tiistaina, maaliskuuta 16, 2010

Modernin vasemmistoliberaalin prototyyppi

Jos haluaa ymmärtää, mitä tarkoitan puhuessani vasemmistoliberaalista, kannattaa lukea Jukka Relanderin kolumni Uuden Suomen sivustolta. Relanderin tekstistä voi nähdä, mihin suuntaan osa kirkon jäsenistä ja jopa papeista haluaisi kirkkoa viedä. Lisäksi teksti havainnollistaa hyvin modernin vasemmistoliberaalin tapaa hahmottaa arvokysymyksiä.

Relander kehuu uutta arkkipiispaa seuraavasti:

”Mäkinen alkoi ensi töikseen eheyttää kirkkoa. Uusi arkkipiispa puhui sovinnosta ja yhtenäisyydestä.”

Muistaakseni Mäkinen luonnehti itseään tasa-arvoiseksi keskustelijaksi eli sellaiseksi, joka käy mahdollisimman vähän ketään ärsyttävää terapiadiskurssia. Vasemmistoliberalismissa tämä tarkoittaa, että ketään ei loukata. Mielipide-eroja ei ole, jos kaikki ovat yhtä paljon oikeassa.

Relander vetää mutkat suoriksi ja tekee kakkoseksi jääneestä Miikka Ruokasesta huonon häviäjän:

”Ruokanen toimi toisin. Kommentillaan hän alkoi hajottaa kirkkoa heti, kun valkoinen savu suitsusi piipusta. Uskokaa kun sanon, että näissä vaaleissa kirkko voitti. ”

Ruokanen halusi pitää kiinni Raamattuun pohjautuvasta kirkon opista enemmän kuin Mäkinen. Tämän Relander tulkitsee hajottamiseksi. Todellisuudessa Ruokanen toivotti onnea ja siunausta Mäkiselle tulevassa tehtävässään.

Syntiset

Nykypäivänä ei ole itsestään selvää, että kirkon jäsenet pitäisivät kirkkoa moraalisena auktoriteettina eli sellaisena, joka sanoisi, mikä on oikein ja mikä on väärin. On muodikkaampaa määrittää moraalikäsitykset itse kuten Relander. Ihminen on kaiken mitta eikä mitään ihmisen haluja suurempaa ole.

Kirkossa toimii joukko ihmisiä, jotka eivät hyväksy naispappeutta. Näille Relander toivoo kurinpitotoimia:

”Mäkisellä on ollut tiukka linja niitä kohtaan, jotka kieltäytyvät työskentelemästä naispappien kanssa.”

Modernin vasemmistoliberalismin tärkein moraalinen periaate on täydellinen syrjimättömyys. Pelkästään miehille tarkoitettu papin virka edustaa kiellettyä syrjintää. Siksi suvaitsevaisen kirkon on oltava tiukkana syrjintää kannattavia pappeja kohtaan.

Naispappeuden vastustajat toimivat kuitenkin omatuntonsa mukaan, eli heidän opillisen tulkintansa mukaan papin virka kuuluu vain miehille. Voidaan toki väittää, että naispappi ei ole sen huonompi kuin miespappi ja että käytännössä nainen pystyy hoitamaan papin virkaa yhtä hyvin kuin mieskin.

Naispappeuden vastustajat kieltäytyvät yhteisestä jumalanpalveluksesta naispapin kanssa. Relander ja hänen kaltaisensa haluaisivat pakottaa naispappeutta vastustavat miespapit toimimaan omatuntonsa vastaisesti tai häipymään. Relanderin mukaan:

”Papit ovat virkapappeja. He ovat työsuhteessa maalliseen organisaatioon nimeltä luterilainen kirkko.”

Pappi on siis ensisijaisesti työntekijä, jonka tehtävä on totella esimiehiään. Sellaiset asiat kuin kirkon oppi, perinne, Raamatun sana ja omatunto ovat silloin vain tiellä. Toki osa papeista tekee vain työtään mutta useimmat pitävät papin työtä kutsumuksena. Ylin esimies ei siis ole arkkipiispa.

