maanantaina, joulukuuta 13, 2010

Onnekkaat ruotsalaiset

Ruotsalaisia on sanottu onnekkaiksi hannuhanhiksi etenkin silloin, kun Ruotsi on lyönyt Suomen jääkiekossa. Erityisen onnekkaita he olivat äskettäisen Tukholmaan tehdyn terrori-iskun yhteydessä. Ainoa kuolonuhri oli terroristi itse, vaikka tapahtumassa oli ainekset suuremmallekin katastrofille. Ruotsalaisten onneksi asialla oli amatööri ja isku epäonnistui.

Reaktiot Ruotsissa

Terrori-iskun jälkihoito on sujunut melko tavanomaisen kaavan mukaan. Kun kävi selväksi, että kyseessä oli islamilainen terrorismi, muslimijärjestöjen puhemiehet irtisanoutuivat teosta. Ruotsin islamilaisen yhdistyksen puheenjohtaja Abd al Haqq Kielan sanoi:

”Tämä on täysin islamin vastaista.”

Toisaalta iskun tekijä, 28-vuotias Tranåsissa asuva Taimour Abdulwahab perusteli tekonsa islamin pyhillä kirjoituksilla ja profeetta Muhammadin esimerkillä. Abdulwahabia ylistetään internetin islamistisivuilla, joissa pidetään selvänä, että hänen tekonsa on islamilaisittain oikeutettu. Kylmä tosiasia on, että muslimien virallisten puhemiesten selitykset eivät vakuuta Ruotsin lähiöiden islamisteja.

Ruotsin poliittisesti epäkorrekteissa piireissä itsemurhaiskua ei pidetty erityisen odottamattomana. Salanimellä Julia Caesar kirjoittava kolumnisti toteaa viimeisimmässä sunnuntaikronikassaan:

”Itsemurhapommittaja Tukholman keskustassa lauantai-iltana keskellä joulukauppaa. Onko joku yllättynyt? En minä. Oli vain ajan kysymys, milloin tällaista tapahtuu Ruotsissa. Ja tällaista tapahtuu vielä uudelleen, ja se koskettaa syyttömiä ihmisiä. Meidän on vain totuttava siihen. Tämä on uusi Ruotsi. Hallitus priorisoi terroristien ja väkivallantekijöiden suojelun ja turvallisuuden oman väestönsä edelle. Tämän johtopäätöksen voi tehdä, kun katsoo, miten ruotsalaiset poliitikot ja viranomaiset käsittelevät terroriuhkauksia ja sitä islamilaisen ekstremismin kasvualustaa, jonka erityisesti suurkaupunkien lähiöiden etniset enklaavit muodostavat.”

Aiemmin Ruotsissa on lähinnä esiintynyt ”vientiterrorismia”, eli islamistit ovat matkustaneet ulkomaille kuten esimerkiksi Somaliaan käymään pyhää sotaansa. Viime keskiviikkona Ruotsissa kaksi miestä tuomittiin terrori-iskun valmistelusta neljän vuoden vankeuteen. 23-vuotias Mohamoud Jama ja 26-vuotias Bille Ilias Mohamed osallistuivat Somaliassa tapahtuvan terrori-iskun suunnitteluun ja valmisteluun terrorijärjestö Al-Shabaabin riveissä.

Virallinen Ruotsi reagoi korostetun maltillisesti. Pääministeri Fredrik Reinfeldt sanoi lehdistötilaisuudessaan:

”On tärkeää, että suojelemme avointa yhteiskuntaa emmekä vedä hätäisiä johtopäätöksiä.”

”On mahdollista, että tapahtunut lisää ei-toivottuja jännitteitä yhteiskunnassamme ja tekee tietyistä yksilöistä epäilyksenalaisia. Siksi on tärkeää keskittyä siihen, mitä tiedämme, ja puolustaa suvaitsevaisuutta, joka leimaa yhteiskuntaamme. Meidän on luotettava kärsivällisesti demokratiaamme ja annettava sen toimia.”

Reinfeldt pelkää Ruotsin muslimien puolesta. Kuten muissakin islamilaisen terrorin kohteeksi joutuneissa länsimaissa, valtiovalta on ensisijaisesti huolissaan siitä, että terrori-isku lisää epäluuloja muslimiväestöä kohtaan.

Vasemmistopuolueen puheenjohtaja Lars Ohly oli suorasukaisempi:

”Samanaikaisesti kun pelästymme tämän tyyppistä rikollisuutta, meidän on oltava valppaina ja taisteltava niitä voimia vastaan, jotka pyrkivät käyttämään attentaattia omien pimeiden tavoitteidensa ajamiseen. Rasistit käyttävät hyväkseen pelkoa syyllistääkseen satoja tuhansia maassamme asuvia ihmisiä.”

