maanantaina, marraskuuta 30, 2009

Minareeteista vielä

Sveitsin minareettikiellon todellista merkitystä ei pidä liioitella. Muslimit saavat edelleen harjoittaa uskontoaan Sveitsissä vapaasti. Minareetit voivat myös oikeassa ympäristössään olla kauniita. Kansanäänestyksessä olikin kyse enemmän poliittisesta mielenilmauksesta kuin kuin arkkitehtuuriin liittyvästä makuasiasta. Vaikka uusien minareettien rakentaminen olisi Sveitsissä sallittu, muezzinin rukouskutsut olisivat edelleen pysyneet kiellettyinä.

Vallankumouksen merkkejä

Norjalainen blogikirjoittaja Hans Rustad pitää Sveitsin kansanäänestystä historiallisena ja näkee siinä vallankumouksen merkkejä. Rustadin mukaan:

”Eurooppalaiset ovat jo vuosikausia eläneet yhteiskunnallisesta kokeilua, jonka pyrkimyksenä on muuttaa koko yhteiskunta. Nyt he sanovat kokeilulle kuuluvasti ja selkeästi ei. He sanovat ei kansallisen kultturin alasajolle, sekularismille, joka mahdollistaa Euroopassa ennen näkemättömän taantumuksellisen uskonnon nousun, ja suvaitsevaisuudelle, joka näyttää enemmänkin pakenevan suvaitsemattomuutta. Tämä suvaitsemattomuus vaikuttaa kaikkiin mutta erityisesti naisiin.”

Rustad näkee äänestyksen heijastavan ihmisten kyllästymistä monikulttuurikokeiluun ja sen mahdollistamaan yhteiskunnan islamisoitumiseen. Hän jatkaa:

”Olemme todistamassa konservatiivista vallankumousta, joka kattaa kirkon ja poliittiset instituutiot.”

Rustad ottaa myös esille krusifiksioikeudenkäynnin, jossa suomalaissyntyisen militanttiateistin valituksen ansiosta krusifiksit kiellettiin italialaisissa luokkahuoneissa. Rustad ennustaa kulttuuritaistelua, jossa perinteiset kansalliset arvot ottavat taas kerran mittaa 60-lukulaisesta vasemmistoliberalismista.

Sveitsin äänestyksessä tavallinen kansa pilkkasi poliittisesti korrektia, rajat poistavaa hybris-Eurooppaa. Varoitus oli tarkoitettu poliitikoille, jotka voivat ottaa siitä onkeensa tai jatkaa kuten ennenkin.

Kansa ei päätäkään

Vaikka 57,5 prosenttia äänestäneistä puolsi minareettikieltoa, äänestyksen tulos ei välttämättä ole lopullinen. Euroopan neuvosto sanoi julkilausumassaan:

”...uusien minareettien kielto herättää kysymyksen, pitäisikö kansainvälisten sopimusten suojaamat yksilön perusoikeudet alistaa kansanäänestyksille.”

Sveitsin oikeusministeri Eveline Widmer-Schlumpf vihjasi, että minareettikielto voidaan kumota:

”Kielto on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa.”

Minareetit eivät ole millään tavalla välttämättömiä uskonnon harjoittamiseen, vaan niitä voi perustellusti pitää islamin ylivallan symboleina, jotka eivät luontevasti kuulu perinteisesti kristilliseen yhteiskuntaan.

Mielenkiintoista tapauksessa on se, kuinka innokkaasti ihmisoikeusinsituutiot ja -järjestöt ovat nousseet puolustamaan islamia. Rustadin viittaus krusifiksioikeudenkäyntiin puolestaan osoittaa, miten ihmisoikeusjärjestöt suhtautuvat perinteiseen eurooppalaiseen kristinuskoon ja sen symboleihin. Yksi ihminen voi poistaa symbolit, jos ne loukkaavat hänen ihmisoikeuksiaan. 57,5 prosenttia sveitsiläisäänestäjistä ei pysty kieltämään minareetteja.

