tiistaina, syyskuuta 08, 2009

Odotettu tuomio


Tänään on ollut tuskallista kuunnella radiota ja erityisesti asiayhteydestään irrotettuja sitaatteja Jussi Halla-ahon kirjoituksesta ”Muutama täky Illmanin Mikalle”. Erityisesti oikeusjuttuja kommentoinut päivystävä dosentti Päivi Tillikka sai veren kiehumaan. Luetun ymmärtäminen on ilmeisen vaikeaa jopa oikeusoppineille. Yleisradion toimittajilta älyllistä rehellisyyttä ei edes kannata odottaa.

Veikkasin alkujaan, että toinen syytekohdista hylätään. Tosin arvasin hylätyn syytekohdan väärin, koska tuomio tuli uskonrauhan rikkomisesta eikä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Aiemmissa kirjoituksissani esittämäni käsitys, että nykyisin pykälän ainoa tarkoitus on suojella islamia arvostelulta, osoittautui paikkansa pitäväksi.

Tuomarin perustelut

Käräjäoikeuden tuomari Jussi Sippola perusteli langettavaa tuomiotaan seuraavasti:

”Halla-ahon väitteet on muotoiltu siten, että ne yleistävät väitteen sisällön koskemaan paitsi islamin pyhiä kohteita Muhammadia ja Allahia, myös koko uskontokuntaa. Halla-ahon tarkoituksellisesti toistama pedofilia-termi omaa poikkeuksellisen voimakkaan kielteisen arvolatauksen. Jo Halla-ahon valitsema sanamuoto on näin ollen omiaan halventamaan hänen kirjoituksensa kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä.”

Sippola ei ilmeisesti tunne tarinaa Muhammedista ja Aishasta. Hän ei ymmärrä, että tieto on peräisin islamin omista lähteistä. Islamin omien lähteiden mukaan Muhammad on täydellinen ihminen ja erinomainen esikuva muslimeille. Profeetan esimerkki eli sunna tarkoittaa profeetan elämän jäljittelyä muslimin omassa elämässä.

Profeetan esimerkin käytännön vaikutukset näkyvät islamilaisessa maailmassa vielä nykyäänkin. Ei ole tavatonta, että alaikäinen tyttö naitetaan häntä huomattavasti vanhemmalle miehelle. Jopa Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab totesi Kainuun Sanomien artikkelissa:

”Khodrin mielestä avioliiton voi aloittaa vaikka 11-vuotiaana, jos maallinen laki sen sallii.”

Artikkelissa ei mainittu, mihin Chehabin mielipide perustuu. Yleensä uskonoppineen mielipide perustuu islamilaiseen lakiin, jonka toissijainen lähde on Muhammadin elämää koskeva perimätieto (hadith).

Seuraava perustelu vaikuttaa mielestäni kummalliselta:

”Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa.”

Useimpien maailman yhteiskuntien moraaliarvot perustuvat tavalla tai toisella uskontoon. Sillä, millaisia asioita uskonto opettaa, on merkitystä ja siksi uskontojen opetuksista pitää keskustella. Tämä koskee erityisesti islamin kaltaista universaalia ilmoitususkontoa, joka pitää itseään lopullisena totuutena ja johon sisältyy selkeitä poliittisia ylivaltapyrkimyksiä.

Uskontojen esittämät käsitteet voivat myös olla loogisia uskonnon omassa viitekehyksessä. Esimerkiksi islamin käsitys lapsiavioliitoista on suoraa seurausta profeetta Muhammadin esikuvallisesta asemasta, joka tekee alaikäisen lapsen naimisesta moraalisesti hyväksyttävää (halal).

Tuomion perusteluissa pidettin myös termiä pedofiili halventavana. Kuitenkin pedofilia tarkoittaa terminä aikuisen sukupuolista mielenkiintoa esipuberteetti-ikäisiin lapsiin. 600-luvun Arabiassa tuollaista termiä tuskin tunnettiin. Toisaalta avioitumista alaikäisen kanssa ei välttämättä paheksuttu lainkaan. Vain Muhammadin asema muslimien esikuvana ja käyttäytymisnormina tekee tapauksesta nykypäivänä merkittävän.

