tiistaina, tammikuuta 04, 2011

Sananvapauden puolesta


Uusi Suomi –verkkolehden päätoimittaja Markku Huusko pullistelee sananvapaudella viimeisessä kirjoituksessaan, jossa hän puolustaa lehden oikeutta julkaista Jouko Pihon blogikirjoitus. Uusi Suomi ja Markku Huusko ovat kuitenkin herkästi painaneet delete-nappulaa aikaisemmin vastaavissa tapauksissa, joissa he olisivat aivan hyvin voineet valita toisin.

Uusi Suomi on kuitenkin yksityinen verkkolehti eikä heillä ole velvollisuutta tarjota julkaisualustaa kaikille mielipiteille. Lievästä tunkkaisuudestaan huolimatta US:n Puheenvuoro-sivusto tarjoaa ajoittain mielenkiintoista ja viihdyttävää luettavaa. En siis suhtaudu puhtaan negatiivisesti Markku Huuskon omakehuun vaan suon hänelle ilon Julkisen Sanan Neuvoston päätöksestä. Ennemmin arvostelisin kyseistä verkkolehteä siitä, millaisia kirjoittajia se promotoi eli nostaa etusivulle. Akuliina Saarikoskelle ilmeisesti maksetaan rahaa kirjoittamisesta, vaikka kirjoitukset ovat parhaimmillaankin surkeita provoja ja herättävät lähinnä säälinsekaista myötätuntoa.

Seppo Lehto

Huuskon kirjoituksen kommenttiosastossa Elina Moustgaard nostaa esille jo unohtuneen tapauksen eli Seppo Lehdon vankilatuomion:

Seppo Lehdon tapaus on suurin yksittäinen ihmisoikeusloukkaus Suomessa.
Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto vaati blogissaan:
"Suomen edistettävä aktiivisesti Valko-Venäjän poliittisten vankien vapauttamista".

Samaan aikaan meillä istuu ihminen 2,4 vuoden ehdotonta tuomiota kirjoittelusta, piirtelystä ja sanojen lausumisesta.

Ihmettelen miksi Vihreiden kansanedustaja puolustaa Valko-Venäjän oppositiota, kun puolueen oma oikeusministeri valmistelee lakia joka toteutuessaan mahdollistaa samalla tavoin opposition vainon.”


Seppo Lehto on julkaissut useita ns. törkyblogeja, joissa hän kommentoi alatyylisesti johtavia poliitikkoja, oikeuslaitoksen edustajia ja muita ihmisiä. Tyypillisesti blogit muistuttavat ulkoasultaan ja kielenkäytöltään toisiaan ja ovat rasittavia lukea törkeän kielenkäytön ja toiston takia.
En ole aiemmissa kirjoituksissani kieltänyt, että Seppo Lehto ansaitsisi rangaistuksen kirjoituksistaan tapauksissa, joissa hänen levittämänsä perättömät tiedot ovat aiheuttaneet konkreettista haittaa yksityishenkilölle. Seppo Lehdon valeblogeja on esitetty asianomaisen omina blogeina mediassa asti. Näistä häntä ei kuitenkaan ole koskaan rangaistu.

Kuitenkin Seppo Lehdon oikeuskäsittelyssä asianosaisina oli johtavia poliitikkoja ja oikeuslaitoksen työntekijöitä. Lisäksi hänen tuomionsa pituus oli rikokseen verrattuna kohtuuttoman ankara, mikä mielestäni antaa Elina Moustgaardille oikeuden rinnastaa Lehdon tuomio Valko-Venäjän hallinnon toimintaan, vaikka Valko-Venäjän johto onkin käyttänyt fyysistä väkivaltaa oppositiopoliitikkoja vastaan toisin kuin Suomen valtio.

On kuitenkin varsin selvää, että Outi Alanko-Kahiluoto ei kansanedustajana voi olla tietämätön hänen puolueeseensa kuuluvan oikeusministerin ajamasta lakihankkeesta. Hän toisaalta voi vedota ainakin osittaiseen tietämättömyyteen Seppo Lehdon tapauksesta, koska Lehdon tuomiosta kerrottiin valtamediassa pikku-uutisena erittäin ylimalkaisesti. Hänen tuomionsa luonnetta on analysoitu vain internetissä. Markku Huuskon edustama Uusi Suomi ei tässä suhteessa ole erottunut edukseen muusta valtamediasta.

