perjantaina, huhtikuuta 13, 2012

Tahallisesta ja tahattomasta väärinymmärtämisestä

Helena Erosen hihamerkkikirjoituksesta kaikki oleellinen on sanottu. Turun Sanomien alkuperäinen uutinen asiasta osoitti kuitenkin niin alhaista moraalia toimittajalta, että katsoin velvollisuudekseni ilmaista tukeni alkuperäisen blogikirjoituksen kirjoittajalle.

Ovatko turkulaiset oikeasti tyhmiä?

Kirjoitus oli satiiria ja se oli helppo ymmärtää sellaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun alettiin ehdottaa amerikkalaisille hampurilaisen kuvalla varustettuja hihamerkkejä. Ennen Erosen kirjoitusta vähemmistövaltuutettu oli närkästynyt siitä, että poliisi tarkistaa ”ulkomaalaisen näköisiltä” henkilöpapereita eli suomeksi valvoo lain noudattamista.

Eronen ”ehdotti” tapaa, jolla helpotettaisiin poliisin työtä. Jostain syystä tällainen ihmisten valvontaa lisäävä ehdotus ei kelpaa, ellei kohteena ole kantasuomalainen autoilija, jolta liikenneministeriö ihan tosissaan pyrkii rahastamaan lisää veroja gps-seurannan avulla. Turun Sanomat antoi uutisessaan ymmärtää, että Erosen ehdotus oli tehty vakavissaan:

”Perussuomalaisten kansanedustajan James Hirvisaaren eduskunta-avustaja Helena Eronen ehdottaa blogissaan ulkomaalaisille pakollisia hihamerkkejä. Eronen kirjoittaa Uusi Suomi -verkkolehden blogipalvelussa, että hihamerkkien käyttönotto helpottaisi poliisin työtä ja vapauttaisi resursseja, sillä sen jälkeen poliisin ei tarvitsisi kysellä ulkomaalaisilta henkilöllisyystodistuksia.”

On vaikea uskoa, että nimimerkki ”Turun Sanomat” olisi oikeasti ottanut kirjoituksen tosissaan. Jos oli, turkulaiset ovat oikeasti niin tyhmiä, kuin turkulaisvitsit antavat ymmärtää. Turkulaisille luetun ymmärtäminen tuottaa tuskaa. Taannoin Turussa loppui appelsiinimehun myynti kokonaan, koska purkissa luki: ”Ravistettava. Omas kakas.”

Todellisuudessa kyse ei luultavasti ole turkulaisten väitetystä tyhmyydestä vaan median sensaatiohakuisuudesta. Pahantahtoinen toimittaja voi suomalaismediassa kirjoittaa Perussuomalaisista ihan mitä tahansa totuudesta piittaamatta ja lukijoita riittää. Turun Sanomien tahallinen väärinymmärrys levisi myös maailmalle. Ruotsalainen Dagens Nyheter -sanomalehti kirjoitti tapauksesta mutta antoi hyvän lehtimiestavan mukaisesti tilaa Erosen kommenteille. Turun Sanomat ei näin vaivautunut tekemään.

Töppäyksiä

Toki Erosen kirjoituksen voi myös ymmärtää väärin ihan tahattomasti etenkin, jos lukee hänen kirjoituksiaan ensimmäistä kertaa. Kukaan hänen kirjoituksiaan pitempään lukenut ei kuitenkaan voi näin tehdä, jos on itselleen rehellinen. Jopa minä ymmärsin sen, vaikka itäsuomalainen huumori avautuu minulle yleensä huonosti.

Eronen ei kuitenkaan töpännyt vaan lähinnä Turun Sanomat häpäisi itsensä. Lehti yritti paikkailla munaustaan ja haastatteli rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta, joka vastasi pönäkästi:

”Hyvän maun ja rangaistavuuden väliin jää alue, jolle tämä nyt kuuluu. Jos kirjoituksessa olisi vaadittu vain yhdelle kansanryhmälle hihamerkkejä, silloin tilanne olisi toinen.”

Tolvasen tolvana lausunto kertoo vakavasta suhteellisuuden tajun puutteesta. Olikohan asiantuntijana haastateltu Tolvanen edes lukenut koko kirjoitusta vai luottiko hän sokeasti Turun Sanomien ”dzhurnalismiin”?

Toinen suuri tolvana on tuttuun tapaansa Uusi Suomi -verkkolehden päätoimittaja Markku Huusko, joka poisti Erosen kirjoituksen verkkosivuilta. On vaikea ymmärtää, miksi niin moni jaksaa edelleen kirjoittaa kyseiseen blogipalveluun, jossa kirjoituksilla ja kokonaisilla blogeilla on taipumus siirtyä bittiavaruuteen varoittamatta.

