keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009

Miksi Nidal Malik Hasan murhasi?

Yhdysvalloissa Nidal Malik Hasan -niminen sotilaspsykiatri avasi tulen palvelustovereitaan kohti ja tappoi 12 ihmistä. Hasanin teon motiivit herättivät kysymyksiä ja eräiden arvioiden mukaan Hasan halusi välttää sijoituksen Afganistaniin.

Itse lueskelin Hasanin Powerpoint-esitystä, jonka hän piti armeijan lääkäreille kesäkuussa 2007. Esityksen piti alun perin käsitellä lääketieteellistä aihetta (Hasan oli koulutukseltaan psykiatri), mutta siinä kerrotaan enimmäkseen islamista ja siitä, miten Hasan ymmärsi uskontonsa.

Jihad Hasanin mukaan

Esityksessään Koraaniin perustuvasta maailmankuvasta ja siitä, miten se sopii yhteen Yhdysvaltojen armeijan kanssa, Hasan pyrki

  • tunnistamaan sen, miten Koraani vaikuttaa muslimien ajatuksiin ja mitä se merkitsee Yhdysvaltojen asevoimien kannalta.

  • Kuvaamaan niiden uskonnollisten konfliktien luonteen, joita muslimeilla saattaa olla Irakin ja Afganistanin sotien suhteen.

  • Tunnistamaan sotilaat, joille Irakin ja Afganistanin sodat voivat aiheuttaa uskonnollisia ristiriitoja.

Noin 50 Powerpoint-dian aikana Hasan käy läpi islamin perusteet lukuisilla Koraani-sitaateilla höystettynä. Hasanin määritelmä jihadista käy yksiin tavanomaisen käsityksen kanssa. Hänen mukaansa jihad tarkoittaa:

  • yksilön pyrkimystä hengelliseen täydellisyyteen

  • muslimien pyhää sotaa tai hengellistä kamppailua vääräuskoisia vastaan

  • ylipäänsä ristiretkeä tai taistelua (esim. ”jihad” tupakointia vastaan).

Hasanin esityksessä selitetään, mitä tarkoittaa abrogaatio. Tämän islamin opin mukaan samaa asiaa käsittelevä, ajallisesti myöhäisempi Koraanin jae kumoaa ajallisesti aiemman. Jihadin kohdalla tämä tarkoitti Hasanin mukaan:

  • Mekassa muslimit eivät saaneet puolustaa itseään tai taistella. Heidän ainoa tehtävänsä oli julistaa sanomaa.

  • Muutto Medinaan: itsepuolustus sallittiin

  • Sen jälkeen hyökkäystaistelu sallittiin.

  • Myöhemmät jakeet kumoavat aikaisemmat eli rauhanomaiset jakeet eivät enää ole voimassa.

  • Eräässä vaiheessa islamilainen imperiumi ulottui Marokosta ja Espanjasta Intian ja Kiinan rajalle.

Powerpoint-esityksensä loppuvaiheessa Hasan esittää omat johtopäätöksensä. Niiden mukaan taistelu islamilaisen valtion perustamiseksi on sallittua islamin mukaan. Hasan myös suosittelee, että muslimisotilaiden ei pitäisi palvella tehtävissä, joissa he voivat tappaa uskovia väärin perustein. Viimeisessä kalvossa hän vaatii, että Puolustusministeriön pitäisi tarjota muslimisotilaille mahdollisuus vapautukseen tehtävistään vakaumuksen perusteella, jotta joukkojen moraali pysyisi hyvänä ja haitallisten tapahtumien määrä vähenisi.

Psykologisointia

Hasan itse lopulta todisti johtopäätöksensä oikeaksi, kun hän tappoi 12 palvelustoveriaan Fort Hoodin tukikohdassa. Washington Postin sivuilla käännynnäismuslimi nimeltä Pamela K. Taylor selittää asian juuri näin otsikolla ”Hasanin laskelmoidut islamin vääristelyt”.

Taylorin mukaan Hasanin Powerpoint-esitys oli luonteeltaan laskelmoiva ja vääristynyt. Hasanin tarkoituksena oli vakuuttaa esimiehensä, jotta nämä vapauttaisivat hänet armeijasta. Taylor tulkitsee myös Hasanin jollain tasolla tienneen, että Koraani ei hyväksy eikä oikeuta aggressiivisia väkivallantekoja.

Taylorin väittää, että Hasanin Powerpoint-esityksen miekkavärssyt eivät anna muslimeille avointa valtakirjaa käydä sotaa kaikkia vääräuskoisia vastaan, ja militantit voivat oikeuttaa näkemyksensä hyökkäyssodasta vain siteeraamalla 9. suuran viidettä jaetta asiayhteydestään irrotettuna.