Ihmisoikeudet vaarassa

Oman kantansa asiaan ilmaisi myös islamilaisten maiden järjestö OIC:n puheenjohtaja Ekmeleddin Ihsanoglu. Hän kutsui kieltoa esimerkiksi kasvavasta ekstremististen, siirtolaisvastaisten, ksenofobisten, rasististen, pelkoa lietsovien äärioikeistopoliitikkojen harjoittamasta islaminvastaisesta kiihotuksesta, joka ohittaa terveen järjen, viisauden ja universaalit arvot.

Ihsanoglun olisi ehkä kannattanut jättää muutama adjektiivi lausunnostaan pois ihan selkeyden vuoksi. Kuitenkin eräitä maailman törkeimmin ihmisoikeuksia loukkaavia maita edustavan järjestön puheenjohtaja on puolustavinaan ihmisoikeutta, jota yhdessäkään OIC:n jäsenvaltiossa ei noudateta.

OIC:lle ihmisoikeudet ovat vain väline, jolla ajetaan islamin asiaa. Länsimaiselle vasemmistoliberaalille ne taas edustavat pyhiä kirjoituksia ja toimivat jonkinlaisena maallisena Raamatun korvikkeena, joka ohittaa kansallisen lainsäädännön, perustuslain ja kansalaisten äänestyksessä ilmaiseman tahdon. Ihmisoikeusfundamentalismin avulla vasemmistoliberaalit torjuvat tehokkaasti ajamansa yhteiskuntakokeilun vastustuksen, joka leimataan rasismiksi ja ksenofobiaksi, jos pyhä toiseus mainitaan negatiivisessa yhteydessä. Ihsanoglun kaltaisten tarvitsee vain poimia kypsä hedelmä lautaselta.

Soininvaara

Kun islamista puhutaan, Osmo Soininvaara ymmärtää tavanomaiseen tapaansa asiat hieman väärin. Kyse ei ole ääriliikkeistä vaan tavallisista ihmisistä, jotka kyllä hyväksyvät ulkomaalaiset silloin, kun ulkomaalaiset sopeutuvat paikallisiin tapoihin. Sen sijaan tavallinen ihminen ei hyväksy ulkomaalaisia, jotka pakottavat kantaväestön sopeutumaan itseensä, eivätkä poliittista eliittiä, joka suosii kantaväestön arvoille vihamielistä, takapajuista uskontoa ihmisoikeuksien ja suvaitsevaisuuden nimissä.

Vasemmistoliberalismi on tuhoisa ja omahyväisten, itseään muita parempina pitävien ihmisten ideologia, jota parhaiten kuvastaa Marko Hamilo Soininvaaran blogin kommenttiosastossa:

”...olisiko se edustuksellinen demokratia sittenkin paras tapa ratkaista ne asiat, mistä yhdessä pitää päättää?”

Edustuksellinen demokratia on ihan hyvä järjestelmä, mutta se vain on Euroopan Unionissa muuttunut hiljalleen pelkäksi kulissiksi. Sveitsiläinen suora demokratia on tässä mielessä parempi vaihtoehto.

14 kommenttia:

Imulippo kirjoitti...

”Kielto on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa.”

Siinä tapauksessa Euroopan Ihmisoikeussopimus on ristiriidassa demokratian kanssa.

Luulisi jokaiselle demokratiaa oikeasti arvostavalle olevan täysin selvä, kumpi on hierarkiassa loppujen lopuksi tärkeämpi.

Tarhavahti kirjoitti...

Tässä taas suora demokratia osoitti oikeellisuutensa, kansan tahto tuli esille. Edustuksellinen demokratia on Euroopassa jo niin korruptoitunut, että poliittinen eliitti alkaa itsekin uskoa siihen, että kansa voi äänestää "väärin". Aikanaan Itävalta laitettiin boikottiin väärän äänestystuloksen takia. Ei taida enää onnistua.