Puheissaan poliitikot ovat huolissaan kuvitellusta vastareaktiosta muslimeja kohtaan. Tätä vastareaktiota ei odotuksista huolimatta yleensä ole nähty. Myös rasistien suosion kasvulla pelotellaan, ikään kuin islamilainen terrorismi olisi siihen verrattuna pieni asia.

Tanskasta paljon kirjoittanut Ruotsin TV4-kanavan toimittaja Lena Sundström on huolissaan, että äärioikeistolaiset ryhmät hyötyvät tapauksesta. Itse tapahtumasta ja sen syistä Sundströmillä ei ole juuri mitään järkevää sanottavaa, vaan pää tuntuu olevan syvällä pensaassa. Jo nyt Ruotsin suvaitsevaiset keskustelevat, kuinka Ruotsindemokraatit ”juhlivat terrori-iskua”. On vain ajan kysymys, milloin Ruotsindemokraatteja syytetään itse terrori-iskusta.

Iskun tekijä Taimour Abdulwahab kertoi äänitteessään terrori-iskunsa motiiviksi Lars Vilksin pilapiirrokset ja ruotsalaisjoukkojen läsnäolon Afganistanissa.

Reaktiot Suomessa

Tukholman Drottninggatan on myös monille suomalaisille tuttu paikka. Itsekin olen kävellyt sitä pitkin kymmeniä kertoja, ja Olof Palmen kadun risteyksen kiviset leijonapatsaat ovat tulleet tutuksi. Tapahtuneen myötä myös islamilainen terrorismi tuli lähemmäs suomalaisia.

Asikkalalainen James Hirvisaari reagoi tapahtuneeseen nopeasti US-blogipalvelussa. Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huuskolle Hirvisaaren kirjoitus oli kuitenkin liikaa, ja Hirvisaaren kirjoitus sensuroitiin.

Sensuroinnin syy on jäänyt epäselväksi. Hirvisaari syytti tapahtuneesta ”mokuttajia” eli niitä, jotka kannattavat muslimien maahanmuuttoa monikulttuurin nimissä. Toisaalta Hirvisaari myös nimesi tekijän ruotsalaisten internet-lähteiden perusteella tilanteessa, jolloin tekijän nimeä ei vielä oltu julkistettu.

Hirvisaarta syytettiin oikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tapaus on nyt edennyt hovioikeuteen. Uuden Suomen sensuroimassa kirjoituksessaan Hirvisaari viittasi tapahtuneeseen:

”Kirjoitin alkuvuonna tänne US-blogiini, mihin hillitön muslimimaahanmuutto johtaa. Kirjoitin sen seurauksena tapahtuvan ".... jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia. Siis jos emme tanssi tasan tarkkaan heidän pillinsä mukaan." Olinko väärässä, teinkö väärin?

Liiallinen muslimimaahanmuutto tuo väistämättä isoja ongelmia. Ai niin, apulaisvaltakunnansyyttäjän mielestä asiasta ei saa puhua. Islamista on vaiettava. Sitä ei saa kritisoida. Islam on tabu. Sen edessä on vain alistuttava. ”

Myös paljon puhutut ”mokuttajat” avasivat sanaisen arkkunsa. Itseään ekovihreäksi tituleeraava Pekka Raukko kirjoitti ehkä vastenmielisimmän terrorismin puolustuksen, jota ei ainakaan tätä kirjoitettaessa ole vielä poistettu. Suvaitsevaisen vasemmistolaisen tavoin Raukko syyttää tapahtuneesta Ruotsia:

”Ruotsi ja Suomi käyvät sotaa Afganistanissa. Ne osallistuvat maan miehitykseen ja kymmenien tuhansien afgaanien tappamiseen. Onko jotenkin kummallista, että joku yrittää kostaa ja tehdä vastahyökkäyksen? ”

Hups! Näin terrorismi muuttuu oikeutetuksi vapaustaisteluksi ja maa, joka antoi irakilaiselle Taimour Abdulwahabille turvapaikan, on itse asiassa syyllinen tapahtuneeseen.

Toinen suvaitsevainen, Nicaraguasta kotoision oleva Ana Maria Gutierrez Sorainen on närkästynyt, että monikulttuuria syytetään tapahtuneesta. Gutierrez Soraisen mukaan:

”Mielestäni syyllisten etsintä kaikkialta ja sieltä, mistä sitä ei ehdottomasti ole, vie pohjan siltä, että ongelman ytimeen voidaan vaikuttaa ja asioita ratkaista. Niihin syihin, jotka aiheuttavat terrorismia ja niihin syihin, jotka pistävät nuoret räjäyttelemään ja tekemään muille pahaa, oli se paikka, kohde ja teko mikä tahansa.”

