sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Keppihevostelua rasismilla

Ehdotan tässä nimenmuutosta, sillä vanha nimi Ruotsalainen Kansanpuolue (Svenska Folkpartiet) haiskahtaa kansallismieliselle ja jopa rasistiselle. Uuden nimen tulisi olla mahdollisimman inklusiivinen ja kuvastaa sitä, mitä puolue todellisuudessa ajaa. Oma ehdotukseni on Hyvyyden Puolue (Parti för Godhet tai Godhetens Parti miten se vain parhaiten ruotsiksi sanotaan).

Tappouhkaus ja miten sitä käytetään

Äkettäin julkisuudessa esiintynyt Facebook-ryhmä, jonka jäsenet ilmoittautuvat vapaaehtoisesti istumaan muutaman vuoden Astrid Thorsin taposta, on selkeästi ainakin hyvän tavan vastainen eikä sen poliisitutkintaa voi millään pitää perusteettomana, vaikka kyse olisikin pelkästä huonosta huumorista tai ryhmän perustajan inhimillisestä typeryydestä.

Kuitenkin Astrid Thors ja Hyvyyden puolueen ekstrasuperplushyvä puheenjohtaja Stefan Wallin käyttävät tapahtunutta poliittisesti hyväksi tavalla, joka antaa aiheen epäillä, että taustalta löytyy epäilyttäviä kontrollin lisäämiseen pyrkiviä tavoitteita.

Thors itse paljastaa kortit jo hyvissä ajoin lausunnollaan:

”Jos emme tee loppua tällaisesta kirjoittelusta emmekä selvästi viestitä, että avoimesti rasistiset uhkailut eivät ole hyväksyttävissä, joku voi luulla, että on laillista siirtyä sanoista tekoihin.”

”Kun keskustelu verkossa muuttuu näin aggressiiviseksi, on olemassa vaara, että syyttömät joutuvat kärsimään. Se joka sanoin villitsee rasistisiin rikoksiin, on moraalisesti vastuussa, jos joku niitä myös tekee.”

Minä kun luulin, että kyse oli tappouhkauksesta, joka on mielestäni riittävän vakava asia ilman kytköksiä todelliseen tai kuviteltuun rasismiin tai kuten Hannu Visti kirjoittaa blogissaan:

”Jossain määrin surullista on huomata, että ilmeisesti murhakaan ei ole rikoksena kyllin raskas itsessään, vaan sillekin pitää antaa lisäpontta rasistikortilla.”

Visti myös analysoi perusvirhettä Astridin logiikassa. Rasisminvastustamisen vastustaminen ei ole rasismia, vaikka Hyvyyden puolue pyrkii toiminnallaan antaman tällaisen vaikutelman. Siksi Hyvyyden puolueen puheenjohtaja Stefan Wallin on taas kokoamassa kaikkia poliittisia puolueita hyvyyden rintamaan:

”Kaikki poliitikot ja puoluejohtajat ovat samassa veneessä tällaisten uhkausten kanssa ja siksi meidän on osoitettava, että vapaalla keskustelulla avoimen yhteiskunnan sosiaalisissa medioissa on rajansa.”

Ennen eurovaaleja Hyvyyden puolue kokosi kaikki muut puolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta yhteiseen hurskastelurintamaan, jonka tarkoituksena oli estää Jussi Halla-ahon ehdokkuus Perussuomalaisten riveissä. Wallinin ajama julkilausuma onnistui tavoitteessaan, vaikka Timo Soini ei sitä allekirjoittanutkaan. Wallin ehkä yrittää käyttää hyväksi havaittua kikkaa uudelleen.

Vapaa keskustelu ja sen suitsiminen

Kenellekään tuskin on epäselvää, että Wallin, Thors ja muut heidänlaisensa edistykselliset eivät oikeasti kannata vapaata kansalaiskeskustelua vaan haluavat suitsia sen. Vapaa keskustelu ja avoin yhteiskunta kelpaavat koristeeksi puheeseen, vaikka todellisuudessa tavoitteena olisi mielipiteiden sensurointi ja keskustelun tukahduttaminen. Vapaasti saa keskustella vain, jos omaa oikeat mielipiteet.

Toimittajan taustan Åbo Underrättelserissä ja Vasabladetissa omaava Wallin nimittäin paljastaa Hbl:n jutussa kannattavansa sensuuria:

”Kaikki itseään kunnioittavat sanomalehdet ovat jo kauan sitten kieltäneet anonyymit kirjoitukset mielipidesivuillaan. Mutta nykyisin sallitaan myös erittäin asiattomat heitot vain, koska ne sanotaan anonyymisti netissä. Osa lehdistä sitä paitsi julkaisee osan nettikirjoituksistaan paperilehdessä ja näin rehabilitoi anonyymin keskustelukulttuurin joka tapauksessa.”

Jo noin vuosi sitten Hyvyyden puolueen puoluesihteeri Ulla Achrén vaati nimettömän nettikeskustelun kieltämistä, kun Hbl:n verkkokeskustelussa vaadittiin Hyvyyden puolueen johdon eroa.

Oikeusministeriössä on jo valmisteilla laki, jossa laajennetaan kiihotusrikoksen määritelmää, lisätään palveluntarjoajien vastuuta ja kovennetaan rangaistuksia. Facebookissa esitetty tappouhkaus palvelee siis erinomaisesti suvaitsevaiston päämääriä.