Kaikki pääsevät taivaaseen

Pastori Antti Kylliäinen kirjoitti aikanaan kohua herättäneen kirjan Kaikki pääsevät taivaaseen. Koska syrjintä on pahasta, Jumalakaan ei voi syrjiä ketään. Siksi taivaan portit ovat kaikille avoinna uskon vahvuudesta riippumatta.

Relander kehuu edelleen uutta arkkipiispaa:

”Lisäksi uuden arkkipiispan kristillisen ihmiskäsityksen mukaan armo ja kirkon siunaus kuuluvat jokaiselle, sukupuolisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. ”

Relander voi kuulua kirkkoon ja on ehkä käynyt rippikoulunkin. Kristityksi häntä ei voi sanoa, koska hän ei tunnu näkevän Jumalalla tai Jeesuksen sovitustyöllä mitään roolia. Jos kirkko kieltäytyy siunaamasta homopareja samalla tavalla kuin perinteisiä aviopareja, kirkko syyllistyy syrjintään.

Jos uskoo, että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen Jumalan edessa solmima sopimus, syyllistyy syrjintään. Kyllä kaksi miestä voi yhtä hyvin solmia liiton Jumalan edessä. Mikäs sen estäisi?

Käytännössä miehen ja naisen välinen avioliitto on yhteiskunnan keskeinen instituutio, jonka ylläpitäjänä kirkolla on ollut oma tärkeä roolinsa. Avioliitto pitää yllä yhteiskuntaa, koska se luo pohjan lasten synnyttämiselle ja kasvattamiselle.

Modernille vasemmistoliberaalille tämä on kuitenkin syntiä, koska silloin ne, jotka eivät halua mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, tulevat syrjityiksi. Tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden nimissä avioliitto kuuluu myös heille kirkon siunauksineen päivineen.

Homokammoiset suksikoot kuuseen

Jotain Relanderkin ymmärtää ainakin seuraavan lauseen perusteella:

”Oudointa tässä on kuitenkin se, että toisten tuomitseminen on kristinuskolle täysin vierasta. Kristinusko ei ole tuomitsemisen ja ulossulkemisen, vaan armon ja anteeksiannon uskonto. Kristillinen Jumala on mielivaltainen ja epäoikeudenmukainen rangaistessaan väärintekijöitä rakkaudella.”

Tässä asiassa toivoisin Relanderilta peiliin katsomista etenkin kolumnin loppuosan perusteella. Relander demonisoi suorastaan pöyristyttävällä tavalla niitä, jotka eivät jaa hänen ”suvaitsevaista” arvomaailmaansa:

”Voi olla, että naispappeutta vastustavat homokammoiset lahkolaiset alkavat irtaantua kirkosta. Ja se on ihan hyvä, jos alkavat. Kirkko ei voi loputtomiin katsella helmoissaan tällaisia epäkristillisiä aineksia, jotka pyrkivät puhumaan kristinuskon suulla ja käyttämään sen ääntä, tajuamatta opin sisällöstä mitään.”

Kyllä se on Relander ja hänen kaltaisensa, jotka haluavat oman äänensä kirkon ääneksi. He voivat myös onnistua tavoitteessaan ajaa ”homokammoiset lahkolaiset” ulos kirkosta. Silloin kirkosta jää jäljelle vain tyhjä kuori ilman sisältöä, ja Vapaa-ajattelijat taputtavat karvaisia käsiään.

Suomen Evankelisluterilaista kirkkoa voi pitää eräänlaisena sateenvarjona, jossa kaikenlaiset kristityt voivat toimia saman katon alla niin vanhoillislestadiolaiset kuin Relanderin kaltaiset vasemmistoliberaalit. Jälkimmäisillä tosin tuntuu olevan vaikeuksia suvaita omatuntonsa mukaan toimivia ihmisiä ja niitä, jotka eivät kannata kirkon Raamattuun perustuvan opin hylkäämistä ja korvaamista vasemmistoliberaalilla suvaitsevaisuudella, jossa millään paitsi syrjimättömyydellä ei ole mitään väliä.

