perjantaina, toukokuuta 28, 2010

Sananvapauden loppua odotellessa

Nimimerkki Tiedemies, joka on usein kommentoinut tässä blogissa ja osin leimautunut sen ansiosta hompanssien sympatiseeraajaksi, noteerasi kommenttini Hätäpäiden Kalinaa -blogissa. Kyseisessä kommentissa sanoin seuraavaa:

”Jos ja kun laki tulee voimaan, Mika Illman, Ilari Hannula ja Tuija Brax ovat vapaata riistaa. He loivat tyrannian Suomeen.”

Nimimerkki Tiedemies oli omassa lukemisen arvoisessa blogissaan sanonut asiasta paljolti samanlaista juttua, jonka itsekin voisin allekirjoittaa. Kuitenkin hän tulkitsi, että olisin esittänyt tappouhkauksen edellisessä sitaatissa mainittuja henkilöitä kohtaan.

Kirjoituksessaan nimimerkki Tiedemies kertoo huolistaan konservatismin suhteen. Valehtelisin, jos väittäisin, että hänen huolensa olisivat täysin tuulesta temmattuja. Kuitenkin hänen huolenaiheidensa perimmäinen syy löytyy modernista vasemmistoliberalismista ja sen pyrkimyksestä mielipidemonopoliin vaientamalla erimieliset äänet rangaistuksen uhalla. Tämän kyseinen kirjoittaja myöntää itsekin blogissaan ainakin epäsuorasti.

Tiedemies myös arvelee, että edellä mainittu sitaattini osoittaa, että minä ja ”kaltaiseni” yritämme oikeasti saada fasismin Suomeen, kun taas nimimerkki Tiedemies ei halua fasismia ja kertoo sen ääneen blogikirjoituksessaan.

Right to bear arms

Omaksi puolustukseni sanon, että kirjoitin yllä mainitun sitaatin samassa hengessä, kuin Yhdysvaltojen perustuslain toinen lisäys on kirjoitettu. Lupa kantaa aseita perustuu siihen, että aseiden avulla voidaan tarvittaessa kumota epäoikeudenmukainen hallinto.

Jos ja kun Illman ja kumppanit saavat sananvapauden rajoituksensa voimaan, on täysin perusteltua ajatella, että Illman Demla-kavereineen on perustanut tyrannian, jonka kumoaminen on oikeutettua tarvittaessa vaikka väkivaltaisesti. Tähän yksi sananvapauden tuhon arkkitehdeistä, oikeusministeri Tuija Brax varmaankin sanoisi, että tämä on vain Suomi eikä täällä tapahdu mitään sellaista.

Kunnioitan nimimerkki Tiedemiestä, koska hän ideologisesta vastenmielisyydestään huolimatta hyväksyy oikeuteni ilmaista vapaasti omia mielipiteitäni. Vaikka en vastaakaan nimimerkki Tiedemiehen kaikkiin viesteihin, se ei tarkoita, että olisin aina hänen kanssaan samaa mieltä. Ideologisena "vihollisena" kyseinen nimimerkki on ansainnut kunnioituksen ajoittaisista olkiukoistaan huolimatta.

15 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Ihmettelen samaa asiaa.

Minusta tuo väkivaltasyytös on törkeä enkä tajua miksi juuri TM syyllistyy siihen Tosin syy voi olla keskustelun tarkoituksellinen avaaminen, koska keskustelu kuitenkin elää verkossa.

Vasarahammer kirjoitti...

Täytyi vähän lieventää jyrkimpiä ilmaisuja, joita tuohon kirjoitukseen pääsi lipsahtamaan.

Ei TM:n väkivaltasyytös ole törkeä, koska itse sitä kommenttia kirjoittaessani tiesin, että viesti voidaan ymmärtää myös tuolla tavalla.

Imulippo kirjoitti...

"Jos ja kun Illman ja kumppanit saavat sananvapauden rajoituksensa voimaan, on täysin perusteltua ajatella, että Illman Demla-kavereineen on perustanut tyrannian, jonka kumoaminen on oikeutettua tarvittaessa vaikka väkivaltaisesti."