Rasismin vastustaminen on väärin

Lopuksi kerron oman käsitykseni syistä, miksi rasismin vastustaminen satsaamalla propagandakampanjoihin ja lisäämällä kontrollia on yksiselitteisesti väärin ja johtaa huonompaan lopputulokseen kuin vaihtoehto olla tekemättä mitään.

Propagandalla voidaan vaikuttaa vain kaikkein hyväuskoisimpiin eli käytännössä lapsiin. Propaganda kääntyy myös itseään vastaan, jos todellisuus on räikeässä ristiriidassa propagandassa esitettyjen väitteiden kanssa. Neuvostoliitossa kävi näin eikä kansa uskonut kaikkivoivan puolueen lupauksia uudesta paremmasta yhteiskunnasta.

Mielipiteitä voidaan myös kontrolloida estämällä ja kriminalisoimalla ei-toivottujen mielipiteiden esittäminen. Valtamedia alistetaan viralliselle antirasistiselle agendalle, mikä on Suomessa jo tapahtunut. Seuraavaksi estetään kansalaisten mahdollisuuden ilmaista vapaasti oma mielipiteensä ilman pelkoa jälkiseuraamuksista. Tämä on Suomessa parhaillaan käynnissä.

Lopputuloksena saadaan totalitaristinen kontrolliyhteiskunta, joka on varsin kaukana suvaitsevaiston puheissaan kannattamasta avoimesta kansalaisyhteiskunnasta. Kansalaiskeskustelu vaikeista asioista katoaa maan alle ja maahan saadaan uusia rikollisia, jotka ovat syyllistyneet sananvapauden väärinkäyttöön.

Antirasistit väittävät suojelevansa vähemmistöjä ja ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevia”. Kuitenkin näille ryhmille rasismista tulee helppo tekosyy selittää omaa heikkoa suoriutumistaan yhteiskunnassa, mikä vahvistaa syrjäytymiskehitystä. Suojellut vähemmistöt eivät ole enää vastuussa teoistaan, vaan voivat jopa käyttää rasistisyytöksiä keinona kiristää rahaa valtiolta tai muilta heitä kohdelleilta tahoilta.

Antirasistinen eetos tarjoaa myös äärivasemmistolaisille viharyhmille avoimen valtakirjan harjoittaa väkivaltaa ja terroria väärin ajattelevia kohtaan. Ruotsissa ja monessa muussa Euroopan maassa antifasisteiksi itseään kutsuvat katuhuligaanit ovat käyttäneet tätä hyväkseen poliittisen eliitin ja viranomaisten hiljaisella hyväksynnällä.

28 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Antirasistinen eetos tarjoaa myös äärivasemmistolaisille viharyhmille avoimen valtakirjan harjoittaa väkivaltaa ja terroria väärin ajattelevia kohtaan.

Tästä on pohjimmiltaan kyse. Eikä tarvitse edes olla "ääri" ollakseen väkivaltainen vasemmistolainen liike. Erilaiset kommuunit, vegaanit ja muut touhueetut ja -iidat ovat saaneet sen aikaiseksi, että yhteiskunta pitää normaalina sitä, että lapset laitetaan, mahdollisesti jopa vastoin vanhempien arvomaailmaa, pupeltamaan julkisissa kouluissa pelkkää parsaa. Minusta se on monellakin tapaa yksilönvapauksiin puuttumista. Emmehän me pakota muita syömään kasleria, vaikka pidämme siitä kuin hullut puurosta. No, tuo kouluruokailujuttu nyt vaan oli ajankohtainen, mutta ei todellakaan ainoa. Ilmastonmuutoksen varjolla jopa "porvarilliset" yhteisöt, kuten Kansallinen Sekoomus, tukevat väkivaltaisia yhteiskunnallisia suuntauksia.

Juha Kettunen kirjoitti...

meidän on osoitettava, että vapaalla keskustelulla avoimen yhteiskunnan sosiaalisissa medioissa on rajansa … Mutta nykyisin sallitaan myös erittäin asiattomat heitot vain, koska ne sanotaan anonyymisti netissä.

Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka sairaaksi tällaiset puheet minut tekevät. Itse olenkin jo luovuttanut ja lopettanut näiden totalitaristien arvostelemisen omalla blogillani. Suurin osa hallintoalamaisista ei näköjään reagoi näihin stalinistisiin lausahduksiin millään tavalla eivätkä satunnaisten blogien satunnaiset lukijaporukat saa mitään aikaan.

On kai hyvä, että edes joku vielä jaksaa kritiikkiä kirjoittaa. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että turhaa se on – peli on jo menetetty eikä totalitaristista kehitystä enää voida pysäyttää.

Vasarahammer kirjoitti...

"peli on jo menetetty eikä totalitaristista kehitystä enää voida pysäyttää."

Ei voikaan, koska kehitys on Euroopan laajuista ja asioista on jo päätetty.

Tampereen yliopiston dosentti Markku Ruotsila varoitti jo asiasta äskettäin. Linkkiä en valitettavasti löydä.

Imulippo kirjoitti...