Aikamoinen mylläkkä tästä vielö tulee, kun padot murtuvat.

Kumitonttu kirjoitti...

...suomalaissyntyisen militanttiateistin valituksen ansiosta krusifiksit kiellettiin italialaisissa luokkahuoneissa.

"Militanttiateisti" on yhtä järkevä määritelmä kuin "rauhan uskonto" tai "äärioikeisto". Jos tarkoitat militantilla ateismilla vasemmistoradikalismia, niin se varmaan kannattaisi myös kirjoittaa niin.

Tiedemies kirjoitti...

En haluaisi ottaa tässä yhteydessä kantaa suoran demokratian ongelmiin, koska sellainen tulkittaisiin helposti niin, että kritisoin sitä, että "kansa päättää väärin".

Minusta on tässä vain jotenkin kummallista, että suoraa demokratiaa kyllä puolustetaan silloin, kun se tuottaa mieluisia tuloksia itselle.

En varsinaisesti vastusta suoraa demokratiaa, mutta sen käyttökelpoisuutta rajoittaa se, että tämäntyyppinen äänestys redusoi kysymykset populismiksi. Siis kysymyksiksi, joissa äänestetään tosiasiassa jostain ihan muusta kuin puheenaolevasta asiasta.

Jotta voitaisiin tehdä todellinen "happotesti", niin entä jos vaikka ilmastonmuutoshysterian pahimpina päivinä (jotka voivat olla edessä tai takana; aika näyttää) äänestettäisiin siitä, pitäisikö hiilivoimalat sulkea välittömästi?

Tai entä jos olisi Suomessa järjestetty viime kunnallisvaalien jälkeen kansanäänestys siitä, pitäisikö "rasistiset liikkeet" kieltää?

Näissä hämärtyy usein se tosiasia, että jos asiasta pidetään kovaa meteliä ja onnistutaan luomaan mielikuva asiasta, joka viimekädessä on melkein (muttei ihan) yhdentekevä suurimmalle osalle ihmisistä, saadaan äänestystulos, jota voi sitten tällä tavalla tulkita.

Suurin osa ihmisistä - väitän että sveitsiläisistäkään - ei välitä paskaakaan siitä, onko jossain joku vähän korkeampi torni, ja onko se alapäästään (sic!) kiinni musulmaanien vai jonkun muun abrahaminlahkon palvontapaikassa. Sensijaan Islam ilmiönä on kuuma juttu ja siitä keuhkotaan paljon. Se pelottaa ja arveluttaa ihmisiä, ja tällainen äänestys saadaan redusoitua kysymykseksi siitä, suhtautuuko kansa epäillen ja varoen islamiin.

Ns. konservatiiviset voimat pyrkivät nyt ratsastamaan tällä epäluulolla. Monet liberaalit tuntuvat hypänneen kelkkaan, mutta en uskon, että "vallankumouksen" liikemäärä riittää.

Luulisin, että suurin osa porukkaa hyppää pois siitä junasta siinä vaiheessa, kun konservatiivit alkavat itse laittaa naisia nyrkin ja hellan väliin, kieltää tissiviihdettä ja tanssia ja leikellä pippeleitä.

Anonyymi kirjoitti...

Sveitsissä kysyttiin kansan mielipidettä ja kansa vastasi ja sen mukaan mennään.

Mahtaisiko arabimaissa tai muissa muslimimaissa onnistua kirkon rakentaminen? Ei varmasti, kun nytkin historiallista perua olevia arabikristittyjä vainotaan ja heitä on vainottu islamin perustamisesta asti.

