keskiviikkona, elokuuta 29, 2012

Breivikin oikeudenkäynnistä ja tuomiosta

Viime perjantaina eräät blogin lukijat olivat saaneet vaarallisesta sisällöstä ilmoittavan tekstin ruutuunsa eli samana päivänä, kun Norjan joukkomurhaaja Anders Breivik tuomittiin 21 vuoden vankeuteen. Foliohattua ei tässä tapauksessa kannata panna päähän. Google oli ilmeisesti merkinnyt sisällön vaaralliseksi siksi, että tästä blogista oli linkki Pikkupojan blogiin, josta puolestaan linkitettiin bitcoinplus-sivustolle. Tapahtunut sai minut harkitsemaan blogialustan vaihtoa.

Oikeudenkäynti

Breivikin todettiin oikeudessa tehneen rikoksensa täydessä ymmärryksessä, eli ensimmäisen mielentilatutkimuksen tulos mitätöitiin kokonaisuudessaan. Tämä sai tuomitun hymyilemään ja esittämään kohotetun nyrkkinsä ”voiton” kunniaksi.

Breivikin asianajaja Geir Lippestad ja valtamedia tekivät oikeudenkäynnistä sirkuksen, jossa yritettiin todistella Breivikin olevan osa suurempaa poliittista liikehdintää. Lippestadin kutsumina asiantuntijoina oikeudessa esiintyi mm. ruotsalainen uskontotieteilijä Mattias Gardell ja norjalainen ”vastajihadismin asiantuntija” Øyvind Strømmen. Molempia voi pitää mielipiteiltään vasemmistolaisina ja asiantuntijan roolissa täten puolueellisina. Heidän intresseissään on esittää Breivik osana ”vastajihadistista liikehdintää” ja Breivikin ajatukset tähän ”miljööseen” luonnollisesti kuuluvina.

Todistajiksi oli kutsuttu myös islamisteja ja ”äärioikeistolaisia”, jotka tosin kieltäytyivät kunniasta. Breivikin syyllisyydestä ei ollut epäselvyyttä, joten ei ollut mitään mieltä osallistua näytökseen. Breivik toimi yksin ja omasta aloitteestaan eikä mitään kytköksiä muihin tekijöihin löytynyt. Breivikin mainostaman Temppeliritarit-järjestön olemassaolosta ei tähän päivään mennessä ole löytynyt todisteita.

Breivikin tuomio 21 vuotta voi suomalaisesta näkökulmasta vaikuttaa pitkältä, mutta se on vain kolme kuukautta jokaista hänen tappamaansa ihmistä kohden. Lisäksi Breivik saa viettää vankeusaikansa hyvin varustellussa sellissä, jossa on näköala metsään, televisio ja ilmastointi. Hänellä on myös mahdollisuus tehdä töitä ja opiskella. Tämä kaikki on luonnollista Norjan kaltaisessa humaania, rikollisiin ymmärtäväisesti suhtautuvaa kriminaalipolitiikkaa noudattavassa maassa. Epäselvää tosin on, uskalletaanko Breivikiä koskaan laskea vapaaksi.

Reuters analysoi

Reutersin sivustolta löytyy kirjoitus otsikolla ”Eurooppalainen äärioikeisto vieroksuu Breivikin tekoja mutta flirttailee hänen ajatustensa kanssa”. Otsikko jo antaa ymmärtää, mistä päin tuuli puhaltaa. Joukkomurhaaja Breivik esitetään poliittisena ajattelijana, jolla on paljon yhteistä eurooppalaisen äärioikeiston kanssa. Hänen myös väitetään pyrkineen teoillaan käynnistämään rotusodan muslimeja vastaan.

Breivik kuitenkin tavoitteli oikeudenkäynnissä esittämiensä lausuntojen perusteella jotakin muuta:

”...onnistuaksemme konfliktin jouduttamisessa minun on provosoitava noitavainoa maltillisia kulttuurikonservatiiveja ja nationalisteja kohtaan.”