Kommentillaan RKP paljastaa itsestään implisiittisesti sen mielenkiintoisen seikan, että heidän mielissään rasismi eli tässä tapauksessa valtiovallan epädemokraattisen monikulttuurisuuskokeilun kritisoiminen on tappouhkaustakin tuomittavampi asia.

IDA kirjoitti...

Vistin kirjoitus on erittäin hyvä.

Vaikka tilanne on ikävä, niin sananvapauden suitsiminen eurooppalaisessa mittakaavassa edellyttää kyllä nykyään sellaista politiikkaa, johon EU ei - hajoamatta täysin - ole valmis.

Jotkut sakot nyt eivät ole mitään ja maineen menetyksen sijaan nykyiset tuomiot tuovat vain ja ainoastaan kunniaa.

Ikävintä on se, että huutamalla koko ajan rasismia luodaan todella oikeaa rasismia. On jokseenkin ihmeellistä, että suomalainen, valkoinen ministeri ja muutenkin menestynyt tyyppi kokee Suomessa olevansa rasismin kohde.

Juha Kettunen kirjoitti...

Rasismi on jonkinlainen nykypäivän yleisdemoni, jota voidaan syyttää melkein kaikesta pahasta ja vääryydestä, mitä järjestäytyneessä yhteiskunnassa tapahtuu. Kukaan ei enää kunnolla tiedä, mitä rasismi on, joten mikä tahansa voi olla ja siis myös on rasismia. Rasismi on yksi hullu meemipleksi muiden joukossa, joka erottuu muista lähinnä sillä, miten hyvin sillä menee.

Tiedemies kirjoitti...

Ymmärrän tämän kirjoituksen pointin ja hyväksyn sen niiltä osin, kuin tulee ajatukseen, että valtiovallan tulisi jotenkin kontrolloida ihmisten ajatuksia tai puuttua näiden sanomisiin.

Sensijaan en ymmärrä, miksi tämän kritisoimiseksi ei riitä, että kritisoi valtion ja kuntien tms. veronmaksajien rahoilla tehtäviä projekteja ajatusten ja asenteiden kontrolloimiseksi yleensä.

Tässä annetaan ymmärtää, että kaikki rasismin vastaiset kampanjat - ja kun näistä vähän ekstrapoloidaan - myös vammaisten oikeuksien tms. puolesta puhuvat kampanjat, ovat jotenkin tuomittavaa "propagandaa".

Minä en ihan myöskään ymmärrä Kumitontun - tai muidenkaan tämän "genren" kommentaattorien - viittauksia kasvisruokapäivään ja "arvomaailmaan". Jos jollakin on niin vinksahtanut arvomaailma, että yhtenä päivänä ei voi jättää lihaa pois lounaslautaselta, niin ei kai se nyt sentään kuntien tehtävä ole sitä lähteä toteuttamaan?

Kyllä minäkin tykkäisin syödä Kebabia vaikka joka päivä ja soisin, että Valde loputtomasta pussistaan tarjoaisi muksuilleni chateaubriandia ja hanhenmaksapalleroita päivittäin. 50-luvulla syötettiin kouluissa pelkkää puuroa lounaaksi.

"Normaalissa" yhteiskunnassa lapset maksavat kouluruoasta. Se, että demokraattisesti päätetään kouluruoasta, on jotain vähän erikoista, mutta jos kerran niin tehdään, niin yksi niistä viidestä koulun lounaasta saa sitten olla sen 20 prosentin päätettävissä, jotka kasvisruokaa haluavat syöttää.

Se, että tästä tehdään joku "totalitaristinen" läppä, osoittaa harvinaisen huonoa arvostelukykyä.

IDA kirjoitti...

Itse kannatan kasvisruokapäivää, koska perjantaisin pitäisi syödä vain kasviksia :)

Nyt on kuitenkin niin, että Helsingin kouluissa on ollut jo ennen tuota huippuhölmöä valtuustokeskustelua joka päivä kasvisruoka tarjolla. Eli kyse on siitä, että liha/sekaruoka otetaan pois, ei siitä, että kasvisruoka lisättäisiin.

Perustelut päätökselle olivat mielestäni puhtaasti ideologiset.

Tiedemies kirjoitti...

Perustelut päätökselle olivat mielestäni puhtaasti ideologiset.

So what? Perustelut sille, että lasten päivähoito tai koulutus hoidetaan verovaroin, että lapsille ylipäätään annetaan ruokaa kouluissa, jne. ovat puhtaasti ideologiset.

Pointti tässä on nyt tällä jengillä se, että kyseessä on väärä ideologia. Rasssismin vastustamisen vastustamisesta ja muusta on tullut ideologinen kysymys, jolla ei ole mitään tekemistä mielipiteiden tai toimenpiteiden sisällön kanssa, vaan ainoastaan sen kanssa, kuka jonkun mielipiteen esittää.

Tämä on samanlainen läppä kuin se, että talonvaltaaminenkin olisi ihan OK, jos talonvaltaajat eivät olisi makkaratukkia, hippejä ja muita vasemmistolaisia, so, ikäänkuin jonkun toimenpiteen perustelujen takana olevat kuvitteelliset tai todelliset "piilomotiivit" olisivat olennaisempia kuin itse toimenpiteen seuraukset.