Seuraavassa Sippola myös vahvistaa käsityksen, jonka mukaan yhteisön loukkaantumisherkkyys määrittää teon vakavuuden:

”Uskontoon liittyvien pyhäksi määriteltyjen instituutioiden riitauttaminen ja halventaminen johtavat tämän vuoksi helposti enemmän tai vähemmän vakavaan kiistaan osapuolten välillä riippuen siitä, miten voimakas uskonnon asema henkilölle tai uskonnolliselle yhdyskunnalle on.”

Tuomion ohkainen perusta selviää seuraavasta:

”Toisin olisi asia arvioitava esimerkiksi siinä tapauksessa, että Halla-aho olisi asiallisia ja tavanomaisia sanamuotoja käyttäen kritisoinut esimerkiksi sellaisia konkreettisia tapauksia, joissa nuoret muslimitytöt olisivat joutuneet uskontonsa seurauksena huonosti kohdelluiksi.”

Tässä Sippola myötäilee Kalskeen syytekirjelmää ja sitä kohtaa, jonka perusteella oma kirjoitukseni Muhammadin ja Aishan suhteesta ei ole laiton. Minä esitin konkreettisia haittoja, joita profeetta Muhammadin esimerkin noudattaminen aiheuttaa islamilaisen maailman nuorille tytöille. Halla-ahon kirjoituksesta selvisi vain pääasiallinen syy. Tämä on kuitenkin varsin köykäinen ja mielivaltainen perustelu kirjoituksen tuomittavuuden määrittämiselle.

”Syytteessä kerrottujen väitteiden ja niiden perustelujen tarkoituksena ei ole ollut käydä asiallista keskustelua islamin uskon epäkohdista vaan näennäisesti sananvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä olevan uskonnon pyhiä arvoja. Halla-ahon lausuma on ollut omiaan ruokkimaan uskonnollista suvaitsemattomuutta.”

Oikeudenkäynnin kohteena olevalla kirjoituksella tuskin tavoiteltiin asiallista keskustelua islaminuskon epäkohdista. Sillä otettiin satiirisesti kantaa valtionsyyttäjä Mika Illmanin harjoittamaan mielipidevainoon, jonka seurauksena Seppo Lehto tuomittiin kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeustuomioon. Lehdon katsottiin tuolloin syyllistyneen uskonrauhan rikkomiseen.

Taustalla pelko

Tanskalaisen Jyllands Postenin melko viattomat Muhammad-pilakuvat herättivät maailmanlaajuisen kohun ja väkivaltaisia tanskanvastaisia mielenosoituksia ympäri maailmaa. Suomen valtio halusi tuolloin välttyä itse vastaavalta, mikä johti pääministeri Matti Vanhasen surullisen kuuluisaan anteeksipyyntöön Torinon olympialaisissa.

On erittäin epätodennäköistä, että Jussi Halla-aholle annettu tuomio aiheuttaisi väkivaltaisuuksia tai edes väkivallan uhkaa. Jos Halla-aho olisi jätetty tuomitsematta, tilanne voisi olla toinen. Siksi oli valtion kannalta tarkoituksenmukaista antaa Halla-aholle lievä tuomio, jotta kohu laimenisi nopeasti. Syyte itsessään riitti estämään Halla-ahon eurovaaliehdokkuuden Perussuomalaisten listalla. Lainvoimainen tuomio todennäköisesti päättää Halla-ahon ja Perussuomalaisten yhteistyön.

Pelko väkivallan uhan edessä on tietysti ymmärrettävää. Toisaalta islamilainen osapuoli tulkitsee sen osoitukseksi heikkoudesta, mikä lisää rohkeutta esittää uusia, entistä röyhkeämpiä vaatimuksia. Näkyvä nöyristely lisäksi heikentää kansalaisten luottamusta valtion kykyyn suojella kansalaisia ja sillä voi pitkällä tähtäimellä olla ikäviä seurauksia.

