keskiviikkona, kesäkuuta 23, 2010

Stasi-tv

Törmäsin termiin Stasi-tv, kun luin Julia Caesarin kirjoituksen, jossa käsiteltiin monikulttuuripolitiikan myötäjuoksijoita. Näistä pahimpia ovat tietysti journalistit, jotka käyttävät valtaa pimittämällä tosiasioita ja vääristämällä julkista keskustelua.

Journalismi on erityisen politisoitunutta valtiollisissa tv-yhtiöissä, joiden uutislähetyksissä puhutaan rotutohtoreista ja kauhistellaan ulkomaisia ”äärioikeistolaisia” puolueita. Uutisvälähdysten toimintatapa on yksinkertainen. Ensiksi toimittaja kertoo tapahtumista käyttämällä arvoväritteisiä termejä, joiden tarkoituksena on mustamaalata uutisessa esiintyvä ”äärioikeistolainen” poliitikko ja kauhistella tapahtunutta. Seuraavaksi puheenvuoron saa ”asiantuntija”, joka on joko vasemmistoprogressiivinen journalisti tai poliittisilta mielipiteiltään tulipunainen yhteiskuntatieteilijä.

Aktuellt ja Hollannin vaalit

Geert Wildersin johtama Vapauspuolue (PVV) nousi Hollanin vähän aikaa sitten pidetyissä parlamenttivaaleissa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Ruotsin television uutislähetys Aktueltt kommentoi ensin tapahtunutta edellä kuvatulla tavalla ja antoi sen jälkeen puheenvuoron ”asiantuntijalle”, joka tällä kertaa oli vasemmistoprogressiivisen Dagens Arena -lehden toimittaja Per Wirten.

Dagens Arena kehuu etusivullaan itseään riippumattomaksi, radikaaliksi ja edistykselliseksi. Per Wirteniä voi siis hyvällä syyllä pitää Geert Wildersin ideologisena vastapuolena. Tästä huolimatta valtiollinen tv-yhtiö STV ei näe mitään ongelmaa siteerata häntä Hollannin politiikan eksperttinä, olihan Per seurannut vaaleja ja keskustellut journalistikollegojensa kanssa paikan päällä.

Wirtenin analyysin mukaan ääni Wildersille tarkoitti todellisuudessa ääntä konsensuspolitiikkaa vastaan. Hollannissa ei ole selkeitä poliittisia blokkeja, jolloin politiikasta puuttuvat jännitteet. Kansa halusi Wirtenin mukaan selkeitä vaihtoehtoja konsensukselle.

Wirten myös totesi, että Hollanti ei todellisuudessa ole koskaan ollut mikään vapaamielisyyden ja edistyksellisyyden tyyssija, jollaisena sitä on totuttu pitämään, vaan arvoiltaan varsin konservatiivinen. Hollannissa samoin kuin Tanskassa rasisteihin on suhtauduttu leväperäisesti ja näin he ovat saaneet vaikutusvaltaa.

Wirtenin ja Aktuellt-ohjelman stasi-tv:n sanoma oli siis tarkoitettu ruotsalaisille muistutukseksi siitä, kuinka hyvä asia rasistien eristäminen politiikasta on. Ruotsissa sentään on kaksi keskenään kilpailevaa blokkia: porvarillinen allianssi ja vihervasemmiston blokki. Vaikka niiden poliittinen linja maahanmuutto- ja monikulttuuriasioissa ei juurikaan poikkea toisistaan (molemmat blokit vaikenevat niistä), blokkeja on kuitenkin kaksi.

Tärkeintä on kuitenkin estää ”muukalaisvastaisten” ryhmittymien vaikutusvallan kasvu. Ruotsindemokraatit nousee luultavasti seuraavissa vaaleissa Valtiopäiville ja on erinomaisen tärkeää, että heidät eristetään päätöksenteosta ”konsensushengessä”.

