torstaina, helmikuuta 04, 2010

Valehtelemisen taito

Toimiva propaganda ei edellytä suoraa valehtelua. Itse asiassa räikeät valheet vain heikentävät sen tehoa. On paljon tehokkaampaa kertoa vain osa totuudesta ja jättää osa kertomatta. Näin propaganda sisältää riittävästi totuuden siemeniä, ja uskottavuus säilyy.

Propagandaan voi myös sisällyttää uhkakuvia, jotka toteutuessaan ovat pelottavia mutta joiden toteutumistodennäköisyyden ei tarvitse olla erityisen suuri. Ilmastonmuutokseen liittyvässä uutisoinnissa merenpinnan nousuun ja jäätiköiden sulamiseen liittyvät uutiset tehoavat, koska ne jäävät ihmisten mieliin, vaikka ne myöhemmin osoitettaisiinkin perusteettomiksi.

Climategate

Taitavalla uutisoinnilla myös edistettävän asian kannalta epäsuotuisat uutiset voidaan neutraloida. Itä-Anglian ilmastotutkimusinstituuttiin tehty tietomurto ja sen myötä paljastuneet tutkijoiden sähköpostiviestit kertovat tiedon pimityksestä, vertaisarvioinnin manipuloinnista ja tutkimustiedon vääristelystä halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Helsingin Sanomat on uutisoinnissaan vältellyt kertomasta sähköpostien sisällöstä ja kääntänyt huomion siihen, miten tiedot on hankittu. 1.2. lehti kertoi ”brittiväitteestä”, jonka mukaan tietomurto olisi ollut vakoilijoiden työtä. Uutisesta löytyy myös linkki alkuperäiseen englantilaisen Independent-lehden juttuun, jossa Tony Blairin hallituksen tiedeneuvonantaja Sir David King väittää puhtaasti omien spekulaatioidensa perusteella, että ulkomaalaiset tiedustelupalvelut ovat tietomurron takana. Vaihtoehtoisena teoriana King esittää, että amerikkalaisperäinen lobbausryhmä on rahoittanut yksityisiä hakkereita, jotka ovat toteuttaneet tietovarkauden.

Artikkelissa ei esitetty ainuttakaan todistetta tiedustelupalveluteorian puolesta vaan pelkästään Sir Davidin arveluita. Jutun todenperäisyys lepäsi ainoastaan Tony Blairin neuvonantajan arvovallan varassa.

Todellisuudessa on paljon todennäköisempää, että kyseessä oli tietovuoto, kuin tietomurto. Small Dead Animals -blogissa verkoasiantuntija Lance Levsen analysoi CRU-sähköpostien julkistamista ja piti todennäköisimpänä vaihtoehtona, että joku Itä-Anglian ilmastotutkimusinstituutin työntekijöistä löysi tiedot ja julkaisi ne. Tietoja tarjottiin ensin BBC:n toimittajalle, joka ei ymmärtänyt, mitä oli saanut. Kolme viikkoa sen jälkeen tiedosto FOIA2009.zip ladattiin venäläiselle palvelimelle.

Helsingin Sanomat oli julkaissut spekulaatioihin perustuvan uutisankan, jonka se kiirehti korjaamaan 2.2. päivätyssä uutisessaan. ”Brittiväite” olikin puhdasta spekulaatiota. Silti tiedustelupalvelut jäivät varmasti HS:n hyväuskoisten lukijoiden mieleen.

Denialistit

Ilmastoskeptikoita eli niitä, jotka suhtautuvat kriittisesti katastrofaaliseen ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, on nimitelty valtamediassa ”denialisteiksi”. Vastaavasti toki ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen uskovia nimitellään pilkallisesti ”alarmisteiksi”. Jälkimmäistä termiä voi tosin olla vaikea löytää suomalaisesta valtamediasta.

Kööpenhaminan ilmastokokous oli ”alarmisteille” valtava pettymys. Sitovaa globaalia ilmastosopimusta ei syntynyt, mikä oli suuri arvovaltatappio etenkin Euroopan Unionille, joka sivuutettiin täysin lopullista päätöslauselmaa sorvattaessa.

Climategaten ja YK:n ilmastopaneeli IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachaurin epäilyttävien taloudellisten kytkösten myötä ilmastoalarmismi on vastatuulessa. Jopa Guardianin kaltaisissa vasemmistolehdissä kerrotaan CRU:n johtaja Phil Jonesin urbaaneja lämpösaarekkeita koskevien tutkimusten epäselvyyksistä ja siitä, kuinka tiedemiehet yrittivät peitellä tutkimusten puutteita.

