lauantaina, syyskuuta 13, 2008

9/11-ajatuksia taas kerran

Tässä blogissa on tullut tavaksi kerrata terrori-iskuihin liittyviä asioita aina Yhdysvaltojen 9/11-terrori-iskujen vuosipäivänä. Tällä kertaa juttu tulee päivän myöhässä, koska halusin ensin vähän katsella, miten vuosipäivään reagoidaan mediassa.

Ei ole mikään salaisuus, että osa vasemmistolaisista tunsi vahingoniloa, kun Yhdysvallat joutui terrori-iskun kohteeksi. Heidän käsityksensä mukaan Yhdysvallat sai vihdoin maistaa omaa lääkettään. Monen laitavasemmistolaisen mielestä Yhdysvallat ja Israel ovat pahimpia uhkia maailmanrauhalle.

Hyvä ystäväni KGS kiinnitti huomiota mielipidetutkimukseen, jossa eri maailman maiden ihmisiltä oli kysytty, kuka oli syyllinen 9/11-terrori-iskuihin. Salaliittoteorioihin viehtyneessä islamilaisessa maailmassa Israel ja Yhdysvallat todettiin syyllisiksi selvästi useammin kuin muualla. Jopa Yhdysvaltojen naapurimaa Meksikossa 30 prosenttia oli sitä mieltä, että Yhdysvaltain hallitus oli iskujen takana, ja vain 33 prosenttia uskoi Al-Qaedan terroristien törmänneen kaksoistorneihin.

Myös Suomessa Uusi Suomi –verkkosivusto järjesti internet-kyselyn ja siinäkin huomattava osa (34 %) syytti Yhdysvaltojen hallitusta iskuista. KGS:n mielestä kyselyn tuloksia vääristää se, että osa äänestää Yhdysvaltojen hallituksen syyllisyyden puolesta poliittisista syistä. Vastaajat eivät siis tosissaan usko Yhdysvaltojen hallituksen syyllisyyteen, vai uskovatko?

Internetissä on pitkään ollut suosittu sivusto ”Syyskuun 11. ja terrorismin vastainen sota”, jota pitää yllä Hannu Yli-Karjanmaa –niminen henkilö. Yli-Karjanmaa on myös kirjoittanut kirjan ”Valtiot ja terrorismi”, jossa käsitellään samoja asioita ja joka ilmestyy tässä kuussa. Yli-Karjanmaa ei kuitenkaan ole keksinyt sivustojensa sisältöä itse vaan on kopioinut sen lähinnä Yhdysvalloissa toimivien ”Totuus 9/11:sta” –tyyppisten järjestöjen sivuilta.

Kuka murhasi JFK:n?

Ennen kuin käsitellään 9/11-salaliittoteorioita, mennään ajassa kauemmas taaksepäin vuoteen 1963, jolloin presidentti John F. Kennedy murhattiin Dallasin Dealey Plazalla. Murhasta epäilty Lee Harvey Oswald saatiin kiinni varsin pian, kun hänen käyttämänsä Mannlicher-Carcano –kivääri löytyi Teksasin koulukirjavaraston 6. kerroksesta. Jack Ruby –niminen yökerhonomistaja murhasi Oswaldin vähän myöhemmin Dallasin poliisilaitoksen parkkihallissa. Kennedyn murha ja sitä seurannut Oswaldin murha antoivat alkusysäyksen lukuisille salaliittoteorioille, joiden vaikutus jatkuu vielä nykyäänkin.

Suomessa toimittaja Timo T.A. Mikkonen on itse tutkinut Kennedyn murhaax ja on ilmeisesti sitä mieltä, että murhan takana on jonkinlainen salaliitto. Yleensä Kennedyn murhaan liittyvissä salaliitoissa syylliseksi on esitetty joko Castroa, mafiaa tai ”sotilasteollista kompleksia”. Itse kiinnostuin Kennedyn murhasta, kun katsoin Oliver Stonen vuonna 1991 ilmestyneen elokuvan JFK.

