tiistaina, huhtikuuta 17, 2012

Hihafarssin arvoton loppunäytös

Helena Erosen hihamerkkikirjoituksesta alkanut mediakohu muuttui farssiksi siinä vaiheessa, kun dosentti Johan Bäckman ilmestyi kuvaan mukaan. Bäckman levitti tarinaa Venäjän lehdistöön ja lopulta jupakan aloittaja Turun Sanomat -sanomalehti ja ”kohudosentti” seisoivat yhteisrintamassa ainakin Turun Sanomien mukaan:

”Johan Bäckmanilla on ollut jo vuosia poikkeuksellinen asema välimiehenä, joka on avittanut naapurimaan seuraamisessa sekä Suomen että Venäjän tiedotusvälineitä.”

Tuo on ehkä kiltein lausunto modernin ajan Moskovan Tiltusta, jonka olen koskaan nähnyt suomalaisessa mediassa, eikä sen kirjoittaminen tainnut olla Turun Sanomien toimittajalle kovin vaikeaa.

Turun Sanomien tavaramerkki ei kolhiintunut

Eräiden arvelujen mukaan Turun Sanomien vääristellyn jutun takana olisi ollut toimittaja Tuomas Muraja, mutta ilmeisesti kirjoittaja on kuitenkin Toni Lehtinen. Tuomas Murajan edesottamuksista kirjoitin viime joulukuussa, jolloin hän tuntui olevan vakuuttunut Suomen Sisu -järjestön fasistisuudesta.

Muraja ei ole parantunut vainoharhoistaan, vaan jatkaa samaan tyyliin Facebook-seinällään. Murajan mielestä Erosen kirjoitus oli ”natsiperformanssi”:

”Erosen kannanotossa kyse ei ollut satiirista vaan natsiperformanssista, jossa huumorin varjolla tuotiin oikeat mielipiteet esille muka vitsin varjolla.”

”...Natsiperformanssin ydin on ajatusleikki, jossa oma aate puetaan vitsiksi, ja esitetään marttyyria, kun jäädään tarkoituksella kiinni oman sanoman levittämisestä.”

En ole aiemmin tiennyt, että toimittajan ammatti edellyttää ajatustenlukutaitoa. Ehkä Tuomas tietää paremmin, mitä Helena Eronen oikeasti tarkoitti, kuin kirjoittaja itse tai Erosen blogin säännölliset lukijat. Kun lukee Murajan Suomen Sisu -salaliittoteorioita, ei enää ihmettele, miksi lehdet kirjoittavat kuten kirjoittavat. Turun Sanomat on nousemassa ”laatulehtenä” Helsingin Totuuden tasolle.

Muraja tuskin lienee toimittajakunnassa mikään poikkeus, vaan nykytoimittajan työ vaatii kykyä ”nähdä asioiden taakse” ja unohtaa, mistä jutussa oikeasti on kyse. Näin syntyvät parhaat otsikot ja myyvimmät jutut.

Myös Turun poliisi antoi tukensa maakunnan ykköslehdelle. Helena Erosen tekemä rikosilmoitus törkeästä kunnianloukkauksesta ei johtanut toimenpiteisiin. Iltalehti siteeraa Turun Sanomia ja toteaa:

”Tutkinnanjohtaja Markku Kukon mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, joten esitutkintaa ei tehdä, Turun Sanomat kertoo.”

”Turun Sanomien mukaan poliisin päätöksessä todetaan myös, että Erosen kirjoitusta voidaan pitää hänen asemansa huomioiden vähintäänkin sopimattomana ja mahdollisesti jopa lainvastaisena.”

Näin on koko ”hihagaten” alkuunpanija saanut synninpäästön vieläpä viranomaiselta. Markku Kukko ei päässyt tutkimaan eikä syyttäjä syyttämään, mutta Eroselle saatiin silti tuomio tavalla, jota ei voi pitää oikeusvaltion periaatteiden mukaisena. ”Trial by media” ja ”drive-by verdict” sanoisivat amerikkalaiset hampurilaismerkki hihassaan. Poliisi liittoutui valtamedian kanssa ja jakoi julkisen tuomion ilman tuomareita ja lautamiehiä, mikä ei ole kunniaksi poliisille.