Ilmastoskeptikot eli ”denialistit”, jotka vuosikaudet olivat toitottaneet tutkimustiedon puutteista, ovat saaneet paljastusten myötä hyvityksen. Tämä yhdistettynä Kööpenhaminan pettymykseen aiheuttaa tietysti katkeruutta. Osmo Soininvaara kirjoitti melko lapsellisen blogiartikkelin ”Ilmastodenialistit ovat uskovaisia”, jossa hän rinnasti ”denialistit” litteän maan uskovaisiin. Todellisuudessa alarmismi vaatii paljon enemmän uskoa erehtyväisiksi ja varsin inhimillisiksi osoittautuneisiin auktoriteetteihin.

Tänään Ylen Päivän Peili -lähetyksessä (alkaen 16 minuutin kohdalta) pantiin vielä paremmaksi. Kylmä ja luminen talvi on saanut tavallisen kadunmiehen epäilemään ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Uutisen mukaan ilmastotutkijat pitävät ilmaston lämpenemistä edelleen tosiasiana, ja samanaikaisesti ilmastotutkijat ovat joutuneet puolustautumaan ns. ilmastoskeptikkojen hyökkäyksiä vastaan.

Suomen IPCC-ryhmän johtaja, Ilmatieteenlaitoksen pääjohtaja Petteri Taalas vakuuttelee, että Suomi korostaa huolellisuutta seuraavassa IPCC:n ilmastoraportissa. On myös oletettavissa, että ilkeät ilmastoskeptikot käyttävät tilaisuutta hyväkseen. Taalas kuitenkin toteaa: ”Tässä on vähän sellanen maku, että on väkeä, jotka väittää, että maapallo on litteä ja että heille pitää todistaa, että maapallo on pyöreä.”

Tällaista uutisointia tarjoilee lupamaksurahoitteinen radiokanava. Tavoitteena on tietysti mitätöidä ilmastoskeptikkojen uskottavuus kuvaamalla heidät hörhöinä, joita ei tarvitse ottaa vakavasti. Todellisuudessa CRU:n ilmastotutkijat ja IPCC itse puheenjohtaja Pachauri etunenässä ovat tuhonneet oman uskottavuutensa ilmastoskeptikoista riippumatta. Katkeruutta vain on kiva purkaa nimittelyllä.

Lisäys 4.2.2010 Kommentaattori Kumitonttu mainitsi, mistä nimi denialisti on peräisin. Tarkoitus on tietysti rinnastaa ilmasto-ortodoksian epäilijät holokaustin kieltäjiin. Kyseessä on siis astetta pahempi loukkaus verrattuna "litteään maahan".

Dennis Praeger kertoo oheisessa artikkelissa, miksi vertailu on vastenmielinen ja trivialisoi natsien pahuutta:

"Jos ilmaston lämpenemisen kyseenalaistaminen on samanarvoista holokaustin kieltämisen kanssa, miten paha asia holokaustin kieltäminen oikeastaan onkaan?"

Lopuksi Praeger toteaa:

"...ei olisi yllättävää, jos ilmaston lämpenemisen kieltäjiä pian kohdellaan Euroopassa kuten holokaustin kieltäjiä eli asetetaan syytteeseen."

13 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Eilen toimittaja kysyi joltain rouvalta telkkarissa, että "uskotteko te vielä ilmastonmuutokseen?". Hohhoijaa...

Mutta, minusta tuo ilmastodenialisti on niin törkeä sana, että vältän sen käyttämistä. Denialistin alkuperän varmaan tiedät, ja koko termin käyttäminen tässä asiayhteydessä osoittaa mielestäni erittäin huonoa kykyä käydä asiapitoista keskustelua.

IDA kirjoitti...

Ode aloittaa näköjään aitoon Vihreiden naisten tyyliin kyseenalaistamalla sananvapauden ja pitämällä selviönä, että ihmiset uskovat mitä lehdissä lukee:

Nykyinen kahlitsematon sananvapaus, jossa lehdistö referoi samalla painolla jokaisen mielipiteen, oli se kuinka valistumaton hyvänsä, luo monien hyvien asioiden ohella sellaisen illuusion siitä, että fysikaaliset tosiasiat tai matematiikan kaavatkin ovat pelkkiä mielipideasioita. Jos eduskunnassa joku sanoo, että maapallo on pyöreä ja toinen, että se on litteä, lehdistö raportoi molemmat yhtä näyttävästi antamatta lukijoilleen vihjettäkään siitä, että toinen mielipide on punnitumpi kuin toinen.

:)

Markku kirjoitti...

Ilmastonmuutoskeskustelu on politisoitunut lähes tärviölle. Sitä, että hiilidioksidi on kasvihuonekaasu ja että sen konsentraation kasvu itsessään lämmittää ilmakehää, ei kyseenalaista kukaan järkevä ihminen. Palautekytkentöjen etumerkeistä, viiveistä ja voimakkuuksista kiistellään.