”Mielestäni heinäkuun 22. onnistui provosoimaan noitavainon maltillisia kulttuurikonservatiiveja ja nationalisteja kohtaan. Kuten näkyy. Katsokaa vain Stoltenbergin uudenvuodenpuhetta, jossa hän käytännössä kutsui kaikkia maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia ekstremisteiksi. Eli kaikki on juuri kuten toivoinkin. Monet nationalistit ovat kirjoittaneet minulle kirjeitä, joissa he sanovat, ettei tekoni vahvistanut meitä vaan teki meistä heikompia. Mutta he ovat käsittäneet väärin motiivini. Tavoite ei ole saada välitöntä nostetta, että kriisi seuraisi heti [terrori-iskua], vaan siitä on etua hyvin hyvin pitkällä tähtäimellä, koska se tulee johtamaan sensuurin lisääntymiseen Euroopassa, mikä vuorostaan hyvin pitkällä tähtäimellä johtaa kulttuurikonservatiivien ja nationalistien radikalisoitumiseen, mikä lisää polarisoitumista.”

Tästä ennusteesta ainakin osa on jo toteutunut, tosin melko lievässä muodossa. Itse asiassa Reutersin artikkeli edustaa juuri tätä, eli demokraattiseen päätöksentekoon sitoutuneiden puolueiden johtajia yhdistetään Breivikiin ja tämän ajatuksiin.

Britanniassa toimivan Exclusive Analysis -ajatushautomon johtaja Pepe Egger sanoo tämän tyhjentävästi:

”Oudointa tässä on se, että hänen [Breivikin] islamofobiset ajatuksensa edustavat melkein valtavirtaa useissa Euroopan maissa. Havaittu tarve puolustaa Eurooppaa 'islamisaatiolta' ei ole niin kovin kaukana siitä, jota voi lukea suurten päivälehtien mielipidekirjoituksista.”

Tätä ennen artikkelissa oli mainittu Britannian pääministeri David Cameron, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy, jotka kaikki olivat esittäneet kriittisiä lausuntoja monikulttuurisuudesta. Nähtävästi kriittinen suhtautuminen monikulttuuri-ideologiaan tarkoittaa, että ”jakaa Breivikin ajatukset”.

Luonnollisesti huoli Euroopan väestökehityksestä katsotaan äärioikeistoilaisuudeksi ja väitetyn Eurabia-salaliittoteorian kannattamiseksi. Norjalaisen document.no -sivuston päätoimittaja Hans Rustad kuvaa tällaista kirjoittelua omassa Reutersin artikkelin analyysissaan:

”Jos luodaan ilmapiiri, jossa keskeinen aihe kuten väestökehitys tulee poliittisesti arkaluontoiseksi, jolloin siitä voi puhua vain tietyllä tavalla, tunnustetaan oma heikkous ja kyvyttömyys kohdata todellisuus. Jos vielä yhdistetään tällainen teema Breivikiin, käytetään valtaa tuhoisalla tavalla. Kyseessä on jonkinlainen lukijan kiristäminen. Onko ”sinulla” tällaisia ajatuksia? Jos on, kuulut äärioikeistoon.”

Rustad moittii myös mediaa ja sen haastattelemia asiantuntijoita olkiukkojen rakentelusta eli siitä, kuinka valikoivalla sanankäytöllä saadaan oikeutettu huoli kuulostamaan vainoharhaisuudelta, kuten Reutersin artikkelissa tehdään:

”Monikulttuuri on yksi äärioikeiston möröistä, ja se määritetään maahanmuuttajayhteisöjä kohtaan harjoitetusta ylenmääräisestä suvaitsevaisuudesta, joka johtaa lännen kulttuurilliseen itsemurhaan.”

Samantapaista liioittelua on harrastanut mm. historiantutkija Jussi Jalonen esiintyessään asiantuntijana Ylen tv-lähetyksissä.

Breivikin tekojen jälkeen Reutersin artikkelin kaltaisia analyyseja on tehty paljon. Reutersin artikkeli perustuu pitkälti kulttuurimaantieteen professori Kirsten Simonsenin kirjoitukseen oheisessa tutkimuksessa.

