maanantaina, maaliskuuta 05, 2012

Islam vaatii taas kunnioitusta


Viime aikoina on saatu huomata, mitä seuraa, kun länsimaat ottavat toiminnassaan huomioon muslimien uskonnolliset tunteet. Mikko Mäkinen kertoo viimeisimmässä blogikirjoituksessaan anteeksipyyntöjen vaikutuksesta, joka on siis täysin päinvastainen, kuin mitä muslimien uskonnollisia tuntoja mielestään kunnioittavat anteeksipyytäjät kuvittelevat.

Mäkisen mukaan:

”Sekä Jyllandspostenin että pastori Terry Jonesin tapahtumien aikana Lähi-idässä asuneena väitän, että länsimaista tulleet anteeksipyynnöt vahvistivat muslimimaailmassa niitä piirejä, jotka ovat kaikin tavoin länsimaiden vannoutuneita vihollisia. Ne kokivat anteeksipyynnöissä länsimaisten arvojen heikentymisen ja käyttivät tilannetta hyväkseen. Tämä mediajulkisuuden sallima hyväksikäyttö kohdistui nimenomaan länsimaista vapautta tavoittelevia muslimimaailman poliittisia liikkeitä vastaan. Rajuilla mielenosoituksilla haluttiin vahvistaa islamilaisia arvoja ja samalla polkea sitä muslimimaailmassakin orastavaa ilmaisuvapautta, joka on kaiken muun länsimaisen vapauden perusta.”

Mitä enemmän ”osoitetaan kunnioitusta” pyytelemällä anteeksi länsimaista sananvapautta, sitä röyhkeämpiä uusia vaatimuksia uskalletaan esittää.

Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa sen jälkeen, kun Matti Vanhanen pyysi maailman muslimeilta anteeksi sitä, että Jyllands Posten -sanomalehden Muhammad-pilakuvat julkaistiin Suomen Sisu -järjestön internet-sivulla. Vanhasen Kuwaitin matkan jälkeen esitetty anteeksipyyntö tuntui aikanaan käsittämättömältä, mutta nykyisin moinen tuskin enää aiheuttaisi vastaavaa kohua edes internetissä.

Kaksoisstandardi

Suomessa on otettu käyttöön vanha jumalanpilkkapykälä, jolla profeetta Muhammadin elämää liian suorasukaisesti kommentoivat henkilöt tuomitaan oikeudessa. Oikeudenkäynnit ovat osoittaneet, että islamin profeetta Muhammad nauttii Suomen valtion erityissuojelua, kun taas kristinuskon pyhät asiat ovat vapaata riistaa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n johtaja Mark Thompson myönsi suoraan, että BBC pilkkaa Jeesusta mutta ei Muhammadia. Thompson perusteli edustamansa yhtiön politiikkaa väittämällä, että Muhammadin pilkkaaminen voi vaikuttaa tunteisiin samalla voimalla kuin törkeä lapsiporno. Jeesus taas on vapaata riistaa, koska kristinuskolla on ”leveät hartiat” ja vähemmän sidoksia etnisyyteen.

Viime vuonna BBC:n uutisankkuri Peter Sissons myönsi, että kristityjä saa vapaasti loukata mutta muslimeja ei. Kristittyjä voi loukata, koska he eivät Sissonsin mukaan tee mitään, kun heitä on loukattu. Toimittaja vahingoittaa uraansa, jos hän poikkeaa tässä asiassa BBC:n linjalta.

Turussa asuvat kurdit vaativat anteeksipyyntöä

Norjassa asuva kurditaustainen imaami Mullah Krekar esiintyi äskettäin mielenosoituksessa Oslon keskustassa, jossa Krekar mm. ylisti Theo van Goghin murhaaja Mohammad Bouyeria. Krekar on Norjassa joutumassa oikeuteen, koska hän on uhannut kahden Norjassa asuvan kurdin henkeä. Nämä olivat polttaneet Koraanin ja julkaisseet tästä kuvan internetissä. Tapaus on tosin jo kaksi vuotta vanha.

Sattumoisin Suomen Turusta lähti joukko mielensoittajia viemään Norjan suurlähetystöön kirjelmää, jossa vaadittiin Koraanin polttajille rangaistusta. Mielenosoittajien kylteissä todetaan, että Koraanin polttaminen on rikos eikä sananvapautta. Haastateltavat vaativat Koraanin polttamista kieltävän lain lisäämistä lainsäädäntöön.