Se on ehdottomasti viimeinen tippa kun valtiovalta alkaa karsimaan kansalaistensa poliittisia vaikutusmahdollisuuksia. Valtiovalta, joka noin tekee, pyytää tulla vaihdetuksi. Väkivalta ei ole ikinä yhteiskunnassa toivottavaa mutta joissain tapauksissa se voi olla se pienimmän haitan tie, keino välttää vielä haitallisempi väkivalta- ja alistustilanne. Koko kansan alistava totalitarismi on aina yksilötason tragediaa suurempi haitta. En tällä tarkoita sitä, että enemmistöllä olisi jokin oikeus polkea vähemmistöt jalkoihinsa rationaalisin perustein, vaan sitä, että ehkä poliitikoiden henkilökohtainen vastuu olisi se juttu, millä lyhyen aikavälin tuloksen arvostamisen sijaan valtiota alettaisiin hallinnoimaan kuin perheyritystä.

Ilmeisesti arkadianmäellä ollaan päättelyssä päädytty nyt siihen, että koska äänestyspakon ehdotuskaan ei herättänyt sen suurempaa älämölöä, voidaan ihan hyvin pelkällä ranneliikkeellä de facto kumota joitain perustuslain kohtia joita kansalaiset eivät ansaitse. Ja tuo onkin itseasiassa täysin oikea, looginen johtopäätös kansalaispassiivisuuden havainnoinnin tuloksena mutta samaa kylmää loogisuus-realismia ei selvästikään ole noudatettu niissä kustannuslaskelmissa, joissa kansalaisten järjestämä vallanpalautus oletettavasti aiheuttaa erinäisiä sivukuluja. Ne tosin voidaan kattaa helposti vuoden-parin ulkomaan kehitysavulla mutta vallanvaihto ilman motiivin vaihtoa kansan enemmistön kannattamalla vaihtoehdolla johtaa vain toiseen yhtä paskaan hallintoon. Siksi en edes opportunistisesti ajatellen näe ennenaikaisilla vaaleilla saavutettavan mitään nykyistä parempaa.

Kari kirjoitti...

Ruotsissa muutetaan parastaikaa perustuslakia siten, että degraatio saa lainsuojan, Ruotsin kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia vähennetään ja poliitikkojen vastaavasti lisätään. Turvapaikan saaneet, jopa laittomat maahanmuuttajat tehdään kansalaisten kanssa tasa-arvoisiksi.

Hyvästi Ruotsi.


”Etniska, språkliga och religiösa minoriteters möjligheter att behålla och utveckla ett eget kultur och samfundsliv ska främjas.”

http://www.friatider.se/riksdagen-andrar-grundlagen

Svenskar får samma rättigheter som illegala invandrare
Regeringsformen ändras också så att den i flera fall inte längre endast omfattar svenska medborgare. Konsekvent byts ordet ”varje medborgare” ut mot ”var och en” i den svenska författningen. På så vis omfattas invandrade utlänningar, legala såväl som illegala.

http://www.document.no/2010/05/sverige_skriver_flerkulturens.html

Vasarahammer kirjoitti...

Miksi kukaan äänestää poliitikkoja, jotka asettavat oman maan kansalaiset samanarvoiseen asemaan muukalaisten kanssa?

Tämä on suurempi ongelma kuin se, miksi Brax toimii kuten toimii. Braxia ei kukaan vastusta eivätkä hänen toimensa herätä vastareaktioita kansalaismielipiteessä.

Kari kirjoitti...

Vasarahammer sanoi...

Miksi kukaan äänestää poliitikkoja, jotka asettavat oman maan kansalaiset samanarvoiseen asemaan muukalaisten kanssa?

Kari: Älä muuta sano. Itse en äänestä ylipäätänsä ollenkaan.
Toiminta saa yhä enemmän valtiopetoksen piirteitä:

"Valtiopetos on rikos, joka loukkaa valtion alueellista koskemattomuutta tai oikeudellista järjestystä. Olennainen ero maanpetokseen on se, että valtiopetoksessa rikos tehdään yhteiskuntajärjestystä vastaan toimimatta vieraan valtion hyväksi."
Wiki.

Valtiopetos toiminnasta on lyhyt matka aseelliseen toimintaan; sekä viranomaisten, että aseistettujen siviili militioiden.

Valkea kirjoitti...

Nim. tiedemies viljelee joka puolelle väitteitään fasismista ja väkivallasta. Se on niin silmiinpistävää, että kyse saattaa olla jonkinlaisesta psykologisesta "pakkoliikkeestä". Ehkäpä esim. joku nim. tiedemiehen isovanhemmista oli fasisti tai natsi, ja nyt liberaali nim. tiedemies "kompensoi" ja "egalitarisoi" sitä syyttämällä muita fasisteiksi.

Mitä tähän tapaukseen tulee, olemme pikku hiljaa siirtymässä kohti kovaa diktatuuria. En ihmettele, jos se kirvoittaa kärkeviä kommentteja.