Tanska karkottaa pohjoismaalaisia

Suomen Yle ei suinkaan häviä naapurimaan SVT:lle poliittisessa journalismissaan. Ylen tv-uutiset osoitti tämän erinomaisesti kertomalla, kuinka Pohjoismaiden pahis Tanska on rikkonut sopimuksia ja karkottanut ”pohjoismaalaisia” sosiaaliturvan varassa eläviä henkilöitä maasta.

Äänessä kuultiin Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistöä, joka puhui Pohjoismaiden neuvoston kansalais- ja kulttuurivaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa. Tanskan viranomaiset olivat Niinistön mukaan karkottaneet viimeisillään raskaana olevan naisen Norjaan, koska viranomaisten mielestä naisen kuuluisi saada sosiaaliturvaa Norjasta.

Tapausten yksityiskohtia ei ole mahdollista tietää, mutta kaikkea olennaista tuskin kerrottiin. 50 vuotta sitten pohjoismaista sopimusta yhteisestä sosiaaliturvasta tuskin tehtiin sosiaaliturvaturismin mahdollistamiseksi, koska tuolloin sosiaaliturvan taso ei ollut läheskään samaa luokkaa kuin nykyisin.

Ylen uutiset käyttivät myös asiantuntijaa. Sellaisena toimi sosiaaliliberaalin Radikale Venstre -puolueen kansanedustaja Bente Dahl, joka syytti tapahtuneesta Tanskan tiukentuneita maahanmuuttolakeja. Lähinnä Suomen Vihreitä vastaava puolue vastustaa Tanskan tiukkoja perheenyhdistämislakeja eli ns. 24 vuoden sääntöä, jonka mukaan Tanskan kansalaisten ulkomaalaiset vaimot eivät saa oleskelulupaa, jos he ovat alle 24-vuotiaita.

Uutisen viesti oli kuitenkin tarkoitettu suomalaisille, joiden keskuudessa nykyistä tiukemman maahanmuuttopolitiikan kannatus on kasvanut. Maahanmuuttopolitiikka ei voida tiukentaa, koska erilaiset kansainväliset sopimukset estävät sen. Oikea linja on siis jatkaa kuten ennenkin tai muuten saadaan satikutia Tanskan tavoin.

Tanska-kortti

Ei myöskään voi olla sattumaa, että Ruotsin vihreiden puheenjohtaja Maria Wetterstrandin puoliso Ville Niinistö tuo Tanska-kortin näkyvästi Suomeen. Ruotsissa mediavasemmisto käyttää Tanskaa negatiivisena esimerkkinä rutiininomaisesti. Kuuluisin esimerkki tästä on Lena Sundströmin reportaasikirja (ja tv-dokumentti) Världens lyckligaste folk, jossa ihmetellään, kuinka hauskan ja hövelin maineessa olevat tanskalaiset ovat yhtäkkiä muuttuneet kamaliksi rasisteiksi ja islamofobeiksi.

Vauvaikäisenä Koreasta Ruotsiin adoptoitu Sundström on tietysti journalisti ja yllättäen myös vasemmistolainen. Sydsvenskanin kirja-arvostelussa vähän moitittiin, että Sundström kysyy mutta ei vastaa, mikä turhautti arvostelijaa:

”Turhauttavaahan se on, mutta samanaikaisesti suorien ja yksinkertaisten vastausten puute kertoo, että Sundström ottaa kysymyksensä vakavasti. Eivätkö hätäiset johtopäätökset ja yksinkertaiset vastaukset nimenomaan tuo ulkomaalaisvastaisia puolueita valtaan?”

En ole lukenut Sundströmin kirjaa, mutta tv-dokumentin olen nähnyt. Siitä ei todellakaan kannata etsiä vastauksia. Jos tykkää katsoa narsistisen journalistin kevyttä jutustelua erilaisten ihmisten kanssa, dokumentista voi toki myös nauttia.

