Harvoin saa lukea niin tehokkaasti itse itseään parodioivaa tekstiä kuin Jarkko Tontin kolumni Vihreä Lanka –lehdessä. Tontin oma fantasia etenee lennokkaammin kuin Tolkienilla:
” Ei ole yllättävää, että Taru sormusten herrasta on ulkomaalaisvihaa maahanmuuttokriittisyyden naamiossa lietsovan Jussi Halla-ahon lempikirja. Myös perussuomalaisten rasistilaidan äänillä europarlamentin varapaikalle noussut Sampo Terho fanittaa Tolkienia. ”
”Ja kas, näiden miesten puheet ovat sitä itseään, umpikonservatiivista pysähtyneistöfantasiaa. Tummat eteläiset sun muut örkit tulevat ja raiskaavat Pohjolan vaaleat haltianeidot. Länsi on uhattuna, edessä on viimeinen puolustustaistelu tai kaikki on menetetty. ”
Taru Sormusten Herrasta kaipaakin hiomista, jotta se soveltuisi paremmin nykyiseen monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Autan seuraavassa hieman Jarkko Tonttia tarinan kehittelyssä.
Syrjittyjen örkkien puolustaja
Uudessa tarinassa ”Jasser” Sauron on Örkkien vapautusjärjestön (OLO = Orc Liberation Organization) johtaja, joka pyrkii vapauttamaan Keski-Maan inhojen ihmisten ja hobittien miehityksestä. Keski-Maan valtio muodostettiin örkkien aiemmin asuttamalle maalle, josta useimmat örkit ovat paenneet Mordorissa sijaitseville pakolaisleireille. Örkkien elämä Mordorin karuissa olosuhteissa on rankkaa ja köyhää. Monet örkit katkeroituvat ja liittyvät ääriliikkeisiin.
Keski-Maahan jääneet örkit kärsivät jatkuvasta syrjinnästä ja heidän asuttamansa maita raivataan siirtokunniksi ihmisille ja hobiteille. Haltioiden johtaja Elrond on ihmisten ja hobittien päätukija, joka ei lotkauta korvaansa örkkien vaatimuksille omasta kotimaasta rinta rinnan ihmisten ja hobittien kanssa vaan tukee Gandalfia taloudellisesti ja sotilaallisesti.
Keski-Maan hengellinen johtaja Gandalf demonisoi örkkejä ja väittää Jasser Sauronin tavoittelevan Keski-Maan tuhoamista ja örkkivaltion perustamista sen tilalle. Gandalfin kollega Saruman kuitenkin neuvottelee Palantirin avulla Jasser Sauronin kanssa ja sanoo, että Sauron haluaa todellisuudessa rauhaa Keski-Maan ja OLO:n välille.
Samanaikaisesti OLO tekee useita näyttäviä terrori-iskuja Keski-Maahan. Naapurivaltio Rohanista tulee Sauronin päätukikohta, kun OLO:n tukema Grima Kärmekieli onnistuu kaappaamaan vallan itselleen ja syrjäyttämään itsevaltaisen kuningas Theodenin.
Keski-Maan joukot hyökkäävät avuttomiin Rohanissa ja Mordorissa sijaitseviin örkkileireihin käyttäen verukkeena terroristien etsintää. Kansainvälinen yhteisö tuomitsee jyrkästi Keski-Maan toimet, mikä saa Keski-Maan joukot vetäytymään. Samaan aikaan hobittien tiedustelupalvelu Kossadin agentit Frodo ja Sam yrittävät tuhota OLO:n sulattamalla örkeille pyhän sormuksen tulivuorella.
Gondorin johtoon demokraattisesti noussut Denethor ratkaisee asian kriminalisoimalla örkkifobian ja neuvottelemalla Jasser Sauronin kanssa sopimuksen, jonka perusteella Keski-Maasta karkotetut örkit saavat palata entisille kotikonnuilleen. Jasser Sauronista tulee uuden demokraattisen örkkivaltion demokraattisesti valittu presidentti. Keski-Maan sotilasdiktaattori Gandalf, Kossadin johtaja Aragorn ja pyhän esineen tuhonneet Kossadin agentit tuomitaan kansainvälisessä tribunaalissa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kaikki elävät onnellisessa monikulttuurisessa yhteiskunnassa elämänsä loppuun asti.
En yllättyisi, vaikka oheisen kaltainen uudelleentulkinta esitettäisiin joskus Suomenlinnan kesäteatterissa jonkun kommunistiohjaajan johdolla ja veronmaksajan rahoilla kustannettuna.