On epäselvää, millainen yhteys Suomessa asuvien kurdien järjestämällä mielenosoituksella on Mullah Krekariin, jota on jo monta vuotta yritetty karkottaa Norjasta mutta jonka karkoitusta ei ole pystytty panemaan täytäntöön, koska Krekaria uhkaa kotimaassaan Irakissa kuolemantuomio.

Mielenosoittajat eivät ilmeisesti tiedä, että Suomessa Koraanin polttamisesta luultavasti saisi jo rangaistuksen uskonrauhan rikkomisesta.

Kunnioitus ansaittava

Turusta lähteneet mielenosoittajat vaativat myös uskontojen kunnioittamista. Todellisuudessa he eivät vaadi kunnioitusta muille uskonnoille kuin islamille. Islam itse ei erityisesti rohkaise kunnioittamaan muita uskontoja, minkä voi todeta mm. Koraanista ja muslimien käytännön teoista.

Saudi-Arabiassa sijaitsee kaksi islamin pyhintä kaupunkia Mekka ja Medina. Maahan ei saa viedä minkäänlaista kristillistä kirjallisuutta ja sellainen poltetaan löydettäessä. Vastikään ”vapautetussa” Libyassa häpäistiin Toisen maailmansodan aikaisia hautoja. Oheisella videolla voi katsella, kuinka islamistit potkivat hautakiviä kumoon brittiläisellä sotilashautausmaalla asiaan kuuluvien Allahu Akbar -huutojen säestyksellä. Britannia oli mukana Gaddafin kaatamiseen johtaneissa sotatoimissa.

Kun palestiinalaisterroristit pakenivat vuonna 2002 Israelin sotilaita Jeesuksen syntymäkirkkoon Bethlehemissa, he käyttivät Raamatun sivuja vessapaperina. Terroristien jäljiltä kirkosta löytyi tupakantumppeja sekä tyhjiä viski-, viini- ja shampanjapulloja.

Mistään vastavuoroisuudesta uskontojen kunnioittamisessa on siis täysin turha puhua. Jos kunnioittaa islamia yhtä paljon, kuin islam kunnioittaa muita uskontoja, voi hyvällä omatunnolla käydä tuikkaamassa Koraanin tuleen tai käyttää sen sivuja vessapaperina. Tämä voi tosin olla fyysisesti vaarallista ja saattaa johtaa Suomessa tuomioon oikeudessa, jos sen tekee julkisesti.

Ainoa asia, joka pitää yllä islamin kunnioitusta, on väkivallan uhka. Se on myös ainoa kunnioituksen muoto, jota uskontojen kunnioittamista vaativat mielenosoittajat haluavat. Vääräuskoisen länsimaalaisen anteeksipyyntö ei todellisuudessa kerro kunnioituksesta vaan alistumisesta islamin ylivaltapyrkimysten edessä. Valitettavasti pääministeri Matti Vanhanen ei tätä aikanaan ymmärtänyt. Ei ymmärtänyt myöskään Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, joka aikanaan arvosteli kovasanaisesti pastori Terry Jonesin koraaninpolttoaikeita.

10 kommenttia:

Gruvmor - Maria Olsdotter kirjoitti...

Vanha sanonta pikkusormesta ja koko kädestä sopii tuon känkkäränkkäkansan ja naiivien länsimaalaisten suhteen kuvailemiseen kuin nenä päähän.

Tarhavahti kirjoitti...

Niinpä niin, vastavuoroisuuden periaatetta olisi siis syytä noudattaa suhteissa islamiin. Aika yksinkertaista hommaa loppujen lopuksi, heheh.

Tomi kirjoitti...

Uskonrauhan pykälät pitäisi poistaa laista

Uskontoja tulee pilkata aina, kun se on mahdollista.

Kristinuskossa ja islamissa ei ole mitään eroa. Krisselit ovat vain joutuneet nöyrtymään maallistumisen edessä.

Kulttuurihistorioitsija matkakuvaaja Seppo Lehto kirjoitti...