16 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Chamberlain-tuomio: "Rauha meidän aikanamme"...

Yhdenvertaisuuden ja suomalaisuuden asialla Lehto Seppo tunnettu historioitsija ja yhteiskuntakriitikko Tampereelta eri vaaleissa ehdolla vaihtoehtoisia ajatuksia tuoden punavihermädätykselle kirjoitti...

Yle vaikeni Jussi Halla-ahon haastattelussa klo 21 jälkeen- Seppo Lehdon uskonrauhan rikkomistuomiosta 2 vuotta 4 kk vaiettiin - Naurettava 3 kk ehdollinen hannu salama case 1960-luvun lopusta otettiin viimeisenä merkittävänä uskonrauhatapauksena

Salla Paajanen ja esimiehensä(?) pasi toivonen alittivat riman

Seppo Lehto Tampere
Muhammed pilakuvataiteilija

PS: Uskon että jokainen suomalainen on sitä mieltä että muhammed oli pedofiili

hannes kirjoitti...

Niin, kyllä he pelkäävät, mutta en usko, että sen pelon kohde on islami, ihan siksi, että naiviuksissaan näkevät siinä vaan hyvät puolet. Ei, heidän pelkonsa on oman aseman säilyminen, sen valan joka on sokaisut heidät.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Kirjoituksesi lopussa esittämäsi näkemys, että tuomion syynä olisi ollut islamilaisen terrorismin pelko, ei mielestäni vaikuta uskottavalta.

Jos Halla-aho olisi vapautettu syytteistä, todennäköisesti yksikään muslimi ei olisi reagoinut millään tavalla.

Tuomion syynä oli vain ja ainoastaan suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten sairas, perverssi viha sananvapautta kohtaan. Ei sille vihalle tarvita mitään sellaista pragmaattista perustelua, että sananvapauden rajoittaminen estää islamilaisten terroristien hyökkäyksiä. Sensuuri on suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten oma tyrannimainen tavoite, itsetarkoituksellinen päämäärä an sich, ei siis mikään keino "yhteiskuntarauhan takaamiseen" tai "rasismin estämiseen" tms.

Juho kirjoitti...

Minusta Sippolan Jussin tuomiossa on vinha perä.

Pedofilia on terminä ongelmallinen, koska arkikielessä se tarkoittaa kaikenlaista alaikäisiin sekaantumista, mutta lääketieteellisenä terminä yksinomaan lapsiin kohdistuvaa seksuaalista suuntautumista.

Ehkä tästä syystä sana on hyvin negatiivisesti latautunut. Siksi on myönnettävä, että uskonnon kutsuminen "pedofiiliuskonnoksi" siksi, että Muhammedilla oli alaikäinen vaimo, on tarpeettoman halventava ilmaus. Minusta Sippola aivan aiheellisesti peräänkuuluttaa asiallisempia ja tavanomaisempia sanamuotoja.

Tältä pohjalta ajateltuna pienet rapsut ovat siis aivan paikallaan.

Yksi kohta tuomiossa jäi kuitenkin hieman kaivelemaan ja mietityttämään, että oltaisiinkohan tässä nyt astumassa periaatteelliseen suohon:

”Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa.”

En hoksaa miten tämä huomautus liittyy siihen, että Islamin pyhien tekstien mukaan Muhammed nai alaikäisen. Missä kohtaa tässä Halla-Ahon jutussa on se "uskonnollinen käsite", jonka totuus on suhteellista ja josta keskustellessa ei tarvitse piitata "niin sanotuista järkiperusteista"?

Mikko Ellilä kirjoitti...


Minusta Sippolan Jussin tuomiossa on vinha perä.

Pedofilia on terminä ongelmallinen, koska arkikielessä se tarkoittaa kaikenlaista alaikäisiin sekaantumista, mutta lääketieteellisenä terminä yksinomaan lapsiin kohdistuvaa seksuaalista suuntautumista.

