perjantaina, maaliskuuta 27, 2009

Halla-ahon tulevasta näytösoikeudenkäynnistä

Suosittelen lukemaan Juha Kettusen artikkelin Erään oikeusmurhan toinen askel kuten myös Ruukinmatruunan jutun Henkinen Neuvostoliitto. Yrjöperskeles on puolestaan vanginnut Iltasanomien toimittajan vahingonilon artikkelissaan Odotettu syyte ja toimittajan ilo.

Ruukinmatruuna on löytänyt sen tärkeimmän syyn nykyiselle mielipidevainolle:


” Tässä vaiheessa ei kenellekään pitäisi olla enää epäselvää, että RL 11 10§ on blankopykälä - samalla tavoin kuin Neuvostoliitonkin rikoslaki oli täynnänsä blankopykäliä. Juridisessa katsannossa blankopykälä tarkoittaa lainkohtaa, joka on määritelty niin laveasti, ettei sitä ole käytännössä rajattu lainkaan, vaan se tarjoaa syyttäjälle käytännössä rajattoman syyttämisvapauden. Ja se, mikä tuosta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tekee blankopykälän, on se, että se ei tee eroa valehtelemisen ja todenpuhumisen eikä aiheettoman ja aiheellisen välillä. Kiihotus kansanryhmää vastaan käsittää "uhkailun", "panettelun" ja "solvaamisen". Uhkailu voi käsittää mitä tahansa poikkipuolista, vaikka sillä uhattaisiin toistuvasti rikoksiin syyllistynyttäkin tai antisosiaalista elämäntapaa harjoittavaa, panettelu voi käsittää myös poliittisesti epäkorrektien totuuksien lausumisen ääneen, ja solvaus kattaa myös kohteen kannalta vahingollisten tosiasioiden esiintuomisen. Kiihotus kansanryhmää vastaan on määritelty niin laveasti, että se käytännössä tekee minkä tahansa kritiikin mahdottomaksi ja tukahduttaa sananvapauden täysin. Ja juuri tällaiset blankopykälät tekivät Neuvostoliitosta Neuvostoliiton - kak bumaga vot bumaga, kak praktika vot praktika. Laki on niinkuin se luetaan.”

Mika Illman on itsekin myöntänyt, että laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan tarjoaa oikeudenkäyttäjille erittäin suuren toimintavapauden.

Itse lainasin aiemmin artikkelissani Viharikokset ja puolueellinen oikeudenkäyttö Thomas Landenin alkuperäisartikkelia seuraavasti:

” ”..Siinä missä oikeuden jumalatar on sokea, ottaa vain tosiasiat huomioon ja jättää osallisten aseman ja mielipiteet huomiotta, lakia voidaan nykyisin soveltaa epätasa-arvoisesti ja selektiivisesti. Yhteiskuntamme ovat menettämässä tärkeän länsimaisen oikeusperiaateen eli yhdenvertaisuuden lain edessä.”

Ongelma siis pohjimmiltaan johtuu abstraktin ”syrjinnän” kieltävästä lainsäädännöstä. Kun tekstin laittomuus määritetään sen perusteella, että joku voi siitä loukkaantua, ei voida enää puhua objektiivisesta perustelusta tuomiolle. Rikos on tapahtunut, jos tuomioistuimen jäsenistä siltä tuntuu.

Lappajärveläisen Sana ja Ylistys –seurakunnan saarnoista tehtiin pilkkavideoita ja saarnaajien ääniä käytettiin törkeästi kristinuskoa halventavien musiikkikappaleiden tekoon. Mika Illman päätti jättää syytteen nostamatta, koska pilkka oli tehty ”huumorimielellä”. Laki uskonrauhan rikkomisesta on siis tarkoitettu vain muslimien uskonnollisten tuntojen suojeluun. Omasta mielestäni uskontoja voi arvostella sanallisesti miten paljon tahansa, ja myös lännessä asuvien muslimien pitää tähän tottua.

Kalskeen syytekirjelmä

Oikeudenkäytön mielivaltaisuus käy selkeästi ilmi apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen syytekirjelmästä. Kohdassa 6 (Asian arviointia) Kalske esittää perustelunsa, jotka mielestäni kertovat lain soveltamisen mielivaltaisuudesta. Kalske kommentoi Halla-ahon johtopäätöksia profeetta Muhammadin pedofiiliydestä seuraavasti:

” Halla-ahon vahvasti yleistävä väite on varsinkin modernin maltillisen islamin kannalta kohtuuton. Väite kohdistuu islamissa pyhinä pidettäviin instituutioihin, profeetta Muhammadiin ja Allahiin. Väite on muslimeja loukkaava.”

Kalske ei täsmennä, mitä hän tarkoittaa ”modernilla maltillisella islamilla”. Tuskin olen väärässä, jos väitän, että Kalske ei itsekään tiedä. Aishan ikä avioliittosopimuksen ja avioliiton täyttymisen hetkellä on selkeästi dokumentoitu haditheissa (ei siis Koraanissa, kuten Halla-ahon tekstissä väitetään). Mitä on se moderni maltillinen islam, johon Kalske perustaa väitteensä?

