maanantaina, lokakuuta 10, 2011

Ovatko islam-kriitikot aikamme natseja?

Tuolla otsikolla norjalainen nimimerkki Fjordman, oikealta nimeltään Peder Jensen kirjoitti vastineen Aftenposten-lehden artikkeliin. Vastinetta ei koskaan julkaistu lehdessä, joten Fjordman julkaisi sen internetissä. Aftenposten ei siis piitannut Norjan journalistien eettisistä periaatteista.

Aftenpostenin artikkelin paperiversiossa oli kuvituksena Bat Ye'orin ja Norjan natsiajan johtajan Vidkun Quislingin kuvat. Tämä oli erityisen irvokasta, koska Bat Ye'or on juutalainen. Artikkelissa islam-kriitikot esitetään ”äärioikeistolaisuuden kolmantena aaltona”, jota on edeltänyt kaksi muuta eli varsinainen natsismi ja uusnatsismi.

Fjordman puolustautuu muistuttamalla, että natsit olivat kansallissosialisteja, vaikka monet mielellään unohtavat toisen osan heidän ideologiastaan. Fjordman itse väittää, että hän ei ole koskaan kuullut totalitaristisesta liikkeestä, jota ei edes osittain voisi kuvata sosialistiseksi. En ole minäkään.

Polttouunin leima

Aftenpostenin artikkelia lukiessa tulee mieleen, että olen jossain nähnyt tuon saman ennenkin. Helsingin Sanomien Jukka Huuskon artikkelissa yritettiin samalla tavalla heittää lokaa mm. tämän blogin päälle. Ylen ajankohtaisohjelmassa, jossa käytiin läpi Pamela Gellerin alkoholiongelmaa, selailtiin Brussels Journalin ja Gates of Viennan sivuja samalla, kun ”ekspertti” selitti, millaista tavaraa sieltä löytyy. Nämä blogit löytyvät sattumoisin tämän blogin linkkilistalta.

Olen lukenut sen verran vasemmistolaisten eksperttien kommentteja valtamedian puolivillaisista artikkeleista, että tiedän suurin piirtein, mistä ne koostuvat. Olennaisin elementti on yhdistää käsiteltävä asia johonkin kielteiseen epiteettiin kuten äärioikeistolaisuuteen tai peräti natsismiin kuten Aftenpostenin artikkelissa.

Haastatellut ekspertit tulevat pääsääntöisesti ideologisesti vasemmalta laidalta kuten Expon Daniel Poohl Aftenpostenin jutussa. Suomessa asiantuntijaksi pääsyyn riittää yleensä, että vihaa Jussi Halla-ahoa tai omaa taistolaistaustan.

Käsiteltävää aihetta eli islamin kritiikkiä vääristellään ja siitä rakennetaan olkiukkoargumentteja, joita sitten mätkitään olan takaa. Minkäänlaista järkevää analyysia ilmiön syistä ei edes yritetä esittää. Artikkelien kirjoittajat ja käytetyt asiantuntijat tuntuvat olettavan, että pelkkä leimaaminen riittää kohdeyleisölle.

Samalla unohdetaan ne nykypäivän todelliset natsit eli radikaalit islamistit, jotka edelleen saavat inspiraatiota juutalaisvihaansa Adolf Hitlerin teoista ja kirjoituksista. Eräskin maltillisena keskitien kulkijana itseään markkinoiva väittää pokkana, että äärioikeiston muslimivastaisuudessa on samoja piirteitä kuin juutalaisvastaisuudessa ennen toista maailmansotaa.

Fjordmanin kohtalo

Kun kävi ilmi, että nimimerkki Fjordmanin kirjoituksia oli plagioitu joukkomurhaaja Anders Breivikin manifestiin, Fjordman tuli julkisuuteen omalla nimellään ja ilmoittautui poliisille. Tapahtuneen seurauksena Fjordman on menettänyt työpaikkansa ja joutunut muuttamaan pois kotikaupungistaan Ålesundista.