Taylor ei ole psykologi, mutta hän näkee Hasanin esityksen viimeiset diat hätähuutona. Taylorin kolumnin viimeisessä kappaleessa hän kuitenkin lukee Hasanin esityksestä sen, mitä hän haluaa, eikä sitä, mitä esityksessä oikeasti sanotaan. Taylorin siteeraa kolumnissaan Hasania väärin:

”Muslim soldiers should not serve in any capacity that renders them at risk of hurting/killing unbelievers unjustly.”

Hasanin diaesityksessä ei puhuttu vääräuskoisista (unbelievers) vaan uskovista (believers). Taylorin siteeraaman lauseen ajatus ei siis vastaa alkuperäistä eikä millään tavalla osoita, että Hasan piti vääräuskoisten tappamista islamin vastaisena.

11 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Ottamatta kantaa itse ammuskeluun tai islamiin sen spesifisemmin, minusta oli käsittämätön mok Hasanin esimiehiltä yrittää lähettää hänet sotaan tuollaisen esityksen jälkeen.

Esitys oli minusta selvä osoitus, että Hasan oli - joko psykiatrina tai yksityishenkilönä - sitä mieltä, ettei Hasania olisi mitään järkeä lähettää Irakiin tai Afganistaniin.

Tarhavahti kirjoitti...

Eikös tuo teko nyt yksinkertaisesti ollut selkeää terrorismia, sitä itseään siis?

Ari kirjoitti...

Minusta oli käsittämätön moka Hasanin taholta, että hän ylipäätään liittyi armeijaan ellei hän ollut valmis menemään sinne minne komennus/tehtävä vaatii.

Sen sijaan, että hän alkoi tappamaan ällähin nimeen - hän olisi voinut erota palveluksesta. Eroamalla hän olisi välttynyt Irakin komennukselta.

Kaikki muu spekulaatio ja mokittelu asian tiimoista on roskaa. Hasan teki sen mitä oli varmasti jo vuosikausia suunnitellut.

USA Armyn moka on se (tai USA Army joutuu noudattamaan lakia, eli lain moka), että kaiken suvaitsevaisuuden, ja poliittisen korrektiuden mukaisesti otetaan näitä Hasaneita eli ällähin sotureita armeijan palvelukseen. Ettei vaan kukaan pääse syyttämään syrjinnästä jne.

USA:n armeijaan ei ole pakko liittyä ja siitä voi erota.

- buuri johannesbuurista -

Kumitonttu kirjoitti...

Hasan on umpihullu, ei sitä voi arvioida tavallisin kriteerein. Merkittävää tässäkin on se, että kyseinen umpihullu terroristi uskoo Allahiin. Kun näitä toisilta hengenriistoon pyrkiviä nuoria miehiä luokittelee, niin säännönmukaisesti ne uskovat Allahiin.

Se voi olla puhdasta sattumaa, tai sitten Allahin uskonto yksinkertaisesti vain on ihmiskunnalle vaarallinen uskomus. Jos mikä tahansa kristillinen tai ateistinen lahko noin järjestelmällisesti tappaisi vääräuskoisia, kuuluminen lahkoon kiellettäisiin ja lapset otettaisiin huostaan.

catulux kirjoitti...

Ihmeellisesti Allah sotkee savea ihmisiä luodessaan. Ja kaikkia muslimeja ei tietenkään saa tuomita.

Kaikki muslimit eivät ole terroristeja.

Mutta omituista on, että nykyään kaikki terroristit ovat muslimeja.

Olisiko Tiedemiehellä kommenttia tällaiseen kognitiiviseen dissonanssiin?

Vasarahammer kirjoitti...

Enemmän olisin huolissani siitä, että Hasanin kaltaiset saavat jatkaa eivätkä joudu kurinpitotoimien kohteeksi. Hasanin radikaalit mielipiteet olivat olleet selvillä jo pitkään, mutta kukaan ei reagoinut.

Tiedemies kirjoitti...

Enemmän olisin huolissani siitä, että Hasanin kaltaiset saavat jatkaa eivätkä joudu kurinpitotoimien kohteeksi. Hasanin radikaalit mielipiteet olivat olleet selvillä jo pitkään, mutta kukaan ei reagoinut.

Olen täysin samaa mieltä. Jos rehellisiä ollaan, en oikein ymmärrä, miksi ihmeessä USA:n armeija yleisestiottaen lähettäisi muslimeja Irakiin tai Afganistianiin muutoin kuin jos tehtävän sisällön kannalta on aivan olennaista että henkilö on muslimi tms.