Kaksoisstandardit

Erikoista tai toisaalta ei ollenkaan kaksoisstandardien valossa se miten mm. Yle palkkasi jopa yksityisetsivän minua jäljittämään jotta minut saataisiin vankilaan muslimien uskonrauhan häirinnästä ymv huuhaasta. Kokonaistuomiohan ko. huuhaasta oli 2 v 5 kk ehdotonta. Sille naureskelivat huume- ja väkivaltarikollisetkin

Kieliterrori: Svenskatalande mika illman syyllisti ryssittelystä mutta jätti Turun hovioikeudessa vastaamatta: Hur talar du om ryssar - kysymykseeni. Naamansa vain punoitti ankarasti.

Seppo Lehto muhammed- ja yhteiskuntakriitikko

IDA kirjoitti...

demareissa ja punavihreissä kommunisteissa ei ole mitään eroa. Demarit ovat vain joutuneet nöyristymään rahan vallan edessä.

Mikko Mäkinen kirjoitti...

Yksi aspekti tässä muslimien loukkaantumisessa on jäänyt aika vähälle huomiolle. Henkilöt, jotka haluaisivat rajoittaa islamin rajua kritisointia, eivät tajua kahta asiaa.

Ensinnäkin islamille pyhät asiat ovat valtavan pitkä lista, joka ulottuu lähes kaikille inhimillisen elämän aloille.

Toiseksi islamilaisessa maailmassa ei ole yhtä auktoriteettia, joka tulkitsisi loukkaantumisen tarvetta. Niitä auktoriteetteja on muutamia miljoonia, joista osalla loukkaantumiskynnys on aina hyvin herkkä. Olemme siis vaarassa joutua loputtomaan ja uuvuttavaan anteeksipyyntöjen oravanpyörään, jos emme hyppää sieltä pian pois.

Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

Kumitonttu kirjoitti...

Harmi ettei Hilkka Ahde ole muslimi. Räty lähtisi helyt nilkoissa kiven sisään.

Helsinkiin vaaditaan naisille nudistirantoja. Samaan feministiseen linjaukseen on kuin onkin ympätty myös toinenkin tavoite: Valtuustoaloitteessa penätään myös, että esimerkiksi musliminaisille ja -tytöille olisi syytä kaavoittaa uima-alue

vieras kirjoitti...

Ei muiden kunnioitusta saa käskemällä, pelottelulla eikä valittamalla.

Muhamettilaisuudessa on jäänyt päälle jokin kollektiivinen uhmaikä, narsismi ja psykopatia.

Se on sellainen ryhmä joka pysyy kurissa kuvaannollisesti ilmaistuna vain lyömällä sitä karttakepillä sormille joka kerta. Eli rangaistuksen pelolla. Heidän alkuperämaitaan hallitaan noin.

Tietysti parasta on ennaltaehkäisy eli estää muhamettilaisten maahantulo.

Rähmis totesi Homman puolella että koraaninpolttelut olisivat hyvää siedätyshoitoa. Varmaan tarkoitti sitä että kun sitä tapahtuisi tarpeeksi paljon, niin rieuhumiseen väsyy jolloin ei jaksa enää reagoida.

Roope kirjoitti...

"On epäselvää, millainen yhteys Suomessa asuvien kurdien järjestämällä mielenosoituksella on Mullah Krekariin, jota on jo monta vuotta yritetty karkottaa Norjasta mutta jonka karkoitusta ei ole pystytty panemaan täytäntöön, koska Krekaria uhkaa kotimaassaan Irakissa kuolemantuomio."

Mullah Krekar on uusimman Journalisti-lehden mukaan näiden Turun kurdien hengellinen johtaja. Asia tuli ohimennen ilmi Krekaria haastatelleen suomalaistoimittajan esittelyssä. Tämä oli minulle yllätys, mutta tuskin toimittajille ja niille muslimeille, joiden mukaan Suomessa asuu vain maltillisia muslimeja.

Journalisti 5/2012

Jukka kirjoitti...

Ei heimokulttuurissa pyydetä anteeksi. On vain yksi tapa nähdä onko joku oikeassa vai ei: jos A on serkkuni ja B on veljeni, B on oikeassa. Jos A on serkkuni ja B pikkuserkkuni, A on oikeassa.

Anteeksipyytelijä on luuseri. Taistelussa heikompi voi toki joutua taipumaan ja voittaja saattaa säästää hänen henkensä, mutta häviäjä menettää kunniansa. Ei ole kunniakkaita häviäjiä.

http://kansankokonaisuus.blogspot.com/2011/04/islam.html Stalinkin kunnioitti suomalisia talvisodan takia. Sitä on turha odottaa islamilta.