Bysanttilaista juonittelua

Perussuomalaisten toiminta ”hihagaten” aikana vaikutti epämääräiseltä sekoilulta. Ryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner suorastaan pitkitti kriisiä jakamalla medialle lausuntoja vielä sen jälkeen, kun Turun Sanomien alkuperäisen uutisen valheellisuus oli käynyt jo useimmille selväksi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä käsitteli jälleen kerran sisäisiä asioitaan lehtien palstoilla tavalla, joka muistutti Timo Soinin avautumista Pietarin junassa, kun Jussi Halla-aho oli Facebookissa kommentoinut Kreikan tapahtumia.

”Hihagaten” aikana Timo Soinin hiljaisuutta ei voinut olla panematta merkille. Soini tuli esiin vasta, kun ryhmä teki päätöksensä kansanedustaja James Hirvisaaren määräaikaisesta erottamisesta. Kun kansanedustaja Hirvisaari miettii, kenen puukko hänen kyljestään löytyi, se ei välttämättä kuulu ryhmän puheenjohtaja Ruohonen-Lernerille vaan hänen takanaan naruja vetelevälle puheenjohtajalle. Ryhmäpuheenjohtaja ei vaikuta itsenäiseltä toimijalta, vaikka oululainen Kaleva kehui hänen ”valtiomiesmäistä” toimintaansa ”hihagaten” yhteydessä.

Tätä tulkintaa tukee se, että Perussuomalaisten palveluksessa työmies-nimikkeellä työskentelevän Matti Putkosen sähköposti vuodettiin medialle. Putkonen peräsi viestissään Ruohonen-Lerneriltä malttia Erosen erottamisasiassa. Sähköpostin aitoudesta ei ole täyttä varmuutta lehtitietojen perusteella, mutta Putkonen on mitä ilmeisimmin lähettänyt asiaa koskevaa sähköpostia Ruohonen-Lernerille.

Tapahtumien kulun perusteella puheenjohtaja Timo Soini käytti hihamerkkikohua hyväkseen näyttääkseen kaikille kaapin paikan puolueessa. Kansanedustaja Hirvisaari alistui tapahtuneeseen puolueen yhtenäisyyden nimissä, mika kertoo erimielisyyksistä, joita media nähdyn kaltaisilla kohu-uutisilla pyrkii lietsomaan.

Soini ja Ruohonen-Lerner eivät ainakaan allekirjoittaneelta saa hyviä tyylipisteitä. Heidän toimintaansa on ollut vastenmielistä katsoa ulkopuolelta, vaikka Perussuomalaisista luultavasti löytyy myös niitä, jotka taputtavat käsiään puheenjohtajan ja hänen sätkynukkensa jämäkkyydelle.

Mediaa vastaan ei aina kannata taistella, mutta median vietäväksi ei myöskään pidä antautua. Nyt Perussuomalaisten johto osoitti taas kerran heikon kykynsä käsitellä median masinoimia ajojahteja. Toimittajat ovat haistaneet veren, joten nähty kohu tuskin jää viimeiseksi.

15 kommenttia:

Masa kirjoitti...

Mikko Niskasaaren Blogista löytyy lisää kummallisia käänteitä Turun poliisin lausuntoon liittyen. http://www.mikkoniskasaari.fi/node/129

IDA kirjoitti...

Tämä on niin surullista roskaa, että en oikein tiedä olisiko järkevin ratkaisu olla välittämättä politiikasta lainkaan.

Tosin jos alkaisi kirjoittamaan täysin puoluepolitiikasta piittaamatta, niin siitä nyt nykyään ainakin sakot saisi :D

Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella kirjoitti...

Tosiasioiden kirjaaminen on vaarallista

2 v 5 kk ehdotonta on teille kaikille merkiksi kuin jouluevankeliumissa

Seppo Lehto kulttuurihistorioitsija

Jaska Brown kirjoitti...

Epäilisin PR-L:n olevan valtapuolueiden persuihin asettama myyrä, mutta operaatio on ollut aivan liian menestyksekäs ollakseen niiden onnettomien tunareiden masinoima. Kyseessä on mitä ilmeisimmin megalomaaninen typeryys. Kenen taholta, se on eri asia. Esittämäsi teoria PR-L:n toimimisesta pelkkänä Soinin sätkynukkena kuulostaa asiaan liittyvät henkilöt huomioiden todennäköisimmältä.