Mikään "yksilönvapaus" ei sano, että fattan pitää maksaa kaikille filet mignon pöytään. Se se vasta sosialismia onkin. Ja kun kerran se rahaa on kupattu ja siitä rahasta se safka maksetaan, niin siitä safkasta päätetään demokraattisesti. Jos 20 prosenttia haluaa kasvisruokaa, niin sitten yhtenä päivänä ei muuta tarjota.

Lasten "oikeuksilla" ja kasvun häiriintymisellä tms hurskastelu on niin älyttömän mautonta ja harhaista, että juttuun vedonneiden edustajien nimet pitäisi painaa johonkin aivopierujen klassikot- teokseen ensimmäiselle sivulle. Voi voi kun pilttien kehityshän se siinä häiriintyy kun yhtenä päivänä ei lounaalla ole pihviä. Jessus.

Ja ei, ei se ole tarpeellinen toimenpide. Mutta jos kasvisruokapäivä on joku lopunajan merkki, niin kannattaa kaivaa sellainen vajaan metrin kuoppa metsään, laittaa pää sinne ja täyttää kuoppa.

IDA kirjoitti...

Itse päättäisin tuon diktaattorina niin, että olisi tarjolla vain yksi, monipuolinen ateria, joka yhtenä tai kahtena päivänä viikossa voisi olla kasvisateria.

Itse kasvisateriassa ei ole mitään ongelmaa, mutta jos viitsit kiduttaa itseäsi katsomalla sen keskustelun, jonka siivittämänä tuo kasvisruokapäivä tuli, niin siinä kyllä ilmenee poliittista ongelmaa ihan riittämiin.

Tiedemies kirjoitti...

Pointtini tässä onkin, että vaikka vihreiden tms. "stalinistien" (voi jeesus tästäkin uuskielestä) argumentit ovat reikäisempiä kuin emmental-juusto, niin näiden vastustajien jutut on suoraan sanoen naurettavia. Niinkuin itsekin näet siitä, miten asian päättäisit.

Politiikassa voi ehkä hankkia äänestäjiä sillä, että keksitään typeriä haukkumasanoja, mutta päätösten perusteluina nämä jutut ovat jo suorastaan noloja. Jonkun makkaratukan tai muun vihreän hihhulin jutut ymmärtää niiden ideologisen hölmöilyn kautta, mutta sitä vastaan taisteleminen täyttää sen vanhan sanonnan, ettei pidä lähteä kiistelemään typerysten kanssa, kun äkkiä ulkopuolinen ei tiedä eroa.

Tässä tapauksessa eroa ei edes ole.

vieras kirjoitti...

"Loka" Laitinen on kirjoitti tämmöisen jutun.

Ruokaterroria
Lauantai 13.2.2010 klo 04.15

Kun vihreiden eduskuntaryhmä kutsutaan yritys- tai järjestövierailulle, isännille lähtee pitkä sähköposti, jossa sihteeri kertoo kansanedustajien ruokarajoitteet. Vain kaksi suostuu syömään kaikkea, lihaakin.

Vihreiden tyttöset eivät syö lihaa, osa heistä ei syö kalaa. Muutamalle silakka on myrkkyä, koska siinä on dioksiinia. Vilja ja juureksetkaan eivät ole heille itsestäänselvyys, sillä osa ei kelpuuta perunaa, valkoista riisiä tai maissia.

Jotkut ovat allergisia kurkulle, tomaatille, paprikalle, kaalille, sienille. Lista lyheni jonkun verran, kun Heidi Hautala ja Satu Hassi veivät ruokarajoitteensa Brysseliin, mutta tällaisenakin vihreiden ryhmä on hankala vieras isännille ja kokeille, kun 14 kansanedustajalle pitää valmistaa lähes yhtä monta erilaista ateriaa.

Ruokaniuhotus on vihreiden uskonto, johon muutkin halutaan pakottaa. Nyt Helsingin vihreät ovat aloittaneet kaupunginhallituksessa taistelun liharuokia vastaan ja vaativat kouluihin pakollisia vihannesruokapäiviä. Siis pakkoruotsin lisäksi pakkokasviksetKouluissahan on jo nykyisin kasvisvaihtoehto, mutta se ei heille riitä. Kaupunginhallituksessa vihreät ajoivat läpi pakkokasvispäivän. Vain kaksi kaupunginhallituksen jäsentä, Sirpa Asko-Seljavaara (kok) ja Arto Bryggare (sd) uskalsivat vastustaa. Lääketieteen professori Asko-Seljavaara ja entinen huippu-urheilija Bryggare ovat asiantuntijoita ruoka-asioissa, sillä he ymmärtävät, että liha ja kala ovat nuorelle ihmiselle tärkeitä rakennusaineita. Mutta uskontoja vastaan on mahdotonta taistella.

Vihreillä on merkittävä esikuva historiassa. Adolf Hitler pani 1930-luvulla Saksan kansan kasvisdieetille. Koko maassa oli pakollinen kasvispäivä. Sen tarkoitus oli kerätä rahaa Saksan asevarusteluun.

Kun Hitlerin hovissa oli kasvispäivät, natsijohtajat Göring, Himmler, Speer ja muutamat muut jäivät silloin pois lounailta ja päivällisiltä.