Sveitsissä on pitkät perinteet tuollaiselle suoralle demokratialle, sekä liittovaltion, kantonin että kunnan tasolla. Jos kansa on viisas tai tyhmä niin se itse hyötyy tai kärsii siitä miten on päättänyt. Sitäpaitsi ei siellä kaikkea päätetä kansanäänestyksissä jos ei kukaan ole esittänyt että siitä pitäisi järjestää kansanäänestys.

Sveitsi on kolmen pääkansallisuuden maa, saksankielisten, ranskankielisten ja italiankielisten. Jotta nämä kansat voisivat asua samassa maassa niin se vaatii usein sitä että asiat hyväksytään koko maassa ja että kantoneilla on itsehallinto. Muuten maa hajoaisi ja saksankieliset osat liittyisivät Saksaan, ranskankieliset Ranskaan ja italiankieliset Italiaan.

Sveitsin hallintojärjestelmä on hyvä, liittovaltio hoitaa vain tietyt asiat ja loput valta ja vastuu on delegoitu kantoneille ja kaupungeille. Se ei ole edes kallis kun siellä on kevyet verot, voi kokeilla Sveitsin verohallinnon laskuria. Miljonäärit ja miljardöörit ovat viihtyneet siellä.

Vasarahammer kirjoitti...

Militanttiateismi ei välttämättä ole hyvä termi.

Soile Lautsi muuten tunnustaa tässä, että ei ajanut krusifiksikieltoa yksin. Takana oli hänen italialainen aviomiehensä ja paikallinen ateistijärjestö.

Kaikki ateistit eivät ole äärivasemmistolaisia, vaikka järjestäytyneen ateismin historia onkin marxilaisuuden värittämä. Uusateismin edustajat ovat muuten vain "progressiivisia" kuten Dawkins.

Sveisin kansanäänestyksistä...
Ihan kevyin perustein ei kansanäänestystä voi järjestää, koska nimiä pitää kerätä reippaat 100 000 (kansallisella tasolla).

Unknown kirjoitti...

Tiedemies:
Tai entä jos olisi Suomessa järjestetty viime kunnallisvaalien jälkeen kansanäänestys siitä, pitäisikö "rasistiset liikkeet" kieltää?

Usko tai älä - minun mielestäni kyllä. Siis siinä tapauksessa, että aloite olisi viety asianmukaisesti eteenpäin ja joku vielä kertosi mitä rasismi (tai rasistinen liike)suomalaisittain on.

Sitä kun ei (parlamentaarisen edeuskunnan tahdosta) ainakaan toistaiseksi ole määritelty Suomen Asetuskokoelmassa.

Vasarahammer näkee mielestäni asian ytimeen - minareetit olivat se neula, joka (anteeksi kulunut sanonta) katkaisi kamelinselän.

Tämä kansanäänestyksen tulos ei siis suuntautunut muslimeja, vaan vasemmistoliberaaleja paikallisia päättäjiä vastaan.

Minareettien rakentamisoikeus - kuin myöskään vapaa maahanmuutto - ei ole ihmisoikeuskysymys. Oikeus alkuperäisväestön omaan kieleen, kulttuuriin ja rauhalliseen elämänmenoon puolestaan ovat.

Populismia tai ei - minä uskon, että tietyn kehitys- ja sivistystason saavuttanut kansa pystyy päättämään omista asioistaan ilman elätettävien ja välistävetävien edustajien armeijaa.

Hallinnon pitäisi (jälleen omasta mielestäni) olla mahdollisimman paikallista ja mahdollisimman lälhellä kansalaista. Suunta päätösten tekemisissä pitäisi olla alhaalta ylöspäin.

Siis päinvastoin kuin se mihin EU:ssa pyritään.

Unknown kirjoitti...

Hmm...
Mikäs pakko muslimien on Sveitsissä asua?
Jos ei minareettikielto miellytä, niin Bosnit ja Serbit voivat muuttaa vaikka Iraniin, tai Sudaniin.
Tai sitten ihan vaan takaisin sinne mistä ovat Sveitsiin tulleetkin...