Tuo IDA:n siteeraama Soininvaaran lausuma on aika härskisti sanottu. Ihan itse ilmastotutkijat ovat menneet maineensa pilaamaan.

sludge kirjoitti...

Eilen seiskauutisissa suorassa lähetyksessä Atte Korhola lyttäsi aika suorin sanoin IPCC:n uskottavuuden. Samaan aikaan mtv:n tekstitv:ssä ja netissä oli uutinen "Suomalaisasiantuntijat luottavat IPCC:n työhön". Atte ei ilmeisesti ole ympäristömuutoksen professorina asiantuntija?

Eikä tullut Attea uusintana kympin uutisissa.

Vasarahammer kirjoitti...

"Eikä tullut Attea uusintana kympin uutisissa."

Puhelinsoitto Ilmatieteen laitokselta riittänee.

"Denialistin" on turha toivoa apurahoja tutkimukseen.

YMTT kirjoitti...

Kylmä ja luminen talvi on saanut tavallisen kadunmiehen epäilemään ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Uutisen mukaan ilmastotutkijat pitävät ilmaston lämpenemistä edelleen tosiasiana, ja samanaikaisesti ilmastotutkijat ovat joutuneet puolustautumaan ns. ilmastoskeptikkojen hyökkäyksiä vastaan.

Jos lunta ei tule, syynä on ilmastonmuutos.

Jos lunta tulee aivan järkyttäviä määriä, syynä on silloinkin ilmastonmuutos, koska se lisää ilmaston ääri-ilmiöitä.

Otapa tuostakin taas selvää..

Anonyymi kirjoitti...

Tänäänkin on päivän mittaan satanut lunta täällä Kuopiossa. Lunta on muuten sen näköinen talvimaisema kuin "pitäisi" tähän aikaan vuodesta olla. Ties vaikka minut palkataan lumityöhön, johon pistin hakemuksen!

Unknown kirjoitti...

Huomenta, Vasara. Luen mielelläni blogiasi, ja etenkin rehellinen otteesi maahanmuuttoon ja islamiin miellyttää. Kirjoittaessasi ilmastosta huomaan kuitenkin, että tiedoissasi on jonkin verran puutteita. Suosittelen, että tutustut tähän linkkiin:
http://www.informationisbeautiful.net/visualizations/climate-change-deniers-vs-the-consensus/

Sinne on kerätty suurin osa "denialistien" ja "konsensuksen" kiistakysymyksistä. Antaa melko hyvin näkökulmaa siihen, mitä on kyseenalaistettu, miten on kyseenalaistettu, ja miten kumpikin kanta on perusteltu. Todella informatiivinen, joskin vain pintaraapaisu.

Kiitos muista hyvistä kirjoituksista, ja toivotan kirjoitusintoa myös jatkossa, varsinkin islamista.

- R

Ps. Öljy loppuu, koska sitä on olemassa rajallinen määrä. Ei auta, vaikka sitä "löydettäisiin lisää", koska silloin sitä on vain suurempi rajallinen määrä.

Tiedemies kirjoitti...

Mitä sananvapauden "kyseenalaistamista" on siinä, jos vertaa nykyistä, 'kahlitsematonta' sananvapautta vaikkapa muutaman vuosikymmenen takaiseen selkeästi kahlitumpaan sananvapauteen?

Lehdistön laiskuus ja "tasapuolisuus" johtavat juurikin siihen, että lehtijutuissa annetaan ymmärtää, että kreationismi ja evoluutiobiologia ovat jonkun legitiimin kiistan "ääripäitä". Vaikka kuinka kannattaisi sananvapautta, niin sananvapaudella on tällainen seuraus.

Ei kannattamaansakaan ilmiötä ole mielekästä analysoida pelkäksi onnen ja auvon lähteeksi. Sananvapaus ei ole ilmaista, demokratia ei ole ilmaista, ydinvoima ei ole ilmaista jne. Vaihtoehtoihinsa nähden ne voivat olla parempia ja halvempia, mutta tämä ei muuta tosiasioita miksikään.

Sana denialisti on toki loukkaava ja epäasiallinen. Se, missä määrin se on epäoikeudenmukainen ja trivialisoiva, ratkennee lähivuosikymmeninä, kun epävarmuustekijät vähenevät. Voi olla, että se osoittautuu noloksi ja lapselliseksi nimitykseksi. Tai sitten se mielletään täysin kohtuulliseksi ja osuvaksi.

Kumitonttu kirjoitti...

Tai sitten sana denialisti mielletään täysin kohtuulliseksi ja osuvaksi lähivuosikymmeninä.

Tuo on niin kuin sanoisi, että Tiedemiehellä [ristimänimeä käyttäen, tietenkin] on kuppa aivoissa. Ei vielä, mutta ehkä tulevaisuudessa.