26 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Minähän en kuulu kirkkoon, joten en tosta osaa sen enemmän sanoa. Mutta jos ajatellaan tuota Relanderin tyyliä, niin meikäläinenkin vaatii islaminuskoon naispuolisia imaameja ja ajatollaheita. Lisäksi islaminuskon tulee välittömästi hyväksyä homoseksuaalisuus ja kannustaa homo/lesboimaameita tulemaan ulos kaapista.

Jaa, joku mulla tossa ajattelussa kai meni pieleen. Mikähän?

Valkea kirjoitti...

Joo, tuossa on selkeä (osa)kuvaus liberalismista, jota nykyään kaupataan monilla nimillä ja kaikkialla, myös kristinuskon nimellä. Löysää avuttomuutta, kaiken suvaitsemista, toisen posken kääntämistä, rangaistusten puuttumista jne., eli kristinuskon tekemistä tyhjäksi. Kristinuskon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Ps., ateistit, yllä olevassa ei ole kirjoitusvirhettä. Toisen posken kääntäminen ei kuulu kristinuskoon.

Tiedemies kirjoitti...

En ota kantaa kristinuskoon, tai Valkean trollaamiseen, koska mielestäni ei ole mielekästä kommentoida sellaisen oppijärjestelmän sisältöä, jota en pidä ylipäätään millään tavalla mielekkäänä.

Sensijaan kummaksun sitä, miksi Relander ei muka olisi kristitty, jos hän kuuluu kirkkoon, lausuu uskontunnustuksen ja käy ehtoollisella. Ymmärtääkseni ihmisen mielipiteet eivät vielä sinänsä tee ihmisesti ei-kristittyä.

Omalta kohdaltani en ole kiinnostunut kirkon sisäisistä riidoista, eikä mielestäni ole mielekästä, että kävisin ateistina ja kirkkoon kuulumattomana esittämään minkäänlaisia mielipiteitä siitä, kuka siellä on arkkipiispana tms. Pidän sellaisia ateisteja jotenkin outoina, jotka ottavat voimakkaasti kantaa tällaisiin asioihin. Ihmisten taikauskot ja niiden ympärille rakennetut palvontakoneistot ovat näiden ihmisten oma asia.

Sinivihreä kirjoitti...

Kirkon tulisi tosiaan valita, noudattaako se yhteiskuntamme liberaaleja arvoja ja pysyy etuoikeutettuna valtiokirkkona vai katkaiseeko se valtion ja kirkon yhteyden, jolloin sen ei tarvitse välittää syrjimättömyysperiaatteista. Itse kannatan liberaalina valtiokirkkona pysymistä, se on yhteiskunnan ”uskonnollisen koossapysyvyyden” kannalta paras ratkaisu.

Pappeuden suhteen Relander on oikeassa: Raamattu ei puhu pappeudesta mitään, ei mies- eikä naispappeudesta. Pappeus se vasta ihmisen keksintöä onkin. Samoin ”nainen vaietkoon seurakunnassa” –töksäytys tarkoitti kirkkoyleisön joukossa olevia naisia, siinä tarkoituksessa että saarnan aikana ei saa rupatella muuta. Samanlainen rupattelukielto olisi voitu asettaa miehillekin, jos Paavalilla olisi ollut kokemusta häiritsevistä miesrupattelijoista. Nykypäivänä olisi ainakin minun helpompi kuvitella asia niin päin, että naiset kuuntelevat saarnaa tarkkaavaisemmin kuin miehet, joita uskonto ei yleisesti ottaen niin paljon kiinnosta ja jotka ovat lähteneet kirkkoon lähinnä koska vaimo pakotti.

Teologisesti saa kiistoja toki olla, ja naispappeusasia on vain yksi sellainen, joten siinä mielessä pitäisi suvaita myös naispappeutta vastustavia miespappeja. Mutta koska kirkko nauttii valtiokirkon eduista, on ihan loogista että sen on seurattava samoja sääntöjä kuin muu yhteiskunta syrjimättömyysasioissa.

Tiedemies kirjoitti...