Mutta omituista on, että nykyään kaikki terroristit ovat muslimeja.

Olisiko Tiedemiehellä kommenttia tällaiseen kognitiiviseen dissonanssiin
?

Kognitiivinen dissonanssi viittaa tilanteeseen, jossa ihmisen on sovitettava kaksi ristiriitaista väittämää "tietona" omassa mielessään. Väite, että "kaikki terroristit ovat muslimeja" on tietystikin epätosi, koska esimerkiksi ETA on vielä ihan viime aikoina räjäytellyt pommeja.

Se on tietysti totta, että kaikki sellaiset terroristit ovat muslimeja, joihin esimerkiksi "sota terrorismia vastaan" viittaa. En ymmärrä mitä kognitiivista dissonanssia tämän pitäisi aiheuttaa.

Ei Espanjakaaan tuomitse kaikkia baskeja vaikka kaikki ETA:n terroristit ovat baskeja. Tämä ei ole yritys perustella islamin "rauhanaomaisuutta" tms, vaan yksinkertainen tosiasia.

catulux kirjoitti...

Olet oikeassa tiedemies. Eta jysäytteli tässä syksyllä parit paukut.

Onneksi Eta on olemassa. Muuten koko kansainvälisen terrorismin haasteellinen kenttä olisi yksin muslimipelaajien hallussa.

Ari kirjoitti...

Niin tuota... Moniko ETA:n pommimiehistä on muslimeja? Jo kymmeniä vuosia ETA:lla ja esim. Al-Qaedalla on ollut yhteistyötä. Myös kommunistit tykkää ETA:sta ja tukevat sitä. Moni ETA:n etsityin on paossa mm. Kuubassa. Noista on uutisia aina silloin tällöin ollut.

- buuri johannesbuurista -

Kumitonttu kirjoitti...

Tiedemiehellä on ihan hyvä huomio, joka itseltäni unohtui. Eli, islam on aivan vastaavanlainen totalitaristisesti johdettu komentotalous kuin kaikki vasemmistolaiset ideologiat. Voin olla väärässä ja usein olenkin, mutta kaikki eurooppalaiset väkivaltaiset ryhmittymät ovat vasemmistolaisia. Sanakikkailulla "äärioikeisto" pyritään tietysti liittämään oikeistolaiset mukaan väkivaltaan, mutta ainahan median kannattaa yrittää. Ilman yritystä ei tule tulosta.

Kun vielä muistetaan, että kommunistit ja vihreät kannattavat islamilaisten ryhmien maahantuontia, on ympyrä osapuilleen sulkeutunut. Kun vielä lisään sen, että media symppaa palestiinalaisia ja sen, että vasemmistolaiset eivät tyypillisesti diggaa juutalaisia, niin kehä on sulkeutunut.

Tiedemies kirjoitti...

Niin siis, erilaiset autoritaariset ja länsivihamieliset opit gravitoituvat toisiaan kohti, koska niillä on yhteisiä vihollisia, kuten nyt vaikka laillinen yhteiskuntajärjestys.

Vihreiden toimintaa olen seurannut vuosia, ja sen motiivit ovat toisenlaiset. Kyse ei ole sosialismista tai siitä, että haluttaisiin "kaataa" yhteiskunta, vaan kyse on yksinkertaisesti siitä, että nämä tahot nähdään jonkinlaisina kiukuttelevina pikkulapsina, jotka kyllä rauhoittuvat kunhan vaan kaikkien kanssa leikitään.

En ole asiasta täysin eri mieltä, mutta mielestäni on epätarkoituksenmukaista olettaa, että ns. maltilliset tahot ja radikaalit - oli sitten kyse muslimeista tai vaikka baskiseparatisteista - jotenkin automaattisesti etääntyisivät toisistaan hyssyttelemällä asiaa. Tästä on kyllä, ulkokuoren tiiviydestä huolimatta, aika paljon erimielisyyttä ihan kovimpien "mokuttajien" keskuudessa.

Eli ei se asia ihan niin yksinkertainen ole. Ymmärrän toki, että se näyttää siltä.

Hasan taas oli asia erikseen. Minusta Vasara on itseasiassa täysin oikeassa siinä, että vika on "suvaitsevaisuudessa", eli siinä, ettei aivan päivänselvästi radikalisoitunuttakaan yksilöä voi potkia pihalle tms.

Ja siksi armeija minusta mokasi Hasanin tapauksessa. Mies oli hullu terroristi ja yritti jopa kertoa siitä. Kukaan ei kuitenkaan kuunnellut.