Kalskeen ontot perustelut jatkuvat ja hän pyrkii selittämään, miksi Halla-ahon kritiikki islamia kohtaan ei ole ”vilpitöntä”:

” Halla-ahon esittämässä väitteessä ei ole kysymys siitä, että Halla-aho pyrkisi esittämään vilpitöntä kritiikkiä islamin uskoon joskus liitettyjä epäkohtia kohtaan. Esimerkiksi kriittiset näkökohdat tyttöjen ja naisten verraten heikosta asemasta eräissä islamilaisissa maissa nauttivat tyypillisesti sananvapauden suojaa, vaikka ne samalla voivat loukata joidenkin muslimien uskonnollisia tunteita.”

Halla-aho ei pyri esittämään islam-kritiikkiä vaan kommentoi Seppo Lehdon tuomion perusteluja ja arvostelee sananvapausrikosten kohdalla harjoitettua kaksoisstandardia. Toiset kansanryhmät ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Se oli kirjoituksen keskeinen sisältö, jonka Kalske joko tahallaan tai typeryyttään ymmärtää väärin.

Kalske myös kuvittelee, että lapsimorsiamet olisivat ”islamiin joskus liitetty epäkohta”, mikä ei tietystikään pidä paikkaansa. Itse kirjoitin islamin lapsimorsiamista artikkelissani Oliko Muhammad pedofiili. Muhammadin esimerkin seuraukset näkyvät islamilaisessa maailmassa tänäkin päivänä. Kalske on ilmeisesti enemmän huolissaan joidenkin muslimien loukatuista tunteista kuin Muhammadin esimerkin seurauksista. Onneksi tuo Kalskeen esittämä kohta käytännössä tarkoittaa, että itse en voi joutua oikeudelliseen vastuuseen edellisestä linkittämästäni artikkelista. Onkohan joku valtakunnansyyttäjän toimistosta käynyt lukemassa tätä blogia?

Syytekirjelmässä myös kerrotaan, mitä Halla-ahon olisi pitänyt kertoa artikkelissaan:

” Kirjoituksessaan Halla-aho ei mitenkään tuo esiin, että sanotussa tuomiossa vastaajille luettiin syyksi uskonrauhan rikkominen, koska he olivat laatineet ja toimittaneet internetissä yleisön saataville kaksi sivustoa, jossa Allahia tai profeetta Muhammadia kuvaavia hahmoja esitettiin sekaantumassa eläimiin. Halla-aho on siten kirjoituksessaan tuonut esiin tosiseikkoja varsin valikoivalla tavalla.”

Sivustot, joihin Seppo Lehdon tuomio perustuu, on jo poistettu näkyviltä. Kuitenkin kuva, johon Kalske viittaa, löytyy edelleen internetistä. Kyseessä on humoristinen pilakuva, mutta jostain syystä huumorin kukka ei kelvannut selitykseksi toisin kuin lappajärveläisen seurakunnan tapauksessa. Minusta kirjoituksen sisällön kannalta viittaus pilakuvaan ei ollut mitenkään oleellinen. Tällaisten mielipidekysymysten perusteella ei ketään pitäisi tuomita.

Kaikissa mielipidekirjoituksissa tosiasioita valikoidaan. Siksi viittausta valikoivaan tosiseikkojen käyttöön ei voi pitää muuna kuin huonona vitsinä. Kalske itse lukee Halla-ahon tekstiä kuin Piru Raamattua ja vääristelee tekstin merkitystä, jotta syytteelle saataisin edes jonkinlaista pohjaa.

Kohtia somaleista ja heidän taipumuksistaan rikollisuuteen en tässä kommentoi vaan viittaan Halla-ahon omiin kommentteihin:

” Kirjoituksen aiheena eivät ole somalit, islam tai Muhammad, vaan se, että Suomessa eri ihmisryhmät nauttivat eriasteista viranomaissuojelua. Näin ei mielestäni pidä olla. Tällainen käytäntö ei ole tie tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Mielestäni julkisuudessa ei pidä sanoa, että ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien geneettinen erityispiirre, mutta julkisuudessa ei myöskään pidä sanoa, että humalassa tappaminen on suomalaisten geneettinen erityispiirre. Sietämättömin tilanne on se, että toisen väitteen saa esittää mutta toista ei.”

Kalske ei kuitenkaan ole samaa mieltä:

” Lausuma, joka mukaan ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen tai geneettinen erityispiirre, sisältää näkemykseni mukaan asiallisesti ottaen väitteen kysymyksessä olevaan ryhmään kuuluvien ihmisten luonteenomaisesta ala-arvoisuudesta muihin ihmisiin nähden.”