Kirkon tulisi tosiaan valita, noudattaako se yhteiskuntamme liberaaleja arvoja ja pysyy etuoikeutettuna valtiokirkkona vai katkaiseeko se valtion ja kirkon yhteyden, jolloin sen ei tarvitse välittää syrjimättömyysperiaatteista. Itse kannatan liberaalina valtiokirkkona pysymistä, se on yhteiskunnan ”uskonnollisen koossapysyvyyden” kannalta paras ratkaisu.

Minusta on oikeastaan yhdentekevää, ovatko yhteiskunnan arvot 'liberaalit' ja noudattaako kirkko niitä vai ei. Itse ajattelen täysin päinvastoin, siis toivon, että kirkko erotetaan valtiosta, koska valtion tehtäviin ei mielestäni kuulu uskonnollisten oppien tukeminen ja etuoikeuksien antaminen uskonnollisille ryhmille.

Jos ihan rehellisiä ollaan, olen siinä mielessä Valkean ja Vasarahammerin kanssa samaa mieltä, eli pidän kristinuskon ja liberaalin maailmankuvan ristiriitaa melkoisena. Kristinusko, kuten yleensäkin heimo- ja etnouskonnot, perustuvat ulkopuolisten vihaamiseen tms syrjintään.

Kristinuskon "armon" käsite on toki koodattu sen pyhiin kirjoihin, mutta erityisesti protestanttisten valtionkirkkojen lähtökohtina oli aikanaan kerätä resursseja valtiolle erilaisia sotia varten, nyt niillä ei oikein ole tuota roolia, joten ne voitaisiin yhtä hyvin lakkauttaa.

IDA kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
IDA kirjoitti...

"Samoin ”nainen vaietkoon seurakunnassa” –töksäytys tarkoitti kirkkoyleisön joukossa olevia naisia, siinä tarkoituksessa että saarnan aikana ei saa rupatella muuta.

Tulkinta tuokin, mutta pelkkä tulkinta kuitenkin. Aika oleellinen ero katolilaisten ja ortodoksien suhteen on se, että he ottavat myös tradition vakavasti. Se, että Raamatussa ei anneta suoraan pappeuden sääntöjä - tosin VT:ssä annetaan kyllä - ei merkitse sitä, että alkukirkolla ei olisi ollut tietoa pappeudesta.

Katolinen kirkko on siitäkin mukavampi, että se antaa seurakuntalaisille selkeän ja yksityiskohtaisen tiedon siitä mihin pappeus perustuu ja mitä se on:

Pappeus ja sen perusta.

Luterilainen kirkko taas tarjoaa seurakuntalaisille keskustelua siitä mitä pappeus heidän fiilistensä mukaan voisi olla vaikka toki sosialistinen lainsäätäjä itse asian lopulta ratkaisee ;)

Vasarahammer kirjoitti...

"Valkean ja Vasarahammerin kanssa samaa mieltä, eli pidän kristinuskon ja liberaalin maailmankuvan ristiriitaa melkoisena."

Ymmärrätkö myös, mitä eroa on modernilla vasemmistoliberalismilla ja klassisella liberalismilla?

"Kristinusko, kuten yleensäkin heimo- ja etnouskonnot, perustuvat ulkopuolisten vihaamiseen tms syrjintään."

Tämä taas on virheellinen käsitys. Kristinusko on universalistinen uskonto, jossa on puutteita tuolla heimo-/etnopuolella.

Osittain siksi perinteisen kristinuskon pelastussanoman hylännyt mutta sen etiikan omaksunut vasemmistoliberalismi on niin tuhoisa ideologia.

Sinivihreä kirjoitti...

Osittain siksi perinteisen kristinuskon pelastussanoman hylännyt mutta sen etiikan omaksunut vasemmistoliberalismi on niin tuhoisa ideologia.

Miksi kristillinen etiikka ilman pelastussanomaa on tuhoisa ideologia? Avaisitko tuota hiukan, kiitos.

Siksikö, että se tarjoaa armoa liian monille?

Tiedemies kirjoitti...

Ymmärrätkö myös, mitä eroa on modernilla vasemmistoliberalismilla ja klassisella liberalismilla?