9 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitos hyvästä kirjoituksesta taas kerran.

Kumitonttu kirjoitti...

Tanskan kansalaisten ulkomaalaiset vaimot eivät saa oleskelulupaa, jos he ovat alle 24-vuotiaita.

Ymmärtääkseni tämä sääntö menee niin, että alle 24-vuotias nainen ei saa asua samassa taloudessa yli 24-vuotiaan (maahanmuuttaja)miehen kanssa. Säännöllä on pyritty estämään pakkoavioliittoja.

Kyllästynyt kirjoitti...

Lena Sundström oli ennen ihan varteenotettava kolumnisti esim. Metrossa, mutta miten lienee - ehkei saanut mielestään tarpeeksi julkisuutta? Paras kiipimiskeinohan nykyään on liimata juttuihinsa jokin multikultinäkökulma.

Lenasta tuli simsalabim monikultturismin ekspertti asuttuaan pikkaisen aikaa Tanskassa. Meikäläiset - jotka yrittävät tutustua asioihin vähän muiltakin syrjiltä kuin valtavirtamedian siivilöitten kautta - ovat sitä mieltä, että Lena teki itsestään naurettavan tällaisella temppuilulla.

Kaikilla meillä kuulemma on hintamme. Hän varmaan tienaakin paremmin nyt "asiantuntijana".

SVT on suorastaan vastenmielisen poliittisen korrekti. Sillehän nauravat naurismaan aidatkin.

Oli hassua kuulla, kun SR (Sveriges Radio) sarjassaan "tarkistetaanpa poliittisten ehdokkaitten levittämiä tietoja" joutui myöntämään, että Jimmie Åkessonin väittämä mamujen jopa 90 % vähentämisen mahdollisuudesta naapurimaiden tasolle (rummunpärinää) osoittautui pitäväksi. Arvaa harmittiko niitä.

Meille tulee täällä hirveän jännät vaalit syyskuussa. Ei niin, etteikö SD pääsisi eduskuntaan, sehän alkaa olla aika varma juttu, vaan se prosenttiluku. Viimeisin galluptulos oli 5,6 %. Ei huono.

En muista koskaan kuulleeni SD:tä mainittavan SVT:ssä ilman epiteettiä "främlingsfientlig". Muita puolueita ei leimata miksikään. Voisihan vaikka sossupuolueen leimata sanalla "Sverigefientlig".

Jaska Brown kirjoitti...

Oletko pannut merkille, että oikeistopopulisti ja vasemmistointellektuelli ovat niin vakiintuneita termejä, että edes me änkyrät emme kiinnitä niihin huomiota. Sen sijaan vastakkaiset oikeistointellektuelli ja vasemmistopopulisti särähtävät tuntemattomina korvaan.

Toisaalta lisämäärettä tarvitaan loogisesti ottaen vain silloin, kun kyseessä on normaalista viiteryhmästään poikkeava yksilö. Esimerkiksi kuulantyöntäjää ei tarvitse joka kerran erikseen määritellä rotevaksi, mutta jos jostain löydetään poikkeustapaus, häntä sanotaan taatusti joka kerran siroksi mörssäriksi. Näin ollen oikeistolaiset ovat normaalisti intellektuelleja ja vasemmistolaiset populisteja, koska sanat oikeistointellektuelli ja vasemmistopopulisti eivät ole tarpeellisia!

Tiedemies kirjoitti...

En ota kantaa koko juttuun, kun en tiedä, mutta onko jotain viitettä antaa, että kyse olisi ollut "pohjoismaalaisista" eikä pohjoismaalaisista? So. vaatiiko nimen lausuminen kurkkuäänteitä, vai onko tämä vain niitä grilli-juttuja, joissa ennakkoluulo on paras tiedonlähde?

Tiedemies kirjoitti...

(Sivumennen sanoen: vasemmistopopulismihan voidaan kiteyttää ilmaisuun "verot valtion maksettavaksi".)