Fjordmanista on myös tehty pilaa Norjan yleisradioyhtiö NRK:n viihdeohjelmassa, jossa kuvattiin Heine Fjordland -nimistä pyörätuolissa istuvaa neliraajahalvaantunutta natsia kirjoittamassa internetiin:

”Norjan kaltaisessa feministihelvetissä vain internetissä voi tuntea olevansa mies.”

Ehkä norjalainen huumori ei naurata tai sitten sketsissä on menty hyvän maun tuolle puolen. Liikuntavammaisten pilkkaamista en hyväksyisi omilta lapsiltani, mutta ehkä se on jo nykyään poliittisesti korrektia toisin kuin etnisten vähemmistöjen kustannuksella pilailu.

Tämä kaikki on tietysti väärin, koska Fjordman on kirjoittanut paljon erittäin korkeatasoisia esseitä. Laadultaan ne ylittävät reilusti sen, mitä esimerkiksi Helsingin Sanomat keskimäärin julkaisee. Siksi ei ole yllätys, että kymmenet ja jopa sadat tuhannet ihmiset eri puolilla maailmaa ovat lukeneet Fjordmanin tekstejä.

On myös niitä, jotka tunnustavat Fjordmanin kirjoitusten ansiot. Norjalainen historioitsija Vidar Enebakk pitää Fjordmanin kirjoituksia ”pelottavan hyvinä”. Hänen mielestään on liian yksinkertaista hylätä Fjordmanin teoriat idioottimaisina tai leimata ne rasismiksi. Fjordman on esimerkiksi kirjoittanut noin 50 tieteen historiaan liittyvää artikkelia aina astronomiasta kvanttifysiikkaan.

Valitettavasti Anders Breivik tarjosi vasemmistolle sellaisen aseen, jota voi hyödyntää nyt ja jatkossa islamin arvostelijoiden lokaamiseen. Vaarana tässä on, että islamin arvostelusta tulee tabu, jota pidetään yllä rinnastamalla islamin arvostelija Anders Breivikiin. Toivottavasti liian monet eivät mene tähän ansaan.

Fjordmanille voi osoittaa tukensa lahjoittamalla rahaa tässä osoitteessa.

Edit 11.10.2011: Kumitonttu oli ehtinyt suomentaa Fjordmanin vastineen kokonaisuudessaan.

14 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä kun olet taustoittanut näitä ja ottanut mm. Huuskon toiminnan mukaan. Huusko on ehdottomasti yksi huonoimmista suomalaisista toimittajista, jos sellaista järjestystä on edes mielekästä pohtia. Huuskon kirjoitus on näemmä ihan suora kopio tuosta Aftenpostenin vihakirjoituksesta.

Sekin on kumma juttu, miten todellinen vihakirjoitus - siis tuollaiset Huuskon oksennespallot - nimetään "analyyseiksi", mutta oikeat analyysit - kuten tämä sinun kirjoituksesi - leimataan "vihakirjoitukseksi". Hohhoh.

Tomi kirjoitti...

Annettiinko hänelle tosiaan potkut kirjoitustensa takia?
Jos niin on Norja ei ole sivistynyt maa.

Roope kirjoitti...

Fjordmanin vastine ei ollut kirjoituksena kummoinen, vaikka sieltä monia pointteja löytyikin. Aihe on selvästi liian henkilökohtainen, että hän pystyisi ottamaan siihen etäisyyttä. En yhtään ihmettele, kun on "päässyt" valtakunnan demonina vapaaksi riistaksi.

Se Aftenpostenin artikkeli Daniel Poohleineen oli kyllä karmaiseva. Ja ehkä eniten se, että tällaiset valtamedian kirjoitukset jäävät kerta toisensa jälkeen kyseenalaistamatta muualla kuin internetissä.

vieras kirjoitti...

Eikö toimittajat tiedä että Hitler veljeili muslimien, kuten arabien kanssa toisen maailmansodan aikana? Tuoko suurmufti Amin al-Husseini jotain mieleen? Tai Bosnian muslimeista koottu SS Handschar?

Entäs Koraanin ja perimätieto Hadithitien maininnat juutalaisista ja se mitä Muhammed teki juutalaisten suhteen ja neuvoi miten tulee menetellä?

Hitlerin Taisteluni on suosittu kirja islamilaisissa maissa. Samoin Siionin viisaiden pöytäkirjat.