Epäselväksi jää, mitkä syyt hänen mielestään aiheuttavat terrorismia. Gutierrez Sorainen ei ainakaan maininnut sanoja ”islam” ja ”jihad” kertaakaan, eli ne eivät ainakaan ole syitä. Iskun tekijä ei vaikuttanut erityisen syrjäytyneeltä, koska hänellä oli varaa räjäyttää Audi-merkkinen henkilöauto.

Suomen islamilainen yhdyskuntakin lausui mielipiteensä terrori-iskusta. Yhdyskunnan imaami Anas Hajjar pelkää islamofobian kärjistymistä. Hajjar toteaa:

”Islamofobia on lisääntynyt koko ajan, ja toivottavasti se ei nyt kärjisty. En lähde arvailemaan, mihin se voisi johtaa. Toivottavasti ihmiset ymmärät sen, että vähemmistön teko ei edusta enemmistön ajatuksia, eivätkä sotke näitä keskenään.”

Itse en tietysti usko, että mitään islamofobiaa on oikeasti olemassa. Kyseisellä termillä pyritään lähinnä saavuttamaan uhristatus, jolloin islamilla ei tietysti voi olla mitään tekemistä tapahtuneen kanssa, vaikka iskun tekijä vaikuttaisi pintapuolisesti uskovaiselta muslimilta.

Tietysti joku yksinkertainen ihminen voi käydä Koraanista lukemassa, miten Allah suorastaan kehottaa tappamaan vääräuskoisia. Onneksi meillä on satusetiä, jotka kertovat, ettei moinen kerta kaikkiaan ole oikeata islamia eikä islamilla voi olla mitään tekemistä terrorismin kanssa.

5 kommenttia:

Kyllästynyt kirjoitti...

Gutierrezilta lipsahti totuus, jota hän ei ilmeisesti itse lainkaan huomannut: ”Mielestäni syyllisten etsintä kaikkialta ja sieltä, mistä sitä ei ehdottomasti ole, vie pohjan siltä, että ongelman ytimeen voidaan vaikuttaa ja asioita ratkaista."

Kunpa nyt übermokuttajat lakkaisivat syyllistämästä meitä tavallisia ruotsalaisia ja Ruotsidemokraatteja esimerkiksi. Ruotsin "riippumattoman" public televisionin katselu on ollut yhtä tuskaa. Studioon haalitaan esim. mitä oudoimpia hyypiöitä selittelemään, miksi ääri-islamistin pommi-iskulla ei muka ole yhtään mitään tekemistä islamin kanssa. Hmph. Yksikin Leif istui ilta-tv:ssä pönäkkänä fetsi päässä ja suu kävi. Hän on toki muuttanut nimensä Allahin tahdon mukaiseksi kääntyessään islamin uskoon.

Täällä eivät ns. poliittiset johtohenkilöt ja muut "määräävät tahot" oikein ole perillä siitä, miten tässä Ruotsin kansan hyväksi oikein pitäisi toimia ja mitä pitäisi priorisoida.

Ruotsin suurin aamulehti Dagens Nyheter ei ole sallinut lainkaan kommentointia pommiartikkeleihinsa. Paikallislehtemme salli sen ensin, mutta vähitellen kommentit ovat häipyneet ja nappulakin kadonnut sivulta.

Että tällainen moderni demokratia. Tulisin hulluksi ilman politisktinkorrekt.info -sivua.

IDA kirjoitti...

”Samanaikaisesti kun pelästymme tämän tyyppistä rikollisuutta, meidän on oltava valppaina ja taisteltava niitä voimia vastaan, jotka pyrkivät käyttämään attentaattia omien pimeiden tavoitteidensa ajamiseen.

Tämä alkaa olla sen ytimessä mitä vasemmisto nykyään on: samalla, kun pelkäämme lisääntyvää rikollisuutta ja terroria on voimakkaammin hyökättävä niitä vastaan, joista ei ole meille vaaraa, eli tavallisia työläisiä.

Turjalainen kirjoitti...

Oma kannanottoni asiaan:

http://turjalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54881-terrorismi-tekopyhyys-ja-aatteellinen-sokeus

Anonyymi kirjoitti...

Tämä juttu vaietaan varmuudella kuoliaaksi, puhumalla asian vierestä. Toisaalta kyllähän näitä tulee lisää, valitettavasti myös onnistuneita attentaatteja.

GM kirjoitti...

Hups! Näin terrorismi muuttuu oikeutetuksi vapaustaisteluksi

Tässä ei ole mitään outoa, sillä
yhden terroristi kun tuppaa olemaan toisen vapaustaistelija.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, mitä mieltä olet WW2:sen terroripommituksista siviiliväestöä vastaan, tai ranskalaisten partisaanien toiminnasta sodan aikana? Oikeutettuja vai ei?