maanantaina, joulukuuta 07, 2009

Poliitikot puhuvat järkeviä islamista

Ennen kuin menen varsinaiseen asiaan, kerron, miksi en tehnyt perinteistä itsenäisyyspäivän postausta. Syy on pääpiirteittäin sama kuin nimimerkki Tiedemiehellä. Alkuperäinen tarkoitus oli poimia mehukkaimmat palat HS Raadin älykköjen sotavuosia ja itsenäisyyttä koskevista kommenteista. Niistä ei kuitenkaan löytynyt riittävästi makupaloja edes tavanomaisilta epäillyiltä kuten Jukka Malliselta tai Tommi Uschanovilta.

Jälkimmäinenkin tyytyi vain elokuva-arvosteluun, jossa Uschanov piti Rauni Mollbergin Tuntematon Sotilas -elokuvaa parempana kuin Edvin Laineen alkuperäisversiota. En viitsinyt lähteä asettamaan kyseenalaiseksi suomalaisten vasemmistoälykköjen isänmaallisuutta pelkästään huonon elokuvamaun perusteella.

Soininvaara taas islamista

Sitten siirryn varsinaiseen asiaan. Joudun lopettamaan tämän blogin tarpeettomana, jos suomalaiset poliitikot alkavat yhtäkkiä suhtautua islamiin järkevällä tavalla. Osmo Soininvaara on kirjoittanut ehkä parhaimman islam-aiheisen kirjoituksensa, jossa hän melkein ymmärtää, mistä Sveitsin kansanäänestyksessä oli kyse.

Kirjoituksen kahteen ensimmäiseen kappaleeseen minulla ei ole oikeastaan mitään lisättävää. Soininvaara toteaa, että kuumemittaria on turha syyttää, ja viittaa tällä Sveitsin kansanäänestyksen tulokseen.

Kolmannessa kappaleessa Soininvaara väittää, että uskonnoilla on eroistaan huolimatta enemmän yhteistä keskenään kuin uskonnolla ja sekularismilla. Esimerkkinä Soininvaara mainitsee Vatikaanin ja Puolan yhteistyön konservatiivisten arabimaiden kanssa YK:ssa. Tässä tuskin on kyse mistään syvemmästä ideologisesta yhteneväisyydestä vaan käytännöllisyydestä.

Soininvaara jättää kertomatta asian toisen puolen. Länsimainen vasemmistoliberalismi ulottaa vaikutuksensa myös kirkkojen sisälle ja pakottaa kirkot noudattamaan omaa moraalinormiaan eli täydellisen syrjimättömyyden periaatetta. Tämä on näkynyt erityisesti naispappeuskysymyksessä. Painetta myös homoliittojen hyväksymisen suuntaan on havaittavissa.

Vasemmistoliberalismi näivertää heikkoja protestanttisia kirkkoja sisältä pakottamalla ne hyväksymään omat kollektivistiset tavoitteensa kuten ympäristöaatteen ja monikulttuurisuuden ja hämärtämään perinteiset Raamattuun perustuvat arvot. Katolinen kirkko on puolestaan pystynyt paremmin pitämään kiinni itsenäisyydestään.

Soininvaara ja islamilainen fundamentalismi

Islamilaisen fundamentalismin ongelman Soininvaara on ymmärtänyt seuraavasti:

”Islamilainen fundamentalismi on ennen kaikkea islamilaisten maiden ongelma. Jos se on ongelma Euroopassa, se on sitä täällä oleville maallistuneille islamilaisille. Mitä mieltä islamilaisesta fundamentalismista länsimaiden hallituksissa ollaan näkyy ehkä parhaiten siinä, että länsimaat, Suomi mukaan luettuna, käyvät paraikaa sotaa islamisteja vastaan Afganistanissa.”

Ensimmäinen lause pitää paikkansa, mutta islam on Euroopassa ongelma muillekin kuin maallistuneille islamilaisille. Sveitsin kansanäänestyksessä erityisesti naiset äänestivät innokkaasti minareettikiellon puolesta, mikä kertoo aidosta huolesta islamin leviämisen vaikutuksista naisen asemaan.