Tiedemies kirjoitti...

Täytyy myöntää, että olen vähän kummissani siitä, miten voimakkaasti tartuitte siihen komenttiin.

Minusta ilmaisu "ovat vapaata riistaa" oli erittäin kyseenalainen tilanteessa, jossa oletettavasti yksi merkittävimmistä perusteluista joilla tällainen pöyristyttävä laki tullaan ajamaan, on, että verkossa uhkaillaan poliitikkoja.

Kyllä minä ymmärrän aivan hyvin, ettei nimimerkki Vasarahammer kokolailla varmasti ole niitä tyyppejä, joiden suhteen pitäisi olla huolissaan tällaisissa asioissa. Politiikassa kuitenkin kaikki on sitä miltä se näyttää tai se laitetaan näyttämään siltä.

Olen oppinut erottamaan tietyn joukon blogikirjoittajia, kuten Vasarahammer ja muutamat hänen kommentoijansa, sen tarkemmin erottelematta, joilla on paljon mielekästä ja tärkeää sanottavaa näistä asioista, vaikka laajemmin en näkökulmaa jaakaan.

Minusta tuntuu kuitenkin, että tässä "porukassa" - jota siis en pidä minään natseina tai fasisteina, korostan - ei usein huomata sitä, että käytän värikkäitä ilmaisuja yleensä ikäänkuin peilatakseni kommenttien ja kirjoitusten sävyä ja tuodakseni esiin sen, miltä ne näyttävät "vasemmistoliberaalin" silmin.

Kuten sanoin toisaalla, olen yhtä pöyristynyt ja kauhuissani tästä kehityksestä kuin tekin. Minä kuitenkin pidän kaikenlaista autoritaarisuutta ongelmana, ja koen joidenkin kommenttien ja kirjoitusten pohjalta, että kaikki konservatiiveiksi itseään tituleeraavat eivät pidä.

Tiedemies kirjoitti...

Valkean "psykoanalysointiin" vastaan, että jos reagoin toisinaan hieman traumatisoituneen oloisesti, tällä on kieltämättä henkilöhistoriallisia taustatekijöitä. Minun nuoruudessani uusnatsijengit terrorisoivat nuoria kotipaikkakunnallani. Tämä johti jopa yhden ihmisen kuolemaan 90-luvun alussa. Itsekin jouduin tällaisen jengin pahoinpitelemäksi pariinkin otteeseen.

Joskus kun olen Hommafoorumin viestejä lukenut - nämä kommentoijat tässä nyt eivät tietenkään ole sellaista sakkia - ovat iskulauseet ja symbolit muistuttaneet hämmästyttävän paljon tamperelaisten skinheadien vastaavia.

Ymmärrän toki, ettei ole mitenkään reilua pitää teitä asiallisia kommentoijia tästä vastuullisina, mutta toisaalta näissä kirjoituksissa leimataan usein aivan samaan tapaan minun koko arvomaailmani ikäänkuin vastuulliseksi Braxin ja kumppanien hölmöilyistä.

Kari kirjoitti...

Tiedemies:" Minusta ilmaisu "ovat vapaata riistaa" oli erittäin kyseenalainen tilanteessa, jossa oletettavasti yksi merkittävimmistä perusteluista joilla tällainen pöyristyttävä laki tullaan ajamaan, on, että verkossa uhkaillaan poliitikkoja."

Kari: Se on realiteetti, jolle pakkolakien runnojat itsensä alistavat. He ovat valinneet olla välittämättä hallitsemiensa ihmisten mielipiteistä ja eduista, ja luonnollisesti kantavat yhteiskuntarauhan murentamisen väistämättömät seuraukset, joihin kuuluu aikanaan myös poliittiset murhat.
Kyseessä ei ole uhkaus, vaan valitettavien realiteettien vastahakoinen toteaminen ja myöskin profetia tulevasta.

Tiedemies kirjoitti...

Minusta taas tuollaiset ilmaisut tuovat mieleen a) että ilmaisun käyttäjä on vahingoniloinen tällaisten lakien säätämisestä ja b) ilmaisun käyttäjä tähän liittyen ikäänkuin haluaa laittaa "vettä myllyyn".

Minusta yllä esitetty tulkinta ja kokonainen merkintä minun yksittäistä kommenttiani kommentoimaan oli hieman erikoinen reaktio. En toki paheksu sitä mitenkään erityisemmin, mutta pidän vähintään kummallisena sitä, että minä olisin väittänyt vasaran esittäneen "tappuhkauksen".

