulaaksosta olen vieläkin sitä mieltä, että heppu elää jonkunlaista vasemmistoagenttiroolipeliä, ja mikäs hänen sitä on elääkin täällä turvallisessa Suomessa. Heppua voisi verrata Akuliina Saarikoskeen.

DuPont kirjoitti...

Tuosta "vastajihadismi" (counterjihad) -termistä en itse oikein pidä, koska se antaa islamin puolustajille aseita käteen. Termiä voidaan tulkita kehoituksena väkivaltaan, tai ainakin sen hyväksymisenä, mitä se tosin ei Spencerin & kumpp. näkemysten mukaan ole. Termeillä ja niiden luomilla mielikuvilla on merkitystä. Islamkriitikoiden ei tulisi antaa vastapuolelle, tai pikemminkin sille toistaiseksi neutraalille enemmistölle, kuvaa aggressiivisesta näkemyksestä. Länsimaisten arvojen puolustamisen tulisi olla se näkemys, jota ulospäin esitetään.

Siitähän asiassa kuitenkin onkin kysymys. Islamia vastustetaan, koska sen näkemykset yhteiskuntaan pureutuessaan veisivät inhimillistä kehitystämme ja oikeuskäsitystämme taaksepäin saavuttamistamme arvoista. Aatetta vastustetaan, ei ihmisiä.
...
"Counterjihad"-näkemys sinänsä on kuitenkin vain uskonnon ja sen toiminnan kritiikkiä. Uskontokritiikki ei ole lähtökohtaisesti sidoksissa mihinkään poliittiseen suuntaukseen, sitä on harjoitettu niin perinteisessä oikeistossa kuin vasemmistossakin. 1900-luvun kristinuskon kritiikki on ollut jopa enemmän vasemmistolaista. Monet islamkritiikin arvostelijat joutuvat tekemään älyllistä kuperkeikkaa leimatessaan islamkritiikin äärioikeistolaisuudeksi ja rasismiksi, vaikka perinteistä kristinuskoon kohdistuvaa uskontokritiikkiä usein pidetään humanistisena vapaa-ajatteluna. Silkkaa kaksinaismoralismia, kuten Halla-ahon tapauksessa, jossa islamin ja kristinuskon arvosteluille luotiin erilaiset standardit.

Ihmetyttää sikäli, kuinka helpolla Archerin, Puurosten, Jalosten tms. kaltaiset pääsevät tästä aatteiden trivialisoinnistaan, akateemisessa maailmassa kriitikkoja ei juuri tunnu löytyvän.

Tomi kirjoitti...

DuPont näiden vastajihadistien tärkeimpiä sivustoja on nimetty tyyliin "Gates of Vienna". Joten heidän viestinsä ilmentää väkivaltaa.

DuPont kirjoitti...

Onko Gates of Vienna sitten väkivaltaa kannattava sivusto, enpä ole tuota huomannut. Kärkevä retoriikka ei ole samaa kuin väkivaltaan yllyttäminen.

Tomi kirjoitti...

DuPont, nimi "Gates of Vienna" viittaa Juhana Sobienskin voittoon turkkilaisista. Joten se on aggressiivisen vihamielinen islamia kohtaan, jo pelkässä nimessään.

Sinivihreä kirjoitti...

Tomi: paitsi että "Gates of Vienna" viittaa minun mielestäni Wienin puolustamiseen turkkilaisia vastaan. Siis puolustustaisteluun islamin väkivaltaista maahantunkeutumista vastaan. Puolustustaistelua en katso aggressiiviseksi asenteeksi.

Gates of Vienna on ihan hyvä sivusto, siellä on paljon uutisiakin, valtaosa muista aiheista kuin islamiin liittyviä. Ikävä vaan, että oli mahdotonta kirjautua sinne kommentoijaksi muulla nimellä kuin suomalaisella "Sinivihreä"-nimimerkillä.

heponen kirjoitti...

Minkä Halla-ahon teksteistä käänsit? Sain kommentistasi idean alkaa kääntämään hänen tekstejään ko. sivustolle, minulla kun on jonkin verran kielellistä lahjakkuutta. Vaikuttaisi kuitenkin turhalta kääntää sama teksti kahteen kertaan.

Käänsin ensimmäisen yritelmän, ja Paroni vaikutti siitä pitävän. Vaikka lähetin korjatun version seuraavana päivänä, sillä huomasin tekstiin livahtaneen muutamia teknisiä kömmähdyksiä.

Kääntänen vielä ainakin muutaman lisää, sillä minunkin mielestäni Halla-ahon tekstit ovat vähintään yhtä hyviä kuin Fjordmanin, joskin tyyli on aivan erilainen.

Sinivihreä kirjoitti...

Lähinnä sitä en ymmärrä Gates of Viennassa, miksi se selvästi on Obamaa vastaan ja aina republikaanien kannalla. Ja millä ihmeen tavalla köyhien huono terveydenhuolto eli Obaman terveydenhuoltouudistusten vastustaminen edistäisi islamin vastaista taistelua?

Samaa en ymmärrä myöskään keskilännen kiihkokristityissäkään, kuten en sitäkään miten he uskonnollisesti perustelevat aseenkanto-oikeuksia (!). Jos joku ymmärtää, niin selittäkää.

reino kirjoitti...

Vasarahammer Hommaforumilla: "Kasvin linkittämä blogi vaikuttaa herrasmieshistorioitsijan tuotannolta, joka on jostain syystä jäänyt näkyviin. "

Itse olen tuntenut ko. henkilön pitkään hyvänpäiväntuttuna yliopistolla ja punttisalilla. Olen tutustunut hänen tuotantoonsa ja selannut aktiivisesti nettiä nuivapiireissä viimeiset liian monta vuotta.

Itselleni ei tullut missään vaiheessa mieleen, että ko. manifesti olisi ko. henkilön tuotantoa. Toisaalta minulla ei ole mitään tietoa siitä, kenen tuotantoa se voisi olla.

Mielestäni teet väärin, kun arvostettuna ja tunnettuna nimimerkkinä yhdistät ko. henkilön väkivaltafantasioihin sellaisella foorumilla, jota tuhannet ihmiset sekä viranomaiset ja media ahkerasti seuraavat.

Paitsi tietenkin jos sinulla on asiasta parempaa tietoa.

Tätä kommenttia ei tarvitse julkaista mutta mieti sen sisältöä.

terv. reino