Anonyymi kirjoitti...

Sveitsiläinen hallintojärjestelmä on varmaankin rakennettu alhaalta ylöspäin, eli kunnat ja kaupungit muodostavat yhdessä kantonin. Sitten kantonit muodostavat yhdessä liittovaltion. Tuo on toiminut monta sataa vuotta.

Islam itse on uskontona ja ideologiana se mikä se on. Joskus mietityttää että ovatko monikultturistit pahempia kuin islaminuskoiset itse. Muslimit nyt vaan käyttävät hyväkseen tilaisuutta, eli tilaisuus tekee varkaan. Jos olisi pistetty kova kovaa vasten ja jolloin tilaisuutta ei olisi, heidän olisi vaikeampi toteuttaa aikeitaan.

Muslimien alkuperäisissä kotimaissaan pitäisi olla työpaikkoja ettei heidän tarvitse mennä länsimaihin aiheuttamaan ongelmia. Sen sijaan että nuo maat kehittäisivät talouttaan, he vaan syyttävät länttä ongelmistaan. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.

Kas kun Sveitsiin eksyneet muslimit eivät ole menneet esim. Arabiemiirikuntiin, Qatariin tai Bahrainiin, joissa olisi varmasti työtä tarjoilla ja jossa saisi elää omien tapojen mukaan. Vai ovatko nuo liaan vapaamielisiä muslimien aseteikolla? No siinä tapauksessa, vieressä on Saudi Arabia tai Kuwait ja Irakissa saisi vaikka taistella uskonveljien puolesta jos haluaa uhrata itsensä.

Bosnian muslimit, eli bosniakit, ovat oikeasti joko serbejä tai kroaatteja jotka kääntyivät tai käännytettiin turkkilaisvallan aikana islamiin.

Serbit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja heidän kieltä kirjoitetaan kyrillisillä aakkosilla. Kroaatit ovat katolisia ja ja heidän kieltä kirjoitetaan latinalaisilla kirjaimilla. Kielellistä eroa serbian ja kroatian välillä ei ole juuri muuta kuin kirjaimet.

Tiedemies kirjoitti...

Minä en pidä tätä asiaa ihmisoikeuskysymyksenä, ja minusta on erittäin valitettavaa, että siitä yritetään tehdä sellainen.

Kommentissani kritisoin kansanäänestyksiä siitä, että niissä käy helposti niin, että äänestetään tosiasiassa jostain ihan muista motiiveista kuin mitä kysytään. Siis että äänestyksenalainen kysymys on usein epäoleellinen tai sivussa itse aiheesta.

Esimerkki tarkoituksenmukaisesta kansanäänestyksestä oli EU:in liittymisestä järjestetty kansanäänestys, koska siinä todella ihmiset äänestivät siitä, liitytäänkö vai ei. Sensijaan useimmat Lissabonin sopimuksesta - ja sitä ennen "perustuslaista" - järjestetyt kansanäänestykset eivät oikein olleet hyviä äänestyksiä, koska niissä äänespäätöksen ja lopputuloksen suhde ei ollut se, minkä mukaan ihmiset äänestivät.

Minusta Sveitsin minareettiäänestys on tällainen epätarkoituksenmukainen äänestys. Minareettien kielto on itselleni yhdentekevä asiana ja tästä kysymyksestä syntyvä keskustelu osoittaa, että niin se on monille muillekin. Olennaista äänestyspäätöksessä oli se, vastustaako vai puolustaako "mokutusta", ei oikeastaan mikään kaupunkikuvallinen kysymys, siis se, josta äänestettiin.

Jos haluttiin äänestää maahanmuuton ja islamisaation pysäyttämisestä, niin tarkoituksenmukaisempiakin äänestyskysymyksiä olisi voitu esittää.