Kysymys kuuluu oikeammin, ymmärtävätkö muut tässä keskustelussa osalliset. Itse pidän eroa päivänselvänä. Pidän kuitenkin kristinuskoa pääpiirteittäin myös klassisen liberalismin vastaisena ja itseasiassa sen oppi on olennaisesti lähempänä vasemmistoliberalismia kuin klassista liberalismia.

Klassinen liberalismi sisältää esimerkiksi täydellisen uskonvapauden, luonnonoikeudellisen näkökulman, erittäin laajan omistusoikeuden, sananvapauden jne. (Jotta asia ei olisi kovin epäselvä, omat näkemykseni ovat pääsääntöisesti lähempänä klassista kuin "vasemmistoliberaalia", vaikken pidäkään itseäni liberaalina tai libertaarina. Pidän vapauden ja tasa-arvon kaltaisia käsitteitä pääsääntöisesti epämielenkiintoisina, koska ne eivät oikeastaan tarkoita mitään.)

Oma vetoni etnouskonnosta oli itseasiassa pelkkä provokaatio, halusin saada teidät konservatiivit puhumaan ristiin. Tosiasia on, että parituhatta vuotta vanhat - ja osin tietysti sitä vanhemmatkin - pyhät kirjoitukset eivät anna kovin mielenkiintoisia näkökulmia siihen, miten homoseksuaalisuuteen tms. pitäisi suhtautua nykypäivänä, kun maailma on, sanoisinko toisenlainen. Lisäksi pidän jotenkin epäolennaisena mitä kirkko asiasta ajattelee, tai oikeastaan, sen pitäisi olla epäolennaista. Uskikset päättäköön keskenään miten makaavat.

IDA kirjoitti...

Tämä taas on virheellinen käsitys. Kristinusko on universalistinen uskonto, jossa on puutteita tuolla heimo-/etnopuolella.

Nimenomaan juuri näin on. Noiden puutteiden ratkaiseminen on myös vaikeaa ja maailmanlaajuisen kirkon - siis kaikki kristilliset kirkot - sisäiset teologiset ristiriidat aiheutuvat hyvin pitkälle juuri tuosta ongelmasta.

Itse asiassa esimerkiksi Kiina olisi tänään todennäköisesti kristillinen, jos Paavi olisi aikanaan hyväksynyt esi-isien ja keisarin palvonnan. Jesuiitat yrittivät monin tavoin selittää niiden olevan kulttuurisia, ei uskonnollisia menoja, mutta Paavi oli toista mieltä ja jesuiitat saivat lopulta pakata kassinsa ja lähteä Kiinasta.

Nykyäänhän jesuiitat kai aika yleisesti ovat vasemmistoliberaaleja, mikä on sääli. Esimerkiksi Vapautuksen teologia on heidän heiniään, mutta toisaalta on muistettava, että se nousee oloista, jotka länsimaihin verrattuna ovat käsittämättömän kovia. Eli tavallaan se mikä joissain oloissa on paikallisesti järkevää ja oikein, muuttuu länsimaisessa aatemyllyssä vasemmistoliberalismiksi, joka on osa länsimaiden sisäistä, poliittista valtakamppailua.

Jotain tommosta. :)

Valkea kirjoitti...

Nim tiedemiehen, joka työkseen kirjoittelee ja kommentoi mm. maahanmuuttokriittisille blogeille, on turha puhua muille "trollaamisesta". Hänen henkilökohtainen kaunaisuutensa ei toki ole mitään uutta.

Valkea kirjoitti...

Re: nim. t.

"Ihmisten taikauskot ..."

Todista tuo tieteellisesti, kiitos. Jos maailmankuvasi on täsmälleen tieteen mukainen, et voi ottaa tuohon kantaa suuntaan tai toiseen (viittaus: Jumalan tai Jumalan olemassaolon suora tutkiminen). Mielipiteitä sinulla(kin) toki voi olla.

Jumalasta on epäsuoria todisteita fysiikassa/ tähtitieteessä, ja voimme käsitellä ne uudestaan, jos haluat.

Valkea kirjoitti...