Moraalirelativismi ja nihilismi
On kuitenkin selvää, että Tolkien edustaa moderneille vasemmistoliberaaleille ”pysähtyneisyyttä”, edistyksellisyyden vastaisuutta ja sitä kautta pahuutta. Norjalainen pysähtyneistön edustaja Fjordman kertoo, miksi fantasia viehättää:
” Why do so many people like the Lord of the Rings book and movies? There are probably many reasons for this, but I suspect one of them is the refreshing idea of defending your civilization and your lands against evil, as well as praising old-fashioned virtues such as honor, dignity and pride in your heritage.”
Jos katsoo moderneja terrorismin vastaista sotaa käsitteleviä elokuvia, kunniaa ja rehellisyyttä ei löydy edes suurennuslasilla. Esimerkiksi Jennifer Garnerin tähdittämässä elokuvassa The Kingdom terrori-iskua selvittelevät amerikkalaiset rinnastetaan moraalisesti samalle tasolle kuin terroristit. Elokuvayleisö ei tietysti moisesta tykkää, joten The Kingdom –elokuvan taloudellinen menestys jäi vaatimattomaksi.
Vastaavalla tavalla Body of Lies –elokuvassa jordanialaisesta tiedustelupalvelun johtajasta tehdään pyhimys verrattuna Leonardo di Caprion näyttelemän päähenkilön CIA-esimieheen, jota näyttelee Russell Crowe. Amerikkalaiset taistelevat väärin terrorismia vastaan, ja oikeaa tapaa edustavat Jordanian tiedustelupalvelun johtajan menetelmät. Myös Body of Lies elokuvan menestys lippuluukuilla jäi vaatimattomaksi.
Jopa terrorismia käsittelevissä tv-sarjoissa, kuten 24, islamilainen terrorismi muodostaa tabun, jota ei uskalleta käsitellä avoimesti. Yleensä jihadistien taustalta löytyy joko menneiden aikojen perään haikalevia venäläisiä ja/tai amerikkalaisia oikeistokonservatiiveja, vaikka sarjan alkujaksot antaisivat aiheen olettaa muuta.
Modernit, todellista elämää käsittelevät elokuvat ja tv-sarjat edustavat moraalirelativismia ja arvonihilismiä, joka jättää useimmat katsojat kylmäksi. Siksi fantasian tarjoama selkeä hyvän ja pahan dikotomia viehättää. Olen itsekin lukenut kaikki Harry Potter –kirjat ja katsonut kaikki toistaiseksi ilmestyneet elokuvat, vaikka alkujaan ostin sarjan ensimmäisen kirjan tarkistaakseni, soveltuvatko kirjat lapsilleni.
Mikko Ellilä kirjoittaa artikkelissaan ”Vihreät, nuivistit ja Tolkien” seuraavasti:
”... mustavalkoisen vastakkainasettelun vastustaminen "monimutkaisten ongelmien liiallisena yksinkertaistamisena" johtaa useimmissa tapauksissa siihen, että postuloidaan moraalinen ekvivalenssi esimerkiksi Neuvostoliiton ja Suomen välille, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välille, arabimaiden ja Israelin välille, al-Qaidan ja Yhdysvaltain välille, Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain välille tai lapsiaan ympärileikkaavan, pakkonaittavan ja kunniamurhaavan muslimin ja lihaasyövän valkoisen heteromiehen välille.”
Ellilä siteeraa Ronald Reaganin ”pahan valtakuntaa” käsittelevää puhetta ja toteaa:
” Hyvän ja pahan välisen dikotomian häivyttäminen merkitsee siis käytännössä moraalirelativismia eli nihilismiä.”
Paluu 1970-luvulle
Hyvän ja pahan dikotomian häivyttäminen nykyaikaa käsittelevissä elokuvissa on kuitenkin ainoa keino saada elokuva levitykseen, koska moderni vasemmistoliberalismi on poliittisen, akateemisen ja kulttuurillisen eliitin valtaideologia. Hollywood on nykyisin vasemmistolainen eikä amerikkalaisittain isänmaallisilla elokuvilla ole mahdollisuuksia toisin kuin 1980-luvulla.
Jossain mielessä nykyaika muistuttaa 1970-lukua, koska tuolloin Vietnamin sotaan ja presidentti Nixoniin pettyneet 60-lukulaiset tekivät aivan samanlaisia elokuvia. Myös tuolloin salaliittoja nähtiin joka paikassa, äärimmäistä pahuutta edusti Yhdysvaltain hallitus ja pääosaa esitti sinisilmäinen Robert Redford (Three Days of Condor) tai Warren Beatty (Parallax view).
Ehkä Jarkko Tontti itse edustaa 70-lukulaista ”pysähtyneistöä”, vaikka hän yrittääkin epätoivoisesti tehdä Jussi Halla-ahosta ja Sampo Terhosta pysähtyneistön edustajia. Taistolaiset edustivat edistyksellisyyttä 70-luvulla, ja Jarkko Tontti puolustaa samanlaista ideologiaa 2000-luvulla.