Kolmas tolvana löytyy Perussuomalaisesta puolueesta, ja hän on eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner, joka vaati Erosen erottamista tehtävistään. Ilmeisesti Turun Sanomien uutisen varassa elänyt ryhmänjohtaja ei ymmärrä, että median vääristeltyjen uutisten edessä ei kannata kyykistellä, koska kyykistelyä saa jatkaa loputtomiin eikä valtamedian suhtautuminen puolueeseen silti muutu nykyistä asiallisemmaksi. Jatkuva omien kurittaminen hajottaa puoluetta sisältä päin, jolloin tapahtuu juuri se, mihin tiedotusvälineet pyrkivät eli puolue hajoaa ja menettää uskottavuutensa.

Todellisuudessa valtamedia menettää ja on jo menettänyt suuren osan uskottavuudestaan, kun se lähtee tekemään uutisia tyhjästä. Lukijan kannattaakin suhtautua epäilevästi kaikkeen uutisointiin. Jokaisessa valtamedian uutisessa tapahtumia väritetään oikean ideologian mukaisiksi joko tahallisella vääristelyllä tai jättämällä olennaisia asioita kertomatta. Pelkkä kiire ja resurssien vähäisyys ei riitä selitykseksi vaan mukana on aimo annos tahallista ideologiasta johtuvaa vääristelyä, puutteellista ammattietiikkaa ja silkkaa ammattitaidottomuutta.

Pahinta näissä kohuissa ja yksittäisiin nettikirjoittajiin kohdistuvassa mielipidevainossa on se, että yhä useammat ihmiset välttelevät todellisten mielipiteidensä ilmaisua. Janne Suuronen kirjoittaa US-blogissaan Suomen henkisestä ilmapiiristä:

”Valtakunta, jossa joukolla käännytään valehtelun uhrin kimppuun. Valtakunta, jossa jopa omat käännetään valehtelun kohteeksi joutunutta vastaan.”

”Ja sitten todistetaan, että katsokaa, omatkin olivat samaa mieltä. Valehtelun uhri on suurin syyllinen hänestä kirjoitettuihin valheisiin.”

”...Valtakunta, jossa ihmiset vaikenevat pelosta. Pelosta työpaikan menettämisen suhteen. Pelosta joutua oikeuden eteen. Pelosta saada sakkoja, jopa vankeutta.”

Kannattaa lukea myös Yrjön kirjoitus. Siinä on hyvä vinkki persuille:

"...en minä haluakaan persujen olevan politiikan jääkentillä joku perinteinen piruettiluistelija, vaan Charleston Chiefs. Tietysti, jos tuon lauseen olisi sanonut joku persujen kansanedustaja, niin seuraava skandaali ulvoisi lööpeissä tyyliin Väkivallan uhka eduskunnassa! Perussuomalaisten kansanedustaja haluaa eduskuntaan kolmea kivitalon kokoista silmälasipäistä pitkätukkaa mäiskimään turpaan lehtereillä olevaa yleisöä!

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Helena julkaisi loppuillasta jutun tapahtuneesta, mutta Usarin sensuuri poisti jutun. Juttu löytyy täältä.

Helenalla on ainakin joskus ollut myös Blogspot-blogi, joten varmaan hänen kannattaisi siirtyä julkaisemaan jutut siellä.

Tomi kirjoitti...

Miksi median on oltava puolueeton? En näe siihen mitään syytä. Media ei ole koskaan ollut sitä ja sitä on käytetty politiikan tekoon iät ja ajat.
Persuilla on oma pää-äänenkannattaja. Miksi he eivät pistä rahaa ja yritä tehdä lehdestään mahtivaikuttajaa?
Medialla on ihan sananvapauteen perustuva oikeus jahdata persuja, kuten niillä on oikeus jahdata muitakin puolueita.

Järkevä ihminen tarkistaa uutiset useasta lähteestä ja vertailee niitä, vetää vasta sitten johtopäätöksensä.

Vasarahammer kirjoitti...

Kyllä media saa olla puolueellinen ja tunnustaa väriä. Nykyinen valtamedia ei pääsääntöisesti kerro poliittista väriään. Tästä syystä lehden lukija ei välttämättä tiedä, mistä suunnasta tuuli puhaltaa.

Sanomalehti on tuote, josta kuluttaja maksaa. Kuluttajalla on oikeus vaatia lehdeltä, että se täyttää lupauksensa. Jos se ei näin tee, kuluttajalla on oikeus olla ostamatta lehteä. Näin minäkin olen tehnyt.

Toisaalta sanomalehden todellisia asiakkaita ovat mainostajat. Median ydinbisnestä on kohdeyleisöjen myynti mainostajille.

Toisaalta on kiva nähdä, että valtamedia arvostelee omalla nimellään kirjoittavaa Helena Erosta nimimerkkikirjoituksella. Valtamedian edustajat ovat usein arvostelleet internetiä ja nimimerkkikirjoittajia erityisesti.

"Järkevä ihminen tarkistaa uutiset useasta lähteestä ja vertailee niitä, vetää vasta sitten johtopäätöksensä."