Näiden kirjoitusten viesti on pitkälti sama. Äärioikeistolaiset populistipoliitikot ovat siirtyneet vanhakantaisesta rotupuhtauden vaalimiseen keskittyvästä retoriikasta islamin ja muslimien vastustamiseen, koska näin saadaan kalasteltua ääniä. Samalla annetaan ymmärtää, että puolueiden kannatuksen takana ei ole retoriikan lisäksi mitään substanssia vaan suosio perustuu puhtaasti pelon ja vihan lietsontaan. Ongelmat katoavat, kun yhteiskunnan eri osa-alueet valjastetaan vastustamaan näitä puolueita ja niiden retoriikkaa. 

5 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Luin juuri jostain jonkun suuren ajattelijan tekstin, jossa hän todisti Breivikin vaikutusta sillä, että ihmiset puhuvat nykyään jostain kulttuurimarksismista. Ennen Breivikiä siitä ei kuulemma ollut puhunut kukaan :D

Eli tällä tasolla aika pitkälle mennään. Toisaalta tässä voi olla hyviäkin puolia: nyt on saatu jonkun väkivaltaisen tinnerinnuuskijan tasoinen ajattelija, jonka kanssa suomalainen, poliittinen älymystö voi rauhassa taittaa peistä. Ehkä molemmat osapuolet löytävät täten rauhallisen marginaalin väitellä keskenään.

Kumitonttu kirjoitti...

Äärioikeistolaiset populistipoliitikot ovat siirtyneet vanhakantaisesta rotupuhtauden vaalimiseen keskittyvästä retoriikasta islamin ja muslimien vastustamiseen, koska näin saadaan kalasteltua ääniä.

Vuosikymmeniä on tiedetty, että useista etnisistä ryhmistä koostuvassa yhteiskunnassa ei ole koossa pitävää liimaa, jos koossa pysymisellä tarkoitetaan laajamittaiseen tulontasaukseen perustuvaa voimakasta valtiota. Nyt kun tämä totuus on paljastanut ja toteutetun politiikan epäonnistuminen levinnyt yleiseen tietoisuuteen, koitetaan minimoida vahinko väittämällä niitä, jotka kehityksestä varoittivat rasisteiksi. Aivan sairasta touhua.

Roope kirjoitti...

Samasta näkökulmasta:

Yle: Maailmanpolitiikan arkipäivää 30.8.2012
Norjan itsetilitys
Norjalaiset jatkavat itsetutkiskeluaan joukkosurmaajan vankeustuomion jälkeenkin. Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelma vierailee Norjassa selvittämässä, miten maa tekee tiliä äärioikeistolaisuuden kanssa.
http://areena.yle.fi/radio/1605183

Sinivihreä kirjoitti...

Vuosikymmeniä on tiedetty, että useista etnisistä ryhmistä koostuvassa yhteiskunnassa ei ole koossa pitävää liimaa, jos koossa pysymisellä tarkoitetaan laajamittaiseen tulontasaukseen perustuvaa voimakasta valtiota.

Jos-sivulauseesi tarkoitus oli ilmiselvästi eliminoida tarkastelusta USA ja vastaavat alhaisen sosiaaliturvan valtiot. Asialla voikin olla vaikutusta ihmisten maahanmuuttohalujen kautta siten, että näihin saadaan enemmän kyvykästä yrittäjäväkeä kuin korkeamman sosiaaliturvan valtiohin. Mutta, mitä tarkalleen tarkoitat ”koossa pitävällä liimalla” ja miten sitä mittaat? Isänmaallisen hurmoksen määrälläkö? Vai etniset ja luokkarajat ylittävällä kanssakäymisellä? Onkohan USA ja muut sittenkään viimeksi mainitussa mielessä ihannevaltio?

Miten monietnisyys oikeastaan haittaa hyvinvointivaltiota? Pääasia että yrittäjiä ja työtätekeviä on tarpeeksi. Joillakin etnisillä ryhmillä on niiden suhteen hyvä prosentti, joillakin huonompi, mutta sellaista se vaan on. Maailman megatrendi kuitenkin on, että kovin eriävästi ei pidä kohdella ihmisiä eri lailla alkuperän mukaan, kansalaisuudella saa jo tietyt edut mitä muut eivät, joten lopuissa asioissa olisi kohdeltava kaikkia ryhmiä samanarvoisesti mutta yksilöitä tietysti heidän kyvykkyys huomioon ottaen (palkatako vai ei). Joten ei käy päinsä tiettyjen, saati kaikkien, maahanmuuttajaryhmien hylkääminen, koska näiden parhaista yksilöistä meillä on joka tapauksessa hyötyä.