Ymmärrän toki, että sellaisen kysymyksen tuominen äänestettäväksi olisi ollut vaikeampaa, joten asiaa täytyy lähestyä tällä tavalla kiertoteitse. Tämä on minusta valitettavaa ja tavattoman kehnoa hallintoa, koska sen olennaisen kysymyksen sijaan kansalta kysytään mielipide tällaisesta typerästä sivuseikasta.

Kumitonttu kirjoitti...

Tai entä jos olisi Suomessa järjestetty viime kunnallisvaalien jälkeen kansanäänestys siitä, pitäisikö "rasistiset liikkeet" kieltää?

En nyt tarkalleen muista päivämäärää, mutta eduskunnassa kyhättiin häthätää kasaan heti Halliksen voitonmarssin jälkeen "rasistiset liikkeet" kieltävä julistus, jonka jätti allekirjoittamatta ainoastaan Soinin poppoo. Jos asiasta olisi järjestetty kansanäänestys, veikkaan että julistus olisi jäänyt ilman kansan tukea.

Tiedemies kirjoitti...

Voi olla, ettei se olisi mennyt läpi, mutta se ei ollut minun pointtini kansanäänestyksiä vastaan, vaan se, että äänestyksen lopputuloksella on usein erilaisia seurauksia kuin mitä ihmiset äänestäessään kuvittelevat ja usein äänestyksen lopputulosta myös tulkitaan tällaisena laajempana kokonaisuutena, eikä pelkkänä äänestettynä asiana.

Valtio tms. virkamiehineen kuitenkaan yleensä toimi äänestystuloksessa muun kuin esitetyn kysymyksen suhteen. Sveitsissä merkittävä osa poliittista eliittiähän oli tätä tulosta vastaan kampanjoiniut. Kokonaislinja tuskin muuttuuu tällaisen tuloksen myötä.

Vasarahammer kirjoitti...

Jos minareetteja ajattelee pelkästään rakennelmina, niistä tuskin löytyy vastustamisen syytä. Uskon vastustamisen perustuvan minareettien takana olevaan symboliikkaan ja ajatuksiin, joita minareetteihin sisältyy.

Minusta "ylikansalliset edistykselliset" ampuvat omaan jalkaansa tekemällä tästä ihmisoikeuskysymyksen.

Kumitonttu kirjoitti...

...äänestyksen lopputuloksella on usein erilaisia seurauksia kuin mitä ihmiset äänestäessään kuvittelevat...

Olen ihan samaa mieltä. Nykyisen demokratian suurimmat ongelmat ovat
- taloudellisen vastuun puuttuminen tehdyistä päätöksistä ja
- sähköinen tiedonvälitys.

Jälkimmäinen aiheuttaa sen, että tieto leviää hetkessä ja päätöksentekijöille ei jää aikaa miettiä omia näkökantojaan. Media ei hyväksy väyrysmäistä yliyön nukkumista. Kannan puute johonkin asiaan leimaa ihmisen tyhmäksi ja kantaa joudutaan ottamaan asioihin, joita ei tunneta.

Ensimmäinen on johtanut tilanteeseen, jossa varojen käytöstä päättävät ihmiset, jotka eivät varoja tuota. Suomessa 4,2 miljoonaa ihmistä saa äänestää, vaikka työtä tekeviä on vain 2,2 miljoonaa (joista 0,5 julkisella sektorilla eli verovaroilla elätettävää).

Kansanäänestys ei saisi olla sitova eikä varsinkaan sitoa päättäjien käsiä taloudellista panostusta vaativissa asioissa. Äänestää voidaan yksinkertaisista kyllä/ei -asioista. Minareettiäänestys on aivan sillä rajalla, koska jos tulos olisi ollut toisenlainen, pakottava uskonnollisuus - siis islam - olisi saanut kansan siunauksen, mitä sillä ei ilmiselvästi kuitenkaan ole. Tällä kertaa vain lopputulos pelasti Sveitsin todelliselta murhenäytelmältä.