4 kommenttia:
En ota Tontin typerään puheenvuoroon kantaa. Sensijaan tähän otan:
Hyvän ja pahan välisen dikotomian häivyttäminen merkitsee siis käytännössä moraalirelativismia eli nihilismiä.
Tämä väite sisältää erikoisen tulkinnan joko "hyvästä ja pahasta" tai "moraalirelativismista". Ensikikin, moraalirelativismi ei tarkoita mitään sen kummallisempaa kuin että moraaliset arvostelmat tehdään aina kunkin moraalikäsityksen sisältä, eivätkä erilaiset moraalikäsitykset ole yleisestiottaen asetettavissa järjestykseen millään moraalista riippumattomalla tavalla.
Tämä on täysin eri asia kuin nihilismi. Moraalirelativismin vastakohtana on käsitys, että moraali syntyy jostain objektiivisesta, ihmisen toiminnan ja ihmisten käsitysten ulkopuolelta. Moraalirelativismi on moraalikäsitysten vertailukriteerejä koskeva huomio, ei jotain, joka koskee moraalia itseään.
Hyvä ja paha määritellään kussakin moraalikäsityksessä erikseen. Jokainen tekee tämän määritelmän oman moraalikäsityksensä mukaan. Tämän huomauttaminen on tosiasioihin perustuvan analyysin edellytys. Henkilö, joka kieltäytyy tästä, ei voi tehdä muuta kuin raivota ja vaahdota oman asiansa puolesta.
Hyvän ja pahan dikotomian eksplisiittinen esittäminen on välttämätöntä, jos halutaan esittää tällaisen dikotomian pohjalta tehtävä analyysi niin, että sen voi muuttaa poliittiseksi toiminnaksi. Koska tällaista dikotomiaa ei voi esittää ilman, että kertoo, mistä lähtökohdista se on konstruoitu, eli ilman moraalisen taustan esittämistä, täytyy moraalirelativismi ottaa jotenkin huomioon. Jos haluaa, että joku, jonka moraali on edes hieman toisenlainen, kykenee hyväksymään jonkun toiminnan, täytyy asia esittää edes jotenkin moraalirelativistisesti.
Te tunnutte kokonaan unohtaneen tämän, koska "konservatismi" tai miksi ikinä te haluatte tätä teidän rakennelmaanne kutsuakaan, perustuu hyvän ja pahan dikotomialle, jota ihmiset eivät tyypillisesti hyväksy. Ellilän kirjoitus ei edes yritä häivyttää tätä, vaan suorastaan juhlia sillä.
Tontin kirjoitus oli huono. Teidän jatkoanalyysinne on epärehellinen.
Olisikohan tässä(kin) liikkeellä kahdenlaista moraalirelativismin määritelmää.
Tiedemiehen moraalirelativismi tarkoittanee objektiivista huomiota siitä, ettei ole mitään yleistä (moraalien ulkopuolista, ylemmän tason) kriteeriä moraalien arvottamiselle ja vertailulle.
Minäkin olen tässä mielessä moraalirelativisti. Siitä huolimatta arvostan toisia moraaleja enemmän kuin toisia. Moraalirelativismini vain kertoo minulle, ettei arvosteluni pohjaudu millekään puhtaan objektiiviselle mittarille.
Vasaran, kuten luultavasti monen muunkin näihin MoKu-keskusteluihin osallistuvan, moraalirelativismi taas tarkoittanee moraaliarvostelusta kieltäytymistä ja/tai moraalien tasa-arvoisuuden julistamista. (Mikä on tietysti järjetöntä ja johtaa välittömiin ristiriitoihin.)
Juho on oikeassa kuten myös Tiedemies.
Ei ole olemassa objektiivista mittaria, jonka perusteella moraalijärjestelmien paremmuus voitaisiin selvittää. Kuitenkin tuossa Ellilänkin tekstissä viitattiin lähinnä moraaliseen samanarvoisuuteen, jota "moraalirelativistit" käyttävät arvioidessaan asioita.
Itse käytän mieluummin sanaa vasemmistoliberaali kuvaamaan ihmisiä, jotka pitävät arvojärjestelmiä "yhtä hyvinä" ja joille länsimaisten arvojen pitäminen absoluuttisesti parhaimpina edustaa "syrjintää".
Nyt kuitenkin tämä kommenttiloota menee joksikin aikaa kiinni ja toivotan kaikille hyvää kesää.
Korjaus edelliseen: Kommenttiloota ei mene kiinni, vaan kommentit menevät valvontaan ja julkaistaan sitten, kun seuraavan kerran olen paikalla.
Lähetä kommentti