Sanoin, että tällainen ilmaisu voidaan tulkita uhkauksena, ja että sellaisten ilmaisujen käyttäminen edistää mielestäni tuollaisten lakien ajamista Suomessa.

Suomen poliittinen ja julkinen keskustelukulttuuri on yhtääältä voimakkaasti konsensushakuinen ja toisaalta melko auktoriteettivetoinen. Vuodesta toiseen poliisi yms. auktoriteetit äänestetään luotettavimmiksi tahoiksi.

Kun tähän yhdistyy suomalaisen kulttuurin melko ambivalentti suhde väkivaltaan, niin poliittisesti arkaluontoisissa kysymyksissä mennään äkkiä sille linjalle, että näkyvät "väärien" mielipiteiden ilmaisut johtavat voimakkaisiin vihanpurkauksiin.

Esimerkiksi 90-luvulla oli ihan tavanomaista että huumeiden laillistamista tai huumausainelainsäädännön höllentämistä julkisesti kannattaville henkilöille sateli tappouhkauksia. Koska kyseessä oli "virallisen totuuden" vastainen mielipide, ei poliisi ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Sensijaan tällaisia mielipiteitä esittäviä ratsattiin, he saivat potkuja työpaikoistaan jne. Myös silloin kaavailtiin lainsäädäntöä, jolla huumeista "positiiviseen sävyyn" puhuminen kriminalisoitaisiin.

Maahanmuuttokritiikin kohdalla on nyt jotakuinkin samalla tavalla. Ainoana erona on, että mamu-kriittiseltä suunnalta on ihan oikeasti tullut erilaisia väkivallalla tms. uhkailemisia poliitikkojen suuntaan.

Itse puolustan sananvapautta kummassakin ilmiössä tarkalleen samoin perustein ja tarkalleen samalla tavalla. Kummassakaan tapauksessa en mitenkään iloitse siitä, jos sananvapautta kavennetaan, ja kummassakin tapauksessa pidän väkivallalla uhkailun - lievän tai tulkinnanvaraisenkin sellaisen - tuomista keskusteluun (puolin ja toisin) täysin järjettömänä. Tuomitsen sen, koska pidän sellaista uhkana sananvapaudelle aivan samaan tapaan kuin tällaisia lakeja.

En kuitenkaan ole täysin naivi, vaikka siltä ehkä vaikuttaa. Ymmärrän toki täysin, että väkivalta on perimmäinen ja aidoin auktoriteetin muoto, josta kaikki muu auktoriteetti on vain johdannaista. Toisaalta juuri tästä syystä väkivallan ottaminen mukaan argumentiksi tulee rajoittua vain aivan äärimmäisiin tilanteisiin.

Siksi erilaiset "profetiat" tai "historialliset tarkastelut" - joita toki itsekin olen toisinaan esittänyt, kieltämättä - ovat erittäin kyseenalaisia. Ne tulkitaan lähes poikkeuksetta uhkauksina.

Kari kirjoitti...

No itse asun Norjassa, ja sitä ennen mm Ruotsissa.

Kummassakin maassa poliittinen, maaanmuuttoon liittyvä väkivalta on jokapäiväistä arkea, joten ei tarvitse olla kummoinenkaan profeetta nähdäkseen Suomen huomiseen.

Itselläni on takana vankilatuomio 70-luvun Suomesta mielipiteen takia ja vaarini virui Hennalassa 50-vuotta aiemmin teloitettavien joukossa, myöskin mielipiteen takia, joten eivät nämä asiat niin kovin kaukaisia ole.

Valkea kirjoitti...

Off-topic.

Symbolit tiivistävät joskus osuvasti maan tilan:

http://www.alternativeright.com/main/blogs/untimely-observations/the-uk-s-dystopian-olympics/

Koska suomalaiset poliitikot kopioivat uskollisesti ruotsalaisten ja norjalaisten politiikkaa, suomalaisten ei tarvitse pelätä jäävänsä ilman diversiteettikokemuksia:

http://www.amren.com/mtnews/archives/2010/05/norwaysweden_wh.php

Valkea kirjoitti...

Off-topic.

Iloksenne:

http://www.youtube.com/watch?v=IPmjri35cBM&feature=related

Gagarin kirjoitti...

Jos ja kun Illman ja kumppanit saavat sananvapauden rajoituksensa voimaan, on täysin perusteltua ajatella, että Illman Demla-kavereineen on perustanut tyrannian, jonka kumoaminen on oikeutettua tarvittaessa vaikka väkivaltaisesti.