Vasarahammer kirjoitti...

NRK:n sivuilta löytyy juttu Fjordman tigger penger på nett (Fjordman kerjää rahaa netissä).

NRK:n tuotannosta on jokaisen norjalaisen pakko maksaa mutta kenenkään ei ole pakko tukea Fjordmania. NRK:n ei siis tarvitse kerjätä rahaa, vaan se ottaa ne pakolla.

Tomi kirjoitti...

VH kysyn uudestaan saiko hän potkut poliittisten mielipiteiden takia ja mistä? Jos näin on luulisi sen olevan Norjankin lain vastaista.

vieras kirjoitti...

Mikä muuten on virallisesti ollut peruste irtisanomiselle? Jos ei mielipide ole lainmukainen peruste irtisanomiselle, niin työnantaja on varmaan käyttänyt jotain laissa sallittua perustetta kuten huonot suhdanteet. Avoimesti laiton irtisanominen kuullostaa aika härskiltä, vaikka Norjan mokumielinen mediaeliitti hyväksyisi sen.

Missä mahtaisi olla Norjan laki käännettyjä jos haluaa tarkistaa...Jos irtisanominen on tosiaan ollut laiton, niin eikö sen voi sitten riitauttaa oikeudessa ja vaatia korvauksia? Oikeustaistelulla voisi saada lisää yleisöä puolelleen, jos osaa taktikoida hyvin ja hankkii hyvän lakimiehen avuksi.

Vasarahammer kirjoitti...

"VH kysyn uudestaan saiko hän potkut poliittisten mielipiteiden takia ja mistä?"

Minulla ei ole täsmällistä tietoa työsuhteen purkamiseen johtaneista syistä. Netissä kerrotaan vain, että hän on joutunut jättämään työpaikkansa. Tarkemmista syistä ei ole tietoa.

En lähtisi spekuloimaan syillä, jotka voivat hyvinkin liittyä omaan ja perheen turvallisuuteen.

Tomi kirjoitti...

VH, kiitokset vastauksesta.
Ethän sinä väittänytkään, että Fjordman sai kenkää mielipiteidensä takia.
Itse tulkitsin väärin.

Tiedemies kirjoitti...

Yksi näkökulma tähän olisi kuitenkin syytä ottaa tosissaan. Fjordmanin ja muiden islamkriitikoiden käyttämä kuvamateriaali ja "historiallinen näkökulma" on kuitenkin, sanoisinko natsiviritteinen.

Viittaan tässä siis menneen suuruuden ajan ja sankaripathoksen korostamiseen kirjoituksissa. "Gates of Vienna" on jo nimenä jotain, mikä on suunniteltu herättämään mielikuvan valkoisesta miehestä seisomassa viimeisellä puolustuslinjalla turbaanipäiden ylivoimaisen hyökkäyksen edessä. Islamkriittiset sivustot ovat täynnänsä kuvastoa, joissa samankaltainen teema toistuu. Lisäksi pohjoismaisissa genren blogeissa on usein jonkinlaista thule-kuvastoa ja vastaavaa natsimielikuvia herättävää historiallismystistä läppää.

En esitä tätä nyt minään tuomiona tai moralisointina. Se on kuitenkin näkökohta, joka kannattaisi huomioida, jos haluaa oikeasti vakavissaan perustella suurelle yleisölle ettei kyse ole kolmannen aallon natseista. Itse en ajattele näin, ja kaikki yllämainittu on pelkkää pintaa, mutta se on pintaa, johon näiden natsifoobikkojen on helppo tarttua.

Tartuin siihen itsekin aikaisemmin. En edelleenkään pidä kovin fiksuna sitä, että joku ajaa päänsä kaljuksi, laittaa maastohousut ja maihinnousukengät jalkaan ja pilottitakin päälle ja alkaa selittää, että "en minä mikään natsi ole". Ihmiset nyt liittävät ulkoisiin seikkoihin erilaisia merkityksiä.

Tomi kirjoitti...

Nimi Gates of Vienna on vähän ironinen, sillä taistelun ratkaisivat puolalaiset Juhana Sobienskin johdolla. Slaavikansoja on kuitenkin pidetty ainakin osassa isänmaalisia piirejä vähintään puoliählämeinä.