Suomalainen sensuuri

Mika Illman, Ilari Hannula ja Tuija Brax ovat kuitenkin osoittaneet olevansa taitavampia sensuroijia kuin Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenko, jonka harjoittama härski vaalivilppi ja brutaali vastustajien murskaaminen herättävät voimakasta vastenmielisyyttä.

Oikeusministeriön lakihanke on nimittäin naamioitu paremmin, sillä siinä ollaan muka vain toteuttamassa Euroopan Neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjaa. Todellisuudessa Oikeusministeriön työryhmän tavoitteet ylittävät huomattavasti kyseisen lisäpöytäkirjan vaatimukset.

Suomalaisessa sensuurissa on kyse rasismin vastustamisesta. Eihän sananvapaus kuulu rasisteille, jotka ovat lähtökohtaisesti aina väärässä. Kun rasismia vastustetaan, rasistien mielipiteenvapauden puolustajista tulee itse rasisteja. Valta on niillä, jotka katsovat oikeudekseen määrittää, ketkä ovat rasisteja ja ketkä eivät.

Uuden lain myötä linkittäjä vastaa linkin takaa löytyvistä rasistisista mielipiteistä, vaikka linkittäjä ei olisi niiden kanssa samaa mieltä. Samalla tavalla Markku Huusko olisi oikeudellisessa vastuussa Jouko Pihon kirjoituksista, vaikka Markku Huusko vain tarjoaa alustan blogikirjoittajille.

Jouko Pihon kirjoitus ei välttämättä olisi edustanut oikeuden mukaan kiihottamista kansanryhmää vastaan. Lakiehdotus on kuitenkin sen verran epäselvästi muotoiltu, että Markku Huuskon kannattaisi uuden lain perusteella sensuroida Pihon kirjoitus kaikesta huolimatta. Näin hän välttyisi vastuulta, vaikka sananvapaudella pullistelusta tulisikin astetta vaikeampaa. Julkisen Sanan Neuvoston langettavia päätöksiä ei voi verrata sitovuudeltaan käräjäoikeuden päätöksiin, vaikka molemmat olisi tehty yhtä hyvillä tai huonoilla perusteilla.

Mikään ei nimittäin ole tehokkaampi työkalu sensuurin kannattajalle kuin epäselvä ja tulkinnanvarainen laki, joka johtaa käytännössä itsesensuuriin ja mahdollistaa mielivallan. Se, että jonkun ryhmän kuviteltuja tunteita loukataan, on pahempi rikos kuin se, että valtio mielivaltaisesti loukkaa yksilön perusoikeuksia.

Seppo Lehto muuten sai vähän aikaa sitten lisää kakkua Suomenmaa-lehden toimittaja Seppo Kuisman kunnian loukkaamisesta. En väitä, että tämä Lehdon tekemä blogi olisi millään tavalla asiallinen, tyylikäs tai edes kansantaidetta. Se ei kuitenkaan poikkea juuri lainkaan Lehdon muista vastaavista blogeista sisällöltään tai tyyliltään. Ilman oikeusjuttua en itsekään olisi tiennyt, kuka on Seppo Kuisma ja millaisen blogin Lehto on hänestä väsännyt.

Seppo Lehdon kuulumisia kaltereiden takaa voi käydä lukemassa täältä.

11 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Onpa hempeä ulkoasu.

Valkovenäjän tilanne ei ilmeisesti ole niin yksinkertainen kuin miltä näyttää:

http://www.chroniclesmagazine.org/2010/12/21/belarus-still-no-country-for-sold-men/

Sen verran jaksoin kaivella, että ilmeisesti kaikkein kriittisimpienkin arvioiden mukaan Lukashenka olisi joka tapauksessa saanut reilusti yli puolet äänistä.

Kumitonttu kirjoitti...

Lehto on Suomen Hodorkovski.

Kumitonttu kirjoitti...