Erinomaisesti tehdyssä elokuvassa Kevin Costner esittää New Orleansin piirisyyttäjä Jim Garrisonia, joka ryhtyy tutkimaan murhaa omin päin ja saa liikemies Clay Shaw’n syytteeseen murhasta. Syyte kuitenkin raukeaa, mutta tähän päivään saakka Garrison on ainoa ihminen, joka on onnistunut viemään Kennedyn murhan oikeuteen.

Stonen elokuva perustuu kahteen kirjaan, joista toinen on Garrisonin itsensä kirjoittama On the Trail of the Assassins” ja toinen Jim Marrsin Crossfire. Faktaa ja fiktiota Hollywood-tyyliin sekoittaneessa elokuvassa mm. väitetään, että Kennedyn jälkeen presidentiksi noussut Lyndon B. Johnson oli osa CIA:n, Castroa vastustavien kuubalaisemigranttien ja sotilasteollisen kompleksin salaliittoa, jonka tarkoituksena oli poistaa ”huono presidentti” kuvioista. Lee Harvey Oswald oli ainoastaan syntipukki, joka sai syyt niskoilleen, vaikka Dealey Plazalla oli useita ampujia, joiden ristituleen presidentti Kennedyn autosaattue joutui.

Lainasin elokuvan jälkeen kirjastosta Garrisonin kirjan suomennetun version sekä historioitsija William Manchesterin kirjan Presidentin kuolema. Kuitenkin vasta lukemani Gerald Posnerin kirjan Case Closed jälkeen lakkasin epäilemästä Oswaldin syyllisyyttä ja kiinnostukseni salaliittoteorioita kohtaan hiipui. Seurasin myös 90-luvun alussa netistä alt.conspiracy.jfk –uutisryhmää, jossa kirjoitti henkilö nimeltä John McAdams. McAdamsin sivustolta löytyy kattava kokoelma JFK-salaliittoteorioihin liittyvää tietoa ja linkkejä salaliittoteoreetikkojen sivuille.

Kehotan kaikkia salaliittoteorioista kiinnostuneita tutustumaan tähän sivuun, jossa selostetaan useimmat salaliittokirjoissa esitetyt, uskottavuutta lisäävät keinot. Näihin kuuluvat mm. epätodennäköiset sattumat, erehtyväiset salaliittoteorioita tukevat todistajat ja pahaenteiset yhteydet.

Osittain salaliitot saavuttivat suosiota, koska suuren presidentti Kennedyn tappoi mitätön kommunistiluuseri nimeltä Lee Harvey Oswald. Oli erittäin vaikea uskoa, että kansallisen trauman aihettaneen murhan takaa ei löytynyt mitään merkittävämpää syytä. Lisäksi Yhdysvaltain hallitus salasi joitakin murhaan liittyviä asioita joko kansallisen turvallisuuden takia tai Kennedyn perhettä suojellakseen. Salailu puolestaan lisäsi entisestään salaliittoteorioiden suosiota.

Jos palataan takaisin Oliver Stonen elokuvaan, se sai kritiikkiä osakseen, koska siinä sekoitettiin faktaa ja fiktiota ja koska se perustui pitkälti jo unohduksiin vaipuneeseen ja paljon arvostelua osakseen saaneeseen Jim Garrisonin tutkimukseen. Todellisuudessa Garrisonin juttu Clay Shaw’ta vastaan oli varsin löyhin perustein rakennettu. Lisäksi CIA:n kiinnostus Garrisonin tutkimuksia kohtaan oli enimmäkseen Garrisonin oman vainoharhaisen mielikuvituksen tuotetta.