Kysyisin vielä IDAlta, mihin hän perustaa raamattuun tukeutuen sen, että kristinusko on *opeiltaan* universaali uskonto (universaali lähetyskäsky ei ole yhtä kuin universaali sisältö)? Jätettäköön tästä pois laskuista se, mitä establishmenttikirkko on, koska kirkon universaalit valtatavoitteet usein vääristävät raamatuntulkintaa.

IDA kirjoitti...

No siis Jumala on luonut maailman. Tämä tekee kristinuskosta auttamatta universaalia. Kaikki partikularismi on seurausta syntiinlankeemuksesta. Se voi olla hyvää tai pahaa, mutta sitä ei ollut ennen syntiinlankeemusta ja se on olemassa vain tuomiopäivään asti. Eli tässä nyt vain ollaan hyvän ja pahan välisessä, universaalissa sodassa kukin omissa partikulaareissa poteroissaan ;)

Tämä on ihan fundamentaalinen ja yleinen näkemys. Aatteiden universaaliuden kanssa sillä ei tietenkään sinänsä ole mitään tekemistä.

IDA kirjoitti...

TM:


Sensijaan kummaksun sitä, miksi Relander ei muka olisi kristitty, jos hän kuuluu kirkkoon, lausuu uskontunnustuksen ja käy ehtoollisella. Ymmärtääkseni ihmisen mielipiteet eivät vielä sinänsä tee ihmisesti ei-kristittyä
.

Relander kuitenkin ottaa tuossa kirjoituksessaan sellaisen teologisen kannan, että sekä idän, että lännen suuret kirkot olisivat kristillisen opin vastaisia ja ne voisivat erota oikeasta kristillisestä kirkosta, joka noudattaa Relanderin teologisia näkemyksiä.

Tuolla perusteella Relanderia voi pitää korkeintaan jonain ahdasmielisenä ja nurkkakuntalaisena lahkolaisena. Mitä hän toki onkin.

Tiedemies kirjoitti...

Nim tiedemiehen, joka työkseen kirjoittelee ja kommentoi mm. maahanmuuttokriittisille blogeille,

Ei sillä, että se mitenkään asiaan liittyisi, mutta seuraan tasan neljää tämän "genren" blogia säännöllisesti: Tätä, IDA:n blogia, Kansankokonaisuutta ja Takkirautaa.

Jos kirjoittelee juttuja liberaalien salaliitoista ja jotain arjalaisjuttuja, niin kannattaa varautua siihen, että näistä jutuista joskus vähän piikitellään. En minä kaunaa kanna.

Valkea kirjoitti...

Re: nim. tiedemies, sinun pitäisi kysyä itseltäsi, miksi liberaali näkemyksesi vaatii säännöllistä valehtelua (tällä kertaa liberaalien salaliitto ja arjalaiset), mutta meidän konservatiivien politiikka ei.

IDA,
Syntiinlankeemus on vertauskuvallinen esitys ihmisen siirtymisestä sääntelemättömästä luonnonvaraisesta elämästä järjestäytyneeseen pääosin kirjallisten sääntöjen ja lakien säätelemään elämään (hyvän ja pahan tarkka ja pysyvä määrittely). Kuoleman jälkeinen elämä edustaa elämänmuotoa, jota maanpäällä ei ole koskaan ollut. Kristinusko itsessään on universaalia partikularismia, eli partikularistinen esikuva (Jeesus, ja hänen elämänsä, toimintansa ja opetuksensa), jota käskettiin myöhemmin levittämään universaalisti.

IDA kirjoitti...

Luotan tässä asiassa Pyhän Tuomas Akvinolaisen, Pyhän Ignatius Loylan ja kumppaneiden näkemyksiin ja omaan uskooni.

Ei nyt teologiaa viitsisi alkaa vääntämään, kun ei osaa, mutta hierarkkisesti harmoninen maailmankaikkeus tietenkin järkkyi enkelten kapinasta, joka oli ensimmäinen synti ja jatkuu edelleen. Kertomuksena syntiinlankeemus, joka oli toinen synti, on tietenkin vertauskuvallinen, mutta itse tapahtumana täysin todellinen.