Ehkä tästä syystä sana on hyvin negatiivisesti latautunut. Siksi on myönnettävä, että uskonnon kutsuminen "pedofiiliuskonnoksi" siksi, että Muhammedilla oli alaikäinen vaimo, on tarpeettoman halventava ilmaus. Minusta Sippola aivan aiheellisesti peräänkuuluttaa asiallisempia ja tavanomaisempia sanamuotoja.

Tältä pohjalta ajateltuna pienet rapsut ovat siis aivan paikallaan.




Miten kehtaat sanoa olevasi sitä mieltä, että on aivan oikein antaa sakkoja halventavien ilmaisujen käyttämisestä islamin arvostelussa?!

Vasarahammer kirjoitti...

Pedofiilit voivat olla kiinnostuneita myös vanhemmista eli mielenkiinnon ei tarvitse ekslusiivisesti suuntautua esipuberteetti-ikäisiin.

Psychiatry Online

Halla-ahon esittämä väite siitä, että islam "pyhittää" pedofilian ei tietysti ole ihan kirjaimellisesti totta. Muhammadin esimerkki vain tekee lapsivaimoista muslimille sallittuja (halal). Mitään ylimääräisiä boonuspisteitä nuorista vaimoista ei tietääkseni saa.

Khodr Chehabin, joka lienee jonkin asteen uskonoppinut, mielipide 11 vuodesta sopivana avioliittoikänä on täysin islamilaisen lain mukainen. Islamilaisella lailla ei nimittäin ole muita varsinaisia lähteitä kuin Koraani ja profeetan perimätiedossa antama esimerkki.

Imaami Chehab toki muistaa aina mainita Suomen lain lausuessaan islamilaisen lain tulkintoja julkisuudessa. Chehab varmasti tietää, että suomalainen yhteiskunta suhtautuu erittäin kielteisesti alaikäisiin morsiamiin.

Se hadith, jossa Aishan ikä kerrotaan, on peräisin yhdestä luotettavimpana pidetystä kokoelmasta (Sahih Bukhari).

Kuitenkaan Halla-ahon tekstin totuusväittämät eivät mielestäni kuulu oikeussalissa ratkaistaviksi.

Tuo Muhammad-kohta liittyy Seppo Lehdon saamaan 2,5 vuoden vankeustuomioon, jonka yhtenä kohtanan oli Uskonrauhan rikkominen.

"Siksi on myönnettävä, että uskonnon kutsuminen "pedofiiliuskonnoksi" siksi, että Muhammedilla oli alaikäinen vaimo, on tarpeettoman halventava ilmaus."

Ei ollut, koska Muhammad ei ole mikään Vanhan Testamentin profeetta vaan islamin mukana täydellinen ihminen ja erinomainen esikuva ihmisille kaikkina aikoina. Hänen tekonsa siis määrittävät käyttäytymisnormin oikeaoppiselle muslimille.

Halla-aho mainitsi tekstissään, että 1400 vuotta eläneen ihmisen tekoja ei ehkä pitäisi käsitellä nykypäivän mittapuun mukaan. Uskovainen muslimi ei kuitenkaan ajattele näin.

Juho kirjoitti...

[pedofiiliuskonto] Ei ollut [tarpeettoman halventava ilmaus], koska Muhammad ei ole mikään Vanhan Testamentin profeetta vaan islamin mukana täydellinen ihminen ja erinomainen esikuva ihmisille kaikkina aikoina. Hänen tekonsa siis määrittävät käyttäytymisnormin oikeaoppiselle muslimille.

Näinhän se on, ja tämä Islamin piirre vaivaa suuresti minuakin.

Mutta alaikäisen kanssa avioituminen ei käsittääkseni ole Islamin ykkössanoma ja siksi sen kutsuminen pedofiiliuskonnoksi on selvä ylilyönti. Pedofiili on myös erityisen halventava termi. Etenkin uskonnoista puhuttaessa pelkkä haukkuminen johtaa helposti turhiin rähinöihin.