Nyt kun tämä totuus on paljastanut ja toteutetun politiikan epäonnistuminen levinnyt yleiseen tietoisuuteen, koitetaan minimoida vahinko väittämällä niitä, jotka kehityksestä varoittivat rasisteiksi. Aivan sairasta touhua.

Tiedän, että leimataan liikaa rasisteiksi, mm. tässä Breivik-jutussa jossa on ihan järjetöntä vierittää pienintäkään vastuuta mistään Fjordmanille tai Halla-aholle tai vastaaville. Yleisemmin ehkä kuitenkin on kyse jostain pienen pienestä tyyliasiasta ihmisten kirjoituksissa tai tiedetyissä tausta-ajatuksissa. Ehkä maahanmuuttokriitikkoa kuunnellaan sitä enemmän, mitä enemmän hän lieventää jyrkkää sanomaansa jollakin, ja osoittamalla hyvän tahtonsa heitäkin kohtaan. Ja ajatukset rotujen eriarvoisuudesta kannattaa jättää kokonaan pois, vaikka tilastot näyttäisivät mitä, koska toisissa tutkimuksissa on todisteltu rotu-käsitteen epärelevanttius. Siis ihan vaan tiivistäen: saadakseen asiallisen maahanmuuttokritiikkinsä perille olisi vältettävä ajatuksia ihmisten eriarvoisuudesta, vaikka kuinka joukko ”vihaisia valkoisia heteromiehiä” olisi aina ajatellut niin ja halutaan toimia heidän äänitorvenaan.

Kannattaa muistaa, että ihan vähän aikaa sitten sodittiin Euroopassakin verisiä etnisiä sotia, Balkanilla. Siellä tietyt ”heimot” olivat olleet samaa kansaa vuosikymmenet, ja suurin osa niistä (eli kaikki paitsi kosovonalbaanit) puhuivat samaa kieltäkin (kroaatti = bosnia = serbia) tai melkein (slovenia, makedonia, selvisivät miltei sotimatta). Ainoastaan uskonto erotti heidät selvästi. Ja tuossa sodassa nähtiin nimenomaan serbien taholta islamofobiaa. En vieläkään ymmärrä miksi Bosnian serbeille olisi ollut niin kauheaa elää muslimipresidentin hallinnon alla, Bosnian muslimit ovat maailman maallistuneimpia muslimeja. Pikemminkin serbit antoivat vahvan kuvan yltiönationalismista ja kaunaisesta ääriortodoksisuudesta, vieläkin on serbejä ”yli-ihmisinä” pitäviä liikkeitä. Kroaatit ja muslimitkin tekivät sotarikoksia ja etnisiä puhdistuksia mutta serbit tekivät niitä yksinkertaisesti enemmän. Ehkä tästä johtuu miksi Euroopassa ollaan nyt varpaillaan ”islamofobian” suhteen ja joku rinnastaa ehkä Soininkin johonkin Miloseviciin tai Karadziciin… Sama juttu kuin että juutalaisia ei tainnut olla kovin helppo arvostella Euroopassa vielä 1950-luvullakaan…

Kumitonttu kirjoitti...

mitä tarkalleen tarkoitat ”koossa pitävällä liimalla”

Yhteiskuntarauhaa.

Valkoisilla asuinalueilla Yhdysvalloissa on selvästi vähemmän omaisuus- ja väkivaltarikoksia kuin mustien asuttamilla alueilla.

Miten monietnisyys oikeastaan haittaa hyvinvointivaltiota?

En tiedä, kun ei ole olemassa monietnisiä hyvinvointivaltioita.

Kannattaa muistaa, että ihan vähän aikaa sitten sodittiin Euroopassakin verisiä etnisiä sotia, Balkanilla.

En tiedä minkä ikäinen olet, mutta etnisiä taisteluita käytiin samoihin aikoihin tai vain hiukan ennen myös Unkarissa ja Virossa. Niisä ei ollut edes uskonnollinen konflikti.