Kyllä lausuma sellaisenaan, asiayhteydestään irrotettuna sisältääkin tuollaisen väitteen, mutta se ei ollut kirjoituksen varsinainen viesti eivätkä somalit tai muslimit olleet viestin kohdeyleisö vaan ”sananvapausrikoksiin” erikoistunut juristi Mika Illman. Syytekirjelmä perustuu Halla-ahon artikkeliin Muutama täky Illmanin Mikalle, jonka lopussa seisoo:

” Näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa.”

Johtopäätös

Syytekirjelmä tulee löperyydestään huolimatta johtamaan varmaan tuomioon käräjäoikeudessa, jossa kiihotuksesta kansanryhmää vastaan tuomioprosentti on sata. On tosin mahdollista, että toinen syytekohta hylätään näön vuoksi, jotta oikeudenkäynti saadaan näyttämään rehelliseltä. Jos minulta kysytään, tuomio tulee kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mutta syyte uskonrauhan rikkomisesta hylätään.

Esitutkinnan luonne ja syyteharkinnan ajoitus paljastavat selkeästi, että Halla-aholle haluttiin saada syyte, jotta hänen tiensä Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaaksi kariutuisi. Huomisessa Perussuomalaisten puoluehallituksen kokouksessa mitataan, löytyykö hallituksen jäseniltä selkärankaa vastustaa ulkopuolista painostusta.

Lisäys 27.3. Näytösoikeudenkäynnit "blankopykälän" perusteella kuuluivat olennaisena osana neuvostojärjestelmään. Nyt Suomeen on tulossa myös nimetön ilmiantojärjestelmä, jonka avulla kuka tahansa voi raportoida poliisille rasistisesta nettikirjoituksesta. Tässä blogissa on ennakoitu asiaa lisäämällä toistaiseksi vielä testivaiheessa oleva ilmiantonappi blogin oikeaan reunaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

”Halla-ahon vahvasti yleistävä väite on varsinkin modernin maltillisen islamin kannalta kohtuuton."

Kohtuuton? Mikä vitun kohtuuton? (Anteeksi kielenkäyttöni.) KUKA määrittelee kohtuuttomuuden? Kalskeko? Koko oikeusprosessi on täysin kohtuuton.

lm / jukka

Jukka Aakula kirjoitti...

Voisiko tätä nyt tulkita niin, että Kalske on vaatimassa että pedofiliaan yllytystä ei saa kritisoida mikäli yllytys on osa islamilaista pyhää kirjoitusta ? Kuten olet osoittanut Muhammed on eräänlainen malli muslimeille. Jos hänen toimintaansa pedofilian osalta ei voi kritisoida niin onhan se aika kummallista. Kun ainakin lainaamasi kirjoitukset selvästi osoittavat että pedofiliasta on kysymys.

Pitää tietysti muistaa että pikkupoikiin sekaantuminen oli tavallista myös klassisessa Kreikassa ja että moraali muuttuu ajankohdasta toiseen. Mutta se ei muuksi muuta sitä että nykymoraalin näkökulmasta tässä on kyseessä selkeä pedofilia. Kyseessä on myös yleisinhimillisesti tarkasteltuna hirvittävä loukkaus tyttöä kohtaan. Tuollainen nöyryytetty tyttö tuskin ilman terapia voi saavuttaa normaalia itsetuntopa takaisin.

Ainakin rajahit ihailevat yhä edelleen leskenpolttoa oleellisena osana uskonnollista ja kasti-identiteettiään. Vaikka itse polttaminen on kielletty, Sati-hahmot ovat ja pysyvät osana rajahien uskonnollisia menoja. Mutta Intiassa myös kritisoidaan rajahien Sati-kulttia.

Muslimeilla on oikeus ihailla Muhammedia. Mutta islamin uskon pimeistä puolista pitäää voida puhua.

HTS kirjoitti...

Huolestuttavinta on se, että eri uskontoja kohdellaan eri tavalla. Kristinusko on ollut pilkan kohteena maassamme jo vuosikausia eikä esimerkiksi Ecce Homo näyttelyä voitu estää vaikka se minua kristittynä loukkasi erittäin paljon. Samoin tuo Lappajärven Veli Saarikallen ivaaminen Youtube videoilla ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä oikeusjärjestelmässä.

Halla-ahon olisi pitänyt pilkata kristittyjä välttääkseen syytteen, siihen tämän maan lainsäädäntö antaa täyden oikeuden. Mutta islamista keskusteleminen on tällä syytteellä osoitettu tabuksi. Muhammedin Aisha-lapsivaimosta ei saa kirjoittaa koska se loukkaa muslimeja.

Alan pikkuhiljaa ymmärtämään sitä tosiasiaa että briteissä 10 % muslimeista on vaikutusvallaltaan 25 % väestöä vastaava. Suomen oikeusjärjestelmä kumartaa islamille ja pyllistää suomalaisille ja sananvapaudelle.

Jjuhani kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.