Niiden sijaan kannatan rakentavia rähinöitä, jotka alkavat asiallisesta keskustelusta. Näin rähinöimällä meillä sekulaareilla on moraalinen yliote sitten kun tomu laskeutuu ja rähinästä aletaan jälkiviisastella.

koovee kirjoitti...

Pitäisikö ns. "sakkolihaa" alkaa tästä eteenpäin kutsua "halal-lihaksi"?

Kumitonttu kirjoitti...

Pitäisikö ns. "sakkolihaa" alkaa tästä eteenpäin kutsua "halal-lihaksi"?

:-)

Maahanmuuttokriittinen ajattelu on kansakunnan selviytymisen tae, muu on itsepetosta ja maanpetosta kansakuntamme tuhontaa väestönvaihtona kansanmurhana. Kulttuurihistorioitsija Seppo Lehto Tampere kirjoitti...

Muslimeille ja heidän puolustelijoilleen pitää antaa palautetta

Ohessa mm. katuhaastattelua ja mietteitä Lähetysseuran ulkomainonnnan ääreltä:


http://maahanmuuttokriittinen-tuomittu.blogspot.com/


Seppo Lehdon viimeisimmät pläjäykset

Kumitonttu kirjoitti...

Pitäisikö suomalaisen alkoholia käyttävän uusperheen isän loukkaantua tästä kirjoituksesta, joka näyttää olevan ihan selvinpäin tehty:

Mikä kasvualusta pedofilialle onkaan uusperheet? Nainen rakastuu silmittömästi johonkin mieheen. Saattapa mies olla taitava lemmentöissä, mikä tekee naisesta vieläkin sokeamman. Mikäli talossa on – kuten tavallisesti Suomessa – alkoholia, niin kuinka yleistä onkaan, että teini-ikäisiä tyttäriä kasvattaviin perheisiin tulee todellisia pukkeja kaalimaan vartijoiksi?

Islamissa lapset kuuluvat isälle ja jos nainen menee toisen miehen kanssa naimisiin, niin usein lapset annetaan isän sukulaisille. En oikein osaisi kuvitella miten joku alkoholia käyttävä isäpuoli päästettäisiin kasvattamaan lapsia? Islamissa on todella viisaat säännöt. Ne suojelevat ihmistä ja ovat ihmiselle parhaaksi. Totisesti ne ovat Jumalasta lähtöisin.

Kuinka moni onkaan erehtynyt samaan sänkyyn työtoverinsa tai kaverinsa vaimon kanssa humalassa? Sama rajan hämärtyminen tapahtuu varmasti myöskin suheessa lapsiin, joiden lisäksi odotetaan pukeutuvan seksikkäästi 12-14- vuotiasta alkaen.

Minusta pedofilia-sanaa hoetaan maassamme liikaakin, mutta jos jonnekin siitä pitäisi varoituksen sana laittaa, niin alkoholipullojen kylkiin voisi laittaa etikettiin: Alkoholin nauttiminen saattaa hämärtää seksuaalilimoraalin rajat.

Vasarahammer kirjoitti...

Tuo Kumitontun siteeraama juttu edustaa ihan samaa perustelutapaa kuin se, jota Khodr Chehab käytti, kun hän puolusti alaikäisten vihkimistä avioliittoon.

Suomalaisnuoret hänen mukaansa harrastavat seksiä alaikäisenä, minkä vuoksi islamilainen tapa on parempi.

Islamilaisessa perheessä pedofilian kohteeksi joutuneen lapsen asema on paljon huonompi, koska lapsi on itse aiheuttanut häpeää suvulle. Lisäksi lapsen väitteiden tueksi tuskin löytyy neljää miespuolista todistajaa.

Islamilainen pedofilia on avioliitossa moraalisesti hyväksyttävää, kun taas kukaan ei symppaa ottotytärtään raiskaavaa uusperheen isää.

catulux kirjoitti...

Vuonna 2004 hollantilaisen elokuvaohjaajan, Theo van Goghin, murhan jälkeen länsimaisiin demokratioihin levisi käsite "vastuullinen sananvapaus".