Jos Soini on tämän sotkun takana, niin vaihtoehtoja on kaksi. Joko hän on kolme siirtoa meitä nuivisteja takana, kun ei tajua puolueensa menestyksen nojautuvan melkoiselta osaltaan maahanmuuttokriittisyyteen ja menettävänsä salonkikelpoisuuden tavoittelullaan sekä selkärangattomuudellaan tästä melkoisen osan, seurauksena eduskuntavaalien jytkyn kuihtuminen kunnallisvaalien nytkyksi. Tai sitten Soini on meitä kaikkia sen yhden ratkaisevan siirron verran edellä.

(Heh, sanavahvistuksen toinen sana idevitur)

Vasarahammer kirjoitti...

Joka tapauksessa jako puolueen sisällä vaikuttaa ulkopuolisen silmin aidolta. PR-L:n käsitys siitä, millä tavalla puolueen edustajien pitäisi toimia poikkeaa maahanmuuttokriittisten haluamista toimintatavoista ratkaisevasti.

PR-L:n tyyli johtaa suurella todennäköisyydellä persujen muuttumiseen osaksi järjestelmää. Kaikki tietävät, miten siinä viimeksi kävi. Puolue hajosi, kuihtui ja meni konkurssiin.

Persujen kaltainen puolue ei nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä voi toimia osana järjestelmää vaan sen täytyy tavalla tai toisella haastaa se.

Kun käydään järjestelmää vastaan, kuraa tulee niskaan ja se on vain kestettävä. Persujen nykyjohto ennemmin mukautuu kuranheittäjien tavoitteisiin kuin pyyhkii roiskeet hartioiltaan.

PR-L ei tunnu ymmärtävän, mitä median ylistys tarkoittaa. Se on varma merkki siitä, että jotain tehdään väärin.

Kumitonttu kirjoitti...

Persujen kaltainen puolue ei nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä voi toimia osana järjestelmää vaan sen täytyy tavalla tai toisella haastaa se.

Kun käydään järjestelmää vastaan, kuraa tulee niskaan ja se on vain kestettävä. Persujen nykyjohto ennemmin mukautuu kuranheittäjien tavoitteisiin kuin pyyhkii roiskeet hartioiltaan.

PR-L ei tunnu ymmärtävän, mitä median ylistys tarkoittaa. Se on varma merkki siitä, että jotain tehdään väärin.


Hitto miten hyvin kiteytetty.

Soini ja P*R**L* ovat poliittisesta järjestelmästä ja establishmentista ja sen hyväksynnästä riippuvaisia. Eduskunta ja puoluevallan ydin on heidän maailmansa keskipiste, kokonaisuus ja reunat. Halla-ahot, hakkaraiset ja hirvisaaret ovat riippumattomia toimijoita siinä himmelissä. He olisivat jatkaneet elämäänsä ilman jytkyäkin. Samalla tavalla lähihistorian fiksuin kommari oli se laivanrakentaja, en nyt muista hepun nimeä, mutta siis MasaYardsin pääluottamusmies. Hänkin oli fiksuin siis lähinnä sikäli, että oli riippumaton poliittisen nomenklatuuran veivauksista.

Tuo Turun Poliisin päätös on kamala. Jumalauta, missä tahansa muussa rikoksessa olisi todettu, että "hyvä tästä on saada oikeuden linjaus". Olen jossain aiemmassa yhteydessä todennut, että tunnen noita TS-Yhtymän pomoja erään mutkan kautta. Yksi heistä totesi suunnilleen vuosi sitten, että "nämä nuoret viherpeipot" puhuessaan lehtensä toimittajista.

Kannattaa muistaa, että lehteä myydään sen mainostajille hinnalla, jonka määrää lukijoiden määrä. Tällaiset uutiset näkyvät valtavana piikkinä lukijoiden määrässä, joten sillä on ihan oikeaa rahalllista arvoa, vaikkakin hankalasti mitattavissa.

Vasarahammer kirjoitti...