Miksi mattivanhanen.blogspot on poistunut mutta seppokuisma ei?

Vasarahammer kirjoitti...

Asianosaisten pitää itse ilmoittaa Googlelle ja vaatia blogien poistamista. Näin muistaakseni kerrottiin tuomion jälkeen.

Läheskään kaikkia Lehdon blogeja ei kuitenkaan ole poistettu.

Tiedemies kirjoitti...

Lehdon rangaistus oli minustakin kohtuuttoman kova, mutta on erinäisiä ongelmia siinä, että juuri Seposta tehdään sananvapauden marttyyriä. Pidän Halla-ahon ja Ellilän tuomioita huomattavasti vaarallisempina sananvapauden kannalta.

Sepon teksteissä ylitetään selvästi paljon sellaisia rajoja, joiden laittaminen "sananvapauden" taakse on jo täysin absurdia. Osaa Sepon blogeista voi perustellusti pitää sen luokan kiusantekona ja solvauksena, että minkäänlainen laajakaan sananvapaus ei sellaista missään päin maailmaa kata. Esimerkiksi google-haku Sylvain Kipren nimellä tuottaa sivu tolkulla Sepon "hengentuotoksia", joissa ko. henkilöä uhataa, väitetään tämän syyllistyneen milloin mihinkin rikoksiin jne., ja näiden taustalla on siis Sepon ja Kipren jokin henkilökohtainen erimielisyys.

Valitettavinta Sepon tapauksessa eivät olleet kunnianloukkaustuomiot, vaan se, että samaan syssyyn heitettiin oikeita "sananvapausrikoksia". Jos joku kirjoittaisi Vasaran, IDA:n tai Kumiksen oikeasta identiteetistä lukuisia kirjoituksia niin, että ensimmäisinä google-osumina nousisi väitteitä näiden syyllistymisistä raiskauksiin, pahoinpitelyihin ja aseella uhkailuihin, niin tuskin myötämielisyys olisi samaa tasoa.

Lehto ei ole Suomen Hodorkovski, vaan pelle, joka kaivoi törkykirjoittelullaan verta nenästään toistakymmentä vuotta. Hänellä oli jo ehdollinen ja useita sakkotuomioita alla, poikkeuksellisen kovan rangaistuksen syynä ei ollut rikos sinänsä, vaan sen toistuva uusiminen ja kohdistuminen vuodesta toiseen samoihin henkilöihin.

Pidän toki itsekin sitä kohtuuttomana, mutta kuten sanoin, mikään sananvapauden esitaistelija Seppo ei ole. Se, että teette hänestä sellaisen, on vähän älytöntä, ja asettaa omat - jos saan näin sanoa - huomattavasti seppoa fiksummat kirjoituksennne ja koko sananvapauden puolestapuhumisen vähän huonoon valoon.

Vastaan jo ennokoimaani vastaväitteeseen: Tietenkään sananvapaus ei koske vain sellaisia kirjoituksia, joihin kaikki suhtautuvat myötämielisesti. Tästä ei ole kyse, vaan siitä, että esimerkiksi Kipren tapauksessa Seppo on oikeasti tehnyt mittavaa vahinkoa toiselle ihmiselle.

Vasarahammer kirjoitti...

"Jos joku kirjoittaisi Vasaran, IDA:n tai Kumiksen oikeasta identiteetistä lukuisia kirjoituksia niin, että ensimmäisinä google-osumina nousisi väitteitä näiden syyllistymisistä raiskauksiin, pahoinpitelyihin ja aseella uhkailuihin, niin tuskin myötämielisyys olisi samaa tasoa. "

Olen tähän viitannut jo aiemmissa Lehdon tapausta koskevissa kirjoituksissani samaan.

Kohtuuton tuomio

Totuuden toinen puoli

"...on erinäisiä ongelmia siinä, että juuri Seposta tehdään sananvapauden marttyyriä. Pidän Halla-ahon ja Ellilän tuomioita huomattavasti vaarallisempina sananvapauden kannalta."

Toki näin on. Tosin Seppo Lehdon nettipersoona on luultavasti ollut suuri yksittäinen motivaatiotekijä valtiovallan nettirasistijahdissa.