Olen tullut siihen tulokseen, että on turha elätellä modernistisia näkemyksiä asioista, jotka ovat totta sellaisenaan. Ei sillä mitään voita :)

Valkea kirjoitti...

No, joka tapauksessa, off-topic.

Kirjoitin pienen yhteiskunta-analyysin useammassa kommentissa seuraavaan ketjuun. Alussa on hiukan luettelomaisempaa, mutta selkenee loppua kohti.

http://hommaforum.org/index.php/topic,25123.msg337407.html#msg337407

Tiedemies kirjoitti...

nim. tiedemies, sinun pitäisi kysyä itseltäsi, miksi liberaali näkemyksesi vaatii säännöllistä valehtelua (tällä kertaa liberaalien salaliitto ja arjalaiset), mutta meidän konservatiivien politiikka ei.

Liberaalien salaliitto ja arjalaiset ovat tietysti yliampuvavia, satiirisia määreitä. Konservatiivisia näkemyksiä on monenlaisia. Omaasi olen jo pidempään epäillyt jonkinlaiseksi parodiaksi, siksi irvikuvallinen se on. Jos sinua kovasti häiritsee, voin pitäytyä kommentoimasta sitä. Henkilökohtaisuudet, joita jatkuvasti suollat, ovat lähinnä ikävystyttäviä.

Valkea kirjoitti...

Nim. tiedemies, olen aina uskonut siihen, että olet täysin tosissasi kirjoituksissasi kun vedät murhan, veren ja irtonaiset ruumiinjäsenet (natseja ja keskitysleirejä unohtamatta) mukaan mihin tahansa rauhalliseen keskusteluun. Esim. tässä keskustelussa, jonka muut aloittivat, ja jossa nim. tiedemies oli jälleen kerran keinotekoisesti raahannut mukaan natsit ja keskitysleirit, esitin pragmaattisen kannatuksen sille politiikalle, jota Suomen armeija noudattaa sotatilanteiden äärioloissa:

"Nim. Tiedemies muistuttaa jälleen kerran siitä liberaalien synnistä, että omasta hemmotellusta ja turvatusta positiosta syydetään holtittomasti moraalista paheksuntaa niiden päälle, jotka ovat taistelleet suomalaisten elämän ja olemassaolon puolesta helvetin keskellä.

"Riitaojat", jotka ovat aidosti kyvyttömiä, voidaan laittaa vaatimattomampiin tehtäviin, esim. muonankuljettajiksi, muut ansaitsevat tilanteen vaatimat rangaistukset."

Ja nim. tiedemies vastaa:

"Valkean kommentti taas on hyvä esimerkki konservatismiin sisäänrakennetusta kuoleman ja vihan hekumasta, suoranaisesta murhanhimosta ja vimmasta. ..."

Jne. Jep, tällaista se aina on. Lukekaa koko ketju, jos haluatte. Keskustele siinä sitten.

https://www.blogger.com/comment.g?blogID=33337537&postID=4541902027220968624

Tiedemies kirjoitti...

LOL.

Ei kaikki tietysti tykkää, eikä sellaista voi odottaakaan. Toivottavasti eivät kuitenkaan lähde lopettamaan liberaalien oikeutta elämään, kuten eräs nimeltämainitsematon kommentaattori sanoisi.

IDA kirjoitti...

Toivottavasti eivät kuitenkaan lähde lopettamaan liberaalien oikeutta elämään, kuten eräs nimeltämainitsematon kommentaattori sanoisi.

Eiköhän se tee vain hyvää liberaalien kunnolle, kun lapiolla kaivetaan Kymijoen kanavaa ikiroutaiseen maaperään. ;)

Tiedemies kirjoitti...

Ei tällaisista kynäniskoista taida olla kanavia kaivamaan, keripukki, riisitauti ja keuhkotauti vievät viikossa.

Kari kirjoitti...

Tuota, olisi hyvä muistaa, että kristillisyys ei ole alkukristillisyyttä, vaan antikristillisyyttä, joten Relanderin mielipiteet ovat sitä syvintä itseään, eli kristillisyyttä.