Posnerin kirjassa kysytään myös, mitä tapahtui totuudelle. Salaliittoteorioista on tullut jos ei iso bisnes niin ainakin elinkeino niitä ylläpitäville ihmisille. Tämän voi itse kukin todentaa käymällä Jim Marrsin kotisivuilla, joissa Kennedyn salamurha ei suinkaan ole ainoa Marrsin ajama asia. Myös 9/11-terrori-iskuja käsitteleviä kirjoja löytyy valikoimasta. Viimeisin Jim Marrsin mainostama kirja The Terror Conspiracy käsittelee nimenomaan 9/11-terrori-iskuja ja trailerin perusteella teemat ovat tuttuja Yli-Karjanmaan sivuihin tutustuneille.

JFK vs. 9/11

JFK:n salamurhan ja 9/11-terrori-iskujen välillä on kuitenkin merkittävä ero. JFK:sta tuli salamurhan myötä myyttinen hahmo ja modernien liberaalien ikoni. 9/11-terrori-iskuissa puolestaan kuoli noin 3000 täysin syytöntä ja sivullista ihmistä. Molemmat teot tehtiin julkisuudessa, vaikka JFK:n salamurhasta kertova Zapruder-filmi julkistettiin vasta jonkin aikaa murhan jälkeen. 9/11-terrori-iskut sen sijaan näytettiin uutiskanavilla melkein heti tapahtuneen jälkeen.

Jokainen voi internetistä todeta, että terrori-iskut todella tapahtuivat. Kaksi lentokonetta iskeytyi pilvenpiirtäjiin. Tätä eivät edes 9/11 –salaliittoteoreetikot kiistä. Sen sijaan vähemmälle julkisuudelle jääneet tapahtumat kuten lentokoneen iskeytyminen Pentagoniin ja United 93 –lentokoneen putoaminen pennsylvanialaiselle pellolle ovat saaneet suuremman huomion salaliittoteoreetikoilta.

On väitetty, että Pentagoniin ei iskeytynyt suihkukone vaan pienkone, koska rakennukseen tullut vaurio oli niin kapea. Lisäksi United 93 –koneen ampui salaliittoteoreetikoiden mielestä Yhdysvaltain ilmavoimat eikä kaappaajat itse, kuten United 93 –elokuvassa on esitetty.

Kaikkein uskomattomin teoria liittyy kuitenkin itse WTC-rakennusten romahtamiseen. Salaliittoteorioiden mukaan rakennukset eivät romahtaneet lentokoneiden törmäysten ja niitä seuranneiden tulipalojen seurauksena, vaan romahduksen syynä olivat kerrosten väliin asennetut räjähdyspanokset. Yhdysvaltojen hallitus päästi tarkoituksella maahan sauditerroristit, jotka sitten törmäsivät päin WTC-rakennuksia. Itse rakennukset kuitenkin tuhottiin tarkoituksella räjäytysten avulla, jotta kiinteistöjen arvo nousisi ja niille voitaisiin rakentaa uudet modernimmat rakennukset.

Lisää epäilyksiä aiheuttaa ns. WTC-7 –rakennuksen romahtaminen. Yksikään lentokone ei törmännyt kyseiseen rakennukseen, vaan WTC-7 romahti omia aikojaan WTC-1- ja WTC-2-tornien romahduksen jälkeen. Tämä viimeistään osoittaa, että kyseessä oli salaliitto eikä terrori-isku.

Tällaiset teoriat tehoavat, koska ne esitetään vakuuttavasti ja koska tavallisella ihmisellä ei ole välittömästi käytössään keinoja, joilla ne voitaisiin osoittaa epätosiksi. Jos joku ryhtyy tutkimaan asiaa ja lopulta osoittaa salaliittoteorioiden lepäävän heikolla pohjalla, hänet leimataan hallituksen kätyriksi, CIA:n agentiksi tai maksetuksi tutkijaksi alta aikayksikön. Salaliittoteorian osoittaminen vääräksi vaatii työtä etenkin, jos sattuu asumaan Suomessa.