Afganistanin ja islamilaisen fundamentalismin välinen yhteys taas edustaa erittäin vakavaa vaaraa länsimaiselle yhteiskuntajärjestykselle. Kansankokonaisuus-blogissa viitataan Pakistanin ydinaseeseen:

”Globalisaatio on konkurssissa. Olemme luoneet maailman, jossa se, kuka on vallassa Pakistanissa ja Afghanistanissa, on äärimmäisen tärkeää suomalaisillekin äänestäjille.”

9/11-terrori-iskujen tekijöiden tukikohta sijaitsi Afganistanissa ja ideologinen perusta on rakennettu Pakistanin heimoalueiden koraanikouluissa. Pakistania hallitsee tällä hetkellä heikko ja korruptoitunut Asif Zardari, joka oli edesmenneen Benazir Bhutton aviomies ja jota kutsuttiin korruptioon viittaavalla lempinimellä ”Mister Ten Percent”. Riskiä maan ydinaseen joutumisesta vääriin käsiin ei kannata aliarvioida.

Toiseksi viimeisessä kappaleessa tulkitsen Soininvaaran viittaaan islamisoitumiseen, kun hän sanoo:

”Hyvää ei tiedä sekään, että kasvava ongelma – tai ainakin sellaiseksi koettu – yritetään lakaista maan alle. ”

Kun maito on kaatunut lattialle, sitä ei saa takaisin pulloon. Monet eurooppalaiset valtiot tekivät maahanmuuttopoliittiset virheensä jo vuosikymmeniä sitten ja virheiden korjaaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Siksi poliitikot keskittyvät tyynnyttelyyn ja tasapainoilevat toisaalta heikosti sopeutuneen muslimiväestön ja yhä levottomammaksi käyvän kantaväestön välillä samalla toivoen, että ongelma ratkeaisi ajan myötä itsestään. Valtaeliitin hyssyttely ja haluttomuus puuttua ongelmiin on myös nostanut uusia puolueita poliittiselle kentälle.

Räsänen on huolissaan islamista

Soininvaara ei ole ainoa minareettikohuun puuttunut suomalaispoliitikko. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen pitää Uuden Suomen artikkelin mukaan islamia vakavana haasteena suomalaiselle yhteiskunnalle. Kristittynä Räsänen ymmärtää kristinuskon ja islamin eron selkeämmin kuin Soininvaara:

”Sen haluan sanoa, että kyllä minua huolestuttaa Euroopan islamisoituminen. Se tuo kielteisiä vaikutuksia. Pelkään, että ennen pitkää se tuo rajoitteita uskonnonvapauteemme. Uskontoon pakottaminen kuuluu ihan toisella tavalla islamiin kuin kristinuskoon ”

Islamista luopumisesta rangaistaan kuolemalla kaikkien neljän islamilaisen lain (sunnalaisen) koulukunnan mukaan. Islamisoituminen tarkoittaa käytännössä, että islamin jättäneet ovat Euroopassa hengenvaarassa, jos he luopuvat uskonnostaan julkisesti.

Räsänen suhtautuu itse kielteisesti minareettikieltoon ja katsoo sen rajoittavan uskonnon harjoittamista. Räsänen kuitenkin toteaa:

”Samaan aikaan haluan sanoa sen terävästi, että jos verrataan maita, joissa kristinusko ja islam ovat valtauskontoja, niin kyllähän islamilaisessa maailmassa kristittyjen vaino on tavattoman tavallista. Kristityksi kääntymisestä saattaa seurata kuolemanrangaistus puhumattakaan, että kirkkoja voisi vapaasti rakentaa”

”Kristittynä sitä tietysti toivoisin, että jokainen muslimi voisi kääntyä kristinuskoon. Jos ihan näin raakasti sanoo.”

Islamilaisissa maissa harjoitettua kristittyjen vainoa ei juurikaan käsitellä suomalaismediassa. Sitäkin yleisempiä ovat ylistyslaulut muslimien, kristittyjen ja juutalaisten harmonisesta yhteiselosta islamin kultakaudella.