Kari kirjoitti...

Tiedemies:

"Yksi näkökulma tähän olisi kuitenkin syytä ottaa tosissaan. Fjordmanin ja muiden islamkriitikoiden käyttämä kuvamateriaali ja "historiallinen näkökulma" on kuitenkin, sanoisinko natsiviritteinen."

Kumma, etten ole huomannut, vaikka tunnen alueen kuin omat taskuni ja ollen itsekin fjordman/vuonolainen.

Sinä, tavallinen rivisossu, SPR:n aktivisti tai kuka muu Valistushenkinen tahansa on ideologialtaan valovuosia lähempänä natsivirityksiä kuin Gates of Vienna, tai TT.

Et voi löytää totalitäärisistä sosialistis-fasistisista ideologioista kauempana olevaa ryhmää kuin Counterjihad.

Roope: "Fjordmanin vastine ei ollut kirjoituksena kummoinen."

Kesäinen tilanne näkyi ottavan koville, olihan hän tapahtumien keskipisteessä lähes koko kansakunnan vihan kohteena.
Ja vielä täysin syyttömänä.

Tuollaiset tapahtumat tosin erottavat tehokkaasti jyvät akanoista.
Olihan Suomessakin monet persut ja Hommalaiset aivan pois tolaltaan.
Hyvä, etteivät irtisanoutuneet ja anteeksi pyydelleet.

Roope kirjoitti...

Institute of Race Relations-järjestön sivuilla Sindre Bangstadin kirjoitus, jossa vaaditaan Fjordmanille tuomiota kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ja hänen nettikirjoittelunsa estämistä, koska hän Bangstadin mukaan toistuvasti yllyttää vakivaltaan muslimeja kohtaan.

"The main ideological inspiration for Norway's mass murderer, the Islamophobic blogger 'Fjordman' (aka Peder Are Nøstvold Jensen, a 36-year old former MA graduate from the University of Oslo) has been reported to police with reference to § 135 (a). Yet Jensen continues to post blogs on Islamophobic websites in Europe, and his repeated calls for right-wing violence against Muslims in Norway have been clear enough for a long time. In a country which prides itself in setting standards and making recommendations to peoples and states all over the world, the paragraph which could be used to prosecute him, still seems to remain a dead letter."
Whatever happened to Norway's incitement laws?

Kirjoituksessa viitataan myös Erik Bleichin kirjaan The Freedom to be Racist, jonka mukaan kukaan järkevä ihminen ei voi väittää, että rasismi/vihapuhelait olisivat murentaneet sananvapautta. Varmaankin mielenkiintoinen kirja ja mielenkiintoisia perusteluja, jos sen pohjalta voi tehdä tällaisen kaikkia tutkittuja maita (USA, Iso-Britannia, Saksa, Ranska ym.) koskevan yleistyksen.

"Professor Erik Bleich in The Freedom to be Racist[1] provides an excellent and nuanced overview of hate speech legislation across Europe. He concludes that no reasonable person could in light of the available empirical evidence argue that states that adopt laws against incitement have, in so doing, sacrificed core liberal principles and values. So that often, what the more absolutist defenders of freedom of expression are doing, when they charge that hate speech legislation is undemocratic and illiberal, is erecting a strawman."

http://www.irr.org.uk/2011/october/ha000023.html

Vasarahammer kirjoitti...

Fjordman muistaakseni perusteli nimimerkin käyttöä aikanaan sillä, että "hänet olisi kuitenkin raahattu johonkin tuomioistuimeen kirjoituksensa takia".

Vihakirjoitusten vastustajat eivät ymmärrä yhtä tärkeintä perustelua sananvapaudelle. Jos jollekin taholle annetaan valta päättää, millainen puhe kuuluu sananvapauden piiriin, tuota valtaa käytetään ennemmin tai myöhemmin väärin.

On pienempi paha sietää älyttömiä ja jopa vihamielisiä mielipiteitä kuin antaa jonkun viranomaistahon päättää, milloin mielipide on sovelias julkisesti esitettäväksi.