Theo-poika ei ollut mikään miellyttävä diplomaatti, vaan taiteellinen rienaaja ja rikas renttu, joka kertoi törkeitä Auswitch- vitsejä ja pilkkasi kristyttyjä toteamalla uskostamme että "kristinuskonkin viemäreissä kollektiivinen hulluus johtaa pelkkään lokaan."

Juutalaiset suuttuivat ja kristityt loukkaantuivat. Poliitiikot ja toimittajat ynnä muut sananvapauden vartijat eivät kuitenkaan alkaneet suistsia miestä. Taiteilijalle suotakoon mielipiteensä ja vapautensa.

Sitten ohjaaja-Theo siirtyi kritisoimaan ja nälvimään Islamin uskoa ja Koraania; tasapuolisuuden nimissä. Ja aihettakin oli, kuten hyvin tiedämme.

Muslimiveljet eivät tietenkään tyytyneet kritisoimaan Theo vain sanallisesti, kuten juutalaiset ja kristityt, vaan eräs kiihkomielinen Muhammed X veti Theolta kurkun poikki ja iski veitsellä kuitin ohjaajan rintaan.

Allah akbar. Nyt eurooppalaiset poliitikot hädissään lanseerasivat ilmoille käsitteen "vastuullinen sananvapaus". Ei muslimien pyhiä arvoja saa pilkata! (vaikka juutalaisten ja kristittyjen vastaavia tietenkin saa!)

Ja tämän jälkeen alkoi/kiihtyi Euroopassa sananvapauden alennusmyynti ja muslimien nöyristely ja nuoleskeleminen.

Muhammed-pilakuvat ja niiden aiheuttamat reaktiot Euroopassa olivat luonnollinen jatke islamin nöyristelylle. Tanska jäi yksin puolustamaan sananvapautta; muut Euroopan maat myivät itsensä ja arvonsa allahille ja pimeälle keskiajalle.

Vuonna 2004 Hesarin toimittaja Ervanmaa vielä uhosi artikkelissaan, joka käsitteli van Goghin murhaa:

"On syytä esittää kysymys ja vastata siihen.

Kysymys: Pitääkö sallia sellaisen journalistisen tai taiteellisen aineiston julkaiseminen, jonka jo ennalta tiedetään vuorenvarmasti loukkaavan joidenkin ihmisten, kuten muslimien, uskonnollisia tuntoja?

Vastaus: Ehdottomasti pitää.(!!) "

On kysyttävä, missä on Ervanmaa ja hänen hengenheimolaisensa. Nyt kun sananvapautta viedään taas kun pässiä narusta. Ja jälleen erään tasa-arvoisemman uskonnon vuoksi.

Yhdenvertaisuuden ja suomalaisuuden asialla Lehto Seppo tunnettu historioitsija ja yhteiskuntakriitikko Tampereelta eri vaaleissa ehdolla vaihtoehtoisia ajatuksia tuoden punavihermädätykselle kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Yhdenvertaisuuden ja suomalaisuuden asialla Lehto Seppo tunnettu historioitsija ja yhteiskuntakriitikko Tampereelta eri vaaleissa ehdolla vaihtoehtoisia ajatuksia tuoden punavihermädätykselle kirjoitti...

Avoimia kysymyksia Suomen viralliselle kirkolle

Voitteko kommentoida, silla papit vaikenevat asiassa, vaikka olen lahettanyt viesteja:

Tiedoksi - yritan tanne uusiksi http://www.youtube.com/user/BlasfemiFinland

Tämä on tilanne - Islamin arvostelusta linnaa, kristinuskoa saa pilkata

Eikö olisi kirkolla sijaa miettiä piispoja myöden mistä on kyse?

Kaipaan ennemmin kirkolta julkista tukea tuomioni kyseenalaistamiseksi, kuin diakoniaa, sillä siita en tieda mitaan.

Kaipaan tuomioni uudelleenarviointia julkisesti tuomion purkamiseksi joko Suomessa tai EIT:ssä

Muhammed caricaturist El Cid = Seppo Lehto myohempien aikojen kristitty kuin Espanjan vapauttaja