8 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Kirjoituksesi

Vasemmistoliberalismi näivertää heikkoja protestanttisia kirkkoja sisältä pakottamalla ne hyväksymään omat kollektivistiset tavoitteensa kuten ympäristöaatteen ja monikulttuurisuuden ja hämärtämään perinteiset Raamattuun perustuvat arvot. Katolinen kirkko on puolestaan pystynyt paremmin pitämään kiinni itsenäisyydestään.

aukeaa paremmin, jos kerrot, mitä Raamattuun perustuvat arvot mielestäsi ovat?

catulux kirjoitti...

Herra Hammer tarkoittanee homoparien kirkollista vihkimistä, joka hyväksyttiin jo Ruotsissa ja jota tavoitetta meidän seksuaalivähemmistöt ajavat voimakkaasti myös tänne Suomeen.

Piispa Mikko Heikka yritti viikko sitten kovasti Hesarissa kiemurrella älyllisesti miellyttääkseen seksuaalivähemmistöjä.

Miellyttäminen ja myötäily näyttää olevan kirkon missio.

Minulle itselleni on aivan sama mitä ihminen tunkee makuuhuoneessaan ja minne. Se on jokaisen oma asia. Homoparien suhteen siunaus lienee ookoo, mutta vihkiminen ja riisin heitto lienee uros/uros-parin ollessa kyseessä melko kornia.

Tämä tästä sivupolusta.

Kokonaisuutena Vasaran kirjoitus oli taas helvetin hyvä.

Vaalit muuten lähestyy ja Muutos 2011 on näkyvissä vain sisäpiirissä eli Hommaforumilla.

Olen huolestunut.

Vasarahammer kirjoitti...

"aukeaa paremmin, jos kerrot, mitä Raamattuun perustuvat arvot mielestäsi ovat?"

Sanavalinta on huono tuossa.

Ajattelin lähinnä sitä Hyvinkään tapausta, jossa naispappeutta vastustaneet miespapit tuomittiin syrjinnästä oikeudessa, jossa asiaa perusteltiin sillä, että kirkko oli hyväksynyt naispappeuden ja sen työntekijöiden oli tämä myös hyväksyttävä.

Naispappeus ei sinänsä perustu Raamattuun eikä kirkon perinteeseen vaan moderniin tasa-arvoideologiaan. Tässä protestanttiset kirkot ovat antaneet periksi ympäröivän yhteiskunnan arvoille. Samalla tavalla on käymässä homoliittojen kanssa, vaikka avioliitto on perheen perustamiseen liittyvä sakramentti.

Jossain Itä-Suomessa joku kirkkoherra oli aktiivisesti vastustamassa jotain kaivoksia.

Monikulttuurista ja islamin halaamisesta löytää riittävästi esimerkkejä Kirkko ja Kaupunki -lehden sivuilta, joilta myös Abdullah Tammi ponnisti julkisuuteen.

IDA kirjoitti...

"aukeaa paremmin, jos kerrot, mitä Raamattuun perustuvat arvot mielestäsi ovat?"

Minusta tämä ei ole mikään "mielestäni" - kysymys. Lukaiset vain Katolisen Kirkon Katekismuksen ja siinä se :). Niihin tietysti voi ottaa henkilökohtaisen kannan, mutta olisi aika tyhmää olettaa, että jokainen itse mielessään muodostaisi jonkinlaisen "mielestäni" - käsityksen siitä mitkä ovat Raamattuun perustuvat arvot.

Luterilaisen Kirkon Katekismuskin tietysti käy, mutta se on suppea, eikä samalla tavalla perustele itseään.

Tiedemies kirjoitti...

Minusta tässä kirjoituksessa on yksi ongelma, joka diffuusina ja läpitunkevana esiintyy kaikessa ns. konservatiivisessa puheessa.

Otetaan esimerkiksi tässä naispappeus ja homoliitot ja hieman eri näkökulma: Kirkoilla ei ole mitään sellaista "perinnettä", että erilaisia mielipiteitä suvaittaisiin kirkkojen sisällä. Joskus niitä suvaitaan, joskus ei.

Kirkkojen sisällä kulloinkin vallalla oleva tulkinta siitä, kuka ja mitä hyväksytään, on muuttunut enemmän vuosisatojen aikana kuin nykykonservatiivit suostuvat myöntämään.