Vasarahammer kirjoitti...

"En ota kantaa koko juttuun, kun en tiedä, mutta onko jotain viitettä antaa, että kyse olisi ollut "pohjoismaalaisista" eikä pohjoismaalaisista?"

Tv-uutisten väläyksessä vilahteli uuspohjoismaalaisia henkilöitä. Tämä voi tietysti olla normaalia tai sitten ei.

Myös viittaus Tanskan tiukkaan maahanmuuttopolitiikkaan antaa aiheen olettaa, että karkotettavat ovat olleet uuspohjoismaalaisia. Mitään varmuutta asiasta ei tietysti ole.

Ei ole minun vikani, jos uutisia pitää lukea rivien välistä kuten Pravdaa Neuvostoliitossa.

Kumitonttu kirjoitti...

Näin ollen oikeistolaiset ovat normaalisti intellektuelleja ja vasemmistolaiset populisteja, koska sanat oikeistointellektuelli ja vasemmistopopulisti eivät ole tarpeellisia!

Hyvä!

Anonyymi kirjoitti...

Maahanmuuttopolitiikka ei voida tiukentaa, koska erilaiset kansainväliset sopimukset estävät sen.

Eivätkö maahanmuuttokriittiset kansanedustajaehdokkaat ole tätä meille kertoneet, ovatko he väittäneet päinvastaista, että jotain olisi tehtävissä, että Suomella voisi oikeasti olla oma maahanmuuttopolitiikka nyky-Euroopan ja maailmantilanteen puitteissa? No, eduskuntaan pyrkyröivillä on tietysti ollut selkeä motiivinsa olla sitä kertomatta... Onpa joku ehdokas julistanut suorastaan, että seuraavat vaalit ovat ratkaisevat Suomen historiassa. Pikemminkin tuskin koskaan eduskuntalaitoksen historiassa vaalituloksella on ollut vähemmän merkitystä kuin nykyoloissa.

Viimeisin galluptulos oli 5,6 %. Ei huono.

Kuten Suomessa perussuomalaisille (tai Helsingin vaalipiirissä halla-aholaisille) prosenttiluvut ja äänimäärät antavat terapeuttista tyydytystä, mutta niillä ei ole poliittista merkitystä niin kauan kuin kysymys on boikottiin asetetusta linjasta tai karanteeniin laitetusta puolueesta. Toisaalta RKP ei Suomessa nauti edes tuonkaan verran kannatusta mutta on silti epävirallisen perustuslain mukaan pysyvä hallituspuolue (joka voi esittää tietyt poliittiset ehdot kaikille muille hallituspuolueille).

(Sivumennen sanoen: vasemmistopopulismihan voidaan kiteyttää ilmaisuun "verot valtion maksettavaksi".)

Ken keksii, miten oikeistointellektualismi voidaan nyky-Suomessa määritellä, ansaitsee totisesti palkinnon. Toivottavasti ei sentään pelkästään niiden muutaman Halla-ahon suositteleman kirjoittajan (tai - Herra paratkoon - nettikirjoitajan) kautta.

Ei ole minun vikani, jos uutisia pitää lukea rivien välistä kuten Pravdaa Neuvostoliitossa.

Minä lähinnä ihmettelen, miksi kukaan lukee suomenkielisiä uutisia tai seuraa suomalaista mediaa, mikäli ei ole pakko. Masokismista? Pikemminkin ylemmyydentunnosta ja itsetyytyväisyydestä, joka syntyy helppoudesta ampua ilmeiset vääristelyt alas ja erottaa taustalta propagandan sanoma. Sitten niitä voidaan yhdessä mähkiä samanmielisten nettiystävien kanssa - se on sitä mediakriittisyyttä... Terapeuttista epäilemättä (niin kuin vähän kaikki nykyään), mutta hedelmätöntä. Koneisto jauhaa eteenpäin välinpitämättömänä.