Tiede on tiedettä ja mielipiteet mielipiteitä. Ns. skeptisissä näkökulmissa on pääosin tieteellistä kritiikkiä eikä mielipiteitä. Tietenkin, saman asian tulkinta kahdella eri tavalla osoittaa, että mielipiteellä voi olla vaikutusta lopputulokseen. Mutta asenteen vaikutus tutkimukseen on helppo paljastaa, kuten esimerkiksi naistutkimuksen osalta on paljolti jo tehtykin. Kritiikkiin vastataan täsmennyksillä ja uusilla todisteilla - ei piilottelemalla aineistoa, väärentämällä tuloksia ja nimittelemällä.

Keskustelin kahden kesken vajaa vuosi sitten ns. kovaa tiedettä tekevän laitoksen professorin kanssa heidän yksikkönsä rahoituksesta puolisen tuntia. Kyseinen proffa on julkisuudessa arvostellut ilmastoskeptikoita. Kysyin, kuinka helppoa olisi hankkia rahoitusta, jos hän puhuisi päinvastaista. Vastaus kuului, että osaa julkisen sektorin rahoista hän ei siinä tapauksessa saisi, eikä usko, että saisi korvaavaa rahaa ns. skeptikkoleiristä (siis vaikka ei olisi esiintynyt julkisuudessa nykyisine mielipiteineen). En usko, että proffan nimellä on väliä, koska hän tämän todennäköisesti kieltäisi julkisesti.

Tiedemies kirjoitti...

No, siis, väite, että X:llä on kuppa aivoissa, voi olla oikea tai väärä. Jos X elää viktoriaanisen ajan Lontoossa ja käy tavan takaa huorissa, niin on vain kohtuullista spekuloida, että väite voi olla kohtuuton nyt, mutta parinkymmenen vuoden päästä voi olla että herjaussyytteen nostaja joutuu noloon tilanteeseen.

Ilmastomuutosasiassa on vähän sama juttu. Olen itse kyllä käyttänyt sanaa "denialisti" vielä viikko sitten. En todennäköisesti käytä sitä, koska se ymmärretään näköjään kamalan herkästi jonkinlaiseksi natsikortiksi. Itse olen kyllä tottunut näkevän "denialismiksi" nimitettävän kreationismia, rokotusvastaisuutta, jne.
Ks. About Denialism

Tästä syystä olen kuvitellut, että "denialisti" viittaa tässä yhteydessä niihin, jotka väittävät, ettei hiilidioksidi lämmitä lainkaan tai että lumisade on merkki salaliitosta.

Tiede on tiedettä ja mielipiteet mielipiteitä. Ns. skeptisissä näkökulmissa on pääosin tieteellistä kritiikkiä eikä mielipiteitä.

Ei tämä kyllä ole totta. Tai siis, se on totta niiltä osin kuin skeptisissä näkökulmissa on tieteellistä kritiikkiä, eikä jotain kiehuvien kattiloiden kuvia tai makkaratukkia luomassa lunta. Olkoonkin, että Soininvaaran purkaus oli jokseenkin lapsellinen, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen epäasiallisuuteen, jota tuolla näkee toiseen suuntaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Olen itse kyllä käyttänyt sanaa "denialisti" vielä viikko sitten. En todennäköisesti käytä sitä [jatkossa]

Hatun arvoinen nosto! Vilpitön kumarrus Nashvillen suuntaan lähti juuri äsken. Olet yksi harvoista bloggareista, joka pystyy muuttamaan näkemyksiään saatuaan uutta tietoa.

Tiedemies kirjoitti...

Niin, siis en aio käyttää "denialisti" nimitystä yleisnimityksenä ilmastonmuutosasiassa, koska se on epätarkka ja loukkaava termi. Mielestäni olisi kohtuullista käyttää termiä esimerkiksi niistä, jotka virittelevät villejä salaliittoteorioita - aivan samaan tapaan kuin niistä, jota virittelevät villejä salaliittoteorioita evoluutiosta tms. - mutta olen huomannut, että

a) Sanaa käytetään myös esimerkiksi niistä, joiden mielestä uskottava lämpenemisskenaario on alle yksi aste tämän vuosisadan aikana. Tämä on kohtuutonta ja typerää.
b) Koska sanaa käytetään näin, argumentit, joissa puhutaan "oikeista" denialisteista (ks. yllä) menevät ohi maalistaan, koska myös sanoisinko, maltillisesti skeptiset tahot kokevat itsensä loukatuksi.

Toisin kuin kirjoitusteni sävystä toisinaan saa ehkä kuvan, minä useimmiten oikeasti etsin mielekkäitä argumentteja, en julista mitään totuuksia.