Näissä annetaan ymmärtää, että se, että kirkon oppien luova tulkinta ja sisäiset riidat ovat jokin uusi ilmiö, jonka on synnyttänyt vasta nykyinen "vasemmistoliberalismi". Tosiasiassa tämänkaltaisia erimielisyyksiä on esiintynyt aina ja ne ovat heijastelleet muita vastakkainasetteluja yhteiskunnassa. Aina joku porukka on väittänyt puolustavansa "aitoa perinnettä", usein kaikki kiistan osapuolet. Ihan niinkuin nytkin

Kumitonttu kirjoitti...

Sanavalinta on huono tuossa.

Niin ounastelinkin, kun tuo kohta ei oikein rimmannut muun kirjoituksen kanssa. "Hyvinkään-tapauksesta" ajattelen samoin. Ei ole kunniaksi kirkolle, että se kumartelee joka suuntaan. Kirkolla on ilmiselvästi missio olla "koko kansan kirkko", mikä kostautuu täydellisenä linjattomuutena joka asiaan.

Odotan vesi kielellä sitä hetkeä, että joku suvaitsevaistoon kuuluva piispa toteaa, että kyllä muslimikin voi päästä taivaaseen. Ehkä vasta sitten havahdutaan siihen, että kirkko on päiväkoti, jossa luetaan satuja lapsille.

Minusta tämä ei ole mikään "mielestäni" - kysymys.

Idan kommentti sisältää hauskan kehäpäätelmän ("Mielestäni tämä ei ole mielestäni -kysymys").

vieras kirjoitti...

Muistan lukeneeni ja nähneeni töllöstä että Kuopion piispa Ville Riekkinen oli sanonut vastustavansa uraanikaivoksia. Oliko se tänä vuonna vai viime vuonna. Hänen mielestään kirkolla on oikeus vastustaa niitä. Mahtaako Vasara tarkoittaa tuota piispaa?

Saa jokainen sanoa mielipiteensä asoista. Mutta ei kaivostoiminta ole mitenkään kirkon toimenkuvaan kuuluva asia.

Ajattelen asian niin että jos kaivokset tuovat työpaikkoja ja jos sijaintikunta ja sen asukkaat hyväksyvät kaivoksen niin asia on pihvi.

Mitä tulee uraaniin muutoin, niin voi miettiä onko parempi kerätä se itse vai ostaa ulkomailta.

Pohjoissuomalais-itäsuomalaisena (asun siis Kuopiossa) pidän hyvänä että kaivoksia voidaan perustaa Itä-ja Pohjois-Suomeen, kun kaivos työllistää suoraan ja epäsuoraan, rakennusvaiheessa ja sitten kun se on otettu käyttöön. Idässä ja pohjoisessa ei ole liikaa työpaikkoja.

Kumitonttu kirjoitti...

Tämä on kuvaava kirjoitus Vihreiden ajattelutavasta ja maahanmuuttopolitiikan syistä (ks. 5. kommentti). On ilmeistä, että koko saatanan moku-ideologian taustalla on puhtaasti ideologinen syy siirtää rahaa Euroopasta pois, ja siihen taisteluun on valjastettu myös ilmastonmuutos osana antikapitalistista tavoitetta:

Siirtolaisuus on jo nyt ehkä merkittävin vaurautta Pohjoisesta Etelään siirtävä mekanismi. Siirtolaiset lähettävät kotiin arviolta 120 miljardia dollaria vuodessa eli reippaasti enemmän kuin maailman vuotuinen kehitysapu.

Siirtolaisuus on ehkä aikamme voimakkain ruohonjuuritason yhteiskunnallinen liike, joka kyseenalaistamaan hierarkiat, joiden avulla työvoimaa hallitaan kapitalistisessa taloudessa.
Siirtolaisten puolelle asettuminen on keskeinen tapa asettua tukemaan globaalia oikeudenmukaisuutta. Jos ja kun rajat saadaan alas, ei ole enää mahdollista ulkoistaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksia muualle
. Siksi ainakin itse asetun täysin liikkuvien ihmisten puolelle rajoja ja heille pystytettyjä leirejä vastaan.


haha - sanavahvistus oli "motti"