"Samalla tavalla lähihistorian fiksuin kommari oli se laivanrakentaja, en nyt muista hepun nimeä, mutta siis MasaYardsin pääluottamusmies. Hänkin oli fiksuin siis lähinnä sikäli, että oli riippumaton poliittisen nomenklatuuran veivauksista."

Kyseessä on Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Kari Uotila, joka katuhuligaani Arhinmäen johtamassa puolueessa edustaa katoavaa kansanperinnettä.

Jaassu kirjoitti...

Kumitonttu: Tuo Turun Poliisin päätös on kamala

Samaa pohdiskelin.
Aika eriskummallista toimintaa poliisin osalta. Kieltäydyttiin edes tutkimasta koko asiaa.

Tomi kirjoitti...

Mitään rikosta ei ole tapahtunut. Media saa ymmärtää ihmisiä väärin ja jopa tarkoituksella. Tämä kuuluu sananvapauteen. TS ei syyttänyt Erosta mistään laittomasta, joten kyse ei myöskään ollut kunnian loukkauksesta.

Vasarahammer kirjoitti...

Tutkintapyyntö kunnianloukkauksesta oli hätiköity mutta ymmärrettävä toimenpide.

Poliisi vihjaili törkeästi, että Erosen kirjoituksessa olisi ollut oikeasti jotakin laitonta eli antoi tuomion "lennosta". Tämä oli asiatonta ei se, että rikosta ei tutkittu.

Kumitonttu kirjoitti...

Tutkintapyyntö kunnianloukkauksesta oli hätiköity

Ei nyt ihan niinkään. On selvää, että TS väitti Erosen sanoneen jotain, mitä hän ei ollut sanonut. Tämä TS:n "uutinen" on ollut "omiaan" (kuten lakiteksti kuuluu ja se tarkoittaa "riittävästi sellaisenaan ja ihan itsestään") aiheuttamaan Eroselle maineen menetyksestä koituvaa haittaa. Nyt Erosen nimi yhdistetään valtakunnan pahimmaksi natsiksi, ja hän menettää tehtävänsä kirjoituksen seurauksena.

Sinänsä ihan hyvä, että politiikassa mukana olevia lyödään lujaa, koska verovaroillahan he siellä rellestävät. Ongelma on mielestäni se, että Erosen suuhun laitettiin sanoja, joita hän ei ollut sanonut.

Samalla tavalla minä puolustaisin vaikka jotain kommaria, jos hän joutuisi vastaavanlaiseen tilanteeseen. Tässä ei ole kyse puolueesta ja sen tukemisesta (Perussuom.) vaan poliittisen korrektiuden vastustamisesta.

Vasarahammer kirjoitti...

"Tämä TS:n "uutinen" on ollut "omiaan" (kuten lakiteksti kuuluu ja se tarkoittaa "riittävästi sellaisenaan ja ihan itsestään") aiheuttamaan Eroselle maineen menetyksestä koituvaa haittaa."

Hätiköity siinä mielessä, että olisi ehkä kannattanut odottaa jonkin aikaa ja kenties turvautua lakimiehen apuun.

Toki Turun Sanomien toiminta täyttää lakitekstin vaatimukset ainakin näin maallikon näkökulmasta.

Nykyisin erilaiset abstraktit ryhmät on suojeltu paremmin sananvapauden "väärinkäytöltä" kuin yksilöt. Kunnianloukkauksesta tulee tuomioita tulee vain, jos loukkaaja on Seppo Lehto ja loukatut poliitikkoja tai oikeuden virkamiehiä.

Tapio Arjo kirjoitti...

Kyllä, alkuperäisen TS:n printtiuutisen kirjoittaja
(11.4.2012) oli Toni Lehtinen.

Työmiehen sähköpostin vuotajakin tiedetään jo yleisesti.

Tapio Äyräväinen

Sinivihreä kirjoitti...

Et Vasarahammer ole vieläkään näköjään raportoinut Gates of Viennalle tästä Erosen (ja Hirvisaaren) keissistä?

Vasarahammer kirjoitti...

"Et Vasarahammer ole vieläkään näköjään raportoinut Gates of Viennalle tästä Erosen (ja Hirvisaaren) keissistä?"

Tundratabloids on julkaissut asiasta jutun. Mahdollisesti kirjoitan sinne vielä jotakin lisää.