Vaikka Hitlerillä oli parhaat kasviskokit, jotkut vegaaninatsit toivat omat raaka-aineensa ja kokkinsa kylään tullessaan. Hitlerhän ei tyytynyt Mannerheimin 75-vuotispäivilläkään syömään isännän tarjoamaa ruokaa, vaan hänellä oli oma kasviskokki mukanaanHitlerin esimerkkiä mukaillen vihreät vastustavat lihan syöntiä sen aiheuttaman hiilijalanjäljen vuoksi. Heidän laskutaitonsa ei riitä sen arviointiin, millainen hiilijalanjälki on niillä vihanneksilla, jotka tuodaan Espanjasta lentokoneella tai niillä tomaateilla, jotka kasvavat Närpiössä 30 asteen pakkasella 30-asteisissa kasvihuoneissa.

Huvittavaa on sekin, että Helsingillä on ravintoasiantuntijoita, mutta nyt kaupunginhallituksen vihreät, naiset ja kaikkien asioiden niuhottajaämmä Osku Pajamäki (sd) ryhtyvät kasviskiihkossaan laatimaan koululasten ruokalistaa.

Hammaslääkärini kertoi huomanneensa vegaanityttösten hampaissa muutoksia, jotka viittaavat siihen, että 40 vuoden iässä heillä ei ole kunnon kalustoa. Allergiat ja anoreksiat leviävät, kun ihmisen taimet höynäytetään syömään yksipuolista ruokaa.

Animalia tuskin sallisi moisen dieetin kokeilua Korkeasaaren eläintarhassa. Lapsista tehdään vihreän ruokaterrorismin koekaniineja.


AARNO LAITINEN

Petri Kaivanto kirjoitti...

Hyvä pointti. Rasisminvastainen Kansainvaelluspuolue olisi myös oikein hyvä nimi. Sainpa minäkin pitkästä aikaa blogattua näiltä tiimoilta:

http://kaivanto.blogspot.com/2010/03/viharyhmista-ja-tappouhkauksista.html

Kumitonttu kirjoitti...

Ihan lyhyesti vaan Tiedemiehelle. Olemme samaa mieltä, että kyseessä on (enint.) 20%:n osuus kaupungin aikuisikäisistä asukkaista, joka tuota kasvisruokapäätöstä ajaa. Toiseksi olemme siitäkin yhtä mieltä, että kyseessä on ideologinen päätös. Kolmanneksi olemme siitäkin samaa mieltä, että yksi ruokailu viikossa sinne tai tänne ei vaikuta lapsen terveyteen millään tavalla. Siitäkin olemme samaa mieltä, että yksilönvapauksiin perustuva yhteiskunta on parempi kuin pakottaviin oppeihin perustuva. Siitäkin olemme melko varmasti samaa mieltä, että vastaava porsaansyöntipakko ei olisi onnistunut. Olemme myös yhtä mieltä siitä, että vain Hesassa, jossa Virheät ovat suurin vasemmistoryhmä, tämä hulluus meni läpi.

Suoraan sanottuna, en ymmärrä, mistä olemme tässä asiassa eri mieltä?

Tiedemies kirjoitti...

Suoraan sanottuna, en ymmärrä, mistä olemme tässä asiassa eri mieltä?

Oikeastaan emme ole eri mieltä asiasta, kunhan reagoimme eri tavalla. Minua tuollaiset tempaukset eivät liikuta, enkä koe niiden olevan kenenkään yksilönvapauksien rajoittamista muuten kuin siinä triviaalissa mielessä, että kasvisruokapäivänä on yksi ateria vähemmän mistä valita.

Minun pointtini on, että koko keskustelu kasvisruokapäivästä on ihan puupäinen. Katselin youtubesta pari minuuttia niitä valtuustokeskusteluja ja kuuntelin radiota. Kun ensin kuulin näiden vihreiden ituhippien argumentit, niin nolostuin niiden puolesta niin, että ajattelin, ettei kukaan voi olla noin hölmö ja poliittisesti pökkelö.

Mutta kun kuuntelin niiden vastustajien juttuja, tajusin erehtyneeni. Joku oikeasti voi olla vielä enemmän pihalla kuin ne aneemiset itutytöt ihme eettisine läpänheittoineen.

Täysin sama tunne tuli, kun kuuntelin "keskustelua" turkistarhauksen kieltämisestä. Hirveä myötähäpeä senkin kettutytön ja "eettisten pohdintojen" suhteen, että ostaako nahkakengät, jotka sillee on niinq tehty kierrätysmateriaalista vai ei. Taas sama tunne, että tämä keskustelu on niin totaalisesti pedattu noiden toisten puolesta, eikä tätä vastaan argumentoija voi enää mitenkään mokata.

Paitsi että voi, vetämällä jotain läppää lapsityövoimasta ja kangaslenkkareista. Pahempia mölinöitä päästivät tuossa jutussa vain Halla-aho ja se joku täti-ihminen "stalinisti"-läppineen.

Halliksen antama juudaksen suudelma aseharrastajillekin sai minut miettimään, että saako mies rahaa näiltä viherhipeiltä, kun esiintyy kontrastihäirikkönä?

Kumitonttu kirjoitti...

...reagoimme eri tavalla.