Kerrankin voi olla samaa mieltä Tomin kanssa. Ne, jotka ristiinnaulitsivat Erosen TS:n jutun perusteella, eivät ole järkeviä ihmisiä vaan täysin mediakohujen vietävissä.

Eräs Isä kirjoitti...

Tomi, hyvä media on puolueeton, tosin hyvin harva media kykenee näin vaativaan suoritukseen. Eli useimmista lähteistä saamme tuutin täydeltä paskaa. No, se siitä.

Mitkä porukat ovat tunnettuja huumorintajuttomuudestaan?
* Kommunistit
* Fasistit
* Kansallissosialistit
* Fundamentalistit (kaikissa uskontokunnissa)
jne.

Jos Suomessa keskustelu on menossa koko ajan huumorintajuttomampaan suuntaan, ei hyvältä näytä.

Tomi kirjoitti...

Eräs isä, media on suht. puolueeton monissa asioissa. Politiikka on poikkeus.
Media on puolueeton asioissa, joissa sen ei tarvitsisi, esim. ilmastodenialistit saavat suhteettoman paljon mediatilaa heidän tieteelliseen painoarvoonsa nähden.

Vasarahammer kirjoitti...

"ilmastodenialistit saavat suhteettoman paljon mediatilaa heidän tieteelliseen painoarvoonsa nähden."

Asia on täsmälleen päinvastoin.

Ilmastoalarmistit saavat kohtuuttomasti tilaa heidän tieteelliseen painoarvoonsa nähden. Vai mikä on esimerkiksi Oras Tynkkysen tieteellinen painoarvo?

Tosin he saavat juuri poliittisen painoarvonsa mukaisen määrän palstatilaa, kun ottaa huomioon vihervasemmistolaisten toimittajien suhteellisen yliedustuksen valtamediassa.

Tomi kirjoitti...

VH, denialistien asem ilmastotieteessa on heikko. Denialistitieteilijat ovat paasaantoisesti ei-ilmastotieteilijoita (geologeja, fyysikoita, aurinkotutkijoita), yleensa he ovat myos iakkaanpuoleisia.
Heilla on motiivina yleensa joku ideologia esim. libertarismi tai uskonto.
He ovat astuneet osittain tieteen ulkopuolelle.

Suomessa esimerkkeja median denialistisuosinnasta on esim. useat MOT-dokumentit.

Vasarahammer kirjoitti...

"Denialistitieteilijat ovat paasaantoisesti ei-ilmastotieteilijoita (geologeja, fyysikoita, aurinkotutkijoita)"

Eli he eivät ole niitä "osuvien" tietokonemallien tekijöitä.

"Heilla on motiivina yleensa joku ideologia esim. libertarismi tai uskonto."

Hei, mitä tapahtui öljyteollisuudelle ja sen rahoitukselle?

Mitään uskontoja tai ideologioita ei tarvita. Pyrkimys estää taloudellisen perustan romuttuminen ja turha veronmaksajan rahojen haaskaaminen ilmastonmuutoksen torjuntaan on se pääasiallinen motiivi. Tomin esittämät motiivit kertovat enemmän hänestä itsestään kuin ns. "denialistitutkijoista".

"He ovat astuneet osittain tieteen ulkopuolelle."

Toisin kuin Michael "Piltdown" Mann??

"Suomessa esimerkkeja median denialistisuosinnasta on esim. useat MOT-dokumentit."

MOT on ainoa ohjelma Suomessa, jossa alarmismia epäilevät asiantuntijat ovat saaneet puheenvuoron. Kyseessä on hyttysen pieru Saharassa verrattuna kaikkialta muualta valuvaan ilmastohumppaan.

Todettakoon, että ilmastohumppa ei vaadi minkäänlaista tieteellistä pätevyyttä.

Ja tämä keskustelu meni ohi itse asiasta ja päättyy tähän, koska minä sanon niin.

Kumitonttu kirjoitti...

Erosen osalta mahdollinen uran katkeaminen ei minua nyt sillä tavalla sureta, että samaan poliittiseen loisluokkaan hänkin kuuluu, mutta yksilötasolla koen myötätuntoa, koska hän joutui aivan kohtuuttomaan ryöpytykseen. Ja varsinkin jos nämä perussuomalaiset uhraavat hänet jonkun saatanan "Turkkarin" mukaviisaan arvon penaalin takia. Ruohonen-Lerner veti nyt niin pohjamutien kautta koko touhun, että kasvojen pesuun ei auta edes kaatokänni.

Mitä vois perjantain kunniaksi tietysti miettiä...

Tarhavahti kirjoitti...

Ikävää on, että persut lähtevät heti panikoimaan, turhaan hakevat muiden hyväksyntää. Kyseessähän on ilmiselvä sotatoimi vastapuolen taholta.

Sinivihreä kirjoitti...

Oletko VH jo välittänyt tiedon tästä Eros-tapauksesta Gates of Viennalle? Kiinnostaisi nähdä, miten ulkomaalaiset "nuivat" tapausta kommentoisivat...