Te sitten jaksatte jauhaa tuosta pikku Illmanista (ja Demlasta!). Kyllä tässä ihan muut tahot ovat tyranniaa pystyttämässä. Oletteko koskaan kuulleet Lissabonin sopimuksesta? Ainakaan oikeistointellektuelli Halla-aho ei sen voimaan astumista edes huomannut eivätkä hänen lukijansakaan. Mikä vallanpitäjien tarkoitus onkin. EU:lla on jo kovat pykälät valmiina mahdollisille kapinoitsijoille, joten varokaa ettei käy niin kuin suomalaisille punikeille vuonna 1918, mikäli joskus pyssysille lähdette. Meinaatteko että on parempi mennä "with a bang" kuin "with a whimper" (niin kuin minä)?

Se on ehdottomasti viimeinen tippa kun valtiovalta alkaa karsimaan kansalaistensa poliittisia vaikutusmahdollisuuksia.

Heh, mitä todellisia poliittisia vaikutusmahdollisuuksia meille sitten on?

Miksi kukaan äänestää poliitikkoja, jotka asettavat oman maan kansalaiset samanarvoiseen asemaan muukalaisten kanssa?

Luuletteko, että sillä ketä äänestämme tai jätämme äänestämättä on nykylänsimaissa mitään merkitystä? Niin kuin Stalin sanoi suomalaisille Moskovassa syksyllä 1939: teiltä ei kysytä.

Ruotsissa muutetaan parastaikaa perustuslakia siten, että degraatio saa lainsuojan, Ruotsin kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia vähennetään ja poliitikkojen vastaavasti lisätään.

Tämä on yleiseurooppalainen ilmiö. Todellisuudessa nykylänsimailla ei ole mitään tekemistä sen hienon "länsimaisuuden" kanssa jonka Pro Western Civilization -tyypit tahtovat puolustaa "islamisaatiota" vastaan. Länsi on jo uponnut, mitään puolustettavaa ei ole, paitsi ehkä oikeutemme häpäistä Jeesusta ja Muhammedia (ja se onkin eräille se pyhin oikeus). Oligarkiahan tämä on. Tulevaisuuden vertailukohdat löytyvät Venäjältä ja Etelä-Amerikasta, tosin Venäjälläkin on pian parempi demokratia- ja sananvapaustilanne kuin täällä.

Turvapaikan saaneet, jopa laittomat maahanmuuttajat tehdään kansalaisten kanssa tasa-arvoisiksi.

Tämä on yleislänsimainen ilmiö. Bush ja McCain, joita eurooppalainen vasemmisto pitää hirveinä natseina, kannattivat voimakkaasti amnestya laittomille siirtolaisille, ja Obama on tietysti samoilla linjoilla.

http://www.alternativeright.com/main/blogs/untimely-observations/the-uk-s-dystopian-olympics/

http://www.amren.com/mtnews/archives/2010/05/norwaysweden_wh.php


Nuo muuten ovatkin sivustoja joille Halla-aho ei uskalla linkittää, koska pelkää että joku Tiedemies saattaisi pitää niitä rasistisina ja fasistisina.

Samantekevää. Minä olen omalta kohdaltani täysin hyväksynyt länsimaiden perikatoon ja tottunut sen ajatukseen siinä kuin ihminen tottuu ajatukseen myöskin omasta lopustaan, joka sekin vääjäämättä on joskus lopulta käsillä. Länsimaiden tuhon näki moni ajattelija yksityiskohtia myöten ennalta jo kauemmin kuin ihmisikä sitten. Niin, onhan tähän ajatukseen ehtinyt jo tottua. On kyllä totta etten ole perheellinen mies (kukapa tässä nyt lapsia tekemään - maahanmuuttajathan kyllä paikkaavat), ja siksi tällainen kevytmielinen asenne on minulle helpompi kuin eräille. Tällä hetkellä tilanne on jo toivoton, mutta ei vielä huolestuttava, kuten iloisessa Itävalta-Unkarissa tavattiin sanoa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Ihan siedettävää vielä toistaiseksi. Hyviä elokuviakin yhä tehdään, joskaan ei enää hyvää musiikkia - se lähti ensimmäisenä.

"Optimismi on pelkuruutta", sanoi Oswald Spengler. Hän kyllä sanoi myös, että meidän velvollisuutemme on kaatua vartiopaikallemme. Sitä en aio tehdä, kiitos vain.