Yhdysvalloista löytyy kuitenkin ihmisiä, jotka näkevät vaivaa salaliittoteorioiden kumoamiseksi. Itse löysin nopealla Google-haulla yhden Popular Mechanics –lehden sivuilta löytyvän raportin 9/11 Myths Debunked. Kyseisessä raportissa kumotaan yleisimmät terrori-iskuihin liittyvät salaliittoteoriat. Luonnollisesti tällaisten raporttien sisältö kumotaan salaliittopiireissä vetoamalla raportin todellisiin ja kuviteltuihin epäselvyyksiin. Näin kävi myös Gerald Posnerin kirjalle Case Closed.

Itsekin kysyin aikanaan teräsrakennealalla työskentelevältä tuttavalta, miksi rakennukset sortuivat niin pian törmäysten jälkeen. Minulle vastattiin, että betonilaattoja kannattelevat palkit eivät kestä, jos niiden päälle putoaa useamman yläkerroksen kuorma törmäyksen vaikutuksesta. Kun yksi kerros pettää, seuraavat kerrokset pettävät ketjureaktiona. Juuri näin kävi WTC-1- ja WTC-2-torneille.

Se, mitä minulle ei tuolloin kerrottu, liittyy teräksen lujuuteen lämpötilan noustessa. WTC-tornien paksu keskuspilari petti ja vääntyi, koska tulipalo nosti lämpötilaa ja heikensi pilarin lujuutta. Asiantuntijana pitämäni tuttu myös kertoi, että ensimmäinen vuoden 1993 WTC-isku epäonnistui, koska räjäytystä yritettiin rakennuksen kellarissa, jossa pilarit ovat lujimmillaan.

En väitä olevani perehtynyt tarkasti kaikkiin 9/11-terrori-iskuihin liittyviin salaliittoteorioihin. Pidän kuitenkin Yli-Karjanmaan sivuilla esitettyjä teorioita täydellisenä huuhaana, johon kenenkään ajattelevan ihmisen ei pidä suhtautua vakavasti. 9/11-teoriat ovat vielä paljon JFK-teorioita moraalittomampia sen lisäksi, että ne ovat yhtä epätosia kuin esikuvansa. Siinä missä JFK:n murhaan liittyvät teoriat kasvattavat JFK-myyttiä, 9/11-teoriat sekä loukkaavat 9/11-iskuissa kuolleiden ihmisten omaisia että häpäisevät menehtyneiden muiston. Yli-Karjanmaa tuskin saa sivuston inspiroimasta kirjasta suurta taloudellista hyötyä, mutta Yhdysvalloissa 9/11-salaliittoporno myy hyvin. Ehkä kuuluisin 9/11-salaliittopornofilmi Loose Change myi yli miljoona kopiota DVD-markkinoilla.

Salaliittoteoreetikot eivät kuitenkaan ole rahanhimon sokaisemia tai hulluja, kuten on helppo ajatella. Salaliitot tosin vetoavat myös fiksuina pidettyihin ihmisiin, jos ne sopivat kyseisen ihmisen ennakkoluuloihin. Jos oikeasti tunnet viehtymystä tiettyyn salaliittoteoriaan, kannattaa ensinnäkin ajatella asioita johdonmukaisesti monesta näkökulmasta ja toisaalta perehtyä lähteisiin laaja-alaisesti eri näkökulmista. Yksinkertainen selitys on yleensä paras, koska monimutkainen salaliittoteoria on käytännössä mahdoton toteuttaa.

6 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Itselle tuli mieleen, että tuo 42% (Usa tai Israel) on aika lähellä Vihreiden, Demarien ja Vasemmistoliiton yhteistä ääniosuutta.

Vasarahammer kirjoitti...

Kaksi suomalaista 911-eksperttiä pääsee esittämään näkemyksiään Kulttuurivihkot-lehdessä.

Kulttuurivihkot

Tekniikan tohtori Heikki Kurttilan mukaan tornien nopea romahdus olisi fysikaalinen mahdottomuus, jos "pannukakkuteoria" pitäisi paikkansa. Ainoa vaihtoehto on ns. "controlled demolition".

