keskiviikkona, tammikuuta 04, 2012

Sekalaisia ajatuksia


Tällä otsikolla varustettu kirjoitus voi olla merkki väsymyksestä tai ideoiden loppumisesta. Toisaalta sen avulla voi aloittaa jostakin ja katsoa, minne tuuli kuljettaa.

Kaasuputkimies

Tänään kuulin radiosta, että Paavo Lipponen oli suuttunut Aamulehdelle. Aamulehden Näkökulma-puheenvuorossa Venäjä-asiantuntija Arto Luukkanen mm. esitti, että ryhtyminen Nord Stream -kaasuputkiyhtiön konsultiksi heikensi kansan silmissä Lipposen valtiomiesasemaa.

Sattumalta kirjoitin itse vuonna 2008 kirjoituksen Lipposesta kaasuputkimiehenä. Tuolloin kaasuputken turvallisuuspoliittiset on ongelmat olivat esillä, koska Venäjä oli samana vuonna hyökännyt Georgiaan. Oli ilmeistä, että konsultti Lipponen ei enää piitannut Suomen edusta eikä kaasuputken turvallisuuspoliittisesta merkityksestä vaan ajatteli lähinnä omaa lompakkoaan. Venäläiset eivät palkanneet Lipposta, vaan sen teki venäläisten rekrytoima Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder.

Paavo Lipposelta ryhtyminen presidenttiehdokkaaksi osoitti kehnoa arvostelukykyä ja itsekritiikin puutetta. Kaasuputki ei nimittäin ole ainoa asia, joka näyttää Lipposen huonossa valossa. Päätös Stasi-listan julkaisematta jättämisestä ja Alpo Rusin oikeudenkäynti kertovat, että sosiaalidemokraatit ovat kyvyttömiä käsittelemään omaa osuuttaan suomettumisessa ja pyrkivät peittelemään sitä.

Rusin kirjassa Tiitisen lista vihjailtiin avoimesti, että pitkäaikainen pääministeri Kalevi Sorsa oli KGB:n luottomies ja ylitti kanssakäymisessään itänaapurin kanssa sopivaisuuden rajat. Sorsan avulla KGB tavoitteli vaikutusvaltaa Sosialistisessa internationaalissa ja pyrki kääntämään järjestön kantoja myötämielisemmiksi Neuvostoliittoa kohtaan.

Lipposta rasittaa lisäksi Suomen liittyminen Euroopan rahaliittoon ilman kansanäänestystä, vaikka EU:n liittymisen yhteydessä kansalle kerrottiin, että EU-jäsenyys ei tarkoita jäsenyyttä EMU:ssa. Kun euro on vajoamassa ja viemässä jäsenmaitaan kohti taloudellista katastrofia, Lipposen on presidenttiehdokkaana pakko selittää aiempia toimiaan. Selitykset eivät todennäköisesti vakuuta ketään.

Lipponen sai tänään tukea yllättävältä taholta. Entinen pääministeri Matti Vanhanen kertoi Ylen uutisille, että Lipponen ei lobannut hallitusta. Itse en vuonna 2008 väittänyt Lipposen tehneen niin, mutta hän joka tapauksessa hyödynsi poliittista osaamistaan tavalla, josta oli potentiaalista haittaa Suomen turvallisuudelle. ”Baltic Star” -Vanhanen on suomettumisen ajan kasvatti, joten hänen lobbaamistaan tuskin olisi edes tarvittu.

Lipposen kannatus on gallupeissa ollut hämmästyttävän korkea ja lähennellyt kymmentä prosenttia. Tämän on pakko johtua kantansa ilmoittamatta jättäneiden suuresta määrästä.

Rikollinen Malmö

Wikipedian mukaan kriminologia tutkii rikollisuutta empiirisin menetelmin. En tiedä, millaista empiriaa ruotsalainen kriminologi Sven Granath käytti, kun hän selitti Malmön ongelmien johtuvan Kööpenhaminan läheisyydestä, joka avaa markkinat salakuljetetulle tavaralle ja kiihdyttää taistelua tavaravirtojen hallinnasta.

Suur-Kööpenhaminan alueella asuu noin kaksi miljoonaa ihmistä. Rikostilastojen mukaan siellä tapetaan vuosittain 14 ihmistä. 300 000 tuhannen asukkaan Malmössa tapettiin 12 ihmistä eli suhteessa väkilukuun nelinkertainen määrä verrattuna Kööpenhaminaan.

Maalaisjärjellä luulisi, että suurkaupunki Kööpenhamina tarjoaisi paremman toimintaympäristön järjestäytyneelle rikollisuudelle kuin huomattavasti pienempi Malmö. Myös tavalliselle tallaajalle Malmö on muuttunut aiempaa vaarallisemmaksi. Pelkästään marraskuussa kaupungissa tehtiin 80 ryöstöä.

Blogisti Yrjöperskeles kutsuisi kriminologi Granathia ”Selitteläätiön” maisteriksi. Brittiläinen Theodore Dalrymple puolestaan kutsuu kriminologiaa ”roskaksi, jonka tarkoituksena on tietoisesti pimittää todellisuutta 60-lukulaisen sosiologian hengessä.”

Kansanvalistusta

Pelastakaa Lapset ry on liittynyt monikulttuuri-ideologiaa tuputtavien järjestöjen sankkaan joukkoon. En tiedä, onko liittyminen tapahtunut vasta äskettäin vai jo pitemmän aikaa sitten. Joka tapauksessa järjestö on julkaissut R-sanakirjan, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa rasismista, sen tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta.

Kirjan sisältö on sitä itseään eli samaa huttua kuin muutkin vastaavasta aihealueesta julkaistut valistusläpyskät. Lähdeviitteistä löytyy myös tuttuja nimiä kuten Honkatukia, Rastas, Jokisalo (Stasi), Suurpää (Leena, ei Johanna), Honkasalo (se uhriutunut rasismitutkija) ja Puuronen.

Kirja on ilmeisesti suunnattu sekä nuorten parissa ammatikseen työskenteleville että vapaaehtoisille. Se tarjoaa hyvät eväät noituuden rasismin tunnistamiselle ja siihen puuttumiselle. Eli kaikki, jossa mikä tahansa ei-länsimainen esiintyy negatiivisessa valossa, on rasismia, myös tämä blogi.

2 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Lekamiehelle, kun toit tuon "Kansanvalistusta"-osion blogiisi. Tarkastelin asiaa omassa blogissani oman työni näkökulmasta.

Ja ei sulla muuten ideat ole loppumassa. Vallitseva todellisuus pitää siitä kyllä huolen.

Jukka Aakula kirjoitti...

Oudolta tuntuu Lipposen ehdokkuus.

Nyt kun hän vielä on osoittautunut todella lyhytpinnaiseksi niin vielä pahempi.

Ei kai Lipposta sentään suoraan voi kutsua Gazpromin ehdokkaaksi. Tuskin Gazprom Lipposen ehdokkuutta on taloudellisesti tukenut. Vaikka Gazpromilla on siihen kyllä selkeä valtuutus Venäjän valtiolta toimia Venäjän uuden imperialismin käsikassarana ja tukea naapurimaiden venäläismielisten ehdokkaiden vaalimenestystä.

Lipponen on Gazpromin entisenä konsulttina varmaan mieluinen ehdokas Venäjälle. Toisaalta en ole asiasta aivan varma - hänen Nato-kantansa on ehkä Venäjän näkökulmasta liian länsimyönteinen ??