tiistaina, marraskuuta 01, 2011

Patriotismin vaikeus

Äskettäin paljastui, että vasemmistoaktivistit olivat hakkeroineet patriootti.com-sivuston ja saaneet selville joukon jäsenkokelaita. Hakemuksista suurin osa oli tietysti piloillaan tehtyjä. Kiinnijääneiden joukossa oli kuitenkin kaksi perussuomalaista, joista toinen oli kansanedustaja Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo.

En usko, että Juho Eerola oli palkatessaan Pyysalon tietoinen tämän hakemuksesta Suomen Vastarintaliikkeen jäseneksi. Toisaalta on täysin mahdollista, että lappeenrantalainen Pyysalo haki päähänpistosta isänmaalliseksi katsomansa liikkeen jäsenyyttä. Tämä kertoo huonosta arvostelukyvystä. Jos taas Pyysalo oli tietoinen sivuston taustajärjestön tavoiteista, kyse on jostakin paljon ikävämmästä.

Valkoisen ylivallan kannattajia

Pikainen vilkaisu Suomen vastarintaliikkeen sivustolle nimittäin kertoo, että siellä vallitseva patriotismin muoto on kopioitu amerikkalaiselta valkoista ylivaltaa tavoittelevalta liikkeeltä. Ensimmäisellä sivulla on videoesitys amerikkalaisen entisen Ku Klux Klanin suurvisiiri David Duken haastattelusta, jossa tämä kehottaa amerikkalaisia miehittämään Wall Streetin ja saattamaan rikolliset pankkiirit oikeuden eteen.

Suomessa media on käsitellyt amerikkalaisen vasemmiston järjestämiä Occupy Wall Street -mielenosoituksia enimmäkseen myönteiseen sävyyn. On liikuttavaa, että toistensa peilikuvat äärioikeisto ja -vasemmisto ovat tässä asiassa löytäneet toisensa. Toisaalta Duke todennäköisesti tuntee vastenmielisyyttä pankkiireja kohtaan sen takia, että nämä ovat hänen mielestään juutalaisia tai heidän kätyreitään.

Suomen vastarintaliikkeen edustamassa ideologiassa juutalaiset ja siionistit ovat syypäitä monikulttuuriin ja sen aiheuttamiin ongelmiin. Todellisuudessa juutalaisia on mukana niin monikulttuurin kannattajien kuin vastustajien keskuudessa. Juutalaisia on maailmassa niin vähän, että he eivät yksin pysty pitämään yllä monikulttuuria, poliittista korrektiutta tai juuri mitään muutakaan globaalia aatetta. Vastarintaliikkeen patriootit selittävät tämän sillä, että juutalaiset hallitsevat liike-elämän keskeisiä instituutioita kuten pankkeja ja näiden kautta poliittisia päättäjiä.

Vastarintaliikkeen ja David Duken käsityksistä saa hyvän kuvan Patriootti.com -sivustolta, jossa David Duken esittämänä kerrotaan:

”Tri. David Duken uusin video käsittelee sionisti Strauss-Kahnin tapausta ja sitä, kuinka koko sionistien hallitsema media ja poliittinen ympäristö hallitsevat läntistä maailmaa. Video osoittaa, kuinka korruptoitunut sionistinen pankkiiri voi välttää oikeuden ja nauttii hallitsevassa yläluokassa sellaisia oikeuksia, joita ei ole suotu tavallisille luokkaan kuulumattomille ihmisille.”

En tiedä, millainen sivusto oli silloin, kun eduskunta-avustaja Pyysalo kävi tekemässä jäsenhakemuksensa. Joka tapauksessa nykyasussaan se ei ole mikään suomalaisittain isänmaallinen sivusto.

Harmittomia mutta hyödyllisiä

Sivuston takana olevat ihmiset, joita tuskin on paria kymmentä enempää, eivät muodosta Suomen turvallisuudelle mitään erityistä uhkaa. Anarkistivasemmisto tosin yritti kiinnittää huomiota tähän uhkaan järjestämällä mielenosoituksen, jossa vastustettiin Suomen vastarintaliikkeen järjestämää seminaaria Se, että vasemmistolaisia ilmestyi paikalle enemmän kuin patriootteja, oli tuskin kenellekään suuri yllätys.