Iskut ovat 911-eksperttien mukaan Yhdysvaltain hallinnon tekemiä ja tarkoituksena on saada ihmiset myötämielisiksi sotapolitiikalle.

IDA kirjoitti...

"Tekniikan tohtori Heikki Kurttilan mukaan tornien nopea romahdus olisi fysikaalinen mahdottomuus, jos "pannukakkuteoria" pitäisi paikkansa. Ainoa vaihtoehto on ns. "controlled demolition"."

Tämä on minusta täysin älytön väite koska jokainen näkee filmiltäkin selkeästi kuin tornit sortuvat niin, että ylemmät kerrokset alkavat pudota alempien päälle. Tosin Kulttuurivihkoihin kirjoittavalle ei tietenkään ole temppu eikä mikään ajatella, että suora lähetyskin oli kuvallisesti manipuloitu.


"Iskut ovat 911-eksperttien mukaan Yhdysvaltain hallinnon tekemiä ja tarkoituksena on saada ihmiset myötämielisiksi sotapolitiikalle."

Kaheleita on joka junaa. Jopa tekniikan tohtoreiksi.

The Fourth Checkraisen kautta löytynyt mielenkiintoinen blogi. Tuo vaikuttaa aika selväpäiseltä näkemykseltä. Asioiden ollessa noin tilanne on aika huolestuttava. Mikään poliittinen toimi ei voi estää terrorismia, koska terrorismi on noille "järjestöille" itselleen elinehto jopa islamin sisäisessä valtataistelussa.

sdasfafasd kirjoitti...

Erittäin hyvä sivu jota olen käyttänyt salaliittoteoreetikko tuttuihini.

Olen hämmästynyt kuinka sitkeässä keskiverto salaliittoteoreetikot ovat. Itse joutuu yleensä tekemään vähintään kaksinkertaien työmäärän, että saa salaliittoihmisille hädin tuskin kelpaavan argumentin. Sen sijaan salaliittoihmiset pitävät kelpo argumenttina hyvinkin löysiä seikkoja, kunhan ne tulevat oikealta puolelta ja päätyvät oikeaan lopputulokseen.

Vasarahammer kirjoitti...

Russ: Onneksi noita viitseliäitä löytyy.

Michael Mooren elokuvat voi hyvin niputtaa samaan ryhmään Loose Changen kaltaisten tekeleiden kanssa, koska tosiasioita käsitellään niissä hyvinkin vapaamielisesti.

Anonyymi kirjoitti...

No sanokaapa sitten, miksi ilmatilaa ei juuri tuolloin viitsitty valvoa eikä koneita pudotettu?

Entä sitten sodat Afganistania ja Irakia vastaan? Eikä niitä olisi tehty ilman iskuja? Iskujen vuoksi ja terrorismia vastaan? Bin Ladenin kiinni saamiseksi? Uskotteko mitä hyvänsä? Sodat on aina aloitettu peoksella ja niin nytkin. Taloudelliset syyt ja vaotataistelu ovat sotien oikeita syitä. Afganistanin sotaa rummutettiin maailman mediassa koko ajan kovemmin ja tosi kiihkeästi kesällä 2001.

Itse olen sillä kannalla, että myös WTC-torneihin ammuttiin ohjukset eikä mitään jumbojetteja ollut kuin siionistisessa kontrollissa olevien medioiden feikkiuutisfilmeissä. Tietysti sortuminen oli aitoa ja johtui siitä, että kyseessä oli purku räjähteillä. Jos sortuminen johtuisi lämpötiloista, niinmiksi sitä ei tapahtunut heti? Tulipalothan olivat lähes sammuneet.

Ennen kaikkea, miten ihmeessä salaliittoteoreetikot loukkaisivat uhrien muistoa? Voisitteko perustella, miksi murhaajien esittäminen fasistihallituksen jäseniksi arabiterroristien sijaan loukkaisi vainajia?