Sananvapaus tosin kuuluu myös niille, jotka eivät ole sisäsiistejä tai joiden sisällöntuotanto ei tuota mitään lisäarvoa julkiseen keskusteluun.

Markku kirjoitti...

Sananvapaus tosin kuuluu myös niille, jotka eivät ole sisäsiistejä tai joiden sisällöntuotanto ei tuota mitään lisäarvoa julkiseen keskusteluun.

Sananvapaus ei kata kunnianloukkausta. Simple as that.

Vasarahammer kirjoitti...

"Sananvapaus ei kata kunnianloukkausta. Simple as that."

Ei se ihan noin yksinkertaista ole. Kyseessä on kunnianloukkaus, jos pystytään näyttämään toteen perättömien tietojen aiheuttama konkreettinen haitta.

Kunnianloukkaus on myös riippuvainen henkilön asemasta. On eri asia loukata johtavaa poliitikkoa kuin julkisuudelle tuntematonta henkilöä. Edellisen voi asemansa perusteella olettaa kestävän paremmin asiatontakin kritiikkiä.

Lehdon tapauksessa "kritiikki" oli selkeästi asiatonta ja alatyylistä eli sellaista, jota normaalijärjellä varustettu ei ota vakavasti.

Olen aiemmin sanonut, että Lehdolle kuuluu jonkinlainen rangaistus tapahtuneesta.

Kaksi ja puoli vuotta istuntoa on ehdottomasti liikaa ja väärin on myös se, että hänen kakkuaan kasvatetaan aina vain.

Tosin olen valmis myöntämään, että itse reagoisin varmasti toisin, jos olisin joutunut hänen kirjoitustensa kohteeksi.

Tomi kirjoitti...

Mielisairaalaan Lehto kuuluisi ei linnaan.

Tiedemies kirjoitti...

Sananvapaus ei todellakaan kata sellaista systemaattista henkilöiden mustamaalaamista, jota nämä lukuisat blogit ja keskustelupalstojen pommittamiset edustivat. En puhu poliitikkojen asiasta, vaan Sepon "sanailulta" eivät ole säästyneet myöskään oikeuden virkamiehet jne.

Se, mikä Sepon tapauksessa on valitettavaa, kuten sanoin, on, että törkymoska koplattiin oikeudessa jumalanpilkkaan ja kiihotuksiin, joiden rikollisuus on sananvapauden kannalta erittäin vaarallista. Tämä oli temppu, jolla Sepon sananvapauden puolustajat saadaan näyttämään siltä, että nämä puolustavat sellaista törkyä, mistä tuomio todella tuli. Kyse ei ole siitä, onko kyseessä yhteiskunnan kannalta "rakentava" tai salonkikelpoinen keskustelu - sellaista ei voi tietenkään edellyttää - vaan siitä, että jos kunnianloukkausta noin ylipäätään voi esiintyä, niin Sepon jutut sitä aivan selvästi olivat. Hänellä oli lisäksi alla useita pieniä sakkotuomioita ja ehdollista aiemmista kupruistaan, joten vankeustuomio olisi mielekästä suhteuttaa siihen. Tuomio edelleen on mielestäni kohtuuton, mutta ei niin kohtuuton kuin miltä se näyttää pelkkänä 'sananvapausrikoksena'.

Siksi Sepon "sananvapauden" puolustaminen on minusta haitallista, ellei tavoitteena ole kompromettoida "sananvapauden" käsitettä samanlaisillä ylilyönneillä kuin millä esimerkiksi "ihmisoikeuden" käsite on Vasaran väitteiden mukaan tehty.

En usko salaliittoihin, mutta paranoidi kaveri kuvittelisi, että Vasaran kaltaisten kirjoittajien nimenomaisena päämääränä on sananvapauden de facto lakkauttaminen niin, että jos oma viiteryhmä pääsee niskan päälle, on sitten kätevää käyttää tätä asetta mokuttajia tms. vastaan.

(Ei, en oikeasti usko niin)

Kirjanpitoa koskevaa perusasiaa talteen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.