On varmasti (kulttuuriltaan) parempia ja huonompia tapoja vastata ärsykkeeseen. Komentissasi annat ymmärtää, etä oma tapasi on jollain tavalla parempi kuin minun. Voitko hiukan täsmentää, millä tavalla tähän nimenomaiseen asiaan (kasvisruoskapakko) minun olisi pitänyt vastata tai miksi omasi on parempi? Miksi vastaus johonkin kulttuuriseen (lue: arvomaailma) ärsykkeeseen pitäisi lähtökohtaisesti olla tuomittavampi kuin johonkin toiseen? Eli suomeksi; miksi vasemmistolaiseen pakottavaan oppiin ei mielestäsi saa vastata arvostelemalla sitä?

Kumitonttu kirjoitti...

enkä koe niiden olevan kenenkään yksilönvapauksien rajoittamista muuten kuin siinä triviaalissa mielessä, että kasvisruokapäivänä on yksi ateria vähemmän mistä valita.

No niin, tässähän se vastaus oli kasvojeni edessä - anteeksi kun heti huomannut. Eli uusi kysymys; miksi et kannata possuruokapakkoa kerran viikossa, jos kerran "triviaali" oikeutus on, että jonain päivänä on yksinkertaisesti yksi valinta vähemmän?

Tiedemies kirjoitti...

Eli uusi kysymys; miksi et kannata possuruokapakkoa kerran viikossa, jos kerran "triviaali" oikeutus on, että jonain päivänä on yksinkertaisesti yksi valinta vähemmän?

Kasvisruoassa ei ole mitään sellaisia ainesosia, joita ei olisi lihaa sisältävissäkin aterioissa.

Vertaus tässä on vähän tyhmä, mutta tätä voi verrata siihen, miksi yleinen ja kaikkia sitova tupakointikielto ravintoloissa on vähän kyseenalainen yksilönvapauksien kannalta, mutta tupakointipakko olisi useamman kertaluokkaa järjettömämpi.

Sinänsä en pidä tuotakaan minään suurena ihmisoikeusongelmana; sehän oli vallitseva tilanne vielä 90-luvun lopulla. Tiedän sen, koska olin silloin samanlainen makkaratukka kuin nämä tyypit ja söin kasvisruokaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Joo tiedän, että asia on loppuun kaluttu, joten se siitä. Mutta sattuipa juuri silmiini Jussi K. Niemelän uusin henkinen räkäklimppi, jossa hän toteaa mm.

Kun uhkailu samaan aikaan kohdistuu kaikkein heikoimmassa ja korkeimmassa asemassa oleviin, on kyse vallankumouksellisesta vihakulttuurista, jonka tavoite on tuhota epäinhimilliseksi koetut ihmisryhmät. Ministeriin kohdistuva uhkailu on osoitus siitä, että vihakulttuurin edustajat eivät lainkaan välitä demokratiasta vaan haluavat väkivalloin kaapata vallan ja tuhota demokraattisesti valitun valtiojohdon.

Jussi K:lla on Panu Höglundmainen tarve ruokkia itselleen samanlaista vihaa Jussi Halla-ahoa kohtaan, mistä hän tuossa kirjoituksessaan haukkuu "hommalaisia". Asian kun olisi voinut tehdä myös nimiä mainitsematta, mutta ei kun ei.

Mikä on sen sijaan tyypillistä Jussi K:n kaltaisille vasuriälyköille on taipumus unohtaa ne todelliset ja konkreettiset terroriteot, joilla vasemmisto (eikä edes ääri-sellainen) koittaa ns. ulkoparlamentaarisesti tuhota yhteiskuntaa. Esimerkiksi käynee tämä Guardianin kirjoitus, jossa ilmastonmuutoksella ratsastavat luontojärjestöt rinnastetaan vaarallisuudessaan al-Qaidaan. Tai miksei myös tämä Hesarin uutinen. Kysymys kuuluu Jussi K Niemelälle (jos luet tätä), että miten vitussa sinusta on tullut noin yksisilmäinen idiootti? Mieti ja pohdi nyt hiukan, missä se todellinen terrorismi luuraa - teidän kolhooseissanne vaiko meidän oikeistolaisten nukkumalähiöissä?

Kumitonttu kirjoitti...

Tietysti unohtamatta Virheän liikkeen perustajan, Eero Paloheimon, göbbelsmäistä toteamusta ilmastonmuutoskriitikoista:

On ikävää, että näin vakavista asioista voi sananvapauteen vedoten valistaa ihmisiä millä tavalla hyvänsä, myös tietoisesti asioita kaunistellen. Seuraukset tästä asennemuokkauksesta ovat peruuttamattomia. Maailmassa hirtetään ihmisiä paljon vähäisemmistä rikkeistä.

Ettei kenellekään jää edes vahingossa epäselväksi totean, että en missään tapauksessa kannusta ketään tappamaan tai vahingoittamaan sen enempää Astrid Thorsia kuin Jussi K Niemelääkään.

Sinivihreä kirjoitti...

Kasvisruokakeskusteluun (joka tietysti liittyy kiinteästi näihin tappouhkauksiin???) on pakko huomauttaa seuraavaa:

Ei kouluruokaa päätetä lasten mieltymysten mukaan. Lapsethan inhoaisivat kouluruokaa, vaikka se olisi joka päivä spagettia ja hampurilaisia. (Tietysti keskuskeittiössä tuotettua.) Ei kasvisruokapäivää vastaan voi perustella sillä, että lapsille pelkkä kasvisruoka ei kelpaisi. Eivät he vielä ole niin kehittyneitä, että tietäisivät, mikä ravinto on heille hyväksi. Tai jotkut ovat: vegaanithan ovat useimmin ravintoasioihin kaikkein eniten perehtyneitä.