Vaikka Suomen vastarintaliike ei ole uhka kenellekään, se palvelee tahtomattaan vasemmistoa ja niitä, jotka haluavat muuttaa Suomen monikulttuuriseksi valtioksi. Järjestön pelkkä olemassaolo on elävä todiste äärioikeiston aiheuttamasta uhasta riippumatta siitä, miten vähäinen porukka toimii aktiivisesti sen piirissä.

Hakkerointitapaus myös osoitti, että järjestöä voidaan käyttää lyömäaseena Perussuomalaisia vastaan. Järjestön jäsenet itse tuskin moisesta välittävät, sillä Perussuomalaisten ns. maahanmuuttokriittiset ovat heille ”siionisteja”. Perussuomalaiset saatiin myös tapauksen yhteydessä näyttämään poliittisilta amatööreiltä.

Suomen vastarintaliike herättää vastenmielisyyttä laajalla rintamalla eivätkä virallisen Suomen natseina pitämät Perussuomalaiset halua koskea heihin pitkällä tikullakaan. Tämä kertoo myös siitä, että valkoihoisten eurooppalaisten etuja ei nykyisessä yhteiskunnassa saa edistää, koska tämä on automaattisesti rasismia. Jos vastarintaliike puolustaisi tummaihoisia tai esimerkiksi palestiinalaisia, media suhtautuisi heihin enimmäkseen myönteisesti. Tämä on mielestäni suurempi ongelma kuin se, että Suomen vastarintaliike on olemassa.

Toisaalta vastarintaliike ei voi menestyä, koska se turvautuu historian roskatynnyriin kuuluvaan ideologiaan (kansallissosialismi) ja juutalaisvastaisiin salaliittoteorioihin. Liikkeen jäsenet on siksi nähtävä suvaitsevaiston hyödyllisinä idiootteina.

5 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Hyvin vaikeassa tilanteessa eletään, jos kaikkien ihmisten taustat on tarkistettava ja ihmiset kuulusteltava. Väittäisin, että ainakin yhdistysten luvattuna maana Suomi olisi silloin kuollut.

Puutarhapalvelu Hämeenlinna - Tampereen mies tulee apuun kirjoitti...

Tartun tuohon "palestiinalaisia" sanaan. Ei ole olemassa kuin roomalaisten sotapäälliköiden vitsi palestiinalaisista. Juutalaiset tappoivat kaikki ns. palestiinalaiset. Kun israelin juutalaiset myytiin orjuuteen niin haluttiin hävittää alueen juutalainen tausta jo otettiin nimeksi ns."palestiina"

Seppo Lehto vaiettu historioitsija

PS: http://jumalanpilkkalaki.blogspot.com/2011/09/suomessa-on-annettu-vankeutta-muhammed.html
eivät ole vieläkään oikaisseet Aikalainen lehdessä väitteitään siitä ettei ole rangaistu muhammedkuvista

Sinivihreä kirjoitti...

Ottaako siis Puutarhapalvelu oikeudekseen määritellä, kuka saa kutsua itseään palestiinalaiseksi?

Nykypalestiinalaiselta jos kysytte, hän vastannee olevansa nimenomaan palestiinalainen, ei jordanialainen tai egyptiläinen. Arabi toki kuten edellä mainitutkin. Miksei saisi osallistua asuinalueensa hallitsemiseen.

Asiaa sivuten: Löysin muuten vanhan lehtileikkeen, jonka mukaan jopa eräs Israelin armeijan upseeri myöntää Jenin tuhottujen talojen (2002) olevan lukumäärältään yli 100 eikä vain ”muutama” kuten Israelin armeija väittää. HRW:lla ja AI:lla on samansuuntaisia lausuntoja. Ai niin, mutta nehän ovat ihmisoikeusjärjestöjä ja siksi pahoja ja epäluotettavia?

Jukka kirjoitti...

Ajojahtia.

Puolustan Pyysalon jatkamista eduskunta-avustajana. On hyvin vähän näyttöä siitä että Pyysalo olisi anti-semiitti.

Talonmiespalvelu Tampere kirjoitti...

Ehdottomasti "palestiinalainen" on samanlainen vitsi kuin "karjalainen". ;)

Turha itkeä paria hiekkakasaa kun ei isommatkaan metsiköt ja Euroopan suurin makeaveden allaskaan kelpaa ;)

Seppo Lehto kansakunnallinen talkkari