Millä perusteella kasvisruokapäivää pidetään ”ideologisena” ratkaisuna? Aivan yhtä ideologista on pitää liharuokaa joka päivä. Miksi pitää suosia karjankasvattajia kouluruuan valinnassa? Proteiinia saadaan aivan yhtä lailla esim. pavuista. Tämä on taas tätä, aina kun Vihreät ehdottavat jotain, se on ideologista ja huonoa, mutta kun joku muu ehdottaa samaa tai päinvastaista, se on ”rationaalista”? Hyvin tehty ja monipuolinen kasvisruoka on terveydellekin eduksi.

Ilmainen kouluruoka ylipäänsä on etu, joka lapsille tarjotaan. Jos ei kelpaa sinä yhtenä päivänä viikossa, kipittäkööt syömään läheisiin pikaruokaloihin. Ihmetelkööt vanhemmat sitten, onko moinen rahantuhlaus tarkoituksenmukaista, hehän heidän viikkorahansa maksavat.

Sinivihreä kirjoitti...

Kyseiset tappouhkauksethan ovat myös tappokehotuksia, eli silkkoja fatwoja. Äärimaahanmuuttokriittiset eivät siis ole yhtään ääri-islamisteja parempia.

Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ei sitä paitsi voi noin vain muuttaa. YK:n ja EU:n velvoitteita täytyy noudattaa. Ei olisi järkevää erota kummastakaan järjestöstä.

Kaikki voi sujua ihan hyvin, kunhan integroidaan maahanmuuttajat yhteiskuntaamme ja reagoidaan ongelmiin sitten, jos ne muuttuvat todellisiksi. Ennaltaehkäisevä vauhkoaminen on turhaa, vai pidittekö kenties G.W.Bushin ennaltaehkäisevää terrorisminvastaista sotaa asiallisena?

Kumitonttu kirjoitti...

Ei kouluruokaa päätetä lasten mieltymysten mukaan.

No kyllä se aika pitkälti kuitenkin päätetään, koska vanhemmat veronmaksajina näkevät mieluummin, että piltit pupeltavat masunsa täyteen. Olin lukevinani Hesarista, että kasvisruoka-annoksen hinta on 96 eurosenttiä ja sekaruoan 94.

vegaanithan ovat useimmin ravintoasioihin kaikkein eniten perehtyneitä.

Kova väite, jolle voisit hakea tukea jostain. Eikä sillä ole mitään merkitystä, ovatko vegaanit keskimäärin "perehtyneitä" vaiko eivät, koska jokainen ravintoasioihin "perehtynyt" tietää, että ilman lisäravinteita pysyvä kasvisruokavalio ei ole lapselle terveellinen.

Millä perusteella kasvisruokapäivää pidetään ”ideologisena” ratkaisuna? Aivan yhtä ideologista on pitää liharuokaa joka päivä.

Tämä on totta, jos joka päivä ei olisi muuta kuin liharuokaa. Tilannehan ei ole se, mitä et ehkä ole ymmärtänyt, vai oletko?

Tämä on taas tätä, aina kun Vihreät ehdottavat jotain, se on ideologista ja huonoa, mutta kun joku muu ehdottaa samaa tai päinvastaista, se on ”rationaalista”?

Lentävä lause. Minua voi syyttää monesta, mutta koskaan en vastusta hyviä ajatuksia siitä riippumatta tulevatko ne kentän vasemmalta tai oikealta laidalta.

Hyvin tehty ja monipuolinen kasvisruoka on terveydellekin eduksi.

Tästähän ei ollut edes kyse. Kyse on siitä, että onko kasvisruokailijoilla oikeus pakottaa kaikki syömään kasvisruokaa vai ei. Jos pakottamisen tielle mennään, minä haluan kaikkien syövän possua kerran viikossa. Piste.

Jos ei kelpaa sinä yhtenä päivänä viikossa, kipittäkööt syömään läheisiin pikaruokaloihin.

Tämä on perinteinen pakottavan opin käyttämä perustelu ihan kaikissa asioissa. Ymmärrätkö, miksi tuollainen perustelu ei ole mielekäs yhteiskunnallisissa keskusteluissa? Siksi, että sillä voi perustella mitä vaan. Se on perustelu ihan kaikelle eli ei yhtään millekään. Sitä voi käyttää, annan esimerkin, myös siten, että "jos ei kiinnosta syödä possua, kipittäkööt syömään tofumestoihinsa". Huomaatko, se toimii!!!!!!!!!

Äärimaahanmuuttokriittiset eivät siis ole yhtään ääri-islamisteja parempia.

No ainakin jokin libertaarien esittämistä ajatuksista on näemmä uponnut. Molemmat ovat vasemmistolaisia oppeja; kansallis- ja arabisosialismi.

Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ei sitä paitsi voi noin vain muuttaa.

Miksei voi - mikä estää? Ai niin, suvaitsevaisto.

YK:n ja EU:n velvoitteita täytyy noudattaa.

Miten tuo liittyy turvapaikanhakijoiden saamaan sosiaaliturvaan?

Ei olisi järkevää erota kummastakaan järjestöstä.

Tuo on sinun mielipiteesi ja ihan puhdas makuasia. Molemmat ovat läpeensä pöhöttyneitä, korruptoituneita järjestelmiä, jotka eivät kykene uudistumaan, joten eroaminen tulee koko ajan houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi.

Tiedemies kirjoitti...

syyttää "mokuttajaksi" ainakaan samalla tavalla kuin useimpia (muita) vihreitä.

Niemelä on vaahdonnut mielestäni täysin konsistentisti islamin vaaroista ihan siinä missä kaikista muistakin demokratian ja sananvapauden todellisista tai kuvitelluista uhista.

Minusta näissä nettikeskusteluissa ja "sodissa" jakolinjat menevät todella skitsofreenisesti.

Vasarahammer kirjoitti...

Kappas, Niemeläkin on reagoinut palautus.org -sivustoon.

Toki Niemelän kunniaksi on sanottava, että hän ei kykene sellaisiin häiriintyneisiin teksteihin kuin kaverinsa iirin kielen asiantuntija.

Tosin leveällä pensselillä hän maalailee viimeisimmässään.

Vasarahammer kirjoitti...

"Minusta näissä nettikeskusteluissa ja "sodissa" jakolinjat menevät todella skitsofreenisesti."

Niemelän tapauksessa asiat eivät riitele läheskään yhtä paljon kuin ihmiset.

Tiedemies kirjoitti...

Jostain syystä kirjoituksestani typistyi alkuosa pois.

Kirjoitin nimittäin, että Niemelä on kieltämättä aikamoinen "kuumakalle", ja että hänellä kyllä mopo keulii aika pahasti näissä kriitikko-kritiikeissään.

Hän myös suhtautuu toki maahanmuuttoon melko positiivisesti. Mikään stereotyyppinen "mokuttaja" hän ei kuitenkaan kyllä ole, vaan substanssin puolesta monet hänen kirjoituksistaan voitaisiin takkuulla leimata "islamofobisiksi".

Kumitonttu kirjoitti...

Tuosta kasvisruokailusta oli eilisessä lehdessä hyvä kirjoitus:

Joskus kasvisruokavalio voi olla yksi osa nuoren syömishäiriötä. Siksi on tärkeää keskustella nuoren kanssa ja ottaa selvää, millaisia ajatuksia kasvisruokavalion taustalla on. On mahdollista, että se on ollut taustalla jossain kasvuhäiriössä. Sen sijaan on nuoria, joilla tiukan kasvisruokavalion ja eettisten perusteluiden taakse kätkeytyykin syömishäiriö.

Ala-asteikäisten kasvissyöjien kohdalla on yleensä kyse siitä, että usein myös vanhemmat ovat kasvissyöjiä ja usein hyvin perillä ravitsemuksesta.

Kasvavan nuoren riskit ravintoainepuutoksiin ovat aina suuremmat, koska kasvuiässä sekasyöjilläkin voi olla raudan, D-vitamiinin ja kalsiumin puutetta. Oireet nuoren ihossa, kynsissä, kielessä tai suussa saattavat kertoa puutostaudeista.

Helsingissä työskentelevän ravitsemusterapeutti Tuula Heikkisen vastaanotolle fiksuja ja ajattelevaisia kasvissyönnin aloitaneita nuoria tulee usein. Nuoren kanssa mietitään, miten hänen kannattaisi ruokavalionsa koostaa, mutta samalla puhutaan ilmastonmuutoksesta ja tuotantoeläinten kohtelusta. Nuori saattaa kantaa hennoilla hartioillaan vastuuta koko maailmasta. Ruoka on harvoja keinoja, joilla nuori voi vaikuttaa elämäänsä.

Heikkinen on huomannut, että usein kasvisruokavaliossa on kyse muustakin kuin ruoasta. Kyse on elämäntyylistä ja kulttuurista, johon saattaa liittyä myös kritiikkiä kulutusta ja tehokkuusvaatimuksia kohtaan.

Veganismissa on kuitenkin paljon sellaisia osa-alueita, joita ei ole kunnolla tutkittu. Pienten vegaanilasten ja raskaana olevien naisten energian ja ravintoaineiden saannista on vähän tietoa. Nykytietämyksen mukaan tiukkaa vegaaniruokavaliota noudattavien on aina täydennettävä ruokavalionsa B12-vitamiinilla ja D-vitamiinilla. Myös kalsium-valmisteet ovat tarpeen, ellei päivittäiseen ruokavalioon kuulu kalsiumilla täydennettyjä elintarvikkeita. Nuoret ja naiset voivat lisäksi tarvita rautalisää.

Kosonen luettelee joukon uskomuksia, jotka voivat johtaa harhaan arvioitaessa tiukan vegaaniruokavalion riskejä. Usein pidetään totena ei-tieteellisten tutkimusten tuloksia, kuten esimerkiksi sitä, että merilevän avulla voisi pitää yllä B12-vitamiinitasoa. Lisäksi on muistettava, että mikä pätee aikuisiin, ei päde kasvaviin lapsiin. Myös ideologinen ajattelutapa voi johtaa riskien vähättelyyn.